Statcounter

tiistai 9. helmikuuta 2010

Västra Nyland kirjoitti korjauksen

En ole pitkävihainen tyyppi, vaikka olen tarpeettoman usein vihastunut, koska olen saanut käsittämättömän paljon julkista ja ei-julkista erittäin pahahenkistä postia. Itsesuojelu on tärkein syy, miksi en enää julkaise blogissani nimimerkkien ja anonyymien henkilöiden kirjoituksia.

Vihastunut ihminen lausuu joskus tyhmiä sanoja. Niin minäkin teen pappisvirastani huolimatta. Vihastumisen jaksaisi hillitä paremmin, mutta samanaikaisesti olin töissä hyvin rasitettu moninaisten työhön liittyvien haasteiden tähden.


Västra Nyland kirjoitti korjauksen


Olen hyvin kiitollinen, että Västra Nyland kirjoitti korjauksen 5.2.2010. Viranomaisten julkisen viestinnän seurauksena oli syntynyt erheellinen kuva, jonka mukaan käytökseni olisi ollut huhtikuussa 2010 Tampereella niin sopimaton, että jopa olisin mahdollisesti syyllistynyt kunnianloukkausrikokseen. Tuo ”uutinen” levisi julkisuudessa sen sijaan että tosiasioita olisi tarkistettu.

Myös pahan uutisen levittäjät ja käyttäjät jättivät mainitsematta, etteivät poliisi ja syyttäjä koskaan aloittaneet tutkia perätöntä ilmiantoa, joka oli lähtökohtaisesti tehty minua vahingoittavaksi. Västra Nyland korjasi nyt viestin.

 Tämä korjaus on tärkeä, sillä kirkkoherran virassani minun täytyy kyetä hyvään kanssakäymiseen ruotsinkielisten seurakuntalaisten kanssa. Raaseporin väestöstä 70 % puhuu äidinkielenään ruotsia.

Ulkoministeriö korjasi viestin

Tänään sain tietää myös toisen iloisen muutoksen, jossa korjaus lienee tullut jykevämpää tietä: viranomaisten kanssa asioiminen lienee auttanut siihen, että Suomen ulkoministeriön tiedotusosasto poisti Espoon tuomiokapitulin venäjänkielisen tiedotteen virallisilta sivuiltaan.

Vasta pari päivää sitten tuo tiedote oli nähtävänä, mutta nyt se on poistunut. Venäjäkielisessä tiedotteessaan Espoon tuomiokapituli käytti äärimmäisen vahingoittavasti käsitettä ”vihanlietsonta”, koska valittu sana on Venäjällä omistettu viharikoksiin, joita valvotaan aiheellisesti tiukasti.

Kun minua julkisesti luonnehditaan miljoonille venäläisille viharikoksen erityiskäsitteellä, tämä viesti oli voimakkaasti synnyttämässä epäluuloa minua vastaan. Ulkoministeriö poisti mainitun venäjänkielisen lehdistötiedotteen.

Hakukoneet antavat enää näkyville pelkän otsikon, mutta sivu ei enää aukene.

Mitä minä haluan?
- haluan tehdä työtäni uutterasti seurakuntani hyväksi
- haluan siviilielämässä saarnastuolien ulkopuolella – toki edelleen kristillisen vakaumukseni mukaisesti VT:n profeetallisten ja UT:n apostolisten sanojen innoittamana - arvioida kriittisesti yhteiskunnallispoliittisia myyttejä ja malleja, joissa ihmisen yhdenvertaisuutta, kunniaa ja välittämistä loukataan.

Kriittinen arviointi ei ole aina kaunista, jos ja kun puututaan alistamismyytteihin ja niiden käyttöön. On turha luulla, että alistamista palvelevat myytit olisivat kadonneet täysin alistettujen hyväksi tehdyissä demonien karkottamisissa, jotka noin 2000 vuotta sitten Jeesus toteutti vastustajiensa mukaan aivan liian helposti ja valtamyytit romuttaen Beelsebulin voimalla. Todellisuudessa Jeesus karkotti demonit Jumalan sormella.

Minun vakaumuksessani alistavat myytit ovat oman aikamme demoneita, joita pitää yhä edelleen karkottaa, jotta sorretut ihmiset saisivat vapauden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti