Kahdella kielellä puhuva lainsäädäntö – Tiedotepuheen ja lakipykälien välinen kuilu työllisyysuudistuksessa

 

Valtioneuvoston syyskuussa 2026 julkaisemat tiedotteet uudesta sosiaalihuoltolaista (HE 180/2026 vp) maalaavat reipasta kuvaa työllisyyden hoidon uudesta aikakaudesta. Työministeri Matias Marttinen (21.9.2026) hehkuttaa valtioneuvoston sivulla työllisyyspoliittista tukea. Julkisuuteen tarjoillaan sloganpitoista viestintää uudesta työkalusta, joka tuodaan työllisyysalueiden käyttöön pitkäaikaistyöttömyyden taittamiseksi. Mielikuva on selvä: kyseessä on yleiskattava massa-instrumentti, automaattinen ratkaisu, johon pitkään työttömänä olleet ohjataan ikään kuin luonnollisena jatkumona.

Kun toiminnalle ei ole selkeää, vakiintunutta nimeä ja sen sisältö määritellään järjestö- sekä viranomaiskohtaisesti, työnhakijan on entistä vaikeampi tietää oikeuksiaan. Tämä hämärtää rajaa sen välillä, onko kyseessä aito työllistymistä edistävä asiantuntijapalvelu vai pelkkä yleisluontoinen aktivointipakkopaita. Sosiaalisessa mediassa ”Emma” kommentoi osuvasti: "Eikös tämä ole vähän samaa tavaraa kuin kuntouttava työtoiminta, mihin ennen laitettiin työttömät istumaan että saatiin tilastoja nätimmäksi" . Tämä osuu juuri siihen kritiikkiin, jota aktivointitoimista on vuosikymmeniä esitetty. Kun kuntouttava työtoiminta poistuu ja tilalle tuodaan kolmannen sektorin työllisyyspoliittisella tuella järjestämä toiminta, vaarana on nimenomaan se, että kyseessä on vain "uusi kuori" vanhalle tilastokaunistelulle.

Sloganpitoinen aktivointiviestintä ja institutionalisoitu mielikuva kaavamaisesta "massa-instrumentista" muodostavat työttömän elimistölle jopa kroonisen, ennakoimattoman stressisignaalin [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kuten professori Mats Lekander esittää, aivot toimivat jatkuvasti ennustavana moottorina (predictive brain), joka arvioi tulevia ympäristön vaatimuksia, resursseja ja uhkia suhteessa elimistön sisäiseen tilaan [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun viranomaisjärjestelmä hämärtää kansalaisen oikeusturvaa ja poistaa toiminnasta ennustettavuuden, työttömän keskushermosto tulkitsee ympäristönsä epävakaaksi ja turvattomaksi [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Eksistentiaalinen ja sosiaalinen turvattomuus aktivoi aivoissa – erityisesti amygdalassa, insulassa ja etumaatossa cingulum-aivopoimussa – suojautumismekanismit, jotka viestivät systeemistä vaaraa autonomiselle hermostolle ja immuunijärjestelmälle [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Seurauksena ei ole ainoastaan psykologinen uupumus, vaan kroonisen matala-asteisen tulehdustilan eli inflammaation syttyminen, kun peripherian makrofagit ja muut synnynnäisen immuniteetin solut alkavat erittää proinflammatorisia sytokiineja, kuten interleukiini-1-beetaa, interleukiini-6:ta ja kasvaimen pesäkekuoliotekijä alfaa [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Nämä verenkierrossa kulkevat sytokiinit saavuttavat keskushermoston sitoutumalla vagushermon viskeraalisiin afferentteihin säikeisiin ja vaikuttamalla aivokammioiden sirkumventrikulaarisiin elimiin, joista puuttuu tiukka veriaivoeste [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Aivojen mikroglialiuoksen aktivoituminen käynnistää evolutiivisesti kehittyneen sairauskäyttäytymisen (sickness behavior), johon kuuluvat aloitekyvyttömyys, sosiaalinen vetäytyminen, mielihyvän tunteen katoaminen eli anhedonia sekä lihasväsymys [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Näin "aktivointipakkopaitana" koettu hallinnollinen mielivalta paradoksaalisesti itseasiassa halvaannuttaa työttömän biologisen toimintakyvyn ajamalla aivot tilaan, jossa ne suojelevat elimistöä vaaralta katkaisemalla energianjakelun [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026].

Sloganpitoisen viestinnän ja arjen aktivointikäytäntöjen välinen kuilu havainnollistaa ilmeisellä tavalla sitä dramaturgisen mikrososiologian dynamiikkaa, jota Erving Goffman eritteli jo teoksessaan The Presentation of Self in Everyday Life [Goffman, 1956/2021]. Julkiset tiedotteet ja poliittinen retoriikka toimivat järjestelmän etualueena (front region), johon rakennetaan tarkoituksellisesti idealisoitua julkisivua [Goffman, 1956/2021]. Tällä etualueella instituution esiintyjät pyrkivät vaikuttamaan yleisön muodostamaan tilanteen määritelmään ja ylläpitämään mielikuvaa dynaamisesta, uudistuvasta asiantuntijapalvelusta [Goffman, 1956/2021]. Kuten sosiaalisen median "Emman" havainto paljastaa, tämä rakennettu vaikutelma murenee, kun toiminnan todelliset, kaavamaiset mekanismit ja tilastollinen ohjaus paljastuvat tausta-alueen (back region) käytännöiksi, joissa "likainen työ" ja tilastokaunistelu tosiasiassa suoritetaan [Goffman, 1956/2021]. Kun julkisivun abstrakti kollektiivinen representaatio joutuu ristiriitaan yksilön arjen kokemuksen kanssa, järjestelmän ilmaisullinen kontrolli murtuu [Goffman, 1956/2021]. Tällöin aktivointitoimenpide ei näyttäydy yksilölle aitoina asiantuntijapalveluina, vaan "kyynisenä esityksenä", jossa viranomaiskoneisto manipuloi yleisöään ja hämärtää kansalaisen oikeudellista asemaa säilyttääkseen oman institutionaalisen julkisivunsa [Goffman, 1956/2021].

Valtioneuvoston sloganpitoinen viestintä ja sen luoma institutionaalinen julkisivu ilmentävät utilitaristisen yhteiskuntajärjestelmän pyrkimystä alistaa yksilön toimijuus toiminnallisille määritelmille [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Graeber, ”Utopia of rules”, 2015]. Jacques Lacanin mukaan ihmisen ego ja hänen sosiaalinen roolinsa rakentuvat eräänlaisiksi "valepuvuiksi" tai "päällekkäin asetetuiksi takeiksi", joilla peitetään subjektin radikaali kontingenssi ja eksistentiaalinen tyhjyys [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Levine, ”Lacan Reframed”, 2008]. Kun viranomaiskoneisto pukeutuu dynaamisen asiantuntijapalvelun etualueen (front region) vaatteisiin, se harjoittaa vertauskuvallista kaksinkertaista bluffia, jossa abstrakti julkisivu pyrkii kätkemään sen, että toimenpiteiden tausta-alueella (back region) reaalinen toiminta taantuu pelkäksi tilastolliseksi hallinnointitavaksi [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Graeber, ”On the Phenomenon of Bullshit Jobs”, 2013]. Etualueen ja tausta-alueen välinen sovittamaton ristiriita kytkeytyy suoraan David Graeberin kritiikkiin järjestelmällisistä "tyhjän toiminnan" muodoista (bullshit jobs) ja byrokraattisesta väkivallasta, joissa hallinnollinen koneisto tuottaa merkityksettömiä rituaaleja säilyttääkseen oman institutionaalisen olemassaolonsa ja valta-asemansa [Graeber, ”On the Phenomenon of Bullshit Jobs”, 2013][Wikipedia: Bulshit Jobs][Graeber, ”Utopia of rules”, 2015]. Kuten Joan Copjec erittelee ruotiessaan Jeremy Benthamin utilitarismia ja sen despotismia, utilitaristinen logiikka olettaa saavuttaneensa sen, mitä ihminen haluaa, jolloin yksilön rationaalisuus samastetaan täydelliseen alistumiseen järjestelmän määrittelemään "hyvään" [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020][Lundberg, ”Science of Rhetoric”, 2012]. Närkästynyt kansalaiskeskustelu ja sosiaalisen median havainnot "uudesta kuoresta" paljastavat siten sen, että viranomaisten "sivistystehtävä" ja aktivointitoimien "laaja hyväntahtoisuus" kätkevät alleensa funktionaalisen imperiumin, joka riisuu työttömän aitojen asiantuntijapalveluiden sijasta mekaaniseksi tilastoyksiköksi [Graeber, ”Utopia of rules”, 2015][Žižek, ”Violence”, 2009].

Julkilausuttu rajaus kaikkia pitkäaikaistyöttömiä vastaan!

Hallituksen esityksen vaikutusten ja kohderyhmän arvioinnissa todetaan suoraan ja ilman selittelyjä:

"Vaikka kohderyhmään kuuluvien henkilöiden määrä on suuri, on syytä todeta, että kaikki pitkäaikaistyöttömät eivät tarvitse ehdotetun työllisyyspoliittisella tuella tuettavan toiminnan kaltaista palvelua tai tukea."

Samaan aikaan itse lainsäädäntöteksti eli hallituksen esitys puhuu siis aivan toista kieltä kuin valtioneuvoston tiedote. Kun siirrytään viestinnällisestä pintavaahdosta normitasolle, lakimiesten ja virkamiesten on ollut pakko rakentaa esitykseen juridiset takaportit, jotta laki täyttäisi perustuslain ja hallintolain vaatimukset. Hallituksen esityksen perusteluissa myönnetään suorasanaisesti, etteivät ehdotettavat toimenpiteet sovellu kaikille eikä kaikilla pitkäaikaistyöttömillä ole niihin tarvetta. Laissa tavoitteeksi asetettu toiminta edellyttää aina yksilöllistä palvelutarpeen arviointia ja toimenpiteen tosiasiallista soveltuvuutta kyseisen työnhakijan tilanteeseen. Tämä viestinnän ja lakitekstin välinen ristiriita ei ole vain akateeminen kuriositeetti, vaan se johtaa käytännössä vakaviin ongelmiin.

Ensinnäkin se synnyttää virkailijakentässä sekaannusta. Yksittäiset työllisyysalueet ja etulinjan virkailijat omaksuvat julkisuudessa esitetyn yleisohjeen, jolloin uutta instrumenttia aletaan helposti tarjota kaavamaisena massaratkaisuna kaikille, joiden työttömyys on yittänyt tietyn ajallisen kynnyksen.

Toiseksi se hämärtää kansalaisen oikeusturvaa. Työnhakija, joka muodostaa käsityksensä valtioneuvoston tiedotteiden perusteella, saattaa virheellisesti luulla toimintaa pakolliseksi automaatiksi, johon on alistuttava ilman mahdollisuutta kyseenalaistaa sen tarkoituksenmukaisuutta.

Kolmanneksi tämä valuvika altistaa järjestelmän alueelliselle mielivallalle, jossa "tarpeen" käsitettä tulkitaan eri kunnissa ja työllisyysalueilla täysin kirjavasti.

Uusi systeemi ei ”aktivoi”, vaan ”lamaannuttaa”! Lainsäädännön ja viranomaisviestinnän välinen ristiriita toimii jopa aiva oppikirjaesimerkkinä sosiaalisesta stressitekijästä, joka aktivoi käyttäytymisperäisen immuunijärjestelmän (behavioral immune system) ja nocebo-ilmioiden ketjun [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Psykoneuroimmunologisesta näkökulmasta yksilön kokema autonomian menetys ja alisteinen asema alueellisen mielivallan alle laukaisevat aivojen top-down-säätelypiireissä (kuten orbitofrontaalisella korteksilla ja insulassa) vakavan ennustevirheen ja heikentyneen pystyvyyden tunteen [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun yksilö kokee, että häneen kohdistuva "tarpeen" määrittely on ulkoapäin saneltua ja vääristynyttä, aivojen interoseptiivinen järjestelmä yliherkistyy kehon sisäisille uhkasignaaleille [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kuten Mats Lekander toteaa, top-down-odotukset ja nocebo-vaikutukset voivat synnyttää aitoja fysiologisia oireita ja lamaannuttaa elimistön tasapainon ilman ulkoista mekaanista vauriotakin [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Virkailijakohtaisen mielivallan alla elävä työtön joutuu tilaan, jossa autonomisen hermoston sympattinen aktiivisuus pysyy koholla ja parasympattinen vagussäätely heikkenee [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022].

Endokriinisellä tasolla pitkittynyt alisteisuus ja sosiaalinen arviointi – mitä uhka tilastokaunistelusta ja pakkoaktivoinnista edustaa – muuttavat jopa kiveksissä tapahtuvan testosteronisynteesin ja hypotalamus-aivolisäke-kives-akselin (HPG-akseli) toimintaa [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015]. Pitkittynyt sosiaalinen alisteisuus ja autonomian riisto alentavat vapaan ja kokonaistestosteronin tasoja [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Herbert, ”Testosterone: The Will to Win”, 2015]. Koska testosteroni ei säätele ainoastaan anabolista lihaskudoksen synteesiä vaan myös miehen aloitteellisuutta, riskinottokykyä, motivaatiota ja tahtoa pyrkiä voittamaan sosiaalisia haasteita ("the will to win"), sen lasku alisteisuuden seurauksena syventää biologista passiivisuutta ja alistumista byrokraattisen koneiston rattaisiin [Herbert, ”Testosterone: The Will to Win”, 2015][Herbert, ”Brain”, 2007].

Etulinjan virkailijoiden kaavamainen massarajaus ja kansalaisen oikeusturvan hämärtyminen kytkeytyvät syvällisesti Goffmanin teoksessaan Stigma: Notes on the Management of Spoiled Identity muotoilemaan analyysiin siitä, kuinka normatiiviset odotukset ja institutionalisoidut kategorisoinnit alentavat yksilön sosiaalista arvoa [Goffman, 1963]. Kun työttömyys ylittää tietyn ajallisen kynnyksen, yksilöön kohdistetaan "stigma-teoria" eli ideologinen kehys, joka selittää hänen poikkeavuuttaan normatiivisesta työllisyysihanteesta ja oikeuttaa hänen siirtämisensä automaattisen aktivointimyllyn kohteeksi [Goffman, 1963]. Tällöin työttömän "virtuaalinen sosiaalinen identiteetti" (se, mitä viranomaisjärjestelmä ja tiedotepuhe häneltä odottavat) ja hänen "aktuaalinen sosiaalinen identiteettinsä" (hänen todelliset yksilölliset ominaisuutensa ja tarpeensa) joutuvat peruuttamattomaan ristiriitaan [Goffman, 1963]. Virkailijakohtaamisista muodostuu leimallisia "sekakontakteja" (mixed contacts), joissa heikomman osapuolen odotetaan alistuvan kaavamaiseen rooliin ja harjoittavan myöntyväisyyttä ilman mahdollisuutta kyseenalaistaa toiminnan tarkoituksenmukaisuutta [Goffman, 1963]. Lisäksi tämä prosessi kytkeytyy Goffmanin Asylums-teoksessa kuvaamaan "minuuden kuolettamiseen" (mortification of the self) [Goffman, 1961]: byrokraattinen järjestelmä riisuu yksilön aiemmasta toimijuudesta ja identiteettivarustuksesta muuttaen inhimilliset tarpeet hallinnollisiksi yksiköiksi, joita kohdellaan yhtenäistettynä massana ilman aitoa yksilöllistä harkintaa [Goffman, 1961].

Byrokraattinen järjestelmä toteuttaa subjektin "minuuden kuolettamista" (mortification of the self) [Cubb, ”Oppression”, 2006][Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023]. Tämä mekanismi nivoutuu laajempaan yhteiskunnalliseen vieraantumiseen ja leimautumisen politiikkaan [Moncrieff, ”Politics”, 25.2.2013][Harper, ”Social Context”, 2011]. Psykologi ja kriittisen psykiatrian tutkija Joanna Moncrieff sekä kollegat ovat osoittaneet, kuinka monimutkaiset sosiaaliset ja yhteiskunnalliset ongelmat individualisoidaan ja teknologisoidaan hallinnollisiksi vioiksi, jolloin yhteiskunnallinen huono-osaisuus riisutaan rakenteellisesta kontekstistaan ja muunnetaan yksilön sisäiseksi poikkeavuudeksi [Moncrieff, ”Mental health”, 2.6.2026][Rapley, Moncrieff & Dillon, 2011][Moncrieff, ”Chemically Imbalanced”, 2025].

Kun työttömään kohdistetaan "stigma-teoria", viranomaisjärjestelmä kieltäytyy kohtaamasta yksilön todellista subjektiviteettia ja korvaa sen utilitaristisella "toiminnallisen ihmisen" mallilla, jossa yksilön arvo mitataan yksinomaan hänen välittömällä käytettävyydellään työmarkkinoilla [Cubb, ”Oppression”, 2006][Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020]. Tämä reitittää toiminnan suoraan Jacques Lacanin ilmaisemaan huoleen mielihyvän ja hyödyn despotismista: ihminen pelkistetään nollaksi ja hänen manipuloitavuutensa varmistetaan määrittelemällä hänen tarpeensa ulkoapäin [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Lacan, ”Four Fundamentals”, 1964]. Tällöin virkailijakohtaamisen leimallinen "sekakontakti" (mixed contact) muuttuu valtarakenteeksi, jossa järjestelmä vaatii työttömältä kuuliaisuutta samalla kun se epää häneltä oikeuden määritellä omat yksilölliset ja eettiset reuna-ahtonsa, ajaen yksilön syvään eksistentiaaliseen uupumukseen [Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023][Cooper-Sansone, ”Exhaustion”, 17.6.2024].

Tarkasteltaessa byrokraattisen järjestelmän toteuttamaa "minuuden kuolettamista" (mortification of the self) ja utilitaristista leimautumisen politiikkaa, nämä psykososioliset ilmiöt saavat tarkan – mutta liian usein vaietun ja liian huonosti poliittisessa puheessa tunnustetun – neurobiologisen ja immunologisen vastineen Mats Lekanderin ja Joe Herbertin teoreettisissa malleissa [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Herbert, ”Brain”, 2007][Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016]. Kun viranomaisjärjestelmä epää yksilöltä eettisen ja yksilöllisen subjektiviteetin ja altistaa hänet krooniselle leimaamiselle (stigma), aivojen tunneverkostot – erityisesti amygdala ja anteriorinen cingulum – lukitsevat elimistön jatkuvaan sosiaalisen uhan tilaan [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Sosiaalisesti tuotettu hyljeksintä ja ihmisarvon pelkistäminen mekaaniseksi hyödyksi aktivoivat sairauskäyttäytymisen vasteen täysin samalla tavalla kuin patogeenihyökkäys [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026][Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Keskushermoston mikroglialiuoksen aktivoituminen ja siten aivojen paikallinen tulehdusaste muuttavat neurochemical-ympäristöä: se heikentää monoamiinien (kuten serotoniinin ja dopamiinin) synteesiä ja muokkaa synaptista plastisuutta [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016]. Tämä fysiologinen prosessi selittää syvällisesti sen, miksi byrokraattinen alistaminen johtaa kliiniseen masennukseen ja syvään eksistentiaaliseen uupumukseen [Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016].

Metabolisella ja solutasolla tämä krooninen stressi- ja tulehdussykli kohdistuu suoraan mitokondrioiden toimintaan [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Mats Lekanderin psykoneuroimmunologisen mallin mukaan aivot, havaittuaan jatkuvan systeemisen uhan ja tulehdussytokiinien nousun, antavat suoran käskyn ajaa solujen mitokondriaalinen energianmuodostus (ATP-synteesi) alas [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Elimistö priorisoi kaiken energiansa immunologiseen puolustusvalmiuteen kognitiivisen ja fysiologisen toimintakyvyn kustannuksella [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Seurauksena on niin kutsuttu inflammatorinen ja metabolinen uupumus (metabolic/inflammatory fatigue), jossa solutason suorituskyky ajetaan säästöliekille [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026]. Työttömän kokema valtaisa väsymys ja "aivosumu" eivät siten ole moraalista laiskuutta tai psyykkistä heikkautta, vaan aivojen tietoisesti tuottama suojamekanismi sosiaalista väkivaltaa vastaan [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026].

Soveltuvuus- ja vaikuttavuusperiaate juridisena suojana!

Kaavamaista massakohtelua vastaan työnhakijalla on kuitenkin vahva juridinen selkänoja. Lainsäädännön yleisten periaatteiden sekä hallintolain (434/2003) 6 §:n mukaisen suhteellisuusperiaatteen mukaan viranomaisen toimien on oltava asianmukaisia, tarpeellisia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden.

Työvoimapalveluissa tämä tarkoittaa sitä, että tarjotun palvelun on oltava asiakkaalle soveltuvaa ja sen on tosiasiallisesti edistettava sijoittumista avoimille työmarkkinoille. Mikäli työnhakija on kognitiivisesti ja fyysisesti täysin työkykyinen ja hänellä on korkea koulutustausta, matalan kynnyksen aktivointitoiminta ei täytä lain edellyttämää vaikuttavuuskriteeriä. Pelkkä työttömyyden ajallinen kesto kuvaa työmarkkinatannerta, ei yksilön toimintakyvyn puutetta. Työvoimaviranomainen syyllistyy virheelliseen viranomaisharkintaan, jos se korvaa yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin pelkällä tilastollisella leimalla.

Kulukorvauksen muutos ja taloudellinen rasite.

Toinen keskeinen muutos entiseen kuntouttavaan työtoimintaan verrattuna koskee osallistujille maksettavia korvauksia. Kun vanhassa lainsäädännössä osallistujalla oli lakisääteinen oikeus tiettyyn kiinteään ylläpitokorvaukseen osallistumispäiviltä, ehdotetussa sääntelyssä kulukorvauksen maksaminen siirtyy työvoimaviranomaisen harkinnanvaraiseksi päätökseksi.

Kulukorvaussääntelyä ja työttömyysturvalain muutoksia koskevassa jaksossa tuodaan esiin ylläpitokorvauksen harkinnanvaraisuus:

"Ehdotetussa sääntelyssä luovutaan automaattisesta lakisääteisestä kulukorvauksesta osallistumispäiviltä. Kulukorvauksen maksaminen osoitetun toiminnan ajalta jää työvoimaviranomaisen tapauskohtaisen harkinnan varaan."

Työttömyysturvalain (1290/2002) ja julkisesta työvoimapalvelusta annetun lainsäädännön puitteissa tämä tarkoittaa, että velvoittavaan toimintaan osallistumisesta aiheutuvat matka- ja muut kustannukset voivat jäädä työttömän itsensä maksettaviksi, ellei viranomainen käytä harkintaansa kulujen korvaamiseksi. Tämä tekee velvoitteesta yksilölle entistä raskaamman, sillä sanktion uhalla määrätty toiminta voi muodostua tosiasialliseksi taloudelliseksi rasitteeksi ilman varmuutta hyödystä.

Automaattisesta kulukorvauksesta luopuminen ja sen siirtäminen työvoimaviranomaisen mielivaltaisen tai tapauskohtaisen harkinnan varaan muodostaa taloudellisen ja eettisen väkivallan ilmentymän, joka altistaa työttömän jatkuvalle prekaarisuudelle [Kannala, ”Koyhyytta lisataan”, 1.6.2026][Thomas, ”Poverty”, 14.2.2022]. Slavoj Žižek on laaja-alaisessa tuotannossaan eritellyt "systeemitason väkivaltaa" (systemic violence), joka ei ilmene suorina fyysisinä iskuina, vaan yhteiskunnallisten ja taloudellisten rakenteiden hiljaisena, tuhoisana toimintana, joka luo olosuhteet yksilön riistolle ja syrjäytymiselle [Žižek, ”Violence”, 2009][Žižek, ”Real Problem with Capitalism”, 31.3.2023]. Velvoittavan toiminnan määrääminen sanktion uhalla siten, että siitä aiheutuvat tosiasialliset matka- ja elinkustannukset jäävät työttömän itsensä maksettaviksi, muuttaa julkisen palvelun suoranaiseksi taloudelliseksi rangaistukseksi [Kannala, ”Koyhyytta lisataan”, 1.6.2026][Haushofer, ”Poverty”, 15.8.2017].

Psykoanalyyttisesti ja filosofisesti arvioituna valtioneuvoston uusi käytäntö pitkäaikaistyöttömien kurittamiseksi rinnastuu Jacques Lacanin esittämään luentaan Marxin arvoteoriasta ja Pyhän Martinuksen vertauksesta: järjestelmä riisuu subjektin perustavanlaatuiset aineelliset edellytykset ja vaatii häntä silti osallistumaan yhteiskunnalliseen vaihtojärjestelmään ilman vastinetta [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Coates & Sam, ”Kant, Hegel & Lacan”, 6.4.2023]. Kuten Joan Copjec toteaa utilitarismin kritiikissään, eettisen toiminnan ja ihmisystävällisyyden tilalle astuu ankara velvollisuuden etiikka, jossa heikommassa asemassa oleva pakotetaan uhraamaan omat niukat resurssinsa abstraktin järjestelmän toimivuuden takaamiseksi [Fierens, ”Kant avec Sade”, 2020][Sharpe, ”Poverty”, 17.5.2018]. Tämä asettaa työttömän tilanteeseen, jossa lakisääteinen pakko ja taloudellinen rasite leikkaavat yksilön toimintakyvyn, synnyttäen jatkuvaa stressiä ja traumatisaatiota, mikä halvaannuttaa kansalaisen todelliset mahdollisuudet autonomiseen elämänhallintaan [Hanson, ”Poverty Impacts”, 7.5.2019][Walsh, Herbert, O'Mara & Turner-Cobb, 19.7.2017][Fletcher, ”Compex Trauma”, 25.4.2025].

Aineellisten edellytysten riisuminen ja ankara, ankarasti velvoittava "hyödyn etiikka" ajavat työttömän tilanteeseen, jossa metabolinen ja hormonaalinen homeostaasi murenevat perustavanlaatuisesti [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019]. Kun yksilöltä leikataan autonomiset toimintamahdollisuudet ja hänet pakotetaan jatkuvaan resurssiniukkuuteen, elimistön pitkäaikainen stressivaste pitää hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akselin (HPA-akseli) kiihtyneessä tilassa [Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016]. Kohonneet glukokortikoiditasot (kortisoli) toimivat suorana antagonistina androgeeneille [Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Herbert, ”Brain”, 2007]. Valtioneuvoston kehittämän työttömien pakkotyön ja uhkan politiikka luo kansalaisissa hormonaalista epätasapainoa – korkea kortisoli yhdistettynä matalaan testosteroniin – laukaisee elimistössä katabolisen tilan [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015]. Niin hurjalta kuin kuulostaa ja siitä visusti vaietaan hallituksen poliitikkojen keskuudessa, tämä on järeästi tutkittua tiedettä! Kuten David Sinclair ja Joe Herbert osoittavat, androgeenien puute ja krooninen stressi edistävät lopulta myös viskeraalisen rasvan kertymistä vyötärön alueelle samalla kun lihasmassa ja mitokondriaalinen tiheys hupenevat [Zalzal & Weening, ”Testosterone”, 13.12.2024][Herbert, ”Testosterone”, 13.4.2015][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019]. Viskeraalirasva ei ole vain passiivinen energiataltio, vaan aktiivinen endokriininen ja immunologinen elin, joka pumppaa jatkuvasti verenkiertoon matala-asteisia tulehdussytokiineja [Lekander, ”Your Energy”, 24.8.2026].

Tämä tila ajaa työttömän metaboliseen noidankehoon:

Riisutut resurssit/Stressi → Matala testosteroni/Kortisoli → Viskeraalinen lihominen → Krooninen tulehdus → Sairauskäyttäytyminen / Uupumus.

Metabolinen uupumus ja epäherkkyys insuliinille (insuliiniresistenssi) estävät solujen tehokkaan energiansaannin, mikä vaurioittaa solujen korjausmekanismeja ja nopeuttaa biologista vanhenemista eli epigenettistä kelloa [Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019][Sinclair, ”Exercise”, 7.6.2026]. Ankarat velvoitteet ja leikatut resurssit eivät siten ainoastaan "halvaannuta elämänhallintaa", vaan ne aiheuttavat solutason kulumista ja ennenaikaista vanhenemista, kapeuttaen fyysistä resilienssiä [Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019].

Miten toimia viranomaistilanteessa?

Jos työvoimaviranomainen esittää keskustelussa velvoittavaa osoitusta järjestöjen järjestämään toimintaan pelkän työttömyyden keston perusteella, yksilön argumentaatio vahvistuu nimenomaan vetoamalla itse hallituksen esityksen rajoituksiin.

Toimintatapa tilanteessa on selkeä:

1. Vaaditaan virkailijaa yksilöimään hallintolain mukaisesti ne konkreettiset toimintakyvyn tai osaamisen puutteet, joihin ehdotettu toimi tuo ratkaisun.

2. Osoitetaan, että osoitettava palvelu ei vastaa henkilön koulutustasoa eikä edistä työllistymistä avoimille työmarkkinoille, jolloin se ei täytä soveltuvuuskriteeriä.

3. Mikäli viranomainen silti edellyttää velvoitteen kirjaamista työllistymissuunnitelmaan, vaaditaan suunnitelmaan merkittäväksi työnhakijan eriävä mielipide perusteineen.

Mikäli toiminnasta kieltäytymisestä seuraisi työttömyysturvalaillinen sanktio eli karessipäätös, asia siirtyy muutoksenhakumenettelyyn. Ensi vaiheessa annetussa työvoimapoliittisessa selityksessä ja sen jälkeen työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle tehdyssä valituksessa ratkaisevaan asemaan nousee juuri se, onko viranomainen osoittanut henkilön palvelutarpeeseen nähden ilmeisen soveltumattomaan toimintaan. Kun asiakassuunnitelmaan on alusta alkaen kirjattu selkeät perustelut toiminnan soveltumattomuudesta, hallinto-oikeudellinen pohja virheellisen päätöksen kumoamiselle on vahva.

Perustuslailliset reunaehdot ja sanktioiden suhteellisuus.

Esityksen säätämisjärjestystä ja perusoikeuksia käsittelevässä luvussa (luku 11) velvoittavuutta ja työttömyysturvaseuraamuksia rajataan seuraavasti:

"Työttömyysturvan saamisen ehdoksi asetettavan velvoitteen ja siitä kieltäytymisestä seuraavan etuuden menetyksen on oltava suhteellisuusperiaatteen mukaisia. Henkilölle ei voida asettaa työttömyysturvan katkaisemisen uhalla velvoitetta osallistua palveluun, joka on hänen ilmeiseen palvelutarpeeseensa tai ammatilliseen taustaansa nähden ilmeisen soveltumaton."

Tämä on muutoksenhaun ja valitustoiminnan "kulta-argumentti". Jos työtön kieltäytyy korkeakoulutettuna ja työkykyisenä matalan kynnyksen aktivoinnista, mahdollista karessipäätöstä vastaan hyökätään nimenomaan tällä perustuslaillisella suhteellisuusperiaatteella.

Suhteellisuusperiaate (Hallintolaki 6 §) säätelee, että viranomaisen toimien on oltava suhteessa tavoiteltuun päämäärään. Toimintakykyiselle ja korkeasti koulutetulle asiantuntijalle suunnattu yleisluontoinen tai matalan kynnyksen aktivointi on ylimitoitettu ja väärin kohdennettu toimi palvelutarpeeseen nähden.

Jos asiakas kieltäytyisi ilmeisen soveltumattomasta palvelusta ja viranomainen määräisi tästä karessin, työttömyysturvan muutoksenhakuelimissä (kuten työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnassa) arvioidaan nimenomaan toimenpiteen soveltuvuutta. Kun kirjalliseen aineistoon on jätetty selkeä perustelu palvelun soveltumattomuudesta koulutustaustaan ja työkykyyn nähden, viranomaisen sanktiopäätös on erittäin vahvalla pohjalla kumota. Oman näkemyksen ja argumentaation kirjaaminen asiakassuunnitelman eriävään mielipiteeseen tai työvoimapoliittiseen selitykseen varmistaa sen, että asia käsitellään juridisesti kestävältä pohjalta eikä pelkkänä "yhteistyöhaluttomuutena".

Työvoimaviranomaisen esittämä mahdollinen argumentti – "olet ollut pitkään työtön, siitä nähdään tarpeesi" – nojaa kaavamaiseen oletukseen eikä täytä hallintolain ja työvoimapalvelulain edellyttämää yksilöllisen palvelutarpeen arvioinnin vaatimusta. Pelkkä työttömyyden kesto on tilastollinen ja ajallinen fakta, ei lääketieteellinen, sosiaalinen tai kognitiivinen diagnoosi toimintakyvyn puutteesta. Viranomainen ei saa tehdä päätöksiä tai osoituksia pelkän kaavamaisen kriteerin (kuten "x kuukautta työttömänä") perusteella ilman tapauskohtaista harkintaa. Tällöin voit vastata viranomaiselle:

"Työttömyyden kesto kuvaa työmarkkinatilannetta ja rekrytointiviiveitä, ei henkilökohtaista toimintakykyäni tai osaamistani. Hallintolain edellyttämä yksilöllinen palvelutarpeen arviointi vaatii konkreettisten esteiden osoittamista. Pyydän kirjaamaan ylös, mikä täsmällinen kognitiivinen, fyysinen tai ammatillinen puute toimintakyvyssäni on havaittu, johon ehdotettu toimenpide tuo ratkaisun."

Jos virkailija pysyy kannassaan ja haluaa edelleen kirjata ”palkattoman pakkotyön” -toimenpiteen työllistymissuunnitelmaan:

1. Vaadi kirjallinen perustelu: Pyydä virkailijaa kirjoittamaan asiakassuunnitelman tekstiin sanasta sanaan perusteeksi: "Osoitettu toimintaan pelkän työttömyyden keston perusteella ilman todettua toimintakyvyn vajautta."

2. Kirjaa eriävä mielipide: Ilmoita asiakassuunnitelman kommenttikenttään tai kirjallisena täydennyksenä:

   "Työnhakija katsoo olevansa täysin työkykyinen ja koulutettu asiantuntijatehtäviin. Tarjottu palvelu ei vastaa palvelutarvetta eikä edistä työllistymistä avoimille työmarkkinoille. Työnhakija on valmis ottamaan vastaan koulutustaan vastaavaa työtä tai soveltuvia korkeakoulutettujen työvoimapalveluita."

Tällä kirjallisella dokumentaatiolla varmistetaan se, että mikäli asia etenisi työttömyysturvaa koskevaan lausuntoon tai muutoksenhakuun, viranomaisen tekemä kaavamainen ja puutteellisesti perusteltu päätös on helppo riitauttaa.

Yksilöllisen arvioinnin ja soveltuvuuden edellytys.

Esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa sekä järjestämisvastuuta koskevissa luvuissa edellytetään:

"Toimintaan ohjaamisen tulee perustua työnhakijan yksilöllisen palvelutarpeen arviointiin, jossa otetaan huomioon hänen koulutuksensa, työkokemuksensa ja toimintakykynsä. Service- tai tukitoimenpide voi olla velvoittava vain, jos sen arvioidaan tosiasiallisesti edistävän henkilön työllistymistä avoimille työmarkkinoille."

Tiedotepuheella voidaan yrittää luoda mielikuvia, mutta viranomaistoimintaa sitoo aina laki – ja laki edellyttää tapauskohtaista harkintaa, ei kaavamaista aktivointimyllyä. Lain edellyttämä yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja tapauskohtainen harkinta vaativat viranomaiskohtaamiselta sellaista vuorovaikutuksellista arkkitehtuuria, jota Goffman analysoi teoksessaan Encounters "kohdistuneena vuorovaikutuksena" (focused gathering) ja sille asetettuina muutos- eli transformaatiosääntöinä [Goffman, 1972]. Aito asiantuntijapalvelu edellyttää osapuolilta yhteistä kognitiivista ja visuaalista huomion kohdistamista, jossa työnhakijan todelliset resurssit – kuten koulutus ja toimintakyky – otetaan toiminnan relevanteiksi rakennusaineiksi [Goffman, 1972]. Kuten Goffman artikkelissaan On Face-Work osoittaa, jokainen sosiaalinen kohtaaminen rakentuu "työskentelykonsensukselle" ja rituaaliselle kasvotyölle, jossa osapuolten on osoitettava toisilleen säädyllisyyttä, itsekunnioitusta ja tahdikkuutta [Goffman, 1967] [Goffman, ”Interaction Ritual”, 1967]. Jos viranomainen korvaa lakisääteisen tapauskohtaisen harkinnan kaavamaisella aktivointiautomaatilla, se vaarantaa tämän rituaalisen tasapainotilan ja riistää kansalaiselta oikeuden säilyttää kasvojaan (save face) vertaisena, itsenäisenä toimijana [Goffman, 1967]. Tällöin viranomaistoiminta syyllistyy sosiaalisen koodin rikkomiseen ja rituaaliseen loukkaukseen, sillä se pakottaa yksilön mekaaniseen roolisuoritukseen pelkän hallinnollisen pakon nojalla sen sijaan, että vuorovaikutuksessa ylläpidettäisiin yksilöllistä arvostusta ja vastavuoroista kasvojen antamista [Goffman, 1967] [Goffman, ”Interaction Ritual”, 1967].

Lain edellyttämä yksilöllinen palvelutarpeen arviointi ja tapauskohtainen harkinta vaativat viranomaistoiminnalta aitoa "kohdistunutta vuorovaikutusta" (focused gathering), jossa osapuolten välinen rituaalinen kasvotyö ylläpitää kumpaisenkin ihmisarvoa ja itsekunnioitusta [Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023][Lundberg, ”Science of Rhetoric”, 2012]. Mikäli viranomaiskoneisto korvaa syvällisen vuorovaikutuksellisen arkkitehtuurin kaavamaisella aktivointiautomaatilla, se syyllistyy eettisen ja sosiaalisen koodin perustavanlaatuiseen rikkomiseen [Graeber, ”Utopia of rules”, 2015][Žižek, ”Deconstruction and cynicism”, 20.6.2009]. Jacques Lacan korostaa seminaareissaan, että aito inhimillinen kohtaaminen ei voi koskaan perustua pelkkään funktionaaliseen käyttöarvoon tai hyödyllisyyden laskelmointiin, sillä ihmisen halu ja subjektiviteetti ylittävät aina mekaaniset tarpeet [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Lacan, ”Four Fundamentals”, 1964].

Kun ja jos viranomainen epää pitkäaikaistyöttömältä yksilöltä mahdollisuuden säilyttää kasvojaan (save face) ja pakottaa hänet mekaaniseen roolisuoritukseen hallinnollisen pakon nojalla, kyseessä on väkivaltainen ele, joka rinnastuu Jacques Rancièren ja Slavoj Žižekin kuvaamaan "osattomien osattomuuteen" ja institutionaaliseen kyynisyyteen [Žižek, ”Violence”, 2009][Žižek, ”Deconstruction and cynicism”, 20.6.2009]. Viranomaiskohtaamisesta poistetaan tällöin aito eettinen ulottuvuus – se, mitä Lacan kutsuu vastavuoroiseksi tunnistamiseksi ja kunnioitukseksi – ja tilalle pystytetään byrokraattinen simulaatio [Lacan, ”Crucial Problems”, 1964][Davis, ”Introduction”, 1984]. Tämä ei ainoastaan vaaranna kansalaisen oikeusturvaa, vaan se murentaa yhteiskunnallisen luottamuksen perusteet muuttamalla lain kirjainta noudattavan hallinnon kyyniseksi voimankäytöksi, jossa yksilön kasvojen ja arvon antaminen korvataan instituution omaa julkisivua suojelevalla pakkoaktivoinnilla [Žižek, ”Stupidity”, 16.5.2023][Ellul, ”Propagandes”, 1962].

Kun byrokraattinen järjestelmä poistaa viranomaiskohtaamisesta aidon eettisen tunnustuksen, korvaa sen simulaatiolla ja epää yksilöltä mahdollisuuden säilyttää kasvonsa (save face), kyseessä on siis erittäin syvä biologinen uhka, joka kytkeytyy suoraan ihmisen evolutiiviseen historiaan [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kuten Mats Lekander osoittaa, ihminen on kehittynyt havaitsemaan sosiaaliset uhat ja ulkoryhmään eristämisen merkkeinä hengenvaarasta [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kasvojen menetys ja institutionaalinen kyynisyys tulkitaan aivojen syvissä osissa (kuten insulassa ja aivorungossa) tilanteeksi, jossa yksilö on hylätty yhteisön ulkopuolelle [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Tämä laukaisee aivoissa suoraan primäärisen sairastamisen tunteen (sickness as an emotion) [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Lekanderin muotoileman konseptuaalisen teesin mukaan sairastaminen on rinnastettavissa pelkoon tai inhoon: se on evoluution muovaama kompleksinen emotionaalinen ja fysiologinen toimintaohjelma [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun viranomainen korvaa aitojen tarpeiden kohtaamisen julkisivua suojelevalla pakkoaktivoinnilla, vaikka pelottelun omaisella epäselvällä hallintopuheella aiheesta, yksilön aivot generoivat sairastamisen tunteen vasteena tähän sisäistettyyn sosiaaliseen patologiaan [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022].

Lisäksi pitkäaikaistyöttömän kokema pitkittynyt kasvojen menetys ja alisteisuus heikentävät subjektiivisesti arvioitua terveydentilaa (self-rated health) [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Laajat pitkittäistutkimukset osoittavat, että subjektiivinen terveysarvio on riippumaton ja hämmästyttävän tarkka tulevan kuolleisuuden ja sairastavuuden ennustaja [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Aivot kykenevät interoseptiivisen hermoston kautta lukemaan elimistössä kyteviä subkliinisiä tulehdusvasteita ja heikentynyttä resilienssiä paljon ennen kuin ne näkyvät kliinisissä verikokeissa [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022]. Kun pakkoaktivointi murentaa työttömän kokeman terveyden ja ihmisarvon, se alentaa elimistön kokonaisvaltaista biologista resilienssiä [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019]. Luottamuksen mureneminen ja byrokraattinen pakko edustavat systeemistä fysiologista tuhoa, joka alentaa yksilön elinajanodotetta, ajaa aivoverkostot krooniseen sairastamistilaan ja tuhoaa metabolisen ja hermostollisen pohjan autonomiselle toimijuudelle [Lekander, ”Inflamed Feeling”, 2022][Herbert & Lucassen, ”Depression”, 2016][Sinclair & LaPlante, ”Lifespan”, 2019].

Terveisin,

 

Juha Molari

pitkäaikaistyötön

täysin työkykyinen ja -haluinen 

Onko valtion uusi informaatiopuolustus (Salpa) ovela keino kaapata kansalaisten aivot?

 

Kognitiivinen sota on parhaillaan käynnissä. Tämä on uusi huolestuttava mantra. Sitä toistetaan nyt kaikkialla suomalaisessa turvallisuuskeskustelussa. Joukko nimekkäitä asiantuntijoita vaatii Suomeen täysin uutta puolustuslinjaa. He haluavat torjua yhteiskunnassa käynnissä olevaa näkymätöntä informaatiosotaa. Tämän kunnianhimoisen hankkeen keihäänkärkenä toimii niin sanottu Salpa-malli. Asiantuntijat vaativat tulevaan hallitusohjelmaan kirjattavaksi uutta ”kognitiivisen turvallisuuden” toimintamallia [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026].

Salpa-mallin ensisijaisena tarkoituksena on ”suojata” kansalaisten mieltä ja päätöksentekokykyä [Salpa, 1.9.2026]. Tämä kokonaisturvallisuuteen nojaava ajatus kuulostaa paperilla erittäin kauniilta. Yhteiskunta haluaa vilpittömästi varjella demokratiaa ja kansalaisten luottamusta instituutioihin [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Viranomaiset, media ja kansalaisjärjestöt halutaan valjastaa ”yhteiseen rintamaan”. Kaiken tämän toiminnan on määrä tapahtua täysin yhdensuuntaisesti [Salpa, 1.9.2026].

Tämä yhdensuuntaisuuden ehdoton vaatimus herättää kuitenkin erittäin vakavia kysymyksiä. Mitä todella tapahtuu, kun valtio alkaa ohjata kansalaistensa ajattelua? Tähän syvään sivilisaatiokriittiseen kipupisteeseen iskee Juha Molari omassa analyysissään. Hän tarkastelee historiallisia ja psykologisia mekanismeja. Näillä mekanismeilla ihmismieltä on historian saatossa aina hallittu [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Molarin esitelmä tarjoaa elintärkeän kriittisen viitekehyksen uuden puolustusmallin syvälliseen arvioimiseen [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Kun Salpan ja Molarin ajatukset asetetaan vastakkain, paljastuu erittäin huolestuttava kuva. Valtiojohtoinen mielien suojelu voi hyvinkin nopeasti muuttua itse ongelmaksi.

Salpa-malli pyrkii saumattomasti yhdistämään viranomaistoimet ja yksilöiden sitoutumisen. Uusi malli edellyttää kansalaisilta merkittävää resilienssiä ja kriittistä ajattelua [Salpa, 1.9.2026]. Tätä kovaa vaatimusta perustellaan teknologisella ja geopoliittisella murroksella [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Kognitiivinen turvallisuus nostetaan tässä yhteydessä yhteiskunnan korkeimmaksi hyveeksi.

Psykoanalyytikko Jacques Lacanin teoria paljastaa kuitenkin tällaisen diskurssin piilevät vaarat. Lacan puhuu ”herran merkitsemisestä”. Ne ovat symbolisesti voimakkaita mutta ontologisesti täysin tyhjiä käsitteitä [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Salpa-mallin kokonaisturvallisuus ja jaettu tilannekuva näyttäytyvät juuri tällaisina ”herran merkitsemisenä”. Ne sitovat pahaa aavistamattoman yksilön suoraan valtion ideologiseen koneistoon. Käsitteet kaapataan ovelasti poliittisen kontrollin välineiksi. Tällöin turvallisuudesta tulee lopulta vain sokean alistumisen synonyymi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026].

Kun Salpa vaatii ihmisiä tukemaan samoja tavoitteita, se luo vaarallisen hegemonian [Salpa, 1.9.2026]. Molari varoittaa tällaisen kehityksen tuhoisista seurauksista. Ihmisen luonnollinen kyky arvioida todellisuutta valjastetaan ulkopuolelta tulevaksi vaatimukseksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Yksilö ei enää todellisuudessa hallitse omaa mieltään. Valtion luomat ”herran merkitsemät” hallitsevat häntä.

Salpa-malli vakuuttaa juhlavasti, että ihmisten sananvapaus on koskematon [Salpa, 1.9.2026]. Samalla se kuitenkin vaatii massiivisia resursseja alustasääntelyyn ja analyysiin [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Tämä on ilmiselvä ja vaarallinen looginen ristiriita. Vapaata ajattelua ei koskaan voi edistää valtiollisella valvontakoneistolla. Molarin sanoin ego on vain pelkkä naamio. Se peittää alleen ihmisen eksistentiaalisen tyhjyyden [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026].

Kun valtio tarjoaa kansalaiselle ”oikean tilannekuvan”, se täyttää tämän tyhjyyden valmiiksi pureskellulla narratiivilla. Silloin todellinen ja riippumaton kriittinen ajattelu tukahdutetaan heti alkuunsa. Ihminen luulee naiivisti olevansa vapaa toimiessaan Salpan ohjeiden mukaan. Todellisuudessa hän on vain sokea pelinappula muiden suurissa sodissa [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Subjektin todellinen vapautuminen vaatisi nimenomaan näiden ”herran merkitsevien” vallasta irtautumista [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Näin ollen valtion tarjoama kognitiivinen turvallisuus on pohjimmiltaan illusorista. Se palvelee ensisijaisesti rakenteita, ei ihmistä itseään.

Toinen Salpa-mallin keskeinen vaatimus on kansalaisten henkisen resilienssin vahvistaminen. Ihmisten odotetaan sietävän informaatiosodan kovia paineita ja tekoälyn luomia uhkia [Salpa, 1.9.2026]. Neurobiologinen karu todellisuus tekee tästä vaatimuksesta kuitenkin äärimmäisen julman. Elämme kiistatta ihmiskunnan historian manipuloiduinta aikaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Teknologiajätit ovat jo kauan sitten tuhonneet dopamiinijärjestelmämme jatkuvalla ylistimulaatiolla [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Molarin lääketieteelliset viitteet muistuttavat meitä karusta faktasta. Ihmisen luonnollinen kyky pitkäjänteisyyteen on lopullisesti murentunut [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Aivomme kärsivät ennennäkemättömästä kognitiivisesta joustamattomuudesta. Kärsimme myös lamauttavasta ja jatkuvasta kroonisesta stressistä [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Tässä tilassa valtio kylmästi vaatii uupuneilta kansalaisilta terävää informaatiolukutaitoa. Se vaatii myös ”aktiivista osallistumista” ”uuteen puolustuslinjaan” [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Vaatimus muistuttaa suoraan perverssiä nautinnon pakkoa. Tästä pakosta muun muassa Slavoj Žižek on voimakkaasti varoittanut [Molari, ”Tools”, 5.7.2026].

Nykykapitalismi ei enää pitkään aikaan ole hallinnut meitä kielloilla. Se hallitsee meitä nimenomaan käskyillä nauttia ja suorittaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Samalla tavalla Salpa-malli ei suoranaisesti kiellä ihmisiä ajattelemasta. Sen sijaan se pakottaa meidät uuvuttavaan jatkuvaan informaatiovalmiuteen. Mediakasvatus ja resilienssiharjoittelu muuttuvat huomaamatta valtiollisiksi mindfulness-tekniikoiksi. Niiden perimmäinen tarkoitus ei todellakaan ole vapauttaa yksilöä. Tarkoitus on tehdä hänestä paremmin stressiä sietävä hyödyllinen hallintoalamainen [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Ne vaimentavat tehokkaasti ihmisen sisäisen vastarinnan. Ne sopeuttavat meidät kyselemättä elämään sairaassa kriisiyhteiskunnassa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Kärsivällisyydestä ja kestävyydestä tehdään vain kyynisiä välineitä. Näillä välineillä taataan valtion järjestelmän kitkaton toimivuus. Molari osoittaa tällaisten hyveiden aseistamisen vaarat. Se tuhoaa lopulta koko ihmisen kyvyn aitoon kärsivällisyyteen [Molari, ”Tools”, 5.7.2026].

Kun köyhyys ja eriarvoisuus muuttavat säälimättä aivojen arkkitehtuuria, informaatiovaikuttamiselta suojautuminen on fyysisestikin vaikeaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Salpa ohittaa tämän biologisen ja taloudellisen todellisuuden täysin ylimielisesti. Se medikalisoi ja byrokratisoi syvän kognitiivisen haavoittuvuuden [Salpa, 1.9.2026]. Kansalaisista halutaan vimmatusti rakentaa murtumattomia muureja. Inhimillinen rakennusmateriaali on kuitenkin jo ajat sitten murentunut. On puhtaasti älyllisesti epärehellistä vaatia uupuneelta kansalta ”jaettua tilannekuvaa” [Salpa, 1.9.2026]. Todellisuudessa tämä kohtuuton vaatimus palvelee vain valtiollista koneistoa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Valtaapitävät haluavat ainoastaan varmistaa hiljaisen ja rauhallisen alamaisuuden. Ihmisten aivot ovat nykyään raaka taistelukenttä. Tällä kentällä valtio ja teknologiajätit kilpailevat verisesti herruudesta. Yksilö jää tässä taistelussa pelkäksi surkuteltavaksi resurssiksi.

Historialliset esimerkit tekevät Salpa-mallin yhdensuuntaisuuden tavoitteesta suorastaan karmivan. Salpa haluaa viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten toimivan aina yhdessä [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Tätä mutkatonta verkostoitumista pidetään koko mallin vahvana selkärankana [Salpa, 1.9.2026]. Vastaavaa yhteiskunnallista yhdensuuntaistamista on nähty ihmiskunnan historiassa aiemminkin. Tulokset ovat olleet järjestäen katastrofaalisia yksilönvapauden kannalta.

Molari nostaa rohkeasti esiin Saksan luterilaisen kirkon synkän historian Kolmannessa valtakunnassa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Silloin sivistys ja uskonto alistettiin julmasti palvelemaan valtion kovaa ideologiaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Yliopistot ja kirkko antautuivat natsivallalle täysin sokeassa uskollisuudessaan [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Tieteellinen eliitti leimasi omat vastustajansa armotta isänmaanpettureiksi [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Eikö Salpa-malli luo nyt juuri tällaisen vaarallisen ilmapiirin todellisen uhan? Jos kaikki määritellään osaksi pyhää kokonaisturvallisuutta, eriävän mielipiteen esittäjä näyttäytyy turvallisuusuhkana.

Salpa toki korostaa journalismin ja tutkimuksen eettistä itsenäisyyttä [Salpa, 1.9.2026]. Samalla se kuitenkin sitoo ne tiukasti osaksi yhteistä turvallisuusverkostoa [Salpa, 1.9.2026]. Molarin analyysi muistuttaa kylmäävästi historian lainalaisuuksista. Parhaatkin hyveet vääristetään äärimmäisen herkästi autoritaarisen vallan työkaluiksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Nöyryydestä ja kuuliaisuudesta tehtiin natsi-Saksassa pelkkiä itsetuhon välineitä [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Salpan vaatima ”luottamus yhteiskunnan instituutioihin” on selkeästi nykyajan vastine tälle sokealle kuuliaisuudelle [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026].

Kun tiede luopuu kriittisestä otteestaan suhteessa valtaan, peli on menetetty. Siitä tulee nopeasti vain yksi vallankäytön instrumentti lisää [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Filosofi Friedrich Nietzsche varoitti aikanaan syvästi tuhoisasta orjamoraalista [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Orjamoraalissa heikkous puetaan hyveeksi. Samaan aikaan kyvyttömyys toimia nimetään ylevästi kärsivällisyydeksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Salpa-mallin aktiivinen informaatiopuolustus voi hyvinkin olla tällaisen uuden orjamoraalin alku [Salpa, 1.9.2026]. Se nimittäin neuvoo kansalaisia pysymään alistuvaisina ja kiltteinä. Kansalaisten odotetaan jakavan ainoastaan valtion hyväksymän ja turvallisen tilannekuvan [Salpa, 1.9.2026].

Aito ja riippumaton ajattelu tukahdutetaan tehokkaasti turvallisuuden nimissä. Verkostojen luoma hiljainen ryhmäpaine tekee toisinajattelusta erittäin vaarallista. Historia osoittaa akatemian hiljaisuuden tehneen pahuudesta aikoinaan mahdollista [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Salpan ihannoima yhdensuuntaisuus saattaa täysin huomaamattaan luoda vastaavan vaikenemisen kulttuurin Suomeen. Meidän tulee siksi kysyä erittäin kriittinen kysymys. Kuka todella hyötyy tästä vaaditusta ehdottomasta yhtenäisyydestä? Hyötyykö siitä yksilö vai ainoastaan valtion jäykkä ideologinen turvallisuuskoneisto?

Salpa-mallin puolestapuhujat näkevät Suomen ylevänä puolustajana kaikkea vihamielistä vaikuttamista vastaan [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Tämä asetelma ja narratiivi muistuttavat erehdyttävästi nyky-Venäjän valtio-ortodoksista teologiaa. Venäjällä on rakennettu massiivista myyttiä Katechonista [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Katechon nähdään siellä kansallisena suojakilpinä kaikkea ulkopuolista pahuutta vastaan [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Kirkon eliitti vaatii kansalta tiukkaa miehistä kärsivällisyyttä [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. He vaativat ehdotonta sokeaa tottelevaisuutta valtion massiivisissa rattaissa [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Tässä venäläisessä ajattelussa yksilön on hiouduttava orgaanisesti osaksi valtion ja kirkon rakenteita [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Eikö Salpa-mallin vaatima kokonaisturvallisuus perustu täsmälleen samaan vaaralliseen illuusioon orgaanisesta yhteisöstä?

Molemmissa malleissa valtio ottaa itselleen yksinoikeudella kansalaisten henkisen suojelijan roolin. Suomessa tämä totaalinen kontrolli vain verhotaan hienosti demokratian suojeluksi [Salpa, 1.9.2026]. Suojelun luvataan kauniisti turvaavan länsimaista kognitiivista vapauttamme [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Seuraukset ovat kuitenkin pienen yksilön kannalta täysin samankaltaisia. Pyhyys, totuus ja luottamus valjastetaan täysin valtiollisen koneiston tueksi [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Serafim Sarovilaisen aito ja radikaali nöyryys on näissä valtiojohtoisissa malleissa täysin kadonnut [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Sen tilalle on tullut hallinnon poliittisiin tarpeisiin kyynisesti brändätty alamaisuus [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026].

Kun informaatiopolitiikasta tehdään valtion hallinnan ase, se lakkaa olemasta todellista suojaa [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Kognitiivinen turvallisuus muuttuu silloin pelkäksi massojen mielivaltaiseksi ohjailuksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Ruotsissa tällaista toimintaa johtaa jo omilla valtuuksillaan erillinen Psykologisen puolustuksen virasto [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Suomeenkin ehdotetaan nyt aivan samanlaista erillistä viranomaista tätä samaa valvontatehtävää varten [Salpa, 1.9.2026]. Eikö meidän tulisi jopa epäillä tällaisten virastojen perimmäisiä motiiveja? Tuleeko tästä ehdotetusta uudesta viranomaisesta lopulta meidän aikamme moderni poliittinen kirkko? Ja rahoituksen instrumentti joillekin mielipidevaikuttajille? Se luultavasti määrittäisi täydellä yksinoikeudella, mikä on puhdasoppista tietoa. Samalla se tuomitsisi kerettiläisenä kaiken omasta mielestään vääräoppisen disinformaation. Tämä historiallinen kehityskulku romuttaa demokraattisen moniarvoisuuden aidoimman perustan. Ihminen tarvitsee ensisijaisesti aitoa henkistä kasvua. Hän ei todellakaan tarvitse byrokraattista kaitsemista ja jatkuvaa valtiollista holhousta.

Salpa-mallin tavoite suojella mieliämme hyökkäyksiltä on toki inhimillisesti ymmärrettävä. Uhan kuvataan olevan jatkuva ja läsnä kaikkialla ympärillämme [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Kognitiivinen puolustuslinja halutaan rakentaa vahvaksi jopa mahdollisia poikkeusoloja varten [Salpa, 1.9.2026]. Tässä mallissa on kriittinen vaarallinen sokea piste. Uusi puolustusmalli ei missään nimessä paranna teknologian ja järjestelmän rikkomaa mieltä. Se ei korjaa ylistimulaation aiheuttamaa vakavaa neurobiologista tuhoa. Se vain siirtää mielen hallinnan piilokapitalistisilta suuryhtiöiltä julkiselle valtiovallalle. Kumpikin taho käyttää ihmistä vain omien suurten päämääriensä resurssina. Valtion ylhäältä luoma yhteinen turvallisuus on pitkälti pelkkä kontrollin illuusio.

Oikea vapaus vaatii aivan toisenlaista lähestymistapaa ihmisyyteen. Kärsivällisyys ja nöyryys on ehdottomasti lunastettava takaisin ”herran merkitsevien” vallasta [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Nämä käsitteet on nopeasti riisuttava irti valtiollisten ideologioiden tiukasta otteesta [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Meidän on uskallettava elää rohkeasti vailla valtiollisten turvatakuiden valheellista lohtua [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Sivilisaation murroksessa emme enää tarvitse ylhäältä annettua, viranomaisten valvomaa tilannekuvaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Tarvitsemme radikaalia suostumista omaan haurauteemme ja inhimilliseen epävarmuuteemme. Pyhyys ja todellinen turva asuvat aina pelkästään hengen sisäisessä vastarinnassa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Ne eivät koskaan asu imperiumin tai valtion turvallisuuskoneiston mahtipontisuudessa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Emme saa suostua alistumaan sokeina ulkopuolisten muiden sotiin [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Ei ole väliä, ovatko nämä sodat geopoliittisia vai kognitiivisia informaatiosotia [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Sisäinen rauha on lopulta merkittävästi voimakkaampi kuin valtioiden luomat myrskyt [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026].

Salpa-malli on pohjimmiltaan oire siitä samasta sairaudesta, jota se yrittää epätoivoisesti parantaa. Se on modernin kriisiyhteiskunnan viimeinen byrokraattinen yritys hallita jatkuvaa kaaosta. Tämä kaaoksen hallinta tapahtuu valitettavasti aina pienen ihmisen kustannuksella. Vapautuminen kognitiivisesta sorrosta tapahtuu vasta uudenlaisen heräämisen kautta. Meidän täytyy yksiselitteisesti hylätä kaikki nämä poliittiset ja byrokraattiset kurinpitomekanismit. Vasta silloin subjekti voi kieltäytyä olemasta pelkkä valtiollisen koneiston pelinappula [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Siksi Suomeen ehdotettuun uuteen puolustusmalliin on jatkossa suhtauduttava äärimmäisen varauksellisesti.

Vallanpitäjät pukevat omat intressinsä lähes aina turvallisuuden ja yhteisen hyvän kaapuun. Historian valossa tämä paksu kaapu kätkee alleen syvää ja tuhoisaa systeemistä väkivaltaa. Tämän petollisen kaavun läpi pitäisi nähdä. Vain siten voimme säilyttää todellisen kognitiivisen itsenäisyytemme uudessa vaativassa tekoälyajassa. Aito turvallisuus ei koskaan löydy Salpan kaltaisista valtion rakentamista pakkopaita-malleista. Se löytyy yksinomaan radikaalista vapaudesta ajatella kriittisesti. Tämä on se todellinen kilpi koneistoa vastaan.

Lähteet:

[Molari, ”Tools”, 5.7.2026] = Molari, Juha (5.7.2026). How Patience and Humility Became Tools for Oppression and Genocide https://youtube.com/watch?v=LLUUTgmIeKI&is=nqfW_a31-bePzR7_

[Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026] = Molari, Juha (4.7.2026). Näin kristillisestä kärsivällisyydestä ja nöyryydestä tehtiin kansanmurhan ja kulutushysterian työkalu! https://juhamolari.blogspot.com/2026/07/nain-kristillisesta-karsivallisyydesta.html?m=1

[Salpa, 1.9.2026] = Salpa (1.9.2026). Salpa – kokonaisturvallisuuteen perustuva malli demokratian informaatiopuolustukselle kognitiiviselta vaikuttamiselta https://faktabaari.fi/avoinyhtk/vetoomus-suomi-tarvitsee-demokraattisen-kognitiivisen-turvallisuuden-toimintamallin-ja-vastuutoimijan/

[Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026] = Tanner, Matti (5.9.2026). Mieliimme hyökätään – Nyt vaaditaan uutta puolustusmallia. Iltalehti https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/21f4e78c-2f58-4e91-9e83-5c2cc76ed8c1