Kognitiivinen sota on parhaillaan käynnissä. Tämä on uusi huolestuttava mantra. Sitä toistetaan nyt kaikkialla suomalaisessa turvallisuuskeskustelussa. Joukko nimekkäitä asiantuntijoita vaatii Suomeen täysin uutta puolustuslinjaa. He haluavat torjua yhteiskunnassa käynnissä olevaa näkymätöntä informaatiosotaa. Tämän kunnianhimoisen hankkeen keihäänkärkenä toimii niin sanottu Salpa-malli. Asiantuntijat vaativat tulevaan hallitusohjelmaan kirjattavaksi uutta ”kognitiivisen turvallisuuden” toimintamallia [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026].
Salpa-mallin ensisijaisena tarkoituksena on ”suojata” kansalaisten mieltä ja päätöksentekokykyä [Salpa, 1.9.2026]. Tämä kokonaisturvallisuuteen nojaava ajatus kuulostaa paperilla erittäin kauniilta. Yhteiskunta haluaa vilpittömästi varjella demokratiaa ja kansalaisten luottamusta instituutioihin [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Viranomaiset, media ja kansalaisjärjestöt halutaan valjastaa ”yhteiseen rintamaan”. Kaiken tämän toiminnan on määrä tapahtua täysin yhdensuuntaisesti [Salpa, 1.9.2026].
Tämä yhdensuuntaisuuden ehdoton vaatimus herättää kuitenkin erittäin vakavia kysymyksiä. Mitä todella tapahtuu, kun valtio alkaa ohjata kansalaistensa ajattelua? Tähän syvään sivilisaatiokriittiseen kipupisteeseen iskee Juha Molari omassa analyysissään. Hän tarkastelee historiallisia ja psykologisia mekanismeja. Näillä mekanismeilla ihmismieltä on historian saatossa aina hallittu [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Molarin esitelmä tarjoaa elintärkeän kriittisen viitekehyksen uuden puolustusmallin syvälliseen arvioimiseen [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Kun Salpan ja Molarin ajatukset asetetaan vastakkain, paljastuu erittäin huolestuttava kuva. Valtiojohtoinen mielien suojelu voi hyvinkin nopeasti muuttua itse ongelmaksi.
Salpa-malli pyrkii saumattomasti yhdistämään viranomaistoimet ja yksilöiden sitoutumisen. Uusi malli edellyttää kansalaisilta merkittävää resilienssiä ja kriittistä ajattelua [Salpa, 1.9.2026]. Tätä kovaa vaatimusta perustellaan teknologisella ja geopoliittisella murroksella [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Kognitiivinen turvallisuus nostetaan tässä yhteydessä yhteiskunnan korkeimmaksi hyveeksi.
Psykoanalyytikko Jacques Lacanin teoria paljastaa kuitenkin tällaisen diskurssin piilevät vaarat. Lacan puhuu ”herran merkitsemistä”. Ne ovat symbolisesti voimakkaita mutta ontologisesti täysin tyhjiä käsitteitä [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Salpa-mallin kokonaisturvallisuus ja jaettu tilannekuva näyttäytyvät juuri tällaisina ”herran merkitseminä”. Ne sitovat pahaa aavistamattoman yksilön suoraan valtion ideologiseen koneistoon. Käsitteet kaapataan ovelasti poliittisen kontrollin välineiksi. Tällöin turvallisuudesta tulee lopulta vain sokean alistumisen synonyymi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026].
Kun Salpa vaatii ihmisiä tukemaan samoja tavoitteita, se luo vaarallisen hegemonian [Salpa, 1.9.2026]. Molari varoittaa tällaisen kehityksen tuhoisista seurauksista. Ihmisen luonnollinen kyky arvioida todellisuutta valjastetaan ulkopuolelta tulevaksi vaatimukseksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Yksilö ei enää todellisuudessa hallitse omaa mieltään. Valtion luomat ”herran merkitsemät” hallitsevat häntä.
Salpa-malli vakuuttaa juhlavasti, että ihmisten sananvapaus on koskematon [Salpa, 1.9.2026]. Samalla se kuitenkin vaatii massiivisia resursseja alustasääntelyyn ja analyysiin [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Tämä on ilmiselvä ja vaarallinen looginen ristiriita. Vapaata ajattelua ei koskaan voi edistää valtiollisella valvontakoneistolla. Molarin sanoin ego on vain pelkkä naamio. Se peittää alleen ihmisen eksistentiaalisen tyhjyyden [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026].
Kun valtio tarjoaa kansalaiselle ”oikean tilannekuvan”, se täyttää tämän tyhjyyden valmiiksi pureskellulla narratiivilla. Silloin todellinen ja riippumaton kriittinen ajattelu tukahdutetaan heti alkuunsa. Ihminen luulee naiivisti olevansa vapaa toimiessaan Salpan ohjeiden mukaan. Todellisuudessa hän on vain sokea pelinappula muiden suurissa sodissa [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Subjektin todellinen vapautuminen vaatisi nimenomaan näiden ”herran merkitsevien” vallasta irtautumista [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Näin ollen valtion tarjoama kognitiivinen turvallisuus on pohjimmiltaan illusorista. Se palvelee ensisijaisesti rakenteita, ei ihmistä itseään.
Toinen Salpa-mallin keskeinen vaatimus on kansalaisten henkisen resilienssin vahvistaminen. Ihmisten odotetaan sietävän informaatiosodan kovia paineita ja tekoälyn luomia uhkia [Salpa, 1.9.2026]. Neurobiologinen karu todellisuus tekee tästä vaatimuksesta kuitenkin äärimmäisen julman. Elämme kiistatta ihmiskunnan historian manipuloiduinta aikaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Teknologiajätit ovat jo kauan sitten tuhonneet dopamiinijärjestelmämme jatkuvalla ylistimulaatiolla [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Molarin lääketieteelliset viitteet muistuttavat meitä karusta faktasta. Ihmisen luonnollinen kyky pitkäjänteisyyteen on lopullisesti murentunut [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Aivomme kärsivät ennennäkemättömästä kognitiivisesta joustamattomuudesta. Kärsimme myös lamauttavasta ja jatkuvasta kroonisesta stressistä [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Tässä tilassa valtio kylmästi vaatii uupuneilta kansalaisilta terävää informaatiolukutaitoa. Se vaatii myös ”aktiivista osallistumista” ”uuteen puolustuslinjaan” [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Vaatimus muistuttaa suoraan perverssiä nautinnon pakkoa. Tästä pakosta muun muassa Slavoj Žižek on voimakkaasti varoittanut [Molari, ”Tools”, 5.7.2026].
Nykykapitalismi ei enää pitkään aikaan ole hallinnut meitä kielloilla. Se hallitsee meitä nimenomaan käskyillä nauttia ja suorittaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Samalla tavalla Salpa-malli ei suoranaisesti kiellä ihmisiä ajattelemasta. Sen sijaan se pakottaa meidät uuvuttavaan jatkuvaan informaatiovalmiuteen. Mediakasvatus ja resilienssiharjoittelu muuttuvat huomaamatta valtiollisiksi mindfulness-tekniikoiksi. Niiden perimmäinen tarkoitus ei todellakaan ole vapauttaa yksilöä. Tarkoitus on tehdä hänestä paremmin stressiä sietävä hyödyllinen hallintoalamainen [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Ne vaimentavat tehokkaasti ihmisen sisäisen vastarinnan. Ne sopeuttavat meidät kyselemättä elämään sairaassa kriisiyhteiskunnassa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Kärsivällisyydestä ja kestävyydestä tehdään vain kyynisiä välineitä. Näillä välineillä taataan valtion järjestelmän kitkaton toimivuus. Molari osoittaa tällaisten hyveiden aseistamisen vaarat. Se tuhoaa lopulta koko ihmisen kyvyn aitoon kärsivällisyyteen [Molari, ”Tools”, 5.7.2026].
Kun köyhyys ja eriarvoisuus muuttavat säälimättä aivojen arkkitehtuuria, informaatiovaikuttamiselta suojautuminen on fyysisestikin vaikeaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Salpa ohittaa tämän biologisen ja taloudellisen todellisuuden täysin ylimielisesti. Se medikalisoi ja byrokratisoi syvän kognitiivisen haavoittuvuuden [Salpa, 1.9.2026]. Kansalaisista halutaan vimmatusti rakentaa murtumattomia muureja. Inhimillinen rakennusmateriaali on kuitenkin jo ajat sitten murentunut. On puhtaasti älyllisesti epärehellistä vaatia uupuneelta kansalta ”jaettua tilannekuvaa” [Salpa, 1.9.2026]. Todellisuudessa tämä kohtuuton vaatimus palvelee vain valtiollista koneistoa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Valtaapitävät haluavat ainoastaan varmistaa hiljaisen ja rauhallisen alamaisuuden. Ihmisten aivot ovat nykyään raaka taistelukenttä. Tällä kentällä valtio ja teknologiajätit kilpailevat verisesti herruudesta. Yksilö jää tässä taistelussa pelkäksi surkuteltavaksi resurssiksi.
Historialliset esimerkit tekevät Salpa-mallin yhdensuuntaisuuden tavoitteesta suorastaan karmivan. Salpa haluaa viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten toimivan aina yhdessä [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Tätä mutkatonta verkostoitumista pidetään koko mallin vahvana selkärankana [Salpa, 1.9.2026]. Vastaavaa yhteiskunnallista yhdensuuntaistamista on nähty ihmiskunnan historiassa aiemminkin. Tulokset ovat olleet järjestäen katastrofaalisia yksilönvapauden kannalta.
Molari nostaa rohkeasti esiin Saksan luterilaisen kirkon synkän historian Kolmannessa valtakunnassa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Silloin sivistys ja uskonto alistettiin julmasti palvelemaan valtion kovaa ideologiaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Yliopistot ja kirkko antautuivat natsivallalle täysin sokeassa uskollisuudessaan [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Tieteellinen eliitti leimasi omat vastustajansa armotta isänmaanpettureiksi [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Eikö Salpa-malli luo nyt juuri tällaisen vaarallisen ilmapiirin todellisen uhan? Jos kaikki määritellään osaksi pyhää kokonaisturvallisuutta, eriävän mielipiteen esittäjä näyttäytyy turvallisuusuhkana.
Salpa toki korostaa journalismin ja tutkimuksen eettistä itsenäisyyttä [Salpa, 1.9.2026]. Samalla se kuitenkin sitoo ne tiukasti osaksi yhteistä turvallisuusverkostoa [Salpa, 1.9.2026]. Molarin analyysi muistuttaa kylmäävästi historian lainalaisuuksista. Parhaatkin hyveet vääristetään äärimmäisen herkästi autoritaarisen vallan työkaluiksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Nöyryydestä ja kuuliaisuudesta tehtiin natsi-Saksassa pelkkiä itsetuhon välineitä [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Salpan vaatima ”luottamus yhteiskunnan instituutioihin” on selkeästi nykyajan vastine tälle sokealle kuuliaisuudelle [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026].
Kun tiede luopuu kriittisestä otteestaan suhteessa valtaan, peli on menetetty. Siitä tulee nopeasti vain yksi vallankäytön instrumentti lisää [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Filosofi Friedrich Nietzsche varoitti aikanaan syvästi tuhoisasta orjamoraalista [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Orjamoraalissa heikkous puetaan hyveeksi. Samaan aikaan kyvyttömyys toimia nimetään ylevästi kärsivällisyydeksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Salpa-mallin aktiivinen informaatiopuolustus voi hyvinkin olla tällaisen uuden orjamoraalin alku [Salpa, 1.9.2026]. Se nimittäin neuvoo kansalaisia pysymään alistuvaisina ja kiltteinä. Kansalaisten odotetaan jakavan ainoastaan valtion hyväksymän ja turvallisen tilannekuvan [Salpa, 1.9.2026].
Aito ja riippumaton ajattelu tukahdutetaan tehokkaasti turvallisuuden nimissä. Verkostojen luoma hiljainen ryhmäpaine tekee toisinajattelusta erittäin vaarallista. Historia osoittaa akatemian hiljaisuuden tehneen pahuudesta aikoinaan mahdollista [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Salpan ihannoima yhdensuuntaisuus saattaa täysin huomaamattaan luoda vastaavan vaikenemisen kulttuurin Suomeen. Meidän tulee siksi kysyä erittäin kriittinen kysymys. Kuka todella hyötyy tästä vaaditusta ehdottomasta yhtenäisyydestä? Hyötyykö siitä yksilö vai ainoastaan valtion jäykkä ideologinen turvallisuuskoneisto?
Salpa-mallin puolestapuhujat näkevät Suomen ylevänä puolustajana kaikkea vihamielistä vaikuttamista vastaan [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Tämä asetelma ja narratiivi muistuttavat erehdyttävästi nyky-Venäjän valtio-ortodoksista teologiaa. Venäjällä on rakennettu massiivista myyttiä Katechonista [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Katechon nähdään siellä kansallisena suojakilpinä kaikkea ulkopuolista pahuutta vastaan [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Kirkon eliitti vaatii kansalta tiukkaa miehistä kärsivällisyyttä [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. He vaativat ehdotonta sokeaa tottelevaisuutta valtion massiivisissa rattaissa [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Tässä venäläisessä ajattelussa yksilön on hiouduttava orgaanisesti osaksi valtion ja kirkon rakenteita [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Eikö Salpa-mallin vaatima kokonaisturvallisuus perustu täsmälleen samaan vaaralliseen illuusioon orgaanisesta yhteisöstä?
Molemmissa malleissa valtio ottaa itselleen yksinoikeudella kansalaisten henkisen suojelijan roolin. Suomessa tämä totaalinen kontrolli vain verhotaan hienosti demokratian suojeluksi [Salpa, 1.9.2026]. Suojelun luvataan kauniisti turvaavan länsimaista kognitiivista vapauttamme [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Seuraukset ovat kuitenkin pienen yksilön kannalta täysin samankaltaisia. Pyhyys, totuus ja luottamus valjastetaan täysin valtiollisen koneiston tueksi [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Serafim Sarovilaisen aito ja radikaali nöyryys on näissä valtiojohtoisissa malleissa täysin kadonnut [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Sen tilalle on tullut hallinnon poliittisiin tarpeisiin kyynisesti brändätty alamaisuus [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026].
Kun informaatiopolitiikasta tehdään valtion hallinnan ase, se lakkaa olemasta todellista suojaa [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Kognitiivinen turvallisuus muuttuu silloin pelkäksi massojen mielivaltaiseksi ohjailuksi [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Ruotsissa tällaista toimintaa johtaa jo omilla valtuuksillaan erillinen Psykologisen puolustuksen virasto [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Suomeenkin ehdotetaan nyt aivan samanlaista erillistä viranomaista tätä samaa valvontatehtävää varten [Salpa, 1.9.2026]. Eikö meidän tulisi jopa epäillä tällaisten virastojen perimmäisiä motiiveja? Tuleeko tästä ehdotetusta uudesta viranomaisesta lopulta meidän aikamme moderni poliittinen kirkko? Ja rahoituksen instrumentti joillekin mielipidevaikuttajille? Se luultavasti määrittäisi täydellä yksinoikeudella, mikä on puhdasoppista tietoa. Samalla se tuomitsisi kerettiläisenä kaiken omasta mielestään vääräoppisen disinformaation. Tämä historiallinen kehityskulku romuttaa demokraattisen moniarvoisuuden aidoimman perustan. Ihminen tarvitsee ensisijaisesti aitoa henkistä kasvua. Hän ei todellakaan tarvitse byrokraattista kaitsemista ja jatkuvaa valtiollista holhousta.
Salpa-mallin tavoite suojella mieliämme hyökkäyksiltä on toki inhimillisesti ymmärrettävä. Uhan kuvataan olevan jatkuva ja läsnä kaikkialla ympärillämme [Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026]. Kognitiivinen puolustuslinja halutaan rakentaa vahvaksi jopa mahdollisia poikkeusoloja varten [Salpa, 1.9.2026]. Tässä mallissa on kriittinen vaarallinen sokea piste. Uusi puolustusmalli ei missään nimessä paranna teknologian ja järjestelmän rikkomaa mieltä. Se ei korjaa ylistimulaation aiheuttamaa vakavaa neurobiologista tuhoa. Se vain siirtää mielen hallinnan piilokapitalistisilta suuryhtiöiltä julkiselle valtiovallalle. Kumpikin taho käyttää ihmistä vain omien suurten päämääriensä resurssina. Valtion ylhäältä luoma yhteinen turvallisuus on pitkälti pelkkä kontrollin illuusio.
Oikea vapaus vaatii aivan toisenlaista lähestymistapaa ihmisyyteen. Kärsivällisyys ja nöyryys on ehdottomasti lunastettava takaisin ”herran merkitsevien” vallasta [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Nämä käsitteet on nopeasti riisuttava irti valtiollisten ideologioiden tiukasta otteesta [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Meidän on uskallettava elää rohkeasti vailla valtiollisten turvatakuiden valheellista lohtua [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Sivilisaation murroksessa emme enää tarvitse ylhäältä annettua, viranomaisten valvomaa tilannekuvaa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Tarvitsemme radikaalia suostumista omaan haurauteemme ja inhimilliseen epävarmuuteemme. Pyhyys ja todellinen turva asuvat aina pelkästään hengen sisäisessä vastarinnassa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Ne eivät koskaan asu imperiumin tai valtion turvallisuuskoneiston mahtipontisuudessa [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026]. Emme saa suostua alistumaan sokeina ulkopuolisten muiden sotiin [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Ei ole väliä, ovatko nämä sodat geopoliittisia vai kognitiivisia informaatiosotia [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Sisäinen rauha on lopulta merkittävästi voimakkaampi kuin valtioiden luomat myrskyt [Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026].
Salpa-malli on pohjimmiltaan oire siitä samasta sairaudesta, jota se yrittää epätoivoisesti parantaa. Se on modernin kriisiyhteiskunnan viimeinen byrokraattinen yritys hallita jatkuvaa kaaosta. Tämä kaaoksen hallinta tapahtuu valitettavasti aina pienen ihmisen kustannuksella. Vapautuminen kognitiivisesta sorrosta tapahtuu vasta uudenlaisen heräämisen kautta. Meidän täytyy yksiselitteisesti hylätä kaikki nämä poliittiset ja byrokraattiset kurinpitomekanismit. Vasta silloin subjekti voi kieltäytyä olemasta pelkkä valtiollisen koneiston pelinappula [Molari, ”Tools”, 5.7.2026]. Siksi Suomeen ehdotettuun uuteen puolustusmalliin on jatkossa suhtauduttava äärimmäisen varauksellisesti.
Vallanpitäjät pukevat omat intressinsä lähes aina turvallisuuden ja yhteisen hyvän kaapuun. Historian valossa tämä paksu kaapu kätkee alleen syvää ja tuhoisaa systeemistä väkivaltaa. Tämän petollisen kaavun läpi pitäisi nähdä. Vain siten voimme säilyttää todellisen kognitiivisen itsenäisyytemme uudessa vaativassa tekoälyajassa. Aito turvallisuus ei koskaan löydy Salpan kaltaisista valtion rakentamista pakkopaita-malleista. Se löytyy yksinomaan radikaalista vapaudesta ajatella kriittisesti. Tämä on se todellinen kilpi koneistoa vastaan.
Lähteet:
[Molari, ”Tools”, 5.7.2026] = Molari, Juha (5.7.2026). How Patience and Humility Became Tools for Oppression and Genocide https://youtube.com/watch?v=LLUUTgmIeKI&is=nqfW_a31-bePzR7_
[Molari, ”Työkalu”, 4.7.2026] = Molari, Juha (4.7.2026). Näin kristillisestä kärsivällisyydestä ja nöyryydestä tehtiin kansanmurhan ja kulutushysterian työkalu! https://juhamolari.blogspot.com/2026/07/nain-kristillisesta-karsivallisyydesta.html?m=1
[Salpa, 1.9.2026] = Salpa (1.9.2026). Salpa – kokonaisturvallisuuteen perustuva malli demokratian informaatiopuolustukselle kognitiiviselta vaikuttamiselta https://faktabaari.fi/avoinyhtk/vetoomus-suomi-tarvitsee-demokraattisen-kognitiivisen-turvallisuuden-toimintamallin-ja-vastuutoimijan/
[Tanner, ”Uusi puolustusmalli”, 5.9.2026] = Tanner, Matti (5.9.2026). Mieliimme hyökätään – Nyt vaaditaan uutta puolustusmallia. Iltalehti https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/21f4e78c-2f58-4e91-9e83-5c2cc76ed8c1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti