Autossani tuulilasipyyhkimet eivät toimi, joten tänään piti pistäytyä Jaguar-huollossa. Valitettavasti yhtään tarvittavaa varaosaa ei ole Pohjoismaissakaan. Parin viikon kuluttua saattaisi Englannista saapua osa, joka tarvitaan korjausta varten. Tänään oli vapaapäivä viranhoidostani, joten ajattelin tehdä nämä ”miesten asiat” poikani kanssa, joka seuraili minua matkassa. Hänen ei tarvinnut mennä päiväkotiin.
Kun saavuin kotiini, näin valtavan kirjekuorikasan. Yhden kirjeen avasin ennen muita. Se oli kirje Helsingin hovioikeudelta. Hovioikeus oli antanut tuomionsa 30.4.2009 (diaarinro H 09/530). Tuomiossaan se piti voimassa Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan 12.12.2008 § 6 (Dnro 40907) antaman tuomion asianajajalle annettavasta varotuksesta.
Hovioikeus liittää tuomion yhteyteen Asianajajaliiton valvontalautakunnan täysistunnossa 12.12.2008 antaman julkisen ratkaisuselosteen.
Siinä kerrotaan edellisellä kerralla hovioikeuden katsoneen, että asianajajan velvollisuutena olisi pitänyt huolehtia siitä, että kaikki sellaiset vaatimukset, joihin kantelija oli oikeutettu, tulisivat oikeudenkäynnin aikana esitetyiksi. Sittemmin mainittu asianajaja toimitti vastuuvakuutusyhtiölleen korvaushakemuksen, mutta kieltäytyi maksamasta meikäläiselle 1005 euron suuruista omavastuuosuuttaan.
Jo valvontalautakunta oli havainnut, että hovioikeuden mukaan mainittu asianajaja (jonka nimi ei ole julkisen selosteen mukaan salaisuus ja tuskin muutenkaan salaisuus ongelmieni tähden, mutta minun käy jo oikeasti sääli häntä enkä mainitse tässä enää nimeä) ei ollut hovioikeudessa vaatinut päämiehelleen esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa aiheutuneita kuluja, jotka päämies oli myös maksanut mainitulle asianajajalle.
Täten asianajaja ei ollut hoitanut toimeksiantoa huolellisesti ja täsmällisesti sekä meikäläiselle kustannuksia aiheuttamatta. Edelleen kyseinen asianajaja ”myönsi jättäneensä maksamatta vakuutuksen omavastuuosuuden päämiehelleen mutta kiisti olleensa siihen velvollinen”.
Kun kyseinen asianajaja ”ei ole maksanut päämiehelleen vakuutuksen omavastuuosuutta, valvontalautakunta katsoo”, että kyseinen juristi ”on menetellyt hyvän asianajajatavan vastaisesti”. (Laki asianajajista 7 §:n 2 ja 4 mom.; Hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet 22 § 1 mom. ja 24 § 3 mom).
Omasta puolestani tiedän ihmisenä erehtymisen inhimilliseksi, mutta pidän sitä vastoin sellaista käytöstä moraalittomuutena, jossa juristi tai kuka tahansa ihminen ei tunnusta virheitään itselleen tapahtuneeksi, vaan pikemmin aiheuttaa vahinkoa toiselle osapuolelle intohimoisessa oman erehtymättömyytensä suojelemisessa.
Virheiden kiistäminen toista ihmistä vahingoittaen on moraalitonta. Jalompi tapa olisi tunnustaa tehdyt vääryydet, etenkin jos tunnustamisella vähennetään lähimmäisille koituvaa vahinkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti