Patriarkka Kirill: Venäjän suurin uhka - uskon menetys

Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirill antoi tämän haastattelun Interfaxille Venäjän ortodoksisen kirkon suurena juhlapäivänä, jouluaattona 6 tammikuu 2013: Venäjän suurin uhka – uskon menetys. Kirill vastaa moninaisiin kysymyksiin, kuten kirkkoja vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, maahanmuuttopolitiikkaan ja Venäjän suurimpaan uhkaan. Tässä on suomennettu referaatti vastauksista.

Hyökkäykset kirkkoa ja uskoa vastaan

Kirill painottaa, että ”nyt meidän yhteiskunnassamme, varsinkin verrattuna pitkään virallisen ateismin kauteen, on suotuisa tilanne saarnata Kristusta Vapahtajaa”. Mitä tulee kirkkoja vastaan tehtyihin hyökkäyksiin, hän viittaa Raamatun sanaan: - "Mitä on ollut, sitä on tulevinakin aikoina, mitä on tapahtunut, sitä tapahtuu edelleen, ei ole mitään uutta auringon alla" – ovat Saarnaajan tunnetut sanat (Saarnaaja 1:9). Kirkko koki yllätyksen, kun kohtasi ne toimet, jotka oli suunnattu pyhäkköjen tuhoamiseksi ja häpäisemiseksi sekä uskovien tunteiden loukkaamiseksi. Kristinuskon koko kahden vuosituhannen historia tuntee kuitenkin monenlaista sortoa – alkaen Rooman keisarien ajalta varhaisesta kristillisestä kirkosta Neuvostoliiton vuosien pappien ja uskovien teloituksiin.  Kirill pohtii, mitä pitäisi ajatella, että meidän aikanamme on tällaista toimintaa kristillisiä symboleita vastaan ja näemme sitä tänään eurooppalaisissa maissa?  

Kirillin mukaan näistä kirkon vastaisista toimista voidaan tehdä useita johtopäätöksiä: ”Nämä kampanjat ovat seurausta kirkon vaikutusvallan ja aseman vahvistuneesta asemasta yhteiskunnassa. Venäjällä on papiston uskottavuus korkea – tämän vahvistaa monet gallupit. Ja kirkko ei anna lepoa ihmiskunnan viholliselle ja niille, jotka seuraavat vihollista. Heille olisi hyödyllistä nähdä kirkon vaikenevan synnistä, vääryydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta. Ei olisi vainoa, ei mitään kiellettyä eikä mitään jäljellä katakombeissa, olisi vain merkityksettömyys. Tai jäljelle jäisi kansanperinteenä koettava merkitys eräänlaisena kansallisen elämän eksoottisena sisutuksena, jolla ei ole todellista vaikutusta mieleen ja ihmisten sydämiin”. 

                                                                                                                                                                                                                                                      

Kirill vakuuttaa, että Venäjän ortodoksinen kirkko ei luovuta hyökkäysten johdosta: ”Mutta meidän seurakuntamme ja papistomme ja aktiiviset maallikkomme eivät aio antaa periksi, eivät aio supistaa toimintaa moraalisten arvojen puolesta ja eivätkä aio luopua evankeliumin periaatteista kansamme elämässä. Emme aio lopettaa lähetystyötä, saarnaamista, julkista toimintaa. Huolehdimme edelleen köyhistä ja sairaista, kutsumme edelleen syntisiä. Tämä on se, mitä tapahtuu Vapahtajan nimissä.. Ja kirkko myös varoittaa tottelemattomuudesta Jumalan Sanaa vastaan, kapinasta kirkkoa vastaan. Näemme nyt, että julkisessa ja poliittisessa elämässä on yhä enemmän sellaisia ihmisiä, joilla on vahva moraalinen asenne, joka perustuu evankeliumin arvoihin. Näillä ihmisillä on hyvin erilaiset sosiaaliset taustat, eri koulutus, tulot, ja usein erilaiset poliittiset näkemykset: oikeistolaiset, keskustalaiset ja vasemmistolaiset, konservatiiviset tai liberaalit aksentit valtion ja yhteiskunnan suhteen. Mutta he kaikki ovat kirkon lapsia.  Joten olen iloinen, että meidän yhteiskuntamme on yhä vastaanottavainen Kristuksen sanaa kohtaan. Tämä ei tarkoita, että meidän täytyy rauhoittua ja pysyä paikallaan. Päinvastoin, se tarkoittaa, että meidän täytyy työskennellä entistä energisemmin, aktiivisemmin vastustaen epäoikeudenmukaisuutta, valheita ja pahuutta”.

Kirill tahtoo kuitenkin lainsäädännön ajanmukaistamista ja selkeyttämistä: ”Uskonnollisten paikkojen ja symbolien suojelua määrittävää lainsäädäntöä on tietenkin parannettava ja selkeytettävä. Muutaman sadan ruplan sakko temppelissä, moskeijassa tai synagogassa tapahtuvasta kirjoitusten herjaamisesta osoittaa, että yleisö ei ole täysin tietoinen ihmisarvon suojelun tärkeydestä, erityisesti uskonrauhan suojelun merkityksestä. Uskonnollisten symbolien ja uskonnollisten tunteiden suojaavaa lainsäädäntöä on suunniteltava huolellisesti, jotta niitä ei voida käyttää mitenkään sananvapauden ja luovan ilmaisun rajoituksina”.

Muukalaisvihamielisyys on syntiä

Kirill ottaa kantaa myös muukalaisvihamielisyyteen, jota ongelmaa on havaittavissa niin Venäjällä kuin läntisessä Euroopassa: ”Vihamielisyys muihin uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä ja muita kansalaisuuksia vastaan on syntiä. Yhteiskuntamme on oltava hyvin selkeä, avoin ja tehokas maahanmuuttopolitiikassa, jossa otetaan huomioon alkuperäisväestön oikeudet ja edut, maan pitkäaikaiset taloudelliset tarpeet. Ihmisillä, jotka tulevat Venäjälle pitkää asumista ja työskentelyä varten, pitäisi olla valmius oppia ja kunnioittamaan paikallisia perinteitä, kuten uskonnollisia. Yksi tärkeimmistä rauhanomaisen integraation edellytyksistä on sujuva venäjänkielen taito. Työntekijöiden on opittava venäjän kieli. Tässä suhteessa Venäjän ortodoksinen kirkko on valmis antamaan käytännön apua valtiollisille ja julkisille rakenteille. Nykyään on olemassa kirkon ja maahanmuuttoviraston hankkeita tämän ongelman ratkaisemiseksi. Jotkut ihmiset ajattelevat, että suvaitsevaisuuden opetus olisi monikulttuurisen yhteiskunnan rauhan ja hyvinvoinnin tae. Tästä on tuskin kyse. Euroopassa on esimerkiksi jo monta vuotta harjoitettu tuollaista opetusta ja vaikutukset ovat kyseenalaiset. Nämä ihmiset tuskin oppivat kunnioittamaan muita kulttuureja. Mutta jos maahanmuuttajat ja paikalliset ihmiset oppivat kunnioittamaan jokaista ihmistä Jumalan luomuksena, niin kukaan ei alista toista. Tämä edellyttää perusteellista uskonnollista ja kulttuurista koulutusta, joka on suuri ja työläs tehtävä. Emme näe vaihtoehtoista lähestymistapaa”.

Moraalista rappiota vastaan

Kirill lausuu hyvin voimakkaasti kirkon moraalisen opetuksen puolesta ja sen haasteista nykyajassa, hän puhuu myös sitä filosofiaa vastaan, jonka mukaan pitää saalistaa ”menestys millä hinnalla tahansa”: ”Kirkko kutsuu aborttia murhaksi, mutta tämä ei lopeta aborttiklinikoita olemasta. Kirkko kutsuu korruptiota synniksi, mutta korruptoituneet virkamiehet eivät lopeta lahjusten ottoa. Synnistä tottuneet ihmiset ovat tottuneet saamaan hyötyä ja saavuttaa intohimonsa ilman seurauksen pelkoa. Mutta kirkon on toistuvasti vedottava kaikkiin, ennen kaikkea tietysti niihin, jotka kutsuvat itseään kristityiksi, jotta he muuttavat mielensä ja tekevät parannuksen.  Olen toistuvasti sanonut mutta minusta on hyödyllistä toistaa: jos joku pitää itseään ortodoksina ja sunnuntaina menee kirkkoon, ja maanantaina hän ottaa tai antaa lahjuksen – niin evankeliumista ei ole tullut vielä sääntö tällaiselle henkilölle. Hänen pitäisi ainakin tunnustaa synnintunnustuksensa käyttäytymisensä ja pyydettävä parannusta Jumalalta. Aito katumus tietenkin edellyttää säädösten uudelleenarviointia, synnistä luopumista ja elintapojen muutoksia”.

Päähuomionsa Kirill kohdistaa uskoon ja uskosta luopumisen haasteeseen: ”Venäjän tärkein uhka on mielestäni uskon menetys: kansan tietoinen luopumus. Se ei ole pakosta niin kuin oli Neuvostoliiton aikana, vaan vapaaehtoista halveksuntaa taivasta vastaan turhamaisuudessa ja maallisen valtakunnan näennäisessä vetovoimaisuudessa.  Valitettavasti on jo merkkejä tästä prosessista. Mukavuuden ja mielihyvän vuoksi ihmiset kieltäytyvät noudattamasta moraalin mukaisia normeja.  Vähitellen hämärtyy synnin ja vanhurskauden rajat. Nopeasti rakennetaan kelvottomuus: humalajuominen, huumeriippuvuus, aviorikos, prostituutio, homoseksuaalisuus. Yhteiskunnassa on aina ollut tuska moraalisista heikoista, mutta meidän aikanamme, kuten Rooman ja muiden sivilisaatioiden tuhoutuessa, niitä pidetään sosiaalisesti hyväksyttyinä. Tämän seurauksena rikotaan perinteisen perheen toiminta. Miesten synnin juuret ovat intohimon voimassa, hän ei halua enää kuulla Kristuksen sanaa, koska evankeliumin käsky vaatii häntä uudenlaiseen käytökseen, muuttumaan. Todellinen riski on ortodoksisen kristinuskon hylkääminen. jos näin tapahtuu, voimme puhua maamme historian lopusta.  koska hyväksyminen evankeliumin käsky vaatii häntä uudelleen hänen käytös, muuttuvat itse, hengellinen pyrkimys voittaa puutteita. Tuloksena on todellinen riski hylkäämisestä Kristuksen uskon ortodoksisen. Jos näin tapahtuu, voimme puhua loppuun maamme historiassa. Ei ole uskoa, ei ole Venäjää.”

Alkuperäinen haastattelu on julkaistu tietotoimiston Interfaxin sivuilla: 

Главная угроза для России - утрата веры

. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри

GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284

proletariaatti

Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html