Moskovassa pidettävä esitelmä (tiivistelmä suomeksi)

Moskovan arvovaltaisen konferenssin valmistelut etenevät hyvää vauhtia. Olen saanut vihdoin tiivistelmän lehdistöjakelua varten valmiiksi esitelmästä, jonka pidän Moskovassa. Tässä on suomennettuna kyseinen tiivistelmä. Suurin haasteeni on tuottaa 100 000 merkkiä pitkä perusteellinen venäjänkielinen artikkeli samasta aihepiiristä! Laskujeni mukaan se tarkoittaa noin 30 sivua tiivistä tekstiä venäjäksi.

---
Miten Venäjän Federaation maine on pilaantumassa Suomessa ja Baltiassa? (tiivistelmä)

Kaikki ihmiset eivät koe Suomessa ja Baltiassa Venäjä-vastaista hysteriaa, pelkoa ja halveksuntaa. Silti ilmapiiri on nopeasti muuttumassa. Älymystön tuntomerkiksi on kasvanut Venäjä-vastaiset huolestuneet lausunnot. Venäjään myönteisesti suhtautuvat ihmiset saavat nopeasti pilkallisen leiman ”moukka”, ”tyhmä”, ”uustalinisti” tai ”Kremlin puolesta epärehellinen puhuja”. Sitä vastoin vaihtoehtona on ”vapaa”, ”rehellinen”, ”sivistynyt”, ”energinen” ja ”länsihenkinen”, vaikka nämä henkilöt ja ryhmät tavoittelisivat revansistisia muutoksia valtiollisessa politiikassa ja valtakunnan rajoissa, tukevat venäläisväestön diskriminaatiota ja uhkakuvia sekä sotilasliittoratkaisuja! Ilmapiirissä on eräs kiinnostava ero: liikemiesten ja yrityselämän piirissä ei puhuta ”olemuksellisesti pahasta” Venäjästä tai Venäjän uhkasta, vaan nämä ihmiset tarkastelevat käytännöllisiä kysymyksiä ja etsivät ratkaisuja yhteistyön kehittämiseksi. Venäjän kauppatie –lehti on ilmestynyt jo 16 vuotta: selvästi on nähtävissä tässä sanomalehdessä, että tuhannet yrittäjät tahtovat rakentaa kanssakäymistä venäläisten yrittäjien kanssa. Heillä ei ole vihaa eikä revanssihalua. Politiikan tutkijoiden ja lehtimiesten piirissä sitä vastoin Venäjä kuvataan pahana, pelottavana, vaarallisena.

Muutamia iloisia poikkeuksia on historian ja politiikan tutkijoissa: tamperelainen dosentti Helena Rytövuori-Apunen. Hän on tiukasti kritisoinut tilanteita, joissa Venäjä-kuvataan ”olemuksellisesti” tietynlaisena, hän tahtoisi puhua ”vuorovaikutussuhteista”.

Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-konferenssissa kesällä 2009 ulkoministeri Alexander Stubb sai tuntea kritiittiset kysymykset, kun Rytövuori-Apunen tiedusteli ulkoministerin perusteluja tarkemmin.

Kanadalainen kuuluisa sosiologi Ervin Goffman kirjoitti teoksessaan Stigma (1963) siitä, miten sosiaalisesti leimattu (stigmatisoitu) kokee elämänsä. Etninen ja uskonnollinen tausta ovat tyypillisiä sosiaalisia stigmoja. Tämä leimattu ihminen tehdään tietoiseksi stigmastaan (leimasta). Tämä ihminen joutuu aina valitsemaan suhteen stigmaansa: kieltää, välttää, torjua jne. Tällä hetkellä Suomessa ja Baltiassa toteutetaan mainittua surullista historian väärentämistä revanssin ja diskriminaation hyväksi: venäläiset halutaan tehdä "tietoisiksi" itsestään miehittäjänä, heille määrätään alistettu osa, häpeä kohtaloksi.

Venäläistä suvaitaan, jos hän asettuu jyrkästi Venäjän poliittista johtoa vastaan. Venäjään myönteisesti suhtautuvat suomalaiset saavat osakseen ”stalinisti” –leiman.

Kuuluisa sosiologi Stanley Cohen on kirjoittanut moraalisesta paniikista. Jotkut henkilöt ovat ikään kuin yrittäjiä, mutta he käyttävät työvälinenään ”moralismia”. Nämä ns. ”moraaliyrittäjät” tarvitsevat kohtuutonta reagointia yksittäistapauksiin, huhuja ja valheita, koska he saavat huolestuneisuuden avulla perustella oman asiantuntemuksensa ja vallankäytön tarpeellisuutta.

Suomessa 1990-luvulla ja 2000-luvulla poliisi toimitti jatkuvasti julkisuuteen näkemyksiä siitä, miten Venäjän mafia ottaa vallan suomalaisissa kaupungeissa ja kylissä. Huolestuneet ihmiset ja poliitikot antoivat rahoitusta poliisille, jonka piti pelastaa Suomi siltä, että se joutuisi mafian alhaisuuteen. Äskettäin suomalainen iltapäivälehdistö levitti tietoja, joiden mukaan Venäjällä on ruoka loppu, kansa näkee nälkää ja syö jo kulkukoiria.

Suomalainen tunnettu Venäjä-kehityksen professori Timo Vihavainen kertoi äskettäin, miten ”vaarallisia” venäläiset maahanmuuttajat voivat olla Venäjän valtion politiikan jatkeena Suomessa. Hän moitti myös Venäjän historian väärentämistä vastustavaa komissiota. Miksi tuollaista sensaatiota? Mielestäni syyt ovat epärehellisiä ja itsekkäitä. Professori oli juuri julkaissut kirjan, jonka myynti sai vauhtia näiden hurjien lausuntojen avulla. Venäjästä pahasti kirjoitettu sensaatio myy.

Venäjästä kirjoittava dosentti Arto Luukkanen, jonka tunnen jo teinipojasta alkaen koulukaveruuden tähden, on toistuvasti televisiossa ja lehdistössä sekä kirjoissaan kertonut hurjia lausuntoja Venäjän imperialismista Georgiassa ja Baltian alueella. 2000-luvun alussa hän ennusti Venäjän loppua ja syytti Putinia suurista onnettomuuksista, jotka tapahtuivat Moskovassa. Syynä on julkisuuden tavoittelu ja oman kirjan myynti sensaation avulla.

Valitettavasti intelligensin virittämä sensaatio on levinnyt myös kansalliseksi kulttuuriksi, jonka mukaan älykästä, sivistynyttä ja rehellistä on puhua avoimesti ja rohkeasti Venäjän uhkakuvista. Suomen eduskuntaa lähellä olevassa Suomen ulkopoliittisessa instituutissa Venäjä-tutkimusta johtaa Neuvostoliitossa syntynyt Arkady Moshes. Hän toimii voimakkaasti Venäjän nykyistä poliittista johtoa vastaan, syyttää Venäjää imperialismista Ukrainaa ja Georgiaa vastaan, ihannoi Jeltsinin aikakautta.

 Henrikki Heikka kuvailee Venäjää vain pieneksi marginaaliseksi tekijäksi maailmantaloudessa ja Venäjän korruptiota katastrofaaliseksi uhkaksi Suomelle, minkä tähden Suomen pitäisi turvautua imagon ja turvallisuuden tähden Natoon. Nämä kaikki luovat kielteistä imagoa Venäjästä, minkä jälkeen Venäjään arvostavasti suhtautuva henkilö tulee leimatuksi hölmöksi tai epärehelliseksi.

Baltiassa ja Suomessa voimakkaasti mainostetaan The Soviet Story -propagandafilmiä. Tuo elokuva käyttää tarkoitushakuisesti tunnettua ja paljon tutkittua metaforisen retoriikan menetelmään vaurioittaakseen nykyisen Venäjän Federaation, sen poliittisten johtajien ja Venäjän kansalaisten mainetta.

 Menetelmä perustuu visuaalisten assosiaatioiden luomiseen. Samalla se vahvistaa muun väestön epäluuloa ja vihaa venäläisiä vastaan. Elokuvassa näytetään uusfasisteja Hitler-tervehdysten ja hakaristien kanssa ikään kuin nämä pitäisivät valtaa Venäjän duumassa. Venäjää ja venäläisiä vastaan lyödään "leima" historian väärentämisen ja suunnitelmallisten pahatahtoisten assosiaatioiden avulla. Veriset ruumiskuvat ovat tärkeä työväline pahan sensaation rakentamisessa.

Maaliskuussa 2009 Viron, Latvian ja Liettuan suurlähetystöt järjestivät miehitysaiheisen elokuva- ja keskustelutilaisuuden elokuvateatteriin Helsingissä. Elokuvan esittämistä vastaan järjestettiin protesti, paikalla olivat myös mm. Mark Siryk (Марк Сирык), Dmitri Linter ja Maksim Reva. He kertoivat kokemastaan diskriminaatiosta Virossa. Tämän jälkeen keväällä 2009 ProKarelia järjesti ympäri Suomea The Soviet Story -näytäntöjä.

Diskriminaatio on vakava ongelma Baltiassa: Amnesty Internationalin mukaan Virossa syrjintä koskee noin 420 000 ihmistä eli 30 % väestöstä. Euroopan juutalainen kongressi on moittinut (esim. 23.3.2005) hyvin ankarasti Latviaa muukalaisvihamielisyydestä ja antisemitismistä sekä kehottavat Latvian hallitusta kieltämään SS-Waffenin kunniaksi järjestettäviä paraateja.

 Valitettavasti Suomessa em. protesti leimautui siten, että ikään kuin protesti olisi ilmaus venäläisestä ”uustalinismista”, joka tahtisi ottaa vallan Suomessa.

Venäläisväestön syrjintää ei pidä vähätellä myöskään Suomessa: Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian tutkijoiden mukaan venäjän- ja vironkielisistä maahanmuuttajista yli 40 % kokee työnhaussa työsyrjintää Suomessa. Työpaikkakiusaamista kokee yli 25 %. Noin 35 % Suomessa asuvista venäjänkielisistä maahanmuuttajista kokee jokapäiväisessä ympäristössään solvauksia, tönimistä ja muuta arkielämän rasismia (K. Liebkind, S. Mannila, I. Jasinskaja-Lahti, M. Jaakkola, E. Kyntäjä & A. Reuter 2004, Venäläinen, virolainen, suomalainen).

Vuonna 2004 Gallup International teki 50 000 haastattelua yli 60 maassa maakuvaa (Voice of the People 2004: The Image of the United States; 11.10.2004). Yli 60 % suomalaisista suhtautui melko tai erittäin kielteisesti Venäjään, vain vajaa 10 % suhtautui myönteisesti. Suomalaiset olivat pahimpia koko maailmassa, heti kosovolaisten jälkeen. Tällaisen pahan kansallisen ilmapiirin tähden ei ole suinkaan yhdentekevää poliittisesti, miten ko. vihamielisyyttä ohjataan ja provosoidaan.

Informaatiopsykologisesta näkökulmasta arvioituna protesteissa pitäisi kiinnittää entistä enemmän huomiota sivistyneeseen argumentointiin, hyvän imagoon Venäjän hyväksi: pahat mielikuvat eivät saa vahvistua ikään kuin Venäjä valtiona ja Venäjään kunnioittavasti suhtautuvat suomalaiset olisivat Suomen tai Baltian uhkatekijöitä!

Maaliskuun 2009 jälkeen ProKarelia järjesti lukuisia elokuvafestivaaleja The Soviet Story –elokuvaa varten ympäri Suomea: he liittivät elokuvan yhteyteen keskustelutilaisuuden, jossa käsiteltiin Venäjän uhkatekijöitä ja rajavaatimuksia Venäjää vastaan. ProKarelian Tallinnassa asuva ja työskentelevä johtaja Veikko Saksi ja hänen helsinkiläinen ystävänsä juristi Kari Silvennoinen nostivat huhtikuussa 2009 kantelut minua vastaan, koska arvostelin heidän toimintaansa. Silvennoinen on myös yksi monista, jotka ovat halunneet poistaa suomalaisten sotasyyllisten tuomiot. Syksyllä 2008 Suomen Korkein Oikeus ei kuitenkaan hyväksynyt tuollaista vaatimusta sotasyyllisyys tuomioiden kumoamisesta.

Oikeusministeri Tuija Brax aloitti Oikeusministeriössä keväällä 2009 selvityksen, jossa tutkitaan mahdollisuutta kumota sotasyyllisyystuomiot. Helsingin kauppakorkeakoulun yrittäjyyden professori Arto Lahti toimii lähellä ProKareliaa: hän on vaatinut tiukasti sotasyyllisyystuomioiden kumoamista Suomessa.

Tamperelainen dosentti Hannu Rautkallio ja EU-parlamentissakin vaikuttanut poliitikko Lasse Lehtinen ovat argumentoineet sotasyyllisyystuomioiden kumoamiseksi. Mistäkö on kyse? Kyse on oman pahuuden epärehellisestä unohtamisesta ja kaunistamisesta, jolloin kaikki paha siirtyy Neuvostoliiton vastuulle ja nykyisen Venäjän kannettavaksi. Kyse on poliittisesta siirtymisestä etäämmälle Venäjästä.

Sotasyyllistuomiot ovat ikään kuin toteemeja tai symboleita, joiden avulla tahdotaan ilmaista muutos. Tällöin unohdetaan järjestelmällisesti poliittisia päämääriä varten, että esimerkiksi Risto Ryti tavoitteli julmalla tavalla ja järjestelmällisesti yhtä hyvin kommunistien kuin Neuvostoliiton täydellistä tuhoa jo vuoden 1918 sisällissodasta alkaen. Kyse ei ollut siis rauhantahtoisesta miehestä, joka tuomittiin ikään kuin erheellisesti syylliseksi.

ProKarelia on ollut myös aktiivinen merivaltauksessa, jonka avulla he olisivat tahtoneet estää NordStream kaasuputken syntymisen. ProKarelia on pienehkö järjestö, mutta sillä on merkittäviä poliittisia suhteita. Erityisesti presidentti Martti Ahtisaari ja ulkoministeri Alexander Stubb ovat ProKareliassa kunniassa.

Ahtisaari vetoaa suomalaisten huonoon itsetuntoon ja uskottelee suomalaisten imagon tulevan paremmaksi, jos Suomi on Nato-jäsen, mutta hän kuvaa Venäjää arveluttavaksi uhkatekijäksi, imago-ongelmaksi.

Noin 80,000 juutalaista tapettiin Latviassa Nazi miehityksen aikana. Tämä on 90 % silloisesta juutalaisesta väestöstä. Euroopan juutalainen kongressi on hyvästä syystä moittinut Riigassa toteutettuja SS-Waffen marsseja Latvian legioona päivää. Maaliskuussa 2009 SS-Waffen marssin aikana Venäjään myönteisesti suhtautuvia ihmisiä pidätettiin Riikassa, mutta SS-Waffen marssi sallittiin. Muutamat ystäväni olivat paikalla seuraamassa tapahtumia. Me tiedämme täysin hyvin, miten myönteisesti Latvian entinen puolustuministeri, nykyinen EU-parlementin edustaja Ģirts Valdis Kristovskis on suhtautunut toimiin kohottaa SS-Waffen kunniaan. Hän on myös ratkaiseva henkilö The Soviet Story –elokuvan synnylle. Kristovskis on toistuvasti vaatinut venäläisväestön integroimista alistavalla tavalla Latviaan siten, että näiden täytyy tunnustaa Neuvostoliiton okkupaatio. Latvian presidentti Vaira Vīķe-Freiberga kehotti tylysti venäläisiä ”menemään Venäjälle, jos he haluavat olla venäläisiä” (Baltic Times, 20.5.2004). 23. elokuuta 2009 virolainen Mart Laar piti julkisen puheensa korostetusti sen jälkeen kun oli katsonut juuri edellä The Soviet Story –elokuvan: hän kutsui tämän päivän venäläisiä miehittäjiksi, joiden “tulisi hävetä itseään”. Hän kohdisti sanansa erityisesti nuorta Maxim Revaa vastaan. Baltian alueen suurlähetystöjen informaatiosota saa tukea Suomessa myös virolaisten nationalistien tähden, jotka ovat rakentaneet monipuolisen suhdeverkoston Suomeen. Suomalainen Matti Turtola ja virolainen Magnus Ilmjärv ovat käsitelleet akateemisissa tutkimuksissaan kiihkottomasti Viron, Latvian ja Liettuan siirtymistä Neuvostoliiton valtaan, mutta heidän tutkimuksensa eivät edusta suomalaisen median valtavirran näkemyksiä.

Tallinalainen Henn Põlluaas on virolaisen nationalistisen pikkupuoleen (Eesti Rahvuslik Liikumine) puheenjohtaja. Hän on mukana kaikissa revansistisissa organisaatioissa ja vaatimuksissa, joissa esitetään Venäjää vastaan aluevaatimuksia ja muita korvauksia. Hän on myös tärkeä ideologinen yhteyshenkilö mm. ProKarelian ja Suomen-poikien perinneyhdistyksen toiminnan taustalla. Suomi-poikien perinneyhdistys juhlii virolaisia sotilaista, jotka saivat Suomessa sotakoulutuksen mutta taistelivat elokuusta 1944 alkaen Neuvostoliittoa vastaan Virossa.

Andrei Manoilo on lausunut täsmällisen oikein ja älykkäästi juuri sen, minkä olen myös kokenut suureksi haasteeksi Suomessa. Manoilon mukaan venäläisvastainen informaatiopsykologinen propaganda käyttää hyväksi suomalaisten pelkoja, joiden mukaan Venäjä olisi ”uusi aggressiivinen uhka”. Pelokkaat ihmiset menevät paniikkiin. He etsivät sen jälkeen mitä tahansa pelastajaa, saalistajaa. Suomalaisiin sovelletaan ”poliittisen polarisaation” – mustavalkoisen vastakkainasettelun – tekniikkaan. Tällä tavalla vaikutetaan alitajunnan kautta. ”Vaikutusta tehostetaan olemassa olevilla arkkityypeillä – esimerkiksi talvisodan kauhuilla.”

Minun mielestäni Venäjään ystävällisesti suhtautuvien henkilöiden olisi epäviisasta toimia tyhmän provokatiivisesti ja vahvistaa toimillaan vastustajien ”poliittisen polarisaation” –tavoitetta. Venäjään kunnioittavasti suhtautuva suomalainen voi olla oman isänmaansa – Suomen – hyvää ajatteleva ihminen, joka tahtoo hyvinvointia, hyvää moraalia, rauhaa ja ihmisten välistä keskinäistä kunnioitusta.