Statcounter

tiistai 17. maaliskuuta 2026

HÄPEÄMÄTÖN AHNEUS: Kapitalistinen illuusio ja ihmisyyden huutokauppa

 


I. JALON VALHEEN ARKKITEHTUURI: ”Tietoisen” kapitalismin naamio

Kysymys kapitalismin olemuksesta, sen kyvystä luoda vaurautta ja sen taipumuksesta syventää eriarvoisuutta on kenties aikamme polttavin sivilisaatiokriisi. Alexander McCobin, yhdysvaltalainen filosofi, yrittäjä ja Liberty Venturesin perustaja, joka on aiemmin toiminut Conscious Capitalism -järjestön toimitusjohtajana, esittää, että kapitalismi olisi itsessään yksi ihmiskunnan historian suurimmista voimista hyvän tekemiseen [McCobin, 12.3.2026]. McCobin korostaa, että oikein harjoitettuna kapitalismi perustuisi arvon luomiseen eikä pelkkään resurssien riistoon, mutta myöntää samalla, että järjestelmässä esiintyy "huonoja toimijoita", jotka toimivat pikemminkin varkaina kuin aitoina yrittäjinä.

Rikkauteen ja rikastumiseen liittyvä ylevä selittely on tyypillistä tietyissä piireissä, joiden mukaan jokaisessa yhteiskunnassa vallitsisi ihan vääjäämätön sosiaalinen hierarkia, mutta rikkaiden eristäytyminen ei johtuisi suinkaan ylimielisyydestä vaan ”tietoisesta strategiasta suojella menestyvää mentaliteettia” (näin esittää: Wealth Prep, 15.11.2021). Ihminen liikkuu väistämättä samaan suuntaan kuin ne, joiden kanssa hän säännöllisesti seurustelee, mikä tekee sosiaalisesta piiristä elämän tärkeimmän menestystekijän. Selitys jatkuu kauneilla sanoilla, vaikka toisinsanoen asiassa voisi nähdä korruption hyväksynnän: ”Menestyjät eivät valitse ystäviään sattumalta, vaan he rakentavat verkostoja, jotka koostuvat ideoita jakavista, toisiaan haastavista ja toisiaan mentoroivista kumppaneista” (näin esittää: Wealth Prep, 15.11.2021).

Siinä missä köyhyyden mentaliteettia hallitsisivat pelko ja väitetysti lyhytnäköinen nautinnonhaku, rikkaat keskittyisivät riskien ottamiseen ja suurten mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Tämä hieno perustelu oli lausuttu ennen pahempia Epstein-tiedostojen julkistamista. On väitetty, että keskeinen taloudellinen ero syntyisi siitä, että menestyjät investoisivat jatkuvasti varallisuutta kasvattaviin kohteisiin, kun taas muut ”tuhlaisivat rajalliset tulonsa statussymboleihin ja arvoaan menettäviin hyödykkeisiin” (näin esittää: Wealth Prep, 15.11.2021). Varakas eliitti hyödyntäisi siis yritysrakenteita ja asiantuntijoita minimoidakseen veronsa, siinä missä perinteinen palkansaaja maksaa ensin veronsa ja kuluttaa vasta tähteeksi jäävät varat. Ihmisellä on luontainen tarve tulla hyväksytyksi omassa piirissään, ja siksi ympäristön asenteet muokkaavat salakavalasti jokaisen yksilön omia toimintatapoja ja tavoitteita. Menestyksen perusta valetaan siis näiden väitteiden mukaan ”usein jo nuorena oppimalla välttämään negatiivista seuraa ja hakeutumaan sellaisten ihmisten luo, joilla on optimistinen ja tuottava elämänasenne” (näin väittää: Wealth Prep, 15.11.2021). Todellinen vaurastuminen vaatisi siis vain ”avointa mieltä ja jatkuvaa halua oppia uutta”, sillä ylimielinen luulo kaiken osaamisesta on varma tie taloudelliseen paikallaanpolkemiseen. Menestyksen polku alkaisi ”aina tietoisesta päätöksestä ympäröidä itsensä ihmisillä, jotka ovat itseä taitavampia ja jotka vetävät mukanaan kohti korkeampia saavutuksia” (näin: Wealth Prep, 15.11.2021).

II. SPECTACULUM MISERIAE: Köyhyys viihteenä ja psykologisena sokeutena

Täysin toisenlaisen näkökulman tarjoaa Andrew Gonzales, joka vastaa How Money Works -YouTube-kanavan visuaalisesta kerronnasta: Gonzales perkaa esityksessään talousviestinnän synkkää kääntöpuolta, jossa vähävaraisten talousvaikeuksista on tehty suosittu viihteen muoto [Gonzales, ”Laughing At Poor”, 26.7.2023]. Gonzales argumentoi, että muiden epätoivolle nauraminen on mediatrendi, joka saattaa paradoksaalisesti maksaa myös katsojalleen rahaa. Koska henkilökohtainen talous perustuu lopulta yksinkertaisille periaatteille, mediaibrändien on jatkuvasti keksittävä dramaattisia live-reaktioita pitääkseen yleisönsä otteessaan. Nämä ohjelmat tarjoavat katsojalle suojamekanismin, jonka avulla omat huonot talouspäätökset on helppo oikeuttaa vertaamalla niitä muiden vielä järjettömämpiin valintoihin.

Gonzales [Gonzales, ”Laughing At Poor”, 26.7.2023] nostaa esiin, kuinka tunnetut ”finfluensserit” antavat usein neuvoja, jotka ovat matemaattisesti tehottomia ja jopa ammattieettisesti kyseenalaisia. Esimerkiksi Dave Ramseyn suosima ”velkalumipallo”-metodi vetoaa psykologiaan, mutta sivuuttaa täysin korot ja kuluerot, mikä voi koitua säästäjälle kalliiksi. Gonzales varoittaa myös gurujen taipumuksesta esiintyä erehtymättöminä auktoriteetteina, mikä sokaisee yleisön tunnistamasta heidän mainostamiaan petollisia tuotteita tai mainossopimuksia. Gonzales muistuttaa karusti, että monet mediaimperiumit ovat rakentuneet epäilyttävien yritysten mainosrahoille sen sijaan, että ne perustuisivat aitoon taloudelliseen viisauteen. Viihteellinen talousneuvonta tuottaa aitojen ratkaisujen sijaan usein vain lisää taloudellista stressiä ja epärealistisia odotuksia. Gonzalesin ja How Money Works -tiimin perimmäinen tavoite onkin auttaa yleisöä tunnistamaan taloudellinen viihde ja vaaralliset neuvojat ennen kuin he menettävät rahansa sokeaan auktoriteettiuskoon [Gonzales, ”Laughing At Poor”, 26.7.2023].

Paul Piff huomauttaa, että taloudellinen eriarvoisuus on aikamme polttavimpia kysymyksiä: se murentaa yhteiskuntamme perustuksia tavalla, jota emme aina huomaa. Keskustelu rikkaudesta ja köyhyydestä pelkistyy usein numeroiksi, vaikka kyse on syvimmillään inhimillisestä käyttäytymisestä ja psykologiasta. Olisi kysyttävä itseltämme, miten etuoikeutettu asema muuttaa tapaamme nähdä itsemme ja kanssaihmisemme. Tätä monimutkaista suhdetta tutkii sosiaalipsykologi Paul Piff, joka toimii apulaisprofessorina Kalifornian yliopistossa Irvinessä [Piff, 7.11.2013]. Piff valmistui tohtoriksi UC Berkeleystä, ja hänen palkittu väitöskirjansa loi pohjan uraauurtavalle tutkimukselle sosiaaliluokkien välisistä moraalisista eroista. Hän on saanut tunnustusta muun muassa Sage Young Scholar -palkinnolla, ja hänen työtään on käsitelty laajasti kansainvälisessä mediassa, kuten New York Magazinessa. Piffin asiantuntemusta on hyödynnetty useissa merkittävissä dokumenteissa, kuten Thomas Pikettyn työhön perustuvassa Pääoma 2000-luvulla -elokuvassa. Hänen TEDx-puheensa Tekeekö raha sinusta ilkeän? [Piff, 7.11.2013] on tavoittanut miljoonayleisön ja herättänyt maailmanlaajuista keskustelua ahneuden tieteestä.

Eräässä Piffin tunnetuimmista kokeista tutkijat järjestivät peukaloidun Monopoli-pelin, jossa toinen pelaaja sai sattumanvaraisesti valtavia etuja. Vaikka etu perustui pelkkään kolikonheittoon, rikkaaksi asetettu pelaaja alkoi nopeasti käyttäytyä dominoivasti ja ylimielisesti [Piff, 7.11.2013]. Videotallenteet paljastivat, kuinka etuoikeutetut pelaajat liikuttivat pelinappuloitaan kovaäänisemmin ja söivät enemmän yhteisestä keksikulhosta. Kaikkein hätkähdyttävintä oli pelin jälkeinen keskustelu, jossa voittajat selittivät menestystään omilla taidoillaan ja strategioillaan. He unohtivat täysin sen tosiasian, että heidän alkupääomansa ja sääntömuutoksensa olivat olleet puhtaasti sattumanvaraisia [Piff, 7.11.2013]. Tämä koe toimii voimakkaana metaforana yhteiskunnalle, jossa menestys nähdään usein ansiona silloinkin, kun se on seurausta rakenteellisista eduista.

Tutkimukset osoittavat, että varallisuuden kasvaessa ihmisen myötätunto ja empatia vähenevät samalla kun oikeutuksen tunne kasvaa. Varakkaammat yksilöt moralisoivat herkemmin ahneuden olevan hyväksi ja pitävät oman edun tavoittelua hyveenä”, Piff tekee yhteenvetoja tutkimuksistaan [Piff, 7.11.2013]. ”Käytännön kokeissa on havaittu, että rikkaat antavat anonyymissä jakamistilanteessa merkittävästi vähemmän rahaa tuntemattomalle kuin köyhät” [Piff, 7.11.2013]. Toisessa tutkimuksessa rikkaiksi itsensä tuntevat koehenkilöt ottivat jopa kaksi kertaa enemmän karkkia kulhosta, jonka oli nimenomaan kerrottu olevan varattu lapsille. Piffin tiimi havaitsi myös liikenteessä, että kalliimpien autojen kuljettajat rikkovat liikennesääntöjä ja jättävät suojatiellä odottavat jalankulkijat huomiotta useammin kuin muut. Kyse ei ole siitä, että rikkaus itsessään tekisi ihmisestä pahan, vaan siitä, että ”etuoikeutettu asema sokaisee meidät muiden tarpeille” [Piff, 7.11.2013].



III. BOOTSTRAPS JA HÄPEÄ: Kalvinistinen ruoska ja köyhyysbisnes

Yhdysvaltain unelma lupaa kaikille yhtäläiset mahdollisuudet, mutta todellisuudessa varallisuus pakkautuu yhä harvempien käsiin. Taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut viime vuosikymmeninä valtavaksi kuiluksi, joka erottaa pienen huipun muusta väestöstä. ”Tämä kehitys ei vahingoita vain niitä, jotka ovat hierarkian pohjalla, vaan se heikentää koko yhteiskunnan hyvinvointia. Tutkimustulokset linkittävät suuren eriarvoisuuden sosiaalisen luottamuksen heikkenemiseen, fyysisen terveyden huononemiseen ja väkivallan kasvuun” [Piff, 7.11.2013]. Piff varoittaa: ”Ahneuden ideologia ja pelkkä oman edun tavoittelu voivat lopulta johtaa koko yhteiskuntajärjestelmän romahdukseen” [Piff, 7.11.2013]. Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton, sillä empatiaa ja tasapuolisuutta voidaan vahvistaa pienillä psykologisilla muistutuksilla. Jo lyhyt video lapsiköyhyydestä tai muistutus yhteisöllisyyden eduista voisivat palauttaa varakkaiden koehenkilöiden anteliaisuuden samalle tasolle kuin köyhien. Maailmalla onkin jo nähtävissä liikkeitä, joissa etuoikeutetut ihmiset käyttävät resurssejaan taistellakseen eriarvoisuutta vastaan. Meidän on ymmärrettävä, että todellinen edistys ei ole uusien rikkauksien löytämistä, vaan olemassa olevien resurssien soveltamista eriarvoisuuden vähentämiseen. Piff kehottaa, että olisi aika kohdata ahneuden seuraukset ja rakentaa yhteiskunta, jossa myötätunto ohittaa itsekkyyden [Piff, 7.11.2013].

Rutger Bregman, hollantilainen historioitsija ja bestseller-kirjailija, esittää, että köyhyys ei ole suinkaan ”luonteen puute vaan rahan puute” [Bregman, 13.6.2017]. Bregman esittelee tutkimuksia, joiden mukaan köyhyyden aiheuttama stressi vastaa älykkyysosamäärän laskua 14 pisteellä, hän ehdottaa perustuloa keinona inhimillisen potentiaalin vapauttamiseksi. Köyhyyden ja eriarvoisuuden rakenteellinen luonne jää usein poliittisen retoriikan varjoon. Jeff Waldorf, progressiivinen poliittinen kommentaattori ja "The Logical Leftist" -kanavan juontaja, huomauttaa republikaanien usein syyllistävän köyhiä laiskuudesta ja näkevän köyhyyden henkilökohtaisena kunniattomuutena [Waldorf, ”Republicans Hate”, 3.4.2018]. Waldorf kritisoi asennetta, jossa "bootstrap"-mentaliteettia käytetään perusteena sosiaalitukien leikkaamiselle samalla kun rikkaille ja suuryrityksille jaetaan massiivisia veronalennuksia.

Christine Zaluke, nashvilleläinen sisällöntuottaja ja entinen uskonnollinen fundamentalisti, jäljittää tämän asenteen syvälle protestanttiseen työmoraaliin [Zaluke, ”Christians Hate”, 22.12.2025]. Zaluken mukaan kalvinistinen perintö on opettanut meille, että varallisuus on merkki Jumalan suosiosta ja köyhyys uskon puutteesta tai moraalisesta heikkoudesta. Tämä luo pohjan häpeäkulttuurille, jossa yksilö kantaa yksin vastuun rakenteellisista ongelmista. Christine Zaluke nostaa tarkasteluunsa amerikkalaisen kristillisen fundamentalismin ja kapitalismin välistä syvän ja usein vääristyneen suhteen. Hän aloittaa kritisoimalla monien kristittyjen taipumusta nähdä köyhyys yksilön moraalisena epäonnistumisena ja valintana ennemmin kuin rakenteellisena ongelmana. Tämä niin kutsuttu ”bootstraps-mentaliteetti” - omillaan pärjäävä itseään niskasta ottava sisupuhuttelu - sysää kaiken vastuun menestyksestä ihmiselle itselleen ja ruokkii häpeään perustuvaa maailmankuvaa. Zaluke nostaa esiin Dave Ramseyn kaltaiset vaikuttajat, jotka leimaavat taloudelliset vaikeudet tyhmyydeksi ja sivuuttavat vallitsevat valtarakenteet. Zaluke rinnastaa suuret uskonnolliset organisaatiot ja suuryritykset narsisteihin, jotka siirtävät vastuun haitoista kuluttajien ja yksilöiden niskaan välttääkseen sääntelyä [Zaluke, ”Christians Hate”, 22.12.2025].

Historiallinen katsaus osoittaa, että uskonpuhdistus ja Martin Lutherin korostama yksilöllinen pelastus loivat pohjan nykyiselle individualismille. John Calvinin kehittämä predestinaatio-oppi puolestaan synnytti eksistentiaalista ahdistusta, jota ihmiset pyrkivät lievittämään todistamalla menestyksellään kuuluvansa Jumalan valittuihin. Tämä kehitys johti protestanttiseen työmoraaliin, jossa jatkuva ahkeruus ja maallisista nautinnoista kieltäytyminen nähtiin uskonnollisina hyveinä. Zaluken mukaan tämä ajattelutapa toimi kapitalismin polttoaineena, kun vaurautta alettiin pitää Jumalan siunauksena ja köyhyyttä merkkinä uskon tai hyvän taloudenhoidon puutteesta. Puritaaninen perintö on myös johtanut kulttuuriseen tyhjiöön, jossa monet yhteisölliset ilon muodot ja taide on perinteisesti leimattu synnillisiksi. Zaluke jakaa omakohtaisia kokemuksiaan siitä, miten sukupolvien takainen uskonnollinen ankaruus näkyy yhä häpeän tunteena ja vaikeutena nauttia elämästä. Hän vertaa tätä ankaruutta muiden kulttuurien elinvoimaisuuteen ja pohtii, miten puritaanisuus on hävittänyt yhteisöllistä perinnettä. Zaluken loppupäätelmänä on, että nykyinen kristillinen suhtautuminen köyhyyteen on usein vain teologinen tekosyy itsekkyydelle ja empatian puutteelle [Zaluke, ”Christians Hate”, 22.12.2025]. Zaluke toivoo, että kristityt tunnistaisivat eksyneensä kauas Jeesuksen alkuperäisestä sanomasta, joka korosti köyhien auttamista ja vallitsevien rakenteiden haastamista.

Köyhyys ei ole pelkkä tila, vaan se on muuttunut myös kannattavaksi liiketoiminnaksi. Johnny Harris, yhdysvaltalainen itsenäinen toimittaja ja dokumentaristi, paljastaa, kuinka yksityiset yritykset tekevät miljardeja dollareita voittoa hallinnoimalla julkisia hyvinvointipalveluita ja sosiaalitukia [Harris, 10.4.2025]. Harris nostaa esiin Maximus-yhtiön kaltaisia toimijoita, joiden kannustimet on rakennettu siten, että ne saavat enemmän voittoa karsimalla ihmisiä pois tuen piiristä tai luomalla monimutkaista byrokratiaa, joka vaikeuttaa tuen saantia. Jennie Gage, "Life, Take Two" -kanavan pitäjä ja entinen mormoniyhteisön jäsen, kertoo oman koskettavan tarinansa siitä, kuinka nopeasti keskiluokkainen elämä voi romahtaa avioliiton päättyessä, jolloin nainen jää taloudellisesti tyhjän päälle ilman turvaverkkoja [Gage & Arnold, ”America Hates”, 9.11.2025]. Gage kuvailee sitä häpeää, jota SNAP-ruoka-apukortin käyttäminen kaupassa aiheuttaa muiden asiakkaiden arvostelevien katseiden alla. Robert Arnold täydentää tätä toteamalla, että yhteiskunnassamme köyhän odotetaan "näyttävän köyhältä", ja jokainen pienikin ilonpilke tai kulutusvalinta otetaan merkkinä järjestelmän hyväksikäytöstä.

IV. MEKAANISEN MAAILMANKUVAN KONKURSSI: Ihminen koneen osana

John B. Fullerton, yhdysvaltalainen ekonomisti, sijoittaja ja kirjailija, tunnetaan erityisesti vuonna 2015 julkaistusta teoksestaan Regenerative Capitalism. Ennen nykyistä uraansa hän teki pitkän ja menestyksekkään uran Wall Streetillä JPMorgan-pankin johtotehtävissä hallinnoiden globaaleja pääomamarkkinoita ja johdannaisliiketoimintoja. Vuonna 2010 Fullerton perusti Capital Institute -ajatushautomon, jonka tavoitteena on luoda uudistavaa talousteoriaa ja asettaa rahoitusjärjestelmä palvelemaan elämää. Hän toimii aktiivisesti vaikuttavuussijoittajana ja neuvonantajana useissa kestävyysaloitteissa sekä on arvostetun Rooman klubin jäsen. Fullerton esittää, että nykyinen talousmalli perustuu vanhentuneeseen mekaaniseen ja reduktionistiseen ajatteluun, joka näkee ihmisen erillisenä luonnosta [Fullerton, 9.3.2026]. Tämä Newtonin fysiikasta kumpuava logiikka on johtanut talousjärjestelmään, joka tavoittelee maksimaalista tehokkuutta kestävyyden ja elinvoiman kustannuksella.

Fullertonin mukaan pelkkään kasvuun ja tehokkuuteen keskittyminen tekee järjestelmästä hauraan, mikä näkyy toistuvina kriiseinä, kuten pandemian aiheuttamina toimitusketjujen häiriöinä. Hän korostaa, ettei nykyinen eriarvoisuus ole vain tilastollinen ongelma, vaan kyseessä on syvä ihmisarvon kriisi, joka vahingoittaa koko järjestelmän terveyttä [Fullerton, 9.3.2026]. Taloustiede on Fullertonin mukaan rakennettu väärälle perustalle, koska se kohtelee elävää maailmaa ja ihmisiä kuin koneen osina. Ratkaisuksi hän esittää uudistavaa taloustiedettä, joka noudattaa elävien järjestelmien kahdeksaa perusperiaatetta. Keskeisin näistä on "oikea suhde", mikä tarkoittaa osien välistä symbioosia ja keskinäistä riippuvuutta, joka on tyypillistä luonnolle mutta puuttuu nykytaloudesta. Toinen tärkeä periaate on "holistinen varallisuus", jossa vauraus nähdään muunakin kuin pelkkänä rahana, kattaen muun muassa sosiaalisen ja luonnonpääoman.

Fullerton muistuttaa, että luonnossa innovaatiot ovat sopeutuvia ja vastaavat ympäristön tarpeisiin, toisin kuin nykyiset teknologiset innovaatiot, jotka usein vain maksimoivat voittoja [Fullerton, 9.3.2026]. Hän vertaa rahaa talouden happeen ja toteaa, että jos suuri osa väestöstä jää ilman osallistumismahdollisuutta, koko talousorganismi sairastuu. Fullerton nostaa esiin myös yhteisresurssit omana instituutionaan, jota tulisi suojella liialliselta yksityistämiseltä [Fullerton, 9.3.2026]. Hän esittää, että suuri osa nykyisestä varallisuudesta on todellisuudessa perittyä yhteistä omaisuutta, kuten luonnonvaroja ja teknologista historiaa, jota yritykset hyödyntävät maksamatta siitä takaisin yhteiskunnalle. Fullerton vaatii rahoitusjärjestelmän perusteellista uudistamista siten, että se sisältäisi luonnon kiertokulkuja muistuttavan pääomasyklin. Tämä sykli estäisi vaurauden kasautumisen vain harvoille ja varmistaisi resurssien virtaamisen koko järjestelmän hyväksi. Lopulta kyse on maailmankuvallisesta vallankumouksesta, jossa siirrytään erillisyyden myytistä kohti kokonaisvaltaista ymmärrystä elämän kytkeytyneisyydestä.

Fullerton uskoo, että moderni tiede ja muinainen viisaus kohtaavat tässä uudessa lähestymistavassa tarjoten polun pois nykyisestä monikriisistä [Fullerton, 9.3.2026]. Fullertonin mukaan olemme eläneet erillisyyden myytissä, jossa ihminen nähdään luonnosta irrallisena, mikä on johtanut ekologiseen polykriisiin

V. AHNEUDEN BIOKEMIA: Sijoittajan aivot ja asymmetrinen sodankäynti

Ahneuden psykologinen perusta on syvällä inhimillisessä sielunmaisemassa, mutta sen yhteiskunnallinen hyväksyntä on historiallinen tuote. Ryan K. Balot, arvostettu poliittisen tutkimuksen ja klassisten kielten professori Toronton yliopistosta, muistuttaa antiikin ajattelijoiden nähneen ahneuden sielun sisäisen järjestyksen häiriönä, jossa sokeat halut ottavat vallan järjestä [Balot, ”Psychology of Greed”, 15.10.2014].

Balot toteaa, että moderni talousajattelu, joka juontaa juurensa valistusajan filosofien kuten John Locken näkemyksiin, on uudelleenmääritellyt ahneuden rationaaliseksi oman edun tavoitteluksi. Ryan Balot tarkastelee ahneutta sekä modernin talousajattelun että antiikin filosofian valossa. Hän aloittaa toteamalla, että nykyajassa ahneutta pidetään usein hyödyllisenä voimana, joka vauhdittaa yhteiskunnan talouskasvua. Locken mukaan rahan keksintö mahdollisti loputtoman omaisuuden keräämisen, mikä nähtiin keinona lisätä yleistä hyvinvointia. Balot kuitenkin argumentoi, että ahneus on pohjimmiltaan eettisesti ongelmallinen ja ihmisyyttä vääristävä tila [Balot, ”Psychology of Greed”, 15.10.2014].

Antiikin lähteiden avulla hän osoittaa, miten ahneus johtaa henkiseen pahoinvointiin ja moraaliseen rappioon. Esimerkiksi Herodotos kuvasi ahneuden muuttavan ihmisen groteskiksi ja luonnostaan vieraantuneeksi olennoksi. Epikurolainen runoilija Lucretius puolestaan esitti, että ahneuden psykologinen juuri on pohjimmiltaan kuolemanpelossa. Lucretiuksen mukaan ihminen yrittää paeta katoavaisuuttaan haalimalla materiaa, mikä on kuitenkin vain epätoivoinen harha. Platon ja Sokrates näkivät ahneuden sielun sisäisen järjestyksen häiriönä, jossa sokeat halut ottavat vallan järjestä. Tällainen ihminen päätyy lopulta omien halujensa orjaksi, sillä ne ovat perimmiltään kyltymättömiä ja tuhoisia.

Balot muistuttaa, että vaikka moderni maailma korostaa materiaalista menestystä, sielun terveys vaatii rehellistä itsetutkiskelua. Ahneuden ymmärtäminen psykologisena harhaliikkeenä auttaa meitä tunnistamaan ihmisen todelliset ja merkitykselliset tarpeet. Politiikan perimmäisen tarkoituksen tulisi olla ihmisen kukoistuksen tukeminen, ei pelkkä materiaalisen vaurauden maksimointi. Balotin keskeinen viesti on, että aito onnellisuus löytyy viisaudesta ja kohtuudesta, eikä koskaan loputtomasta haalimisesta.

Harvey Kaplan, kokenut yhdysvaltalainen psykoanalyytikko ja NPAP:n tiedekunnan jäsen, määrittelee ahneuden oraaliseksi regressioksi – alkukantaiseksi haluksi nielaista ja kuluttaa kaikki ympärillä oleva [Kaplan, 1991]. Kaplanin mukaan yhteiskunta naamioi tämän tuhoisan impulssin usein hyveiksi, kuten "voittoajatteluksi" tai "yrittäjähengeksi", vaikka se kumpuaa sisäisestä tyhjyydestä. "Awakened Wonderer" -analyysissä huomioidaan, että kulutuskulttuurimme glorifioi materialismia ja opettaa meidät täyttämään eksistentiaalista tyhjyyttä tavaroilla, mikä ruokkii adequacy- ja inadequacy-tunteiden noidankehää [Awakened Wonderer, 12.2.2024].

Taloudellinen menestys ja sen tavoittelu nähdään sijoitusmaailmassa usein puhtaasti temperamenttikysymyksenä. Warren Buffett, legendaarinen "Omahan oraakkeli" ja yksi maailman rikkaimmista miehistä, painottaa itsenäisen harkinnan merkitystä ja varoittaa antamasta muiden pelon tai innostuksen tarttua itseen [Buffett, ”Greed”, 6.5.2019]. Silti moderni neurotiede viittaa siihen, että sijoittajan aivot eivät ole rakentuneet sijoittamiseen vaan selviytymiseen. Mind Over Money -kanavalla esitellään Daniel Kahnemanin, Nobel-palkitun psykologin, havaintoja siitä, kuinka pelko ja ahneus ohjaavat päätöksentekoa: tappion tuottama tuskallinen tunne on biologisesti kaksi kertaa voimakkaampi kuin voiton tuottama ilo [Mind Over Money, ”Kahneman”, 5.11.2025].

Michael Lamothe, sijoitusvalmentaja ja kaupankäynnin psykologiaan erikoistunut asiantuntija, korostaa hiukan hienostuneesti, että pelko ja ahneus aktivoituisivat erityisesti kesken kaupankäynnin, jos sijoittajalta puuttuu selkeä prosessi ja itsetuntemus [Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021] – ikään kuin pelko ja ahneus olisivat vieras tulokas. Lamothe tunnetaan erityisesti "The Trading Mindwheel" -teoksen kirjoittajana ja entisenä MARA Wealth -yrityksen perustajana, ja nykyisin hän toimii osana Mark Minervinin arvostettua sijoitustiimiä. Lamothen sijoitusfilosofian ytimessä on "Mindset & Skillset" -ajattelu, jossa sijoittajan tekninen osaaminen yhdistyy rautaiseen itsekuriin ja mielen hallintaan. Kaupankäynti ei saisi olla pelkkää numeroiden analysointia, vaan jatkuvaa kamppailua ihmismielen primäärisiä tunteita – toivoa, pelkoa ja ahneutta – vastaan. Nämä emotiot eivät ole virstanpylväitä, jotka ohitetaan kerran, vaan ne vaativat sijoittajalta herkeämätöntä itsetarkkailua ja systemaattista valmistautumista [Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021].

Lamothe argumentoi, että mielen hallinta alkaa jo kaupankäyntipäivää edeltävänä iltana huolellisen markkina-analyysin ja sijoituspäiväkirjaan tehtävien kirjausten muodossa. Onnistuminen edellyttäisi vankkaa rutiinia, jossa keho ja mieli valmistetaan suoritukseen ennen kuin yhtäkään kurssikaaviota avataan. Meditaatio, fyysinen aktiivisuus ja nesteytys eivät ole vain elämäntapavalintoja, vaan kriittisiä työkaluja, joilla sijoittaja virittää itsensä optimaaliseen tilaan. Sijoittajan suurin vihollinen on reaktiivisuus, joka syntyy puhelimen jatkuvasta selaamisesta ja tarpeettomasta kurssien tarkkailusta kesken päivän [Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021]. Haitalliset tavat on tunnistettava ja korvattava prosessia palvelevilla toimilla, jotta sijoittaja ei eksyisi tunteiden viemäksi.

Lamothe korostaa, että ”toivo, pelko ja ahneuden tunteet nousevat usein luottamuksen, kokemuksen tai huolellisen suunnittelun puutteesta” [Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021]. Mid-trade-vaiheessa eli kaupan ollessa käynnissä sijoittajan huomio karkaa liian usein lopputulokseen, vaikka sen tulisi pysyä tiukasti prosessissa. Menneisiin tappioihin tai tulevaisuuden haavekuviin takertuminen sokaisee sijoittajan nykyhetken objektiiviselta todellisuudelta. ”Ahneus ilmenee usein haluna lisätä panoksia liian myöhään tai katkeruutena liian aikaisesta voittojen kotiuttamisesta” [Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021]. Tunteiden eliminoimiseksi sijoittajan olisi siirryttävä subjektiivisesta kokijasta kohti tutkijan tai salapoliisin viileää analyyttisyyttä. Tilastollinen ajattelu ja omien sijoitustilastojen, kuten keskimääräisten voittojen ja riskisuhteiden, jatkuva seuranta neutralisoi yksittäisen kaupan merkityksen.

Kun sijoittaja ymmärtää sijoitustensa kokonaiskuvan ja tilastollisen odotusarvon, yksittäinen tappio ei enää aiheuta lamaannuttavaa pelkoa. Lamothe suosittelee teknisenä keinona piilottamaan kaikki merkinnät kaavioista, jolloin hinnanmuutoksia voi tarkastella vailla kytköstä omiin voittoihin tai tappioihin. Automaation hyödyntäminen tavoitehintojen ja stop-loss-tasojen muodossa on välttämätöntä kurinalaisuuden ylläpitämiseksi. Jos sijoittajan fokus on oikeassa paikassa eli prosessissa, lopputulos seuraa vääjäämättä perässä ajan myötä. Kiitollisuuden harjoittaminen aamuin ja illoin on Lamothen mukaan tehokas tapa kehystää mieli positiiviseksi ja välttää turhautumista. Fokus on siirrettävä siitä, mitä emme halua – kuten tappioita – siihen, mitä tavoittelemme eli kurinalaiseen toteutukseen. Kaupankäyntisuunnitelman noudattaminen on sijoittajan ainoa aito velvollisuus markkinoiden ollessa auki. Jokainen sijoituspäivä on mahdollisuus vahvistaa henkistä kestävyyttä toiston ja rutiinien kautta. ”Sijoituspäiväkirjan pitäminen ja kauppojen jälkianalyysi paljastavat ne sokeat pisteet, joissa tunteet pääsivät ohjaamaan päätöksentekoa. Sijoittaminen on maraton, jossa itsetuntemus on yhtä tärkeää kuin tekninen analyysi” [Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021].

Lamothen opetus on selkeä: hallitse rutiinisi, niin hallitset lopulta myös markkinat. Vain siirtämällä katseen pois hinnan vaihtelusta ja keskittymällä omaan toimintatapaan voi sijoittaja saavuttaa kestävää menestystä. Myös Morgan Housel, menestyskirjailija ja käyttäytymistaloustieteen asiantuntija, muistuttaa, että taloudellinen menestys on enemmän "pehmeä taito" (soft skill) kuin kovaa tiedettä; se riippuu siitä, miten ihminen käyttäytyy, eikä siitä, miten älykäs hän on [Housel, 26.2.2021].

Housel varoittaa erityisesti kateudesta, joka on kapitalismin kääntöpuoli: ihminen voi saada miljoonan bonuksen, mutta tuntea itsensä sairaaksi kuullessaan naapurin saaneen kaksi miljoonaa. Lamothen ja muiden sijoituspsykologien opetukset saavat tukea tutkimuksista. "Trading Psychology Stick" -tutkimukset paljastavat, että aivomme voivat olla neurologisesti riippuvaisia rahan menettämisestä, sillä voiton tavoittelu laukaisee samanlaisia dopamiiniryöppyjä kuin huumausaineet [Trading Psychology Stick, 25.6.2025]. Moderni treidauspsykologia paljastaa, että aivomme ovat neurologisesti rakentuneet häviämään rahaa markkinoilla [Trading Psychology Stick, 25.6.2025].

MIT:n tutkijat ja Wall Streetin geneettiset selvitykset osoittavat, että menestyminen vaatii biologisten impulssien tietoista uudelleenohjaamista. Hallitsematon ahneus on treidaajan suurin vihollinen, sillä se aktivoi aivoissa samat mielihyväreitit kuin voimakkaat huumausaineet. Voittoputken aikana dopamiini sumentaa arvostelukyvyn, jolloin tilastollisesti suuri osa tileistä tuhoutuu juuri suurimman onnistumisen jälkeen. Tutkimukset osoittavat treidaajan riskinsietokyvyn laskevan jopa 70 prosenttia tiettyjen biologisten vaaravyöhykkeiden, kuten verensokerin romahduksen, aikana [Trading Psychology Stick, 25.6.2025]. Parhailla sijoittajilla on havaittu erityinen geenimutaatio, joka auttaa heitä pitämään dopamiinitasonsa tasapainossa äärimmäisessä paineessa. Tappion jälkeiset ensimmäiset 90 sekuntia ovat kriittisiä, sillä silloin aivojen rationaalinen osa kytkeytyy pois päältä ja houkutus tuhoisaan kostotreidaamiseen on huipussaan. Vaarallinen positioiden koon hiipivä kasvu tapahtuu usein huomaamatta, mikä johtaa katastrofiin juuri kun sijoittaja tuntee itsensä voittamattomaksi. Aivot käsittelevät oikean rahan menetyksiä fyysisenä kipuna, minkä vuoksi demotileillä menestyvät sijoittajat usein epäonnistuvat tositilanteen pelkotiloissa. Menestyvät ammattilaiset ovat kouluttaneet aivonsa käsittelemään stop-loss-rajoja palkitsemiskeskuksessa eikä kivun tunteena [Trading Psychology Stick, 25.6.2025].

Liiallinen eri aikavälien analysointi luo aivoihin ristiriitoja, jotka johtavat päätöksenteon halvaantumiseen ja alkuperäisen sijoitussuunnitelman unohtamiseen. Jatkuva strategioiden vaihtaminen on merkki aivojen koukuttumisesta uutuudenviehätykseen, vaikka markkinat palkitsevat vain tylsän kurinalaisuuden. Voittojen säännöllinen kotiuttaminen on välttämätöntä, jotta numerot ruudulla muuttuvat aivoille todelliseksi varallisuudeksi ja peliriippuvuuden kaltainen tila estyy. Sijoittajan on kuljettava läpi viiden vaiheen evoluutiotikkaat, joissa tavoitteena on egon liuottaminen ja täydellinen prosessin hallinta. Vain ymmärtämällä ahneuden biologisen lähteen ja valjastamalla sen strategiseksi voimavaraksi on mahdollista nousta menestyvän yhden prosentin joukkoon [Trading Psychology Stick, 25.6.2025].

VI. RUHTINAAN PALUU: Vallan säädytön rehellisyys

Nykyajan kiireisessä maailmassa Niccolò Machiavellin nimi on monelle enää hämärä muisto, vaikka tämän firentiläisen valtiomiehen opit vallan olemuksesta ovat ajankohtaisempia kuin koskaan – ja niiden psykologinen kuvaus ahneudesta ja menestyksestä on melko synkkä. Machiavelli oli 1400-luvulla elänyt historian ja poliittisen filosofian uranuurtaja, joka riisui politiikasta uskonnollisen verhon ja paljasti sen raakana voimapelinä.

Depth Psychology Hubin esitys syventyy machiavellistiseen pimeään psykologiaan ja kysyy, miksi häikäilemättömät ihmiset tuntuvat aina voittavan [Depth Psychology Hub, ”Machiavelli”, 6.10.2025]. Keskeinen väite on hätkähdyttävä: yhteiskunta demonisoi ahneuden juuri siksi, että se on todellisuudessa vallan voimakkain moottori. Machiavellin hengessä analysoidaan, kuinka perinteinen moraali on usein vain vahvojen kieli, jolla pidetään heikot tyytyväisinä kahlisiinsa. Ruhtinaan on hallittava havaintoja enemmän kuin totuutta, sillä ihmiset seuraavat pikemminkin kaipuutaan kuin logiikkaa. Strateginen ahneus ei ole sokeaa himoa, vaan kykyä muuttaa halu riippuvuussuhteiden arkkitehtuuriksi.



Machiavellistinen realismi opettaa, että tunteisiin reagoiminen on heikkoutta, kun taas kylmä laskelmointi ja kärsivällisyys ovat todellisen hallitsijan merkkejä. Historialliset esimerkit Caesarin lupauksista Medicien pankkitoimintaan osoittavat, kuinka imperiumit on rakennettu hallitsemalla muiden ihmisten tarpeita. Palveleeko oma moraalinen pidättäytyminen todellisuudessa vain niitä, jotka eivät pelkää käyttää ahneutta aseenaan? Jotta voisi ymmärtää nykyajan yritysjohtajia tai poliittisia manipulaattoreita, olisi ensin kohdattava se machiavellistinen totuus, että ihminen on halujensa orja. Machiavellin tunnetuin teos Ruhtinas toimii yhä tänä päivänä peilinä sille pimeälle puolelle, jota kutsutaan psykologiassa machiavellismiksi. Julmuuteen ei pitäisi ryhtyä, mutta herätä huomaamaan, kuinka näkymättömät langat ohjaavat päätöksentekoa [Depth Psychology Hub, ”Machiavelli”, 6.10.2025].

Machiavellistinen viisaus tiivistyy kykyyn hallita omaa luontoaan ja suunnata kunnianhimo tietoisesti kohti päämäärää ilman häpeää. Sivistynyt kulttuuritaito edellyttää näiden valtadynamiikkojen tunnistamista, jotta emme jäisi pelkiksi sivustakatsojiksi muiden kirjoittamassa historiassa

VII. PERINTÖVALTA JA MATEMAATTINEN TUOMIO: Piketty ja r > g

Kun siirrymme yksilöpsykologiasta laajoihin historiallisiin rakenteisiin, Thomas Piketty, Pariisin taloustieteellisen korkeakoulun professori ja aikamme kenties vaikutusvaltaisin eriarvoisuuden tutkija, nousee keskeiseksi auktoriteetiksi. Piketty on osoittanut valtavalla datamäärällä, että kapitalismin sisäänrakennettu logiikka johtaa varallisuuden keskittymiseen, kun pääoman tuottoaste ylittää talouskasvun nopeuden [Piketty & Noah, 6.5.2020].

Pikettyn mukaan toisen maailmansodan jälkeinen keskiluokan nousu ja tasa-arvoistuminen oli historiallinen poikkeus, joka johtui sotien aiheuttamasta pääomien tuhoutumisesta ja radikaalista verotuksesta [Financial Historian, ”Piketty”, 30.1.2026]. Nykyisin olemme palaamassa "patrimoniaaliseen kapitalismiin", jossa peritty varallisuus määrää yksilön kohtalon enemmän kuin oma työ tai lahjakkuus [Capital Vault, 10.2.2026]. Pikettyn teokset, kuten "Capital in the Twenty-First Century", ovat herättäneet laajaa keskustelua siitä, onko meriittien perusteella palkitseminen enää mahdollista, jos koulutettu työntekijä ei pysty kilpailemaan perintöpääoman kasvun kanssa [Financial System, ”Piketty Explained”, 7.2.2026]. Piketty esittää ratkaisuksi globaalia varallisuusveroa, jotta demokratia ei murenisi äärimmäisen keskittymisen alle [Bloomberg, ”Piketty”, 29.4.2020].

Bloombergin haastattelussa ranskalaistutkija Thomas Piketty analysoi koronaviruspandemian syvällisiä vaikutuksia globaaliin varallisuuden jakautumiseen ja taloudelliseen valtatasapainoon [Bloomberg, ”Piketty”, 29.4.2020]. Piketty korosti, että taloudellinen eriarvoisuus ei olisi vääjäämätön teknologinen seuraus, vaan se kumpuaa ensisijaisesti yhteiskunnan ideologisista ja poliittisista valinnoista. Hän näkee tuolloisessa kriisissä mahdollisuuden vallitsevan markkinakeskeisen ajattelutavan murtumiseen, mikä voisi johtaa uudenlaiseen ja oikeudenmukaisempaan talouden sääntelyyn. Keskustelun ytimessä on valtioiden paisuva julkinen velka ja tarve löytää kestäviä keinoja pandemian aiheuttamien taloudellisten vaurioiden korjaamiseksi. Thomas Pikettyn teos "Pääoma 21. vuosisadalla" nousi odottamattomaksi kansainväliseksi menestykseksi tarjoamalla analyysin modernin kapitalismin rakenteista yksinkertaisen mutta tuhoisan kaavan, r>g, kautta. Tämä matemaattinen muotoilu osoittaa, että kun pääoman tuotto ylittää talouskasvun, varallisuus keskittyy kiihtyvällä tahdilla ja perinnöllinen rikkaus kasvaa työnteosta saatavia tuloja nopeammin [Financial System, ”Piketty Explained”, 7.2.2026].

Pikettyn keskeisen havainnon mukaan 1900-luvun puolivälin suhteellinen taloudellinen tasa-arvo oli vain historiallinen poikkeama, joka johtui maailmansotien aiheuttamista tuhoista eikä suinkaan järjestelmän luonnollisesta kehityksestä. Piketty siirtyi urallaan puhtaasta matemaattisesta teoriasta kohti empiiristä tutkimusta analysoituaan viidentoista vuoden ajan historiallisia veroasiakirjoja, mikä paljasti syvän rakenteellisen taipumuksen varallisuuden kasautumiseen. Hänen tutkimuksensa maalaa synkän kuvan paluusta "patrimoniaaliseen kapitalismiin", jossa meritokratia korvautuu syntyperään perustuvilla dynastioilla ja perintö ratkaisee yksilön kohtalon työnteon sijaan [Financial System, ”Piketty Explained”, 7.2.2026]. Vaikka taloustieteen valtavirta on esittänyt kritiikkiä Pikettyn tilastollisia oletuksia kohtaan, dokumentti toteaa hänen tunnistamansa trendin varallisuuden keskittymisestä ja sen yhteiskunnallisista seurauksista olevan nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä lähes kiistaton. Eriarvoisuuden kärjistyminen nähdäänkin suorana syynä populismin nousuun ja instituutioita kohtaan tunnetun luottamuksen romahdukseen, mikä nakertaa demokraattisen yhteiskunnan perustaa.

Pikettyn perimmäinen viesti on herätyshuuto rakenteellisten muutosten välttämättömyydestä, sillä ilman radikaaleja toimia järjestelmä on suunniteltu palkitsemaan omistamista inhimillisen vaivannäön kustannuksella Euroopassa [Financial System, ”Piketty Explained”, 7.2.2026]. Piketty nostaa esiin historiallisen esimerkin toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta, jolloin Saksa ja Japani selvisivät jättiveloistaan ottamalla käyttöön kertaluonteisia ja erittäin progressiivisia varallisuusveroja. Hän argumentoi, että varallisuuden suora verottaminen on historiallisesti osoittautunut tehokkaammaksi ratkaisuksi kuin inflaation salliminen, joka usein rankaisee kovimmin keski- ja pienituloisia [Bloomberg, ”Piketty”, 29.4.2020].

Tulisi kiinnittää huomiota myös eurooppalaisten sosiaalisten turvaverkkojen elintärkeään rooliin työvoiman tukemisessa kriisin aikana verrattuna järjestelmiin, joista tällaiset rakenteet puuttuvat. Piketty muistutti turvaverkkojen ulkopuolelle jäävien prekaarien työntekijöiden haavoittuvuudesta ja peräänkuulutti poliittista tahtoa perusrakenteiden uudistamiseksi vakaamman tulevaisuuden varmistamiseksi [Bloomberg, ”Piketty”, 29.4.2020]. Kuten taloustieteilijä Max Klymenko toteaa, Pikettyn data osoittaa, että rikkaat eivät rikastu siksi, että he olisivat älykkäämpiä, vaan koska järjestelmä on viritetty palkitsemaan omistamista työnteon sijaan [Klymenko, ”Piketty”, 29.8.2018].

Thomas Piketty on haastatteluissaan korostanut, että eriarvoisuus ei ole taloudellinen välttämättömyys, vaan poliittinen ja ideologinen valinta [Murad, ”On Piketty”, 5.3.2021]. Myös Sreenivasan Jain, intialainen arvostettu journalisti, on haastatteluissaan tuonut esille Pikettyn havaintoja siitä, kuinka varallisuus kasaantuu globaalisti: jo vuosikymmen sitten 62 rikkainta yksilöä omisti yhtä paljon kuin puolet maailman väestöstä [Jain & Piketty, 23.1.2016].

Deutsche Wellen uutisraportti kuvaili ranskalaista taloustieteilijä Thomas Pikettyä, jonka teos "Pääoma 21. vuosisadalla" oli nostanut varallisuuden epätasaisen jakautumisen globaalin keskustelun keskiöön [Deutsche Welle, ”Piketty”, 8.10.2014]. Deutsche Welle kuvaili syvenevää kuilua rikkaiden ja köyhien välillä teollistuneissa maissa ja nostaa esiin huolen perinteisen keskiluokan vääjäämättömästä kutistumisesta. Pikettyn keskeinen havainto on, että pelkällä työnteolla vaurastuminen on muuttunut lähes mahdottomaksi viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana tulokehityksen polkiessa paikallaan. Toisin kuin suuren kasvun aikakaudella eläneillä suurilla ikäluokilla, nykyisillä työntekijöillä tulot kuluvat usein pelkkään välttämättömään elämiseen ilman aitoa mahdollisuutta pitkäjänteiseen säästämiseen. Varallisuuden kasvu on Deutsche Wellen uutisen mukaan keskittynyt nykyisin niille, jotka voivat elää sijoitustensa tuotoilla, mikä johtaa pääoman kasaantumiseen yhä harvemmille käsille. Ratkaisuna tähän rakenteelliseen epätasapainoon Piketty ehdottaa verojärjestelmän uudistamista siten, että työn verotusta kevennetään ja kasaantunutta varallisuutta verotetaan globaalisti ankarammin. Deutsche Wellen raportti korostaa Pikettyn poikkeuksellista akateemista taustaa ja hänen kaksi vuosikymmentä kestänyttä työtään verotustietojen ja poikkeuksellisen laajojen historiallisten tilastojen kokoamisessa [Deutsche Welle, ”Piketty”, 8.10.2014].

Vaikka Pikettyn analyysi on kohdannut myös liberaalin markkinateorian kannattajien kritiikkiä, uutisointi osoittaa hänen teemojensa herättämän valtavan kansainvälisen kiinnostuksen, joka ulottuu Euroopasta aina Aasian kasvaviin talousmahtiin saakka. Thomas Piketty [Piketty, ”Inequality”, 2.10.2015] haastaa perinteisen taloustieteen teoreettisen painotuksen asettamalla keskiöön empiirisen historiallisen datan analyysin, jolla hän purkaa myyttejä varallisuuserojen luonnollisuudesta. Hänen mukaansa verotus ei ole ainoastaan valtioiden tulonkeruuväline, vaan se toimii analyyttisesti merkittävänä tietolähteenä, joka paljastaa yhteiskunnallisen varallisuuden todellisen jakautumisen pitkällä aikavälillä.

Piketty osoittaa historiallisella vertailulla, että 1900-luvun alun Ranskassa vallinnut puhe egalitarismista oli illuusiota, sillä todellisuudessa varallisuuden keskittyminen oli aivan yhtä äärimmäistä kuin aristokraattisessa Britanniassa. Piketty korostaa, että varallisuuserojen merkittävä kaventuminen vuosien 1910 ja 1950 välillä ei johtunut talouden sisäisistä automaattisista mekanismeista, vaan nimenomaan väkivaltaisista poliittisista tapahtumista, kuten sodista ja inflaatiosta. Analyysi kytkee 1970-luvulta alkaneen eriarvoisuuden uuden kasvun suoraan tietoisesti valittuihin poliittisiin reformeihin, mikä vahvistaa teesin epätasa-arvon rakentumisesta poliittisten päätösten eikä luonnonlakien seurauksena.

Piketty [Piketty, ”Inequality”, 2.10.2015] kritisoi taloustieteilijöiden taipumusta rakentaa monimutkaisia matemaattisia teoreemia ja painottaa sen sijaan tutkijoiden moraalista vastuuta establishmentin denialismin murtajina tosiasioiden avulla. Hän analysoi tutkijan roolia etuoikeutena, jonka tehtävänä on tuottaa tietoa yhteiskunnallisten väitteiden oikeellisuuden tarkistamiseksi ja yleisen keskustelun laadun parantamiseksi. Vaikka tarkka data ei poista ideologisia kiistoja, se on välttämätön perusta tietoon perustuvalle demokraattiselle keskustelulle yhteiskunnan suunnasta [Piketty, ”Inequality”, 2.10.2015]

VIII. PEUKALOITU PELI: Demokratia kapitalismin giljotiinissa

Taloudellinen ja poliittinen valta kietoutuvat toisiinsa tavalla, jota Richard David Wolff, taloustieteen emeritusprofessori ja Marx-tutkija, kuvailee "peukaloiduksi peliksi" (rigged game) [Wolff, 14.2.2015].

Richard Wolff toteaa, että Yhdysvalloissa on herännyt valtava kiinnostus kapitalismin kriittistä analyysia kohtaan vuosikymmenten pelon ja hiljaisuuden jälkeen. Hän käyttää Kreikan ja Espanjan poliittisia mullistuksia esimerkkeinä siitä, miten kansa hylkää talouskuria ajavat perinteiset puolueet, kun ne epäonnistuvat kriisien hoidossa. Wolff muistuttaa, että Kreikan pelastuspaketit menivät todellisuudessa suurten yksityisten pankkien pelastamiseen, eivätkä ne hyödyttäneet tavallisia ihmisiä. Hän nostaa esiin historiallisen epäoikeudenmukaisuuden huomauttamalla, että Saksalle annettiin velkoja anteeksi vuonna 1953, mutta nyt se vaatii muilta mailta ehdotonta takaisinmaksua.

Yhdysvaltain historiasta Wolff nostaa esiin presidentti Rooseveltin ja New Deal -ohjelman, jotka syntyivät voimakkaan vasemmistolaisen kansanliikkeen painostuksesta. Tuolloin kapitalismi pelastettiin asettamalla rikkaille jopa 94 prosentin tulovero ja luomalla miljoonia julkisia työpaikkoja työttömille. Sodan jälkeen liike-elämä aloitti kuitenkin järjestelmällisen vastahyökkäyksen tuhotakseen ammattiliitot ja vasemmistolaisen opposition. Tämä kehitys johti ammattiyhdistysliikkeen romahtamiseen ja verotaakan siirtämiseen suuryrityksiltä tavallisten palkansaajien niskaan.

Wolffin mukaan nykyinen talousjärjestelmä on viritetty palvelemaan vain pientä eliittiä, mikä on tehnyt Yhdysvalloista varallisuuden jaon suhteen banaanitasavallan. Hän viittaa Thomas Pikettyn tutkimuksiin, jotka osoittavat kapitalismin tuottavan luonnostaan jatkuvasti kasvavaa ja kärjistyvää eriarvoisuutta. Pelkät sosiaaliset reformit eivät Wolffin mukaan riitä, sillä järjestelmä pyrkii aina kumoamaan saavutetut edut heti kriisin helpotettua. Wolff väittääkin [Wolff, 14.2.2015], että kapitalismi ja demokratia ovat pohjimmiltaan toistensa vastakohtia, koska taloudellinen valta on keskittynyt harvoille. Hänen keskeinen ratkaisunsa on työpaikkojen ja yritysten demokratisointi, jolloin työntekijät päättäisivät itse yrityksen toiminnasta ja suunnasta. Jos työntekijät saisivat päättää, he eivät äänestäisi omien työpaikkojensa siirtämisestä halvan työvoiman maihin tai lähiympäristön saastuttamisesta. Demokraattisessa yrityksessä voitot jaettaisiin oikeudenmukaisesti, eikä pieni johtoryhmä voisi enää maksaa itselleen kohtuuttomia bonuksia muiden kustannuksella. Esimerkkinä toimivasta mallista Wolff käyttää espanjalaista Mondragon-osuuskuntaa, joka on kasvanut valtavaksi ja menestyväksi työntekijöiden hallitsemaksi kokonaisuudeksi.

Wolff kritisoi kauppakorkeakouluja ja nykyistä hallintomallia, joka perustuu työntekijöiden kontrollointiin ja vastakkainasetteluun perustuvaan tehokkuusajatteluun. Hän uskoo, että työntekijöiden hallitsemat yritykset olisivat todellisuudessa kestävämpiä, koska niistä puuttuisi rakenteellinen vihanpito johdon ja alaisen väliltä. Puheessaan Wolff kannustaa ihmisiä voittamaan järjestäytymiseen liittyvän pelon ja vaatimaan perustavanlaatuista systeemistä muutosta pelkkien pintapuolisten korjausten sijaan.

Wolff toteaa, että kapitalismi on epäonnistumassa valtaosalle maailman väestöstä, ja on aika siirtyä kohti inhimillisempää ja aidosti demokraattisempaa talousjärjestelmää [Wolff, 14.2.2015]. Wolff huomauttaa, että työntekijöiden tuottavuus on kasvanut jatkuvasti, mutta palkat ovat junnanneet paikoillaan samalla kun yritysjohtajien tulot ovat räjähtäneet käsiin. Hän näkee ratkaisuna työpaikkademokratian ja työntekijöiden omistamat osuuskunnat, joissa päätökset voitonjaosta ja investoinneista tehtäisiin kollektiivisesti [Wolff, 9.3.2026].

Wolffin mukaan nykyinen asuntokriisi on suora seuraus siitä, että asunnoista on tehty sijoitusinstrumentteja, joilla varallisuutta siirretään entisestään huipulle [Wolff, 9.3.2026]. Wolff muistuttaa historiasta, jolloin Yhdysvaltain hallitus rakensi onnistuneesti kymmeniä asuinyhteisöjä, ja esittää tämän ratkaisuna nykyiseen asuntopulaan. Hän juhlistaa mieluisasti United Auto Workers -liiton historiallista sopimusvoittoa Tennesseen Volkswagen-tehtaalla, mikä toi työntekijöille merkittäviä palkankorotuksia ja etuja. Samaan aikaan Wolff nostaa esiin Pittsburgh Post-Gazetten tapauksen, jossa työntekijät voittivat pitkän lakon, mutta omistajat päättivät mieluummin lakkauttaa koko lehden kuin noudattaa sopimusta. Tämä toimii esimerkkinä siitä, miten voitontavoittelu voi vahingoittaa paikallista demokratiaa ja yhteisön tärkeitä palveluita.

Asiantuntija Rob Robinson analysoi asuntokriisin syvyyttä ja toteaa [Wolff, 9.3.2026], että kymmenet miljoonäamerikkalaiset kärsivät kohtuuttomista asumiskustannuksista. Robinson korostaa, että asunnottomuus ja epävakaa asuminen repivät perheitä rikki ja vaikeuttavat erityisesti lasten koulunkäyntiä. Hän haastaa perinteisen amerikkalaisen unelman omistusasumisesta ja kuvailee sitä nykyisessä taloustilanteessa usein pikemminkin loputtomaksi velkakierteeksi kuin vaurauden lähteeksi. Ratkaisuksi Robinson ehdottaa siirtymistä pelkästä hätämajoituksesta kohti todellista oikeutta asuntoon sekä "asunto ensin" -politiikan vahvistamista.

IX. TALOUSKURI JA PAKKOVALTA: Liberaalin illuusion loppu

Clara E. Mattei on italialainen taloustieteilijä ja professori, joka johtaa Tulsan yliopiston Center for Heterodox Economics -keskusta. Hän on erikoistunut kapitalismin historiaan ja talouskurin poliittiseen analyysiin, tarkastellen niitä erityisesti vallankäytön ja yhteiskunnallisten hierarkioiden näkökulmasta. Mattein tunnetuin teos The Capital Order palkittiin ilmestymisvuonnaan yhtenä parhaista talouskirjoista, ja hän jatkaa kriittistä tutkimustaan tuoreessa teoksessaan Escape from Capitalism. Hän on näkyvä kriittisen taloustieteen edustaja, joka korostaa, ettei taloustiede ole neutraalia teknokratiaa vaan pohjimmiltaan poliittista toimintaa.

Clara E. Mattei ja Richard D. Wolff keskustelevat Mattein uudesta kirjasta ja siitä, miten talouden säännöt muovaavat yhteiskunnallista valtaa. He analysoivat Trumpin hallintoa ilmiönä, joka tuo kapitalismin sisäänrakennetun väkivallan ja ristiriidat äärimmilleen tehden ne samalla näkyvämmiksi. Clara E. Mattei argumentoi teoksessaan "The Capital Order", että talouskuri (austerity) on ollut historiallisesti tehokas keino suojella kapitalistista järjestelmää ja vaimentaa työväenliikkeiden vaatimuksia [Mattei & Wolff, 28.1.2026].

Mattein mukaan neoliberalismi on naamioinut poliittiset päätökset neutraaleiksi talouslaeiksi, jotka todellisuudessa rankaisevat enemmistöä. Mattei selittää, että liberaalit demokratiat piilottavat syvän taloudellisen epätasa-arvon ja pakkovallan poliittisen vapauden illuusion taakse. Mattei ja Wolff korostavat, ettei talouskuri ole vain valinnainen politiikkatoimi, vaan rakenteellinen työkalu, jolla enemmistö pidetään heikkona ja eliitin edut turvataan. Molemmat tutkijat kritisoivat verotuksen epäoikeudenmukaisuutta ja julkisten varojen siirtämistä sosiaalipalveluista sotilaalliseen varusteluun.

Mattei ja Wolff käsittelevät myös imperialismia ja osoittavat, miten pohjoisen pallonpuoliskon vauraus perustuu etelän resurssien riistoon ja alikehitykseen. He kuvailevat kapitalismin irvokasta kiertokulkua, jossa työntekijöille maksetaan liian vähän ja heidät pakotetaan ottamaan korkokuluiltaan kalliita lainoja selviytyäkseen. Keskeisenä teemana on taloustieteilijöiden vastuu luopua valtavirran lannistavista teorioista ja auttaa ihmisiä ymmärtämään taloudellisen todellisuutensa poliittinen luonne.

Wolff ja Mattei painottavat praksiksen merkitystä ja väittävät, että akateemisen tutkimuksen on oltava juurtunut sosiaalisiin kamppailuihin ollakseen todella merkityksellistä. Wolff ja Mattei toteavat, että vaihtoehtojen kuvittelu kapitalismille on mahdollista vain osallistumalla aktiivisesti uusien sosiaalisten suhteiden rakentamiseen ja kansanvaltaiseen järjestäytymiseen.

Keskustelussaan Richard D. Wolff ja Clara E. Mattei näkevät Donald Trumpin ja hänen hallintonsa kapitalistisen järjestelmän äärimmäisenä ilmentymänä, joka paljastaa asioita, jotka yleensä pysyvät piilossa. Mattei esittää, että Trump tuo kapitalismin sisäänrakennetut taipumukset ja todellisuuden äärimmilleen. Tällä tavoin hän tekee järjestelmän väkivaltaisuuden ja riiston näkyvämmäksi tavallisille ihmisille. Siinä missä kapitalismi yleensä pyrkii hallitsemaan "konsensuksen" ja liberaalin demokratian illuusion kautta, Trump nojaa avoimemmin pakkovaltaan ja valtiolliseen väkivaltaan. Mattein mukaan Trump tekee "palveluksen" näyttämällä, että oletettu vapaus perustuu todellisuudessa syvään epävapauteen. Mattei katsoo, ettei Trumpin talouspolitiikka eroa periaatteessa Bidenin tai aiempien demokraattien linjasta, mutta Trump toteaa sen suoremmin. Hänen politiikkansa on "täysimittaista talouskuria", ”äärimmäistä talouskuria” (austerity), joka köyhdyttää enemmistöä ja suojelee pientä vähemmistöä.

Wolff ja Mattei kritisoivat Trumpin veronalennuksia rikkaille ja massiivisia lisäyksiä sotilasbudjettiin. He mainitsevat, että vuoteen 2027 mennessä sotilasmenot nousevat yli biljoonaan dollariin, mikä on ennennäkemätöntä. Tämä on heidän mukaansa tietoista resurssien siirtämistä sosiaalipalveluista voiton tavoittelun ja kontrollin välineisiin. Wolff nostaa esiin Trumpin toiminnan (kuten ICE:n operaatiot Minneapolisissa), joka on johtanut poikkeuksellisiin vastareaktioihin, kuten ammattiliittojen äänestyksiin yleislakosta.

Wolffin mukaan Trump on tuonut Yhdysvaltain kapitalismin sisäiset ristiriidat pisteeseen, jota monet eivät uskoneet mahdolliseksi. Mattei korostaa, että Trump on vain talouskuripolitiikan suurin edustaja. Vaikka Trump kukistettaisiin, järjestelmän rakenteellinen tarve kurjistamiseen ja pakkovaltaan ei katoa, sillä ne ovat välttämättömiä nykyisen kapitalistisen systeemin säilyttämiseksi. He näkevät Trumpin olevan oire kapitalismin kriisistä, joka "riisuu naamion" järjestelmän näennäiseltä inhimillisyydeltä [Mattei & Wolff, 28.1.2026].

X. IMPERIUMIN ILTARUSKO: Sota, öljy ja valuutan petos

Kehitys on johtanut siihen, mitä Taya Graham ja Stephen Janis, yhdysvaltalaiset tutkivat journalistit, kutsuvat "ekonomiseksi fasismiksi" [Graham, Janis & Wolff, ”Economic Fascism”, 4.2.2026]. He osoittavat, kuinka resursseja, kuten öljyä, käytetään autoritaarisen vallan välineinä ja kuinka äärimmäinen epätasa-arvo luo maaperää diktatuurille. Wolff varoittaa jopa kolmannesta maailmansodasta, joka kumpuaa murenevan Yhdysvaltain imperiumin epätoivoisista yrityksistä säilyttää hegemoniansa esimerkiksi Venezualassa ja Grönlannissa [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026].

Wolff analysoi Minneapolisin yleislakkoa historiallisena käännekohtana ja merkkinä kärjistyneestä luokkataistelusta, jossa työläiset nousevat vastustamaan valtiollista kontrollia. Hän tulkitsee tämän osaksi laajempaa prosessia, jossa Yhdysvaltain imperiumi ja siihen kytkeytyvä kapitalistinen järjestelmä ovat vääjäämättömässä laskusuunnassa [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026]. Wolffin analyysi kytkee aiemmat maailmansodat siirtomaavaltojen välisiin kamppailuihin, joissa kapitalismin sisäänrakennettu jatkuvan kasvun vaatimus johti väistämättömiin globaaleihin konflikteihin. Wolff varoittaa kolmannen maailmansodan uhasta, joka nousee Yhdysvaltain epätoivoisista yrityksistä säilyttää hegemoniansa taloudellisen ja poliittisen romahduksen keskellä [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026].

Imperiumin laskusuhdanne on synnyttänyt aggressiivista uuskolonialismia, joka ilmenee pyrkimyksinä hallita alueita kuten Grönlantia ja Venezuelaa strategisten resurssien turvaamiseksi. Yhdysvaltain talouspolitiikka on muuttunut eristäytyneeksi ja arvaamattomaksi, mistä mielivaltaiset tullit ja kansainvälisten sopimusten hylkääminen ovat selkeitä merkkejä. Sotilasbudjetin massiivinen kasvattaminen puolentoista biljoonan dollarin tasolle on Wolffin mukaan selkeä osoitus valmistautumisesta suuriin sotilaallisiin yhteenottoihin [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026]. Hän näkee kotimaisen kontrollin kiristymisen ja ICE-joukkojen toiminnan pelottavana historiallisena rinnastuksena aiempien diktatuurien sisäisille turvallisuusjoukoille. Yhdysvaltain hallinto syyllistyy maahanmuuttajien syntipukittamiseen kääntääkseen huomion pois valtion todellisista ja syvistä rakenteellisista ongelmista.

G7-maiden taloudellinen ja poliittinen painoarvo on jo jäänyt kakkoseksi suhteessa BRICS-maiden, kuten Kiinan ja Venäjän, nousevaan mahtiin [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026]. Monet perinteiset liittolaiset ovat joutuneet uhraamaan omia resurssejaan tukeakseen Yhdysvaltain intressejä, mikä on johtanut läntisten liittoumien sisäiseen murenemiseen.

Wolffin analyysin mukaan kapitalistinen järjestelmä asettaa yritysten voitontavoittelun vääjäämättä yhteiskunnallisen hyvinvoinnin ja järkevän päätöksenteon edelle. Yhdysvaltain eristäytyminen Yhdistyneistä kansakunnista ja muista kansainvälisistä elimistä heikentää ratkaisevasti diplomaattisia mahdollisuuksia välttää suursota. Wolff korostaa, ettei sotilaallinen varustelu voi pysäyttää historiallista taloudellisen painopisteen siirtymistä pois lännestä kohti globaalia etelää ja itää [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026]. Wolff esittää vakavan huolen siitä, että kyvyttömyys kohdata imperiumin romahdus rehellisesti voi ajaa maailman kapitalismin aiheuttamaan tuhoisaan kolmanteen maailmansotaan [Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026].

Sam Seder ja Emma Vigeland, progressiivisen "The Majority Report" -ohjelman juontajat, analysoivat, kuinka Trumpin hyökkäykset Irania vastaan myydään "vapauden" edistämisenä, vaikka kyse on raaka-aineiden hallinnasta ja siviilien kärsimyksestä [Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026]. Seder Vigeland ja Mattei tarkastelevat kriittisesti maaliskuun 2026 geopoliittista tilannetta, erityisesti Yhdysvaltojen ja Israelin Irania vastaan suuntaamia rajuja iskuja. Sam Seder ja Emma Vigeland kuvailevat hyökkäyksiä katastrofaalisiksi ja raportoivat muun muassa Tomahawk-ohjuksen osumasta iranilaiseen alakouluun. Iskujen seurauksena Teheranissa on nähty apokalyptista "mustaa sadetta", jossa ilmakehään vapautunut öljy laskeutuu maahan aiheuttaen vakavia terveysriskejä. Seder luonnehtii toimintaa massiiviseksi kemialliseksi hyökkäykseksi ja arvostelee ankarasti Trumpin hallinnon sotilaallista aggressiota [Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026]. Öljyn hinnan nousu yli sataan dollariin tynnyriltä nähdään seurauksena, joka horjuttaa maailmantaloutta ja uhkaa globaalia ruokahuoltoa. Donald Trumpin väitteet Iranin ehdottomasta antautumisesta ja "Operation Epic Fury" -operaation menestyksestä ovat vaarallista ja absurdia propagandaa [Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026].

Sederin ja Vigelandin haastattelussa professori Clara E. Mattei esittelee uuden kirjansa "Escape from Capitalism" keskeisiä teesejä järjestelmän rakenteellisesta väkivallasta [Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026]. Mattei argumentoi, että talouskuri ei ole pelkkä poliittinen valinta vaan välttämätön osa kapitalismin selviytymismekanismia. Hänen mukaansa talouskuria tarvitaan pitämään työntekijät kurissa ja riippuvaisina markkinoista, mikä turvaa sijoittajien voitot.

Mattei dekonstruoi talouskasvun käsitteen ja pitää sitä abstraktiona, joka peittää alleen enemmistön tekemän palkattoman työn ja riiston. Hän osoittaa, että työntekijöiden riistoaste on tällä hetkellä huipussaan yritysten voittojen viedessä ennätyssuuren osuuden bruttokansantuotteesta. Valtavirran taloustiede pyrkii luonnollistamaan työttömyyden työkaluna, jolla estetään työntekijöiden voimaantuminen [Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026]. Mattei arvostelee keskuspankkien korkopolitiikkaa, joka tavoittelee inflaation hillitsemistä luomalla tarkoituksella työttömyyttä ja heikentämällä neuvotteluvoimaa. Mattei torjuu ajatuksen siitä, että pelkkä yksilöiden ahneus olisi ongelman ydin, ja tulisi keskittyä järjestelmän rakenteelliseen logiikkaan. Mattei näkee teknologian kehityksen nykyjärjestelmässä usein tuhoisana, koska se palvelee sotateollisuutta inhimillisten tarpeiden sijaan. Vaihtoehdoksi nykytilalle olisi siirtymä voitontavoittelusta kohti tarvepohjaista ja käyttöarvoon perustuvaa taloutta [Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026]. Mattei uskoo, että ihmiset haluavat luonnostaan osallistua solidaariseen ja huolenpitoon perustuvaan toimintaan kilpailun sijaan. Ratkaisuna olisi paikallista järjestäytymistä, kuten Tulsassa kokeiltua kansankokousmallia ja osallistuvaa budjetointia. Todellinen demokratia ja inhimillinen vapaus eivät ole yhteensopivia nykyisen kapitalistisen järjestelmän kanssa.

Yanis Varoufakis on arvostettu kreikkalainen taloustieteen professori ja entinen valtiovarainministeri, joka nousi maailmanmaineeseen vastustaessaan Euroopan velkakriisin aikaista talouskuria. Hän on julkaissut lukuisia talousjärjestelmää ja teknofeudalismia perkaavia teoksia sekä perustanut yleiseurooppalaisen DiEM25-liikkeen demokratian edistämiseksi. Glenn Diesen puolestaan toimii kansainvälisten suhteiden professorina Kaakkois-Norjan yliopistossa ja on erikoistunut geoekonomiaa ja Euraasian integraatiota käsittelevään tutkimukseen. Diesen tunnetaan erityisesti uusrealistisista analyyseistään suurvaltapolitiikan jännitteistä ja liberaalin maailmanjärjestyksen murroksesta. Yhdessä nämä oppineet muodostavat purevan akateemisen vastavoiman valtavirran narratiiveille yhdistämällä taloudellisen historian ja geopoliittisen realismin. Varoufakis ja Diesen arvioivat yhdessä Yhdysvaltain ja Iranin välistä sotaa oireena laajemmasta uusliberalistisen talousmallin romahduksesta [Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026]. He näkevät konfliktin jatkumona amerikkalaiselle hubrikselle, jossa ylivoimaiseen voimaan luottava osapuoli astuu kerta toisensa jälkeen asymmetriseen ansaan.

Varoufakis painottaa, että Yhdysvallat on menettämässä strategisen hallintansa, kun vastapuoli on valmis lamaannuttamaan globaalin energiakaupan välttääkseen kukistumisen. Diesen huomauttaa, että Ukrainan ja Iranin sodat ovat opettaneet karun läksyn teollisen mahdin ja omavaraisten toimitusketjujen välttämättömyydestä. Vuosikymmenten ajan vallinnut vapaakaupan ideologia, joka kannusti ulkoistamaan tuotannon halpamaihin, on osoittautunut suurvaltapoliittiseksi itsemurhaksi. Menneisyyden virheet ja de-industrialisaatio kostautuvat nyt lännen hallitseville luokille, kun todellinen tuotantokapasiteetti on valunut muualle. Varoufakis hämmästelee Trumpin lankeamista tähän sota-ansaan, vaikka tämä onnistui välttämään suoran konfliktin Iranin kanssa ensimmäisellä kaudellaan.

Varoufakis ja Diesen nimeävat Israelin hallinnon keskeiseksi voimaksi, joka on onnistunut sitomaan Yhdysvallat mukaan Iranin vastaiseen tuhoamisleikkiin omien intressiensä vuoksi [Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026]. Netanyahun strategiana pidetään jatkuvaa epävarmuuden tilaa, jolla oikeutetaan miehitettyjen alueiden liittäminen ja palestiinalaisten elintilan kaventaminen. Iran on kuitenkin valmistautunut tällaiseen hyökkäykseen vuosikymmeniä ja se kykenee iskemään takaisin tavalla, jota lännessä ei osattu ennakoida. Länsimaiden käyttämä narratiivi naisten vapauttamisesta on tekopyhä verho perinteisille imperialistisille tavoitteille [Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026].

Varoufakis muistuttaa purevasti, ettei tie aitoon vapauteen voi koskaan kulkea raunioituneen ja pommitetun Teheranin savupilvien läpi. Ajatus siitä, että länsimainen sotilaallinen interventio pelastaisi paikallisen väestön pahuudelta, on historiallisesti kestämätön ja vailla moraalista pohjaa. Iranin sisäiset rintamalinjat ovat hyökkäyksen myötä murtuneet, ja ulkoinen paine on pakottanut aiemmin eripuraiset ryhmittymät yhteiseen selviytymistaisteluun. Taloudellisesti sota iskee rajuimmin molempien maiden työväenluokkaan, joka joutuu maksamaan eliitin valtapeleistä kiihtyvän inflaation ja nousevien elinkustannusten muodossa. Teknologisesti sodankäynti on siirtynyt halpojen lennokkien ja kalliiden ohjusten väliseen epätasapainoon, mikä suosii sitkeää puolustajaa. AI-ohjatut lennokkiparvet luovat uuden technofeudalistisen taistelukentän, jossa inhimillinen harkinta on vaarassa kadota päätöksenteon ketjusta.

Varoufakis pelkää, että olemme luisumassa tilaan, jossa sota on globaali oletusarvo ja rauha nähdään vain poikkeuksellisena järjestelmävirheenä [Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026]. Yhdysvaltain hallinto yrittää epätoivoisesti viestiä voittoa, vaikka se ei kykene takaamaan edes Hormuzinsalmen kaltaisten elintärkeiden kauppareittien avoimuutta. Lännen kriittisen sivistyneistön velvollisuutena pidetään oman "hallitsevan jenginsä" hillitsemistä, sillä heidän toimensa rahoitetaan yhteisillä verovaroilla. Solidaarisuutta muiden maiden asukkaita kohtaan ei tule koskaan sekoittaa imperialistiseen hallinnolliseen väkivaltaan [Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026].

Kansainvälinen laki ja todellinen diplomatia ovat kuolemassa tässä spektaakkelimaisessa väkivallan kierteessä, joka ruokkii vain tuhoa. Suurvallat eivät sodi altruismin vaan raakojen valtapoliittisten intressien vuoksi, jotka puetaan populistisesti kauniisiin mutta onttoihin arvoihin. Sota Iranissa voi merkitä neoliberalismin taloudellisen rakennelman ja amerikkalaisen globaalin ylivallan lopullista, tuskallista hajoamista [Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026].

James K. Galbraith on Texasin yliopistossa Austinissa toimiva arvostettu hallinnon professori ja taloustieteen asiantuntija. Hän on saavuttanut kansainvälistä tunnustusta erityisesti taloudellisen epätasa-arvon, makrotalouden ja poliittisen taloustieteen syvällisenä tuntijana. Galbraith on toiminut useiden vaikutusvaltaisten poliitikkojen neuvonantajana ja osallistuu aktiivisesti globaalia geopolitiikkaa käsitteleviin keskusteluihin. Hänen laaja tuotantonsa kattaa lukuisia teoksia, jotka perkaavat nykykapitalismin rakenteellisia haasteita ja tarjoavat suuntaviivoja kestävämmälle talouspolitiikalle. Lock Stock Finance -kanavalla häntä kuullaan usein asiantuntijana, joka kykenee analysoimaan maailmantalouden valtarakenteita ja petrodollarijärjestelmän kaltaisia monimutkaisia geopoliittisia sopimuksia. Galbraithin kriittinen geopoliittinen analyysi petrodollarista lähtee liikkeelle havainnosta, että kyseinen järjestelmä on toiminut maailman taloudellisena ja poliittisena selkärankana jo yli viiden vuosikymmenen ajan [Galbraith, ”Petrodollar”, 12.3.2026]. Hänen mukaansa dollarin asema maailman varantovaluuttana on nojannut 1970-luvun sopimukseen, joka pakotti öljyntuottajamaat hinnoittelemaan raaka-aineensa yksinomaan Yhdysvaltain valuutassa. Tämä loi maailmanlaajuisen kysynnän dollarille ja mahdollisti niin kutsutun petrodollarien kierrätyksen, jossa öljytulot sijoitettiin takaisin Yhdysvaltain velkakirjoihin ja omaisuuseriin. Galbraith katsoo kuitenkin, että tämä pitkäaikainen dollarihegemonia on parhaillaan murenemassa vakavalla ja peruuttamattomalla tavalla [Galbraith, ”Petrodollar”, 12.3.2026]. Hän näkee Venäjää vastaan asetetut talouspakotteet ja valuuttavarantojen jäädyttämisen kriittisenä käännekohtana, joka tuhosi kansainvälisen luottamuksen perinteiseen finanssijärjestelmään.

Kun Yhdysvallat alkoi käyttää dollaria poliittisena aseena omia etujaan ajaakseen, muut valtiot alkoivat vääjäämättä etsiä uskottavia vaihtoehtoja turvatakseen oman taloutensa. Tässä uudessa moninapaisessa maailmassa kauppaa käydään yhä enemmän muilla valuutoilla, kuten juanilla tai ruplalla, Kiina on noussut tämän siirtymän keskeiseksi akseliksi. Galbraith tulkitsee Donald Trumpin aggressiiviset toimet Irania kohtaan ja Hormuzinsalmen ympärillä vellovan jännityksen epätoivoisena pyrkimyksenä suojella tätä horjuvaa petrodollarijärjestelmää [Galbraith, ”Petrodollar”, 12.3.2026]. Hänen analyysinsä mukaan Trumpin hyökkäykset ja painostuspolitiikka eivät ole vain alueellisia konflikteja, vaan ne kytkeytyvät suoraan tarpeeseen ylläpitää dollarin hallitsevaa asemaa globaalissa öljykaupassa.

Galbraith huomauttaa, että vaikka Yhdysvaltain ulkopolitiikka on 70 vuotta tähdännyt dollarivallan säilyttämiseen, sotilaallinen voimankäyttö ei voi korvata murentunutta luottamusta. Finanssisektorin vallan heikkeneminen saattaa paradoksaalisesti palvella demokratiaa ja kestävyyttä, sillä se pakottaa valtiot takaisin todellisen tuotannon ja omavaraisuuden pariin. Siirtymä moninapaisuuteen on vahingollinen oligarkkisille valtarakenteille, mutta se saattaa edistää kestävämpää ja tasapainoisempaa globaalia talousjärjestystä pitkällä aikavälillä. Galbraith kuitenkin muistuttaa, että dollarin vakaus on jatkunut toistaiseksi vain siksi, ettei täysin vakiintuneita vaihtoehtoja ole vielä ehtinyt muodostua. Luottamuksen mureneminen tarkoittaa kuitenkin sitä, että petrodollari ei ole enää pelkkä tekninen valuuttakysymys vaan hitaasti purkautuva geopoliittinen valtasopimus.

Galbraith peräänkuuluttaa Yhdysvalloilta kykyä kohdata tämä historiallinen muutos ilman harhaa ikuisesta ja kyseenalaistamattomasta taloudellisesta johtoasemasta. Hän haastaa ymmärtämään, että ilman petrodollarin mekanismien tuntemista on mahdotonta käsittää nykyisen maailmanpolitiikan todellisia voimaviivoja. Yhdysvaltain ulkopolitiikan kriisi onkin Galbraithin silmissä ensisijaisesti sen globaalin valuuttasopimuksen kriisi, jonka varaan imperiumin valta on rakentunut [Galbraith, ”Petrodollar”, 12.3.2026].

XI. FETIŠISTINEN KIELTÄMINEN JA LOPUNAIKOJEN MOOTTORI: Žižek ja pääoman uskontotiede

Kapitalismi kytkeytyy syvään ideologiseen ja jopa teologiseen harhaan. Slavoj Žižek, slovenialainen filosofi, Hegelin ja Lacanin tulkitsija sekä humanististen tieteiden instituutin kansainvälinen johtaja, kuvaa kapitalismia perverssiksi uskonnon muodoksi, jossa pääoman kiertokulku on muuttunut itseisarvoksi [Žižek, ”Perverted form” 22.6.2025].

Slavoj Žižek väittää [Žižek, ”Perverted form” 22.6.2025], ettei kapitalismi ole pelkkää rajoittamatonta yksilökeskeisyyttä, vaan se on ensisijaisesti ”uskonnon perverssi ja vääristynyt muoto.” Hänen analyyttinen perustansa nojaa Walter Benjaminin näkemykseen, jossa pääoman kierto ja voitontavoittelu muodostavat jumalallisen entiteetin, jolle ihminen on valmis uhraamaan kaiken. Žižek hyödyntää Marxin ajatusta hyödykkeen teologisesta ulottuvuudesta osoittaakseen, että olemme sosiaalisessa toiminnassamme huomattavasti uskonnollisempia kuin arkijärkemme antaa ymmärtää. Keskeinen argumentti on, ettei yhteiskunnallinen usko vaadi yksilön vilpitöntä sisäistä vakaumusta, vaan se toteutuu ”kollektiivisena käytäntönä ja muiden kautta uskomisena” [Žižek, ”Perverted form” 22.6.2025]. Tämä uskon muoto perustuu paradoksiin, jossa ”tiedostamme järjestelmän valheellisuuden, mutta jatkamme silti toimintaamme ikään kuin uskoisimme sen lupauksiin” [Žižek, ”Perverted form” 22.6.2025]. Kapitalistinen ideologia pysyy pystyssä nimenomaan siksi, ettemme ota sitä liian vakavasti, sillä sokea ja vilpitön usko sen dogmeihin voisi jopa horjuttaa vallitsevaa järjestystä [Žižek, ”Perverted form” 22.6.2025].

Žižekin mukaan nykyihminen on syvällä "fetisistisessä kieltämisessä": me tiedämme järjestelmän epäkohdat, mutta toimimme silti ikään kuin ne olisi jo ratkaistu ostamalla eettistä kahvia Starbucksista [Žižek, ”fetishistic disavowal”, 28.5.2022]. Žižekin mukaan vanhan ajan kuluttaja tunsi usein syyllisyyttä ostaessaan tarpeettomia tuotteita, kun samaan aikaan muualla maailmassa kärsittiin nälänhädästä. Tuolloin kuluttajan täytyi tehdä jotakin erillistä, kuten lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, hyvittääkseen omaa itsekästä kulutuskäyttäytymistään. Nykyään Starbucks-kahvilaketjun kaltaiset yritykset ovat kuitenkin muuttaneet tätä asetelmaa perustavanlaatuisesti.

Žižek argumentoi, että nykyisin eettisyys ja hyväntekeväisyys on leivottu suoraan sisään tuotteen hintaan. Kun ostat kupin kahvia, ostat samalla mielenrauhan ja tunteen siitä, että autat aktiivisesti ympäristöä tai kehitysmaiden viljelijöitä. Tämä mahdollistaa kuluttamisen ilman huonoa omaatuntoa, koska olet jo suorittanut eettisen velvollisuutesi suoraan kassalla. Žižek kutsuu tätä fetisistiseksi kieltämiseksi, jossa ihminen tiedostaa maailman ongelmat, mutta toimii silti ikään kuin ne olisi jo ratkaistu ostovalinnalla [Žižek, ”fetishistic disavowal”, 28.5.2022]. Eettinen kuluttaminen ei todellisuudessa haasta kapitalistista järjestelmää, vaan se päinvastoin vahvistaa ja oikeuttaa sen olemassaolon. Kuluttaja voi jatkaa elämäntapaansa uskoen, että pieni lisämaksu tuotteesta on riittävä teko maailman pelastamiseksi. Näin ollen kulutustuotteesta itsestään tulee ideologinen väline, joka vaimentaa mahdollisen rakenteellisen kritiikin. Žižekin mukaan tämä on konsumerismin perimmäinen muoto, koska se tekee itse syyllisyydestä osan kaupallista tuotetta. Se luo harhan siitä, että globaalit kriisit voidaan ratkaista valitsemalla hyllystä vain tiettyjä merkkituotteita. Žižek haastaa meidät pohtimaan, kuinka syvälle kulutusyhteiskunnan mekanismit ulottuvat jopa näennäisen hyvää tarkoittavissa valinnoissamme [Žižek, ”fetishistic disavowal”, 28.5.2022].

Slavoj Žižekin teorian keskiöön nousevat Hegelin dialektiikka ja psykoanalyyttinen käsite ”kuoleman vietti” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Žižekin mukaan dialektiikka ei ole lineaarista edistystä kohti täydellisyyttä, vaan pikemminkin analyysia siitä, miten asiat menevät vääjäämättä pieleen. Tämä näkökulma korostaa, että parhaatkin edistykselliset ideat kääntyvät toteutuessaan usein omiksi vastakohdikseen, kuten Ranskan vallankumous kääntyi terroriksi. Kuoleman vietti ei tarkoita pelkkää itsetuhoisuutta, vaan ”radikaalia negatiivisuutta, joka kieltäytyy asettumasta osaksi olemassa olevaa harmonista järjestystä” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Se on eräänlaista ”epäkuolleisuutta”, itsepintaista jännitettä, joka säilyy vielä silloinkin, kun perinteiset elämänmuodot murenevat. Juuri tämä vietti estää historiaa muuttumasta tasaisen rauhalliseksi jatkumoksi ja pakottaa meidät kohtaamaan systeemiset murtumakohdat kerta toisensa jälkeen.

Poliittisessa analyysissaan Žižek osoittaa, että ”nykyinen ideologia toimii kyynisen etäisyyden kautta” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Tiedämme totuuden ekologisesta katastrofista ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta, mutta ”toimimme silti ikään kuin emme tietäisi”. Tämä ”fetišistinen kieltäminen on kuoleman vietin ilmentymä, jossa takerrumme tuhoisiin rutiineihin tiedosta huolimatta, ikään kuin jokin meissä haluaisi jatkaa kohti tuhoa” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023].

Žižek nostaa esiin digitaalisen kapitalismin uudet muodot, joita hän kutsuu osuvasti ”uusfeodalismiksi”. Digitaaliset yhteismaat on yksityistetty suurkorporaatioiden hallitsemiksi alueiksi, joissa käyttäjät on pelkistetty datalähteiksi ja uusiksi maaorjiksi. Tässä järjestelmässä vapaus on usein harhaa, sillä alustatalous luo uusia henkilökohtaisen riippuvuuden suhteita perinteisen palkkatyön sijaan. Esimerkiksi Uber-kuljettajalle epävarmuus ja turvattomuus myydään vapautena ja joustavuutena, mikä on ideologinen mystifikaatio puhtaimmillaan. Julkinen tila on katoamassa, kun valtioiden rooli kaventuu yksityisten etujen palvelijaksi ja julkiset palvelut murenevat.

Žižek näkee uusoikeiston nousun ja populismin suorana oireena liberaalin demokratian ja sen monikulttuurisen retoriikan epäonnistumisesta [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Donald Trumpin kaltaiset hahmot toimivat kuin ”postmodernit jokerit, jotka murtavat perinteisen säädyllisyyden ja korvaavat sen säädyttömällä nautinnolla” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Liberaali vakiintunut järjestelmä ei pysty vastaamaan tähän subversioon, koska se on itse ”vieraantunut ihmisten todellisesta hädästä” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Kuoleman vietti näkyy poliittisessa liikehdinnässä haluna särkeä olemassa oleva järjestelmä ilman, että tilalle tarjotaan rakentavaa vaihtoehtoa. Žižek muistuttaa, että todellinen vallankumous vaatisi vallan rakenteellisen substanssin murentamista, ei pelkkää hallintorakennusten symbolista valtaamista.

Ekologinen kriisi vaatii Žižekin mukaan vahvempia kansainvälisiä elimiä ja pakollista globaalia yhteistyötä, joka ylittää markkinoiden logiikan. Paikalliset ekoteot eivät riitä, koska globaali biosfääri on peruuttamattomasti kietoutunut toisiinsa. Myös pakolaiskriisi on nähtävä suorana seurauksena länsimaiden omista toimista ja neokoloniaalisesta resurssien riistosta. Nykykapitalismin logiikka perustuu usein epäpyhiin liittoumiin, joissa autoritääriset johtajat ja globaali pääoma hyötyvät toisistaan siviilien kustannuksella. Esimerkiksi tietyissä Afrikan maissa antikolonialistista retoriikkaa käytetään kyynisesti oikeuttamaan raakaa vähemmistöjen syrjintää.

Žižek analysoi seksuaalisuutta ja identiteettiä Lacanin kautta todeten, ettei sukupuoli ole pelkkä biologinen tosiasia tai vapaa valinta. ”Hysteria on subversiivinen asema, jossa subjekti kyseenalaistaa suuren Toisen eli yhteiskunnan asettaman identiteetin” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023]. Hysteerikko kysyy perustavanlaatuisen kysymyksen siitä, miksi hän on se, mitä auktoriteetti väittää hänen olevan. Iranin naisten protestit ovat tästä loistava esimerkki, sillä ne haastavat koko valtakoneiston perustan kieltäytymällä symbolisesta alistamisesta. Transsukupuolisuus näyttäytyy Žižekille seksuaalisuutena sen puhtaimmassa muodossa, koska se paljastaa identiteetin rakentuneisuuden ja siihen liittyvän tuskan.

Kulttuuri on Žižekin mukaan vastaus alkuperäiseen hulluuteen ja suunnanmuutokseen, joka määrittelee ihmisyyttä eläimellisyyden sijaan. Ihminen on luonnostaan disorientoitunut olento, joka tarvitsee symbolisia rakenteita suojautuakseen kuoleman vietin tyhjyydeltä. Dialektiikka ja kuoleman vietti ovat saman asian kaksi puolta: ne edustavat jatkuvaa muutosta ja olemassaolon perimmäistä haurautta. Žižek kritisoi vasemmistoa siitä, että se usein keskittyy keskinäiseen moralisointiin rakenteellisen poliittisen taistelun sijaan. Vasemmiston pyhä velvollisuus on kyetä itsekritiikkiin ja löytää uusi yhteisvastuun muoto, joka puhuttelee suurta enemmistöä. Tarvitaan julkisen tilan, tiedon ja luonnon palauttamista yhteiseen hallintaan pois markkinavoimien tieltä. Kuoleman vietti on lopulta se voima, joka pakottaa meidät murtamaan vanhan järjestelmän, kun se ei enää palvele elämää. ”Vasta kun myönnämme nykyisen järjestelmän perimmäisen mahdottomuuden, voimme todella alkaa rakentaa uutta” [Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023].

Nykykapitalismin suurin harha on sen luoma keinotekoinen jako mahdollisen ja mahdottoman välillä. Meitä opetetaan uskomaan, että voisimme muokata genetiikkaamme ja tavoitella jopa kuolemattomuutta, mutta pientenkin veronkorotusten toteuttaminen rikkaimmille on muka sula mahdottomuus. Slavoj Žižek osoittaa, että tämä niin kutsuttu "realismi" on puhdasta ideologiaa, joka naamioi poliittiset valinnat välttämättömiksi taloudellisiksi tosiasioiksi [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. ”Elämme jälkipoliittisella aikakaudella, jossa vallankäyttö ei enää perustu perinteiseen sensuuriin vaan rajattomaan sallivuuteen ja kulutushysteriaan” [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Järjestelmä ei enää pelkää subversiota tai kapinaa, vaan se kääntää halumme itsensä toteuttamiseen suoraan pääoman kierron polttoaineeksi. Meistä on tullut itsellemme armottomia sensoreita, jotka vapauden nimissä hyväksyvät yhä syvemmät sorron ja eriarvoisuuden muodot. Žižekin analyyttinen lähtökohta tukeutuu Hegelin dialektiikkaan, jossa vallankumouksen historiallinen epäonnistuminen on kohdattava ilman kyynisyyttä.

Marxin visio kommunismista oli Žižekin mukaan paradoksaalisesti "kapitalismia ilman kapitalismia", eli pyrkimys säilyttää tuotantovoimien dynaamisuus ilman sen rajoittavaa muotoa [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Lacanilainen psykoanalyysi kuitenkin opettaa, että este ja häiriötekijä ovat usein itsessään toiminnan ja halun välttämättömiä ehtoja. ”Jos poistamme järjestelmästä sen näennäisen esteen ilman syvempää rakenteellista muutosta, koko haluttu päämäärä saattaa kadota sen mukana” [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Tästä syystä pelkkä paluu libertaareihin visioihin neuvostoista tai suorasta demokratiasta ei tarjoa kestävää ulospääsyä nykyisestä umpikujasta. Žižek muistuttaa, että poliittisen liikkeen todellinen mittari ei ole ”barrikadien lyhytaikainen ekstaasi, vaan se, mitä tapahtuu vallankumouksen jälkeisenä arkisena aamuna” [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Usein kapina toimii vain hallittuna "karnevaalina", joka antaa kansalle tilaisuuden purkaa höyryjä ennen väistämätöntä paluuta vanhaan rutiiniin. Jopa populäärikulttuurin "kriittiset" elokuvat toimivat fetisseinä, jotka vahvistavat uskoamme järjestelmän korjattavuuteen samalla kun ne passivoivat meidät [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Hollywood-elokuva suuryhtiön korruptiosta saa meidät tuntemaan olomme hyväksi juuri siksi, että se todistaa järjestelmän kyvyn sietää ja paljastaa omat virheensä. Meidän on etsittävä järjestelmän "mahdottomuuskohtia" eli vaatimuksia, jotka vaikuttavat kohtuullisilta mutta joita systeemi ei pysty toteuttamaan romahtamatta. Esimerkiksi vaatimus yleisestä terveydenhuollosta Yhdysvalloissa on tällainen traumaattinen piste, joka paljastaa vallitsevan ideologian haurauden.

Kapitalismi on luonnostaan epäjohdonmukaista ja se on valmis rikkomaan omat universaalit sääntönsä ja ihmisoikeutensa heti kun voitontavoittelu sitä vaatii. Näemme tämän raakaa orjuutta muistuttavien olosuhteiden paluuna Dubain kaltaisissa talouskeskuksissa ja globaalin etelän hikipajoissa. Nykyaikainen "itsensä yrittäjyys" ja velkaantuminen ovat ideologisia temppuja, joilla työntekijän täydellinen turvattomuus myydään hänelle uutena vapauden muotona [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. ”Prekaari työelämä esitetään mahdollisuutena keksiä itsensä jatkuvasti uudelleen, vaikka todellisuudessa se on vain keino siirtää kaikki riskit yksilön kannettavaksi” [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Žižek kritisoi ankarasti ”tyhjää humanitaarista sääliä”, joka pyrkii vain hoitamaan oireita koskematta itse sairauden perimmäiseen syyhyn [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Altruistiset hyveet voivat paradoksaalisesti estää yhteiskunnan todellisen muuttamisen pitämällä kärsivät juuri ja juuri hengissä järjestelmän rattaissa. Meidän on uskallettava luopua liberaalista pakkomielteestä "ymmärtää" toista ihmistä ja tunnustettava sen sijaan kohteliaan etäisyyden merkitys [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Toisen ihmisen kohtaaminen "lähimmäisenä" tarkoittaa hänen perimmäisen vierautensa ja sisäisen kuilunsa radikaalia hyväksymistä. Uhrien ja kärsivien idealisointi on rasismin hienovaraisin muoto, sillä pelkkä kärsimys ei tee kenestäkään automaattisesti jaloa tai viisasta. ”Massiivinen köyhyys ja syrjintä eivät ole moraalisia opetuslaitoksia, vaan ne ovat ihmisyyttä sisältäpäin murentavia ja tuhoavia voimia” [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015]. Todellinen radikaali politiikka vaatii rohkeutta hylätä moraaliset tabut ja kohdata kapitalismin sisäänrakennettu rakenteellinen väkivalta silmästä silmään. Vain tunnistamalla järjestelmän sisäiset ristiriidat ja niiden välttämättömyyden voimme toivoa ylittävämme ne ja rakentavamme aidosti toisenlaisen todellisuuden [Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015].

Žižek huomauttaa Ben Burgisin kanssa käydyssä keskustelussa, että vapaus kapitalistisessa merkityksessä on usein pelkkä illuusio, sillä se kätkee taakseen rakenteellisen pakon ja epävarmuuden [Žižek & Burgis, ”Pretty Much”, 28.12.2023]. Keskustelussa Slavoj Žižek ja Ben Burgis syventyvät vapauden ja politiikan monimutkaisiin risteyskohtiin. Ben Burgis on yhdysvaltalainen filosofi, kirjailija ja poliittinen kommentaattori, joka tunnetaan erityisesti työstään vasemmistolaisessa mediassa. Hän on erikoistunut logiikkaan ja sen hyödyntämiseen poliittisessa keskustelussa, toimien muun muassa filosofian opettajana Rutgersin yliopistossa. Burgis on suositun Jacobin-lehden vakituinen kolumnisti ja juontaa omaa ”Give Them An Argument” -podcastiaan, jossa hän analysoi ajankohtaisia asioita analyyttisellä otteella. Hänen tyylilleen on ominaista pyrkimys tehdä vasemmistolaisesta argumentoinnista täsmällisempää ja vakuuttavampaa akateemisen filosofian työkaluilla.

Žižek nostaa pohdittavaksi vapauden olemus nykyajan kognitiotieteen haastaessa perinteisen käsityksen vapaasta tahdosta [Žižek & Burgis, ”Pretty Much”, 28.12.2023]. Žižek varoittaa, että teknologinen kyky muokata ihmisen aivoja ja DNA-rakenteita tekee vapauden kysymyksestä akateemisen väittelyn sijaan polttavan arkipäiväisen ongelman. Burgis haastaa Žižekin myös pohtimaan, miten tämä uusi näkemys suhtautuu hänen aiempaan kompatibilistiseen kantaansa, jossa vapaus ja determinismi voivat elää rinnakkain. Burgis muistuttaa Žižekiä tämän aiemmasta argumentista, jonka mukaan vapaa tahto on osa todellisuuden luonnollista kulkua eikä sen ulkopuolinen häiriötekijä. Žižek myöntää kantansa kenties muuttuneen ja korostaa nyt, että todellisuuden on oltava ontologisesti epätäydellinen, jotta tilaa todelliselle vapaudelle voisi olla. Žižek näkee kvanttifysiikan avaavan mahdollisuuden avoimeen universumiin vastakohtana suljetulle ja täysin ennalta määrätylle determinismille [Žižek & Burgis, ”Pretty Much”, 28.12.2023].

Siirryttäessä yhteiskunnalliseen vapauteen Žižek hyödyntää hegeliläistä jakoa abstraktin ja konkreettisen vapauden välillä. Hän huomauttaa, että olemme vapaasti toimivia vain sääntöjen sisällä, aivan kuten kieli mahdollistaa kommunikaation vain sääntöjensä noudattamisen kautta. Burgis ja Žižek kritisoivat Argentiinan presidentti Javier Milein edustamaa näkemystä, joka sallii elinten myynnin vapauden nimissä. He näkevät tällaisen markkinavapauden äärimmäisenä alistamisen muotona, joka ei huomioi ihmisen kykyä johtaa elämäänsä ilman pakkoa.

Žižek analysoi Donald Trumpia hahmona, joka rikkoo kirjoittamattomia sääntöjä ja käyttää vallankumouksellista kieltä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi [Žižek & Burgis, ”Pretty Much”, 28.12.2023]. Žižek ja Burgis pohtivat Lähi-idän tilannetta: Žižek esittää provokatiivisen teorian Hamasin ja Israelin äärioikeiston välisestä tappavasta tangosta. Žižekin mukaan molemmat osapuolet hyötyvät konfliktin kärjistymisestä ja toistensa radikalisoimisesta omien poliittisten agendojensa pönkittämiseksi. Žižek ja Burgis ovat yhtä mieltä siitä, että Gazan siviilien brutaali kohtelu lisää maailmanlaajuista antisemitismiä, mikä puolestaan palvelee Israelin oikeiston tavoitteita. He kritisoivat myös länsimaista, erityisesti saksalaista, keskustelua, jossa Israelin politiikan kritiikki leimataan virheellisesti antisemitismiksi.

Žižek kummeksuu Saksan halua hyvittää historialliset rikoksensa tukemalla nykyisiä ihmisoikeusloukkauksia, mikä on hänestä moraalinen umpikuja. Žižek ja Burgis sivuavat myös alkuperäiskansallisuuden kategoriaa, jota molemmat pitävät nationalismia ruokkivana ja siten ongelmallisena käsitteenä. Burgis painottaa, että vasemmiston ei tulisi nojata vereen ja maahan perustuviin argumentteihin edes sorrettujen puolustamisessa. Žižek ja Burgis toteavat, että älyllinen rehellisyys on säilytettävä vaikeissakin tilanteissa huolimatta ulkoisista poliittisista paineista.

Žižek varoittaa "pehmeästä fasismista", jossa henkilökohtaiset vapaudet säilyvät, mutta todellinen päätösvalta on siirretty teknokraateille ja algoritmeille [Žižek, ”soft fascism”, 12.3.2026]. Hänen mukaansa "häpeä on kuollut", ja vallanpitäjät voivat nykyään olla avoimen säädyttömiä ilman poliittisia seuraamuksia [Žižek, ”Hypocrisy Is Dead”, 2.8.2025].

Slavoj Žižek toteaa olevansa järkyttynyt mutta ei yllättynyt Gazan tapahtumista, sillä hän näkee niissä sionismin sisällä vaikuttaneen pitkäaikaisen ja vaarallisen kehityskulun. Hän muistuttaa jo vuonna 1946 julkaistusta Einsteinin ja Hannah Arendtin allekirjoittamasta varoituksesta, jossa nähtiin yhtäläisyyksiä nousevan sionistisen liikkeen ja fasismin välillä. Žižek kritisoi jyrkästi Benjamin Netanjahun käyttämää raamatullista Amalek-retoriikkaa, jolla dehumanisoidaan palestiinalaiset ja oikeutetaan siviilien tuhoaminen [Žižek, ”Hypocrisy Is Dead”, 2.8.2025]. Hänen mukaansa elämme aikaa, jolloin jopa perinteinen tekopyhyys on kuollut, sillä vallanpitäjät eivät enää edes yritä verhota kauheuksia monimutkaisiin selityksiin. Filosofi uskoo valtaväestön tietävän totuuden hirvittävyydestä, mutta ihmiset valitsevat aktiivisesti toimia kuin eivät tietäisi välttyäkseen moraaliselta vastuulta.

Itseään maltillisen konservatiiviseksi kommunistiksi kutsuva Žižek korostaa, että ekologian ja tekoälyn kaltaiset valtavat haasteet voidaan ratkaista ainoastaan tiukan globaalin yhteistyön kautta. Hän on turhautunut vasemmiston taipumukseen lumoutua suurista mielenosoituksista ja katsoo, että todellinen haaste on se, mitä tapahtuu vallankumouksellisen huuman jälkeisenä aamuna [Žižek, ”Hypocrisy Is Dead”, 2.8.2025]. Žižek esittää, että vasemmisto on saavuttanut nollapisteen ja sen on peräännyttävä alas vuorenrinteeltä voidakseen rakentaa strategiansa täysin uudestaan. Hän suhtautuu kriittisesti vuoden 1968 perintöön, koska kapitalistinen järjestelmä on onnistunut omimaan sen vapauden tavoitteet ja kääntämään ne uudenlaisiksi alistamisen muodoiksi. Esimerkkinä tästä ovat alustatalouden pätkätyöt, jotka naamioidaan yrittäjyydeksi, vaikka ne todellisuudessa poistavat työntekijän perusvaltiollisen turvan.

Žižek puolustaa perinteistä sivistysyliopistoa vastalääkkeenä nykyiselle pragmaattiselle koulutukselle, joka keskittyy vain nopeisiin kursseihin ja pinnalliseen ongelmanratkaisuun. Rakkauden saralla hän näkee nykykulttuurin pragmaattisuuden tuhoisana, sillä todellinen rakkaus on paradoksaalinen tapahtuma, jota ei voi selittää tai hallita teknisesti. Provokatiivisella tarinallaan seksikoneista hän kuvaa ihmisen halua paeta super-egon painetta ja saavuttaa "absoluuttinen vapaus" kohtaamalla toinen ihminen ilman ideologisia vaatimuksia. Hän rinnastaa nykyaikaisen droonisodankäynnin videopeleihin, joissa sota muuttuu tekniseksi suoritukseksi, joka on täysin etääntynyt sen todellisista uhreista [Žižek, ”Hypocrisy Is Dead”, 2.8.2025].

XI. ”SUOJARAKETTI” JA ELIITIN PERVERSIOT: Hanauer ja Glasman

Talous on siis poliittinen valinta, ei luonnonlaki. Nick Hanauer, yhdysvaltalainen miljardööri ja yrittäjä, kääntää neoliberalistisen opinkappaleen päälaelleen toteamalla, että kasvu ei tule pääomasta, vaan ihmisistä, yhteistyöstä ja inkluusiosta [Hanauer, 18.10.2019]. Hanauerin mukaan neoliberalismi on toiminut rikkaiden "suojelurakettina", joka on tuhonnut keskiluokan ja horjuttanut demokratiaa.

Myös Maurice Glasman, Blue Labour -liikkeen ideologi ja paroni, peräänkuuluttaa paluuta yhteisöllisyyteen ja työn kunnioittamiseen, nähden nykyisen liberaalin eliitin vieraantuneen täysin kansan arjesta [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026]. Glasmanin mukaan New Labourin moralistinen tyhjiö on johtanut tilanteeseen, jossa Peter Mandelsonin kaltaiset hahmot voivat veljeillä Jeffrey Epsteinin kaltaisten rikollisien kanssa ilman välitöntä hylkäystä.

Kaksi brittiläisen vasemmiston omaperäistä ajattelijaa keskustelivat helmikuussa 2026 liberalismin perversioista: keskustelijoista paroni Maurice Glasman edustaa Blue Labour -liikettä ja perinteistä yhteisöllisyyttä [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026]. Glasman on kouluttautunut modernin historian ja poliittisen teorian tohtoriksi huippuyliopistoissa ja toimii nykyisin ylähuoneen jäsenenä sekä lehtorina Lontoossa. Häntä haastatteli Ash Sarkar, joka on tunnettu libertaarikommunisti ja Novara Median vanhempi toimittaja, joka on noussut terävänä mediakommentaattorina brittiläisen keskustelun ytimeen. Sarkar on taustaltaan University College Londonin kasvatti, hän opettaa nykyisin amsterdamilaisessa Sandberg Institutessa aktivismia ja journalismia. Keskustelijoiden erilaista lähestymistapaa yhdistää kuitenkin syvä huoli työväenpuolueen ideologisesta suunnasta ja talouseliitin vaikutusvallasta. Glasman esittää purevan analyysin siitä, kuinka New Labour -liberalismi muuttui moraalisesti tyhjäksi valtapiiriksi, joka palvoo vain menestystä ja pääomaa [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026]. Hän argumentoi, että Jeffrey Epsteinin kaltaiset hahmot ja heidän kytköksensä Peter Mandelsonin kaltaisiin poliitikkoihin eivät ole satunnaisia poikkeamia vaan järjestelmän loogisia lopputuloksia.

Talouseliitin moraalittomuus kumpuaa syvältä ideologiasta, jossa raha on korotettu korkeimmaksi arvoksi ja tavalliset eettiset rajoitteet nähdään vain esteinä. New Labourin aikakausi aloitti hyperliberalismin, joka tuhosi työn arvokkuuden ja korvasi sen globaalin pääoman sokealla kunnioituksella. Glasmanin mukaan talouseliitti on etääntynyt tavallisesta kansasta niin kauas, että se on muuttunut vieraaksi ruumiiksi työväenliikkeen sisällä. Tämä etääntyminen mahdollistaa tilanteen, jossa vaikutusvaltaiset toimijat voivat olla rennosti tekemisissä jopa rikollisen saastan kanssa, kunhan yhteys palvelee taloudellisia intressejä [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026]. Mandelsonin ja Epsteinin suhde symboloi liberalismia, joka on irrotettu kaikesta inhimillisestä vastuusta ja paikallisesta moraalista. Talouseliitin elämäntyyli on irronnut todellisuudesta, mikä johtaa perversioihin, joissa ihmisistä ja jopa lapsista tulee kauppatavaraa vallan pelikentällä. Kritiikki kohdistuu erityisesti siihen, kuinka sivistyneistö ja korkeasti koulutettu maisteriluokka on ottanut vallan liikkeessä, joka alun perin perustettiin vastustamaan riistoa. Tämä uusi hallitseva luokka on Glasmanin mukaan ylimielinen ja loukkaava perinteistä työväenluokkaa kohtaan, jättäen jälkeensä vain ideologisen tyhjiön. Kun politiikka pelkistyy pelkäksi teknokratiaksi ja bond-markkinoiden palvelemiseksi, moraalisella kompassilla ei ole enää käyttöä. Epsteinin tapaus paljastaa karmivalla tavalla, kuinka globaali eliitti suojelee omiaan ja ylläpitää korruptoitunutta verkostoa tavallisen oikeustajun ulkopuolella.

Liberaali pantomiimi, jota politiikka nykyisin esittää, peittää taakseen karun todellisuuden, jossa valta on keskittynyt niille, joilla ei ole enää tajua pyhästä tai yhteisestä hyvästä. Glasman korostaa, että sosialistisen talouden ytimessä pitäisi olla itsemääräämisoikeus ja kontrolli pääoman liikkeitä kohtaan eikä alistuminen sen oikuille. Eliitin moraalinen rappio näkyy myös siinä, kuinka helposti totuudesta ja lupauksista joustetaan vaalivoittojen saavuttamiseksi [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026].

Politiikan perversioksi muuttuminen tarkoittaa perinteisten arvojen korvaamista kylmällä hyötyajattelulla. Epstein ei kenties tappanut vain itseään, vaan hän saattoi samalla romahduttaa koko globalistisen liberaalin agendan uskottavuuden. Talouseliitin palvoma globalisaatio on Glasmanin mukaan tragedia, joka on riistänyt ihmisiltä heidän kotinsa ja turvansa relatiivisen voiton tavoittelussa. On kestämätöntä, että työväenpuolueen johtohahmot ovat valmiita liittoutumaan pääoman kanssa, vaikka se tarkoittaisi liittoutumista moraalisen mädän kanssa. Ilman vahvoja moraalisia ja yhteisöllisiä siteitä liberalismi kääntyy vääjäämättä itseään vastaan tuhoten samalla yhteiskuntarauhan [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026].

Eliitin perversio on sen kyvyttömyyttä nähdä työn arvo ja inhimilliset suhteet muuna kuin voittoa tavoittelevina resursseina. Glasman peräänkuuluttaa paluuta sosialismille, joka ei pelkää sakraalia eikä moraalisia rajoja vaan asettaa ne suojaksi markkinoiden mielivaltaa vastaan: ”Nykyinen kriisi on tilinteon hetki, jossa työväenliikkeen on valittava talouseliitin palvonnan ja todellisen solidaarisuuden välillä. Talouseliitin moraalittomuus on rakenteellinen ongelma, jota ei voida korjata pelkillä hallinnollisilla uudistuksilla vaan syvällä arvovallankumouksella” [Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026]. Vain palauttamalla inhimillinen kukoistus ja eettinen elämä politiikan keskiöön voidaan rakentaa vastavoima sille depraatiolle, jota Mandelsonin ja Epsteinin suhde edustaa. Epstein liittyy myös kriittiseen analyysiin, kun Richard D. Wolff purkaa Yhdysvaltain Iranin-vastaisten toimien virallista narratiivia nostamalla esiin tekijöitä, jotka jäävät länsimaisessa keskustelussa tyypillisesti vähälle huomiolle [Wolff, ”Iran: Underappreciated Aspects”, 11.3.2026]. Hän esittää, ettei sotaa voida koskaan pelkistää vain yhteen motiiviin, vaan kyseessä on useiden sisäpoliittisten paineiden ja strategisten hämäysten monimutkainen risteyspiste. Yhtenä keskeisenä funktiona nähdään huomion kääntäminen pois kuluttavista kotimaisista skandaaleista, erityisesti Epstein-tapauksen ratkaisemattomista seurauksista, jotka horjuttavat poliittisen johdon moraalista perustaa.

Wolff analysoi konfliktia myös yhteiskunnallisena puskurina, jolla pyritään peittämään Yhdysvaltojen sisäinen taloudellinen prekaaristuminen ja räikeä tuloerojen kasvu [Wolff, ”Iran: Underappreciated Aspects”, 11.3.2026]. Historiallisiin analogioihin nojaten hän tulkitsee sotilaallisen aggression oireena imperiumista, joka yrittää viestiä keinotekoista elinvoimaisuuttaan kohdatessaan vääjäämättömän rakenteellisen rappeutumisensa. Tarkastelu ulottuu globaaleihin energiamarkkinoihin, joilla öljyn hinnan nousu muodostaa merkittävän taloudellisen windfall-hyödyn Venäjälle ja sen geopoliittisille tavoitteille. Tämä kehityskulku luo paradoksaalisen tilanteen, jossa amerikkalainen interventio Lähi-idässä vahvistaa välillisesti Venäjän kykyä rahoittaa sotaansa Ukrainassa.

Wolff hahmottelee synkän tulevaisuudenkuvan, jossa näiden samanaikaisten kriisien epäonnistunut hallinta voi johtaa amerikkalaisen globaalin hegemonian lopulliseen ja peruuttamattomaan murenemiseen [Wolff, ”Iran: Underappreciated Aspects”, 11.3.2026]. Köyhyyden vähentäminen globaalisti on Wolffin mukaan pitkälti myytti, jos Kiinan valtiojohtoista menestystä ei lasketa mukaan; muualla maailmassa köyhien määrä on tosiasiassa kasvanut, kun käytetään realistisia elinkustannusmittareita [Wolff, 9.1.2021].

"Then What Happened" -kanavan historiallinen katsaus muistuttaa, että kapitalismi ei "vapauttanut" työtä, vaan loi työmarkkinat karsimalla ihmisten vaihtoehdot toimeentuloon aidatun yhteismaan myötä [Then What Happened, 8.3.2026]. Jordan Peterson, psykologian emeritusprofessori ja tunnettu kirjailija, väittää, että monien vasemmistolaisten kritiikki rikkaita kohtaan kumpuaisi pikemminkin kateudesta ja resentimentistä kuin aidosta rakkaudesta köyhiä kohtaan [Peterson, 16.11.2017]. Silti Žižek painottaa, että todellinen ongelma on fanaattinen omistautuminen pääoman kasvulle, joka vie meidät kohti maailmanloppua [Žižek, ”On the Real Problem”, 31.3.2023].

Žižek analysoi Robinson Erhardtin kanssa käytyissä syvällisissä keskusteluissa, kuinka tekoäly ja biogenetiikka ovat muuttamassa ihmisyyden ydintä tavalla, jota emme vielä täysin hahmota [Žižek & Ergardt, 26.10.2025]. Žižek käyttää uuden kirjansa teemoja selittääkseen, kuinka historialliset sattumat muuttuvat jälkikäteen välttämättömyyksiksi, aivan kuten kapitalismin synty oli sarja onnekkaiden tilanteiden summaa. Hän haastaa perinteiset näkemykset historiasta ja väittää, että nykyinen poliittinen tilanne on aidosti avoin ja siksi entistä pelottavampi. Filosofi on syvästi huolissaan ekologisesta kriisistä ja esittää, ettemme ole vieläkään tarpeeksi pessimistisiä, sillä luonto on siirtymässä pysyvän vakauden sijaan täyteen kaaokseen. Hän hylkää yksinkertaiset salaliittoteoriat globaalista pääomasta ja korostaa, että jopa luonnonlait saattavat olla sattumanvaraisia ja muuttuvia. Tässä hämmennyksen tilassa Žižek näkee filosofian tehtävänä kyseenalaistaa perusoletukset ja korruptoida nuoriso sokraattisessa hengessä. Hän viittaa Platonin Valtioon havainnollistaakseen, kuinka nykyiset johtajat kieltäytyvät usein keskustelusta ja määrittelevät oikeudenmukaisuuden vain vahvemman oikeudeksi.

Žižek analysoi oikeistolaisia vaikuttajia nähden heidän retoriikassaan merkkejä siirtymisestä kohti järjestelmäkriittisyyttä ja oligarkian tunnustamista. Hän kritisoi monikulttuurisuutta ja painottaa, että länsimaisten liberaalien yhteiskuntien tulisi puolustaa tiukasti yhteisiä vuorovaikutussääntöjään pelkän juridisen suvaitsevaisuuden sijaan. Trumpin hallinnon osalta Žižek pitää Pete Hegsethin näkemyksiä maskuliinisesta armeijasta nostalgisena romantiikkana, joka ei vastaa teknologian hallitsemaa nykysodankäyntiä [Žižek & Ergardt, 26.10.2025]. Hän esittää provokatiivisen ajatuksen, että armeija saattaisi paradoksaalisesti olla Yhdysvaltain demokratian viimeinen lukko diktatuuria vastaan sen neutraalin byrokraattisuuden vuoksi. Yhteiskunnan täydellistä häpeämättömyyttä osoittaa esimerkiksi Venäjän vetäytyminen kidutuksen vastaisista sopimuksista. Žižek pelkää, että maailma on jakautumassa Trumpin vaikutuspiiriin ja BRICS-maiden muodostamaan blokkiin, jolloin Eurooppa menettää merkityksensä.

Vasemmiston katoaminen vakavana poliittisena toimijana Euroopassa ja Yhdysvalloissa syventää filosofin mukaan nykyistä kriisiä. Tekoälyn osalta Žižek korostaa, että se on jo nyt autoritaarisen sorron ja manipuloinnin väline eikä pelkkä neutraali työkalu. Hän pohtii Yuval Hararin hengessä tekoälyn mahdollisuutta kehittää omaa autonomista älykkyyttään tai jopa uudenlaista henkisyyttään. Žižek erottaa ihmisen koneesta kuolemanvietin ja negatiivisuuden kautta, sillä ihminen on valmis uhraamaan kaiken vapauden ja ideaalien vuoksi. Hän viittaa Matrix-elokuvaan kysyessään, onko ihminen loppujen lopuksi valmis elämään tekoälyn hallitsemassa ja suojelemassa keinotekoisessa onnessa. Havaintomme todellisuudesta ovat Žižekin mukaan hallittuja hallusinaatioita, jotka kertovat enemmän odotuksistamme kuin ulkoisesta maailmasta. Vapautumisen unelmat voivat toteutuessaan johtaa jopa entistä pahempiin autoritaarisiin valtioihin, kuten Afganistanin tai Pohjois-Korean esimerkit osoittavat [Žižek & Ergardt, 26.10.2025].

XII. KESKILUOKAN TUHO JA UUSFEODALISMIN NOUSU: Bastani ja Mattei

Keskiluokka on romahtamassa globaalisesti, ja tämä tyhjiö on täyttymässä autoritaarisilla liikkeillä [Bastani & Mattei, ”Middle Class collapsing”, 15.3.2026]. Aaron Bastani on brittiläinen journalisti, Novara Median perustajajäsen ja tunnettu poliittinen kommentaattori, joka tarkastelee maailmantaloutta usein marxilaisesta viitekehyksestä käsin. Clara Mattei puolestaan toimii taloustieteen professorina Tulsan yliopistossa ja on saavuttanut laajaa tunnustusta tutkijana, joka analysoi talouskurin ja fasismin välistä syvää historiallista yhteyttä. Mattei on tullut tunnetuksi erityisesti teoksistaan Capital Order ja Escape from Capitalism, joissa hän purkaa vallitsevaa käsitystä taloustieteen neutraaliudesta ja paljastaa sen poliittisen luonteen.

Bastani on visioinut teknologian ja automaation mahdollisuuksia yhteiskunnallisessa murroksessa teoksessaan Fully Automated Luxury Communism. Yhdessä nämä kaksi ajattelijaa muodostavat intellektuellin parivaljakon, joka kykenee yhdistämään historiallisen analyysin nykyhetken talouspoliittisen kriisin kriittiseen purkamiseen. Mattein ja Bastanin maaliskuussa 2026 käymän keskustelun teoreettisessa keskiössä on ajatus pääomajärjestyksestä näkymättömänä valtarakenteena, joka kehystää markkinatalouden vapauden todellisuudessa syväksi epävapauden tilaksi [Bastani & Mattei, ”Middle Class collapsing”, 15.3.2026]. He argumentoivat, että nykyinen keskiluokan mureneminen ja radikaalin oikeiston nousu muistuttavat hälyttävästi 1920- ja 1930-lukujen kehityskulkuja, jolloin taloudellinen paine purkautui fasismina.

Mattei korostaa, ettei kapitalismi ole spontaani tai luonnollinen asiantila, vaan se vaatii jatkuvaa valtiollista väkivaltaa ja poliittista pakkoa pysyäkseen pystyssä. Erityisesti palkkatyösuhde nähdään suhteena, jossa yksilö joutuu luovuttamaan toimijuutensa työnantajalle puhtaasti selviytyäkseen, mikä tekee markkinariippuvuudesta tehokkaan kurinpidon välineen. Talouskuri eli austeriteetti ei heidän mukaansa ole neutraali talouspoliittinen valinta, vaan tietoinen mekanismi, jolla työläisten neuvotteluasemaa heikennetään ja pääoman voittoja suojellaan kriisitilanteissa. Kun valtio leikkaa sosiaalimenoja, se pakottaa ihmiset takaisin tiukempaan markkinariippuvuuteen, mikä estää heitä organisoitumasta kollektiivisesti järjestelmän perusteita vastaan [Bastani & Mattei, ”Middle Class collapsing”, 15.3.2026].

Bastani ja Mattei huomauttavat, että globaali epätasa-arvo on saavuttanut säädyttömät mittasuhteet, joissa kourallinen miljardöörejä omistaa enemmän kuin puolet koko maailman väestöstä. Tämä varallisuuden keskittyminen ei ole seurausta yksilöllisistä kyvyistä, vaan rakenteellisesta riistosta, joka riistää järjestelmällisesti (käsite vastaa englannin termiä siphoning, joka etymologisesti viittaa arvon imemiseen pois lähteestään kuin letkulla) arvoa tuottavalta enemmistöltä harvalle omistavalle eliitille [Bastani & Mattei, ”Middle Class collapsing”, 15.3.2026].

Valtio ei ole kapitalismissa markkinoiden vastakohta, vaan sen aktiivinen mahdollistaja, joka käyttää yhteisiä verovaroja yksityisten sijoittajien riskien poistamiseen ja militaristiseen elvytykseen. Militarismista tuleekin kapitalismin elinehto, sillä se stimuloi taloutta tavalla, joka ei voimaannuta kansalaisia poliittisesti, toisin kuin kattavat ja maksuttomat sosiaalipalvelut tekisivät. Bastani ja Mattei peräänkuuluttavat historian re-politisointia, sillä liberaali taloustiede pyrkii häivyttämään historian voidakseen esittää vallitsevan tilan muuttumattomana ja universaalina totuutena.

Mattei argumentoi, että fasismi ja liberalismi jakavat saman taloudellisen perustan, sillä kumpikin priorisoi yksityisomaisuuden suojan ja palkkasuhteen jatkuvuuden yli demokraattisten ihanteiden. Historiallinen analyysi osoittaa, kuinka liberaalit teknokraatit ovat toistuvasti turvautuneet autoritaarisiin voimahahmoihin voidakseen toteuttaa epäsuosittuja talousuudistuksia ilman kansanvallan tuottamaa estettä. Liberaali demokratia näyttäytyy tässä valossa lähinnä kulissina, joka sallii poliittisen äänestämisen mutta kieltää päätösvallan taloudellisesta tuotannosta ja resurssien oikeudenmukaisesta jaosta.

Keskiluokan proletarisoituminen eli sen putoaminen työväenluokan epävarmaan asemaan luo otollisen maaperän autoritaarisille liikkeille, jotka kanavoivat ihmisten oikeutetun turhautumisen heikompiin ryhmiin. Kapitalismin ja demokratian välinen sovittamaton ristiriita johtuu siitä, että toinen perustuu tasa-arvoiseen toimijuuteen ja toinen harvojen hallitsemaan voitontavoitteluun. Ratkaisuna Mattei ja Bastani esittävät vaihtoehtoisten instituutioiden rakentamista ja talouden radikaalia redemokratisointia ruohonjuuritason kansankokousten kautta [Bastani & Mattei, ”Middle Class collapsing”, 15.3.2026]. Inspirationsa he ammentavat muun muassa Antonio Gramscin ajatuksista orgaanisista intellektuelleille, jotka toimivat suoraan sorrettujen ryhmien keskuudessa luoden uutta yhteiskunnallista ymmärrystä. He korostavat, että meidän on opittava uudelleen kollektiivinen päätöksenteko, jonka nykyinen kulutuskeskeinen ja yksilöivä järjestelmä on pyrkinyt tietoisesti tuhoamaan.

Emansipaatio vaatii irtautumista palkkatyön pakosta ja sellaisten tilojen luomista, joissa inhimilliset tarpeet ohjaavat tuotantoa kylmän voiton tavoittelun sijaan. Kiinan malli nähdään keskustelussa mielenkiintoisena, joskin ristiriitaisena esimerkkinä siitä, kuinka vahva poliittinen tahto voi suitsia yksityisiä investointeja ja poistaa absoluuttista köyhyyttä. Kapitalismin ja ihmisyyden yhteensopimattomuus ilmenee kiihtyvänä ekologisena romahduksena, jota jatkuva kasvun tavoittelu vääjäämättä ruokkii. Tieteellinen tutkimus ja akateeminen kritiikki ovat merkityksellisiä vain, jos ne johtavat konkreettiseen kollektiiviseen toimintaan ja vallitsevien instituutioiden perustavanlaatuiseen muutokseen. Olisi kieltäydyttävä alistumasta taloudellisten mallien näennäiselle objektiivisuudelle ja vaadittava oikeutta päättää yhteiskuntamme suunnasta inhimillisen logiikan mukaisesti.

Vain purkamalla pääomajärjestyksen historiallinen välttämättömyys voidaan löytää tien ulos nykyisestä kriisien kierteestä kohti todellista taloudellista ja poliittista vapautta. Kuten Slavoj Žižek toteaa "Capital"-symposiumissa, olemme pisteessä, jossa kapitalismi on muuttunut end-times-moottoriksi, joka puskee planeettaa ja yhteiskuntaa kohti äärirajoja [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Žižek haastaa perinteisen käsityksen ideologiasta pelkkänä valheellisena tietoisuutena ja esittää sen sijaan, että se on syvälle arkiseen toimintaamme ja yhteiskunnallisiin sääntöihin juurtunut voima. Hänen analyyttinen viitekehyksensä nojaa Jacques Lacanin psykoanalyysiin, jossa keskeisessä roolissa on "Suuri Toinen" eli julkinen symbolinen järjestys, joka määrittää sen, mikä on yhteisössä hyväksyttävää. Žižek huomioi, että nykykapitalismissa ideologia ei toimi vain suoran kiellon kautta, vaan se on siirtynyt hienovaraiseen ja "permissiiviseen" autoritaarisuuteen [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Hän havainnollistaa tätä esimerkillä postmodernista isästä, joka ei vain käske lastaan vierailemaan isoäitinsä luona, vaan vaatii tätä myös haluamaan sitä itse. ”Viesti rivien välissä on paljon ankarampi kuin perinteisellä isällä: sinun ei tarvitse vain vierailla isoäitisi luona, vaan sinun on tykättävä siitä”, Žižek selittää vapauden ja pakon nykyistä paradoksia [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Tämä havainto vallan luonteesta ulottuu laajemmin kapitalistiseen järjestelmään, joka pyrkii hallitsemaan paitsi tekojamme, myös sisäisiä halujamme. Pääoma itsessään ei Žižekin mukaan ole ahneuden tai hedonismin väline, vaan pikemminkin uskonnollinen ilmiö, joka noudattaa omaa fanattista logiikkaansa. Hän viittaa Walter Benjaminiin todetessaan, että ”kapitalismi on uskonto, jossa pääoman kierto ja laajentuminen muodostavat jumalallisen entiteetin” [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Todellinen kapitalisti ei ole nautinnonhakija, vaan ”hän on valmis tuhoamaan perhe-elämänsä, olemaan nukkumatta ja tekemään työtä yötä päivää vain, jotta pääoma kiertäisi” [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Tässä fanatismissa ihminen ja luonto muuttuvat pelkiksi välineiksi järjestelmän ylläpitämiselle, mikä johtaa ekologiseen ja sosiaaliseen umpikujaan. Žižek analysoi maailman kehitystä "maailmanlopun" käsitteen kautta, jolla hän viittaa tietyn rajan tai nollapisteen saavuttamiseen [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024].

Meitä lähestyvät kriisit, kuten biogenetiikka, immateriaalioikeuksien mureneminen ja slummiutuminen, osoittavat, ettei nykyinen kehitys voi jatkua loputtomiin. Vallan ja aseman väärinkäytökset kytkeytyvät usein siihen, miten ”julkinen säädyllisyys ja perinteinen symbolinen järjestys” murenevat [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Žižek nostaa esiin järkyttävän esimerkin Indonesiasta, jossa joukkomurhaajat kerskuvat hirveillä teoillaan televisiossa ilman pienintäkään häpeää. Hän toteaa provokatiivisesti, ettei etnisiä puhdistuksia tapahdu ilman runoutta, koska hirveydet tarvitsevat myyttisen suojakilven tullakseen suoritetuiksi. ”Tarvitset jonkinlaisen vahvan kvaasi-uskonnollisen myyttisen narratiivin, joka toimii suojana ja mahdollistaa teon”, hän argumentoi väkivallan ja ideologian liitosta [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Samaan aikaan länsimaissa koemme "Suuren Toisen" hajoamisen, mikä näkyy kasvavana välinpitämättömyytenä ja julkisen tilan katoamisena. Esimerkki naisesta, jota pahoinpideltiin Brooklynissa kymmenien todistajien edessä kenenkään soittamatta poliisille, paljastaa nykyihmisen haluttomuuden eettiseen sitoutumiseen. Žižek katsoo, että ihmiset elävät yhä enemmän omissa yksityisissä kuplissaan, vaikka he olisivat fyysisesti läsnä julkisella paikalla. Kuluttajakulttuuri tukee tätä eristäytymistä tarjoamalla tuotteita, joista on poistettu niiden vaarallinen tai häiritsevä ulottuvuus. Elämme maailmassa, joka tarjoaa olutta ilman alkoholia ja sokeria ilman makeutta, eli haluamme tuotteen ilman sen todellista ydintä. Samalla tavalla monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus usein haluavat kohdata ”Toisen” vain ehdolla, ettei tämä todellinen, häiritsevä erilaisuus tule iholle.

Žižek kritisoi tätä "valistuneeksi länsimaiseksi buddhalaisuudeksi", joka opettaa säilyttämään sisäisen etäisyyden kärsimykseen ja intohimoon [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Rakkaus on kuitenkin hänen mukaansa välttämättä traumaattinen "lankeemus", joka horjuttaa arkielämämme vakautta ja hallintaa. ”Aito rakkaus on hyvin traumaattista tässä mielessä; se on pakkomielle, joka muuttaa kaiken”, hän toteaa vastustaessaan riskitöntä ja sopimuspohjaista elämäntapaa [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Nykyinen kehitys kohti aseptista ja solipsistista elämää on merkki siitä, että olemme menettämässä kykymme aitoon subjektien väliseen kanssakäymiseen. Teknologinen kehitys ja aivotutkimus uhkaavat viedä tämän vielä pidemmälle, jolloin käsite vapaasta tahdosta saattaa hävitä kokonaan.

Žižek varoittaa tulevaisuudesta, jossa ihminen muuttuu pelkäksi ”neuronaaliseksi automaatiksi”, jota voidaan ohjata ulkoapäin ilman, että hän edes tiedostaa sitä [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Tällainen maailmanloppu ei välttämättä ole fyysinen tuho, vaan inhimillisen ytimen, kuten moraalin ja vapauden, hiljainen katoaminen. Vaikka tilanne vaikuttaa epätoivoiselta, Žižek ei julistaudu täydeksi pessimistiksi. Hän uskoo, että järjestelmä on haavoittuvampi kuin miltä se näyttää, koska mikään ideologia ei ole täysin johdonmukainen. Tehokkain tapa vastustaa järjestelmää on ottaa sen omat lupaukset ja säännöt vakavammin kuin se itse tekee. Emme tarvitse pelkkää dialogia vallanpitäjien kanssa, vaan tilaa ajatella ja rakentaa uudenlaisia kollektiivisen päätöksenteon muotoja. Utopia ei ole se, että muutamme kaiken, vaan se, että uskomme asioiden voivan jatkua nykyisellään ikuisesti ilman katastrofia.

Žižekin mukaan meidän on uskallettava ”maalata pimeä kuva tulevaisuudesta”, jotta saisimme motivaation toimia ja muuttaa kehityksen suuntaa. Maailmanloppu on jo täällä tavassa, jolla koemme itsemme, mutta juuri tämä murrosvaihe tarjoaa mahdollisuuden uudenlaiseen ja aitoon inhimillisyyteen [Žižek, ”Capital”, 22.8.2024]. Prekaari työ on kenties kapitalismin nerokkain keksintö, sillä se saa työntekijän kuvittelemaan olevansa "oma itsensä herra" samalla kun häneltä viedään kaikki sosiaaliturva [Žižek, ”Precarious work”, 11.11.2023]. Žižekin mukaan nykykapitalismi on post-oedipaalista; se ei enää vaadi kuuliaisuutta ankaralle isälle, vaan yllyttää meitä nauttimaan rajattomasti, mikä on itsessään uusi ja tehokkaampi hallinnan muoto [Žižek, ”Post-oedipal capitalism”, 20.2.2017]. Slavoj Žižek korostaa teoreettisen ajattelun merkitystä ja sen arvokkuuden säilyttämistä yhteiskunnallisesti järjettöminä aikoina. Hän huomauttaa perinteisten roolien kääntyneen päälaelleen, sillä nykyään valtaapitävät käyttävät vulgaaria kieltä, kun taas vasemmiston tulisi edustaa sivistystä ja hyviä tapoja [Žižek, ”Post-oedipal capitalism”, 20.2.2017].

Filosofi kritisoi nykyvasemmistoa liiallisesta keskittymisestä poliittiseen korrektiuteen, mikä on hänen mukaansa katkaissut yhteyden tavallisiin ja pettyneisiin ihmisiin. Bernie Sanders saa esityksessä kiitosta kyvystään tavoittaa tämä unohdettu kansanosa ja tuoda heidät takaisin poliittiseen keskusteluun. Žižek varoittaa aliarvioimasta Donald Trumpia ja painottaa, ettei pelkkä hänelle nauraminen John Oliverin tyyliin ole riittävä tai tehokas vastarinnan muoto [Žižek, ”Post-oedipal capitalism”, 20.2.2017]. Hän argumentoi Karl Marxin poliittisen taloustieteen kritiikin olevan ajankohtaisempaa kuin koskaan, sillä globaali kapitalismi vastaa nykyään Marxin teoreettisia kuvauksia. Analyysin ytimessä voisi olla Jacques Lacanin käsite "objekti pieni a", joka toimii halun syynä ja ideologian polttoaineena [Žižek, ”Post-oedipal capitalism”, 20.2.2017].

Slavoj Žižek määrittelee Lacanin ”objekti pieni a:n” halun syyksi, joka on jotakin todellisuuteen lisättyä ja joka tekee harmaasta arjesta subjektille merkityksellistä. Hän havainnollistaa tätä Pokémon Go -pelillä, jossa digitaalinen kehys lisää fyysisen maailman päälle virtuaalisia hahmoja, jotka herättävät pelaajan halun osallistua ja etsiä. Ideologiassa tämä käsite toimii samankaltaisena ”lisättynä todellisuutena”, joka tarjoaa selkeän ja kuvitteellisen selityksen monimutkaisille yhteiskunnallisille ongelmille. Esimerkiksi natsismissa juutalaisen hahmo toimi tällaisena objektina, joka teki taloudellisesta kaaoksesta ymmärrettävän kertomuksen ja antoi kansalle kohteen, jota vastustaa. Kyse ei ole halun varsinaisesta kohteesta, vaan siitä ylijäämästä tai puuttuvasta palasesta, joka saa meidät ylipäätään tavoittelemaan asioita ja kiinnittymään ideologioihin. Žižek rinnastaa tämän Lacanin ylijäämänautinnon suoraan Marxin käsitteeseen taloudellisesta lisäarvosta, nähden molemmat järjestelmän tuottamina välttämättöminä mutta outoina lisinä. Hän käyttää Hitchcockin kuvailemaa ruumista autotehtaassa symbolina tästä selittämättömästä ylijäämästä, joka putoaa valmiista tuotteesta ikään kuin tyhjästä. Objekti pieni a voi olla myös välttämätön este, joka paradoksaalisesti ylläpitää halua juuri silloin, kun se näyttää estävän sen toteutumisen. Jos tämä salaperäinen ylijäämä poistettaisiin todellisuudesta, koko ideologinen rakennelma ja elämän merkityksellisyys romahtaisivat subjektin silmissä. Žižekin analyysissa objekti onkin se välttämätön vääristymä, jonka avulla ihminen kykenee sietämään muuten käsittämätöntä ja traumaattista todellisuutta. Žižek vertaa ideologiaa Pokémon Go -peliin, jossa todellisuutta täydennetään virtuaalisilla elementeillä, jotta se muuttuisi kiinnostavaksi ja merkitykselliseksi. Natsismissa tämä "lisätty todellisuus" tarkoitti juutalaisen hahmon luomista salaliittoteorioiden keskiöön, mikä teki monimutkaisesta taloudellisesta kaaoksesta kansalle ymmärrettävää. Nykyinen anti-semitismi on filosofin mukaan muuttunut ristiriitaiseksi "sionistiseksi anti-semitismiksi", jossa tuetaan Israelia valtiona mutta halutaan juutalaiset pois omasta lähiympäristöstä. Trumpin katsotaan muuttaneen julkisen puheen tasoa ja normalisoineen asioita, joita ei aiemmin pidetty mahdollisina sanoa ääneen.

Žižek ehdottaa provokatiivisesti, että yhteiskunta tarvitsee tervettä dogmaattisuutta tiettyjen moraalisten itsestäänselvyyksien, kuten raiskauksen tuomitsemisen, suhteen ilman loputonta debattia. Niin sanottu ylijäämänautinto rinnastuu Marxin lisäarvoon, ja se ilmenee esimerkiksi Walmartissa hylättyinä ostoskärryinä, joilla haetaan shoppailun huumaa ilman varsinaista ostamista. Myös byrokratia nähdään ylijäämänautinnon muotona, jossa ongelmien ratkaisemisen sijaan nautitaan itse prosessin ja monimutkaisuuden jatkuvasta ylläpitämisestä. Filosofi muistuttaa Joseph Goebbelsin totaalisen sodan puheesta esimerkkinä siitä, kuinka äärimmäinen kärsimys voidaan valjastaa kollektiiviseksi nautinnon lähteeksi.

Vasemmiston suuri ongelma on Žižekin mukaan keskittyminen suuriin mielenosoituksiin ja huuman hetkiin ilman selkeää suunnitelmaa vallankumouksen jälkeisestä arjesta. Hän kritisoi Gilles Deleuzen suosimia teorioita post-oidipaalisesta kapitalismista, koska ne eivät ole enää kumouksellisia nykyisessä hajanaisessa maailmassa. Nykykapitalismi on jo omaksunut joustavuuden ja jatkuvan itsensä luomisen ihanteet, mikä tekee performatiivisesta subjektiivisuudesta järjestelmän uuden valtavirran. Elämme aikaa, jotta Žižek kutsuu liberaaliksi fasismiksi, missä yksilölliset vapaudet säilyvät samalla kun globaalit sosiaaliset prosessit muuttuvat täysin läpinäkymättömiksi. Aito vapaus tarkoittaa Žižekille kykyä muuttaa itse järjestelmän koordinaatteja, eikä vain mahdollisuutta valita annetuista vaihtoehdoista [Žižek, ”Post-oedipal capitalism”, 20.2.2017]. Elämme ajassa, jossa todellisuus ja fantasia ovat kietoutuneet toisiinsa niin tiukasti, että kapitalistinen harha on tullut osaksi itse toimintaamme, riippumatta siitä, mitä ajattelemme järjestelmästä [Žižek, ”Capitalist Illusion”, 16.12.2016].

Slavoj Žižek tarkastelee Karl Marxin ja Jacques Lacanin ajattelun liittoa osoittaakseen, kuinka kapitalismi hallitsee sosiaalista todellisuuttamme. Hänen mukaansa kapitalistinen harha ei ole pelkkä subjektiivinen erehdys tai väärä uskomus, vaan radikaali fiktio, joka muovaa ihmisten käytännön toimia. Žižek nostaa esityksessään keskiöön Lacanin käsitteen objet petit a, jonka hän rinnastaa Marxin teoriaan lisäarvosta. Lacan pitikin tätä käsitettä tärkeimpänä keksintönään psykoanalyysin kentällä. Žižek väittää, että Marxin lisäarvo ja Lacanin lisänautinto ovat rakenteellisesti toistensa vastineita.

Nautinto ei kapitalistisessa järjestelmässä ole vain tarpeiden tyydyttämistä, vaan prosessin aikana syntyvää ylimääräistä voittoa. Tämä lisänautinto syntyy niistä muodollisista kiertoteistä, joita subjekti kulkee pyrkiessään tyydytykseen. Todellisuuden havaitsemiseen tarvitaan Žižekin mukaan aina fantasian kehys, joka tekee maailmasta merkityksellisen ja toimivan. Ideologia täydentää todellisuutta ja antaa sille suunnan, jota ilman olisimme passiivisia. Žižek kritisoi myös postmodernia auktoriteettia, joka teeskentelee olevansa alamaisensa ystävä tai kollega. Tällainen auktoriteetti on usein vaikeampi kohdata kuin perinteinen ja ankara hallitsija, koska sen valta on kätkettyä. Ystävällinen pomo säilyttää kaiken todellisen valtansa, mutta kieltää samalla sen muodollisen ja julkisen tunnustamisen. Formaalien erojen merkitystä Žižek havainnollistaa vitsillä kahvista, joka tarjoillaan joko ilman maitoa tai ilman kermaa. Vaikka lopputulos on molemmissa tapauksissa sama musta kahvi, symbolisella tasolla puuttuva ainesosa määrittää kokemuksen laadun. Kapitalismi itsessään näyttäytyy itsekseen pyörivänä kiertoliikkeenä, jossa raha synnyttää loputtomasti lisää rahaa. Tämä prosessi on kapitalismin perimmäinen fantasia, joka hallitsee ihmisten elämää riippumatta heidän mielipiteistään. Marx huomaisikin jo varhain, että hyödykkeet eivät ole vain arkisia esineitä, vaan ne ovat täynnä metafyysisiä hienouksia.

Žižekin mukaan kapitalismin mystiikka ja teologiset piirteet ovat läsnä juuri sosiaalisissa muodoissa ja vaihdannan rakenteissa [Žižek, ”Capitalist Illusion”, 16.12.2016]. Ihmiset saattavat tietoisesti ymmärtää järjestelmän epäkohdat, mutta he noudattavat silti sen logiikkaa jokapäiväisessä toiminnassaan. Fetisismi ei siis sijaitse ihmisten päässä tai mielipiteissä, vaan itse toiminnan objektiivisessa ja ulkoisessa rakenteessa. Žižek viittaa esimerkkinä Walmart-shoppailijoihin, jotka nauttivat ostamisen rituaalista ilman varsinaista tarvetta omistaa esineitä. He keräävät tavaroita kärryihin ja hylkäävät ne lopulta kassalle, koska nautinto on peräisin itse valitsemisesta ja keräämisestä. Nautinto on tällöin irronnut kohteestaan ja tullut osaksi puhdasta toiminnan muotoa. Tämä itsetarkoituksellinen tuottavuus ja loputon liike on kapitalismin ytimessä oleva hirviömäinen ja tuhoisa piirre.

Žižek pohtii myös, kuinka kieli ja symbolisaatio ovat välttämättömiä inhimillisen nautinnon ja halun kokemiselle. Ilman kielen luomaa etäisyyttä ja symbolista kehystä nautinto jäisi vain biologiseksi tarpeiden tyydyttämiseksi. Nautinto vaatii aina tietynlaisen esteen tai säännön, jonka kiertäminen tuottaa subjektille tyydytystä. Kapitalismi on onnistunut valjastamaan tämän psyykkisen rakenteen osaksi taloudellista järjestelmää ja sen kasvua.

Globalisaatio ei Žižekin mukaan tuhoa paikallisia perinteitä, vaan muuttaa ne kaupallistetuiksi markkinarakoiksi. Kapitalismi on luonnostaan monikulttuurista, sillä se kykenee imemään itseensä ja hyödyntämään mitä tahansa paikallista kontekstia. Tämän vuoksi pelkkä vetoaminen perinteisiin arvoihin ei ole riittävä keino kapitalismin kumoamiseksi. Žižek korostaa, että Marxin analyysi pääoman logiikasta on nykypäivänä ajankohtaisempi kuin kirjoittamisajankohtanaan. Digitaalinen talous ja henkinen omaisuus ovat vieneet kapitalistisen mystiikan sen äärimmäisille ja abstrakteille rajoille. Esimerkiksi Bill Gates ei ole perinteinen teollisuuskapitalisti, vaan hän perii vuokraa yhteisestä kielellisestä ja digitaalisesta tilastamme.

Žižek haastaa kuulijat ajattelemaan vapautta ja subjektia uudella tavalla tässä muuttuneessa maailmassa. Pelkkä kynismi tai sääntöjen näennäinen vastustaminen vain vahvistaa järjestelmää, jos perimmäistä fantasiaa ei pureta. Meidän on kohdattava kapitalistinen fantasia suoraan ja ymmärrettävä sen hallitseva rooli sosiaalisessa olemisessamme. Žižekin lopullinen viesti on, että todellisuutemme on aina erottamaton niistä fiktioista, joiden varaan se on rakentunut. Donald Trump toimii tässä kentässä "liberaalina fetiššinä", jonka avulla eliitti voi ulkoistaa omat pimeät puolensa yhdelle hahmolle samalla kun rakenteellinen epäoikeudenmukaisuus jatkuu [Žižek, ”Trump liberal fetish”, 9.4.2025].

Slavoj Žižek analysoi nykypolitiikkaa häpeämättömyyden aikakautena, jossa perinteinen symbolinen auktoriteetti on korvautunut Donald Trumpin ja Elon Muskin kaltaisilla "alkeis-isähahmoilla". Hänen ajattelunsa rakentuu psykoanalyyttiselle jaotukselle, jossa Trump ei edusta järjestystä valvovaa isää, vaan Freudin kuvaamaa nautiskelevaa ja säädytöntä alkulauman johtajaa. Žižek näkee nämä hahmot vuoden 1968 radikaalien pyrkimysten perverssinä lopputulemana, jossa vasemmiston vaatimus vapaudesta ja autenttisuudesta on kääntynyt oikeistolaiseksi sääntöjen rikkomiseksi.

Nykykapitalismi on omaksunut kumoukselliset elementit ja muuttanut ne esimerkiksi Uberin kaltaiseksi prekariaattityöksi, jossa työntekijä harhaisesti kuvittelee omistavansa tuotantovälineensä. Žižekin mukaan poliittinen häpeämättömyys on strateginen valinta, jolla rikotaan sivistynyt diskurssi ja luodaan illuusiota välittömästä, asiantuntijavallasta vapaasta rehellisyydestä. Keskeinen analyyttinen käsite on Trump "liberaalina fetiššinä", mikä tarkoittaa, että Trumpin vastustaminen sallii liberaalien välttää kohtaamasta syvempiä yhteiskunnallisia antagonismeja ja luokkaristiriitoja. Keskittymällä Trumpin henkilökohtaiseen säädyttömyyteen liberaali vasemmisto välttyy analysoimasta oman politiikkansa ja perinteisen hyvinvointivaltion rakenteellista epäonnistumista. Žižek huomauttaa, että monet äänestäjät näkevät Trumpin kielelliset kömpelyydet ja virheet nimenomaan merkkinä aitoudesta, sillä ne erottavat hänet hiotuista asiantuntijapoliitikoista [Žižek, ”Trump liberal fetish”, 9.4.2025]. Filosofi soveltaa tähän lacanilaista eroa lausuman sisällön ja lausumisen position välillä, jossa Trump voi valehdella mutta olla silti "totuudellinen" suhteessa kannattajiensa subjektiiviseen kokemukseen. Hän vertaa tätä natsien juutalaiskuvaan, jossa ulkoinen vihollinen on rakenteellinen välttämättömyys identiteetin ylläpitämiseksi ja järjestelmän sisäisten ristiriitojen ulkoistamiseksi.

Trump ei siis ole sattumanvarainen poikkeama, vaan hegeliläisittäin tarkasteltuna historiallinen välttämättömyys, joka paljastaa vallitsevan liberaalin konsensuksen tyhjyyden. Žižek provosoi väittämällä, että kansa on kietoutunut niin syvälle ideologiaan, etteivät he kykene heräämään ilman jonkinlaista mestarihahmoa, joka pakottaa heidät kohtaamaan todellisuuden [Žižek, ”Trump liberal fetish”, 9.4.2025]. Elon Musk puolestaan edustaa marxismin irvikuvaa "vapaasta ihmisestä", joka hyppii Mars-suunnitelmista työntekijöiden irtisanomiseen ilman moraalisia rajoja tai sivistystä. Tämä säädyttömyyden uusi muoto heijastuu myös koulutukseen, jossa humanistiset tieteet korvataan teknisellä osaamisella Muskin hengessä. Vasemmiston suurin virhe on ollut kohdella Trumpia pelkkänä ulkoisena kauhistuksena sen sijaan, että se ymmärtäisi hänet oman politiikkansa välttämättömänä oireena.

Žižek asettaa vastakkain Trumpin roolin säädyttömänä koomikkona ja Bernie Sandersin "säädyllisen radikaaliuden", ehdottaen vasemmistolle paluuta häpeän ja moraalin tajuun [Žižek, ”Trump liberal fetish”, 9.4.2025]. Hän kritisoi cancel-kulttuuria hegeliläisellä dialektiikalla, jossa moninaisuuden nimissä päädytään paradoksaalisesti sulkemaan pois kaikki ne, jotka eivät mahdu asetettuun muottiin. Trumpin ekologinen kieltäminen nähdään osana laajempaa projektia, jossa luonto ei ole enää harmoninen tausta vaan raivattava alusta "uuden ihmisen" rakentamiselle. Gazan tilanne toimii Žižekille esimerkkinä tästä "nollapisteen" visiosta, jossa tuho mahdollistaa teknokraattisen ja algoritmijohtoisen utopian rakentamisen.

Žižekin visioima kommunismi ei tarkoita totalitarismia, vaan välttämätöntä globaalia koordinaatiota tekoälyn ja ekokatastrofin kaltaisten uhkien edessä. Hän puolustaa analyysissaan "vieraantumista" ja instituutioita, jotka suojaavat yksilöä liialliselta sosiaaliselta vaatimukselta ja pakolliselta ystävyydeltä. Hegeliläinen toiston logiikka on tässä avainasemassa, sillä Trumpin paluu tekee ilmiöstä historiallisen välttämättömyyden, jota ei voi kuitata satunnaisena häiriönä.

Žižek pelkää Trumpia enemmän JD Vancea, koska tämä edustaa kylmää ja robottimaista tehokkuutta verrattuna Trumpin säädyttömään mutta vielä tunnistettavaan inhimillisyyteen. Fasisti-leiman lyöminen Trumpiin on filosofin mukaan älyllistä laiskuutta, joka estää havaitsemasta uutta ja monimutkaisempaa liberaalifasismin muotoa. Žižekin analyysi osoittaa, että Trump pysyy vallassa vain siksi, ettei liberaali järjestelmä kykene tai uskalla kohdata omia perimmäisiä rakenteellisia ristiriitojaan [Žižek, ”Trump liberal fetish”, 9.4.2025].

Ahneuden aikakausi on päättynyt moraaliseen konkurssiin. Olisi aika hylätä illuusiot ja tunnustaa, että nykyinen talousmalli on valinta, me voimme valita toisin.

Kirjallisuusluettelo

[Awakened Wonderer, 12.2.2024] Awakened Wonderer (12.2.2024). The Psychology of Greed: What Drives our Insatiable Desire for More? https://youtu.be/g1BYAeSi45c?is=q7kUlrJHzqxllDlu

[Balot, ”Psychology of Greed”, 15.10.2014] Balot, Ryan K. (15.10.2014). The Psychology of Greed. https://www.youtube.com/watch?v=PsychologyofGreed

[Bastani & Bullough, 8.2.2026] Bastani, Aaron & Bullough, Oliver (8.2.2026). Here’s How Governments Help The Elite Launder Money https://youtu.be/Qd_ZjRGFGOw?is=7l7TNWbuoRYtAXbr

[Bastani & Mattei, ”Middle Class collapsing”, 15.3.2026] Bastani, Aaron & Mattei, Clara (15.3.2026). The Middle Class is COLLAPSING. More Fascism Could be Next https://youtu.be/n6HFghr9DGQ

[Bloomberg, ”Piketty”, 29.4.2020] Bloomberg (29.4.2020). Thomas Piketty on Wealth Inequality, Coronavirus, Wealth Tax https://youtu.be/KuADEq2-fNY?is=Ezr9hUFP-bK6jCrk

[Bregman, 13.6.2017] Bregman, Rutger (13.6.2017). Poverty isn't a lack of character; it's a lack of cash https://youtu.be/ydKcaIE6O1k?is=QiHONkFOGwN6tTVW

[Buffett, ”Greed”, 6.5.2019] Buffett, Warren (6.5.2019). Thoughts on Beating Greed and Fear When Investing https://youtu.be/nkU6WftBdpE?is=y5b5bDVal22Q3UyG

[Capital Vault, 10.2.2026] Capital Vault (10.2.2026). Why the Rich Keep Getting Richer: Thomas Piketty Explaind https://youtu.be/cM8eGLpgp8c?is=d1GupUauy_-FCEsg

[Depth Psychology Hub, ”Machiavelli”, 6.10.2025] Depth Psychology Hub (6.10.2025). The Dark Psychology of Greed — Why the Ruthless Always Win. Machiavellian Dark Psychology https://youtu.be/STcgqVwiIA4?is=5_E-oXcTMiVHoCzv

[Deutsche Welle, ”Piketty”, 8.10.2014] Deutsche Welle (8.10.2014). Thomas Piketty on Wealth and Work | Made in Germany https://youtu.be/y6rOBzXtOog?is=q5wk-TU_bv0aZQPR

[Financial System, ”Piketty Explained”, 7.2.2026] Financial System (7.2.2026). THOMAS PIKETTY Explained | Why His Ideas Shook The World ? https://www.youtube.com/watch?v=V_K3CjdQfnE

[Fullerton, 9.3.2026] Fullerton, John (9.3.2026). Regenerative Economics and Living Systems Capitalism. The Garrison Institute. https://youtu.be/IQJEITw2U5g?is=Zm129ZpZcyvHc2PL

[Gage & Arnold, ”America Hates”, 9.11.2025] Gage, Jennie & Arnold, Robert (9.11.2025). America Hates Poor People https://youtu.be/4-5epmPLVGE

[Galbraith, ”Petrodollar”, 12.3.2026] Galbraith, James K. (12.3.2026). If You Don't Understand the Petrodollar, You Don't Understand Geopolitics https://youtu.be/1kFV1Td2BQs

[Gonzales, ”Laughing At Poor”, 26.7.2023] Gonzales, Andrew (26.7.2023). The Problem With Laughing At Poor People https://youtu.be/ZI4FtD0rh94

[Graham, Janis & Wolff, ”Economic Fascism”, 4.2.2026] Graham, Taya; Janis, Stephen & Wolff, Richard D. (4.2.2026). Dr. Wolff Explains The SECRET Ingredient to Economic Fascism https://www.youtube.com/watch?v=SdwsModSG18

[Hanauer, 18.10.2019] Hanauer, Nick (18.10.2019).The dirty secret of capitalism -- and a new way forward. TED. https://youtu.be/th3KE_H27bs?is=ZATm10PM7wJmj0ZS

[Harris, 10.4.2025] Harris, Johnny (10.4.2025). The Business of Keeping People Poor https://www.youtube.com/watch?v=w3nwdRIXGjc

[Housel, 26.2.2021] Housel, Morgan (26.2.2021). The Psychology of Money. https://youtu.be/TJDcGv9OH4Q?is=dKNNU8zwTxaUeLCC

[Jain & Piketty, 23.1.2016] Jain, Sreenivasan & Piketty, Thomas (23.1.2016). Interview on global wealth concentration. NDTV. https://www.ndtv.com/video/news/the-buck-stops-here/62-people-own-same-as-half-the-world-thomas-piketty-to-ndtv-399883

[Kaplan, 1991] Kaplan, Harvey (1991). The Psychopathology of Greed. https://www.jstor.org/stable/23645118

[Klymenko, ”Piketty”, 29.8.2018] Klymenko, Max (29.8.2018). Economics of Inequality by Thomas Piketty https://www.youtube.com/watch?v=xluclzrzaKw

[Lamothe, ”Greed”, 24.8.2021] Lamothe, Michael (24.8.2021). Hope, Fear, and Greed... Trading Psychology Mid-Trad https://www.youtube.com/live/JB0yDFRXA4M?is=9C6nGNIrrccXEOMA

[Mattei & Wolff, 28.1.2026] Mattei, Clara E. & Wolff, Richard D.(28.1.2026). Escape from Capitalism https://www.youtube.com/watch?v=EZFYkUBLD7A

[McCobin, 12.3.2026] McCobin, Alexander (12.3.2026). The Capitalism Lie Nobody Talks About https://youtu.be/9FNm8LZW-kU?is=Gsg7d9tG5gsfeyqo

[Mind Over Money, ”Kahneman”, 5.11.2025] Mind Over Money (5.11.2025). The Psychology of Fear and Greed — Kahneman’s Final Warning to Investors https://youtu.be/K02OMWRx4n8?is=VqvbI235GyoWX4Hn

[Murad, ”On Piketty”, 5.3.2021] Murad, Dilshad (5.3.2021). The Tyranny of Property: Thomas Piketty`s Capital and Ideology https://youtu.be/QY4QjdDH4iw?is=JfMOLzrNbhOX4TyE

[Peterson, 16.11.2017] Peterson, Jordan (16.11.2017). They Don't Love The Poor, They Just Hate The Rich. University of Wisconsin-Madison. https://youtu.be/VvWJ1ihinK0

[Piff, 7.11.2013] Piff, Paul K. (7.11.2013). The science of greed. TEDxMarin https://youtu.be/OtU_nXV0i4E?is=v2yMcmTmGrZen5-9

[Piketty & Holmes, ”Capital and Ideology”, 4.3.2020] Piketty, Thomas & Holmes, Kim R. (4.3.2020). Capital and Ideology. https://www.youtube.com/watch?v=kYv_8kH2jYk

[Piketty & Noah, 6.5.2020] Piketty, Thomas & Noah, Trevor (6.5.2020). Why Capitalism Must Be Reformed. The Daily Social Distancing Show https://youtu.be/XtahuPcsNVM?is=YkwSEDJdHa440B60

[Piketty, ”Inequality”, 2.10.2015] Piketty, Thomas (2.10.2015). Inequality & Capitalism. https://www.youtube.com/watch?v=mqT8_Xj02rU

[Sarkar & Glasman, ”Epstein, Perversion, Liberalism”, 15.2.2026] Sarkar, Ash & Glasman, Maurice (15.2.2026). Epstein, Mandelson & The Perversion of New Labour Liberalism https://youtu.be/ICgQoS0tUKs

[Seder, Vigeland & Mattei, 9.3.2026] Seder, Sam; Vigeland, Emma & Mattei, Clara E. (9.3.2026). Trump's Plan To Bomb Iranians Into 'Freedom'; Escape From Capitalism w/ Clara Mattei 3/9/26. Youtube

[Then What Happened, 8.3.2026] Then What Happened (8.3.2026). Was Capitalism About Freedom? A Historical Perspective on Property https://www.youtube.com/live/M2FbRSJ_UF4?is=g_KQzKRt15woS3um

[Trading Psychology Stick, 25.6.2025] Trading Psychology Stick (25.6.2025). Trading Psychology: How the Top 1% Weaponize Greed (While You Self-Destruct) https://youtu.be/Dx41dIqqSGM?is=C9vaqveQN5bIf78t

[Varoufakis & Diesen, ”Neoliberal Economy”, 14.3.2026] Varoufakis, Yanis & Diesen, Glenn (14.3.2026). Iran War Collapses U.S. Neoliberal Economy https://youtu.be/sxMrNecpBjM?is=NLLn8b3paGs7syfh

[Waldorf, ”Republicans Hate”, 3.4.2018] Waldorf, Jeff (3.4.2018). Republicans Admit They Hate Poor People https://youtu.be/ujv27nINhXI

[Wealth Prep, 15.11.2021] Wealth Prep (15.11.2021). Why Rich People Avoid the Poor? https://youtu.be/tmZhOXbiCTk

[Wolff, 14.2.2015] Wolff, Richard D. (14.2.2015). Socialism for the 21st Century. https://www.youtube.com/watch?v=kYv_8kH2jYk [Viite muokattu tekstin mukaan].

[Wolff, 26.8.2024] Wolff, Richard (26.8.2024). Worsening Economic Inequality Yields Worsening Social Conditions https://www.youtube.com/watch?v=uK-AA9lco5A

[Wolff, 9.1.2021] Wolff, Richard (9.1.2021). Is Capitalism Actually Reducing Poverty? The Gravel Institute. https://www.youtube.com/watch?v=Co4FES0ehyI

[Wolff, 9.3.2026] Wolff, Richard D. (9.3.2026). Economic Update: The US Housing Crisis Today https://youtu.be/Nk-qAjdCWls?is=C1Iu5DHqhqeD5OyL

[Wolff, ”Capitalism War”, 22.1.2026] Wolff, Richard D. (22.1.2026). Capitalism’s Third World War https://www.youtube.com/watch?v=n94eV5fSsfE

[Wolff, ”Iran: Underappreciated Aspects”, 11.3.2026] Wolff, Richard D. (11.3.2026). Wolff Responds: "Iran!: Underappreciated Aspects" https://www.youtube.com/watch?v=fx64PcldYtE

[Zaluke, ”Christians Hate”, 22.12.2025] Zaluke, Christine (22.12.2025). Why Christians Hate the Poor. https://www.youtube.com/watch?v=ChristiansHatePoor

[Žižek & Burgis, ”Pretty Much”, 28.12.2023] Žižek, Slavoj & Burgis, Ben (28.12.2023). On Pretty Much Everything https://youtu.be/bpHaPSCtLq8?is=DwYGHNjr4ujPdiX2 

[Žižek & Ergardt, 26.10.2025] Žižek, Slavoj & Ergardt, Robinson (26.10.2025). Marxism, Quantum Mechanics, and Artificial Intelligence https://youtu.be/i6g4ZQG2cyI

[Žižek, ”Capital”, 22.8.2024] Žižek, Slavoj (22.8.2024). Capital Symposium. https://www.youtube.com/watch?v=Capital2024

[Žižek, ”Capitalism”, 19.11.2015] Žižek, Slavoj (19.11.2015). Capitalism Without Capitalism https://youtu.be/TeAho0vB27g?is=UtED0BGi2ou5L3bY

[Žižek, ”Capitalist Illusion”, 16.12.2016] Žižek, Slavoj (16.12.2016). The Real of the Capitalist Illusion https://youtube.com/watch?v=8qhTR1ZoKBk&feature=shared

[Žižek, ”Death Drive”, 23.7.2023] Žižek, Slavoj (23.7.2023). Death Drive and Dialectics https://youtu.be/oXesjbs76fg?is=LJ0bOCDG3E5xT2Wl

[Žižek, ”fetishistic disavowal”, 28.5.2022] Žižek, Slavoj (28.5.2022). On consumerism, Starbucks and fetishistic disavowal https://youtube.com/shorts/WsVWF0AIYbI?is=GpuCzyi16kqsKHPJ

[Žižek, ”Hypocrisy Is Dead”, 2.8.2025] Žižek, Slavoj (2.8.2025). Even Hypocrisy Is Dead Now. The Left Must Retreat to Zero. On Israel, Trump & the Left https://youtu.be/hsngMSR9_zc?is=KCky-FCdrkje2QB0

[Žižek, ”On the Real Problem”, 31.3.2023] Žižek, Slavoj (31.3.2023). On the Real Problem with Capitalism https://www.youtube.com/watch?v=xTGghVO_uis

[Žižek, ”Perverted form” 22.6.2025] Žižek, Slavoj (22.6.2025). Capitalism is a perverted form of religion https://youtu.be/IcFqw-zRJt0?is=5vtz3Kof3pd0cbda

[Žižek, ”Post-oedipal capitalism”, 20.2.2017] Žižek, Slavoj (28.2.2017). Post-oedipal capitalism is dominant today, so what is subversive about this critique? Pomona College https://www.youtube.com/watch?v=qB0m64u3N7M

[Žižek, ”Precarious work”, 11.11.2023] Žižek, Slavoj (11.11.2023). Precarious work is the most ingenious capitalist invention! https://youtu.be/hH3xiUQNE2w?is=woEWt7dtO7Myeye4

[Žižek, ”Trump liberal fetish”, 9.4.2025] Žižek, Slavoj (9.4.2025). How Perverts Took Power: Trump is a liberal fetish https://youtu.be/1CS7EoRMhfs?is=55-MwXZ-FWmHu4Ng

 

 _ _ _ 

Juha Molari, BBA, Ph.D.

March 2, 2026 in Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti