Statcounter

perjantai 4. syyskuuta 2020

Miksi Navalnyi joutui omiensa myrkyttämäksi?

 

Elokuun 22. päivä 2020 arvioin Aleksei Navalnyin ”myrkytystä” informaatio-operaationa ja ennakoin, että Navalnyin tapausta halutaan kirjoittaa uudeksi Skripals-tapaukseksi. Nyt tarina on edennyt juuri käsikirjoituksen mukaan, joka oli arvattavissa pari viikkoa sitten.




Läntisessä maailmassa on sopivan pienen viiveen jälkeen päästy vauhtiin ja vihdoin sanottu, että Navalnyi myrkytettiin Novitšokin kaltaisella aineella. Tällä tavalla kehitettiin odotusten mukaisesti uusi Skripalin tapaus: myrkytettiin jossakin, myrkytyksen jälkeen mies koomassa, pahan GRU:n työntekijöitä estetään pääsemästä myrkytetyn luokse kiireellisellä evakuoinnilla. Skripals meni MI6:n pikkuisen kaupunkiin ja Navalnyi Saksan Charite-klinikalle.


Mikään ei estä, etteikö Navalnyi olisi voinut saada Novitšokin kaltaista ainetta, mutta erityisoperaatio voi olla amerikkalaisten tai brittiläisten toimittama. Kreml ei tarvitse myrkyttää tai tappaa Navalnyia!


Aleksei Navalnyi ei ole Venäjän näkökulmasta sellainen voimallinen oppositiojohtaja, jollaiseksi häntä kuvataan läntisessä mediassa. Hän on epäonnistunut provokaattori, joka ei tule toimeen muiden oppositiojohtajien kanssa. Sellainen Navalnyi sopii oikein hyvin Venäjän poliittiselle johdolle: hänen oppositiostaan ei tule mitään varsinaista uhkaa järjestelmälle. Omskin lääkärit eivät löytäneet myrkkyä Navalnyin verestä ja virtsasta. Ei ole kuitenkaan uskottavaa, että Venäjän pieni vähäinen oppositio oli itse ainakaan Novitšok-myrkyllä myrkyttänyt Navalnyin, vaikka tämä olisi koettu esteeksi omalle poliittiselle johtajuudelle pienessä oppositiossa: myrkyn käsittely edellyttää erityisjoukkojen toimintakykyä. Sinänsä sisäpiiritaistelut eivät ole poissuljettuja. Yhteyksiä on tarvittu kuitenkin erityisjoukkoihin.


Maaliskuussa 2018 GRU:n entinen upseeri Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julia löydettiin tajuttomina Salisburyn kaupungista. Myöhemmin Iso-Britannian viranomaiset väittivät, että heidät oli myrkytetty Novitšok-myrkyllä, jolla olisi ”suurella todennäköisyydellä” venäläinen alkuperä. Kyseistä myrkkyä valmistettiin kuitenkin myös Britanniassa. Sergei ja Julia tulivat tajuihinsa ja heidät päästettiin pois sairaalasta. Venäläiset diplomaatit eivät koskaan saaneet tavata henkilökohtaisesti uhreja. Myrkytys toteutui väitettyyn myrkkyyn nähden poikkeuksellisen huonosti. Skripalin myrkytyksen yhteyteen rakennettu lehdistötoiminta ja EU:n reaktiot ennakoivat yhtälaista rakennelmaa Navalnyin suhteen.


Aleksei Navalnyin myrkytystarina vauhdittaa luultavasti kahta eurooppalaista operaatiota. Ensinnäkin EU saa syyn uusille pakotteille ”ulkoisen uhkan” johdosta, jonka eksistentiaalista ja moraalista merkittävyyttä EU suorastaan tarvitsee, jotta EU:n omat sisäiset uhkat koronakurjuudessa jäisivät vähemmälle huomiolle. Niitä piirejä on, joille pakotteet Venäjää vastaan, sopivat hyvin.


Toiseksi Navalnyin myrkytys toimii pelotteena jo omissa piireissä toimiville ”Venäjä-kriitikoille”, jotta nämä eivät pehmenisi taistossaan. Myrkyttäjä ei kaihda myrkyttää taas uudestaan, jos joku käy hyödyttömäksi informaatiosodan taistelukentällä. Navalnyi oli tullut jo kuormaksi, jonka näkymät oppositiojohtajana eivät luvanneet enää niin paljon, kuin myrkytettynä uhrina informaatiosodan tarpeita varten. Niin käy läntiselle informaatiosodalle sielunsa luovuttaneille monelle muullekin henkilöille yksitellen, hitaasti. Myrkytys pelottaa oman rintaman ”sotilaat” taas kiivauteen ja kuriin infosodassa.

 

Terveisin, Juha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti