Statcounter

maanantai 2. joulukuuta 2019

Hanasaaressa sananvapausseminaarissa ei suojeltu totuutta

Panu Huuhtasen karkoitus Hanasaaresta


Hanasaaressa 2. joulukuuta 2019 järjestetty ”sananvapausseminaari” toteutui surullisen kuuluisalla tavalla. 

Reformi-studiosta Panu Huuhtanen oli hyväksytty ilmoittautumisen perusteella seminaariin ja hän pääsi istumaan rauhallisesti saliin, jossa hän ei kuvannut toistaiseksi mitään. Joidenkin antamaa ohjeistusta toteuttaen vartijat kävivät kuitenkin poistamassa hänet tilaisuudesta jo ennen sen alkua. 


Lainlaatija on useissa eri yhteyksissä korostanut, että henkilön poistaminen yleisestä ja yksityisestä tilaisuudesta ei saa edes antaa vaikutelmaa syrjinnästä. Salmisaaressa Panu Huuhtanen poistettiin mielestäni tavalla, joka antoi vaikutelman Panun ihmisarvon loukkaamisesta. Raskauttavaa on, että päätöksentekoon on ilmeisesti osallistunut Jessikka Aron hyväksi ministeri Tytti Tuppurainen.


Jessikka Aron salaliittoteoriat ja valheet


Minua kiinnosti jälkikäteen lähinnä Ylen tunnetun valehtelijan ja salaliittoteoreetikon Jessikka Aron esitys. Tämä esitys on kuultavissa Hanasaaren tallenteesta kohdassa 1:17:30-1:34:40. Olen jättänyt Aron aiemmista joistakin esityksistä rikosilmoituksen. Poliisijohdon politisoitumisen johdosta ei ole tietoa, kuinka tutkinta edistyy ja menestyy.

Julkisten tietojen mukaan Ylen tehtävistä sairaslomalla oleva toimittaja Jessikka Aro oli kuitenkin esiintymiskuntoinen Hanasaaressa. Sairaslomapalkan lisäksi hän saanee korvauksen järjestäjiltä esityksestään.

Jessikka Aro toisti pääpiirteittäin kaiken sen tarinoinnin, jonka hän on puhunut puoli vuosikymmentä ympäri maailmaa.

Jessikka kertoi tarinoitaan, mitä tapahtui sen jälkeen, kun hän aloitti ”joukkoistamistutkimuksen”. Aro kiitti Pohjoismaiden sananvapautta siitä, että ”tämä upea seminaari voidaan järjestää”. Hän lupasi kertoa kaksi tarinaa siitä, mitä hän on selvittänyt omissa ”journalistisissa tutkimuksissa alkaen vuodesta 2014”.

Kyse olisi "Kremlin propagandatrollauksen keinoista sosiaalisessa mediassa" ja siitä, mitä tapahtui hänen elämässä ”käänteentekevästi ja pysyvästi heti sen jälkeen”.

Aro kertoi, että syyskuussa 2014 oli tiedossa venäläistä mielipidevaikuttamista tapahtuvan korkeisiin vaikuttajiin Suomessa, mutta hän halusi tutkia, miten tämä koskee tavallista netin käyttäjää. Aro kertoi kysyneen tietoja kansalaisilta ”keskusteluterroristeista”.

Aro väittää saaneensa välittömästi vihaviestejä ulkomailta. Hänen mukaansa syynä olisi venäjänkielinen disinformaatio hänestä, mitä olisi levitetty pahantahtoisesti.

Aro näytti Johan Bäckmanin kuvan ja kertoi, että Bäckman olisi levittänyt tuota valetietoa häntä vastaan (nauhalla 1:21:58). ”Hän työskentelee tuolla Kremlissä Venäjän strategisen tutkimuksen instituutissa, joka on erittäin mielenkiintoinen pulju. Siellä Bäckmanin esimiehiä ovat tosiaan tiedustelu-upseerit Venäjän eri tiedustelupalveluista ja he ovat puolestaan Putinin itsensä nimittämiä. Tämä on siis ihan Venäjän presidentin hallinnon oma, joka esittäytyy ajatushautomoksi, tehtävä tuottaa tietoa presidentin hallinnon tarpeisiin. Sen lisäksi se tekee tällaisia vaikutusoperaatioita eri puolille maailmaa”.

Aro näyttää useita kuvia Johan Bäckmanista ja kertoo erilaisia tarinoita hänestä.

Aro kertoo häntä vastaan tehdystä kantelusta.

Samanaikaisesti perustettiin Venäjän trolliarmeija-niminen vihapuhe-propagandaryhmä Facebookiin, mihin minut myös tägättiin. Tämä kaikki tapahtui muutaman päivän aikana. Siellä Venäjän trolliarmeija-ryhmässä ammattipropagandistit Johan Bäckman ja hänen lähipiirinsä, jotka on muut ihan samanlaisia kuin hän ja toimii Kremlin vaikutusoperaatioiden suomalaisina aktivisteina, muka itsenäisinä kansalaisina: he masinoivat tällaisen ilmapiirin ryhmään eikä ainoastaan ryhmään, vaan myös muualla” (1:24:45).

Jessikka Aro väittää, että Facebookin Venäjän trolliarmeija-ryhmässä olisi levitetty kehotuksia ”viiltää hänen vatsa auki” ja ”Aron päähän pitäisi tiputtaa pommi” ja puheita Aron ”vauvan tappamisesta jossakin puistossa” yms. ja että nuo kehotukset olisivat todella Bäckmanin ja hänen lähipiirinsä masinoimia (1:24:57). Aron väitteiden mukaan nuo vihakehotukset olisivat ”normaalia sananvapaudenkäyttöä näiden ryhmän perustajien mielestä”.

Jessikka Aro kertoo ”uhkailusta”, kun Ylen edustalle oli kutsuttu joku mielenosoitus. Tämä oli aiheuttanut ”pelkoa” joissakin työntekijöissä. Paikalla oli ollut 12 mielenosoittajaa.

Aro väittää, että hänelle olisi lähetetty viesti kuolleen isänsä nimissä.

Aro kertoo julkistaneensa lopulta tutkimuksensa tulokset ja havainneensa, että jotkut ihmiset eivät pysty erottamaan, mikä on trolli ja mikä ei.

Jessikka Aro näyttää myös Peter Saramon kuvan ja lausuu, että Peter Saramo ”osallistuu Venäjän trolliarmeijan keskusteluihin ja tukee Johan Bäckmania” (1:32:02). Aron mukaan Saramo ”tekee tämän Suomen eduskunnan nimissä”.

Tässä olen ihanasti minä ja Jarmo Koponen – hei vaan Jarmo. Jouduttiin tosiaan Juha Molarin vihafilmauksen kohteeksi, eli tällaisen MV-aktivistin kohteeksi, kun me oltiin puhumassa vihapuheesta Maailma kylässä festareilla 2016. Niin MV-lehden vainooja tuli sinne vihakuvaamaan ja arvioimaan, että minä Jessikka en ole pirissä” (1:32:50).

”Johan Bäckman on töissä RISI:ssä yhä edelleen tänäkin päivänä. Reuters paljasti, että RIS on ollut se taho, joka on ylipäätänsä suunnitellut koko trollaus- ja hakkerointioperaation Yhdysvaltain presidentinvaaleja vastaan. Eli Johan Bäckmanin flafka”.

Kremlin agenttien verkosto Suomessa

Olen aiemmin seikkaperäisesti osoittanut, miten Jessikka Aron trollitarinointi ei ole tutkimusta tai tiedettä, vaan salaliittoteoriaan verrattavaa tajunnanvirtaa. Tätä varten analysoin jokaisen lauseen Aron ”tutkimusartikkelissa”, jonka EPP oli julkaissut. 

 Sittemmin myös Helsingin Sanomat ja Suomen Kuvalehti ovat kiinnittäneet huomiota aivan samoihin ongelmiin, kun ovat arvioineet Aron kirjoitusta Putinin trollit.

Aro ei ole tehnyt mitään tutkimusta, vaan korkeintaan normaalia journalistista työtä, jota hän vain kutsuu juhlavasti ”tutkimukseksi”.

Hanasaaressa Jessikka Aro esittää salaliittoteorian suomalaishenkilöistä, jotka ovat ”ammattipropagandisteja”, ”Johan Bäckman ja hänen lähipiirinsä, jotka on muut ihan samanlaisia kuin hän ja toimivat Kremlin vaikutusoperaatioiden suomalaisina aktivisteina”.

Noin raju väite Kremlin vaikutusoperaatioissa toimivista ammattipropagandisteista edellyttäisi hyvää näyttöä, Aron pitäisi tuoda edes nimet julki näistä henkilöistä, jotka Bäckmanin ohessa toimisivat Suomessa.

Aron väitettä tulee kuitenkin tarkastella salaliittoteoriana, joka on syntynyt liiketaloudellisen tarpeen johdosta: Aro tekee bisnestä esittäessään huikeaa teoriaa, jonka avulla hän myy tarinaansa.

Samaisesta salaliittoteorian tarinoinnista on Aroa arvosteltu toistuvasti, esimerkiksi hänen BBC-haastattelunsa jälkeen.  Aro on myös esitellyt 1.5.2018 loukkaavasti suomalaisten nimiä ja kuvia Naton konferenssissa, kun puhui saman salaliittoteorian ”FSB:n proxy-toiminnasta Suomessa”.

Maineenpilaajat

Aro esittää hurjia väitettyjä väkivaltalauseita, jotka hän liittää Kremlin masinoiman vihakampanjaan.

Ei ole uskottavaa, että Kreml olisi lähettänyt ketään kirjoittamaan tuollaisia lauseita. Aron analyysi puuttuu, se on pelkkä väite.

Mikäli noita väkivaltalauseita on ylipäätänsä esiintynyt missään, mikä kriittinen kysymys täytyy myös esittää, niin päihtyneiden yksityisihmisten käytös on otettava vakavasti huomioon.

Lisäksi ei pidä myöskään sivuuttaa sitä, minkä Juha Korhosen kanssa olemme monesti tuoneet esille havaintojemme perusteella ja minkä Snowden paljasti JTRIG-manuaalin työmenetelmäksi: vastapuoli voi saastuttaa mainetta likaisilla tempuilla.

Onhan ihan selvää, että väkivaltaiset huudot eivät tuo mitään hyvää tulosta, vaan pilaavat vain maineen. "Anneli" ja muut feikkiprofiilit voivat käyttäytyä netissä herjaavasti myös likaisten temppujen käyttäjinä.

Törkyviestejä tehtaillaan ikään kuin Venäjän nimissä tai isänmaallisten nimissä, jotta näiden maine pilaantuisi. Olen aikoinaan joutunut estämään monen tuollaisen ikäänkuin "venäläismielisen" petturin pääsyn Facebook-ystäväksi, kun he huutelivat hulluuksia. Heidät oli analysoitavissa vastapuolen kehittämiksi maineenpilaajiksi.

Vaarallisesta hymystä vihafilmaukseen

Hanasaaressa Jessikka Aro tuo uudemman kerran esille valheellisen tarinansa Maailma kylässä -festivaalista, johon liittyvää valehtelua hän on toistanut jo aiemmin sekä ulkomailla että kirjassaan ja suomalaisissa esitelmissään. Asian johdosta on jätetty rikosilmoitus Aroa vastaan, mutta hän jatkaa silti vihapuhetta ja maalitusta minua vastaan.

Tiukat faktat on muistettava ensimmäiseksi: kukaan ei millään tavalla huomauttanut tai poistanut minua tilaisuudesta, kukaan ei millään tavalla havainnut mitään vihatoimintaa, otin muutaman videokatkelman yhtäläisesti niin Jarmo Koposen, Jessikka Aron kuin Husu Husseinin esitelmästä, istuin taka-alalla teatterisalia, en kirjoittanut mitään tapahtumasta MV-lehteen enkä ollut kirjoittanut mitään MV-lehteen tuohon tapahtumaan mennessä.

Maailma kylässä -festivaaliin liitetyt valheet toin ilmi jo tuoreeltaan kirjajulkistuksen yhteydessä.  En pidä lainkaan yhdentekevänä, että bestsellerissä ja kirjan myynninedistämistapahtumissa Aro esittää loukkaavia valheita toiminnastani ja tavoistani.

Trolli-kirjassaan Aro katsoo minun ”vaarallisesti hymyilleen”, mitä ei kuitenkaan kukaan muu todennut teatterissa, kuten Aro itse toteaa kirjassaan. Hanasaaressa tarinaa on kehitetty em. palautteen jälkeen ja nyt kyseessä olisikin ”vihafilmaus”, mikä on uusi käsite minun yhteydessä. Enhän minä ”filmaa”, mutta jotkus otan lyhyen tallennuksen esityksistä, jos valoisuus riittää. Istun kuitenkin yleensä sen verran kaukana, että kuvaaminen jää niukaksi.

Todellisuudessa en ollut siis vielä ”MV-aktivisti” Maailma kylässä -festivaaleilla, paitsi olin lähettänyt pari päivää edellä MV-lehden toimitukseen tarinan kapteeni Antti Parosen väitöstilaisuudesta Santahaminasta. Pienin muokkauksin MV-lehtijulkaisi selostukseni ja väitöskirjan esittelyn.

Jo 28.5.2016 Maailma kylässä -festivaalin jälkeen ”Pentagonin propellipäät” Eric Tallant, Joel Harding, Keith Smith, Charles Leven, Paul Cobaugh sekä iso joukko muita olivat hyvin tohkeissaan LinkedIn-artikkelin keskustelussa. He kirjoittivat, että ”venäläismieliset trollit” olisivat jo ”valmistuneet informaatiosodankäynnin taktiikoista hakkerointiin, porttikieltoihin ja tosi maailman uhkailuihin”. Minä saan melkoisen määritelmän jo otsikkotasolla: ”Venäläismielinen uusnatsi” (”Pro-Russian Finnish Neo-Nazi”), joka olisi jopa uhkaillut Joel Hardingia! Harding kertoo minun kuvanneen Aron puhetta ja “jatkavan hyökkäystä”.

Maailma kylässä -festivaalista ja Jessikka Arosta ei MV-lehti kertonut mitään, koska lehdellä ei ollut ketään edustajaa paikalla. Kirjoitin oman blogini, jossa olin kiinnostunut Jarmo Koposesta aivan yhtä paljon kuin Jessikka Arosta, joka kirjassaan näki vain itsensä festivaalien esiintyjänä. Husu Hussein ei kiinnostanut silloin juuri ketään.

Mitä tulee kysymykseen Jessikka Arosta “pirissä”, niin tieto Aron huumetuomiosta oli tullut julkisuuteen jo yli 3 kuukautta aiemmin ja Aro oli juuri välittömästi edellä kertonut huumetuomiostaan sekä New York Timesin haastattelussa että Iltalehdessä. Vastaukseni blogissa siihen, että Aro vaikutti aivan raittiita, ei ole muuta kuin liittymistä hänen esityksiinsä suuressa mediassa, jopa kansainvälisessä New York Timesissa. En nostanut mitään rumaa teemaa keskusteluun, vaan toppuuttelin innokkaimpia ylitulkinnoista.

Aro on myös espanjalaisessa El Pais -lehdessä kertonut  MV-lehden “estrimistin” harjoittamasta “fyysisestä vainosta” Helsingissä, millä hän viitannee edellä mainittuun “vaaralliseen hymyyn”, joka on kirjan julkistamisen jälkeen kehittynyt “vihafilmaamiseksi”.

Olen tuonut minulle mahdollisimman suurella foorumilla MV-lehdessä julki 29.11.2016, että erimielisyys Jessikka Aron kanssa on täysin perusteltua ja oikeutettua, mutta vihapuhe ja uhkailu eivät tietenkään ole hyväksyttävää. Aron mukaan myös tämä vetoomukseni on rikollista, törkeä kunnianloukkaus ja vaino häntä vastaan.

Terveisin,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)



13 kommenttia:

  1. Tottakai Venäjän valtio harrastaa mitä härskeintä propagandaa ja yrittää kaiken aikaa vaikuttaa muiden maiden asioihin aina vaaleja myöten (Yhdysvallat, Britannia) mutta mitenkäs todistat sen? Ei ole realistista.

    Samaa mieltä olen siinä, että jos Jessikan ja kumppanien syytökset muuttuvat näin summittaisiksi ja kohtuuttomiksi, se alkaa syödä heidän omaa uskottavuuttaan. Jos kokonaan syyttömät ihmiset voivat joutua valheellisen tiedon uhriksi menetelmä on täysin kyseenalainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtioiden propaganda on selviö. Itse en tykkää, että minun rauhallinen istuminen teatterin takaosassa nimetään vihafilmaamiseksi. Enhän minä ollut mitenkään vihainen. Itsekin Jessikka kirjoittaa minun hymyilleen. Ylipäänsä haluaisin huolellisuutta, kun minua ja muita leimataan.

      Poista
    2. Yleensä tuon tyylinen tulkinta ihmisen ilmeestä lähtee luontaisesti varsinkin silloin, kun hän tietää/tuntee valehtelevansa kyseisestä läsnä olevasta henkilöstä. Sinun "arvioiva" perusilmeesi ehkä vielä helpottaa silloin tulkintaa, mikä ei silti kelpaa puolustukseksi Jessikkalle.

      Poista
    3. Minun on vaikea arvioida, miksi tulkinta on syntynyt ja missä määrin se tulkinta on aito. Luulen, että jännittävä kertomus saa lisää kiinnostavuutta joidenkin mielestä, jos siellä oli Venäjä-mielinen propagandisti uhkailemassa. Jos muuta ei ole tarjolla, niin hymystä tulee "Vaarallinen". Minulla ei ole nimenomaan mitään tarvetta uhkailla, vaan olen tottunut kuuntelemaan kaikkia osapuolia

      Poista
  2. "Vihamielinen hymyily" on jo melko koominen syytös ja antaa esittäjästään lähinnä naurettavan kuvan. Ylipäänsä Aron tarkoitusperiä ei palvele jatkuva huomion kiinnittäminen sinuun: kuten itsekin olet todennut, propaganda-arvosi on ollut nollalukemissa vuodesta 2011 asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. WC-siivoojan selittäminen FSB:n proxy-operaatioksi on aika vaativa teoria

      Poista
  3. Jos joku on sairauslomalla, lääkäri on katsonut, ettei hän sen aikana ole työkykyinen siihen työhön, jota hän tekee. Tästä esitetään tarvittaessa työnantajalle lääkärinlausunto. Edellä mainittu työkyvyttömyys ei tarkoita, etteikö hän saisi esim. luennoida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työnantajan mahdollisuus on arvioida, onko sairasloman luentotehtävä sellainen, että sen perusteella pitäisi arvioida lääkäriltä saatua sairaslomaa tukevaa esitystä uudestaan. Lääkäri ei myönnä sairaslomaa, vaan kirjoittaa analyysin työnantajan päätöksentekoa varten.

      Poista
  4. En tiennytkään? Eli vaikka lääkärinlausunnon mukaan henkilö ei ole työkykyinen työhönsä, työnantaja voi velvoittaa hänet tekemään sitä työtä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus esimiehenä työnantajan ominaisuudessa selvittänyt asiaa juristin kanssa, koska joillakin on tapana pidentää vuosilomaa sairaslomalla yms

      Poista
  5. Herranjestas, kirkossa!

    VastaaPoista
  6. Miksi tässäkään setissä ei mainittu Torstia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Legendaarisen "Annelin" kaltaiset häiriköt riittävät esimerkiksi tällä kertaa.

      Poista