Juha Molari Юха Молaри: Iltalehden suuri vaalikeskustelu ja ”Venäjän uhka Suomelle”

Onko Venäjä uhka Suomelle? Näin Iltalehden vaalikeskustelussa [1] eduskuntapuolueiden KAIKKI puoluejohtajat nostivat vihreän lipun merkiksi siitä, että Venäjästä on tullut uhka Suomelle, minkä tuomionsa jälkeen nämä puoluejohtajat alkoivat yksi toisensa jälkeen räksyttää vihamielisesti Venäjän toimia vastaan. Tämä tekee minulle vaikeaksi äänestää ketään tervehenkisempääkään ehdokasta noista puolueista, joiden puoluejohtajat ovat tuollaisia huijareita venäjävihamielisen hysterian vallassa.

”Räikeästi rikkonut”, Kristillisdemokraattinen puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen syyttää Venäjää, ja sanoo ”Venäjän uhittelevan Suomea vastaan”. Todellisuudessa sisäasiainministeri Räsänen ei tiedä yhtään mitään Venäjästä, vaan ainoastaan toistaa niitä hengettömyyden tuotoksia, joita hän omaksuu tietyissä israelilais-amerikkalaisissa piireissä. Niissä sairaissa hengellispoliittisissa taustoissa on Kristillisdemokraattisen puolueen syntykin Kristillisen liiton aikoina.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ei korostanut Venäjän sotilaallista uhkaa, vaan Venäjän surkeaa ihmisoikeustilannetta ja haluttomuutta pitää huolta vähemmistöistä: ”Venäläinen yhteiskunta menee entistä sekaisemmaksi”, tuomitsi Arhinmäki kauheat näkymät. ”Venäjän toiminta Ukrainassa ja monilla muilla alueilla ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää”, Arhinmäki retosteli. Toisin kuin Arhinmäki kokee, niin minä koen Venäjän pitävän huolta terveen avioliiton mukaisesta kunnioituksesta ja arvostuksesta sekä sen myötä lasten seksuaalis-sosiaalisesta kehityksestä paremmin huolta kuin mitä tekee pervertikkojen Suomi.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vaatii, että ”pitää tunnistaa Venäjän ulkopolitiikan muuttuneen sellaiseksi että jos Venäjä viimeiset kaksikymmentävuotta haki suurvalta-asemaa sillä se pääsee osaksi kansainvälisiä talousverkostoja ja saa sieltä arvostusta, niin nyt sen ulkopolitiikkaa on sotilaallisella pelon avulla vaikuttamista”.

Demarien Antti Rinne näkee Venäjän sisäisen tilanteen epävarmana: ”Venäjä on toiminut väärin”. Ruotsalaisten Carl Haglund on niin vastenmielinen esiintyjä, että häntä en viitsisi edes siteerata, mutta muistettakoon Haglundin jälleen sanoma väite, että Venäjä puhuu toista ja tekee toista.

Aleksander Stubb sanoo, että Venäjä aiheuttaa epävakautta naapurustoon, tämä alkoi 2008 ja jatkuu yhä Ukrainan kriisin aikana. Timo Soini Perussuomalaisten puheenjohtaja väittää, että ”Minä uskon, että Venäjällä on tietoinen suunnitelma.” Venäjän toimintaa hän pitää kyynisenä laskelmointina. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä näkee Venäjän demokratiakehityksen menneen huonoon suuntaan. Sipilä korosti myös kyberhyökkäysten uhkaa.

Minä äänestän – tai äänestäisin – Suomen eduskuntavaaleissa, jos löytyy ehdokas, joka avoimesti tukee Suomen valtion ystävyyteen ja yhteistyöhön rakentuvia suhteita Novorussian kanssa. Tämän ehdokkaan sopisi osoittaa toimeliaisuutensa noissa hyvissä toimissa humanitaarisuuden ja venäläisen sivilisaation puolesta jo tähän mennessä. Venäjänkielen taitoa pidän myös tärkeänä, koska jo nyt on ihan tarpeeksi amerikkaa puhuvia ja ymmärtäviä. Onko sellaista ehdokasta jollakin puolueella?

Tällaiseksi ehdokkaaksi on erikseen ilmoittautunut Itsenäisyyspuolueen Maria Oksanen, mutta hän on valitettavasti Uudenmaan vaalipiirissä eikä Helsingissä.

Suomen Työväen Puolueessa Heikki Männikkö ja Pekka Tiainen ilmaisivat kohtuullisen maltillisia näkemyksiä Venäjän suhteen, kun vertaa kaikkiin muihin ehdokkaisiin Helsingin piirissä kaikissa puolueissa, mutta valitettavasti ”maltillinen näkemys” ei ole vielä mieltymysteni mukainen. En edes koe erityisemmin maltillisena näkemyksenä sitä, että Ilkka Kanervan työ nostetaan kunnian kohteeksi. Arvostan suuresti Pekka Tiaisen näkemyksiä ja osaamista, mutta tässä kohtaa koen suurta erimielisyyttä esimerkin nostamisesta esille! Männikön näkemys oli kiitettävän suora ja luottamusta herättävä.

Kristillisdemokraattien Mika Ebeling korosti rauhallisia suhteita Venäjään, mutta valitettavasti määritteli kummallisesti, että ”Venäjä on tehnyt väärin”. Mielestäni Venäjä on itse asiassa ainoa, joka on edes jotenkin yrittänyt tehdä oikein, kun taas Suomi, EU, Ukraina ja USA ovat tehneet johdonmukaisesti väärin.

Suomen Sosialidemokraattinen Eero Heinäluoma painottaa sotilaallista liittoutumattomuutta, mutta hänkin määritteli: ”Venäjän kehitys on valitettavasti mennyt taaksepäin, mutta Venäjä ei ole suora uhka Suomelle”. Heinäluona on vuoden aikana antanut usein hyviäkin älykkäitä lausuntoja asiassa. Tällä kertaa ilmaisu oli liian karkea.

Suomen Keskustan Paula Lehtomäki etsii älykästä hyväksyttävää paikkaansa Keskustassa, jonka puheenjohtaja Juha Sipilä on kuitenkin valitettavasti liian rähmällään ”Länteen”. Tämäkin on eräs syy, minkä tähden Helsingin vaalipiirissä ei Keskustan äänestäminen herätä halua. Tilanne on hyvin sama kuin Heinäluomalla, joka Demareissa etsii hyväksyttävää paikkaansa, vaikka ei ole niin aggressiivinen Venäjää vastaan kuin puolueessa on kovasti paineita. Lisäksi Demarit ja Keskusta molemmat tahtovat lisätä Puolustusvoimille määrärahoja. Tämä on täysin päinvastoin kuin vakaumukseni ja näkemykseni. On muistettava, että "vihreät miehet" (joista muuan oli minun tuttuni) eivät olisi saapuneet Krimille tukemaan tuon väestön vanhaa ja vahvaa tarvetta itsemäärämisoikeuteen, jos tuo kansa ei olisi tuntenut tarvetta itsemäärämisoikeuteen ja eroon Ukrainasta, jossa natsityypit olivat jo aloittaneet venäläisväestön tuhoamisen. Jos ja kun Suomessa pidetään oikeudenmukainen kansalaisyhteiskunta eikä päästetä natseja valtaan, niin "vihreät" miehet tai minkään muun väriset kansainväliset ihmisoikeustaistelijat eivät tarvitse tehdä humanitaarista interventiota Suomen maaperälle.

Perussuomalaisten Tom Packalén on jo vuoden aikana etsinyt ja ilmaissut älykkäitä arvioita Venäjän suhteen. Monessa muussakin suhteessa Packalénin ilmaisut ja arvostukset ovat hyvin lähellä omia näkemyksiäni. Valitettavasti Packalén sinisilmäisesti uskoo puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa ikään kuin tämä olisi ”vain puolustuksellinen eikä hyökkäävä ketään vastaan”. Pahinta lienee, että hyvä mies Packalén menee hukkaa Timo Soinin, Jussi Halla-ahon, Reijo Tossavaisen ja Jussi Niinistön kanssa samassa puolueessa. En voi antaa ääntäni puolueelle, johon mahtuu ehdokkaaksi Arto Luukkanen, vaikka vanhaa luokkakaveria sinänsä olisi kiva tukea menestykseen: hänen näkemyksensä on niin räikeät Venäjää vastaan, että en voi antaa ääntäni sellaisen puolueen hyväksi. Vaikka Luukkanen esiintyy vaalisivuillaan sloganilla ”Venäjä osaamista eduskuntaan”, niin en pidä häntä Venäjä osaajana, vaan ainoastaan tietyn länsimaisen propagandan uskollisena toimittajana ja välittäjänä. Luukkanen väitti Yleisradion vaaligallerian haastattelussa, että Ukrainan kriisi alkoi siitä, kun Krimille tuli joukkoja, jotka ottivat tämän hallintaansa. Miten teologian tohtori voi sekoittaa noin kronologiat: hän voisi samalla epälogiikalla saarnata, että neitseestäsyntyminen sai myös alkuunsa siitä, kun Pontius Pilatus ristiinnaulitsi Jeesuksen ja sitten ensin ristin luo sekä tämän jälkeen tyhjälle haudalle tuli surevia naisia. Luukkanen sanoo valheen varmaan tietäen, että ”Venäjä on ollut aggressaattori. Itä-Ukrainassakin kapinan pystyttäminen on Venäjältä lähtöisin”. Savolainen huumori ei riitä perusteeksi kansanedustajan arvokkaaseen tehtävään, jos ja kun väitetty ”huumori” on vain peite löperölle roskapuheelle. Pahinta on kuitenkin, että tuollaisessa Perussuomalaisten puolueessa ihan hyvä mies Packalén menee hukkaan, kun ryhmä on noin huono.

Köyhien asialla puolueesta Terttu Savola on monessa asiassa samoilla linjoilla kuin minäkin, mutta valitettavasti hänkin nostaisi Puolustusvoimien määrärahoja.

Keskustan ehdokas Pekka Puska on myös varsin lähellä useissa seikoissa näkemyksiäni, mutta hänkin tukee Puolustusmäärärahojen nostoa, mikä on täysin vastoin keskeistä vakaumustani. En voi äänestää ehdokasta, joka tahtoo pistää lisää rahaa tappovälineisiin tilanteessa, jossa vain huijareiden huijaukset ja luulevaisten luulosairaus rakentavat Suomelle sotilaallista uhkaa tai sotilaallisen tilanteen muutosta.

Itsenäisyyspuolueen Jorma Luotonen oli lähin vaalikoneen tulosten mukaan näkemyksilleni, mutta koin 69 vuotta vanhan terävän ja pystyvän miehen kuitenkin tarpeettoman iäkkääksi kansanedustajaksi, kun vaalikausi on kuitenkin pitkä aika. Luotonen vastusti myös Puolustusvoimien määrärahojen nostoa. Luotonen sanoi suoraan, että ”Nato on uhka”.

Näköalatonta oli kaikilla ehdokkailla, mikä on myös erityisen pahaksi äänestysintoani vastaan, että nämä puhuivat vain nuorisotyöttömyydestä, mutta kukaan ei etsinyt mitään ratkaisua eikä muistanut edes ongelmaa, että yli 50 vuotta vanhat työttömät eivät enää työllisty Suomessa.

Olen pahoillani kaiken jälkeen, että EN ÄÄNESTÄ KETÄÄN EDUSKUNTAVAALEISSA. Helsingin piirissä ei ole riittävän hyvää yhtään ehdokasta.

[1] Iltalehden suuri vaalikeskustelu. http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015031619367587_eb.shtml

Videossa juhla-ajan kunniaksi Sevastopolin valssi:

KIRJOITTAJA on kai eräänlaine luuseri [kuva elokuulta 2014], joka arvioi eduskuntavaaleissa erityisesti sitä, miten ehdokkaat toimisivat ikääntyvien ihmisten työnsaantimahdollisuuksien lisäämiseksi sekä missä määrin ehdokkaat hukkaisivat verotuloja sotahulluuden tarpeisiin asevarusteluun.