Johdanto
Kysytäänpä, miltä Suomen yhteiskunnan vallitsevaa tilaa vuonna 2025 näyttäisi Slavoj Žižekin tulkintojen valossa (ideologiasta, vallasta ja subjektiviteetista), vaikka Žižek itse ei ole tätä sanonut. Hänen on kuitenkin kirjoitettu kirjojensa avulla ikäänkuin asuvan erään itähelsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän kunnallisessa vuokrakämpässä.
Juha Molari kirjoitti tammi-, helmi- ja maaliskuussa 2025 useita kriittisi tekstejä Suomen poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuuriseen kehitykseen tuosta näkökulmasta. Molarin ajattelussa korostuvat rauhan kaipuu, propagandan kritiikki ja huoli yhteiskunnan heikoimmista. Tämä resonoi Žižekin pyrkimyksen kanssa paljastaa ideologisia harhoja ja vallan rakenteita.
A. Ideologia ja "sotapsykoosi" – Žižekin fantasiakritiikki
Žižekin ajattelussa ideologia ei ole pelkkä vääristynyt tietoisuus, vaan se toimii fantasiana, joka strukturoi todellisuutta ja peittää vallan ristiriitoja. Suomalaista yhteiskuntaa leimaa "sotapsykoosi", jossa pelko Venäjästä ja sotilaallinen varustautuminen hallitsevat poliittista diskurssia. Žižek näkisi tämän ideologisena fantasiana, jossa Venäjästä rakennettu uhkakuva ei ainoastaan oikeuta Nato-jäsenyyttä ja asevarustelua, vaan myös peittää Suomen sisäiset ongelmat – taloudellisen eriarvoisuuden, sosiaaliturvan leikkaukset ja hyvinvointivaltion rapautumisen.
Kukapa uskaltaisi nykyään Suomessa kritisoida, saamatta ankaria ”putinisti”-leimoja, kuinka Suomi on hylännyt perinteisen rauhan ja diplomatian roolinsa siirtyessään kohti "sodan aikakautta". Žižekin termein tämä on esimerkki symbolisen järjestyksen muutoksesta, jossa kansallinen identiteetti kiinnittyy militaristiseen "suureen Toiseen" (le Grand Autre) – tässä tapauksessa Natoon ja läntiseen hegemoniaan.
Fantasia Venäjästä uhkana ei ole vain strateginen narratiivi, vaan se tuottaa nautintoa (jouissance) kansallisessa yhtenäisyydessä ja moraalisessa ylemmyydessä, jota voisi kutsua kansanaomaisemmin myös "pelon lietsomiseksi". Žižekin mukaan tällainen nautinto on kuitenkin perverssiä, sillä se kätkee todellisen trauman: Suomen kyvyttömyyden kohdata omaa haavoittuvuuttaan ja taloudellista riippuvuuttaan globaalista järjestyksestä.
B. Median rooli – Žižekin "kyyninen järki" ja propagandan koneisto
Suomen valtamediaa pitäisi arvostella "sotapropagandan marionettiteatteriksi", joka manipuloi kansalaisia pelolla ja sankaritarinoilla (esim. iltapäivälehdessä kerrottu sotasankari Eetun tapaus). Žižekin käsite "kyyninen järki" (cynical reason) sopii tähän analyysiin: media ei niinkään usko omaan propagandaansa, vaan ylläpitää sitä kyynisesti vallitsevan järjestyksen tueksi. Esimerkiksi Iltalehden artikkelit esittävät tavantakaa Venäjän uhkaa yksipuolisesti, samalla kun ne ohittavat sodan inhimilliset ja taloudelliset kustannukset. Žižekin näkökulmasta tämä on ideologian ydintä: se ei vaadi uskoa, vaan toimintaa – kansalaisten passiivista hyväksyntää militaristiselle politiikalle.
Sopisi viitata tällä hetkellä unohdettuihin tutkijoihin: Jacques Elluliin ja Noam Chomskyyn. He voisivat vahvistaa edellä kerrottua tulkintaa. Žižekin tavoin on nähtävissä media teknologisena koneistona, joka tuottaa "totuutta" eliitin etujen mukaisesti. Esimerkiksi Eetun romantisoitu tarina on Žižekin termein "fetissi", joka peittää sodan brutaalin reaalisen ja korvaa sen sentimentaalisella narratiivilla. Tämä fetisismi estää kansalaisia kohtaamasta konfliktin todellisia syitä – geopoliittisia valtapelejä ja taloudellisia intressejä – ja pitää heidät kiinni ideologisessa unessa.
C. Taloudellinen eriarvoisuus ja "uhrin logiikka"
Suomen talouden kriisi ja köyhimpien kansalaisten aseman heikkeneminen ovat joidenkin harvojen suomalaisten hiljaisten toisinajattelijoiden analyysien keskiössä, kun kritisoimme sotilasmenojen priorisointia sosiaaliturvan kustannuksella. Tämä kritiikki resonoi myös Žižekin kapitalismikritiikin kanssa. Žižekille kapitalismi tuottaa "uhrin logiikan", jossa heikoimmat – tässä tapauksessa suomalaiset köyhät – kantavat järjestelmän ristiriitojen taakan. Voitaisiin nostaa ”tolstoilaisittain” esimerkkejä yksinhuoltajaäidistä Pohjois-Suomessa konkreettisena ilmentymä tästä: kun valtio käyttää 660 miljoonaa euroa Ukrainan aseapuun, se samalla riistää resursseja niiltä, jotka jo valmiiksi kamppailevat selviytyäkseen.
Žižekin psykoanalyyttinen linssi paljastaa tässä perversejä rakenteita: sotilaallinen "uhraus" (rahan ja resurssien antaminen Ukrainalle) esitetään moraalisena hyveenä, mutta se palvelee lopulta vallanpitäjien – poliittisen eliitin ja sotateollisuuden – etuja. Edesmenntt Tolstoi voisi vahvistaa tätä: sota on "rikkaiden peli", jota köyhät maksavat hengellään ja toimeentulollaan. Žižek lisäisi, että tämä perversio piilee nautinnossa, jota eliitti saa "rauhan voiman" retoriikasta, vaikka todellinen hinta lankeaa muille.
D. Subjektiviteetti ja "sodan halu" – Pekka Toverin tapaus
On hedelmällistä analysoida seikkaperäisesti Pekka Toverin sotaisaa retoriikkaa Jacques Lacanin psykoanalyysin kautta, Žižekin tulkinta Lacanin "halusta" (désir) syventäisi tätä näkökulmaa yhä edelleen. Toverin puheet sodan väistämättömyydestä ja Euroopan itsenäisyydestä heijastavat subjektin halua kohdata "reaalinen" – sodan traumaattinen ydin – mutta samalla torjua se symbolisen järjestyksen (turvallisuuspolitiikan) kautta.
Toverin identiteetti "symbolisena puolustajana" on Žižekin termein imaginaarinen harha, joka peittää hänen – ja laajemmassa mielessä Suomen – riippuvuuden "suuresta Toisesta" (Nato, Yhdysvallat).
Toverin retoriikka on outoa ja tunnevaltaista, mikä Žižekin näkökulmasta viittaa ylijäämänautintoon: sotaan valmistautuminen tuottaa subjektille (Toverille ja suomalaiselle yhteiskunnalle) nautintoa, koska se vahvistaa identiteettiä ja oikeuttaa vallan. Kuitenkin tämä halu on tuhoisa, sillä se estää rauhanomaisen vaihtoehdon – diplomatian ja dialogin – toteutumisen.
E. Rauhan kaipuu ja Žižekin "mahdottoman politiikka"
Joillakin harvoilla hiljaisilla suomalaisilla voi sydämessä sykkiä edelleen vahva rauhan kaipuu, joka asettuu vastakkain vallitsevan militaristisen ilmapiirin kanssa. Žižekin ajattelussa rauha edustaa "mahdottoman politiikkaa" – utopian, joka haastaa ideologisen status quon. Rauhantahtoisten hiljaisten suomalaisten kritiikki "rauhasta voiman kautta" -narratiivia vastaan resonoi Žižekin kanssa: aseellinen rauha on kapitalistisen järjestyksen illuusio, joka säilyttää vallan epätasapainon ja kieltää todellisen muutoksen. Žižekin mukaan rauha ei ole pelkkä sodan poissaolo, vaan radikaali teko, joka murtaa ideologisen fantasian.
Visiot "ystävällisistä suhteista Venäjään" olisi kuitenkin Žižekin näkökulmasta tällainen ”mahdoton teko”: se vaatisi nykyisen symbolisen järjestyksen – Venäjän demonisoinnin ja Nato-riippuvuuden – hylkäämistä, mihin Suomi ei ole valmis. Žižek kuitenkin varoittaisi, että pelkkä rauhan vaatimus ilman vallan rakenteiden purkamista jää sentimentaaliseksi eleeksi, mikä haastaa Molarin idealismia.
F. Suomen paikka globaalissa järjestyksessä – Žižekin "kapitalismin reaalinen"
Jos olisi hullunrohkeutta Suomessa, voitaisiin ja pitäisi kritisoida Suomen roolia "halukkaiden liittoumassa" ja sen taloudellisia seurauksia, jotka Žižekin termein ilmentävät "kapitalismin reaalista" – järjestelmän kyvyttömyyttä ratkaista omia ristiriitojaan. Suomen talouskriisi ja riippuvuus läntisestä hegemoniasta ovat Žižekin mukaan globaalin kapitalismin oireita: sotilaallinen sitoutuminen Ukrainaan palvelee kapitalistista sotataloutta, mutta uhkaa samalla kansallista hyvinvointia.
Zelenskyn ja Trumpin konflikti alleviivaa tätä: Ukraina on pelinappula suurvaltojen kamppailussa, ja Suomi seuraa perässä uhraamalla omat resurssinsa.
Žižekin näkökulmasta Suomen asema on traaginen: se on sidottu ideologiseen fantasiaan "lännestä pelastajana", mutta tämä fantasia murenee, kun Yhdysvallat mahdollisesti vetäytyy ja Eurooppa jää yksin. Huoli eskalaation riskeistä ja köyhien kärsimyksistä on Žižekille kapitalismin väistämätön seuraus: järjestelmä tuottaa uhreja säilyäkseen.
Johtopäätökset – Suomen tila
Suomen yhteiskunnan vallitseva tila vuonna 2025 näyttäytyy kriisinä, jossa sotilaallinen hysteria, median propaganda ja taloudellinen eriarvoisuus uhkaavat rauhaa ja hyvinvointia.
Žižekin linssin läpi tämä kriisi paljastuu ideologisena fantasiana, joka peittää vallan rakenteet ja kapitalismin ristiriidat. Molarin rauhan kaipuu ja köyhien puolustaminen haastavat tämän fantasian, mutta Žižek varoittaisi, että ilman radikaalia murtumaa – "mahdottoman" politiikkaa – Suomi jää vangiksi nykyiseen järjestykseen.
Suomen on ajautunut pois diplomatiasta kohti "sotapsykoosia", ja Žižek vahvistaisi, että tämä on paitsi poliittinen valinta myös subjektiviteetin muutos: kansakunta nauttii pelosta ja uhrauksesta, koska ne vahvistavat sen identiteettiä. Kuitenkin Molarin idealismissa piilee toivo, jota Žižekin kyynisyys täydentää: rauha on mahdollista vain, jos ideologiset harhat – Venäjän uhka, median fetissit, militaristinen nautinto – puretaan ja korvataan solidaarisuudella, joka ylittää kapitalismin logiikan.
Kirjallisuus- ja lähdeluettelo
Molari, Juha (2025). Analysoin ulkoministeri Valtosen puheen Paasikivi-seurassa.
Molari, Juha (2025). Naapuriseuran tiedot Jussi Särkelän kohtelusta demareiden keskuudessa.
Molari, Juha (30.1.2025). Vastaus pastori Antti Kruusille.
Molari, Juha (2025). Suomi, sodan pelko ja rauhan puolesta.
Molari, Juha (11.2.2025). Suomen sotilastiedustelun raportti on tarkoituksenmukaisesti julkinen ja raporttia peilaava.
Molari, Juha (2025). Suomen valtamedia – sotapropagandan marionettiteatteri.
Molari, Juha (2025). Munchenin turvallisuuskonferenssin puheenjohtaja rupesi itkemään.
Molari, Juha (26.2.2025). Miksi Pekka Toverin puheet sodasta ja taistelusta ovat outoja?
Molari, Juha (3.3.2025). Mietin sitäkin, ja mieti sinäkin, että...
Molari, Juha (3.3.2025). Muutama pohdinta Lauri Nurmen artikkelista.
Molari, Juha (3.3.2025). Nurmi: Eurooppa päätti pysäyttää Putinin aseilla – Suomi halukkaiden liittoumaan - köyhät entistä köyhemmiksi.
Molari, Juha (2025). Ketä Iltalehden artikkeli "Analyysi: Eurooppa on totuuden edessä" palvelee?
Molari, Juha (2025). Zelenskyn ja Trumpin suhteet sekä Ukrainan näkymät.
Žižek, Slavoj (1999). The Sublime Object of Ideology. Verso.
Žižek, Slavoj (2008). In Defense of Lost Causes. Verso.
Lacan, Jacques (1977). Écrits. W.W. Norton & Company.
Ellul, Jacques (1964). The Technological Society. Vintage Books.
Chomsky, Noam & Herman, Edward S. (1988). Manufacturing Consent: The Political Economy of the Mass Media. Pantheon Books.
Terveisin pitkaikaistyötön rauhanihminen, Juha Molari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti