Statcounter

torstai 26. marraskuuta 2009

Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle



Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle, jonka oli huhtikuussa 2009 jättänyt eräs asianajaja (Pro-Karelia aktivisti) luterilaisen seurakunnan kirkkoherraa Juha Molaria vastaan.

 Tämä oli jo toinen tappio aivan lyhyeen aikaan, jonka ProKarelia kärsi oikeuslaitoksessa: edellinen oli suurempi kansainvälispoliittisesti, kun valtaushanke NordStream-kaasuputken häiritsemiseksi ei onnistunut.

Asianajaja kirjoitti vääriä tietoja, joissa väitti Juha Molarin pukeutuneen papin vaatteisiin ja ilmaisseen sopimattomia asianajajaa vastaan.

Tämä asianajaja itse oli tuolla kerta menossa katsomaan elokuvaa "The Soviet Story" ja keskustelemaan hyvitys- ja korvausvaatimuksista Karjalan palauttamiseksi Suomelle.

Samaan aikaan hän lähetti samat väärät syytökset myös Espoon tuomiokapitulille. "Pro-Karelian" päätoimittaja Veikko Saksi välitti välittömästi tiedon alkaneesta tutkimuksesta Internetissä Pro-Karelian kotisivuilla (26.04.2009). Kirkko oli aktiivinen ja lähetti verkkosivuilleen heti seuraavana päivänä (27.04.2009) tiedon, että kirkkoherra Juha Molari on joutunut tutkintaan ”sopimattoman käytöksen johdosta” ikään kuin Molarin käytös olisi ollut todella sellainen kuin ProKarelian aktivistit esittivät väitteissään.

 Monet suomalaiset reagoivat nopeasti ja kirjoittivat anonyymeinä jopa toistasataa loukkauskirjoitusta internettiin kirkkoherraa vastaan, kutsuen häntä jo ”entiseksi kirkkoherraksi”! Lopulta Molari julkaisi em. kantelut lyhentämättömänä blogissaan elokuussa 2009.

Todellisuudessa poliisi ei koskaan aloittanut rikostutkintaa eikä edes keskustellut tapahtumien kulusta kirkkoherran kanssa, vaan Tampereen poliisista tutkinnanjohtaja Ossi Kaario ilmoitti 7.9.2009 syyttäjälle, että he eivät näe syytä aloittaa esitutkintaa. Pirkanmaan syyttäjävirastosta kihlakunnansyyttäjä Heidi Ukskoski määräsi 20.11.2009, että esitutkintaa ei edes toimiteta. Tänään 26.11.2009 sain syyttäjän päätöksen kirjeitse.

Ikävä kyllä, kirkko ei ole vielä vastannut yhtä selvästi "EI" Pro-Karjalan vaatimuksille.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, 
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha