IGCP:n tutkimusraportti ”Massiiviset ihmisoikeusrikokset Ukrainan konfliktissa” ("Массовые
нарушения прав человека в ходе гражданского противостояния на Украине )[3] ilmestyi
maailmanlaajuisesti saatavaksi 5. kesäkuuta 2014, mutta ei kukaan suomalainen
toimittaja eikä missään suomalaisessa mediassa ole edes mainittu valtavaa
raporttia.
Itse asiassa suomalaisessa mediassa on valtaosin vaiettu valtavasta määrästä ihmisoikeusrikkomuksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, joita Ukrainan nykyhallinnon alaisuudessa toimivat moninaiset ryhmät ovat toimittaneet. Vain Odessan kuuluisa murhapoltto on mainittu, mutta siitäkin syy vieritettiin Putinille!
Suomalaisten päätoimittajien rehellisyydestä on nyt kysymys. Kuka päätoimittajista uskaltaa tulla ensimmäisenä kaapista ulos? Millä voimalla ja pakolla ovat päätoimittajat ja toimittajat alistettu tähän Yhdysvaltain käyttämään psykologisen sodankäynnin menetelmään? Ei ole mitenkään mahdollista uskoa, että kaikki ammattitoimittajat olisivat tietämättömiä tapahtumien toisenlaisesta kulusta kuin mediamme antama nykyinen mielikuva.
Itse asiassa suomalaisessa mediassa on valtaosin vaiettu valtavasta määrästä ihmisoikeusrikkomuksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, joita Ukrainan nykyhallinnon alaisuudessa toimivat moninaiset ryhmät ovat toimittaneet. Vain Odessan kuuluisa murhapoltto on mainittu, mutta siitäkin syy vieritettiin Putinille!
Suomalaisten päätoimittajien rehellisyydestä on nyt kysymys. Kuka päätoimittajista uskaltaa tulla ensimmäisenä kaapista ulos? Millä voimalla ja pakolla ovat päätoimittajat ja toimittajat alistettu tähän Yhdysvaltain käyttämään psykologisen sodankäynnin menetelmään? Ei ole mitenkään mahdollista uskoa, että kaikki ammattitoimittajat olisivat tietämättömiä tapahtumien toisenlaisesta kulusta kuin mediamme antama nykyinen mielikuva.
Ukrainan konflikti on osa Yhdysvaltojen käynnissä olevaa
strategista ja geopoliittista toteutusta, joka ulottuu aina kauas Mustanmeren
taakse Kaukasian alueille saakka. Venäjän tiedotus on ollut jälleen kerran
varsin tehoton psykologisessa sodankäynnissä. Georgian kriisin jälkeen on Venäjällä opittu ehkä jonkin verran, mutta psykologisen sodankäynnin
tarpeita varten sosiaalisen verkoston ja kokonaisvaltaisen viestinnän
hallinnassa Yhdysvallat on jälleen osoittautunut aivan ylivoimaiseksi.
Venäjällä ei ole ympäri maailmaa sellaisia uskottuja
vaikuttaja-agentteja kuin jopa Suomessa on Yhdysvaltojen intresseille
uskollinen sekava joukkue: Jarmo Koponen (Uusi Suomi), Torsti Sirén
(Maanpuolustuskorkeakoulu), Jukka Mallinen, Carl Haglund (puolustusministeri), Aleksander
Stubb (Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri), Suomen ulkopoliittinen instituutti (UPI) sekä erittäin lukuisat muut
henkilöt ja yhteisöt.
Viimeistään toukokuussa 2009 tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Amerikan Yhdysvaltoin "vaikuttaja-agenttien" toiminta sosiaalisessa mediassa, kun Hillary Clinton julisti aloitteen "kyper-diplomatian" puolesta.[4]
Pentagonin trolli jäi pahaksi onnekseen jopa kiinni heikon paikallistuntemuksensa tähden, kun hän kommentoi Krimin tapahtumia.[6] Venäjän suhteen myönteinen tai neutraali, Venäjän Federaation ulkopuolella harjoitettu viestintä on yhä edelleen organisoimatonta ja koordinoimatonta, sattumanvaraista, lähes kokonaan vapaaehtoisten ihmisoikeusaktivistien ja itsenäisten tutkivien journalistien varassa.
En tunne ketään sellaista suomalaista miestä tai naista, joka saisi rahaa sosiaalisessa mediassa kirjoitetuista teksteistä, joita on ehkä kuitenkin tulkittu "Venäjä-myönteisiksi".
Viimeistään toukokuussa 2009 tuli maailmanlaajuisesti tunnetuksi Amerikan Yhdysvaltoin "vaikuttaja-agenttien" toiminta sosiaalisessa mediassa, kun Hillary Clinton julisti aloitteen "kyper-diplomatian" puolesta.[4]
Pentagonin trolli jäi pahaksi onnekseen jopa kiinni heikon paikallistuntemuksensa tähden, kun hän kommentoi Krimin tapahtumia.[6] Venäjän suhteen myönteinen tai neutraali, Venäjän Federaation ulkopuolella harjoitettu viestintä on yhä edelleen organisoimatonta ja koordinoimatonta, sattumanvaraista, lähes kokonaan vapaaehtoisten ihmisoikeusaktivistien ja itsenäisten tutkivien journalistien varassa.
En tunne ketään sellaista suomalaista miestä tai naista, joka saisi rahaa sosiaalisessa mediassa kirjoitetuista teksteistä, joita on ehkä kuitenkin tulkittu "Venäjä-myönteisiksi".
Epäilys Suomen median osallisuudesta amerikkalaiseen informaatiosotaan viriää siitä yksinkertaisesta havainnosta, että Ukrainan kriisissä siviiliväestöä vastaan kohdistunut
julmuus – suoranaiset rikokset ihmisyyttä vastaan - ja Ukrainan johtajien äärimmäisen
kyyniset julkiset lausunnot venäläisväestöä vastaan on vaiettu täydellisesti
läntisissä tiedotusvälineissä. Ukrainan uuden johdon kuva on selvästi kaunisteltu. Tämä vaikeneminen pahuudesta on tuskin sattumaa.
Taistelu on erittäin kovaa informaatiopsykologisen sodan
menetelmin: Yhdysvallat on ollut alusta
alkaen Euromaidan-vallankaappaushankkeessa selän takana – jopa itse
barrikadeilla suunnannäyttäjänä. Yhdysvallat on tuonut myös suurvallan
psykologisen teknologian Venäjää vastaan.
Georgian kriisin jälkeen olisi voinut toivoa parempaa, mutta Venäjä ei ole ollut vieläkään valmistautunut tähän tilanteeseen. On syytä uskoa, että Ukrainassa käyty aseellinen vallankaappaus ja oikeistojuntan suorittamat suoranaiset rikokset ihmisyyttä vastaan ovat olleet alkuvaiheista asti Yhdysvaltojen strategisten toimien mukaisia ja sallimia: niitä on käytetty myös psykologisen sodankäynnin menetelmin poliittisiin päämäärin. Niiden avulla on räjäytetty toivottuun suuntaan maailman julkinen mielipide Venäjän mahdollisesta uhkasta.
Georgian kriisin jälkeen olisi voinut toivoa parempaa, mutta Venäjä ei ole ollut vieläkään valmistautunut tähän tilanteeseen. On syytä uskoa, että Ukrainassa käyty aseellinen vallankaappaus ja oikeistojuntan suorittamat suoranaiset rikokset ihmisyyttä vastaan ovat olleet alkuvaiheista asti Yhdysvaltojen strategisten toimien mukaisia ja sallimia: niitä on käytetty myös psykologisen sodankäynnin menetelmin poliittisiin päämäärin. Niiden avulla on räjäytetty toivottuun suuntaan maailman julkinen mielipide Venäjän mahdollisesta uhkasta.
Psykologiset operaatiot ovat poliittisen vaikuttamisen
työväline, kun tahdotaan vaikuttaa vastustajiin, neutraaliin ympäristön ja
yleisesti yleisen mielipiteeseen. Menetelmää käytetään laajasti kansainvälisten
suhteitten ohjailussa.
Perimmäisenä tavoitteena on valta: Yhdysvallat tahtoo saavuttaa vallan muihin poliittisiin toimijoihin: vastustajien vapaaehtoisen alistamisen, johdonmukainen tuen, turvan ja huollon liittolaisten kesken sekä korkean motivaation ja varauksettoman tuen sen ulkopolitiikan johtajille. Tällaisten tulosten saavuttamisessa tärkeää ovat olleet jälleen kerran USA:n tietopsykologiset tekniikat, joiden avulla vaikutetaan massojen tajuntaan. USA:n tekniikkaa organisoidaan myös keskitetysti koordinaatiokeskuksesta, sitä varten varataan valtavasti valtaa ja resursseja.
Tällä tavalla USA:n psykologian menetelmät ovat tulleet tehokkaiksi välineiksi politiikan ja liiketoiminnan prosesseissa. Psykologian vaikutuksen avulla on aiheutettu häiriöitä, erilaista manipulointia, jotta syntyisi Venäjää vastaan mahdollisimman paljon vahinkoa. Siten USA tahtoo varmistaa itselle tietyn kilpailuedun.
Perimmäisenä tavoitteena on valta: Yhdysvallat tahtoo saavuttaa vallan muihin poliittisiin toimijoihin: vastustajien vapaaehtoisen alistamisen, johdonmukainen tuen, turvan ja huollon liittolaisten kesken sekä korkean motivaation ja varauksettoman tuen sen ulkopolitiikan johtajille. Tällaisten tulosten saavuttamisessa tärkeää ovat olleet jälleen kerran USA:n tietopsykologiset tekniikat, joiden avulla vaikutetaan massojen tajuntaan. USA:n tekniikkaa organisoidaan myös keskitetysti koordinaatiokeskuksesta, sitä varten varataan valtavasti valtaa ja resursseja.
Tällä tavalla USA:n psykologian menetelmät ovat tulleet tehokkaiksi välineiksi politiikan ja liiketoiminnan prosesseissa. Psykologian vaikutuksen avulla on aiheutettu häiriöitä, erilaista manipulointia, jotta syntyisi Venäjää vastaan mahdollisimman paljon vahinkoa. Siten USA tahtoo varmistaa itselle tietyn kilpailuedun.
Informaatiosota on nykymaailmassa eräs tärkeimmistä
kansainvälisiin suhteisiin ja maailmanlaajuiseen kehitykseen vaikuttavista
tekijöistä. Siksi on jopa erityisen silmiinpistävää, että suomalainen media ei
ole missään määrin arvioinut varovaisesti tai kriittisesti amerikkalaisten
harjoittamaa informaatiosotaa Ukrainan kriisin käsittelyssä. Ei ole mitenkään
mahdollista, että tämän poikkeuksellisen kerran USA ei käyttäisi suuria
resurssejaan ja valtaansa informaatiosodan käynnin tarkoitusten mukaisesti.
Suomessa tiedetään aiemmista eri tapauksista, että Suojelupoliisi on ottanut joitakin kertoja yhteyksiä tiettyihin uutistoimituksiin ja saanut vedettyä ideologiansa kannalta kiusalliset uutiset pois lähetyksestä jo etukäteen, vaikka uutisista on ollut jo ennakkotiedot. Onko Suojelupoliisi, Suomen armeija tai joku muu instituutio USA:n sellaisessa ohjauksessa, että se on saattanut päätoimittajien puhuttelulla mediamme alistetuksi?
Tiedämme, että Suojelupoliisin uskotut toimittajat kävivät Virossa Naton kybersodan koulutuksessa. Missä määrin nämä toimittajat ovat koordinoimassa Suomen osallisuutta mailmanlaajuiseen informaatiosotaan?
Suomessa tiedetään aiemmista eri tapauksista, että Suojelupoliisi on ottanut joitakin kertoja yhteyksiä tiettyihin uutistoimituksiin ja saanut vedettyä ideologiansa kannalta kiusalliset uutiset pois lähetyksestä jo etukäteen, vaikka uutisista on ollut jo ennakkotiedot. Onko Suojelupoliisi, Suomen armeija tai joku muu instituutio USA:n sellaisessa ohjauksessa, että se on saattanut päätoimittajien puhuttelulla mediamme alistetuksi?
Tiedämme, että Suojelupoliisin uskotut toimittajat kävivät Virossa Naton kybersodan koulutuksessa. Missä määrin nämä toimittajat ovat koordinoimassa Suomen osallisuutta mailmanlaajuiseen informaatiosotaan?
Itse asiassa informaatiosota on tullut nykypäivänä
erääksi tärkeimmistä ulkopolitiikan tekijöistä. Toisin kuin aseellinen
hyökkäys, infosotaan ei sovelleta kieltoja ja rajoituksia kansainvälisen
oikeuden nimissä. Yhdysvallat ja sen Nato-kumppanit
ovat käyttäneet informatiivisia ja psykologisia operaatioita Jugoslaviaa
vastaan (mukaan lukien Kosovon ongelma), Afganistania ja Irakia vastaan sekä
Ukrainan samettivallankumouksen tuottamiseen, Georgiassa, Keski-Aasian maissa –
sekä nyt taas uudestaan Ukrainan konfliktissa.
Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun Strategialaitoksen johtaja eversti Torsti Sirén kiertää luennoimassa Nato-collegessa erityisosaamisestaan kybersodankäynnissä, jonka hän määrittelee erityisesti SOME:ssa tapahtuvaksi psykologiseksi operaatioksi. Suomessa on selvästi tahoja, joille Suomen itsenäinen kannanmuodostus ei ole pyhää ja arvokasta, vaan joiden intressit tulevat merien takaa.
Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun Strategialaitoksen johtaja eversti Torsti Sirén kiertää luennoimassa Nato-collegessa erityisosaamisestaan kybersodankäynnissä, jonka hän määrittelee erityisesti SOME:ssa tapahtuvaksi psykologiseksi operaatioksi. Suomessa on selvästi tahoja, joille Suomen itsenäinen kannanmuodostus ei ole pyhää ja arvokasta, vaan joiden intressit tulevat merien takaa.
Kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan elokuussa 2008, samanaikaisesti
käynnistyi Amerikan Yhdysvaltain psykologinen sodankäynti Venäjää vastaan. Tuo
hyökkäys lopetti viimein sinisilmäisyyden: Yhdysvallat käynnisti sodan, joka
oli huolellisesti suunniteltu. Georgian hyökkäys Etelä-Ossetiaan ja USA:n
infohyökkäys Venäjää vastaan oli kuitenkin vasta ”sotaharjoitus” sitä taistelua
varten, jonka USA käynnisti Ukrainan avulla.
Venäjän ja Georgian konfliktissa Venäjä hävisi
informaatiosodan. Venäjä ei ottanut opiksi tuolloin tappiostaan, vaikka tekikin
pieniä korjausliikkeitä. Resurssien niukkuus ja yhteistyötahojen kapeus ovat
ilmeisiä heikkouksia yhä edelleen, kun Venäjän pitäisi kyetä torjumaan
hyökkäykset. Euroopan median ja poliittisen eliitin mielipide ei jätä epäselväksi sitä, kenellä on informaatiosodan suurimmat resurssit tällä hetkellä - ja ketä vastaan nuo resurssit on suunnattu.
Länsimaiset kansalaiset kokevat taas kerran, nyt Ukrainan avulla, ettei Venäjä ole rauhantekijä. Niin kuin Venäjä ei estänyt kansanmurhan toteutumista Etelä-Ossetiassa, niin Venäjä ei estä kansanmurhan toteutumista Itä-Ukrainassa. Tuota viestiä Barack Obama toistaa niin monissa tilanteissa, että viesti on strategisesti suunniteltu ja se varmasti painuu länsimaisten kuulijoidensa mielikuviin. Ikäänkuin Venäjä olisi vastuussa siitä, että Itä-Ukrainassa tapetaan ihmisiä! Sitä vastoin – niin kuin Etelä-Ossetian tapauksessa - Venäjä nähdään okkupaattina, joka tavoittelee maailmanvaltaa. Sellaisena Venäjä olisi rinnakkainen ilmiö Saksalle ennen toista maailmansotaa.
Ei ole sattumaa, että propagandistit ovat kehittäneet ajatushautomoissaan mieliin painuvat rinnastukset Adolf Hitleriin. Kyse on psykologisesti tarkoitushakuisesti rakennettu assosiaatio. Voimakkaiden rinnastusten käyttö ja assosiaatioiden rakentelu on hyvin tutkittu ja tunnettu vaikuttamisen keino.
Länsimaiset kansalaiset kokevat taas kerran, nyt Ukrainan avulla, ettei Venäjä ole rauhantekijä. Niin kuin Venäjä ei estänyt kansanmurhan toteutumista Etelä-Ossetiassa, niin Venäjä ei estä kansanmurhan toteutumista Itä-Ukrainassa. Tuota viestiä Barack Obama toistaa niin monissa tilanteissa, että viesti on strategisesti suunniteltu ja se varmasti painuu länsimaisten kuulijoidensa mielikuviin. Ikäänkuin Venäjä olisi vastuussa siitä, että Itä-Ukrainassa tapetaan ihmisiä! Sitä vastoin – niin kuin Etelä-Ossetian tapauksessa - Venäjä nähdään okkupaattina, joka tavoittelee maailmanvaltaa. Sellaisena Venäjä olisi rinnakkainen ilmiö Saksalle ennen toista maailmansotaa.
Ei ole sattumaa, että propagandistit ovat kehittäneet ajatushautomoissaan mieliin painuvat rinnastukset Adolf Hitleriin. Kyse on psykologisesti tarkoitushakuisesti rakennettu assosiaatio. Voimakkaiden rinnastusten käyttö ja assosiaatioiden rakentelu on hyvin tutkittu ja tunnettu vaikuttamisen keino.
Georgian kriisi syntyi, kun Georgia hyökkäsi ensin, mutta
silti mielikuvat jäivät elämään Venäjästä pahana hyökkääjänä. Nämä mielikuvat syntyvät taas uudestaan
Ukrainan kriisissä siitäkin huolimatta, että Oikeistovoimien aseistuneet
ryhmäkunnat yhdessä Amerikkalaisten palkkasoturien kanssa toimittaa siviilien
tappamista. Mielikuvat painuvat
sieluihin median toistaessa, vaikka tosiasiassa Krimin väestön
itsemääräämisoikeus sai toteutua rauhanomaisessa päätöksessä – ilman verenvuodatusta
– niin että Krim palasi takaisin Venäjän yhteyteen. Alueen väestökin on
valtaosin venäläisiä.
Nato ei ole muuttanut virallista kantaansa eikä edes
harkitse muuttaa näkemystään Venäjästä hyökkääjänä, valloittajana ja oikeuksien
rikkojana. Itse asiassa Nato käyttää näitä teemoja poliittisen
tarkoituksenmukaisesti. Naton psykologisen sodankäynnin rooli on
kokonaisuudessaan Washingtonin kehittämä.
Itse asiassa kansainvälisen median näkökulmasta Venäjällä
vastaaminen amerikkalaiseen ja eurooppalaiseen psykologiseen hyökkäykseen on jäänyt muutaman miehen varaan:
Sergei Lavrov ja Vladimir Putin ovat erityisesti antaneet lausuntoja,
kokoontuneet lehdistötilaisuuksiin, kommentoineet tapahtumia. Heidänkin
näkemykset ovat tulleet vain hyvin puutteellisesti referoiduiksi läntisessä mediassa.
Sergei Lavrovin saapuminen Suomeen valtiovierailulle on kiitettävä asia, mutta valitettavasti ei ole yhtään varmaa, miten Lavrovin näkevä suomalainen media uutisoi miehen sanottavat. Vuosia sitten sain hiukan nähdä, miten valikoidusti ja tarkoitushakuisesti Suomen media toimii, minkä johdosta Venäjän valtiollisen johdon sanottavasta muodostuu suorastaan puutteellinen tietämys suomalaiselle yleisölle. Sillä kertaa Vladimir Putin vieraili Lappeenrannassa ja sain olla suuressa yleisössä kuuntelemassa hänen sanomiset. Jälkikäteen suomalaisen median uutiset suomalaiselle yleisölle oli ihan kaikkea muuta kuin vilpitön ja kokonainen.[5]
Selvästi erilainen tilanne vallitsee ”läntisellä” osapuolella: lännessä ovat kehittyneet informaatiosodan menetelmät, erityiset tehokkaat psykologiset operaatiot, ammattilaiset, kun Venäjän puolella pelkästään hyvä improvisaatio. Lännen puolella käytetään monia täydentäviä tekniikoita samanaikaisesti.
Länsi on selvästikin valmistautunut jopa siihen, että Venäjä voisi toimia informaation puolustuksessa tehokkaammin: tuossa tarkoituksessa Länsi on rakentanut aivan poikkeuksellisen parjauskampanjan mahdollisia yksilöitä vastaan, jotka voisivat välittää Lännen ohjauksesta riippumatonta informaatiota.
Sergei Lavrovin saapuminen Suomeen valtiovierailulle on kiitettävä asia, mutta valitettavasti ei ole yhtään varmaa, miten Lavrovin näkevä suomalainen media uutisoi miehen sanottavat. Vuosia sitten sain hiukan nähdä, miten valikoidusti ja tarkoitushakuisesti Suomen media toimii, minkä johdosta Venäjän valtiollisen johdon sanottavasta muodostuu suorastaan puutteellinen tietämys suomalaiselle yleisölle. Sillä kertaa Vladimir Putin vieraili Lappeenrannassa ja sain olla suuressa yleisössä kuuntelemassa hänen sanomiset. Jälkikäteen suomalaisen median uutiset suomalaiselle yleisölle oli ihan kaikkea muuta kuin vilpitön ja kokonainen.[5]
Selvästi erilainen tilanne vallitsee ”läntisellä” osapuolella: lännessä ovat kehittyneet informaatiosodan menetelmät, erityiset tehokkaat psykologiset operaatiot, ammattilaiset, kun Venäjän puolella pelkästään hyvä improvisaatio. Lännen puolella käytetään monia täydentäviä tekniikoita samanaikaisesti.
Länsi on selvästikin valmistautunut jopa siihen, että Venäjä voisi toimia informaation puolustuksessa tehokkaammin: tuossa tarkoituksessa Länsi on rakentanut aivan poikkeuksellisen parjauskampanjan mahdollisia yksilöitä vastaan, jotka voisivat välittää Lännen ohjauksesta riippumatonta informaatiota.
Tässä tulee ilmi selvä järjestelmän pitempiaikainen kriisi,
joka vallitsee nyt Venäjän rakenteissa, kun arvioidaan tehtäviä
informaatiotaistelussa: järjestelmän ”päättäjien” näkemykset ja käsityskyky eivät
edelleenkään ulotu riittävän kattavasti sen kauemmaksi kuin hakkereiden
torjuntaan ja tietoverkkojen suojeluun. Neuvostoliitto osasi jossain määrin
asiansa jopa paremmin, vaikka itse aatteellisesta sisällöstä voidaan sanoa
jotain muuta: Venäjän kommunistinen puolue perusti kansainvälisen
yhteistyöjärjestön Kommunistisen internationaalin (Komintern), joka Stalinin
aloitteesta lakkautettiin toki hyödyttömänä vuonna 1943.
Amerikan Yhdysvallat on rakentanut moninaisten think thank –järjestelmien ja avustusten avulla verkoston, jolle Kominternin perustajat olisivat kateellisia. Venäjällä ei ole mitään rakenteellisia kansainvälisiä yhteistyöverkostoja, vaan ehkä ainoastaan myötämieliset itsenäiset satunnaiset yksityiset ihmiset ja heidän tuttavapiirinsä.
Venäjän ulkoministeriön strateginen näkemys on ollut hyvin vanhakantainen: esimerkiksi koulutus- ja konsulttikeskuksen päällikkö A.I. Smirnov sanoi aikoinaan, että kaikki informaatiotaistelu täytyy olla Venäjällä salaista! Tuollaiset jäykät rakenteet ja epäluuloiset traditiot eivät luo uusia innovaatioita ja aktiivista verkostoa SOME:ssa sekä ympäri maailmaa, vaikka sellaista tarvittaisiin nykypäivän maailmassa.
Amerikan Yhdysvallat on rakentanut moninaisten think thank –järjestelmien ja avustusten avulla verkoston, jolle Kominternin perustajat olisivat kateellisia. Venäjällä ei ole mitään rakenteellisia kansainvälisiä yhteistyöverkostoja, vaan ehkä ainoastaan myötämieliset itsenäiset satunnaiset yksityiset ihmiset ja heidän tuttavapiirinsä.
Venäjän ulkoministeriön strateginen näkemys on ollut hyvin vanhakantainen: esimerkiksi koulutus- ja konsulttikeskuksen päällikkö A.I. Smirnov sanoi aikoinaan, että kaikki informaatiotaistelu täytyy olla Venäjällä salaista! Tuollaiset jäykät rakenteet ja epäluuloiset traditiot eivät luo uusia innovaatioita ja aktiivista verkostoa SOME:ssa sekä ympäri maailmaa, vaikka sellaista tarvittaisiin nykypäivän maailmassa.
Tällä hetkellä koko maailma – Venäjää lukuun ottamatta
– soveltaa aktiivisesti psykologisia
menetelmiä Ukraina konfliktista ”hyödyn” voittamiseen. Tämä asenne on
aiheuttanut Venäjälle tuhoisan viiveen niin kuin on ollut havaittavissa myös
Suomen median kokonaisvaltaisessa uskollisuudessa Yhdysvaltain intresseille.
Helsingin Sanomien uutispäälliköt saavat makeita koulutusmatkoja Reutersin keskuksissa tai ympäri läntistä maailmaa, mutta Venäjä luottaa siihen, että koko maailma oppii venäjää ja lukee Venäjän muutaman valtiollisen median uutiset, ehkä RT:n avulla. Mutta Venäjän vieraanvaraisuudesta nauttineet Helsingin Sanomien, Suomen Kuvalehden ja Ylen toimittajat ovat hyvin vähissä.
Helsingin Sanomien uutispäälliköt saavat makeita koulutusmatkoja Reutersin keskuksissa tai ympäri läntistä maailmaa, mutta Venäjä luottaa siihen, että koko maailma oppii venäjää ja lukee Venäjän muutaman valtiollisen median uutiset, ehkä RT:n avulla. Mutta Venäjän vieraanvaraisuudesta nauttineet Helsingin Sanomien, Suomen Kuvalehden ja Ylen toimittajat ovat hyvin vähissä.
Ukrainan kriisissä on kulunut jo runsaasti aikaa eivätkä
näkymät ole parantuneet. Tämä on tehnyt mahdolliseksi, että nyt on ilmestynyt jo
asiantuntijoiden tekemiä uusia arvioita ja analyyseja siitä, mitä Ukrainassa on
tapahtunut. Tärkein asiantuntija-analyysi on 5. kesäkuuta 2014 ilmestynyt
IGCP:n tutkimusraportti ”Massiiviset ihmisoikeusrikokset Ukrainan
konfliktissa” ("Массовые нарушения прав
человека в ходе гражданского противостояния на Украине ).[3]
Saamme odottaa vielä viikon, että raportti ilmestyy englanniksi. Miten monta vuotta saamme odottaa, että raportti mainitaan Helsingin Sanomissa, Suomen iltapäivälehdissä tai television uutislähetyksissä?
Saamme odottaa vielä viikon, että raportti ilmestyy englanniksi. Miten monta vuotta saamme odottaa, että raportti mainitaan Helsingin Sanomissa, Suomen iltapäivälehdissä tai television uutislähetyksissä?
Ukrainan kriisin rakentelu on tapahtunut Yhdysvaltojen ja
Naton asiantuntijoiden ohjauksessa ja aseistuksen turvin, vaikka Ukraina ei ole
ollut Naton jäsenvaltio. Ei ole vielä selvää ymmärrystä kysymykseen, miksi tämä
tapahtui 2014 ja millaista roolia näytteli se poliittinen peli, jota
harjoitetaan toisaalla entisen Neuvostoliiton alueella. Jo muutamia vuosia
sitten Washingtonissa sekä eräät suuret vaikuttajat että poliittista strategiaa
kehittelevät ajatushautomot ilmaisivat varsin avoimesti Yhdysvaltain
strategisen intressin Ukrainaa kohtaan sekä suhteessa Euraasian Unioniin että
Euroopan Unioniin. Ukrainan kriisin psykologisen operoinnin ilmeinen tarkoitus
on tavoitella merentakaisten omistajien strategisten tavoitteiden vahvistamista
Mustanmeren ja Pohjois-Kaukasuksen alueella. Tällöin tavoitteena on rakentaa ja
vahvistaa Georgian ja Ukrainan mahdollista ”liittoa” Venäjää vastaan.
Vain muutama vuosi sitten useimmissa eurooppalaisissa analyyseissa,
joissa selvitettiin Ukrainan Oikeistosektoria, puolue tuomittiin tiukasti
fasistiseksi antisemitistiseksi puolueeksi. Nyt tuo puolue ei enää pelkästään
ilmaise vihaa, vaan se käyttää jo aseita amerikkalaisten nukkejohtajien sopivina
likaisen työn tekijöinä yhdessä amerikkalaisten palkkasotureiden kanssa, mutta siitä huolimatta edes Suomen ulkoministeri Erkki
Tuomioja ja puolustusministeri Carl Haglund eivät tunne tuota puoluetta
natsipuolueeksi. Natsijuntaksi kutsuminen olisi jopa ”Kremlin kehittämää
propagandaa”!
Oikeistosektori on Amerikan Yhdysvalloille niin kuin Afganistanissa Al-Qaida ja Osama bin Laden olivat Amerikan Yhdysvalloille: molempia USA rahoittaa ja tukee likaista työtä varten tässä ”sopivassa tilanteessa”. Nyt kuitenkin Euroopan ja Amerikan johtajien johdonmukaisuus ja eettisyys ovat kokonaan kadonneet. Suomen suurlähetystön ulkoasioiden sihteeri Kiovassa Anssi Kullberg on tunnettu siitä, että hän selittää Oikeistosektorin vähemmän radikaaliksi.[1]
Millainen on siis todellisuudessa tuo ”vähemmän radikaalinen” Oikeistosektori: pieni ”kaunis” esimerkki, liikkeen kaunotar Olga Mitkhaus kirjoittaa VKontakte-sivullaan sen jälkeen kun hän julkaisee Odessan palaneiden ruumiiden kuvat, että ”henkilökohtaisesti en koe mitään sääliä niitä kohtaan, jotka ovat tänään poltettu Odessassa. Se ei ole iso loukkaus, heidät olisi pitänyt hirttää”.[2]
Missä määrin Suomen mediassa, Suomen ulkoministeriössä, Brysselissä tai Washingtonissa on vaadittu tuon ihmisyyden vastaisen rikoksen tutkintaa? Erosiko Ukrainan sisäministeri tuo polttomurhan johdosta?
Oikeistosektori on Amerikan Yhdysvalloille niin kuin Afganistanissa Al-Qaida ja Osama bin Laden olivat Amerikan Yhdysvalloille: molempia USA rahoittaa ja tukee likaista työtä varten tässä ”sopivassa tilanteessa”. Nyt kuitenkin Euroopan ja Amerikan johtajien johdonmukaisuus ja eettisyys ovat kokonaan kadonneet. Suomen suurlähetystön ulkoasioiden sihteeri Kiovassa Anssi Kullberg on tunnettu siitä, että hän selittää Oikeistosektorin vähemmän radikaaliksi.[1]
Millainen on siis todellisuudessa tuo ”vähemmän radikaalinen” Oikeistosektori: pieni ”kaunis” esimerkki, liikkeen kaunotar Olga Mitkhaus kirjoittaa VKontakte-sivullaan sen jälkeen kun hän julkaisee Odessan palaneiden ruumiiden kuvat, että ”henkilökohtaisesti en koe mitään sääliä niitä kohtaan, jotka ovat tänään poltettu Odessassa. Se ei ole iso loukkaus, heidät olisi pitänyt hirttää”.[2]
Missä määrin Suomen mediassa, Suomen ulkoministeriössä, Brysselissä tai Washingtonissa on vaadittu tuon ihmisyyden vastaisen rikoksen tutkintaa? Erosiko Ukrainan sisäministeri tuo polttomurhan johdosta?
Olga Mitkhaus |
Vuonna 2008 Georgiassa Amerikan Yhdysvaltain kansalainen
ja agentti Saakašvili rakenteli uskomustaan sillä perusteella, että aiemmin
Venäjä oli epäröinyt Adzharian (Adjaria) kiistassa ja taipunut Saakašvilin
ylivaltaan. Amerikassa koulutuksensa saanut agentti Saakašvili uskoi, että Georgian
hyökkäys Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan aiheuttaisi vain samat vastatoimet,
pelkkiä diplomaattisia toteamuksia ja tavallisia taloudellisia pakotteita.
Oli myös selvää, että Etelä-Ossetian asevoimille Georgian uusi armeija olisi myös liian voimakas ja moderni puolustettavaksi. Nyt vuonna 2014 Ukrainassa Amerikan nostama pohatta aloitti hyvin veriset terrorismin vastaiset toimet Donetskin ja Itä-Ukrainan aluetta vastaan. Näissä toimissa on kuollut valtavasti siviiliväestöä. Taas Venäjä epäröi. Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa Venäjä yllätti puuttuessaan kansanmurhan toteuttamiseen. Voidaan sanoa, että silloin Venäjä teki ”humanitaarisen intervention”.
Nyt merentakaiset rahoittajat voivat laskea molemman ratkaisun varaan, koska molemmat tuovat voiton: (1) Jos Venäjä epäröi, niin Venäjä on jälleen heikko – väestön luottamus Venäjään heikkenee, kääntyy jopa pettymykseksi. (2) Jos Venäjä puuttuu, niin Venäjää voi syyttää okkupaatiksi, kansainvälisten oikeuksien rikkojaksi, mikä vahvistaa edelleen Washingtonin ja Naton pyrkimyksiä leimata Venäjä pahaksi vanhojen liittolaisten säilyttämiseksi ja uusien kanssa suhteiden tiivistämiseksi.
Oli myös selvää, että Etelä-Ossetian asevoimille Georgian uusi armeija olisi myös liian voimakas ja moderni puolustettavaksi. Nyt vuonna 2014 Ukrainassa Amerikan nostama pohatta aloitti hyvin veriset terrorismin vastaiset toimet Donetskin ja Itä-Ukrainan aluetta vastaan. Näissä toimissa on kuollut valtavasti siviiliväestöä. Taas Venäjä epäröi. Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa Venäjä yllätti puuttuessaan kansanmurhan toteuttamiseen. Voidaan sanoa, että silloin Venäjä teki ”humanitaarisen intervention”.
Nyt merentakaiset rahoittajat voivat laskea molemman ratkaisun varaan, koska molemmat tuovat voiton: (1) Jos Venäjä epäröi, niin Venäjä on jälleen heikko – väestön luottamus Venäjään heikkenee, kääntyy jopa pettymykseksi. (2) Jos Venäjä puuttuu, niin Venäjää voi syyttää okkupaatiksi, kansainvälisten oikeuksien rikkojaksi, mikä vahvistaa edelleen Washingtonin ja Naton pyrkimyksiä leimata Venäjä pahaksi vanhojen liittolaisten säilyttämiseksi ja uusien kanssa suhteiden tiivistämiseksi.
On vaikea kuvitella, että Ukrainan päättäjät eivät ole
löytäneet tuekseen Yhdysvaltojen sotilasneuvonantajia, päteviä ammattilaisia,
jotka pystyvät laskemaan todennäköisen kehityksen, kun Ukrainan uusi juntta
moukaroi sotakoneilla Itä-Ukrainaa. Kun ottaa huomioon kaikki nämä puutteet ja
epäonnistumisen mahdollisuudet, voi päätyä vain siihen, että Ukrainan juntta
hallinnon ja uuden presidentin määräämät sotilaalliset toimet Itä-Ukrainaa
vastaan ovat ilmausta taktiikasta, joka on liikkunut operaation varsinaisen johtajan,
Yhdysvaltojen, suunnitelmissa, Mustanmeren ja Kaukasuksen laajempien strategioiden
tarpeita varten.
Itä-Ukraina ei ole Kiovan lähettämille hyökkääjille ja amerikkalaisille liittolaisille ensisijainen ja ainoa tarkoitus. On syytä muistaa, että Washington on tuonut Ukrainan nykyisen johdon valtaan: mikään ei tapahdu ilman amerikkalaisten tietämystä ja suostumusta. Kiovan juntan koko sotilaallinen seikkailu Itä-Ukrainaan on suunniteltu ja huolellisesti laskettu Yhdysvalloissa.
Itä-Ukraina ei ole Kiovan lähettämille hyökkääjille ja amerikkalaisille liittolaisille ensisijainen ja ainoa tarkoitus. On syytä muistaa, että Washington on tuonut Ukrainan nykyisen johdon valtaan: mikään ei tapahdu ilman amerikkalaisten tietämystä ja suostumusta. Kiovan juntan koko sotilaallinen seikkailu Itä-Ukrainaan on suunniteltu ja huolellisesti laskettu Yhdysvalloissa.
Totuudenmukaisen rekonstruktion saamiseksi Ukrainan
tapahtumien kulusta pitää kysyä: kuka hyötyy hyökkäyksistä ja kenen kanssa,
mitä seurauksia syntyy näistä aggressiosta? On selvää, että Ukraina ei valtiona
eivätkä ukrainalaiset ihmisinä saa mitään hyötyä, vaan Kiovan nykyjohdon
riskinottohalu on saanut motivaationsa muista aivan erikoisista lähtökohdista –
vähemmän humaanista ja vähemmän isänmaallisista - käsin.
Jos vaikka Kiovan nykyjohdon määräämän hyökkäyksen edut ovatkin epävarmat, siitäkin huolimatta että sotilaallisen hyökkääjän saama poliittinen tuki Yhdysvalloista aiheuttaa odotettavasti Venäjän puolella tavanomaista epäröintiä, Yhdysvallat saa laskelmiensa mukaan tilanteen avulla poikkeuksellista etua ja mahdollisuuden puuttua Venäjän ulkopoliittisiin ja sisäisiin asioihin, häiritä Euraasian Unionin voimistumista sekä häiritä maailman moninapaistumista ”eristämällä Venäjä” sanktioiden avulla.
Yhdysvallat saa erinomaisen tilaisuuden psykologisten menetelmien käyttöön, joiden avulla voidaan hoitaa Euroopan yleistä mielipidettä. Yhdysvaltojen näkemys on ollut Ukrainan konfliktissa, että kaikissa vaihtoehdoissa se saavuttaa voiton.
Jos vaikka Kiovan nykyjohdon määräämän hyökkäyksen edut ovatkin epävarmat, siitäkin huolimatta että sotilaallisen hyökkääjän saama poliittinen tuki Yhdysvalloista aiheuttaa odotettavasti Venäjän puolella tavanomaista epäröintiä, Yhdysvallat saa laskelmiensa mukaan tilanteen avulla poikkeuksellista etua ja mahdollisuuden puuttua Venäjän ulkopoliittisiin ja sisäisiin asioihin, häiritä Euraasian Unionin voimistumista sekä häiritä maailman moninapaistumista ”eristämällä Venäjä” sanktioiden avulla.
Yhdysvallat saa erinomaisen tilaisuuden psykologisten menetelmien käyttöön, joiden avulla voidaan hoitaa Euroopan yleistä mielipidettä. Yhdysvaltojen näkemys on ollut Ukrainan konfliktissa, että kaikissa vaihtoehdoissa se saavuttaa voiton.
Ukrainaa ei ole hyväksytty Naton jäseniksi, vaikka Ukraina
on täysin uskollinen ja jopa yli kaikkien kuviteltujen rajoitusten. Ukrainan alhainen
taistelutehokkuus on toki ristiriitainen Naton standardeille. Korkea korruptio,
kyseenalaisesti toteutetut asevoimien rakennemuutokset ja oikeudelliset
ongelmat ovat ikäviä puutteita. Mutta näitä ei voi verrata Ukrainan
poikkeukselliseen strategiseen asemaan.
Niin kuin myös Georgiassa, niin myös Ukrainassa käyttöönotettavat sotilastukikohdat loisivat heti voimakasta paineta naapurimaiden ulkopolitiikkaan, erityisesti Venäjää vastaan, koska maat rajoittuvat Venäjään. Tämä on myös syy siihen, miksi Nato on niin sinnikkäästi panostanut näihin molempiin maihin, niin kuin myös Suomeen ja Ruotsiin. Suomen, Ruotsin, Ukrainan ja Georgian liittyminen Natoon on lupaus, jonka täyttymystä toki monet unelmoivat.
Mutta Ukraina ei tosiasiassa tarvitse Natoa: sotaliittouman jäseninä se menettäisi mahdollisuuden järjestää aseellisia provokaatioita Venäjää vastaan. Pysyminen sotilasliiton ulkopuolella antaa Ukrainalle erityisen aseman Washingtonin sotilaallisessa ja poliittisessa pelissä. Washington voi pelata täysin itsensä hallitsemaa peliä satelliittivaltioidensa ja täällä operoivien palkkasotureidensa avulla. Paikallinen konflikti ei käänny täysmittaiseksi sodaksi, vaan konfliktissa aseellisen provokaation suorittaa sotilasliittouman joukkueen ulkopuolinen taho. Tietysti Washington punnitsee tapauksittain hyödyt ja haitat.
Niin kuin myös Georgiassa, niin myös Ukrainassa käyttöönotettavat sotilastukikohdat loisivat heti voimakasta paineta naapurimaiden ulkopolitiikkaan, erityisesti Venäjää vastaan, koska maat rajoittuvat Venäjään. Tämä on myös syy siihen, miksi Nato on niin sinnikkäästi panostanut näihin molempiin maihin, niin kuin myös Suomeen ja Ruotsiin. Suomen, Ruotsin, Ukrainan ja Georgian liittyminen Natoon on lupaus, jonka täyttymystä toki monet unelmoivat.
Mutta Ukraina ei tosiasiassa tarvitse Natoa: sotaliittouman jäseninä se menettäisi mahdollisuuden järjestää aseellisia provokaatioita Venäjää vastaan. Pysyminen sotilasliiton ulkopuolella antaa Ukrainalle erityisen aseman Washingtonin sotilaallisessa ja poliittisessa pelissä. Washington voi pelata täysin itsensä hallitsemaa peliä satelliittivaltioidensa ja täällä operoivien palkkasotureidensa avulla. Paikallinen konflikti ei käänny täysmittaiseksi sodaksi, vaan konfliktissa aseellisen provokaation suorittaa sotilasliittouman joukkueen ulkopuolinen taho. Tietysti Washington punnitsee tapauksittain hyödyt ja haitat.
Ukrainan kriisistä on Venäjälle kaksi merkittävää
taloudellista ongelmaa. (1) Ensinäkin Krimin väestön kansanäänestyksen
hyväksymisellä ja alueen tunnustamisella osaksi Venäjää, Venäjälle syntyi ristiriitoja
kansainvälisen oikeuden kanssa. Länsi uhkasi tämän tähden taloudellisilla
seuraamuksilla.
Itä-Ukrainan avulla Länsi on kehitellyt lisää syitä taloudellisiin seuraamuksiin, vaikka Venäjällä ei ole edes joukkoa Itä-Ukrainassa eikä Venäjä ole tunnustanut Itä-Ukrainaa Federaation osaksi. Yhdysvallat on käyttänyt painostusvälineitä Venäjää vastaan ja rakentanut hyytävän asenteen Eurooppaan. Washingtonin luopuessa hegemoniavaatimuksistaan, Eurooppa saattaisi sitä vastoin saada uusia taloudellisen kumppanuuden muotoja Venäjän ja Euraasian Unionin kanssa sekä selvää kilpailuetua.
Itä-Ukrainan avulla Länsi on kehitellyt lisää syitä taloudellisiin seuraamuksiin, vaikka Venäjällä ei ole edes joukkoa Itä-Ukrainassa eikä Venäjä ole tunnustanut Itä-Ukrainaa Federaation osaksi. Yhdysvallat on käyttänyt painostusvälineitä Venäjää vastaan ja rakentanut hyytävän asenteen Eurooppaan. Washingtonin luopuessa hegemoniavaatimuksistaan, Eurooppa saattaisi sitä vastoin saada uusia taloudellisen kumppanuuden muotoja Venäjän ja Euraasian Unionin kanssa sekä selvää kilpailuetua.
(2) Toiseksi, jo Krimin tunnustaminen on taloudellisesti erityisen
haastava hanke, jos ei aivan tuhoisa Venäjälle. Itä-Ukrainan vapauttaminen
Kiovan juntan komennosta merkitsisi vielä tätäkin suurempaa taloudellista
pakkoa Venäjälle, mitä lisäksi rasittaisivat Lännen määräämät pakotteet. Venäjän
olisi pakko investoida valtavia varoja, jotta voisi palauttaa alueiden taloudet
ja väestön elintason.
Amerikkalaiset työnsivät Kiovan uutta johtoa sotilaalliseen seikkailuun ja ennakoivat, että Venäjälle koituisi tästä suuret taloudelliset kustannukset.
Amerikkalaiset työnsivät Kiovan uutta johtoa sotilaalliseen seikkailuun ja ennakoivat, että Venäjälle koituisi tästä suuret taloudelliset kustannukset.
Ukrainan lisäksi Venäjän rajoilla on monia ”jäädytettyjä
konflikteja” (Transnistria, Vuoristo-Karaban jne). Kukin alue voi muuttua
aktiiviksi kriisialueeksi. Tällaisella taktiikalla Yhdysvallat voi heikentää
Venäjän taloutta tehokkaasti, horjuttaa Venäjän johtajuutta ja virittää
väestöön poliittisia paineita.
Yhdysvaltojen psykologiset menetelmät provosoivat Venäjän
konfliktia kansainvälisen yhteisön kanssa. Amerikkalaiset strategit ovat
laskeneet etukäteen psykologisessa sodassaan Venäjää vastaan kansainvälisen
yhteisön reaktiot sitä tilannetta varten, että Venäjä sitoutuu tavalla tai
toisella Krimin ja Itä-Ukrainan venäläisten pyyntöihin ja tarpeisiin.
Krimin liittyminen Venäjään koettiin rohkeasti ja yllättäväksi, eikä ole todennäköistä, että kovin monet amerikkalaiset strategit olisivat jo ennen Ukrainan kriisiä laskeneet tuollaisen vaihtoehdon varaan. Venäjän johtoa motivoi Ukrainan kriisissä ainoastaan humaani halu pelastaa ihmiset kansanmurhalta.
Krimin liittyminen Venäjään koettiin rohkeasti ja yllättäväksi, eikä ole todennäköistä, että kovin monet amerikkalaiset strategit olisivat jo ennen Ukrainan kriisiä laskeneet tuollaisen vaihtoehdon varaan. Venäjän johtoa motivoi Ukrainan kriisissä ainoastaan humaani halu pelastaa ihmiset kansanmurhalta.
Amerikan Yhdysvallat valmisteli Georgian hyökkäystä
Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan jo kauan ennen sen aktiivista vaihetta elokuussa
2008. Eräänä motivaationa tuossa valmistelussa oli kannustaa jo silloin myös
Ukrainaa asennoitumaan politiikassa Venäjä-vastaisesti. Georgian asevoimien intensiiviseen
koulutukseen saatiin silloin apua Yhdysvaltojen, Naton, Israelin ja Turkin
kouluttajilta. Georgia teki massiivisia asehankintoja, sotatarvikkeita saatiin
mm. Yhdysvalloista, Turkista, Israelista, Ukrainasta ja muista maista.
Georgia sai Ukrainasta laittomia asehankintoja, mukaan lukien ilmapuolustusta varten nimenomaisesti Venäjän lentokoneita vastaan. Presidentti Saakašvili ei peitellyt Ukrainassa tehtyä entisten ja nykyisten palkkasotureiden rekrytointia. Ukraina avusti myös ilmapuolustusjärjestelmän hankinnoissa ja sotilastarvikkeiden varustamisessa Georgiaa. Tämä synnytti Ukrainassa jopa monia skandaaleja. Kaikella tällä oli kauaskantoiset tavoitteet: pyrkimyksenä oli työntää georgialaiset ja venäläiset toisiaan vastaan sekä saada venäläiset ja ukrainalaiset, kaksi veljellistä ja lähes etnisesti erottamatonta kansaa, toisiaan vastaan.
Elokuussa 2008 ensimmäistä kerta sitten Toisen maailmansodan päättymisen ja Länsi-Ukraina maanalaisten kansallismielisten jälkeen ukrainalaiset ampuivat venäläisiä sotilaita ja ampuivat alas venäläisiä lentokoneita. Tällä tavalla rakennettiin aineksia myöhempää sankaritarinoiden kampanjaa varten, kuten Ukrainan kriisissä 2014 on jo nähtävissä. Georgian ja Ukrainan ”samettitasavallat” muodostavat sotilasliiton.
Vuoden 2008 Etelä-Ossetian sota ja vuoden 2014 Kiovan juntan vallankaappaus olivat näiden yhteisyritys sotilaalliseen seikkailuun Venäjää vastaan. Mutta mahdollisesti tämäkin on ollut vasta strategisissa suunnitelmissa ensimmäinen askel.
Georgia sai Ukrainasta laittomia asehankintoja, mukaan lukien ilmapuolustusta varten nimenomaisesti Venäjän lentokoneita vastaan. Presidentti Saakašvili ei peitellyt Ukrainassa tehtyä entisten ja nykyisten palkkasotureiden rekrytointia. Ukraina avusti myös ilmapuolustusjärjestelmän hankinnoissa ja sotilastarvikkeiden varustamisessa Georgiaa. Tämä synnytti Ukrainassa jopa monia skandaaleja. Kaikella tällä oli kauaskantoiset tavoitteet: pyrkimyksenä oli työntää georgialaiset ja venäläiset toisiaan vastaan sekä saada venäläiset ja ukrainalaiset, kaksi veljellistä ja lähes etnisesti erottamatonta kansaa, toisiaan vastaan.
Elokuussa 2008 ensimmäistä kerta sitten Toisen maailmansodan päättymisen ja Länsi-Ukraina maanalaisten kansallismielisten jälkeen ukrainalaiset ampuivat venäläisiä sotilaita ja ampuivat alas venäläisiä lentokoneita. Tällä tavalla rakennettiin aineksia myöhempää sankaritarinoiden kampanjaa varten, kuten Ukrainan kriisissä 2014 on jo nähtävissä. Georgian ja Ukrainan ”samettitasavallat” muodostavat sotilasliiton.
Vuoden 2008 Etelä-Ossetian sota ja vuoden 2014 Kiovan juntan vallankaappaus olivat näiden yhteisyritys sotilaalliseen seikkailuun Venäjää vastaan. Mutta mahdollisesti tämäkin on ollut vasta strategisissa suunnitelmissa ensimmäinen askel.
Alusta asti Ukrainan kriisissä on ollut tärkein kysymys
siinä, että puuttuuko Venäjän sotilaallisesti konfliktiin vai rajoittuuko
diplomaattisiin ja taloudellisiin pakotteisiin, kuten on tapahtunut monet
kerrat aiemmin. On kuitenkin syytä huomata, että kaikissa mahdollisissa
skenaarioissa Yhdysvallat ottaisi hyödyn tapahtumasta.
Mikäli Venäjä jälleen kerran empii suojella maanmiehiään
Krimillä, Itä-Ukrainassa ja koko Ukrainassa, niin kuin on aiemmin tapahtunut Adzhariassa
ja Abashidzessa, syntyy parhaat edellytykset informaatiopsykologiselle
hyökkäykselle laajemmalle alueelle Kaukasian alueen väestöä ja poliittista eliittiä
vastaan.
Psykologisessa sodankäynnissä olisi tällöin yksinkertainen ja selkeä tehtävä: horjuttaa Venäjän uskottavuutta ja johtoasemaa Mustanmeren ympäristössä ja Pohjois-Kaukasuksen alueelle. Venäjä ei kykenisi suojelemaan maanmiehiään – tuskin edes sotilastukikohtaansa – Kiovan natsijuntan suojeluksessa tapahtuvilta hyökkäyksiltä: niin muodostuu myytti, jonka mukaan venäläisiä voi tappaa rangaistuksetta. Venäjän uskottavuus Mustallamerellä ja Kaukasuksella olisi heikentynyt tämän psykologisen sodan seurauksena. Nykyinen herkkä poliittinen tasapaino olisi välttämättä rikkoutunut, kansallismieliset ja separatistiset pyrkimykset vahvistuisivat ja loisivat kasvualustan uusille etnispoliittisille konflikteille.
Psykologisessa sodankäynnissä olisi tällöin yksinkertainen ja selkeä tehtävä: horjuttaa Venäjän uskottavuutta ja johtoasemaa Mustanmeren ympäristössä ja Pohjois-Kaukasuksen alueelle. Venäjä ei kykenisi suojelemaan maanmiehiään – tuskin edes sotilastukikohtaansa – Kiovan natsijuntan suojeluksessa tapahtuvilta hyökkäyksiltä: niin muodostuu myytti, jonka mukaan venäläisiä voi tappaa rangaistuksetta. Venäjän uskottavuus Mustallamerellä ja Kaukasuksella olisi heikentynyt tämän psykologisen sodan seurauksena. Nykyinen herkkä poliittinen tasapaino olisi välttämättä rikkoutunut, kansallismieliset ja separatistiset pyrkimykset vahvistuisivat ja loisivat kasvualustan uusille etnispoliittisille konflikteille.
On syytä huomata, että ensimmäisten päivien aikana Kiovan
juntan vallankaappauksen jälkeen Venäjän johto ei ollut vielä päättänyt menetelmää
maanmiestensä suojelemiseksi, vaikka Amerikkalainen media jo siinä vaiheessa
kommentoi, ennakoi ja liki vaati Venäjän vanhojen lupausten mukaisia lupauksia
suojella kansalaisiaan.
Amerikkalainen media kommentoi Venäjän alistuneen heikoksi ja avuttomaksi. Krimin tapahtumiin Venäjän ei tarvinnut puuttua sotilaallisesti, kun alue päätti mahdollisimman rauhallisen skenaarion mukaisesti vaihtoehdoistaan: kansanäänestyksen tuloksen mukaisesti Krim kysyi liittymistä Venäjän Federaatioon. Krimin ongelman ratkaisemissa ei tarvittu verenvuodatusta.
Amerikkalainen media kommentoi Venäjän alistuneen heikoksi ja avuttomaksi. Krimin tapahtumiin Venäjän ei tarvinnut puuttua sotilaallisesti, kun alue päätti mahdollisimman rauhallisen skenaarion mukaisesti vaihtoehdoistaan: kansanäänestyksen tuloksen mukaisesti Krim kysyi liittymistä Venäjän Federaatioon. Krimin ongelman ratkaisemissa ei tarvittu verenvuodatusta.
Hyvin mielenkiintoinen olisi tilanne, jos Venäjä tulisi
väliin Itä-Ukrainan aseelliseen konfliktiin, jota Kiovan uusi johto
tarkoitushakuisesti rakentaa verisimmän mahdollisen toteutusmallin mukaisesti.
Vaikuttaa siltä, että kaikesta valtamedian suuresta kauhistelusta huolimatta
Länsi kuitenkin odottaa Venäjän sotajoukkojen saapumista Ukrainan alueelle ja
mahdollisia siviiliuhreja.
Niin syntyisi kaikki edellytykset syyttää Venäjää, joka rikkoo kansainvälisen oikeuden riippumattoman valtion itsemääräämisoikeudesta. Niin kuin koko Ukrainan kriisin ajan on läntinen media toistanut perusviestiään, että Venäjä näyttäytyy aggression harjoittajaksi naapuriaan vastaan. Jos Venäjä oikeasti myös tunkeutuisi sotilaallisesti Ukrainaan maamiehiään pelastamaan kansanmurhalta, niin Venäjää voisi syyttää sotatoimista.
On selvää, että tämä asia on suunniteltu Yhdysvaltojen Välimeri-strategiassa, kun Kiovan nukkehallinto provosoi Venäjää sotilaallisella hyökkäyksellään venäläisiä vastaan. Laskelmat vastaavat yksityiskohtaisesti Amerikan poliittista strategiaa. Amerikkalaiset politiikan analyytikot laskivat ilmeisesti senkin, että Venäjän ilmeinen menestys tuottaisi sen armeijassa euforiaa ja häviäisi kyky objektiivisesti arvioida todellisuutta sekä globaalia toimintaympäristöä.
Niin syntyisi kaikki edellytykset syyttää Venäjää, joka rikkoo kansainvälisen oikeuden riippumattoman valtion itsemääräämisoikeudesta. Niin kuin koko Ukrainan kriisin ajan on läntinen media toistanut perusviestiään, että Venäjä näyttäytyy aggression harjoittajaksi naapuriaan vastaan. Jos Venäjä oikeasti myös tunkeutuisi sotilaallisesti Ukrainaan maamiehiään pelastamaan kansanmurhalta, niin Venäjää voisi syyttää sotatoimista.
On selvää, että tämä asia on suunniteltu Yhdysvaltojen Välimeri-strategiassa, kun Kiovan nukkehallinto provosoi Venäjää sotilaallisella hyökkäyksellään venäläisiä vastaan. Laskelmat vastaavat yksityiskohtaisesti Amerikan poliittista strategiaa. Amerikkalaiset politiikan analyytikot laskivat ilmeisesti senkin, että Venäjän ilmeinen menestys tuottaisi sen armeijassa euforiaa ja häviäisi kyky objektiivisesti arvioida todellisuutta sekä globaalia toimintaympäristöä.
Obama on ollut äärimmäisen epäsuosittu presidentti
kansalaistensa keskuudessa sen lisäksi että Amerikan Yhdysvaltain talous on
ollut kriisin partaalla useammat kerrat. Obamalle sopii kiristää suhteita
Venäjään amerikkalaisten poliittisten myyttien, fobioiden ja neuroosin sekä kylmän
sodan menetelmien avulla.
Kauhea vihollinen ehkä yhdistäisi koko ”vapaan maailman” taistoon oman elämänsä suojelemiseksi. Valkoisen talon hallinto tarvitsi Ukrainan kriisiä, jotta voisi täyttää Yhdysvaltojen kansalaiset kertomuksilla Venäjän joukkojen ”julmuuksista” täydellisen sensuurin vallitessa. Bryssel ja EU tarvitsee Ukrainan kriisiä myös yhtä kipeästi äärimmäisten talousongelmien ja koko EU:n yhtenäisyyteen liittyvien uhkien johdosta.
Ukrainan Kiovan uusien johtajien määräämät verityöt Itä-Ukrainassa ovat hyvin sopivat kokonaisvaltaisen viestinnän ammattilaisille, jotta nämä kääntävät tilanteen psykologiseksi työvälineeksi Euroopan Unionin yleisen mielipiteen hoitamiseksi. Tavanomaiselle työtätekevälle kansalaiselle on aivan käsittämätöntä, mutta läntisen ja suomalaisen sotilasjohdon Nato-henkiset strategit käyttävät koko virka-aikansa Internetin ääressä tarinointiin, ideointiin ja erilaisten psykologisten työvälineiden kehittämiseen.
Kauhea vihollinen ehkä yhdistäisi koko ”vapaan maailman” taistoon oman elämänsä suojelemiseksi. Valkoisen talon hallinto tarvitsi Ukrainan kriisiä, jotta voisi täyttää Yhdysvaltojen kansalaiset kertomuksilla Venäjän joukkojen ”julmuuksista” täydellisen sensuurin vallitessa. Bryssel ja EU tarvitsee Ukrainan kriisiä myös yhtä kipeästi äärimmäisten talousongelmien ja koko EU:n yhtenäisyyteen liittyvien uhkien johdosta.
Ukrainan Kiovan uusien johtajien määräämät verityöt Itä-Ukrainassa ovat hyvin sopivat kokonaisvaltaisen viestinnän ammattilaisille, jotta nämä kääntävät tilanteen psykologiseksi työvälineeksi Euroopan Unionin yleisen mielipiteen hoitamiseksi. Tavanomaiselle työtätekevälle kansalaiselle on aivan käsittämätöntä, mutta läntisen ja suomalaisen sotilasjohdon Nato-henkiset strategit käyttävät koko virka-aikansa Internetin ääressä tarinointiin, ideointiin ja erilaisten psykologisten työvälineiden kehittämiseen.
Koko Ukrainan, Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumat ovat
kätevä keino psykologisen sodankäynnin aloittamiseksi. Yhdysvallat ja NATO ovat
yksissä tuumin käyttäneet Ukrainan kriisin moniselitteisyyttä massiivisesti
hyökkäykseen kansainvälisessä yhteisössä Venäjää vastaan uusien teknologioidensa
ja psykologisten menetelmiensä avulla.
Tämän psykologisen sodan tavoitteena oli iskeä suuren massan tietoisuuteen sekä konfliktialueella että erityisesti Euroopan Unionin kansalaisten ja poliittisen eliitin tietoisuuteen, mutta mahdollisesti myös ulkopuolella Pohjois-Kaukasian monietnisessä väestössä. Yhdysvalloissa yleinen mielipide on muuttunut ennätysajassa kielteiseksi Venäjää vastaan; Euroopassa massa on joutunut taidokkaasti rakennetun ja psykologisesti yksityiskohtaisesti laskelmoidun ennen näkemättömän massiivisen manipuloinnin kohteeksi.
Näin myös Suomessa on saatu psykologinen taintuminen kielteisen Venäjä-kuvan puoleen ja riittävän pitkäksi aikaa kyvyttömyys kriittisesti tarkastella Ukrainan tapahtumia. Ei tietenkään Suomen mediassa pienintäkään sanaa IGCP:n mittavasta tutkimusraporttirikoksista ihmisyyttä vastaan. Sama valikoitu vaikeneminen on niin hallitseva kaikissa muissakin kysymyksissä suomalaisessa mediassa, että sen ymmärtäminen vaatisi päätoimittajilta rohkeutta tulla kaapista ulos ja paljastaa, kuka ja miten media on nyt alistettu.
Tämän psykologisen sodan tavoitteena oli iskeä suuren massan tietoisuuteen sekä konfliktialueella että erityisesti Euroopan Unionin kansalaisten ja poliittisen eliitin tietoisuuteen, mutta mahdollisesti myös ulkopuolella Pohjois-Kaukasian monietnisessä väestössä. Yhdysvalloissa yleinen mielipide on muuttunut ennätysajassa kielteiseksi Venäjää vastaan; Euroopassa massa on joutunut taidokkaasti rakennetun ja psykologisesti yksityiskohtaisesti laskelmoidun ennen näkemättömän massiivisen manipuloinnin kohteeksi.
Näin myös Suomessa on saatu psykologinen taintuminen kielteisen Venäjä-kuvan puoleen ja riittävän pitkäksi aikaa kyvyttömyys kriittisesti tarkastella Ukrainan tapahtumia. Ei tietenkään Suomen mediassa pienintäkään sanaa IGCP:n mittavasta tutkimusraporttirikoksista ihmisyyttä vastaan. Sama valikoitu vaikeneminen on niin hallitseva kaikissa muissakin kysymyksissä suomalaisessa mediassa, että sen ymmärtäminen vaatisi päätoimittajilta rohkeutta tulla kaapista ulos ja paljastaa, kuka ja miten media on nyt alistettu.
Ei ole epäilystäkään siitä, että amerikkalaiset
asiantuntijat hyödyntävät psykologista sodankäyntiä Ukrainan kriisissä.
Psykologista sodankäyntiä varten ovat amerikkalaiset politiikat strategit
laatineet etukäteen suunnitelmat ja varanneet resurssit.
Kiovan vallankaappaus ja sitä seuranneet tapahtumat ovat olleet onnistunut tapaus keskittää maailmanlaajuinen huomio tiettyyn maantieteelliseen paikkaan, josta joka päivä ja joka tunti on ilmoitettavaa eri vaiheista ja tapahtumista – tuloksena on ollut erittäin arvokas modernin psykologisen sodan mukainen elävä, järkyttävä ja pöyristyttävä uutinen, jonka ammattilaiset tuottavat television katsojille.
Aineistoa tuotetaan muutaman tunnin välein konfliktialueen operatiivisesta tilanteesta eivätkä katsojat yksinkertaisesti kykene analysoimaan kaikesta uutisesta kehitystä. Lopulliset analyysit annetaan yleisölle länsimaisissa tiedotusvälineissä ja uutistoimistoissa: kannanottoja hallitsee kollektiivinen yksituumaisuus Venäjä-vastaisuudessa, johdonmukaisuus, kannanotoissa ei vältetä vihjailuja. Venäjän toiminta on perusteellisesti erilainen kuin Yhdysvaltain: Venäjä toimii puhtaasti improvisaation ja poliittisten kommenttien avulla. Pääreagointi oli refleksiivistä, toiminta pragmaattista.
Kiovan vallankaappaus ja sitä seuranneet tapahtumat ovat olleet onnistunut tapaus keskittää maailmanlaajuinen huomio tiettyyn maantieteelliseen paikkaan, josta joka päivä ja joka tunti on ilmoitettavaa eri vaiheista ja tapahtumista – tuloksena on ollut erittäin arvokas modernin psykologisen sodan mukainen elävä, järkyttävä ja pöyristyttävä uutinen, jonka ammattilaiset tuottavat television katsojille.
Aineistoa tuotetaan muutaman tunnin välein konfliktialueen operatiivisesta tilanteesta eivätkä katsojat yksinkertaisesti kykene analysoimaan kaikesta uutisesta kehitystä. Lopulliset analyysit annetaan yleisölle länsimaisissa tiedotusvälineissä ja uutistoimistoissa: kannanottoja hallitsee kollektiivinen yksituumaisuus Venäjä-vastaisuudessa, johdonmukaisuus, kannanotoissa ei vältetä vihjailuja. Venäjän toiminta on perusteellisesti erilainen kuin Yhdysvaltain: Venäjä toimii puhtaasti improvisaation ja poliittisten kommenttien avulla. Pääreagointi oli refleksiivistä, toiminta pragmaattista.
Venäjää vastustava informaatiopsykologinen sodankäynti on
suunniteltu Ukrainan kriisissä siten, että Euroopan Unionin maissa kohderyhmänä
ovat armeijan ja politiikan johto sekä siviiliväestö. Yhdysvaltojen
psykologisen manipuloinnin kohteena ovat poliittiset liittolaiset Euroopassa.
Jo aiemmin Yhdysvallat on tehnyt Eurooppaan psykologisia hyökkäyksiä: Kosovon konfliktissa, Georgian hyökkäyksessä. Amerikkalaisten ammattilaisten kehittämät myytit ja mielikuvat on tuotu länsimaisen väestön mielikuviin psykologisten työvälineiden avulla: nyt mikä tahansa muistuttaa jo ihmisiä sodan kauhuista ja virittää šokin tunteita, pelkoa elämästä, kauhua, sillä vastassa on aggressiivinen, akuutti vaarantunne, paniikkia, pelkoa ja vihaa virittävä uusi vaara, Venäjän ”sota”.
Tämä on yksi merkittävimmistä psykologisen sodan tuloksista, jonka Amerikan Yhdysvaltojen ammattilaiset ovat rakentaneet Ukrainan kriisin avulla – ja jota suomalaiset päätoimittajat jostain kumman pakosta seuraavat. Se on myös ilmeinen osa poliittista strategiaa ja Yhdysvaltojen ohjelmaa luoda länsimaiseen yhteiskuntaan poliittiset rintamalinjat, poliittinen hysteria ”Venäjän hyökkäyksen uhkasta”. Tällä tavalla Yhdysvallat saa muodostaa nämä paniikkia kokevat kansat ja valtiot osaksi hallinnoimaansa poliittista joukkoa mahdollisesti sotilasliitto Naton alle.
Jo aiemmin Yhdysvallat on tehnyt Eurooppaan psykologisia hyökkäyksiä: Kosovon konfliktissa, Georgian hyökkäyksessä. Amerikkalaisten ammattilaisten kehittämät myytit ja mielikuvat on tuotu länsimaisen väestön mielikuviin psykologisten työvälineiden avulla: nyt mikä tahansa muistuttaa jo ihmisiä sodan kauhuista ja virittää šokin tunteita, pelkoa elämästä, kauhua, sillä vastassa on aggressiivinen, akuutti vaarantunne, paniikkia, pelkoa ja vihaa virittävä uusi vaara, Venäjän ”sota”.
Tämä on yksi merkittävimmistä psykologisen sodan tuloksista, jonka Amerikan Yhdysvaltojen ammattilaiset ovat rakentaneet Ukrainan kriisin avulla – ja jota suomalaiset päätoimittajat jostain kumman pakosta seuraavat. Se on myös ilmeinen osa poliittista strategiaa ja Yhdysvaltojen ohjelmaa luoda länsimaiseen yhteiskuntaan poliittiset rintamalinjat, poliittinen hysteria ”Venäjän hyökkäyksen uhkasta”. Tällä tavalla Yhdysvallat saa muodostaa nämä paniikkia kokevat kansat ja valtiot osaksi hallinnoimaansa poliittista joukkoa mahdollisesti sotilasliitto Naton alle.
Amerikkalaisen psykologisen menetelmän tähden
maailmanlaajuiseen yleiseen mielipiteeseen on syntynyt kuva ”Venäjän aggressiosta”,
johon liittyy erottamattomasti sodan kauhut. Mielikuvat on kirjoitettu amerikkalaisen
ja eurooppalaisen yhteiskunnan piilotajuntaan.
Yhdysvallat käyttää jälleen psykologista sodankäyntiä Venäjää vastaan ja Suomen media on nyt täysin amerikkalaisten päämäärien toteuttaja.
Yhdysvallat käyttää jälleen psykologista sodankäyntiä Venäjää vastaan ja Suomen media on nyt täysin amerikkalaisten päämäärien toteuttaja.
Loppujen lopuksi Neuvostoliitosta irtaantuneiden alueiden
väestön parissa amerikkalainen elämäntapa ja psykologiset menetelmät sekä
ideologia voivat nauttia huomattavaa suosiota massojen keskuudessa vain jos perinteiset
sosiokulttuuriset suhteet ja arvot rikotaan. Muutoin anglosaksinen tekniikka ei
saavuttaa parasta tulosta. Tuskin on
sattumaa, että kybersodan Nato-miehet ja –naiset ovat myös mitä intomielisimpiä
rikkomaan slaavilaisten ja venäläisten perinteiset sosiokulttuuriset suhteet ja
arvot.
Amerikan tarpeiden näkökulmasta poliittisen hysterian rakentaminen
eurooppalaisten ja amerikkalaisten mieliin on hyvin tarkoituksenmukaista, jotta
nämä ihmiset kokisivat kehityksen uhkaavan heidän omaa henkeään.
Suurin osa väestöstä menettää valtavan informaatiopsykologisen hoidon aikana kykynsä kriittisesti ja itsenäisesti arvioida, mitä on todella tapahtumassa Ukrainassa – ja vielä tärkeämpää Venäjällä. Ehkä yksi tärkeimmistä tavoitteista Yhdysvaltojen psykologisessa sodassa Venäjää vastaan on valmistaa Euroopan yleistä mielipidettä Naton hyväksi. Tuskin on sattumaa sekään, että Nato-kysymykset tavalla ja toisella toistuvat päivittäisessä uutisoinnissa Suomessakin.
Suurin osa väestöstä menettää valtavan informaatiopsykologisen hoidon aikana kykynsä kriittisesti ja itsenäisesti arvioida, mitä on todella tapahtumassa Ukrainassa – ja vielä tärkeämpää Venäjällä. Ehkä yksi tärkeimmistä tavoitteista Yhdysvaltojen psykologisessa sodassa Venäjää vastaan on valmistaa Euroopan yleistä mielipidettä Naton hyväksi. Tuskin on sattumaa sekään, että Nato-kysymykset tavalla ja toisella toistuvat päivittäisessä uutisoinnissa Suomessakin.
Ukraina on jälleen kerran osoittanut yhden ison haasteen
Kremlille: konfliktit ovat kuin sytytin maailman tietyille johtajille
laajamittaisen informaatiopsykologisen sodankäynnin aloittamiseen Venäjää
vastaan. Jotta tuohon infosotaan voisi vastata, eivät tavanomaiset sotajoukot
riitä: tuollaisen konfliktin sotilaallinen voitto muuttuisi helposti murskatappioksi
maailman politiikassa psykologisen sodankäynnin tähden, jonka Venäjä jälleen
kerran menettäisi.
[4] vrt. Amerikan Yhdysvaltojen toimeliaisuuteen käyttää sosiaalista mediaa ulkopolitiikan välineenä:http://www.state.gov/statecraft/overview/index.htm ja http://rt.com/op-edge/cuban-twitter-us-surveillance-121/ ja http://www.globalresearch.ca/social-media-as-foreign-policy-tool-failed-cuban-twitter-designed-by-u-s-government-contractors/5377299 ja http://wws.princeton.edu/news-and-events/news/item/changing-foreign-policy-through-social-media
[5] http://juhamolari.blogspot.fi/2010/06/vladimir-putin-ylisti-paasikivi.html ja http://juhamolari.blogspot.fi/2010/05/paaministeri-matti-vanhanen-pelastaa.html ja http://juhamolari.blogspot.fi/2010/05/tanaan-27.html
[6] http://www.stoletie.ru/vzglyad/na_kogo_rabotajesh_troll_493.htm
Kirjoittaja:
Juha Molari
kirjoittaja on omiensa keskuudessa rauhanihmisten ja köyhien parissa:
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html
|