Kutsu Jumalan valtakuntaan

3. sunnuntai helluntaista - Kutsu Jumalan valtakuntaan – Luuk. 14: 16-24 - 13.6.2010 klo 12 Pohjan Pyhän Marian kirkko Raasepori.

Saarna

Pyhäpäivän evankeliumi on käännetty kreikasta suomeksi karkeasti ja raadollisesti, kun siinä käännetään, että ensimmäiset kutsutut esittivät ”verukkeita” – vain vähän karkeampaa kieltä olisi ollut enää sanoa oman aikamme tapaa noudattaen, että ”ei voi vähempää kiinnostaa”.

Tosiasiassa Luukkaan evankeliumin kreikan kieli paljastaa ihan minkä tahansa kreikankielen sanakirjan perusteella, että silloisessa vanhassa maailmassa Jeesuksen kutsu torjuttiin erittäin suurella tahdikkuudella, hyvien käytöstapojen vallitessa.

Hyvät, elämäänsä kauniisti hoitavat ihmiset kielsivät Jeesuksen kutsun sivistyneesti, arvokkaasti ja kaikkien parhaiden käytöstapojen mukaan.

Vertauksessa käytetty kreikan kielen sana ”par-aiteomai” kertoo tyylikkäästi yhtä hyvin Platonin, Euripideen kuin Luukkaan evankeliumin kreikan kielessä, että ”pyydän laittaa minut sivuun kutsustasi”; latinistit sanoisivat ”exorare”.

Tähän perustuen Platon käytti sanaa ”paraiteesis” mitä rehellisimmästä rukoilijasta.

Maailmamme on muuttunut puhumisen rohkeudessa: nyt emme vain laita itseämme sivuun tahdikkaasti, vaan meidän aikamme on hyvin sivistymätön siinä, miten uskonnollista pyhyyttä loukataan, jos ja kun tuo usko tuntuu itsellemme vieraalta.

Luukkaan evankeliumissa kerrottu Jeesuksen vertaus muotoutui nykyiseen muotoonsa juutalaissodan järkyttävien kokemusten keskellä ensimmäisen vuosisadan loppupuolella jKr.

Monet muinaiset historialliset syyt ovat piirtäneet vertaukseen kohtalonomaisen ja mustavalkoisen rintamalinjan lopullisiin suuriin pitoihin tulijoiden ja niiden ulkopuolelle jääneiden välille. Sodassa mieli kärjistyi tuollaiseksi mustavalkoiseksi ehdottomuudeksi. Niin on käynyt myös kirkollisessa opinmuodostuksessa.

Minun mielestäni nuoruudessa, aikuisuudessa ja vanhuudessakin on suuria mahdollisuuksia, minkä tähden on ennen kaikkea varottava langettamasta toiselle tai edes omalle elämälleen kohtalonomaista tuomiota sillä perusteella, että olen nyt siis tällainen – ja tällaiseksi jään enkä muuta yritä.

Jeesus ja hänen seuraajansa kokivat pettymyksiä elämänsä hyvin hoitaneiden keskuudessa silloisessa Israelissa. Onnellisesti vaimonsa löytäneet ja kotitilansa hoitaneet eivät kiinnostuneet Jeesuksen haastavasta kutsusta Jumalan valtakuntaan.

Evankeliumin karu vertaus muistuttaa, että Jumalan valtakunnan julistajat ovat alusta alkaen löytäneet Jumalan kansan epäonnistuneiden, syrjäytettyjen, hylättyjen ja halveksittujen parista.

On perin vaarallista, jos kirkon toiminta muodostuu tällä hetkellä vallitsevien valtarakennelmien ja vallankäyttäjien kanssa flirttailuksi. Jeesuksen vertauksen mukaan avioituva ja omaisuutta hankkiva mies – siis sikäläisen mittapuun mukaan onnistunut mies – todettiin henkilöksi, joka ei halunnut lähteä pitoihin.

Myös toisinpäin sopii muistaa sitten kun itse on epäonnistunut, syrjäytetty, hylätty ja halveksittu: silloin sopii muistaa, että Jumalan valtakunnan juhliin saapuivat juuri nämä ihmiset!

Miksi mies ei olisi voinut pyhittää Jumalaansa oman härkänsä luona? Miksi mies ei olisi voinut olla Valtakunnan kelvollinen jäsen vaimonsa seurassa omassa kodissaan? Miksi juuri tällainen henkilö valittiin pahaksi malliksi tuomittavasta ihmiskunnasta?

Omaisuus perustui maanomistukseen, mutta henkilön identiteetti ja kunnia perustuivat perheen jäsenyyteen. Kutsun ottivat vastaan ryhmän ”ulkopuoliset”, joten pöytään kutsutut olivat saastaisia.

 Jeesuksen vertaus osoittaa, ettei Jumalan valtakunnan kutsuun ole ensimmäisten Jeesuksen seuraajien aikana riittänyt pelkästään kutsutun pelkkä hengellinen myötätunto Jeesus-asian hyväksi, vaan kutsu haastoi täydelliseen uudelleen arviointiin.

Vertausta välittömästi seuraavassa lauseessa sen alkuperäisessä yhteydessä esitettiin isän, äidin, vaimon, lapsen, veljen, sisaren ja oman elämän vihaaminen jopa ehdoksi opetuslapseudelle, nyttemmin evankeliumissa tuo jyrkkyys vähän keventynyt meidän onneksemme.

Vihaamista seuraava lause kieltää elämän hallintaan perustuvan ylläpidon etsimisen: ”Joka yrittää turvata sielunsa, kadottaa sen, mutta jos joku kadottaa, löytää sen” (Lk. 17:33/Mt. 10:39).

Suomenkielinen ilmaus “turvata sielunsa” ei viittaa riittävän selkeästi ansiotulosta kieltäytymistä: alkutekstissä kielletään ylläpidon tai ansiotulon etsiminen. Mistä tuossa merkillisessä kiellossa on oikein kyse?

Silloisessa täysin epäreilussa ja eriarvoisessa Israelissa oli suuri uhka, että rikas patruuna määräsi ylläpidon antajana myös ruokittavien uskon, köyhän piti tunnustaa sellaista uskoa jonka mukaisesti sai ylläpidon ja ansiotulon.

Hänellä ei ollut rohkeutta tunnustaa uskoa Jeesukseen, koska köyhältä olisi loppunut ylläpito ja ansiotulo. Raha sitoi ihmiset järjestelmään, jossa hyvää elämää rakentavat ihmiset eivät uskaltaneet uskoa Jeesukseen, eivät uskaltaneet ottaa vastaan Jumalan valtakunnan kutsua, mutta muukalaiset, katujen kulmissa ja toreilla majailevat köyhät ja osattomat, uskalsivat, koska heillä ei ollut enää mitään menetettävää.

Rahan mukaan laulavat myös monien suomalaisten suut ja vähitellen sydämet sykkivät vain sen mukaan, mikä tuo hyvän ylläpidon ja varman ansion.

Uskallan väittää, että Jeesuksen vertaus on yhä ajanmukainen kuvaus toimeentulon orjuuttavasta vallasta siihen, miten ihminen uskaltaa elää uskonsa ja vakaumuksensa mukaan.

Jolla vähän on omaisuutta tai jolla on vähän ja enemmän velkaa, hän ei uskalla mitään, jottei menetä mammonaansa.

Rohkeus voi syntyä vain jos on kohdannut kaiken menettämisen, luterilaisena voisi sanoa ei-miksikään tulemisen. Sen jälkeen saattaa nähdä uudella tavalla ansaitsemisen halun ja turhanpäiväisyyden, jos ja kun mammona uhkaa tulla esteeksi rohkealle uskolle Jeesukseen.

'Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.' Palvelija tuli sanomaan: 'Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.' Silloin herra sanoi: 'Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'"