Juha Molari Юха Молaри: Hiski Haukkala: "Systeemitason halveksuntaa” Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan (HS 12.4.2015)

Suomen ulkoministeriön erikoistutkija, kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala esittää Helsingin Sanomissa vaatimuksen ”systeemitason halveksunnasta” Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan Suomessa. [1] Kun on kyse tämän tason vaikuttajasta kuin herra Haukkala, niin käsitteiden merkitystä on aiheellista arvioida käytännön toteutuksen ja perustuslaillisten oikeuksien näkökulmasta hiukan tarkemmin. Sunnuntain 12.4.2015 Hesarissa esitettyihin muihin väitteisiin puolesta tai vastaan en ota tässä kantaa.

”Integreetin varjelu” – eheyden suojelu

Helsingin Sanomien haastattelutekstin perusteella näyttää siltä, että herra Hiski Haukkala linkittää väitteensä kyseisen ”systeemitason halveksunnan” tarpeellisuudesta yhteiskunnan ”integriteetin varjeluun” (eheyden suojeluun) niin että ”Venäjä ei voisi käyttää meitä hyväksi”. Sillä tavalla varmistettaisiin, että ”Suomi on mahdollisimman vaikea ja hankala toimintaympäristö kaikelle hämärälle toiminnalle”. Mahdollisesti Haukkala ilmaisee samaa myös vaatimuksessaan, jonka mukaan ”siksi Venäjän tilaa vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin pitää aktiivisesti kaventaa. Suhmuroinnille ja harmaille vyöhykkeille ei saa antaa tilaa”.

Jo tässä sanottu määritelmä ”integriteetin” eli eheyden suojelemiseksi on jännitteessä perustuslaillisia oikeuksia ja vapauksia suojaavan moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan kanssa. Integriteetin mukainen suojeluohjelma on kylläkin täysin linjassa Suomen Maanpuolustuskorkeakoulussa julkaistujen informaatiosodankäynnin tutkimusten kanssa. Esimerkiksi yleisesikuntaupseeri, sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen on yhdessä yleisesikuntamajuri Arto Hirvelän kanssa [6][7] hahmottanut Naton viitekehyksen puitteissa ”strategista kommunikaatiota informaatioyhteiskunnan kansallisten tavoitteiden edistämisessä”, ”Toiminnallaan asevoimat edustavat aikamme informaatioyhteiskunnalle aina merkityksen, uutisoinnin ja ylitulkintojen aluetta”. Tämä integreettiä suojeleva toiminta tapahtuu ”kaikilla tasoilla” ”samanaikaisesti ja rinnakkain”, toteavat upseerit.

MPKK:n upseerit Huhtinen ja Hirvelä näkevät strategisen kommunikaation tehtäväksi ”ristiriitaisten viestien ehkäisemisen”, mitä varten ”tarvitaan koordinaatiota ja asioiden yhdenmukaistamista”. Tuollaista toimintaa ”tarvitaan maineen ja julkisuuskuvan eheyden aikaansaamiseksi”. Uusitalon tutkimukseen liittyen Sotakorkeakoulun upseerit lausuvat, että ”kuluvan vuosituhannen ongelmana onkin yhteisöjen ja luottamuksen ylläpitäminen”. ”Kokonaisvaltaisen lähestymistavan (comprehensive approach) mukaisissa operaatioissa strateginen kommunikaatio on komentajan ja esikunnan tärkeimpiä työkaluja taistelussa mielistä ja sydämistä”. Tuossa tarkoituksessa Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun upseerit olettavat ja edellyttävät eri toimijoiden – hallituksen, ministeriöiden, viranomaisten ja organisaatioiden – kattavaa vuorovaikutusta ja koordinointia. Kirjoittajat lähtevät liikkeelle realistiseksi kutsumastaan näkökulmasta, jonka mukaan taistelua käydään ”mielikuvista ja toisten käyttäytymisen ohjaamisesta sekä sisäisten että ulkoisten poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi”. Suomalaiset upseerit määrittävät, että ”strateginen kommunikaatio on kansallisten tavoitteiden edistämistä mielikuviin vaikuttamalla ja kokonaisvaltainen lähestymistapa”: ”Strategisen kommunikaation mukaisesti viestintä on toisaalta yhdenmukaista ja johdettua, luotettavaksi koettua ja uskottavaa, ymmärrettävää ja ymmärtävää (kohdeyleisön huomioivaa), sidoksissa poliittisiin ja strategisiin tavoitteisiin ja toisaalta toimenpiteitä (jokainen teko lähettää viestin)”.[6][7]

On vaikea määritellä Suomen ulkoministeriön erityistutkijan, professori Hiski Haukkalan ”integriteetin varjelua” varten vaatiman ”systeemitason halveksunnaksi” mitään muuta käytännöllistä tehtävää kuin minkä sotilaat Huhtinen ja Hirvelä ovat toisaalla jo määritelleet sotilaallisesti johdetuksi toiminnaksi ”ristiriitaisten viestien ehkäisemiksi” ja ”julkisuuskuvan eheyden aikaansaamiseksi”. Se, että Haukkala liittää tähän tehtäväkenttään sanan ”halveksunta” voinee viitata siihen, että yhteiskunnallistaloudellisen diskriminaation ohessa hän suosittelee jonkinlaista sotilaallispoliittista valtiollista trollikoneistoa niiden ihmisten maineen pilaamiseksi, jotka asettavat haasteen ulkopoliittisesti johdetulle propagandalle. Sellainen – tässä tapauksessa ”anti-venäläinen” - trollikoneisto on tunnetusti Amerikan Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, kuten Snowdenin paljastukset sikäläisten trollitehtaiden ohjekirjoista ovat osoittaneet.[7] Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi massiivinen propaganda, jonka mukaisesti huijarit ovat huijanneet jo kokonaisen vuoden ajan Venäjä-pelottelun avulla moninaisissa informaatiosodankäynnin operaatioissaan Suomen valtamediassa ja SOME:ssa.[8] Itse asiassa useammat suomalaiset upseerit ovat saaneet USA:n armeijassa informaatiosodankäyntiä varten koulutuksen, mitä ei ole myöskään riittävästi tehty selväksi Suomen mediassa. Heidän nykyistä rooliaan informaatiosodankäynnissä ei ole lainkaan selvitetty suomalaisessa mediassa, mutta mahdollisesti Suomen Ulkoministeriössä tahdotaan tehostaa näiden koulutettujen upseereiden vaikuttavuutta sekä lisätä heitä varten rahoitusta. Näin ollen suomalainen kansalaisyhteiskunta on tosiasiallisesti vähemmän vapaa ja enemmän sotilaallisesti manipuloitu kuin sen maine lupaa julistaessaan kaunista sinivalkoista vapaata taivasta.

Opinnäytetyössään kapteeni Sartonen etsi tehokasta tapaa suorittaa kohderyhmäanalyysejä (target audience analysis, TAA) verkkotutkimuksen avulla. Verkkotunnuksien tutkinnan avulla on määrä löytää mahdollisuudet, rajoitukset ja varoitukset aineiston tuollaista analysointia varten. Tässä ympäristössä TAA menetelmän on suoritettava tutkimusta psykologisten kriteerien avulla. Sartosen tutkimuksen kohteena oli kohdeyleisöanalyysi, psykologiset operaatiot ja informaatiosodankäynti.[8] Kapteeni Sartonen kertoo, että Amerikan armeijan kenttäohjesääntö FM 3-05.301 valittiin Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytteen viitekehykseksi, koska tuo kenttäohjesääntö ”esittää täydellisen mallin TAA prosessista” (niin Sartonen väittää). Sartonen liittyy määrittelyyn, jonka mukaan FM 3-05.301 tarjoaa ”yksityiskohtaisen, systemaattisen tutkimuksen psykologisille operaatioille (PSYOP) relevantin informaation avulla valitulle kohderyhmälle, jotta tämä saadaan suorittamaan tietyn tavoitteen mukaiset psykologiset toimet”.

Maanpuolustuskorkeakoulu on julkaissut viime aikoina jo ennen Sartosen tutkimusta useita tutkimuksia informaatio-operaatioista: Kimmo Pipsa, Psykologiset operaatiot ja joukkokäyttäytyminen internetissä (2013), Saara Jantunen, Strategic communication: practice, ideology and dissonance (2013), Sakari Soini,Puolustusvoimien maineenhallinta sosiaalisessa mediassa (2013), Teemu Nurmela, The Social battlespace of stabilization operations – action amongst the people (2010), Teemu Saressaro, Israelin strategisen kommunikaation järjestelyt ja toteutus Cast Lead –operaatiossa (2013), Jari Rantapelkonen & Mirva Salminen, The Fog of Cyber Defence (2013), Jouko Vankka, Cyber Warfare (2013), Torsti Sirén, Verkkoavusteinen puolustus 2030 (2009). Voidaankin ilmeisemmin tehdä johtopäätös tämän yleisen taustan perusteella, että ilmeisemmin Suomessa on myös erityisen intensiivisesti harjoitettu mielipideilmapiirin ja kohderyhmien manipulointia: varmaan teoriaa on pistetty käytäntöön!

Kapteeni Sartonen määrittää, että kohderyhmän valinta on prosessille keskeinen (a crucial part). Päätavoitteena on löytää selkeästi määritelty tavoiteryhmä, johon vaikuttamalla tämän haavoittuvuuden avulla voitaisiin saavuttaa tavoiteltu tulos. Tavoiteryhmän määrittäminen tapahtuu jakamalla ihmiset ensisijaisiin ja toissijaisiin ryhmiin ja luokkiin löytäen lopulta aggregaatit (energian tuottajat), keskeiset tiedottajat ja painopisteet. Perhesuhteiden avulla ei ole määrittely ihanteellinen. Sitä vastoin internetin sosiaalisten ryhmien vertaamalla voidaan saavuttaa paremmin määritellyt toimijat. Sartonen viittaa Amerikan kenttäohjesääntöön, jonka mukaan ihmiset muodostavat toissijaisia ryhmiä ”saavuttaakseen joitakin päämääriä tai tarkoituksen”. Juuri nämä ryhmät Sartonen näkee ”parhaiksi kohderyhmiksi”, jotta PSYOP henkilökunta tutkii näiden ”haavoittuvuuksia” (vulnerabilities). Kapteenin mukaan tuollaisten ryhmien löytäminen voi tapahtua jopa suhteellisen helposti. Internetin sosiaalinen media on jopa ”luonnollinen elinympäristö tällaisille ryhmille”. Esimerkiksi vaalisivustoilla ja erilaisilla kampanjasivustoilla ihmiset jakavat mielipiteitään ja ideoitaan. Sartonen huomauttaa, että tällaisille sivustoille pääsee hyvin mukaan, koska verkostot eivät yleensä rajoitu vain jäseniin (”these network sites typically are not restricted to members only, or require only a brief registration to become a member”). Sartonen toteaa kyber maailmassa tunnettavat uudenlaiset ”avain kommunikaattorit” (key communicators): nämä ovat blogien kirjoittajat, jotka jakavat mielipiteitään politiikasta, taloudesta jne. Sartonen pohtii tietokoneperusteita algoritmitutkimusta keskeisten henkilöiden tunnistamiseksi.

Helsingin Sanomien haastattelussa herra Haukkala ei suoranaisesti hyväksy venäläisen rahan ”demonisointia”, koska se antaisi ”väärän viestin”, ilmeisesti olisi siis ongelmallinen vapauden imagolle, mutta tuohon rahaan ”pitää puuttua” hänen mukaansa silloin, kun ”toiminta yrittää kovertaa järjestelmäämme ontoksi”. Mitä uutta aktiviteettia tämä käytännössä tarkoittaa Suomen viranomaisille, jää epäselväksi, koska jo nykyään on selvääkin selvempää, että verot on maksettava.

Ulkoministeriön erityistutkija Hiski Haukkalan vaatimukset ilmaisevat jotain pyrkimystä, ilmeisesti vallitsevien toimien tehostamistarpeita, mutta niitä ei ole ilmeisesti ja käytännöllisesti määritelty artikkelissa toimintaohjelmina. Mitä on esimerkiksi ”systeemitaso”, joka järjestäisi ”halveksuntaa”? Tämä viitannee valtiollisesti maksettuun anti-venäläiseen trollitoimintaan, jota tietynlaiset ulkopoliittiset ja sotilaalliset intressit ohjaavat.

”Systeemitaso” – valtiollisesti ohjattu diskriminaatio

”Systeemitasolla” ilmaistaan yleiskielessä ”järjestelmää” joidenkin – tässä tapauksessa valtiollisten instituutioiden – periaatteiden mukaisena toiminnallisena kokonaisuutena. Systeemitasolla voidaan viitata tavanomaisesti käyttäjän – tässä tapauksessa valtiollisten instituutioiden virkamiesten – työhön. Toisin kuin Patnaikin ja Becken (1999)[2] määritelmissä strategiataso, joka on yksittäistä sovellusta pitkäaikaisempi tulevaisuuden kehityskohde, niin ”systeemitaso” haastaa käyttäjät tämänhetkiseen toimintaan ja käytettävyyteen.

Professori Turo Virtanen on yleisen valtio-opin laitoksen esimiehenä kuvaillut myös ”systeemitasoja” hallinnon toimintoina. Löytyisikö Haukkalan ”systeemitaso” jostain edellä ilmaistuista aihepiireistä, mahdollisesti hallinnollisina käytännöllisinä toimina? Silloinkin herää epäilys, miten Suomen hallinnollinen järjestelmä voisi toimia ”halveksuvasti” (herra Haukkalan käyttämä sana) vain sillä perusteella, että joku vaikuttaa jonkun koneiston henkilön mielikuvissa venäläisiä intressejä tukevalta tai mahdollisuuden antamiselta sellaisten venäläismielisten toimien vahvistumiselle? Olisiko sellaista hallinnollisesti toteutettavaa ”halveksuntaa” esimerkiksi venäläisiin päiväkoteihin ja kouluihin kohdistettava määrärahojen ja toimintalupien karsinnat sekä mahdollisen venäläismielisen muun väestön syrjintä?

Helsingin yliopiston valtio-opin johdantokurssilla professori Mikko Mattila [3] kuvailee ”systeemitason” muutosta selittäviksi tekijöiksi esimerkiksi taloudellisen ja teknologisen kehityksen, erityisesti sukupolvikokemusten puutteen, koulutuksen laadun ja määrän kasvun sekä massatiedotusvälineiden ja viihdeteollisuuden kasvun. Systeemitason muutos vaikuttaa yksilötason seurauksiin, kuten kasvavaan itsetuntoon ja itsensä toteuttamisen tarpeeseen. Missä määrin professori Haukkalan ”systeemitason” vaatimus halveksunnasta linkittyy Helsingin yliopiston valtio-opin professorin ”systeemitason” määritelmiin? Ja miten ”systeemitason halveksunta” linkittyisi venäläismieliseksi tukevaan ja venäläiseen identiteettiin liittyvään kasvatus- ja kulttuuritoimintaan sekä viestintään?

Professori Mikko Mattilan ja valtio-opin johdantokurssin mukaan ”systeemitason” seurauksia ovat poliittisten kiistakysymysten painottuminen yhä enemmän elämäntapakysymyksissä, poliittisten konfliktien sosiaalisen taustan muuttuminen, kansallisvaltion ja poliittisten instituutioiden legitimiteetin mureneminen sekä poliittisen osallistumisen muutos.[3] Professori Hiski Haukkala lausuu Ulkoministeriön erityistutkijana samanlaisista haasteista, kun vaatii Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan ”systeemitason halveksuntaa”.

Kansainvälisen politiikan teorian kolme systeemitasoa[4], valtiojärjestelmä, valtioiden sisäinen dynamiikka sekä edelleen yksittäisten politiikkojen rooli, ovat tarkemmin erittelemättömät Hiski Haukkalan haastattelussa Helsingin Sanomissa. Toistaiseksi ”systeemitason halveksunnasta” on Suomessa puhuttu lähinnä koulujen systeemihaasteina siinä, miten koulu toimii tai on toiminut pakkosyöttölaitoksena tietynlaisen systeemieetoksen puolesta. Missä määrin professori Haukkala puhuu jotain muuta kieltä samoilla käsitteillä kuin tähän saakka vakiintunut kieli, niin jää luonnollisesti epäselväksi Helsingin Sanomien hämärän tekstin perusteella.

Systeemitason ohjaus - rahan ja vallan ohjauksessa media

Jürgen Habermas (1981/1984)[5] käytti ilmaisu ”systeemitaso” viitaten taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään, joka perustuu rahaan ja valtaan. Suomessa ei ole kuitenkaan juurikaan käyty keskustelua Habermasin käsitteiden varassa. Tälle ”systeemitasolle” kuuluvat kontrollimekanismit, joiden avulla politiikka ja talous voivat pitää valtaansa. Habermas liittää pohdinnat ”systeemitasosta” legitimaatiokriisin edellytyksiin, mistä itse asiassa oli kyse myös valtio-opin professori Mikko Mattilan määritelmissä systeemitason haasteista yhteiskunnassa.

Toisen maailmansodan aikaisena teininä Habermas ei vielä taistellut Saksan armeijassa, mutta koki vanhan natsismin kauhistuvuuden. Habermas itse katsoi järjestelmän olevan kriisissä, koska systeemin medialle (rahan ja vallan medialle) ei ole oikeutusta ja systeemimedia on aina kuitenkin parasiitti, joka lopulta tuhoaa isäntänsä. Systeemitason vahvistuminen on kuitenkin ratkaisevaa yhteiskunnalle, mutta samalla se tuhoaa itsensä. Habermas analysoi ”systeemin” ennalta määritellyiksi tilanteiksi ja yhteistoiminnan toimintasäännöiksi, joissa määrittyvät myös kommunikaation lailliset rajat. Rahan ja institutionaalisen vallan perustalla toteutuu myös systemaattinen koordinointi. Habermasin pohdinnat sosiaalisesta kontrollista viittaavat sosiaalisiin mekanismeihin, joiden avulla pyritään ehkäisemään ja valvomaan rikollisuutta sekä edistämään turvallisista kuuliaisuutta sosiaalisten normien mukaisesti. Habermasin mukaan systeemin koordinointi varmistetaan parhaiten median ohjauksen avulla, koska tällä tavalla voidaan lievittää kommunikatiiviseen toimintaan mahdollisesti liittyvää epäröintiä.

Mahdollisesti Suomen ulkoministeriössä kehitellään tällaisia toimintaohjelmia sosiaalisen kontrollin, koordinoinnin ja valvonnan voimistamiseksi. Kyse ei ole enää demokratiasta eikä perustuslaillisista vapauksista ja ihmisoikeuksista. Kyse on sotatoimien mukaisesta viestinnästä.

[1] Anna-Liina Kauhanen, Helsingin Sanomat 12.4.2015. Nato-hakemusta seuraisi kriisi Venäjän kanssa. http://www.hs.fi/kotimaa/a1428727352483

[2] Patnaik, D and Becker, R. (1999) Needfinding: the why and how of uncovering people's needs. Design Management Journal, Spring 1999, s. 37-43.

[3] Mikko Mattila, 2013. Poliittinen kulttuuri. Valtio-opin johdantokurssi. http://blogs.helsinki.fi/vol-johd/files/2008/08/johdanto062013.pdf

[4] Martin Hollis, Steve Smith, 1991. Explaining and Understanding International Relations (Clarendon Paperbacks).

[5] Jürgen Habermas, 1981.Theorie des kommunikativen Handelns.

[6] Arto Hirvelä ja Aki-Mauri Huhtinen 2013, Strateginen kommunikaatio informaatioyhteiskunnan kansallisten tavoitteiden edistämisessä – realismista sosiaaliseen konstruktioon. http://ojs.tsv.fi/index.php/ta/article/download/7984/6085

[7] Huijarit huijaavat Venäjä-pelottelun avulla informaatiosodankäynnin tilaisuudessa. Pitkäaikaistyötön tarkkailee Eduskunnassa 22.1.2015. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/01/huijarit-huijaavat-venaja-pelottelun.html

[8] Juha Molari 21.1.2015. Kapteeni Miika Sartonen Eduskunnan Ulkoasiainvaliokunnan informaatiosodankäynnin ”avoimessa kuulemisessa” 22.1.2015. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/01/kapteeni-miika-sartonen-eduskunnan.html

Kirjoittaja on poliittisesti väritön ja sitoutumaton dissidentti