Statcounter

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Post-humaanin aikakauden selviytymiskoneet ja kristityt

 

Niin yhteiskunnalliset laajat rakenteelliset muutokset kuin henkilökohtaiset pienen ihmisen tapahtumat asettavat haasteita määritellä arvot entistä selkeämmin.


Itselleni on jossain määrin kertynyt kokemusta siitä, miten käsitellä suru menetettyjen asemien ja tavoitteiden jälkeen. Olen saanut vuosikymmenen verran säännöllisesti syystä tai toisesta ivallisia huomautuksia, miten olen menettänyt ”hyvän työn”, ”hyvän palkan”, ”hyvän auton” jne. Sikäli kuin näistä asioista tulee ”epäjumalia”, kuten kristinuskossa kutsutaan fetissejä, tällöin menetettyä ei vain surra ja arvioida arvostuksia kirkkaammin, vaan tällöin kasvaa synkistävä masennus, joka kiertää saavuttamatonta. "Liikunta" ja "ulkoilu" voivat myös muodostua epäjumaliksi, fetisseiksi joilla merkitsemme itseämme. Tämä arvojen määrittäminen ja tarkkailu on tarpeellista erityisesti silloin, jos liikuntaan ja ulkoiluun liittyvät rajalliset surut ja pyrkimykset uhkaavat kasvaa intohimoiksi tai masennuksiksi. Nämä ovat kivoja tärkeitä asioita, jopa suuresti nautittavia päivästä toiseen, mutta eivät elämän tärkein ja kallein asia. Nämä asiat voivat olla myös toisin - niistäkin voi luopua.

 

Aivan jokainen ei kykene oivaltamaan tai ainakaan hyväksymään avoimesti, kuinka tämä ja mennyt vuosi ovat olleet minulle ”parhaita vuosiani”. Mikään ei erityisesti ”uhkaa” nykyistä tai näköpiirissäni olevaa ikionnellisuuttani. Itse asiassa käytännössä ei juuri yhtään mikään ole muuttunut elämässäni ainakaan huonommaksi. Miten tämä on ylipäätänsä mahdollista? Miksi on merkittävää arvioida arvot entistä kirkkaammin?


Riskinä olisi pitää arvoina (”epäjumalina”) ”fetissejä”, jotka eivät säily eivätkä turvaa loppujen lopuksi. Joskus kirjoitin siitä, kuinka urheilukisat ja niiden palkinnot voivat olla ukkeleille ”fetissejä”, joihin nämä kehittävät oudon suhteensa, kun merkitsevät itseään ja muita niiden avulla. Nyt nuo ”merkintäkultit” ovat tavallisilta ukkeleilta estetty pandemian nimissä. Millä tavalla he voivat enää merkitä itseään? Toisille työn nimike tai kulkuneuvo ovat ”merkintäkultteja”, joiden avulla määrittävät itsensä onnistumista. Niidenkin kestävyys on varsin uhanalainen muuttuvassa maailmassamme.


Sellainen tyhmä mies rakentaisi hiekalle, mutta sateen jälkeen tulvavesi virtaa ja myrkytuuli pieksee talon hajalle, kuten Jeesus varoitti väärälle perustalle rakentamisen riskeistä (Mt. 7:24-27).


Siirtyminen post-humaaniin aikakauteen


Joulukuussa 2020 Slavoj Zizek kirjoitti vanhan normaaliuden lopusta post-humaanilla aikakaudella Covid-epidemian jälkeen.


Zizek olettaa siirtymisen tapahtuvan nyt pelosta masennukseen. Uusi aikakausi sekoittuisi erottamattomasti epätoivoon, valtiollisiin määräyksiin – ja niitä vastaan esitettyihin mielenosoituksiin. Selkeää näkökulmaa ei ole kuitenkaan tarjolla, tällöin siirrytään pelosta masennukseen. ”Tunnemme pelkoa, kun on olemassa uhka ja tunnemme turhautumista, kun yhä uudelleen ilmaantuu esteitä, jotka estävät meitä saavuttamasta sitä, mihin pyrimme”.


Hämmennys syntyy, kun syy-yhteyden selkeä järjestys näyttää häiriintyneeltä. Pandemia ei ole (vain) terveydellinen ilmiö, vaan ennen kaikkea myös sosiaalinen, taloudellinen ja ideologinen ilmiö. Japanissa kuoli lokakuussa 2020 enemmän ihmisiä itsemurhaan kuin koronavirukseen koko vuoden 2020 aikana. Suurin osa ihmisistä teki itsemurhan ahdingon takia, johon he joutuivat pandemian takia.


Slavoj Zizek viittaa italialaisen filosofin Giorgio Agambenin väitteeseen, jonka mukaan hyväksymällä pandemian vastaiset toimenpiteet, me hylkäämme avoimen yhteiskunnan tilan ihmiskunnan ytimenä ja muutumme tekniikan hallitsemiksi erillisiksi ”selviytymiskoneiksi”, jotka ”palvelevat valtionhallintoa”. Agamben on filosofi ja kirjallisuus- ja oikeustieteilijä, joka opettaa Veronan yliopistossa.


Agambenin esittämä väite valtiohallinnon alaisista selviytymiskoneista kouraisi jopa kovalla tavalla useita suomalaisia äskettäin kauniina keväisenä sunnuntaina Helsingissä, kun sisäministeriön alaisuudessa toimiva poliisi voimakeinoin järjesti koneistonsa puolesta voimannäytön, jonka ainoana tehtävänä oli pelotella kansalaiset ja erityiset vapaat mediat sulkeutuneisuuteen.


Pitäisikö sietää ihmisyyden menetys ja unohtaa totutut sosiaaliset vapaudet? Agamben päättää analyysinsä post-humaaniin hengellisyyteen, jonka ihanteellisuudesta voi olla perustellusti eri mieltä: ”Tänään ihmisyys katoaa kuin hiekkaan piirretyt kasvot, jotka aallot pesevät pois. Mutta se, mikä korvaa sen, on vain paljas ja mykistetty elämä ilman historiaa vallan ja tieteen laskelmien armoilla. Ehkä kuitenkin vasta tästä hylystä voi ilmestyä jotain muuta, joko hitaasti tai äkillisesti – ei varmasti jumalaa, mutta ehkä uusi eläin, sielu, joka elää jollain muulla tavalla...”.


Zizekin ja Agamben näkymät on tarpeellista nostaa pohdittaviksi, kun punnitsee niin omaa kuin yhteisöllistä selviytymistä ja arvomaailmaa. Arvojen kirkastamisen ja masennuksen voittamisen suhteisiin on kiinnitetty runsaasti huomiota myös tutkimuksissa. Uusi yhteiskunnallinen tilanne nostaa tämän teeman esille.


Arvolähtöinen hoito masentuneille


Philadelphiassa toimiva kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan erikoistunut, emeritusprofessori Aaron T. Beckin ja hänen tyttärensä kliinisen psykiatrian professorin Judith S. Beckin perustama Beck Institute for Cognitive Behavior Therapy on esitellyt mm. arvolähtöistä (value-focused) hoito masennukselle.


Lääketieteen tohtori Robert Hidman kertoo asiakkaastaan Laurasta, jolle oli diagnosoitu masennus. Laura aloitti hoidon sanomalle: ”En vain tunne tarpeeksi hyväksi tekemään mitään”.


Hidman pyytää kiinnittää huomiota siihen, että tunteiden yksi tarkoitus on juuri antaa meille tietoa. Tätä tietoa ei pidä kätkeä ja sivuuttaa. Esimerkiksi ahdistus kertoo meille, että kohtaamme haasteen, pelko tarkoittaa vaarasta, syyllisyys arvojemme vastaisesta toiminnasta.


Masennus voidaan ajatella vahvaksi ja johdonmukaiseksi suruksi, joka kertoo meille, että olemme menettäneet jotain tai jotain tärkeää puuttuu elämässämme. Niin tohtori Hidman keskittyi Lauran arvoihin: työ/ura, opiskelu/oppiminen, vapaaehtoistyö, läheisyys/romanttiset suhteet, perhe, ystävyys, hengellisyys/uskonto, virkistys/viihde, terveys/fitness.


Sikäli kuin Laura tunnisti jonkun luokan tärkeämmäksi, niin selvitettiin, miten nykyinen elämä vastasi näitä arvoja. Tämän jälkeen tohtori suunnitteli Lauran kanssa aktiviteetteja tulevalle viikolle tämän mukaisesti.


Kognitiivisen käyttäytymisterapian ja tohtori Hidmanin esittämän kertomuksen näkökulmista arvokasta on erityisesti todeta surun ja masennuksen suhde: surua ei välttämättä seuraa masennus, vaan masennus on pitkittynyt kokemus menetyksestä. Juuri tässä kohtaa tulevat esille arvostukset ja niiden uudelleen jäsentely, kun joudumme selviytymään elämämme kaikissa tilanteissa.


Postkonventionaalinen moraali


Kliinisestä psykologiasta tohtoriksi väitellyt Mark Dombeck on Alabamassa tekemässään työssään selventänyt arvoja ja moraalia masennuksen hoitamisessa. ”Hyödyt siitä, että tulet tietoisemmaksi omista arvioistasi ja siitä, kuinka nämä arvot vastaavat yhteisösi moraalista herkkyyttä ja omia toimiasi. Arvosi ovat periaatteita, joihin uskot ja joihin olet sijoittanut. Arvot ovat päämääriä, jotka määrittelevät suurelta osin henkilöllisyytesi ytimen. Vielä tärkeämpää on, että ne ovat motivaation lähde parantamaan itseäsi”.


Psykologi Lawrence Kohlbergin kuuluisia töitä seuraten tohtori Dombeck kuvailee ihmisen moraalista ja arvojen kehitystä. Hänen mukaansa suurin osa aikuisista ei koskaan saavuta moraalin viimeistä vaihetta, postkonventionaalista moraalia, lähinnä siksi, että päästäkseen sinne ihmisten olisi heitettävä pois ”velvollisuudentuntonsa siitä”, mitä muut ympäröivät ihmiset haluavat. Nämä ihmiset eivät lähde löytämään omaa motivaatiotansa.


Kohlberg kehitteli teoriansa jo väitöskirjatutkimuksessaan 1950-luvun loppupuolella. Hän haastatteli poikia säännöllisin väliajoin kouluiästä aikuisuuteen. Esikonventionaalisessa vaiheessa lapsi rakentaa hyvän ja pahan rangaistuksiin ja palkintoihin sekä oman edun tai reilun vaihdon avulla. Konventionaalinen moraali on sopimuksenmukaisuutta, sovinnaisuutta ja sääntöjen noudattamista. Lait ovat velvollisuuksia, joita kaikkien on noudatettava. Hyvään ihmisyyteen kuuluu instituutioiden ja sosiaalisen järjestyksen ylläpitäminen. Tämä on tyypillinen taso, johon suomalainen virkakoneisto parhaimmillaan pystyy – sikäli kuin ei epärehellisesti kähmi itselleen etuja kulissien takana.


Postkoventionaaliselle tasolle ei Kohlbergin tutkimuksessa kukaan yltänyt alle kolmikymppisenä. Tällä tasolla ihmisoikeudet ja universaalit eettiset periaatteet ylittävät virkamiesmäisen velvollisuustottelevaisuuden. Tohtori Dombeck kiteyttää postkonventionaalisen vaiheeseen pääsyn kehittyneen ihmisen kykyyn heittää pois ympäröivien ihmisten halun ylivoimainen määräävyys ja tarpeeseen lähteä etsimään omaa motivaatiota.


”Psykologisen repun” uskomukset ja arvot



Essexin yliopiston apulaisprofessori, lääketieteen tohtori Paul Hanel ja Halle-Wittenbergin Martti-Luther-yliopiston psykologian laitoksen apulaisprofessori Uwe Wolfradt ovat esitelleet tutkimuskirjallisuuden ja tutkimuksensa avulla henkilökohtaisten arvojen ”pimeää puolta” sekä tämän suhdetta kliinisiin rakenteisiin. Henkilökohtaisia arvoja pidetään ohjaavina periaatteina elämässä. Tutkijat korostavat arvojen kaiken kaikkiaan ennustavan hyvin kognitiivisia kliinisiä muuttujia.


Hanel ja Wolfradt liittyvt Schwartzin ja Bilskyn esittämään kymmenen arvotyypin malliin, jonka yksi tärkeä piire on motivaation jatkuvuus: vierekkäiset arvotyypit ovat positiivisesti korreloivia. Arvotyypin kymmenen kohdan mallin pätevyyteen ei ole tarpeellista takertua, mutta tutkimuksen havainnot henkilökohtaisten arvojen liittymisestä kliinisiin rakenteisiin, heidän tutkimuksessa ahdistukseen, masennukseen ja skitsotyyppiin, on sinänsä kiinnostavia.


Scientific American-julkaisussa psykologian tohtori Ellen Hendriksen käsitteli marraskuussa 2016 masennukseen liittyvää kahta suurta uskomusta. Tohtori Hendriksen on erikoistunut Bostonin yliopistossa ahdistuneisuuden ja siihen liittyvien häiriöiden tutkimiseen.


Hendriksen käyttää ilmaisua ”psykologinen reppu”, jossa kannamme mukanamme uskomuksia, jotka muokkaavat meidän päivittäistä liikkumistamme. Ne uskomukset voivat kertoa maailmasta positiivisesti tai vähemmän positiivisesti. Psykologisessa repussa on myös uskomuksia tulevaisuudsta. ”Raskain paino repussa ovat uskomukset itsestämme”.


Psykologian tohtori Ellen Hendriksen suosittelee psykologisen repun tyhjentämistä sopimattomista uskomuksista, joista ensimmäinen on se, että jokaisen olisi pidettävä minusta. Teemasta ”kaikkien on pidettävä minusta” on monia muunnelmia, kuten oman arvon riippuminen siitä, miten muut näkevät minut tai muiden ihmisten ajattelelu minua kohtaan olisi todella tärkeää. Henriksen painottaa, että tällainen usomus asettaa ihmiset vaikeuksiin, koska se antaa onnemme muiden ihmisten käsiin. ”Emme voi hallita sitä, miten muut reagoivat, ajattelevat tai tuomitsevatko he meidät.”


Ellen Henriksen asettaa rippuvuudelle vastalääkkeeksi ”kognitiivisen uudelleenjärjestelyn”, missä prosessissa kirkastamme uskomukset kysymyksillä, onko tämä todella totta ja keksimme tarkemman uskomuksen. Tavoitteena on muokata väärät uskomukset terveemmiksi niin, että uskomukset ovat todellisia ja antavat meidän edetä.


Toinen vaarallinen uskomus on käsitys täydellisyydestä: jos epäonnistun työssäni, olen epäonnistunut ihmisenä. Epäonnistuminen pyritään joko vihamielisesti muiden toimesta tai oman väärän uskomuksen mukaisesti saattamaan myrkyllisesti totaaliseksi arvioksi. Myrkyllinen uskomus jättää meidät ajattelemaan, että itsearvomme liittyisi suorituskykyyn.


Perfektionismin myrkyn vastalääke ei ole omaksua keskinkertaisia standardeja, vaan antaa itselle jonkin verran joustavuutta. Yksi tapa on hylätä itsensä tuominen lopputuloksen perusteella, vaan katsoa enemmän prosessiin: ”Työskentelen ahkerasti ja yritän hyvin”. Tietysti voi hylätä myös täydellisyyden ajatuksen kokonaan ja lausua itselle yksinkertaisesti: ”Olen tarpeeksi”.


Hengestä ja epäjumalista


Psykologian tohtori Deborah Cornah Southamptonin yliopistosta on esitellyt tutkimuskirjallisuutta hengellisyyden vaikutuksesta mielenterveyteen (”The impact of spirituality on mental health”, Mental Health Foundation). Raportissaan hän tuo esiin todisteita, kuinka hengellisyys voi olla integroiva osa ihmisen psyykkiseen terveyteen ja hyvinvointiin.


Masennus on Iso-Britanniassa yleisin mielenterveysongelma. Merkittävä osa tutkimuksista keskittyy hengellisyyden ja mielenterveyden suhteeseen. Nämä todisteet osoittavat positiivisen yhteyden hengellisyydestä matalampaan masennustasoon. Vastaavasti on havaittu suhde hengellisyyden ja ahdistuksen tai stressin välillä.


Tohtori Cornah viittaa myös todisteisiin, kuinka uskonnolla on keskeinen rooli jälleenrakentamisprosessissa, kun ihminen toipuu ja tuntee itsensä – selviää skitsofreniasta. Tohtori viittaa tutkimuskirjallisuudessa esiintyneisiin ehdotuksiin, joiden mukaan uskonnollinen vakaumus antaa henkilölle mahdollisuuden tulkita tapahtumiaan joita pidetään hallitsemattomina, tavalla, joka tekee niistä vähemmän stressaavia.


Australialainen akateemikko ja taidekriitikko Justin Clemens tunnetaan psykoanalyytikko Alain Badiouhin keskittyvästä tutkimustyöstään. Art and Pain -julkaisussa vuonna 2003 tohtori Clemens käsitteli depressiota ja melankoliaa. Hän ei kirjoita siinä hengellisiä tai uskonnollisia kysymyksiä, mutta hänen kirjoituksensa olennaisesti käsittelee samaa aihepiiriä.


Clemens kirjoittaa masennuksen saavuttaneen yhteiskunnissamme ruton aseman, jonka merkittävyydestä lääkärit, tutkijat, toimittajat, poliitikot, monikansalliset virastot ja lääkeyhtiöt sopivat, vaikka masennus ei ole tarttuva tauti.


Clemens käsittelee masennuksen etiologiaa, aivoja ja geneettisiä piirteitä, jollaisena masennusta tulisi hoitaa fyysisesti. Hän arvioi myös serotoniinihäiriötä. Kaikesta farmakologian edistyksestä huolimatta masennuksen syyt ovat entistä epäselvempiä: masennuksen ymmärtämisessä on edistytty vain vähän tai ei lainkaan.


Justin Clemens kirjoittaa lukuisten tutkimusten osoittavan, että ”normaaleilla” masentumattomilla ihmisillä on taipumus ylläpitää epärealistisia positiivisia näkemyksiä itsestään, liioitella uskoa kykyynsä hallita ympäristöään ja vaalia epärealistisen optimistisia näkymiä tulevaisuudesta.


Clemens viittaa Sigmund Freudin esseeseen ”Suru ja melankolia” vuodelta 1917 jossa Freud kertoo korotuneen itsekriittisesti ainoasta tavoitteestaan piilottaa oman luonteensa heikkous: ihmisen on oltava sairas, jotta hän voi saada totuuden itsestään.


Melankolian ja surun ero on siinä, että melankoliassa kadonnut kohde on tiedostomaton. Melankolian ylivoimaista surua ei voi käsitellä siltä osin kuin kohde pysyy tiedostamattomana. Menetys, tukahduttaminen ja egon samastuminen menetykseen vainoaa ihmistä itseään kääntämällä oman egonsa menetystä vastaan. Siinä missä suru tunnistaa ”hyvän” ja ”rakastetun” kohteen menetyksen, melankolinen suhde kadonneeseen on ambivalenttisempi – rakkauden ja vihan kompleksi. Melankolinen tavallaan kieltäytyy surusta ja sisällyttää kadonneen kohteen tiedostamattomaan psyykkeensä, jolloin siitä tulee itseä kiduttava menetys.


Justin Clemens tuo esille melankolian ei-neuroottisen rakenteen, joka muistuttaa enemmän perversiota kuin neuroosia tai psykoosia. Freud, Kristeva, Butler ja muut viittaavat siihen, kuinka melankoliassa perverssi hylkääminen toimii samalla tavalla kuin fetisistinen hylkääminen. Fetisisti kiinnittyy tietyntyyppiseen esineeseen, melankolinen ongelma on kohteen menetys tai Jacques Lacanin termien mukaan halun objekti-syyn menettäminen. Parantuminen on ainakin osittain riippuvainen potilaan kyvystä elvyttää sekä itsensä että maailma mielikuvien ratkaisuilla – ei kemiallisesti.


Jeesus: etsikään ensin Jumalan valtakuntaa


Luukkaan ja Matteuksen evankeliumien lähdeaineistona uskotaan olevan ns. logialähde eli Q-evankeliumi, josta on peräisin mm. Kenttä- ja Vuorisaarnan aineistoa. Kirjallisuustutkimuksen yksityiskohdat eivät ole tässä tapauksessa ytimessä, vaan riittää havaita, että nämä keskeiset arvoihin ja epäjumaliin liittyvät murehtimiset olivat esillä Jeesuksen tunnetussa puheessa.


Älkää murehtiko sielusta, siitä mitä söisitte, älkääkä ruumiista, siitä mitä päälle pukisitte.

Lk. 12:22b/Mt. 6:25

Sillä sielu on enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet.

Lk. 12:23/Mt. 6:25

Katsokaa (korppeja)! Eivät ne kylvä eivätkä leikkaa. (Eikä niillä ole aittaa eikä latoa) Ja silti

(Jumala) ruokkii ne. Kuinka paljon arvokkaampia te olettekaan

Lk. 12:24/Mt. 6:26

Kuka teistä voi murehtimisella lisätä elämänsä pituutta (yhden) kyynärän vertaa?

Lk. 12:25/Mt. 6:27

(Jos siis näinkään vähäinen asia ei ole teidän vallassanne, {niin}mitä te muusta huolehditte?)

(Lk. 12:26 /Mt. 6:28)

(Oppikaa) kedon kukista, kuinka ne nousevat maasta! Ne eivät näet vaivaa eivätkä kehrää.

Mutta minä sanon teille: ”Edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä

tahansa niistä”.

Lk. 12:27/Mt. 6:29

Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, {niin}

kuinka paljoa enemmin teidät? Te vähäuskoiset!

Lk. 12:28/Mt. 6:30

Älkää siis (etsikö) {sitä}, ’mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me

saamme vaatteet?’. 

Lk. 12:29/Mt. 6:31

Sillä tätä kaikkea kansat etsivät esille, (mutta) Isä tietää, että {olette} tuon tarpeessa.

Lk. 12:30/Mt. 6:32

Kuitenkin etsikää yli kaiken hänen valtakuntaansa, niin tämän te saatte.



Luukkaan evankeliumin teksti on hiukan radikaalimpi kuin Matteuksen, joka on jo tuossa vaiheessa pehmentänyt ilmaisua. Pohtimatta siis seikkaperäisesti evankeliumien lähdeteoriaan liittyviä kysymyksiä, riittää nähdä, kuinka niin Luukkaan kuin Matteuksen evankeliumeissa Jeesuksen kerrotaan opettaneen hyvin samasisältöisesti Jumalan valtakunnasta, joka on elämässä tärkeämpää kuin ruoka, juoma, vaatteet sekä muu huolehtiminen. Nämä jälkimmäiset olivat aidosti uhatut Jeesuksen seuraajille, joiden maalliset isännät olisivat odottaneet erilaista nöyryyttä ja uskollisuutta sikäläisen yhteiskunnan valtaperiaatteiden mukaisesti. Uuden testamentin maailmassa ihmiset etsivät jatkuvasti suojelijaa (patronusta) turvatakseen elämän. Suojelijan tarve oli ilmeinen maaseutuympäristössä. Suhde suojelijaan symbolisoitui ruoassa.


Ajatus patronuksesta ei ole kadonnut oman aikamme länsimaisessa yhteiskunnassakaan, jossa ihmisen kuviteltu onnellisuus ja menestys koplataan siihen, miten hän onnistuu säilyttämään työnantajansa tai sidosryhmiensä määräämän arvostukset, joita palvellen hän saavuttaa mahdollisesti toimeentulon, jolla voi ottaa velkaa auton ja asunnon hankintaa varten loppuelämäänsä varten. Jos sinulla on tuolla tavalla hankittu auto ja asunto, olet onnistunut ihminen. Sellainen asema ei ole mahdollista, jos olet loukannut patronusta, olipa tämä suojelijasi kuka tahansa vaikutusvaltainen instituutio tai taho yhteiskunnassa. Tämä voi olla myös aatteensa mukainen lobbausjärjestelmä, joita erityisesti punavihreissä poliittisissa aktivisteissa on niiden musertamiseksi, jotka eivät liity hiljaisen nöyrästi punavihreään agendaan.


Kenttä- ja Vuorisaarnan alku on maailmankuuluisa julistus autuaille varattomille (Lk. 6:20-21), mihin samaan teemaan liittyy myös hiukan myöhempi teksti Jumalan valtakunnan etsimisestä.


Edesmennyt Donald Eric Capps, amerikkalainen teologi, Princetonin teologisen seminaarin pastoraaliteolgoian professori, kiinnitti erityistä huomiota Jeesuksen sanoihin autuaille varattomille. Capps teki väitöskirjansa jo 1970-luvulla psykohistoriallisesta persoonallisuusanalyysistä ja jatkoi pitkän uransa samassa aihepiirissä uskonnon ja psykologian suhteita tutkien, mistä ansioista Amerikan psykologian yhdistys palkitsi vuonna 1995 hänet William F. Bier-palkinnolla.


Donald Capps samaisti psykoanalyytikko Erik Eriksonin mallin elämänkiertokulusta Matteuksen evankeliumin kahdeksan autuaaksijulistuksen kanssa. Cappsin mukaan Eriksonin teoria olisi suunnattu samanlaisille ihmisille kuin mitä Jeesus teki lausuessaan Vuorisaarnan! Eriksonin malli antaisi toivon ihmisille, jotka ovat pettyneitä, kärsivät epäoikeudenmukaisuudesta, nöyryytyksistä ja kivusta. Cappsin mukaan Eriksonin malli on eskatologinen. Cappsin ongelma oli, että hän ei tarkastellut Jeesuksen julistusta sen alkuperäisessä historiallisessa kontekstissaan, vaan antoi merkityksen Erik Eriksonin teoriasta käteen sekundaarisesti.


Kadonnessa logialähteessä eli Q-evankeliumissa on oletettavasti ollut myös Matteuksen ja Luukkaan evankeliumista tuttu kiusauskertomus. Välittömästi tuon kiusauskertomuksen jälkeen, ilman mitään erillistä johdantoa, olisi Q-evankeliumissa tunnettu julistus: ”Autuaita ovat varattomat, sillä heidän on Jumalan valtakunta” (Lk. 6:20b/Mt. 5:3). Valittu julistus ja sisältö eivät ole suinkaan ainoa tarjolla ollut mahdollisuus silloisessa uskonnollisessa maailmassa. Sitä ei pidä ottaa itsestäänselvänä arvojen valintana.


Vanha testamentti ja muu juutalainen kirjallisuus eivät anna yhdensuuntaista tulkintaa köyhistä ja omaisuuden oikeutuksesta. Yllättävää on, että Q-evankeliumissa Jeesus ei viittaa vähäisessäkään määrin niihin käsityksiin, joiden mukaan Jumalan siunaus ilmenisi perheiden hedelmällisyydessä ja runsaassa omaisuudessa (1. Moos. 13:2, Job. 42:10; 5. Moos. 8:28; Snl. 22:2; Saarn. 5:19). Eräästä juutalaisesta näkökulmasta ”parasta hyväntekeväisyyttä on auttaa köyhää nousemaan köyhyydestä itsenäisyyteen ja työntekoon” (Maimonides).Sitä vastoin Q-evankeliumiin on poimittu niitä Jeesuksen juutalaisesta traditiosta nousevia julistuksia, jotka tekevät köyhyydestä hyveen ja köyhistä osallisia Jumalan erityisiin hyviin tekoihin. Q-evankeliumi on kertonut jo ennen kanonisten evankeliumien syntyä, että Jeesus opetti ja eli tuolla tavoin radikaalisti köyhänä.


Radikaali Jumalan valtakunnan etsintä on jo evankeliumien kirjoitusprosessissa alkanut hiukan pehmetä: Matteuksen evankeliumissa asetellaan sanoja hiukan pehmeämmin, köyhistä kerjäläisistä tulee hengellisesti köyhiä. Kirkollinen traditio on sittemmin pehmentänyt merkityksiä yhä edelleen ikäänkuin Jeesus olisi puhunut ”hengellisestä köyhyydestä” eli nöyryydestä jopa syyllisyytensä kanssa tuskailevalle ahkeralle työläiselle ja yrittäjälle, jolla on joskus stressiä tulostavoitteidensa johdosta, mutta joka elää uskollisena alamaisena kansalaisena oikeusvaltiossa.


Vanhan testamentin lakiteksteissä on käytetty sanaa ”köyhä” (אביון) ”maattomasta palkkatyöläisestä, jonka piti elää hengissä säilymisensä rajalla”. Jeesuksen aikoina ja koko ensimmäisen vuosisadan ajan saapui runsaasti varattomia maahanmuuttajia ja siirtolaisia muun muassa Sepforikseen, Kesareaan, Tiberiakseen ja Jerusalemiin. Q-evankeliumi tuntee urbaanin kurjuuden, päivätyöläiset, torien joutilaan väen ja kaupunkien porttien köyhät. Q-evankeliumi on mahdollisesti jopa kotonaan tämän köyhän ryhmän parissa. Jeesuksen julistuksessa Kenttä- ja Vuorisaarnassa ei ole tätä autuasta köyhyyttä kuitenkaan ilmaistu pyyntönä saada hyviä työpaikkoja ja runsas toimeentulo, vaan identiteetin uudenlaisena määrityksenä.


FM, psykoanalyytikko (IFPS) Therapeia-Säätiön Koulutuskeskuksen koulutusanalyytikko Kristina Saraneva (2003b) on verrannut omaa maata ja kulttuuria ”kohtuun”, jossa ei tarvitse kyseenalaistaa identiteettiään, mutta sen sijaan tämä ihminen kokee syvää avuttomuutta, turvattomuutta ja rajojen epäselvyyttä (egon disintegraatio), jos hän menettää elintärkeän ”äidillisen säiliön” (maternal containing object). Mikäli tämä ihminen on kärsinyt myös varhaislapsuudessa menetyksiä ja separaatioita, hän reagoi mahdollisesti patologisesti uusiin menetyksiinsä. Soveltuvilta osin Jeesuksen tunnetussa julistuksessa luovutaan ja kyseenalaistetaan juuri nuo identiteettiä tyypillisesti ylläpitävät perusteet, kun niiden ylitse ja niiden sijaan asetetaan vain Jumalan valtakunnan etsiminen.


Vaikka vallitsevat olot olivat köyhät ja Antipaksen hienostelevaa hovielämää pidettiin epäoikeudenmukaisena (Lk. 7:25 /Mt. 11:8), Q-evankeliumin mukaan Jeesuksen julistaessa autuaaksi heijastuu vakaumuksellinen köyhyyden ihailu. Autuaaksi julistukset eivät ole poliittisia protesteja epäoikeudenmukaista huonopalkkaisuutta vastaan, maaseudun pientilallisten moitteita urbanisoitunutta eliittiä vastaan tai pyrkimyksiä rakentaa varhainen egalitaristinen (tasa-arvoinen) yhteisö. Itsekin ajattelin tämän suuntaisesti, että ilmoitin tyytymättömyyden vainokäräjien poliittista päätöstä vastaan, mutta en lähtenyt vaatimaan hovioikeudesta korjausta poliittiselle ratkaisulle. Protestista luopuminen ei merkitse aina tyytymistä, vaan voi olla uudelleen arvointi Jumalan valtakunnan etsimistä yli kaiken.


Myös Luukkaan evankeliumista tutussa Vertauksessa suurista pidoista (sijaitsi myös Q-evankeliumissa Q 14:16 = Lk.) väitetään, että maaseudun miehet avioituivat ja hoitivat pientä omistustaan, mutta juuri nämä miehet olivat liian sidottuja velvollisuuksiinsa. Maaseudun miehet torjuivat kutsun, kun sitä vastoin katujen ja kaupunkien kujien huono-osaiset pääsivät sisään (Lk. 14:21–22; vrt. Mt. 22: 9-10). VT:n Danielin kirjassa jo varoitettiin samansuuntaisesti, että jumalattoman kuninkaan kunnianosoituksia ja palkkioksi maata saaneet ihmiset eivät ole se onnellinen kansa, joka jaksaisi odottaa ja kestäisi Jumalan valtakunnan saapumiseen (Dan. 11:38–39; 12:10–12). Q-evankeliumin mukaan Jeesus lausuukin autuaiksi ”köyhät kerjäläiset” (πτωχός), eivät köyhät työläiset (πένης): köyhien kerjäläisten on Jumalan valtakunta (Q 6:20).


Juuri välittömästi ennen autuaaksi julistusta on kiusauskertomuksessa väitetty, että maallinen valta kuuluu paholaisen valtapiiriin. Tämän mukaisesti voitaisiin lausua Suomessa, että Suomen hallitus kuuluu paholaisen valtapiiriin. Sinne hallitukseen ei ole mitään syytä pyrkiä.


Autuaaksi julistusten jälkeen kadonneessa Q-evankeliumissa on annettu Jeesuksen neuvo lahjoittaa vapaaehtoisesti kaikki ryöstäjälle (Lk. 6:29–30 /Mt. 5:39b-40, 42). Jeesuksen neuvo esiintyy edelleen Luukkaan ja Matteuksen evankeliumissa samassa yhteydessä. Mikä voisi näyttää periksiantamisena, on todellisuudessa tärkeämpään keskittymistä.


Myös muualla Q-evankeliumissa ilmenee ajattelutapa, jonka mukaan pienen omakohtaisen käyttöomaisuuden omistaminen on vaarallista uskolle (Lk. 4:3-4 /Mt. 4:3-4; Lk. 6:20b /Mt. 5:3; Lk. 10:4/Mt. 10:9; Lk. 11:3-4/Mt. 6:11–13; Lk. 12:22b-23, 29/Mt. 6:25, 31; Lk. 12:33/Mt. 6:20; Lk. 14:21–22; vrt. Mt. 22: 9-10; Lk. 17:33/Mt. 10:39; Lk. 16:13/Mt. 6:24).


Kyse ei ole enää sosiaalisesta eriarvoisuudesta, jonka tähden köyhät päivätyöläiset ja pienviljelijät kapinoisivat kaupungissa asuvaa rikkaiden luokkaa vastaan, vaan Jeesuksen ihanteiden mukaan köyhien ihmisten tarpeesta rakentaa uusi identiteetti (henkilökohtainen ja/tai yhteisöllinen) nihilismin autuutta ylistäen. Post-humaanissa uudessa ihmisyydessä on selviytymiskoneeksi alistetun ihmisen arvotettava täsmällisesti, mihin hän ryhtyy: rakentaa tämä uusi identiteetti vai jäädä uudenlaisten patronuksen alaisuuteen selviytymiskoneeksi, pahimmissa kristillisissä skenaarioissa 666-merkityksi antikritilliseksi orjaksi. 

 

 Kristillisen nihilismin autuus ja riskit


Kristilliseen nihilismin autuuteen ei voi suhtautua ongelmattomasti ja romantisoiden. Siihen liittyy vakavia lieveilmiön riskejä, kuten Jacques Lacanin psykoanalyyttisista teorioista ammentava ranskalainen vasemmistolainen filosofi Alain Badiou kysyy kriittisesti, vaatiiko etiikka todellakin asketismia. Kritiikki voitaisiin kohdistaa myös Jeesuksen eetosta ja elämänmallia kohtaan, joka tulee tutuksi Luukkaan ja Matteuksen evankeliumin Kenttä- ja Vuorisaarnoissa.


Badiou huomauttaa tarkkaavaisesti, kuinka nihilisminsä autuutta varten ihmiset ovat voineet löytää omat tarvittavat hahmonsa jokaisella aikakaudella. Köyhien autuudessa ei olisi kyse vain asketismin tai nihilismin suuruudesta, vaan eritysesti hylätyn tarpeesta turvautua Jumalan valtakunnan illuusioon. Illuusio on rakentunut, koska se vapautti opetuslapsen köyhyyteen sitoutuneena uskon sankarina siitä tosiasiasta, että hänellä oli vain määrätty kovin rajallinen häpeällinen paikka kovin rajallisia tyydytyksiä tarjoavassa maailmassa.


Toinen tunnettu filosofi Slavoj Žižek (2006) tulkitsee Jumalan pettämättömyyden ja ihmisen radikaalit luopumiset Kierkegaardin ja Lacanin avulla ihmisen kaiken uhraukseksi ”Asioiden Syylle” (the Cause-Thing), jota tämä henkilö pitää suurempana itseään varten kuin omaa elämäänsä. Lacanilaisittain voisi tuolla tavalla arvella, että autuuden ylistyksessä ei olisi kyse mielihyvän kokemisesta, vaan tavoitteesta saavuttaa myyttinen ’alkujouissance’, so. ihmisruumiin kokemus, joka vallitsi ennen ruumiin alistumista merkitseville ja kulttuurille. Tämä ’alkujouissance’ on varhaisempaa ihmisen kehityksessä kuin itse nautittavuus, jouissance, joka syntyy kulttuuristumisen jälkeen.


Tuskin kukaan tutkija kiistää, että jae Q 6:20 (=Lk.) köyhien autuudesta ilmaisee Jumalan valituksi tulemisen tuntemuksia. Tähän pitää kuitenkin huomauttaa tärkeä ero modernin psykoanalyysin tilanteeseen: Valituksi itsensä tunnustaminen ei ollut valituksi kansaksi itsensä uskovien keskuudessa samalla tavalla poikkeavaa kuin valituksi tunteminen olisi postmodernissa Euroopassa. Sitä vastoin (post)modernissa länsimaisessa kulttuurissa syntyneen lacanilaisen psykoanalyysin mukaan itsensä valituksi kokeminen olisi yksilöllisen psykoottisen patologian tunnusmerkki.


Kristillisessä nihilismin autuudessa on selviä valintaan liittyviä tuntemuksiakin. Psykoottiseen patologiaan ei tarvitse kuitenkaan hukuttautua. Valinnan psykoottisuus ilmenee siellä ja silloin, kun epävarmuus torjutaan, epäilyä ja kyseenalaistamista ei sallita missään muodossa. Jeesuksen seuraajille julistamassa nihilismin autuudessa tarjotaan lupaus, mutta uskovia ei siirretä pois jo Abrahamin kokemasta epävarmuuden ja epäilyn reaalisuudesta. Fanaattinen kiistäminen ja torjunta ovat rakenteellisesti eri asia.


Varattomien autuaaksi julistuksen jälkeen Q-evankeliumissa on luvattu nälkäisille ravinto ja itkeville nauru (Lk. 6:21/Mt 5: 6,4). Luukas viittaa nauruun sekä autuaaksi julistuksen yhteydessä että voi-sanoissa. Verbiä ”nauraa” käytetään sekä kreikassa γελάω että hepreassa שחק yleisesti pejoratiivisesti. Vanhassa testamentissa nauraminen ilmaisee ylemmyyttä tai vahingoniloa, mutta harvoin aitoa iloa. Myös näissä piirteissä on sadistisen fanatismin riskit, jos ne pääsevät hallitsemaan mielentilaa.


Uskontojen psykologiaa tutkineet Kille, Waderson Jr. (1996) ja Meissner (2000) ovat tuoneet esille muidenkin tutkijoiden tavoin, että uskonnollisessa paranoiassa on hyvin tunnettua lohkomisen (splitting) ja projektion puolustusmekanismit. Henkilö idealisoi siis itsensä ja oman yhteisönsä, mutta vähentää arvon muilta ihmisiltä. Ulkopuolella on paholaisen valtakunta. Autuaaksi julistukset ilmentäisivät tällöin yhdessä apokalyptisen Jumalan valtakunnan kanssa Jeesuksen julistusta välittömästi seuranneille uskonnollisille ääriryhmille tyypillistä kaksinaisuutta. Sellaiset Jeesuksen seuraajat olisivat synnyttäneet itselleen fantasian Jumalan valtakunnan saapumisesta.


Mitä voimakkaammin nämä pejoratiiviset vahingonilon ilmaukset rakentavat ihmisen uutta identiteettiä nihilismin autuudessa, sitä epäterveemmäksi tämä uusi uskonmalli on valitettavasti vääristynyt. Silloin post-humaanin selviytymiskoneen vaihtoehdoksi ei ole syntynyt sittenkään niin aitoa kristillistä iloa, kuin mihin evankeliumi voisi parhaimmillaan vapauttaa. Kritiikki, sarkaismi ja ironia aikakauden epäjumalina esiintyviä pinttymiä ja intohimoja vastaan eivät ole kuitenkaan vielä epätervettä sadistista naurua. Tämän kahden erilaisen naurun välillä määräytyy kristityn uusi aktiivisuus post-humaanissa maailmassa.

 

 

Jälkikirjoitus. Nyt minulla on virallista tietoa, että viime vuosina meikäläinen tavallinen suomalainen on aiheuttanut hälytyksen, jossa seurantaan ovat ottaneet osaa: poliisi, SUPO, KRP, Puolustusvoimien Ulkomaatiedustelun vastavakoilu, Valtioneuvoston Tilannekeskus, Valtakunnansyyttäjä. Hyvä päivää, täällä "kummitus" ja "molo", kuten käräjillä sain kuunnella määritelmiä minulle!

 


Juha Molari, 
Pitkäaikaistyötön, ex-WC-siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti