Virsikirjasta poistettu virsi Valittaa täytyy totta pohjautuu sensuurin kouriin joutuneeseen VT:n Psalmiin 58, jotka molemmat kuvaavat vääryyden vallanpitoa maailmassa, mutta lupaavat, että maailman asioita Jumala ei ole luovuttanut pelkän sattuman varaan, vaan Hän toimittaa tuomionsa.
Nämä kiusalliset koston tunnelmat kuuluvat Raamatun ja kristinuskon ytimeen, pyhiin teksteihin ja tapahtumiin. Merkityksen ymmärtäminen tulee paremmin ”iholle”, kun tietää kohdanneensa vääryyttä, joka viettelee kostoon – oman käden oikeuden tai muun menettelyn avulla.
Olen miettinyt näitä vanhoja kristillisiä traditioita, kun olen saanut tietooni henkilöitä, jotka hyvin loukkaavalla tavalla herjaavat minua. Voisin toimittaa ”oman käden oikeuden”, mutta menettely ei olisi kristillinen. On muistettava, kuinka kostonpsalmi 58 on elänyt kristinuskon perinteessä.
Samalla tavalla arvioin yksittäisen ihmisen asemaa väärämielisten vallanpitäjien neuvonpidossa, jota sekä Spegelin virsi Valittaa täytyy totta että Psalmi 58 kuvailevat. On tiettyjä absurdin vallan- ja oikeudenpidon irvokkaita toimia, joiden mukaan ei kannata leikkiä, vaan on aiheellista jättää nämä tuomarit, syyttäjät, uhriutujat ja muut rahastajat sekä muut vallanpelurit Jumalan tuomion käsiin. Tällaisesta sekä virsi että Psalmi 58 kertovat jo vuosisatoja sitten.
Aristokratian suojatti sanoitti työläisvirren
Håkan Spegelin 1680-luvulla sanoittama virsi ”Valittaa täytyy totta” Psalmin 58 pohjalta on erikoisuus senkin vuoksi, että Spegel oli sentään ollut hovisaarnaaja kuningatar Hedvig Eleonoralle ja Ruotsin sodan kenttäpappien päällikkö, ja hänestä tuli piispa vuonna 1685 ja sittemmin arkkipiispa 1711. Sittemmin sekä virsi ”Valittaa täytyy totta” että Psalmi 58 ovat joutuneet luterilaisissa kirkoissa sensuuriin, Psalmin 58 on myös roomalaiskatolinen kirkko sensuroinut.
Virren ”Valittaa täytyy totta” suomensi vuonna 1864 Elias Lönnrot, suomalainen lääkäri ja suomen kielen uudistaja, Venäjän keisarilta kunnianosoituksena briljanttisormuksella palkittu mies, vuosina 1854-1862 Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston toinen suomen kielen professori. Lönnrot oli suomentaessaan virren virsikirjakomitean jäsen.
Elonoora oli Holstein-Gottorpin prinsessa ja vuodesta 1654 Kaarle X Kustaan puoliso hän johti poikansa Kaarle XI:n alaikäisyyden aikana vuosina 1660-1672 holhoojahallitusta. Herttuallinen Holstein oli nykyisen Saksan ja Tanskan alueella sijainnut herttuakunta. Tästä herttuakunnasta tulee sittemmin Venäjän keisariksi vuonna 1762 nimetty Pietari III. Hedvig Eleonoora oli Holstein-Gottorpin agentti Ruotsin hovissa ja Kaarle X Kustaan makuukamarissa, kunnes Kaarle X Kustaa kuoli jo vuonna 1660, minkä jälkeen 24-vuotias vieraan vallan agentti-kuningatar osallistui holhoojahallituksen istuntoihin aristokratian tiukan kannattajan Pietari Brahen vaikutuksessa – ruotsalaisen kreivin ja Suomen kenraalikuvernöörin, joka neuvotteli rauhansopimukset Tanskan, Puolan ja Venäjän kanssa. Pietari Brahe tuki suomen kielen kirjallista ja suullista käyttöä hallinnossa sekä hillitsi noitavainoja.
Tuollaisissa ylhäissä piireissä Håkan Spegel eli jo tässä vaiheessa, kun sepitti VT:n Psalmin pohjalta virren, joka tunnetaan työläisvirtenä. Hänen varhaiseen elämänhistoriaansa liittyy toki myös karuutta, kun hän jäi varhain orvoksi ja joutui elämään sukulaistensa armosta. Hän pääsi kuitenkin katedraalikouluun ja opiskelijaksi, pääsi yliopistoihin, joten olot olivat kaikesta huolimatta huomattavasti tavanomaisia lasten ja nuorten oloja rikkaammat.
Rojalistisesta asenteestaan ja ylhäisistä verkostoistaan tunnettu Spegel taivutti muuta papistoa tiukempaan valtiolliseen kuriin. Edelleen myöhemminkin valtiopäivillä 1713-1714 hän ilmoittautui kuningasmieliseksi sekä esitti tiukkoja vaatimuksia valtakunnallisen yhteenkuuluvuuden ja uhrautumishalun puolesta. Oppositiosta Skaran piispa Jesper Swedberg ja Laurentius Molin arvostelivat jopa näiden vaatimusten tähden Spegeliä, vaikka toki itsekin halusivat tukea papiston etuoikeuksia.
Håkan Spegelin virsiä on runsaasti muitakin Ruotsin ja Suomen virsikirjoissa. Poistettu virsi ”Valittaa täytyy totta” ei ole ainoa virsi, jonka kuninkaan suosikki ja arkkipiispa on jättänyt virsiperinteeseen. Osa virsistä on aivan kiitosta ja riemua ilmaisevia. Paavo Ruotsalainen on kokenut läheiseksi Spegelin virret, vaikka juuri tästä virrestä ”Valittaa täytyy totta” ei ole enempiä merkintöjä.
Virsi 382 on myös Spegelin: Sinuhun turvaan, Jumala, jo vaivan alta päästä. Minua kuule heikkoa ja häpeästä säästä. Virsi 56 on myös Spegelin: ”Tutkimaan, oi Jeesus, auta kärsimystäs katkeraa, kuolemaasi kauheaa. Siitä sielu lohdutuksen uskossa nyt omistaa, levon vaivoissansa saa. Saata minut, Jeesukseni, turhuudesta maailman turviin veren kalleimman”. Virsi antaa ihanteeksi Jeesuksen, joka ei kapinoi: ”Nöyränä ja hiljaisena kannat piikkikruunua, riisuttuna, heikkona. Häpeissäni, Jeesus, tunnen, että olen syyllinen, kova, kevytmielinen. Maailma ei siedä niitä, jotka Herraa pelkäävät, hänen tietään etsivät. Raskain tie on Jeesuksella: kansa pilkkaa, vainoaa auttajaansa ainoaa.”
Virsi ”Valittaa täytyy totta” tuli 1900-luvun alussa työväenlauluksi, jota laulettiin punavankien leireillä ja teloitettava lauloivat erityisesti toista säkeistöä.
Valittaa täytyy totta Ja surra suuresti, Kun vääryys vallan ottaa Ja pahuus paisuupi. Mykäkskö tuli kerran Jo kaikki maailma, Kun oikeutta Herran Ei kenkään julista?
Nyt petos, vilppi täällä On noussut kunniaan, On valhe vallan päällä Ja vääryys voimassaan; Ei köyhän, kurjan ääntä Viattomuudessaan Kuunnella, rikas vääntää Lain myöten tahtoaan.
Kas lähimmäistään syövät Nuo jumalattomat, Viekkaudella vievät Sen elot ainoat; Kuin käärme kiukussansa He korvat lummessa, Ahdistelevat kansaa, Sortavat vaivaista.
Vääryyden vallanpito
VT:n Psalmi 58 alkaa kysymyksellä, mutta sen kysymyksen sisältö on lopulta epäselvempi, kuin käännökset näyttävät: ”Ovatko tuomionne oikeita, te vallanpitäjät/epäjumalat/mykät, tuomitsetteko te ihmisiä oikein?” Vastaus on selvä: ”Ette! Sydämenne halusta te teette maan päällä vääryyttä, väkivallalle te raivaatte tietä”.
Masoreettisessa tekstissä käytetty heprealainen ilmaus (אלם ) on virittänyt epäselvyyttä merkityksestä. Nykyisessä suomennoksessa on ”te vallanpitäjät”. Näin tekee myös myös New International Version -käännös (”rulers”), mutta esimerkiksi English Standard Version-käännös (”you gods”) ja Nathaniel Paul Labadorf on tutkielmassaan päätynyt ilmaisuun ”oh gods”, ”oi jumalat”.
Juutalainen Rashi tulkinta, Luther sekä moni muu lähtee merkityksestä ”hiljaisuus”, mutta Symmachus ja Ibn Ezra ”kansankokouksesta”, Septuaginta ja Hieronymos vain ”mutta”-sanalla, toiset tulkinnat viittaavat ”(epä)jumaliin” ja eräät kommentaattorit ”johtajiin”.
Jean Calvin selitti heprealaisen sanan אלם ”seurakunnaksi” (kansankokous) vain siinä merkityksessä, että siinä viitataan ”Saulin neuvonantajiin, jotka kokoontuivat tunnetusti neuvottelemaan kansakunnan hyväksi”, ”näennäisesti laillisesti, mutta todellisuudessa syyttömien sortamiseksi”. ”Jumala on maailman tuomari. On mahdotonta olettaa, että maailmaa hallitsee vain Jumalan huolenpito, muta hän ei enemmin tai myöhemmin erottai hyvää ja pahaa. Hänen sanotaan tuomitsevan maan päällä, koska ihmiset ovat joskus raa'asti väittäneet, että Jumalan hallitus rajoittuisi vain taivaaseen ja että tämän maailman asiat Hän on luovuttanut sokealle sattumalle”.
Uusi King James -versio käyttää hiljaisuuden merkitystä”: ”Puhutteko todella vanhurskautta, hiljaiset (”you silent ones”)? Tuomitsetteko oikeamielisesti, te ihmislapset?” Bibliassa, vuoden 1776 Kirkkoraamatussa, on Psalmi 58:2 käännetty seuraavasti: ”Oletteko te juuri niin mykät, ettette puhu sitä mikä oikeaa on, ettette tuomitse, mikä kohtuus on, te ihmisten lapset?”.
Jukka Palolan väitöskirjassa Psalmien kirjasta ”Vanhurskautta, oikeuttavai uskollisuutta?” vuonna 2011 on sivuttu vaikeaa kohtaa. Työn on ohjannut professori Martti Nissinen ja esitarkastaja-vastaväittäjä oli professori Tapani Harviainen. Täten kielellinen osaaminen ja ohjaus on mitä parasta Suomessa.
Palola nostaa esille myös kyseisen jakeen sanan ṣedeq (vanhurskaus/oikeus) semanttisen viittaussuhteen epäselvyyden, mikä epäselvyys tulee edellä olevan ilmaisun epäselvyydestä. Wörterbuch zum Alten Testament antaa käännökseksi Stillschweigen (”hiljaisuus”). Biblia Hebraica Stuttgartensian apparaatti tarjoaa useita vaihtoehtoisia lukutapoja. Septuagintan kääntäjä onkin ymmmärtänyt, että tässä olisi ollut käännösvastine kreikan todella-tarkoittavalle sanalle. Hieronymos ymmärtää käännösvastineen latinan utique-sanalla, ”joka tapauksessa”-ilmaukselle. Aquila tukee merkitystä ”mykkä”.
Palola tarjoaa sivulla 46 vaihtoehtoiset kuusi tulkintaa.
‟Todellako vanhurskaus on mykkä ja te puhutte? Oikeinko te tuomitsette, ihmisten pojat / ihmisten poikia? ‟
‟Todellako te puhutte hiljaista vanhurskautta, oikeinko te tuomitsette, ihmisten pojat / ihmisten poikia?‟
‟Totisesti, todellako vanhurskauden te puhutte? Oikeinko te tuomitsette, ihmisten pojat / ihmisten poikia?‟
‟Todellako te joka tapauksessa puhutte vanhurskautta, oikeinko te tuomitsette, ihmisten pojat / ihmisten poikia?‟
‟Todellako te jumalat vanhurskauden puhutte, oikeinko te tuomitsette, ihmisten pojat / ihmisten poikia?‟
‟Todellako te mahtimiehet vanhurskauden puhutte, oikeinko te tuomitsette, ihmisten pojat / ihmisten poikia?‟
Palola päätyy siihen, että ”Psalmin kokonaisuuteen sopii parhaiten, että kyse on hallitsijoista”. Näin hän pitää viimeisintä tulkintavaihtoehtoa (nro 6) perustelluimpana. Laajempaa argumentoitia ”kokonaisuuteen sopivuudesta” ei esitetä. Tämä varmasti sopii myös esitarkastajalle ja vastaväittäjälle, joka oli VT:n kirkkoraamatun käännökseen vaikuttamassa.
Sana on käännetty toisaalla Raamatussa myös ”hiljaisuudeksi” (2 Moos 4:11, Jesaja 35:6 ja Psalmi 56:1 ”vaikeneva kyyhkynen”). ”Valittaa täytyy totta”-virressä piispa Spegel näyttäisi seuraavan tätä tulkintaa, mikäli Agricolan käännös seuraa piispan tekstiä hyvin: ”Mykäkskö tuli kerran Jo kaikki maailma”. Tällöin väärämielinen valheenpuhujien aiheuttama lumous on mykistänyt ihmiskunnan, eikä oikeuden puolesta uskalleta enää avoimesti puhua ja tuomita.
”Jumalat” -merkitystä on puolusteltu Psalmin runollisella rakenteella viimeisen jakeen ja tämän välillä. Myös Psalmissa 82 on käsitteellinen rinnakkaiskohta kun Jahve astuu tuomiolle jumalien kokouksessa. Tätä keskustelua ei käydä suomalaisessa väitöskirjassa.
Virsi ja VT:n Psalmi 58 sensuurissa
Psalmissa rinnastetaan väärämieliset harhateillä kulkeviin ihmisiin, jotka on lumottu taitavasti myrkyllisellä äänellä, suorastaan epäjumalien voimassa.
Rukoilija esittää rajun pyynnön Jumalalle: ”Jumala, revi hampaat heidän suustaan, murskaa noiden leijonien leukaluut, Herra”, sillä kysehän oli valheenpuhujien lumouksesta ja väärämielisestä vallaseliitistä.
Tuomiona on kuihtuminen: ”Hajotkoot, haihtukoot he ilmaan kuin vesi. Herra ampukoon nuolensa, niin että he sortuvat, menehtyvät kuin etänä, joka kuihuu, menehtyvät kuin keskenmennyt sikiö, joka ei näe valoa”.
Loppupäätelmä on luottaa Tuomariin, Jumalaan, joka on Korkein: ”On sittenkin olemassa Jumala, joka jakaa oikeutta maan päällä”.
Roomalaiskatolisen kirkon Vatikaanin II Kirkolliskokouksen jälkeen arvioitiin, että tätä VT:n Psalmia 58 ei ole sopivaa käyttää liturgiassa ja vuonna 1971 Psalmi poistettiin ns. Hetkipalveluksesta (Liturgia Horarum). Myös monista muista rukouskirjoista on tämä Psalmi jätetty pois.
Amerikan luterilaiselle kirkolle Missourin synodille tärkeästä liturgisesta kirjasta Lutheran Service Book on jätetty pois Psalmi 58, jota on mahdollisesti koettu vaikeaksi lukea kristologisesti. Koska Psalmi pidetään kostonpsalmina, sitä koetaan epämukavaksi rukoilla ja lausua. Kirkoissa on tyydytty omiin odotuksiimme siitä, miltä kristinuskon tuli näyttää: odotamme Jumalalta ja toistiltamme anteeksiantoa, emme kostonhimoa.
Dietrich Bonhoeffer on tarjonnut kristologisen tulkinnan koston psalmeille lukemalla nämä Psalmit sen mukaan, kuinka meidän pitäisi ymmärtää itseämme ”vihollisina” sekä siihen, miten ajattelemme muista vihollisina. Koston psalmit estävät itsepetoksen siinä, mikä on meidän asemamme syntisinä ja siten Jumalan vihollisina, sekä osoittaa sen, mitä tarkoittaa, jos emme anna anteeksi vihollisillemme. Bonhoefferin mukaa Koston psalmi muistuttaa kristittyjä siitä, että ihmisinä meillä on tapana ulkokultaisesti liioitella kykyjämme ”antaa anteeksi niille jotka tekevät syntiä meitä vastaan” (Matt. 6:12).
Ajattele Kristusta
Dietrich Bonhoeffer ei ole suinkaan ainoa teologi, joka löytää Koston psalmista Kristuksen.
Raamattuopettaja David Guzik kutsuu Psalmia 58 ”sanoiksi jumalattomia tuomareita vastaan”. Psalmin ohje laulamiseen on, että se täytyy esittää niin kuin runo ”Älä tuhoa”. Daavid vetosi, että Jumala ei salli hänelle itselleen oikeutta tuhota Saulia.
1800-luvulla voimakkaasti vaikuttanut baptistisaarnaaja Charles Haddon Spurgeon muistutti ensimmäiseksi Daavidin menettelystä, ettei hän tuhoa Saulia sittenkään kun Daavilla oli jo valta, sillä ”voimme päätellä Herran rukouksen hengessä, että Herra säästää meidät, kun säästämme vihollisemme”.
Spurgeon muistaa myös Danielia, jota vainottiin, haavoitettiin, mutta ei surmattu. Hänen paikkansa oli äärimmäisen vaarallinen, mutta silti hän uskoi itsensä turvalliseksi. ”Niin mahtava on uskon voitto, kun voimme levätä jopa tulipalojen keskellä ja löytää levon, koska Jumala on meidän puolustuksemme”. ”Ilkivaltaiset ihmiset kantavat suussaan koko armeijaa, heidän suunsa eivät ole vaarattomat, hampaat jauhavat ruokaa kuin myllyssä, mutta heidän leuat ovat yhtä ilkeät kuin ikään jokainen hammas olisi keihäs tai nuoli. Heillä ei ole poskihampaita (”no molars”), vaan kaikki hampaat ovat kulmahampaita, heidän luonteensa on kuin koira, leijona, susi ja perkele. Tuo kiireinen kieli on pahantahtoisen kaksiteräinen, innokas, leikkaava ja tappava miekka.
Spurgeon suosittelee tulkitsemaan Psalmi 58 mystisesti Kristuksesta käsin, ”jota sekä hengellisen että ajallisten vihollisten tyrannia pahoinpiteli lihansa päivinä. Hänen ajalliset vihollisensa Herodes ja Pontius Pilatus yhdessä pakanoiden ja Israelin kansan kanssa raivosivat raivokkaasti ja neuvottelivat yhdessä häntä vastaan. Ylipapit ja ruhtinaat olivat pyhän Hieronymoksen mukaan kin leijonia, jotka olivat valmiit syömään hänen sielunsa. Hallitsijat asettivat hänelle verkoston jalkojen eteen voimakkaissa kuulusteluissa ja kysyivät (Matt. 22:17): Onko laillista antaa veroa keisarille vai ei? --- Hänen hengelliset vihollisensa pyrkivät myös nielemään hänet. Hänen sielunsa oli leijonien joukossa koko elämän ajan, erityisesti kuoleman hetkellä. Perkele kiusasi ja vaivasi häntä.
Saksalainen evankelis-luterilainen pappi ja teologi sekä natseja vastustavan Tunnustuskirkon perustajajäsen ja vastarintataistelija Dietrich Bonhoeffer on käsitellyt VT:n ”kostonpsalmeja” vaikuttavalla tavalla, mitä Jacob L. Goodson on seikkaperäisesti analysoinut.
Dietrich Bonhoeffer määrittää tiukasti teologisesti rukouksen, jossa Jumala on ainoa rukouksen kohde – ihmisten toiveilla ja tahdolla ei ole sijaa rukouksessa. Niin rukous auttaa meitä tunnistamaan, kuinka olemme Jumalan ”vihollisia”. Bonhoeffer viittaa Vuorisaarnaan ja ihmisten syntisyyteen, itsevarmuuteen, aheneuteen ja itsekkyyteen, joiden vallitessa rukous vääristyy oman halukkuuden, omien tarpeiden ja itsearvostuksen mukaiseksi. Tätä tarkoittaa Bonhoefferin mukaan, että ”tosi rukous tehdään salassa”: ”Todellinen rukous ei riipu yksilöstä, vaan siihen riittää yksinomaan tieto, että taivaallinen Isämme tietää tarpeemme”. Jumala ei tarvitse näitä meidän rukouksiamme, mutta rukoukset ovat keino, jolla opetuslapset pääsevät osallisiksi taivaallisista aarteista, joiden puolesta he rukoilevat.
Bonhoeffer kutsuu vaaralliseksi virheeksi nykypäiväistä kuvitelmaa, että ihmissydämen olisi luonnollista rukoilla, jossa ihmisen vain sekoittaa toiveita, huokailua, valitusta ja iloa rukoilemiseen. Bonhoefferin mukaan rukouksen pitäisi olla tien löytämistä ja puhumista Jumalan kanssa riippumatta siitä, onko sydän täynnä vai tyhjä.
Bonhoefferin mukaan rukoileminen Psalmeissa tarkoittaa rukoilemista Jeesuksen Kristuksen kanssa. Sillä ei ole väliä, ilmaisevatko Psalmit juuri sitä, mitä tunnemme sydämmessämme tällä hetkellä, kun rukoilemme. Meidän on rukoiltava jopa omaa sydäntämme vastaan, jotta voimme rukoilla oikein Jeesuksen Kristuksen kanssa. Herran rukous (Isä meidän) on yhteenveto kaikista ”Pyhien kirjoitusten rukouksista”.
Bonhoefferin mukaan Jeesus Kristus on Psalmien rukoilemisen elävä ja performatiivinen ruumiillistuma. Rukoillessa Psalmeja tunnustamme, mitä Jumala tekee meidän hyväksemme Jeesuksessa Kristuksessa. Psalmit opettavat meitä muistamaan Jeesuksen Kristuksen luonteen.
Bonhoefferin mukaan Koston psalmeissa viitattavat viholliset ovat Jumalan asian vihollisia, mutta kyse ei ole henkilökohtaisista konflikteista. Missään paikassa näissä psalmirukouksissa ei haluta kostaa omin käsin – rukoukset jättävät koston yksin Jumalalle. Siksi rukoilijan on hylättävä kaikki henkilökohtaiset kosto-ajatukset ja oltava vapaita omasta koston janostaa.
Bonhoeffer kehottaa kristittyjä, jotka rukoilevat koston psalmeja, miettimään omia mieltymyksiään ja näkökulmiaan. Viholliset eivät ole enää vain ”vihollisiani”, vaan Psalmeissa on objektiivisempi käsitys. Bonhoeffer kirjoittaa: ”Rukoilu Jumalan koston puolesta on rukous Jumalan vanhurskauden toteuttamiseksi synnin tuomitsemisessa. … Minulla ei ole oikeutta haluta estää tätä tuomiota”.
Näin me olemme itsekin vihollisia, löydymme koston psalmien sisältä. Psalmit estävät itsepetoksen ja itsevanhurskauden. Meillä on kiusaus ajatella, että olemme vanhurskaita ja siksi tuomitsemme viholliset Jumalan puolesta. Olisimme kuitenkin väärässä siinä ajatuksessa, vaan jokainen pysyy Jumalan vihollisena.
Bonhoefferin mukaan Jumalan kosto ei laskeutunut syntisiin, vaan ainoaan syntiseen, Jumalan Poikaan, joka seisoi syntisten paikalla. Jeesus Kristus kantoi Jumalan koston, jonka Psalmi pyytää suorittamaan. Kristus rauhoitti Jumalan vihan syntiä vastaan ja rukoili jumalallisen tuomion toteuttamisen hetkellä: Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät!
Näin Bonhoefferin mukaan koston psalmi johtaa Jeesuksen ristiin ja vihiollisille anteeksi antavaan Jumalan rakkauteen. En voi antaa anteeksi Jumalan vihollisille yksin, vain ristiinnaulittu Kristus voi – ja voin antaa anteeksi Hänen kauttaan. Bonhoeffer lausuu: ”Rukoilen vihan psalmia varmuudella sen upeasta täyttymyksestä. Jätän koston Jumalan käsiin ja rukoilen Jumalan oikeuden toteutumista kaikille vihollisille. Tiedän, että Jumala pysyy totuudessa ja varmistaan oikeuden vihan tuomiossaan ristillä, jotta tästä vihasta tulee armo ja ilo meille. Jeesus Kristus itse rukoilee Jumalan koston toteutumista omassa ruumiissaan, ja näin Kristus johdattaa minut päivittin ristinsä vakavuuteen ja armoon sekä kaikkia Jumalan vihollisia kohtaan”.
Psalmia 58 Bonhoeffer kommentoi, että tämä on viattomien rukous, jota me syntiset emme rukoile: vain viattomuus rukoilee tämän Psalmin kanssa. Bonhoeffer liittyy Psalmin 58:1 tulkinnassa heprean tulkintaan, jossa kiistelty sana tarkoittaisi ”mykkyyttä”: ”Oletko sinä sitten tyhmä (mykkä), kun et puhu oikein, ja et tuomitse ihmislapsia oikeudenmukaisesti?”
Bonhoeffer havaitsee jakeesta sanan ”lapset” ja liittää tämän ”köyhiin ja ahdistettuihin”. ”Pahana aikana” epäoikeudenmukaiset ihmiset ovat hiljaa omien epäoikeudenmukaisuuksiensa suojaamiseksi. Koska lapset – köyhät ja ahdistetut – ovat Jumalan lapsia, niin Jumala tulee kostamaan epäoikeudenmukaisuudet heitä kohtaan.
Psalmin 58:1 viittaus ”väkivaltaisiin käsiin” on Bonhoefferin mukaan ”poliittisia viranomaisia”, jotka ”pyrkivät hiljentämään epäoikeudenmukaisesti ja jatkavat samalla väkivaltaansa”.
Psalmin 58:4-5 jakeet myrkyllisistä käärmeistä selittyvät Bonhoefferin mukaan sillä, että mikään ihmisvoima ei voita käärmettä, vaan tarvitaan vain rukous. Rukoilemalla me kutsumme Jumalaa kostamaan vihollisille.
Psalmin 58:6 jakeissa hampaiden rikkominen nuorten leijoien suusta merkitsee luopumista omasta kostosta. Bonhoeffer viittaa myös Psalmin 58:7-9 jakeisiin, että inhimilliset strategiat ja aseet eivät toimi suunnitelluilla tavoilla, vaan kosto jää vain Jumalalle. Lopulta rangaistus tapahtuu nopeammin kuin odotamme, vaikka kuinka laskisimme omien sotilaallisten strategioidemme ja aseittemme varaan.
Psalmin 58:10 jae kohtuuttoman voiton juhlan tunnelmasta, itsepetoksellisen kiusauksen vaarasta Bonhoeffer tahtoo varottaa ja huomauttaa, että jae koskee vain Jumalan vanhurskautta, mutta sillä ei ole tekemistä ihmisten ystävyyden ja myötätunnon kanssa. Jumala säilyttää voiton. Jumalattomien veri on jo valunut, kun Jumalan vanhurskaus täyttyi Kristuksen ristillä.
Bonhoeffer tahtoo Psalmin 58 kristologisella tulkinnallaan estää itsepetoksellisen ajattelun, jossa me olisimme ”vanhurskaita”, ”jotka iloitsevat nähdessään koston”. Niin Bonhoeffer säilyttää koko ihmiskunnan ”jumalattomien” luokassa, vain Jeesus Kristus on ”viaton”, joka kuolee ”jumalattomien” puolesta. Meidän ilomme ei tule omasta vanhurskaudestamme, vaan sen tunnustamisesta, että jopa pahuudessamme Jeesus Kristus kuoli puolestamme.
Jos kristityt uskovat Jeesuksen Kristuksen lunastustehtävään ristillä, heidän tulisi rukoilla tätä Psalmi 58 ja yleensäkin koston psalmeja. Oma epävarmuutemme ja itsepetoksemme estävät meitä rukoilemasta näitä psalmeja liturgioissamme ja rukouskirjoissamme, koska nämä psalmit muistuttavat suoraan ja rehellisesti ”keitä me olemme”, kuka Kristus on ja mitä Kristus saavuttaa meille.
Vankilakirjeissään Bonhoeffer kertoo, kuinka hänen ajatuksensa ja tunteensa näyttävät olevat nyt yhä enemmän Vanhan testamentin kaltainen. Vasta alistuessaan lain alaisuuteen, voi puhua armosta; vasta nähdessään vihansa ja vihollistensa hämärät todellisuudet, voi tietää jotain siitä, mitä tarkoittaa rakastaa ja antaa anteeksi. ”Mielestäni ei ole kristillistä haluta päästä Uuteen testamentiin liian aikaisin ja liian suoraan...”.
Jälkikirjoitus. Nyt minulla on virallista tietoa, että viime vuosina meikäläinen tavallinen suomalainen on aiheuttanut hälytyksen, jossa seurantaan ovat ottaneet osaa: poliisi, SUPO, KRP, Puolustusvoimien Ulkomaatiedustelun vastavakoilu, Valtioneuvoston Tilannekeskus, Valtakunnansyyttäjä. Hyvä päivää, täällä "kummitus" ja "molo", kuten käräjillä sain kuunnella määritelmiä minulle!
Pitkäaikaistyötön, ex-WC-siivooja
Tulee mieleen, että sana אלם muistuttaa myös sanoista alempi ja olemus. Mykkyys muistuttaa myös aaronilaisten epäjumalanpalvojien kultaisesta vasikasta, jota ei ole tiemmä vieläkään uhrattu, toisin kuin Jumalalle aikoinaan lupasivat, vaikka Jumala ei pyytänyt muuta kuin yhden vasikan uhraamista.
VastaaPoistaAaronin kultainen vasikka oli mykkä, ääntä kuului vain jos Jumala sitä tuulellaan soitti.
Aaronilaisten epäjumala, kultainen vasikka oli vähän kuin johtajamme nykyään - ovat harhaisessa totalitarismissaan ottaneet kuin muka Jumalan aseman, ovat vääryyttä ja valhetta täynnä, vaikenevat kun tulisi puolustaa kansaansa, vaativat veriuhreja joihin eivät ole oikeutettuja.