[Esimerkki elämänkerrallisesta tuhatsivuisesta tietokirjasta, joka myöhemmin valmistuu]
Teologina Juha Molari, 62, aisti tämän raskaan hengen: ilma oli painava kuin läpitunkematon esirippu, ja sade kuiskasi muinaisia kirouksia, joiden kaiku tuntui kantautuvan Haadeksen syvyyksistä.
Painostava ilmapiiri tiivistyi Kontulan illassa 22. heinäkuuta 2026, Neste-aseman kirkkaiden loisteputkien alla: sivilisaation valumajäljet muuttuivat lihaksi ja vereksi. Kassalla tapahtuva konflikti on klassinen kohtaaminen, jossa perinteinen valistusajan Logos (järki ja toiminnallisuus) törmää postmoderniin Plus-valtaan [Žižek, ”Surplus Power”, 18.4.2020]. Työtön isä oli saapunut asemalle poikansa kanssa, kantaen mukanaan vain arkista tarkoitusta: opettaa pojalleen, kuinka autoimuri toimii, jotta poika voisi myöhemmin auttaa äitiään. Kassan äärellä odotti spektaakkeli, joka oli suoraan Slavoj Žižekin kuvaamasta systeemisen väkivallan näyttämöltä [Žižek, ”Violence”, 2009].
Kolme amerikkalaista urakoitsijaa, joiden työhaalarit toimivat heidän egonsa pröystäilevänä ”vaatetuksena”, olivat ottaneet kassan haltuunsa tavalla, joka muistutti uutta, teknofeudaalista läänitystä [Mathews, ”Clothing”, 2021; Varoufakis, ”Musk & Twitter”, 27.12.2025]. He keräsivät tarvikkeitaan yksitellen, nauttien hitaasta dominoinnistaan, kun taas vanha myyjä yritti heikolla äänellä muistuttaa heitä muista asiakkaista.
Tämä oli se hetki, jolloin ”säädytön master” (obscene master) astui esiin: kun työtön suomalaisvanhus kohteliaasti huomautti viivästyksestä, vanhin miehistä räjähti sokeaan raivoon [De Madeiros, ”Perversion”, 29.6.2026]. Jenkkien englanniksi kajahtanut ”Ei kuulu sinulle!” ei ollut vain huuto, vaan yritys asettaa suomalaisisä lainsuojattoman, ”paljaan elämän” eli homo sacerin asemaan, jolla ei ole oikeutta puhua tai vaatia järjestystä [Agamben, Homo Sacer, 2017]. Amerikkalaisen urakoitsijan huuto oli yritys harjoittaa symbolista kastraatiota suomalaismiestä kohtaan, riisumalla häneltä oikeus puuttua yhteiseen tilaan [Žižek, ”Castration”, 14.5.2025]. Työtön vanha mies (Juha Molari) kuitenkin murti tämän asetelman vetoamalla utilitaristiseen tehokkuuteen, mikä paljastaa vallanpitäjän raivon pelkäksi heikkouden naamioimiseksi. Juha ei väistynyt. Hän ei suostunut olemaan se ”vapaaehtoinen maaorja”, jota nykyinen globaali pääoma vaatii meiltä jokaiselta [Varoufakis, ”The next stage”, 13.2.2025].
Juha kehotti miestä käyttämään järkeä kassan toiminnallisuuden turvaamiseksi ja muiden ihmisten huomioonottamiseksi. Juhan vetoaminen Logokseen keskellä raivoa oli teologinen teko, joka asetti järjen ylivallan takaisin sinne, minne se kuuluu [Lundberg, ”Science of Rhetoric”, 2012].
Miesten fyysinen olemus – vatsanympärys, joka ylitti työttömän teologin mukaan jopa tekoälyn luomat viitekuvat – ei ollut Juhalle pelkkä esteettinen haitta. Se oli sosiomateriaalinen merkitsijä ”säädyttömästä syömisestä” ja loismaisesta nautinnosta (jouissance), joka kytkeytyy suoraan kapitalismin fanaattiseen itsetuhoon [De Masi, 2003; Žižek, ”Real Problem with Capitalism”, 31.3.2023]. Samalla kun Juha itse eli nälkäpaastoissa säästääkseen elantonsa,tällä kertaa piilolinsseihin käyttämänsä 36 euroa, nämä ”turvaajat” edustivat hänelle sitä ylipursuavaa ja sokeaa kuluttamista, joka on rikkonut aivojen luonnolliset dopamiinivasteet [Lembke, ”Dopamine”, 12.12.2025; Huberman, ”Our Moods”, 23.1.2025]. Heidän ylimielinen käytöksensä kassalla oli vain jatke heidän biologiselle ylikuormitukselleen: he olivat menettäneet kykynsä odottaa, kykynsä kärsivällisyyteen, joka on sivistyneen elämän perusta [Корепанов, ”Терпение”, 4.11.2023].
Kun Juha Molari myöhemmin jakoi kokemuksensa Threads-alustalla, hän törmäsi uuteen, digitaaliseen viholliskuvaan. Vaikka teksti keräsi muutamassa tunnissa 50 000 lukijaa, muutamat äänekkäät henkilöt aloittivat välittömän mitätöintikampanjan. Juhan leimaaminen ”pelleksi” ja ”ryssänbotiksi” oli oppikirjaesimerkki psykologisesta halkaisusta (splitting), jossa kaikki NATO-narratiivia häiritsevä on demonisoitava viholliseksi [Strobl, ”Left and Right”, 2025]. Eräs kommentoija vaati jopa Juhan täydellistä poistumista sosiaalisesta mediasta kuukausiksi, jotta hän voisi ”hävetä” ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämä on se ”peruutuskulttuurin” (cancel culture) ydin, joka yrittää pakottaa subjektin subjektiiviseen destituutioon – tilaan, jossa yksilö luopuu omasta totuudestaan ja äänestään tullakseen taas hyväksytyksi [De Madeiros, ”Žižek”, 27.5.2024; Žižek, ”Christian Atheism”, 2024]. Vaatimus Juhan poistumisesta sosiaalisesta mediasta ja häpeämisestä kuukausien ajan, on yritys suorittaa se, mitä Craig Newnes kutsuu ”hengen tuhoamiseksi” (deathmaking) [Newnes, ”Toxic Psychology”, 2011]. Pieni mutta äänekäs vähemmistö toimii järjestelmän ”pimeinä virkamiehinä”, jotka yrittävät palauttaa kurin niille, jotka rikkovat sileyden estetiikan [Agamben, 2022; Vervaeke, ”Beauty”, 17.5.2026].
Pitkäaikaistyötön suomalaismies kuitenkin kieltäytyi häpeästä. Hänen asenteensa oli se, mitä sosiologi Hartmut Rosa kutsuisi vastarinnaksi sivilisaation kiihdytykselle: hän pysyi paikoillaan totuudessaan, vaikka digitaalinen myrsky raivosi ympärillä [Корепанов, ”Терпение”, 4.11.2023]. Hän ei ollut pelkkä ”informaatiovaikuttaja”, vaan hän oli se ”hölmö”, jonka Lacan kuvasi ainoaksi, joka kykenee sanomaan totuuden, koska hän on jo valmiiksi symbolisen järjestyksen ulkoreunalla [Žižek, ”Stupidity”, 16.5.2023; Mathews, ”Clothing”, 2021]. Hänen havaintonsa ei kohdistunut pahoihin kansoihin, vaan pahaan ja vallanhimoiseen eliittiin ja sen alihankkijoihin, jotka kohtelevat Suomea omana takapihanaan [Molari, ”Dugin about hybrid war”, 11.4.2017].
Tämä kokonaisuus paljastaa nyky-Suomen psykologisen uupumustilan. Olemme niin traumatisoituneita turvallisuuspoliittisesta murtumasta, että emme kestä nähdä ”turvaajien” inhimillisiä puutteita tai ylimielisyyttä [Williams, Osman & Hyon, ”Oppression”, 2023]. Me kerskaamme sivistyneellä puutarhallamme, mutta olemme valmiita uhraamaan oman kansalaisemme sananvapauden heti, kun se särkee illuusion täydellisestä yhtenäisyydestä [Ramos & Lottaz, ”The Lies of the West”, 18.3.2026; Žižek, ”Violence”, 2009]. Juha seisoi yössä: hän edusti sitä orgaanista ja askeettista itsetuntoa, jota mikään huuto tai digitaalinen banni ei voi nujertaa.
Kyse on siitä, kuka omistaa meidän aikamme ja mielenrauhamme. Onko se algoritmi, joka palkitsee vihan, vai onko se se askeettinen ja kristillinen kärsivällisyys, joka löytää merkityksen jopa tiskialtaan äärellä tai huutavan vieraan edessä [Корепанов, ”Терпение”, 4.11.2023; Рогов, ”Терпение”, 3.7.2026]? Kieltäytyminen väistymästä opettaa meille, että vapaus ei ole oikeutta olla hiljaa, vaan se on velvollisuus pysyä pystyssä silloinkin, kun Toinen käskee häpeämään [Coates & Sam, ”Christian Socialism”, 6.4.2023]. Kontulan illassa nuo amerikkalaiset haalarit eivät peittäneet vain rasvaa, vaan ne peittivät sivilisaation, joka on kadottanut kykynsä kantaa omaa kastraatiotaan ilman aggressiota [Žižek, ”Castration”, 14.5.2025]. Juha mielestä tämä pieni kokemus oli varoitus: pimeys ei ole tulossa, se on jo täällä, ja se nauttii meidän pelostamme – mutta se pelkää meidän järkeämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti