keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

"Nato harjoituttaa Ruotsia ja Suomea sotaan Venäjää vastaan"

Rick Rozoffin tämänpäiväisen artikkelin otsikko on vakavalla tavalla tarpeellinen ja puhutteleva. Ruotsi ja Suomi ovat todellakin lisänneet sotilaitaan Afganistanissa. Ruotsalaiset ja suomalaiset sotilaat harjoittelevat nyt sotaa tuhansien kilometrien päässä kotimaaltaan. Varsinainen kohde on kuitenkin lähellä.

Sodan harjoittaminen on sivuutettu mediassa ilman suurtakaan huomiota. Senkin vuoksi Rozoffin artikkelin ja muiden aiheeseen liittyvien tietojen kertaaminen on tarpeellista. Ruotsalaiset ja suomalaiset uutiset ovat kertoneet joistakin tapahtuneista ”onnettomuuksista” ISAF-operaatioissa Afganistanissa. Svenska Dagbladet kertoi äskettäin, miten hyökkäykset ruotsalaissuomalaisia sotavoimia vastaan ovat kaksinkertaistuneet lyhyessä ajassa.

Nato kehittää Afganistanissa Suomen sotilaallista kykyä Venäjää vastaan. Helsingin Sanomat 19.6.2009 havaitsi aivan oikein äskettäin, että Afganistan on nyt Suomen sotaa. Tämä sota on tärkeä Suomen puolustusvoimille, mikä on juuri merkittävä syy Afganistan operaatioihin: niiden tarkoituksena on kehittää Suomen puolustusvalmiutta! Suomalaiset sotilasjohtajat ovat luonnehtineet tilannetta ainutlaatuiseksi suomalaisille, koska suomalaiset voivat nyt harjoittaa sotatilanteita. (Helsingin Sanomat, 19. kesäkuuta 2009). Afganistan on tällä tavoin harjoituskenttä sotatoimille – ja erityisesti Venäjää vastaan. Sama koskee myös Baltian valtioiden, Puolan ja Georgian intressejä.


Georgia Naton ja EU:n asialistalla


Suomen valtioneuvoston turvallisuuspoliittisessa selonteossa olin merkillisesti käännetty Georgian hyökkäys Etelä-Osseetian siviiliväestöä ja alueen rauhanturvaajia vastaan informaatiosodaksi, jossa aggressiivinen osapuoli olisikin ollut Venäjää, joka tosiasiassa tuli puolustamaan venäläisiä rauhanturvaajia ja siviiliväestöä pahemmalta kansanmurhalta. Lisäksi on ollut surullista, ettei Suomi ole vieläkään tunnustanut Abhasian ja Etelä-Ossetian valtioiden itsenäisyyttä. Allekirjoittanut antifasistinen kirkkoherra on sitä vastoin omasta puolestaan eri mieltä kuin Suomen poliittinen johto: meikäläiselle nämä valtiot ovat itsenäisiä valtioita. Suomen valtioneuvoston liittyminen Venäjä-vastaiseen informaatiosotaan on häpeällistä.

Nyt liki vuosi Georgian hyökkäyksen jälkeen EU on ilmoittanut aloittavansa operaationsa Georgiassa, mutta vaatinut tämän operaation koskevan ”koko” Georgiaa, millä EU tarkoittaa myös Abhasian ja Etelä-Ossetian itsenäisiä valtioita. Äskettäin taas kerran EU esitti Venäjälle vaatimuksen vetäytyä elokuuta 2008 edeltäneisiin asemiin. Brittien David Milibend toivotti myös amerikkalaiset joukot varauksettomasti tervetulleeksi Georgian operaatioihin, - siis myös miehittämään tuota satelliittivaltiota -; kun taas – venäläisten sanomalehtien mukaan - Stubb oli tällä kertaa maltillisempi. Franco Frattini oli Yhdysvaltojen osallistumista vastaan. Venäjältä Grigori Karasin piti tärkeänä kommenteissaan, että EU:n tehtävät olisi sidottu yhteistoimintaan Venäjän armeijan ja rajavartioiden kanssa. Lisäksi hän kritisoi, että EU yrittää venyttää poliittisen pelin avulla toiminta-aluettaan myös Georgian ulkopuolelle Abhasian ja Etelä-Ossetian valtioihin, vaikka operaation mandaatti koskee ainoastaan Georgian aluetta. Venäjällä onkin tiukasti arvosteltu, etteivät eurooppalaiset tarkkailijat ole raportoineet edes rehellisesti ja avoimesti tosiasioiden kehityksestä, kun tarkkailijat ovat antaneet tietoja Eurooppaan. Vääristelyn avulla on täten kannustettu Georgiaa siihen, että se rikkoisi ehkä Medvedev-Sarkozy suunnitelman ja aloittaisi jopa uuden täysimittaisen aggression Etelä-Ossetiaa vastaan. Venäjällä on kiinnitetty huomiota mm. Georgian tykistön siirtoihin ja muihin sotilaallisiin valmisteluihin esimerkiksi Orchosan kylän tuntumassa. Euroopassa on monia paikallisia ja kansallisia pitkäaikaisia konflikteja (esimerkiksi Viron järkyttävä ihmisoikeustilanne ja demokratian kriisi), joista voidaan siirtää tuolla tavalla huomio pois ”ulkoisen vihollisen” avulla, kun tiedotusvälineet tuottavat venäläisvastaista propagandaa Kaukasuksen alueelta. Samanaikaisesti EU:ssa voidaan perustella asehankintoja ja Natoon integroitumista taloudelliseen taantumaan vajonneessa Euroopassa, jossa tuhannet ihmiset on heitetty työpaikoistaan köyhyyteen.

Amerikkalaisissa uutisissa on juuri äskettäin heinäkuussa 2009 tulkittu suoranaisesti, että Suomen puolustusministeri Jyri Häkämies on heinäkuun alussa paljastanut tahtonsa vetää Suomen kansa ja valtion Naton suunnitelmien osaksi, joiden tavoitteet ovat suunnattu nimenomaisesti Venäjää vastaan. Jo aivan toisella puolella maailmaakin noteerattiin ministeri Häkämiehen väite, jonka mukaan ”NATO on lähestynyt Suomea antaen mahdollisuuden sotilaalliseen koulutukseen. Suomen pitäisi hyväksyä Naton mainittu tarjous” [Xinhua News Agency, 3. heinäkuuta 2009]. Chicagolainen Rick Rozoff kirjoitti osuvasti: “Early this month Finnish Defense Minister Jyri Hakamies divulged that he would further drag his nation into NATO's plans for a drive east aimed against Russia and is paraphrased as asserting that "NATO had approached Finland with an opportunity - - -“

Etelä-Ossetian presidentti Eduard Kokoity Russia Today –televisiokanavan haastattelussa, että Yhdysvallat, Israel ja Ukraina ovat syyllistyneet kansanmurhaan Etelä-Ossetiassa, kun ovat jatkaneet Georgian sotavoimien aseistamista. Georgian sotilaallinen voima on nyt vahvempi kuin mitä se oli elokuussa 2008, kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetian siviiliväestöä ja alueen rauhanturvaajia vastaan. Kokoity kutsui Georgiaa jopa ”erääksi aseistetuimmista valtioista” tämän hetken maailmassa.

Cyber-sotakeskus Venäjää vastaan

15. kesäkuuta 209 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves tapasivat Valkoisessa talossa Amerikan Kansallisen turvallisuuden neuvonantajan James Jonesin kanssa. Jones on Naton entinen komentaja. Keskustelujen aiheena oli cyber-turvallisuus – tai niin kuin Suomen puolustusministeri ilmaisi asian rehellisemmin ”cyber-sodankäynti”. Viron presidentti kiitti Yhdysvaltoja tämän antamasta avusta, kun Naton cyber-keskus (Cooperative Cyber Defence Centre) perustettiin Tallinnaan. [Hallituksen turvallisuustiedonanto 17.6.2009]

Amerikkalainen kenraali Kevin Chilton ilmoitti toukokuussa 2009 Yhdysvaltojen ja Naton cyber-sodankäyntisuunnitelmista, että "Valkoinen talo haluaa säilyttää itsellään oikeuden fyysisen voima käyttöön – myös ydinaseiden käyttöön – jos vieras valta tekee tietoverkkoihin kohdistuvan hyökkäyksen Yhdysvaltoja vastaan” [”Global Security” 12.5.2009]

Jo muutaman vuoden ajan Yhdysvaltojen ja Naton virkamiehet ovat puhuneet suorasanaisesti Naton artiklan 5 perusteella yhtä hyvin hyökkäyksestä Afganistaniin kuin Irania vastaan rakennettavasta verkostosta ja toimenpiteistä Venäjän väitettyjä cyber-hyökkäyksiä vastaan.

Itämerestä Natomeri

Natolla on Venäjän saartamisen ohjelma: Suomi tarjoaa Natoa varten 237 000 henkilön joukot ja 1300 kilometrin rajapinnan! Tammikuun 2009 Suomessa julkaistu turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko toteaa, että Suomelle Nato olisi tärkein sotilaallinen turvallisuus yhteistyön järjestö. Selonteossa painotetaan, että Suomella on ”vahvat perusteet” harkita Nato-jäsenyyttä.

Aseiden yhteensopivuus on keskeinen ja välttämätön osa täyttä Nato-jäsenyyttä. Huhtikuussa 2009 Suomen puolustusministeriö ilmoittikin norjalaisen Kongsbergin ja amerikkalaisen Raytheonin täyttävän Suomen keskipitkänmatkan ohjusjärjestelmän (MRADMS) vaatimukset. ”Uudet Nato-yhteensopivat ohjusjärjestelmät korvaavat venäläisvalmisteiset BUK-järjestelmät, jotka oli ostettu 1996. Tärkein syy luopua Venäjän järjestelmästä on niiden puuttuva yhteensopivuus Naton järjestelmien kanssa... ".

Äskettäin - 23.7.2009 - Esa Seppäsen ja Ilmari Susiluodon kertoivat käsityksiään, joiden mukaan Suomen liittyminen Natoon palvelisi Naton tärkeintä päämäärää: saavuttaa 1300 kilometrin rajapinta Venäjän kanssa. Seppänen ja Susiluoto uskoivat, ettei Venäjä jäisi passiiviseksi, jos Suomesta tulisi Naton jäsen. Naton laajeneminen Pohjoismaissa päättää Itämeren alueen sotilaallispoliittisen tasapainon. Itämerestä tulisi ”Naton meri”, lukuun ottamatta Kaliningradin edustaa ja Suomenlahden itäisintä päätä.

Äskettäin Suomen hallitus sopi sotilasmenojen kasvusta 2 prosentilla budjetista. Sauli Niinistö kutsui Nato-yhteensopivien taistelukoneiden ostoa hiljaiseksi esisopimukseksi, jonka perusteella voi luottaa myöhempiin suurempiin tarvikehankintoihin. Niinistö tulkitsi myös Euroopan puolustuksen tapahtuvan aina Naton sateenvarjon alla. Jos EU päättäisi hakea yhdessä Naton jäsenyyttä? ”Mitä Suomi tekisi tällöin? Olisiko Suomen erottava? EU:n tarkoitus on toimia kollektiivisesti kaikissa järjestöissä. Miksi turvallisuuspolitiikka on suuri poikkeus?” [Helsingin Sanomat, 16.6.2009]

Samanlaista kampanjaa, peiteltyä valmistelua ja yhdenmukaistamista tapahtuu myös Ruotsissa, vaikka galluppien mukaan molemmissa valtioissa kansalaisten enemmistö vastustaa Natoon liittymistä. (ks. http://www.stoppanato.se). Naton pääsihteeri Jaap de Hoop Scheffer kertoi jäähyväisinään suurista strategisista tavoitteista, mutta Tanskan entisen pääministerin Anders Fogh Rasmussenin toivotaan onnistuvan näissä tavoitteissa paremmin. Schefferin mukaan hänen turhautumisensa syy on, ettei Naton suhteet Euroopan Unioniin ole vielä riittävästi syventyneet, todellista strategista kumppanutta ei ole vielä syntynyt Naton ja EU:n välille. [Trend News Agency, 7.7.2009]. Scheffer painotti, että Nato-EU-suhteet ovat tärkeä osa liittoutuman uutta strategista konseptia.

Neuvostoliiton entinen presidentti Mikhail Gorbachev varoitti äskettäin Venäjän televisiossa, että ”ohjuspuolustusjärjestelmä on uhka Venäjälle”, koska sen pyrkimyksenä on luoda tilanne, jossa Nato voi tehdä ydinhyökkäyksen, mutta jäädä samanaikaisesti suojatuksi vastatoimilta. [Russia Today, 2.7.2009]. Suomen Nato-henkiset poliitikot ovat koordinoimassa Suomen asevoimia yhä enemmän osaksi Naton vastakkainasettelua Venäjää vastaan. Suomen ja Ruotsin integroituminen Naton asevoimiin johtaa paljon pelottavampiin ja vaarallisempiin tapahtumiin kuin mitä tämänhetkiset onnettomuudet ovat Pohjois-Afganistanissa. Rick Rozoff kirjoittaa osuvasti: “- - -The simultaneous and coordinated US and NATO military buildup in the Arctic Ocean, the Baltic Sea and the Barents Sea are moving the line of confrontation with Russia ever closer. With Finland's and Sweden's integration into NATO the armed forces of both nations will have something far more formidable and dangerous to contend with than firefights in Northern Afghanistan” (http://usa.mediamonitors.net/content/view/full/64913).

Tämä chicagolainen mies, Rozoff, on myös muutoin hyvin mielenkiintoinen persona aktiivisuudessaan mm. Nato-vastaisen listan vetäjänä (the Stop NATO international email list: http://groups.yahoo.com/group/stopnato/). Hän kirjoittaa säännöllisesti Global Research –globaalisaation tutkimuskeskusta varten. Vähän aiemmin toukokuussa 2009 hän kirjoitti artikkelin, jossa väitti Pentagonin valmistelevan sotaan Venäjää vastaan (http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=13614). Hän viittasi Irina Kadzhaevin arvioon huhtikuulta 2009: Irinan mukaan tilanne on itse asiassa nyt vakavampi kuin elokuussa 2008. Erityisen surullinen tapaus asuu tällä hetkellä Virossa: Toomas Hendrik Ilves, joka syntyi Ruotsissa ja kasvoi Yhdysvalloissa, jossa työskenteli amerikkalaisen propaganda tarpeita varten (Radio Free Europe). Mainittu Ilves on kääntänyt pahimman kykynsä mukaan maatansa ja naapureitaan Venäjän vastaiseen rintamaan. Pari vuotta sitten Ilves oli kehittämässä valhetta venäläisten hakkereiden hyökkäyksestä. Ilman mitään todistetta syntyi pian yleinen uskomus Venäjän vaarallisesta käytöksestä. Tuolla perusteella Nato ja Yhdysvallat saattoivat perusteella uusia hankkeitaan. Pentagonin johtaja Robert Gates tapasi marraskuussa Andrus Ansipin ja “keskusteli Venäjän käytöksestä ja yhteistyön uusista muodoista cyber-turvallisuuden hyväksi…” [U.S. Department of Defense, 12.11.2008] Tässä yhteydessä viitattiin Naton artiklaan 5.

Suomen Puolustusministerin ja ulkopoliittisen johdon Nato-ihmisten politiikka uhkaa jakaa Suomessa asuvan väestön yhä syvemmin Nato-vastaiseen valtaväestöön ja militanttiin Nato-vähemmistöön. Tämän jälkeen tulee yhä vaikemmaksi asettua Suomen sotilaallisten tavoitteiden puolustajaksi, koska Suomi on itse valinnut Naton kanssa kriisien tien. Toistaiseksi ymmärrän asevelvollisuuden toteuttamisen Suomessa, koska isänmaallisen suomalaisen pitää turvata perheiden ja isänmaan koskemattomuus myös sellaista uhkatilannetta vastaan, jossa Nato alkaa tuoda joukkoja Suomeen ja puolustus- ja turvallisuuspoliittisten päätösten osalta joudumme alistetuksi Naton tai amerikkalaisten tahtoon.

Vain sotahullut imperialistit tai housuihinsa kusevat raukat tarvitsevat natsi-Saksan tai Naton tai jonkun muun aseveljen liittolaisuutta Neuvostoliittoa ja Venäjää vastaan. Terveet ja järkevät ihmiset eivät ylipäätänsä suunnittele tai toivottele aggressioita itänaapuriaan vastaan, vaan rakentavat menestyksellistä kanssakäymistä arvokkaan käytöksen mukaisesti.