Statcounter

tiistai 28. tammikuuta 2020

Kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle: Helsingin poliisin tutkinnassa Jessikka Aro ja Martina Kronström

Poliisi on poistanut järjestelmästään kaikki rikosilmoitukset Jessikka Aroa ja Martina Kronströmiä vastaan. Asian laiminlyöntien johdosta on tapaus viety kanteluna Eduskunnan oikeusasiamiehen toimistoon 28.1.2020 kello 17:38.


Pyydän Teitä Eduskunnan oikeusasiamies auttamaan Ylen toimittaja Jessikka Aron ja asianajaja Martina Kronströmin tapauksen tutkinnassa, että Helsingissä poliisi noudattaisi lakia ja täyttäisi velvollisuutensa, jotta myös minä voisin tuntea perusoikeuksieni ja ihmisoikeuksieni toteutuvan yhdenvertaisesti.

Murheeni koskee erityisesti kolmea rikosilmoitustani 21.5.2018, 31.12.2018 ja 1.1.2019, jotka Helsingin poliisi on kadottanut eikä ole tehnyt mitään päätöstä esitutkinnan päättämisestä tai aloittamisesta. Mielestäni rikoksen uhrina olen huomattavasti kärsinyt siitä, että Aro ja Kronström ovat toistuvasti esittäneet hyvin rajusti valheellisia ja vahingollisia väitteitä minua vastaan. He myös jatkavat valheellista toimintaansa ilman lain ja oikeuden kunnioitusta.

Helsingin Poliisille jättämässäni sähköisessä rikosilmoituksessa 21.5.2018 olen moittinut, että Jessikka Aro ja Martina Kronström ovat esittäneet jopa viranomaisille rajuja valheellisia väitteitä mm. kuulumisestani ”järjestäytyneeseen rikollisryhmään”. He esittivät 2.5.2018 viranomaisille tuollaisen valheellisen väitteen kirjallisesti. Lisäksi he esittivät tuolloin valheellisia, vahingollisia ja loukkaavia väitteitä, että yllyttäisin uusnatseja ja Soldier of Odinin jäseniä Aron kimppuun, vaikka minulla ei ole mitään kontaktiakaan kumpaakaan tahoon. Aro ja Kronström esittivät loukkaavasti myös väitteitä ikään kuin olisin vaaraksi koko oikeuslaitokselle!

En voi hyväksyä, että nuo rajusti valheelliset ja vahingolliset väitteet vain sallitaan ja suvaitaan. Sananvastuu pitäisi olla korostettu, kun Aro ja Kronström esittävät noita valheita jopa viranomaisille. Siksi asiasta pitäisi aloittaa rikosesitutkinta!

Rikosilmoituksessani 21.5.2018 olen tuonut esille myös Jessikka Aron 1.5.2018 Georgian Tbilissä Naton konferenssin esitelmän, jossa hän näytti minun nimeäni siinä yhteydessä, kun puhui ”ammattimaisista propagandisteista”, jotka toimittavat Venäjän ”tiedustelupalvelun proxy-hyökkäyksiä Suomessa” ”kansainvälisten rikollisten” ohjauksessa. Laitoin poliisille tallenteen, jossa Aro puhui ”rikollisista kommenteista” ja ”trolleista”, joita johtaisivat ”ammattimaiset propagandistit”. Näin Aro esitti minut loukkaavassa yhteydessä sotilas- ja valtiojohtajien edessä.

Toisessa rikosilmoituksessani 31.12.2018 olen moittinut Jessikka Aron esitystä 14.9.2018 Tukholmassa SVT Gather Festival tilaisuudessa, jossa hän näytti myös kuviani yleisölle ja otsikoi esitelmän ”Target of the Russian Troll Factory”. Todellisuudessa minulla ei ole mitään yhteyttä mihinkään väitettyyn ”Venäjän trollitehtaaseen”. Aro esitti yleisölle lukuisia valheellisia väitteitä minusta, myös väitteen ”fyysisestä vainoamisesta”, jota harjoittaisin. Aro lausui jopa monikollisesti ”some physical stalkings”, ikään kuin toistuvasti olisin seurannut ja ahdistellut, vaikka en ole tehnyt edes yhtään kertaa. Koskaan en ole ollut edes lähituntumassa enkä puhunut mitään Arolle! Olen rikosilmoituksessani 31.12.2018 tuonut poliisille esille useita ongelmallisia kohtia Aron esityksestä.

Kolmannessa rikosilmoituksessani 1.1.2019 olen ilmoittanut tyytymättömyyden Jessikka Aron toimintaan Helsingin Messukeskuksessa 11.10.2018 klo 10 Cyber Security Nordic 2018 -tapahtumassa. Tapahtumasta on järjestäjien tallenne. Jessikka Aro esitti tallenteen kohdassa 16:55 valheellisen väitteen ”fyysisestä ahdistelusta” (physical harassment) sekä muita valheellisia väitteitä, joiden mukaan olisin muka toiminut. Kyseisessä Pasilan esityksessä Aro puhuu ”Kremlin trolleista”, mikä on hyvin loukkaava nimitys. Hän puhui minun aiheuttamasta ”turvallisuusongelmista” IT-alan turvallisuusihmisille, mikä oli vahingollista, koska minulla on IT-alan koulutus mutta olen työttömänä. Rikosilmoituksessani 1.1.2019 toin useita vahingollisia ilmauksia, joita Aro esitti kyseisessä tilaisuudessa.

Tämä ei ole valitettavasti poikkeuksellista, että poliisi ”kadottaa” rikosilmoitukseen liittyvät asiapaperit eikä koskaan aloita tutkintaa, ei ilmoita edes tutkinnan päättämisestä. Kantelin aikoinaan Teille vastaavasta menettelystä, kun Raaseporissa poliisi kadotti toista sataa sivua, jotka koskivat Suomessa toimivaa Al-Qaida -terroristisivustua (YK:n turvaneuvoston sanktio). Kahden vuoden kuluttua Raaseporin poliisi palasi Teidän kehotuksestanne asiaan ja pyysi uudestaan paperit, mutta lopputuloksena oli jälleen kaksi vuotta odotusta ja tulos, että tulos keskeytettiin, kun mukamas ei saatu tietoja. Sittemmin viisi vuotta joka päivä minun ja perheeni murhaa luvattiin tietyillä sivustoilla, tarjottiin rahaa murhasta, julkaistiin väärennettyjä papereita minun nimissäni sekä muuta rikollista, mutta poliisi kieltäytyi tutkimasta, vaikka tunnistin ip-osoitteen avulla tekijän. Poliisi käski vain antaa anteeksi ja lopetti tutkinnan! Kesällä 2019 tein rikosilmoituksen poliisille, kun Suomi24 -sivustolla julkaistiin yli tuhat (1000) herjaavaa kirjoitusta minua vastaan, joista pieni osa käsitteli urheilua, mutta mukana oli väitteitä mielisairaudesta, aivovammasta ym. ym. Poliisi vain ilmoitti, että se sopii sananvapauteen. Ja kirjoittajat jatkavat edelleen joka päivä.

Tällä kertaa Helsingin poliisin sähköisissä tiedoissa en näe enää mitään myöskään niistä rikosilmoituksista, joita olen jättänyt mielestäni erittäin vakavien ja valheellisten väitteiden johdosta, joita Aro ja Kronström ovat esittäneet sekä Suomessa viranomaisille että Aro kansainvälisissä foorumeissa.

Kyse on loppujen lopuksi sekä yksityishenkilön ihmisoikeudesta ja oikeusturvasta että yleisemmin kansalaisten luottamuksesta yhdenvertaisuuteen lain ja viranomaisten edessä.

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

24 kommenttia:

  1. Yksi ajattelu=käsky käy jostain kumman syystä hups kaikki poissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta hups-virhe, mutta tällä kertaa edellytän, että poliisi tarkistaa selaustiedoistaan sen henkilön, joka painoi epäilemättä vahingossa hups-käskyn järjestelmän siivouksessa. Tiedot löytyvät poliisin järjestelmissä

      Poista
  2. Hups emme valitettavasti löydä aineistoa tietokone virhe

    VastaaPoista
  3. Tapauksessasi on kaksi suurta ongelmaa.
    1) Suomalainen eliitti vihaa sinua, eikä välitä sinun oikeuksista. Tämä johtaa tilanteeseen, jossa mm. poliisin tekemät laittomuudet eivät johda mihinkään, koska olotusarvoisesti sinulla ei ole samoja oikeuksia kuin muilla suomalaisilla.

    2) Jessika Aroa ympäröi koskemattomuuden sädekehä. Sinä tai kukaan muukaan ei voi hänelle mitään.

    VastaaPoista
  4. Tilasi on tosiaan surullinen sillä sinulta puuttuu sairaudentunto. Olet omaa syytäsi ja tahallisesti järjestänyt itsesi työttömäksi.

    Kukaan ei uskaltaisi palkata kaltaistasi vihakirjoittelijaa. Olet vainonnut ihmisiä kaksi vuosikymmentä.
    Olet väestörekisteristä virassa ollessasi käynyt katsomassa toimittajan salaisen osoitteen ja sen jälkeen julkaissut osoitteen ja kehottanut väkivaltaan toimittajaa kohtaan. Lisäksi olet itse hiiviskellyt salakuvaamassa toimittajan osoitetta.

    Olet pikkurikollinen, pieni mies, mitättömyys. Saastainen sika ja vätys, ihmisen irvikuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esittämäsi väitteet ovat valheita. Jos asiat olisivat noin, niin poliisi olisi vähintäänkin tarttunut asioihin.

      Kantelussa viittaan siihen, että Kronström ja Aro kirjoittivat valheita Pohjoisen Vastarintaliikkeen ja Soldiers Odinien suhteesta minuun. Tätä valetta he levittivät viranomaisille. Lisäksi he valehtelivat, että olisin rikollisryhmän pitkäaikainen jäsen.

      Noita valheita en hyväksy. Siksi vaadin rikosilmoituksen avulla tutkintaa.

      Poista
    2. En pidä ajatuksistasi enkä tavasta jolla niitä ilmaiset. Silti, jos väitteesi on totta, se on huolestuttavaa suomalaisen oikeusvaltion kannalta.

      Jos oikeusjärjestelmä ei huolehdi kaikkien tasaveroisuudesta, sitä voidaan toisissa olosuhteissa käyttää ketä tahansa vastaan.

      Poista
    3. Olen kanssasi samaa mieltä siinä, että eri tavoin ja väärin ajattelevat tulisivat saada yhdenvertaisen kohtelun. En halua enkä hyväksy, että sen enempää viranomaisille papereissa kuin julkisesti hihkutaan, että olisin rikollisryhmän ryhmän ja uusnatsien jäsen. Kyllähän pitäisi olla kovaa faktaa. Ymmärrän vähän, jos juopot netissä herjaa, mutta viranomaismenettelyssä ja juhlaesitelmissä ei sentään pitäisi olla sallittua

      Poista
    4. Muistan tapauksen, jossa Molari julkaisi Storsjön osoitteen verkossa karttakuvan kanssa ja yllytti väkivallan tekoihin. Salainen osoite oli tosiaan Molari selvittänyt virassa ollessaan väestörekisteristä.

      Poista
    5. Huonosti muistat tai valehtelet, sillä julkaisin julkisen tiedon Whois Lookup -palvelun avulla siitä, missä sijaitsi Al-Qaidan terroristisivuston palvelin ja rekisteriosoite. Kuka sitä tietää, että vihreiden Storsjö (Hautalan ja Haaviston kaveri) pitää terrorismin sivustoa kotiosoitteessa? Eikö suomalaisten pitäisi kaksinaismoralismista luopuen kauhistua sitä, että YK:n turvallisuusneuvoston Al-Qaida-sanktioiden vastainen sivusto tukee terrorismia keskeisellä paikalla Helsinkiä? Enkä ole kehottanut mihinkään väkivallan tekoon Tursoa vastaan. Jos niin olisin tehnyt, niin olisi poliisi luonnollisesti puuttunut siihen! Joten älä valehtele! Sitä paitsi, jos jonkun osoite olisi turvakiellossa, niin eihän se näy kirkonkirjoista! Asia on siis tarkistettu, mutta siitä huolimatta valheiden tarinateatteri jatkuu siellä puolen.

      Mitä tulee siis Aron ja Kronströmin valheisiin, niin miten ne siis olisivat puolustettavissa? Ei mielestäni mitenkään hyväksyttävissä.

      Poista
    6. Tässä ovat nuo järkyttävät tiedot, kuinka Al-Qaidan terroristisivustoa johdettiin keskeltä Helsinkiä. Sääli vilpilliselle poliisille, että he eivät sittenkään näidenkään tietojen avulla löytäneet mitään yhteyttä asioihin Helsingistä https://images.app.goo.gl/n7o7R4tS9ERkeiya8

      Poista
    7. Juha laittaa taas omiaan, vaikka julkaisi Storsjön kotiosoitteen karttakuvan kanssa. Lisäksi teki vielä päiväretkiä kotiosoitteen lähistölle kameran kanssa.Eiköhän kaikki nuo tekstit ole tallessa jossain.

      Poista
    8. Siinäpä se osoite on julkaistu terroristisivuston ylläpidon nimissä, eikä siihen mitään "kirkon rekisteriä" tarvitse. https://images.app.goo.gl/n7o7R4tS9ERkeiya8

      Eikö vieläkään hävetä, että Al-Qaida saa operoida Helsingin keskustassa vapaasti?

      Poista
    9. Suvakkien logiikka blogini kommenteissa. Koska 10 vuotta sitten en hyväksynyt Al-Qaidan sivustoa Helsingissä ja moitin julkisen datan avulla vihreiden politiikkoja, niin nyt Miss Aro saisi julistaa minut uusnatsiksi rikollisryhmän jäseneksi. On tuo silakkalogiikkaa?

      Poista
    10. Höpsistä, kyllä Juha laittoi Sorsjön kotiosoitteen, joka oli salainen. Kotiosoite oli tuolloin Helsingin saaristossa.

      Poista
    11. Siinähän se on julkinen rekisteri https://images.app.goo.gl/n7o7R4tS9ERkeiya8

      Poista
    12. Olet varsin yksipuolinen. Jaksat kyllä loputtomasti marmattaa Storsjösta, mutta et kutsu Venäjän toimia Ukrainassa valtiosponsoroiduksi terrorismiksi. Et myöskään mainitse sanaakaan siitä, kuinka Venäjä on tietoisesti sallinut islamilaisten militanttien matkustaa Venäjältä Syyriaan taistelemaan Isiksen joukoissa.

      Poista
    13. Miten tämä menikään? (1) joku hörhö marmatti minulle Tursosta, jolloin korjasin hänen houreet: en tietenkään ole mitään "kirkon rekisteriä" käyttänyt, vaan Al-Qaidan sivuston rekisteritiedot näkyivät netissä. (2) Tässä blogissa on aiheena Aron ja Kronströmin valheet, joiden mukaan olisin rikollisryhmän jäsen, joka usuttaa Pohjoisen Vastarintaliikkeen häntä vastaan. Täysin sekopäinen väite sen lisäksi että se loukkaa minun arvostuksia. Niin tein noista väitteistä rikosilmoituksen, mutta Helsingin poliisi ei tee työtänsä.

      Poista
  5. Kas kas, hullu-juha taas vauhdissa vainokirjoituksen merkeissä. Olet työtön vihakirjoittelusi johdosta eli olet käytännössä työkyvytön. Ei sinua kukaan uskalla palkata koska et osaa mitään ja olet turvallisuusriski.

    VastaaPoista
  6. Loistavaa asioiden esille tuontia Juha.Suomi on rappiolla mitä tulee ihmisten tasa-arvoon oikeuden edessä.

    VastaaPoista
  7. Ei voi kuin hattua nostaa Juhalle että jaksaa noiden mitättömien, lihavien, hikisten ja vielä rumienkin ihmisten ilmavaivoja sietää sivuillaan.

    On siinä älykkäällä ihmisellä kestämistä kun ihmiskunnan pohjasakka purkaa pahaa oloaan.

    Sitähän se näyttää olevan nykyään joka puolella, liikuttavan yksimielinen Hölmölän kylän apinalauma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet onneksi sellainen punnittujen ja painavien ajatusten Tonava, ja kaiken lisäksi raikas kuin Saaronin lilja, että se hieman kompensoi näillä sivuilla.

      Poista