Karin Creutz pyrkii tarinallistavassa pamfletissaan Maan vaiva samaistamaan nimimerkin T9 ja Juha Molarin toisiinsa. Metodologia on kuitenkin hämärä, näytöissä on pahoja aukkoja, siinä on kontekstuaalisia virheitä eikä juurikaan ymmärretä kirjoitusprosessien ja eetoksen välisiä eroja.
1. Metodologinen "vauhtisokeus" ja tekoälykoetuksen rajat
Karin Creutz hyödyntää tekoälymalleja (Claude ja Copilot) tekstien kielelliseen vertailuun (lauserakenteet, sanavalinnat, retorinen rytmi). Vaikka hän myöntää arvion olevan viitteellinen, johtopäätöksissä nojataan vahvasti ajatukseen siitä, että kielellinen yhdenmukaisuus tukisi hypoteesia samasta kirjoittajasta.
Tässä lähestymistavassa ilmeisiä rajoitteita ja metodologisia sokeita pisteitä ovat:
Kansalaismedian ja toimitusprosessin luonne: Vaihtoehtoisessa mediassa (kuten MV-lehdessä) tekstejä usein muokataan, kierrätetään, editoidaan ja yhdistellään lukijoiden vinkkien tai avustajien lähettämien materiaalien pohjalta. Lukijalta saatu vinkki tai avustajan tekemä pohja saattaa päätyä toimituksellisen nimimerkin (kuten T9) nimiin.
Stylistisen matkimisen ja aineistojen lainaamisen mahdollisuus: Tekoälypohjainen kielellinen analyysi ei kykene erottamaan, onko kyseessä sama kirjoittaja vai toinen kirjoittaja, joka lainaa, tyylittelee tai tiivistää toisen tuottamaa tekstiä. Jos T9 on nojannut Molarin julkisiin lausuntoihin tai blogikirjoituksiin, tekoäly havaitsee luonnollisesti rakenteellista ja sanastollista yhtäläisyyttä.
2. Juridisen ja viranomaisnäytön sivuuttaminen
Suomen poliisiviranomaiset (Helsingin poliisi, Keskusrikospoliisi) ja valtakunnansyyttäjä ovat tutkineet laajasti MV-lehden aineistoja ja Juha Molarin toimintaa.
Viranomaistutkinnoissa ei päädytty siihen, että nimimerkki T9 ja Juha Molari olisivat sama henkilö. Tätä keskeistä viranomaiskontekstia ja tutkinnan tuloksetonta lopputulosta Creutz ei populaarissa pamfletissaan mainitse. Viranomaisnäytön puuttumista yritetään siten korvata viittaamalla toimittaja Janne "Rysky" Riiheläisen blogikirjoitukseen sekä kevyisiin tekoälyajoihin.
3. Kronologiset ja faktuaaliset mahdottomuudet
Creutz ei kykene tarkoitushakuisuudessaan havaitsemaan tai ei piittaa konkreettisiin kronologisiin ristiriitoihin.
Poliisikuulustelu vs. artikkelin julkaisu: T9 kirjoittaa ja julkaisee eräänkin artikkelin viitaten Molarin samanaikaiseen kuulusteluun: "Juuri tänään MV-lehden satunnainen avustaja Juha Molari on kuulusteluissa kirjoitustensa johdosta...". Molari oli tuolloin yli kuusi tuntia kestäneissä kuulusteluissa Pasilan poliisitalolla. On epärealistista olettaa, että kuulusteltavana oleva henkilö olisi samanaikaisesti kirjoittanut ja julkaissut laajaa toimituksellista artikkelia.
4. Eetoksen, ideologian ja tekstuaalisen erillisyyden erot
Nimimerkin T9 ja Juha Molarin välillä on myös merkittäviä sisällöllisiä ja aatteellisia eroja, jotka Creutz sivuuttaa.
1. Eroavaisuudet suhteessa muihin toimijoihin (esim. Junes Lokka ja Tuukka Kuru):
T9 esittelee ja käsittelee kirjoituksissaan myönteisessä tai neutraalissa valossa Junes Lokkaa. Juha Molari taas tunnetaan tiukasta irtiotostaan ja kritiikistään etnonationalisteja, Tuukka Kurua ja heidän edustamaansa linjaa vastaan (kuten Molarin oma blogikirjoitus Juoppo Vihtori Kosola ja etnonationalistit osoittaa).
2. Eroavaisuudet tekstien volyymissa ja pääteemoissa:
T9 julkaisi parin vuoden aikana noin 1 000 tekstiä, joiden pääpaino oli erityisesti islamiin kohdistuvassa maahanmuuttokritiikissä.
Molari kirjoitti Creutzin pamfletin erittelemättömän väitteen mukaan noin 300 tekstiä, joiden teemat käsittelivät laajemmin kirkkoa, teologiaa, geopolitiikkaa ja hallintokritiikkiä. Creutzin esittämä lukumäärä ("noin 300 tekstiä") kärsii kuitenkin samoista metodologisista heikkouksista kuin hänen muutkin väitteensä, eikä sitä voida pitää täsmällisenä tai riippumattomasti todennettavana faktana.
Kyllä hiukan ihmetyttää edelleen, missä kuplassa kirjoittaja elää, jos 1000 artikkelia tai 300 artikkelia uskotaan kirjoitettavaksi, kun reaalimaailman faktana oli joka aamu herätyskello klo 4, vesisateesta riippumatta 15 km juoksumatka reppu selässä Helsingin keskustaan siivoamaan ja sen jälkeen juoksumatka 15 km kotiin, todennäköisesti pienet päiväunet, jonka jälkeen lasten vastaanotto koulusta, ja sitten urheiluseuran treeneihin juoksu valmentajaksi ja illalla kotiin saapuminen. Reaalimaailman arjen ja elämänhallinnan suorituskyvyn rajoitteet on pamfletissa täysin ohitettu. Tekstien mekaaninen laskeminen abstraktina lukuna papereilla paljastaa nojatuolitutkimuksen tyypillisen sokean pisteen: kirjoitusprosessi erotetaan kokonaan ihmisen fysiologisesta ja ajankäytöllisestä arjesta.
Nämä fyysiset ja ajankäytölliset reuna-ahdot tekevät Creutzin esittämästä väitteestä kestämättömän. Fysiologiset ja ajalliset reuna-ehdot: 30 kilometrin päivittäinen juoksu repun kanssa, fyysisesti raskas siivoustyö, lastenhoito sekä urheiluseuran valmennustreenit kolmesti viikossa vievät vuorokaudesta fysiologisesti ja ajallisesti niin suuren osan, ettei sen ohella ole energian tai ajan puolesta mahdollista tuottaa valtavaa määrää toimituksellista tekstiä. Keittiöteorian ja arjen erottaminen: Kirjailija, joka tekee oletuksia tietokoneen ääressä tekoälymallien avulla, syyllistyy helppoon vauhtisokeuteen. Hän näkee vain verkossa olevat tekstivirrat, mutta ei pysähdy laskemaan, kuinka monta työtuntia ja fysiologista voimavaraa niiden tuottaminen vaatisi todelliselta ihmiseltä ilman toimituksellista kierrätystä tai valmiiden pohjien muokkausta. Metodologinen absurdius: Väite siitä, että sama henkilö pystyisi toteuttamaan tämän äärimmäisen vaativan fyysisen ja perhearjen rutiinin ja samalla toimimaan tuhannen artikkelin mittaisena päätoimisena "tehtaana", osoittaa syvällistä vieraantumista käytännön elämän reaaliteeteista.
Tämä konkretia osoittaa osoittaisi tavalliselle harkitsevalle ihmiselle jo saumattomasti, miksi tekstien takana on täytynyt olla monipolvinen toimitus- ja avustajaverkosto eikä yksi ainoa henkilö. Juha Molari ei ole tekoälykone, joka ei väsy.
Pamfletissa ammottaa myös selittämätön numerollinen kuilu: yhtäältä viitataan T9:n tuhanteen artikkeliin ja toisaalta Molarin kolmeensataan tekstiin ilman, että lukujen välistä 700 tekstin erotusta selitetään mitenkään. Tämä 700 tekstiä käsittävä kuilu osoittaa vääjäämättä, että nimimerkki T9 on ollut useiden eri toimijoiden ja avustajien käyttämä toimituksellinen alusta eikä yksittäinen henkilö. Sivuuttamalla tämän erotuksen tutkija jättää avaamatta oman hypoteesinsa suurimman loogisen aukkopaikan. T9:n 1 000 tekstin pääpaino on ollut tiukasti maahanmuutossa ja islamkritiikissä. Molarin julkiset kirjoitukset taas ovat käsitelleet teologiaa, kirkkopolitiikkaa, geopolitiikkaa ja hallintokritiikkiä. Jos T9 olisi sama henkilö kuin Molari, miksi 70 % nimimerkin tuotannosta edustaisi täysin eri teemoja ja sävyjä? Kahden täysin eri mittaluokan luvun – 1 000 artikkelin ja 300 artikkelin – rinnakkainen esittäminen ilman niiden välisen kuilun selittämistä on metodologisesti kestämätöntä.
Tarkasteltuna tarkemmin, miksi tämä lukumääräväite on ongelmallinen ja tieteellisesti hataralla pohjalla.
1) Lähdekriittisen ja empiirisen todennettavuuden puute. 2) Sivustojen epävakaus ja arkistojen puutteet: Vaihtoehtomedioiden (kuten MV-lehden eri osoitteiden) alustat ja verkko-osoitteet ovat muuttuneet, sulkeutuneet ja siirtyneet useita kertoja vuosien varrella. Täsmällisen artikkelimäärän laskeminen jälkikäteen ilman alkuperäisiä tietokantalogeja on teknisesti lähes mahdotonta. 3) Määritelmällinen epäselvyys: Creutz ei määrittele lainkaan, mitä hän laskee "tekstiksi" – lasketaanko mukaan lyhyet uutisvinkit, toimituksen tekemät uudelleenjulkaisut, kommentit, sitaatit vai pelkästään laajat, itsenäiset artikkelit.
Ongelmaksi muodostuu toimituksellinen sekoittuminen ja tekstien nimettömyys: ensinnäkin uudelleenohjaus ja muokkaus. MV-lehden tapaisessa toimituskulttuurissa lukijoiden lähettämiä aineistoja, avustajien tekstejä ja julkisia blogikirjoituksia muokattiin, yhdisteltiin ja julkaistiin usein ilman selkeää tekijänoikeusmerkitää tai vaihtuvilla nimimerkeillä. Toiseksi julkisen blogin ja lehden erottelu: Molarin omassa julkisessa blogissa julkaistujen tekstien ja verkkomediassa luvalla tai luvatta julkaistujen tekstien välinen raja hämärtyy. Jos Creutz on laskenut mukaan tekstisivalluksia, joita on kopioitu julkisista lähteistä toimituksen toimesta, luku ei kuvaa toteutunutta kirjoitussuhdetta vaan tekstien kierrätystä. Kolmanneksi ristiriita viranomaistutkinnan kanssa: Poliisin ja syyttäjän tekemissä laajoissa esitutkinnoissa käytiin läpi henkilöiden tosiasiallinen toiminta ja tietokone/verkkoliikenneaineistot. Viranomaiset eivät esittäneet tällaista mekaanista rajautumaa tai määrällistä yhtäläisyyttä, mitä Creutz pamfletissaan väittää. Neljänneksi kehäpäätelmä lukumäärissä: Mikäli Creutzin tekstien määrittely pohjaa tekoälypohjaiseen tyylintunnistukseen (joka jo itsessään on epävarma), lukumäärä "300" on vain tekoälyajon tuottama estimaatti, ei todennettu määrä todellisia kirjoitettuja artikkeleita.
Creutzin esittämä lukumäärä "noin 300 tekstiä" on erittelemätön väite, ei todennettavissa oleva empiirinen tekijyystõsiasia. Sen käyttäminen argumenttina ilman tarkkaa aineistoliitettä ja laskentakriteerejä ilmentää samaa metodologista horjuvuutta kuin nimimerkin T9 ja Molarin mekanistinen samaistaminenkin. Tämä sivuuttaa täysin suoran tekstuaalisen pesäeron T9:n kirjoituksissa. Esimerkiksi T9 kirjoittaa tekstissään eksplisiittisesti Molarista ulkopuolisena henkilönä ja ottaa pesäeroa tämän analyysiin: "Toisin kuin Molari ajattelee...". T9 myös viittaa Molariin "satunnaisena avustajana", mikä kuvastaa roolien erillisyyttä.
5. Prosessuaalinen ja eettinen ongelma: "Haastattelukutsu" alibina
Creutzin pamfletin menetelmällisiä puutteita ei voida selittää eikä oikeuttaa sillä, että kirjailija pyrki ottamaan yhteyttä kohdehenkilöön vasta juuri ennen teoksen viimeistelyä.
Viimehetken yhteydenoton luonne: Kutsu haastatteluun prosessin kalkkiviivoilla ei luo edellytyksiä avoimelle tai tasavertaiselle vuoropuhelulle, vaan näyttäytyy muodollisena "alibin hakemisena" jo valmiiksi lukkoon lyödylle narratiiville.
Kutsusta kieltäytymisen väärinkäyttö: Kutsusta kieltäytyneellä kohteella on täysi oikeus olla osallistumatta prosessiin, jonka lähtökohdat eivät herätä luottamusta. Kieltäytyminen ei kuitenkaan vapauta kirjoittajaa tieteellisestä ja tietokirjallisesta vastuusta: se ei muuta heikkolaatuista tekoälyspekulaatiota, ohutta lähdepohjaa ja viranomaisnäytön sivuuttamista päteväksi tutkimukseksi. Kirjailijan vaatimus näytön pitävyydestä pysyy samana riippumatta siitä, osallistuuko kohde tutkimukseen vai ei.
Yhteenveto
Creutzin esittämä samaistamishypoteesi kärsii ilmeisestä vauhtisokeudesta. Se nojaa vahvistusharhaiseen tekoälyajoon ja tekstiyhtäläisyyksiin ottamatta huomioon viranomaistutkintojen tuloksia, toimitustyön todellista prosessia, aikataulullisia esteitä sekä kirjoittajien aatteellisia ja teologisia pesäeroja.
Creutzinlle ensisijaisesti tarkoitus on feature -kirjoituksen muodossa itsensä tuominen julkisuuteen. Toissijaisesti hän tahtoo osoittaa, että tietää ja osaa paljon. Tällöin on tarve ratkoa "mysteereitä" ja osoittaa tietämystä.
Juha Molari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti