Silminäkijä Kavkaz Centerin olemassaolosta puolesta ja vastaan

Silminnäkijä on katsottavissa tästä linkistä. ja itse mainittu ohjelma näistä videotallenteista.




Tässä alla muutamia tuokiokuvia ohjelmasta.

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Suomessa Korkein Oikeus sallii wahhabilaisten terroristien tappaa venäläisiä viranomaisia

Muistan Tapaninpäivän - kristittyjen marttyyrien päivän - vuodelta 2001 (tai ehkä 2000?), koska saarnasin Pihlajamäen kirkossa. Eräs innokas nainen tuli luokseni ja moitti, että en tuominnut Venäjän lainvalvontaviranomaisten toimia Tšetšeniassa. En saarnannut mitään terroristien ja Venäjän laillisen esivallan välisestä taistelusta. Ylipäätänsä saarnaan Jumalan sanasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, en poliittisista kysymyksistä, mutta nainen oletti, että papin pitäisi saarnata poliittisista kysymyksistä Venäjää vastaan. Eteisaulassa vastasin kuitenkin, että saarnaan vain Jumalasta, mutta mitä tulee kysymykseenne, niin pidän Venäjän toimia täysin perusteltuna. Silloin nainen vihastui ja katsoi minua pahasti.

Nyt Tapaninpäivän aattona joulupäivänä osoitan paheksuntani, koska Suomessa Korkein Oikeus antoi 22. joulukuuta 2010 käsittämättömän päätöksen niiden terroristien suojelemiseksi, jotka tuolloin 2001-2002 iskivät väkivaltaisesti Tšetšeniassa. Ehkä tämä kelpaa Tapaninpäivän "saarnaksi" blogini lukijoille, sillä vuonna 2001 vaikenin?Korkeimman Oikeuden päätös 22. joulukuuta 2010 sallii Suomen muuttua yhä enemmän terroristien suojapaikaksi ja tukikohdaksi. Tätäkö tarkoittaa se Suomi-imago -ryhmän ajatus, että Suomi tekee brändikseen rauhan osaamisen?

Lienee syytä muistaa, että Venäjän Federaation presidentti Dmitri Medvedev vasta äskettäin 2010 lausui Intian kanssa käymissään neuvotteluissa, että "terroristit ovat rikollisia", joiden luovuttaminen on ollut valitettavan monimutkaista ja vaatinut paljon kansainvälistä yhteistyötä. Hän painotti, että "yhdenkään kansakunnan ei pitäisi sallia terroristien oleskella alueellaan".


Taustaa

Aamulla heinäkuun 28 päivä 2002 Venäjän rajaviranomaiset havaitsivat Kerigon solassa 60 henkilön militantin aseistetun ryhmän. Vähän ennen bandiittien hyökkäystä Georgian kansalainen Levan Telidze (Леван Телидзе) oli kertonut terroristikomentaja Ruslan Gelajevin (Руслан Гелаев) pyrkimyksistä. Telidze oli kertonut ensin Georgian rajavartiolaitokselle ja ETYJ:lle, mutta häntä ei kuunneltu, vaan kehotettiin vain pitämään suunsa kiinni, vaikka rajan tuntumaan oli kokoontunut valtava terroristien aseistettu joukko. Hän sai kuitenkin välitettyä tiedon Venäjän viranomaisille.

Gelajevin bandiittien hyökkäys ei ollut täysi yllätys Venäjän rajaviranomaisille. Hyökkäyksen aattona tehtiin jo valmisteluja Venäjän puolella, jotta aseellisten taistelijoiden hyökkäys estettäisiin. Everstiluutnantti Andrei Pilipchuk (Андрей ПИЛИПЧУК) kirjoitti tapahtumien kulusta Punatähti –lehdessä 30.heinäkuuta 2002.

Suomessa Korkeimman Oikeuden mukaan wahhabilaiset kiihkoilijat saivat ”oikeutetusti” tappaa nämä hienot rajavartiomiehet

Terroristien hyökkäyksessä kuoli mm.
* Arkangelista Voronezhin alueelta kotoisin oleva everstiluutnantti Eduard Ladygin (Эдуард Александрович Ладыгин, s. 21. huhtikuuta 1964),
* Pavloskin alueelta kotoisin oleva majuri Sergei Popov (Сергей Николаевич Попов, s. 9. lokakuuta 1975),
* Volgogradin alueelta palvelukseen saapunut 20 vuotta vanha nuorukainen kersantti Sergei Smirnov (Сергей Николаевич Смирнов, s. 13. huhtikuuta 1983),
* Baškiirikylästä tullut alikersantti Ilnur Batyrov (Ильнур Ильясович Батыров, s. 19. syyskuuta 1981),
* Rostovin alueelta saapunut, vasta 20 vuoden ikäinen nuori kokki Mihail Aleksandrovitš Shabanov (Михаил Александрович Шабанов, s. kesäkuussa 1983),
* nuori sotilas Aleksei Aleksandrovitš Mirla (МЫРЛАА Алексей Александрович, s. 12 huhtikuuta 1983),
* nuori kersantti Ramil Hajalievitš Gafurov (ГАФУРОВ Рамиль Хаялиевич, s. 1. tammikuuta 1983) sekä
* Leninsk-Kuznetskin alueelta vasta 19 vuotta vanha Denis Aleksandrovitš Dontsov (ДОНЦОВ Денис Александрович, s. 16. marraskuuta 1983).

Izvestija-lehdessä oli laaja kirjoitus 4. elokuuta 2002 tapettujen rajavalvontaviranomaisten muistolle. Tällöin asiantuntija arvioivat myös sitä, pitäisikö Venäjän lähteä rajojensa ulkopuolelle tarvittaessa, jotta terroristit tulisi noudettua ja saatettua tuomiolle.

Everstiluutnatti Sergei Uljanov lausui kunnianosoituksensa ystävälleen ja luokkatoverilleen Eduard Ladygille, että ”ilmeisesti Jumalan kultavarasto on päässyt loppumaan, kun hän antaa parhaan mennä pois…” («У Бога, видимо, кончился золотой запас, вот он и забирает лучших…»). Ladyginan Inna-vaimo jäi leskeksi. Hän oli puhunut vähän aiemmin puhelimessa miehensä kanssa ja pyytänyt kertoa, että kaikki on kunnossa. Eduard tunnettiin opiskelutovereittensa kesken erityisen tarkaksi ja täsmälliseksi mieheksi. Hän oli opiskellut Venäjän Federaation rajavartiolaitoksen akatemiassa. Hänelle järjestys oli erittäin tervetullutta. Hän kantoi myös murhetta kuolleista virkamiehistä. Ladyginin ja Popovin kunniakkaalle muistolle on Tšetšeniassa omistettu muistolaatta rajavalvonnan rakennuksessa. Parlamentin lehdessä julkaistiin 20.9.2002 muistokirjoitus Ladyginin poismenolle («Парламентская газета» , #179 1058, 20.09.2002). Punainen tähti julkaisi 28.5.2003 muistokirjoituksen sankarilliselle Eduard Ladyginille.

Sergei Popov valmistui Golitsyn sotainstituutista. Kesäkuusta 2000 lähtien hänen tehtävänään oli kohtalokkaalla rajalla tiedustelutoiminta.

Kansainvälisiä palkkasotureita terroristijoukkuessa

Terroristijoukko oli monikansallinen: mukana oli arabipalkkasotureita, taistelijoita Tšetšeniasta ja Azerbaidžanista sekä jopa eräs muslimiksi kääntynyt japanilainen palkkasoturi. Venäjän puolustusministeri Sergei Ivanov arvosteli konfliktin jälkeen, että Georgia ei valitettavasti tee mitään, vaikka Georgian alueella majailee isot terroristijoukot.

YK:n turvallisuusneuvosto kehotti tuolloin Georgiaa ja Abhasiaa militanttien laittomien aseellisten ryhmien tukemisesta sekä näiden mukaisesta retoriikasta. Militantteja bandiitteja pakeni kuitenkin Georgian puolelle: muutama saatiin kansainvälisten sopimusten mukaisesti palautettua Venäjälle oikeudenkäyntiä varten, mutta Suomeen saapui eräs militantti, joka saa nyt Suomessa Korkeimman Oikeuden päätöksellä suojelua.

Ruslan Gelajevin ja Hasan Isabaevin brutaali bandiittiryhmä Suomessa KKO:n suojeluksessa

Terrori-iskun suunnittelija, terroristijohtaja Ruslan Gelajev syntyi suureen perheeseen vuonna 1964 Tšetšenian-Ingushian autonomisessa tasavallassa. Hänen Abdulahamid-isänsä oli kolmesti naimisissa. Nuoren Ruslanin piti elää todellisessa sekaperheessä.

Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1980 Ruslan jätti vakinaisen työnsä Omskin alueella öljyvarastossa ja avioitui paikallisen naisen Larisa Gubkinin kanssa. Vuonna 1988 syntyi Ruslamin esikoispoika Rustam. Mies päätti vaihtaa kuitenkin isänsä tapaa seuraten vaimoa ja avioitui georgialaisen Malikovan kanssa, jolle tuleva terroristijohtaja siitti Hasan ja Hussein –pojat.

Ruslan Gelajev osoitti epävakaata rikollisuutta jo vuonna 1992-1993, kun hän osallistui Shamil Basajevin kanssa Georgian ja Abhasian konfliktiin. Shamil Basajev (Шами́ль Салма́нович Баса́ев) oli Tšetšeniassa toimineen terroristijärjestön aktiivinen jäsen, joka oli rakentamassa ja johtamassa terroristijärjestöä ”Itshkerian tasavalta” vuosina 1995–2006, kunnes Doku Umarov astui tämän järjestön johtoon Basajevin onnekkaan kuoleman jälkeen. Basajev on YK:n, Yhdysvaltojen ulkoministeriön ja Euroopan Unionin terroristilistoilla.

Ruslan Gelajev oli siis pahimmassa mahdollisessa opissa. Gelajevin julmuus tuli hyvin tunnetuksi erityisesti Abhasian televisiossa näytetyn dokumentin jälkeen. Hän teloitti silmittömästi vangeiksi ottamiaan sotilaslentäjiä upottamalla nämä kaivoon. 16 huhtikuuta 1996 Gelajev väijyi yhdessä Al-Qaidan terroristipäällikön Khattabin kanssa Yarysh-Mardyn kylän luona ja iski liittovaltion joukkoja vastaan: 76 henkeä kuoli ja 54 sotilasta haavoittui.

Gelajevin murhien ja terroritekojen luettelo on loppumaton. 9. marraskuuta 2001 Venäjä lähetti Georgian valtakuntakunnansyyttäjälle luovutuspyynnön Gelajevista, mutta tämä ei tuottanut tulosta. Hänen kuolemastaan on erilaisia versioita: Venäläisen everstin Aledxander Musijenkon mukaan Gelajev kuoli 29. joulukuuta 2003, kun tämä hautautui lumivyöryn alle. Vasta helmikuussa 2004 löydettiin hänen ruumiinsa. Virallisen version mukaan Galajev kuoli 28. helmikuuta 2004.

Itar Tass kertoi 30. huhtikuuta 2004, että Pohjois-Kaukasian valtakunnansyyttäjävirasto onnistui avata rikosoikeudenkäynti erästä Hasan Isabaevin (Хасан Исабаев; lempinimeltään Челюсть, leukaluu) bandiittiryhmän jäsentä vastaan. Nämä olivat suorittaneet kyseisen hyökkäyksen Georgiasta Itum-Kalen alueelle Tšetšeniassa heinäkuun lopulla 2002, mutta Suomessahan Korkein Oikeus katsoo hyökkäyksen oikeutetuksi!

Valtakunnansyyttäjäviraston johtaja Nikolai Hazikov ilmoitti tuomioistuinmenettelystä Ruslan Elihadzhievia (Руслан Элихаджиев) vastaan. Aiemmin hänelle oli asetettu kansainvälinen pidätysmääräys. Venäjän FSB pidätti hänet 19. helmikuuta 2004 Venäjän ja Georgian rajalta ”Ylemmän Larsin” tarkastusasemalta Pohjois-Ossetiassa. Syyttäjänviraston mukaan hän oli 11. bandiittiryhmän jäsen, joka joutuu nyt tuomioistuimeen.

Hasan Isabaev johti 27 heinäkuu 2002 60 militantin hyökkäyksen Georgian rajan yli. Nämä yrittivät päästä Tšetšeniaan, mutta Itum-Kaliniskyn rajaviranomaiset estivät tunkeutumisen. Taistelun aikana Kerigon laaksossa jengi hajautui pieniin osastoihin. Isabaev ja 30 militanttia tapettiin, neljä pidätettiin, ja loput pakenivat rajan yli Georgiaan. Georgian rajavartijat pidättivät 13 militanttia. Kansainvälisen oikeudellisen yhteistyön mukaisesti bandiittien jäsenet luovutettiin Venäjälle. Ja joku pakeni Suomeen, josta Suomi ei palauta ammattitappajaa.

10.12.2003 Rostovin oikeus tuomitsi neljä tšetšeenimilitanttia, jotka olivat osallistuneet kyseiseen taisteluun 2002. Tšetšeenit Shamhal Shaipov (Шамхал Шаипов), Ali Duriev (Али Дуриев), Arsan Rakhimov (Арсан Рахимов) ja Aslan Astamirov (Аслан Астамиров) saivat muutamien vuosien vankeusrangaistukset. He olivat osallistuneet vähän aiemmin vuonna 2001 Georgiassa Pankisin solassa taistelukoulutukseen, jota johti terroristipäällikkö Abdul-Malid Majidov (Абдул-Малид Меджидов; lempinimeltään ”Jaguar” Ягуар) . Täällä he harjoittelivat räjähteiden käyttöä sekä muita sabotaaseissa tarvittavia taitoja. Aslam Astamirov oli tunnistetusti myös huumekaupalla toimintaansa rahoittavan wahhabilaisen Jamaat Yarmuk (Джамаат Ярмук) –terroristijärjestön jäsen, joka tuki Ruslan Gelajevin taisteluja. Samaisen ryhmän jäsen oli myös syyllinen Moskovan kerrostalon räjäytyksen 1999. Mainittakoon, että mainitun terroristijärjestön kaksi jäsentä Adam Dzhappuev ja Dzhamaldinov Zhashuev olivat äskettäin syytteessä miliisejä vastaan tehdystä murhayrityksestä.

Venäjän Korkein oikeus vahvisti Rostovin oikeuden antamat tuomiot – joidenkin vuosien vankeusrangaistukset – neljälle militantille, jotka Isabaevin johdolla iskivät rajaviranomaisia vastaan.

Strasbourg ja Suomessa Korkein Oikeus bandiittien puolella

Venäjällä annettujen tuomioiden jälkeen tapahtui Euroopassa hämmentävä separatistinen hyökkäys Venäjää vastaan: Strasbourgissa Euroopan yhteisön tuomioistuin moitti nyt em. terroristien luovuttamista Venäjälle, vaikka kuolemanrangaistus oli jo poistunut. Strasbourgin mukaan nämä luovutetut saatettiin kidutuksen uhan alle vastoin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 ja 3 artiklaa. Strasbourgin mukaan Venäjän tulisi päinvastoin maksaa valituksen tehneille tšetšeeneille tuhansia euroja henkisestä kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista. Venäjän tulisi maksaa siis palkkio Jamaat Yarmuk- terroristijärjestön jäsenille siitä hyvästä, että nämä saivat ampua Venäjän rajavalvontaviranomaisia!

Helsingissä Korkeimman Oikeuden ennakkopäätös 2010 asettui samalle merkilliselle linjalle Strasbourgin kanssa tämän tapauksen käsittelyssä: terroristijohtajien suojelemisen puolelle!

Häpeän Korkeimman Oikeuden tuomareita ja heidän vajaamielistä päätöksentekoaan. En osaa ennakoida, mitä päätös merkitsee Venäjän toimenpiteille terroristien saamiseksi Suomesta. Sellaiset asiat eivät kuulu spekulaationi tai tietämykseni piiriin. Suomi on asemoitunut pahan valtakunnaksi Al-Qaidan kanssa kanssakäymistä ja yhteistyötä harjoittavien terroristiryhmien kanssa. Seuraava vaihe lienee, että suomalaisten tulee asettua terroristien rinnalle puolestapuhujiksi ja taistelijoiksi tai etsiä poliittista turvapaikkaa Venäjältä.

Korkeimman Oikeuden pöyristyttävä päätös

Oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo tekivät arveluttavan päätöksen. Heidän mukaansa noiden edellä mainittujen venäläisten rajavalvontaviranomaisten tappaminen oli oikeutettu toimi, jonka johdosta Venäjän kutsumaa henkilöä ei luovuteta rikosoikeudenkäyntiä varten. Tässä alla lyhentämättömänä Korkeimman Oikeuden ennakkopäätös. Tämän jälkeen on selvää, että luotan enemmän Groznyin oikeuslaitoksen toimivuuteen kuin Suomessa Korkeimman Oikeuden harkintakykyyn.


KKO:2010:94
Rikoksentekijän luovuttaminen - Poliittinen rikos
Diaarinumero: H2010/229
Esittelypäivä: 14.12.2010
Taltionumero: 2602
Antopäivä: 22.12.2010

Kysymys rikoksentekijän luovuttamisesta muuhun kuin Euroopan unionin jäsenvaltioon.
L rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta 6 §

Korkeimman oikeuden lausunto

Luovuttamispyyntö

Oikeusministeriö on rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 16 §:ään viitaten pyytänyt Korkeimman oikeuden lausunnon Venäjän kansalaisen K:n luovuttamisesta Venäjän federaatioon.

Venäjän federaation pääsyyttäjänviraston esittämästä luovuttamispyynnöstä ja sen liitteenä olevista asiakirjoista ilmenee, että K on määrätty vangittavaksi ja häntä vastaan on nostettu rikossyyte Tšetšenian tasavallan Itum-Kalininskyn piirin alueella ja Georgian tasavallassa vuosina 2000–2002, mutta pääosin 23.7.2002–29.7.2002 tehdyiksi väitetyistä teoista. Hänen epäillään syyllistyneen Venäjän federaation rikoslain 105 §:n 2 momentin a, b, g ja h kohdissa tarkoitettuun murhaan, 188 §:n 4 momentissa tarkoitettuun salakuljetukseen, 205 §:n 3 momentissa tarkoitettuun terrorismiin, 209 §:n 2 momentissa tarkoitettuun järjestäytyneessä rikollisryhmässä toimimiseen, 222 §:n 3 momentissa tarkoitettuun ampuma-aseiden ja niiden pääasiallisten osien, ammusten, räjähdysaineiden ja räjähdyslaitteiden laittomaan hankkimiseen, luovuttamiseen, myymiseen, säilyttämiseen, kuljettamiseen ja hallussapitoon, 317 §:ssä tarkoitettuun lainvalvontaviranomaiseen kohdistuvaan attentaattiin sekä 322 §:n 2 momentissa tarkoitettuun Venäjän federaation valtionrajan laittomaan ylittämiseen.

Syytteeseen asettamista koskevan päätöksen mukaan K oli vuosina 2000–2002 osallistunut aseistettuihin rikollisjoukkioihin, joiden tavoitteena oli kaapata valta Tšetšenian tasavallassa ja jotka oli perustettu epävakauden luomiseksi, henkirikosten tekemiseksi, terrorismin harjoittamiseksi ja muiden aseellisiin hyökkäyksiin liittyvien törkeiden rikosten tekemiseksi. K oli myös osallistunut aseellisen ryhmän tekemiin rikoksiin.

Syytteen mukaan K oli 23.7.2002–27.7.2002 ylittänyt aseistautuneessa ryhmässä Venäjän federaation valtionrajan ilman vaadittavia asiakirjoja ja lupaa ja tunkeutunut Tšetšenian tasavallan Itum-Kaliniskyn piirin alueelle. Ryhmä teki 27.7.2002–29.7.2002 attentaatin valtionrajaa vartioivia sotilaita vastaan ampuen heitä erilaisilla käsiaseilla, kranaatinheittimillä ja kannettavalla ilmatorjuntaohjuksella pyrkien aiheuttamaan ihmishenkien menetyksiä ja sen vaaraa. K ja muut ryhmän jäsenet myös tulittivat käsiaseilla ja ilmatorjuntaohjuksella MI-8-helikopteria ja siinä olevia sotilaita aiheuttaen vaurioita helikopterin runkoon ja hengenvaaran siinä olleille henkilöille. Räjähdysten ja tulittamisen aikana ryhmä tappoi kahdeksan sotilasta sekä aiheutti hengenvaaran joukko-osaston muille 2 132 sotilaalle, joista kuusi sai eriasteisia ruumiinvammoja. Tämän jälkeen K ylitti toistamiseen valtionrajan edellä mainitussa ryhmässä tunkeutuen Georgian tasavallan alueelle.
Kummallakin kerralla valtionrajan ylittäessään K ja muu ryhmä kuljetti ampuma-aseita, räjähdyslaitteita, ammuksia ja muita aseita yli Venäjän federaation tullirajan ja tullitarkastuksen ohi. Ampuma-aseet, ampumatarvikkeet sekä räjähdysaineet ja -laitteet K oli hankkinut, pitänyt hallussaan, luovuttanut, myynyt, säilyttänyt ja kuljettanut ilman asianmukaista lupaa.

K:n kirjallinen lausuma

K on vastustanut luovuttamista. Luovuttamisen esteeksi hän on esittänyt sen, että hänen turvapaikkahakemuksensa käsittely Suomessa on kesken. Luovuttamiselle on myös rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annetun lain 7 §:n mukainen este, sillä K joutuisi Venäjällä vainon, kidutuksen ja muun huonon kohtelun uhriksi etnisen taustansa ja poliittisen toimintansa vuoksi. Lisäksi luovuttamiselle on luovuttamislain 6 §:n mukainen este, koska väitetyt rikokset ovat luonteeltaan poliittisia tai sellaisiin rikoksiin liittyviä. Vielä K on pitänyt luovuttamisen esteenä sitä, että väitteet rikoksista olivat tekaistuja, eikä luovuttamispyynnön liitteistä ilmennyt todennäköisiä syitä hänen syyllistymiselleen rikoksiin. K on ilmoittanut osallistuneensa poliittiseen toimintaan Tšetšenian itsenäisyyden saavuttamiseksi, mutta kiistänyt, että siinä pakenemistilanteessa Georgian rajan lähellä kesällä 2002, jossa hän oli ollut mukana, olisi kohdistettu väkivaltaa venäläisiä hyökkääjiä kohtaan. Luovuttaminen olisi Venäjän vankilaolosuhteet etenkin tšetšeenivankien osalta huomioon ottaen perustuslain 9 §:n 4 momentin vastaista.
Luovuttamista koskevat edellytykset ja rajoitukset tässä tapauksessa
Rikoksesta epäillyn luovuttamiseen Suomesta Venäjälle sovelletaan rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta annettua lakia (456/1970, luovuttamislaki). Se perustuu rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan eurooppalaiseen yleissopimukseen 13.12.1957 (eurooppalainen luovuttamissopimus), joka on tullut Suomen osalta voimaan 10.8.1971. Luovuttamisen edellytyksiä arvioitaessa on lisäksi otettava huomioon terrorismin vastustamista koskevasta eurooppalaisesta yleissopimuksesta (16/1990) mahdollisesti aiheutuvat rajoitukset. Arvioinnissa on huomioitava myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja sen soveltamiskäytäntö.

Asiassa tulee arvioitavaksi ensiksi se, täyttävätkö luovuttamispyynnössä luovuttamisen perusteeksi ilmoitetut rikokset luovuttamislain 4 §:ssä rikosten rangaistavuudelle ja vakavuudelle säädetyt edellytykset. Jos tämä edellytys täyttyy, on seuraavaksi arvioitava, ovatko pyynnön perusteena olevat rikokset luonteeltaan lain 6 §:ssä tarkoitettuja poliittisia rikoksia tai niihin rinnastettavia rikoksia tai onko luovuttamiselle lain 7 §:ssä tarkoitettu vainon kohteeksi joutumiseen perustuva este.

Luovutuspyynnön perusteena olevien rikosten rangaistavuus ja vakavuus

Luovuttamislain 4 §:n mukaan luovuttaa ei saa, ellei pyynnössä tarkoitettu teko ole sellainen rikos tai ellei sitä Suomessa vastaavissa olosuhteissa tehtynä olisi pidettävä sellaisena rikoksena, josta Suomen lain mukaan säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta. Lain 10 §:n mukaan pyyntöön ei voida suostua, jos oikeus panna rikos syytteeseen olisi Suomen lain mukaan arvosteltuna katsottava rauenneeksi.

Venäjän federaation valtionrajan ylittäminen järjestäytyneessä ryhmässä ja väkivaltaa käyttäen ei sellaisenaan vastaa mitään rikostunnusmerkistöä Suomen rikoslaissa, eikä tämän teon perusteella näin ollen voida luovuttaa.

Siltä osin kuin kysymys olisi Suomen lain mukaan salakuljetuksesta (RL 46:4) tai räjähderikoksesta (RL 44:11), olisi oikeus syyttää rikoksesta vanhentunut, koska näistä rikoksista säädetty ankarin rangaistus on kaksi vuotta vankeutta ja sellaisen rikoksen syyteoikeus vanhentuu viidessä vuodessa rikoksen tekemisestä. Näiden tekojen perusteella luovuttamispyyntöön ei voida suostua. Suomen rikoslaissa ei ole nimenomaisia rangaistussäännöksiä terroristisista teoista, mutta jos räjähderikos täyttää rikoslain 34 a luvun 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaiset terroristisessa tarkoituksessa tehdyn rikoksen edellytykset, sen enimmäisrangaistus on neljä vuotta vankeutta. Terroristisessa tarkoituksessa tehtyjä rikoksia koskevat säännökset tulivat kuitenkin voimaan vasta nyt kysymyksessä olevien tapahtumien jälkeen.
Muut pyynnössä kuvatut teot Suomessa tehtyinä täyttävät murhan (RL 21:2) tai tapon (RL 21:1), törkeän pahoinpitelyn (RL 21:6), törkeän ampuma-aserikoksen (RL 41:2) sekä törkeän tuhotyön (RL 34:3) tunnusmerkistön, joista säädetyt ankarimmat rangaistukset ovat yli yksi vuosi vankeutta. Näiden tekojen osalta myöskään oikeus syyttää rikoksista ei ole Suomen lain mukaan rauennut. Luovutuspyyntö täyttää näiltä osin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamislain 4 ja 10 §:ssä säädetyt edellytykset.

Poliittisia rikoksia koskeva luovuttamisen este

Luovuttamislain 6 §:n 1 momentin mukaan poliittisesta rikoksesta ei saa luovuttaa. Jos poliittiseen rikokseen samalla sisältyy tai liittyy rikos, joka ei ole luonteeltaan poliittinen, eikä tekoa kokonaisuudessaan voida pitää pääasialliselta luonteeltaan poliittisena rikoksena, luovuttaminen on kuitenkin sallittu. Pykälän 2 momentin mukaan tahallista surmaamista tai sen yritystä, joka ei ole tapahtunut avoimessa taistelussa, ei missään tapauksessa ole pidettävä poliittisena rikoksena.
Siitä, millä edellytyksillä rikosta on pidettävä poliittisena rikoksena, ei ole muodostunut yhtenäistä kansainvälistä soveltamiskäytäntöä. Eurooppalaisen luovuttamissopimuksen 3 artiklassa rikoksen poliittinen luonne onkin jätetty viime kädessä luovuttajavaltion arvioitavaksi. Rikoksen poliittisesta luonteesta aiheutuvaa luovuttamisrajoitusta tulkittaessa on syytä kiinnittää huomiota rajoituksen perusteisiin. Näihin kuuluu muun muassa se, ettei toisen valtion sisäisissä poliittisissa ristiriidoissa ole syytä asettua minkään osapuolen puolelle. Lisäksi jotkut teot liittyvät niin kiinteästi poliittisiin erimielisyyksiin, että ne voivat olla ymmärrettäviä tai hyväksyttäviäkin poliittisten tavoitteiden vuoksi. Huomioon on otettava myös se, että poliittiseen ristiriitaan liittyvä rikos on rikoksen laadun ja rikoksen tekijän aseman vuoksi usein sellainen, ettei syytetyllä ole mahdollisuutta saada oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä siinä valtiossa, jossa väitetty rikos on tehty.

Rikokseen liittyvä poliittinen motiivi sinänsä ei kuitenkaan voi oikeuttaa vakaviin, esimerkiksi toisen henkeä ja terveyttä vaarantaviin rikoksiin, eikä myöskään sellaisenaan muodostaa perustetta sille, että tekijä välttyy vastuulta tällaisesta teosta. Tällainen rajoitus sisältyy jo luovuttamislain 6 §:n 2 momenttiin, ja vastaava rajoitus on lisäksi muun muassa terrorismin vastustamista koskevassa eurooppalaisessa yleissopimuksessa.

Mainittujen rajoitusten vuoksi rikosta ei ole perusteita katsoa poliittiseksi rikokseksi esimerkiksi silloin, kun rikos ei ole järkevässä suhteessa siihen poliittiseen tavoitteeseen, jonka toteuttamiseksi se on tehty. Tällöin huomiota on kiinnitettävä paitsi teon vakavuuteen myös siihen, kytkeytyykö teko, esimerkiksi osana laajempaa suunnitelmaa, puolustettavalla tavalla poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen.

Korkein oikeus toteaa, että K:n tekemiksi väitetyt teot on tehty vuonna 1999 alkaneen niin sanotun toisen Tšetšenisodan aikana siihen liittyvän aseellisen yhteenoton yhteydessä. Tšetšenisotien taustalla olivat eräiden entiseen Neuvostoliittoon kuuluneiden erillisten hallintoalueiden itsenäistymispyrkimykset.

Tšetšeenitaistelijoiden tarkoituksena oli Tšetšenian tasavallan erottaminen Venäjän federaatiosta. Erityisesti tuolloin vallinneessa tilanteessa tällaista tavoitetta on perusteltua pitää luonteeltaan poliittisena. Aseelliset yhteenotot liittyivät tšetšeenitaistelijoiden puolelta viime kädessä tämän tavoitteen saavuttamiseen ja Venäjän toisessa Tšetšenisodassa aloittamaan operaatioon vastaamiseen.
Korkein oikeus toteaa, että luovuttamispyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa yksilöidyt teot liittyvät samaan tekokokonaisuuteen. Annetuista tiedoista voidaan päätellä, että pyynnön perusteena olevat teot ovat osa mainittua Venäjän federaation ja tšetšeenitaistelijoiden välistä laajempaa konfliktia. Asiakirjoista ilmenee, että K:n väitetään kuuluneen ryhmään, jonka tavoitteeksi on todettu muun muassa vallan kaappaaminen Tšetšenian tasavallassa ja epävakauden luominen siellä. Syytteeseenasettamispäätöksessäkin rikosten tekeminen yhdistetään mainittujen tavoitteiden toteuttamiseen. Luovuttamispyynnöstä ja sen liitteistä käy siten ilmi, että K:kin katsotaan toimineen ryhmässä ryhmän poliittisten päämäärien saavuttamiseksi. Myös syytteenalaiset teot ovat kiinteässä yhteydessä mainitun tarkoituksen toteuttamiseen ja sen toteuttamiseksi tehtyjä.

Ulkopuolisesta näkökulmasta on vaikea arvioida, onko aseellisen konfliktin katsottava aiheutuneen selvästi jommastakummasta osapuolesta, eikä se ole poliittisen rikoksen tunnuspiirteiden arvioimisen kannalta ratkaiseva seikka. Ottaen kuitenkin huomioon, että aseellista voimaa on käyttänyt kumpikin osapuoli ja että voimankäyttö on ollut toistuvaa, ei luovuttamispyynnön liitteissä kuvattuja tšetšeenitaistelijoiden toimenpiteitä ole pidettävä sillä tavoin poliittiseen päämäärään nähden suhteettomien tai summittaisten keinojen käyttämisenä, että ne olisi sen vuoksi katsottava luonteeltaan muuksi kuin poliittisiksi teoiksi.

Luovuttamispyynnön keskeisenä perusteena oleva aseellinen välikohtaus on yksi aseellinen yhteenotto toisessa Tšetšenisodassa, joka alkoi voimakkailla sotatoimilla, kuten pommituksilla ja maataisteluilla. Vaikka sota vuonna 2002 oli luonteeltaan sissisotaa, myös tämän vaiheen aseellisia yhteenottoja osapuolten joukkojen välillä on perusteltua pitää luovuttamislain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuina avoimina taisteluina. Sen vuoksi myös näissä taisteluissa tapahtunut surmaaminen voi olla poliittinen rikos.

Korkein oikeus toteaa, että K:n tekemiksi väitetyt rikokset on tehty tilanteessa, jossa on ollut kysymys viime kädessä edellä kuvatun poliittisen ristiriidan osapuolten välisestä aseellisesta konfliktista. Tekojen vaikuttimet ovat selvästi poikenneet tavanomaisten rikosten vaikuttimista. Ihmishenkien menetykseen johtaneet teot on ilmeisesti tehty avoimessa taistelussa.

Terrorismin vastustamista koskevan eurooppalaisen yleissopimuksen vaikutus
Harkittaessa, onko luovuttamiselle este rikoksen poliittisen luonteen vuoksi, on luovuttamislain lisäksi otettava huomioon terrorismin vastustamisesta tehty eurooppalainen yleissopimus, jolla on pyritty estämään sitä, että terroristista toimintaa voitaisiin harjoittaa poliittisen rikoksen antaman luovuttamisrajoituksen suojaamana. Sopimuksen 1 artiklan mukaan päätettäessä luovuttamisista sopimusvaltioiden välillä ei poliittisena rikoksena tai poliittiseen rikokseen liittyvänä rikoksena tai poliittisista vaikuttimista tehtynä rikoksena pidetä rikosta, joka sisältää muun muassa pommin, kranaatin tai konetuliaseen käytön, jos tämä käyttö aiheuttaa yleistä vaaraa ihmisille.

Yleissopimus käsittelee yksinomaan terroriteoiksi luokiteltavia tekoja. Sen taustalla on pyrkimys tuomita kansainväliset terroriteot, jotka vaarantavat viattomien sivullisten hengen.

Käsiteltävässä asiassa luovuttamispyynnössä tehdyiksi väitetyt, yleissopimuksessa mainittujen välineiden käyttämistä sisältävät teot ovat kohdistuneet ainoastaan sotilashenkilöihin. Ottaen huomioon, että väitetty aseellinen yhteenotto on tapahtunut valtionrajan tuntumassa kahden aseistautuneen osapuolen välillä, ei ole oletettavaa, että se olisi voinut kohdistua myös siviilihenkilöihin. Näin ollen sen ei voida katsoa aiheuttaneen yleistä vaaraa ihmisille, eikä sitä siten ole pidettävä yleissopimuksen tarkoittamana terroritekona vaan sotatoimen luonteisena tapahtumana. Korkein oikeus toteaa, ettei terrorismin vastustamisesta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen 1 artiklaa ole sovellettava asiassa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus lausuu, että K:n syyksi väitetyt teot ovat luovuttamislain 6 §:ssä tarkoitettuja poliittisia rikoksia, joiden perusteella luovuttaminen ei ole mainitun lainkohdan mukaan mahdollista. Näin ollen asiassa ei ole tarpeen lausua niistä muista perusteista, joilla K on luovuttamistaan vastustanut.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus esittää lausuntonaan, ettei asiassa ole edellytyksiä suostua K:ta koskevaan luovuttamispyyntöön.

Korkein oikeus on luovuttamislain 21 §:n nojalla tänään tekemällään päätöksellä määrännyt, että K:ta ei ole enää pidettävä säilössä tämän asian vuoksi, vaan hänet on heti päästettävä vapaaksi, jollei muuta syytä hänen pitämisekseen säilössä ole.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo. Esittelijä Vilja Hahto.



- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Sylvian joululaulun sirkuttaja lauloi ’venäläisen linjan’ edustajana kiitollisuutta Suomen suuriruhtinaskunnasta

Sylvian joululaulu (Sylvias hälsning från Sicilien) on Zacharias Topeliuksen vuonna 1853 julkaistu runo, joka on valittiin sekä 1960-luvulla Yleisradion äänestyksissä että vuonna 2002 kaikkein kauneimmaksi joululauluksi. Topeliuksen luodessa runonsa Suomi oli suuriruhtinaskunta, Nikolai I oli keisari. Suomi eli pahaa punatautiepidemiaa. Venäjä oli joutunut Krimin sotaan. Topelius asettui venäläisen linjan puolustajaksi Nikolai I:n puolelle.



Laulun sanojen tulkinta on nationalistisessa liioittelussa etääntynyt sittemmin Zacharias Topeliuksen omista tuntemuksista ja runon omasta rakenteesta jopa vastakohdakseen. Jopa wikipedia esittelee joululaulua täysin erheellisesti ikään kuin siinä Suomi olisi itsenäisyytensä puolesta sirkuttava lintu ja Venäjä olisi vanginnut Suomen häkkiin: ”Laulussa mainitaan "häkki mi sulkee mun sirkuttajain". Laulussa se viitannee Suomen tuolloisiin itsenäisyyspyrkimyksiin, Suomea verrataan sirkuttajaan ja Venäjää häkkiin.”

Sylvian joululaulun suomennos on Martti Korpilahden.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt' ylhäällä orressa vielä on vain se häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan.

Miss' sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss' siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull' ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman.

Zacharias Topelius kirjoitti runon ruotsiksi Sylvias visa

Och nu är det jul i min älskade Nord, är det jul i vårt hjärta också?
Och ljusen de brinna på rågade bord, och barnen i väntan stå.
Där borta i taket, där hänger han än, den bur, som har fångat min trognaste vän,
och sången har tystnat i fängelseborg, o, vem har ett hjärta för sångarens sorg?

Jag bor i de eviga vårarnas land, där de glödade druvorna gro.
Cypresserna dofta vid havets strand, där har jag mitt ensliga bo.
Det flammande Etna, det gnistrar så skönt, och luften är vårlig och gräset är grönt,
orangernas ånga ur skogarna går, och ljuv mandolinen som kärlek slår.

Cypresserna dofta. Det brusande hav i silver mot stranden bryts;
vid foten av Etna, där är en grav, vars sorg uti blommor byts.
Där slumrar en gäst från nordens dal; och nu är det jul i hans fädernesal.
Vem sjunger din visa, som fordom en gång? Hör, Sylvia sjunger din hembygds sång!

Och stråla, du klaraste stjärna i skyn, blicka ned på min älskade Nord!
Och när du går bort under himmelens bryn, välsigna min fädernejord!
I blommande vårar på gyllene strand, var finnes ett land som mitt fädernesland?
För dig vill jag sjunga om kärlek och vår, så länge din Sylvias hjärta slår.

Venäjään vihamielisesti asennoituvan tulkinnan ongelmat ovat vakavat. Sellainen tulkinta tekee väkivaltaa Sylvian joululaulun sanoitukselle, jonka mukaan
(1) sirkuttajan on itse asiassa hyvä olla rakkaassa Pohjolassa.
(2) Sylvian joululaulun mustapääkertun (Sylvia atricapilla) haikea ikävä kertoo pikemmin runoilijan oman perheen ikävästä kuin suomalaisten Venäjä-vihasta, jota Topelius ei ainakaan itse kokenut.
(3) Tulkitsijoiden selitykset ovat varsin kaukaa haettuja, kun Sylvia nähdään autonomisen Suomen vapauden kaipuuksi Venäjän valtaa vastaan, sillä Topeliuksen Sylvia ilmentää lähinnä kaipuuta suomalaiseen jalouteen ja vaatimattomuuteen. Topeliuksen lähtökohtana ei ole Venäjä-kritiikki, vaan yksinkertaisen joulun kauneus.
(4) Ja ennen kaikkea Topelius ilmoittaa uskollisuutta keisarille: rakkaus Suomea kohtaan ei ollut keisaria vastaan, vaan keisarin puolesta!


1. Sirkuttajan oli hyvä olla rakkaassa Pohjolassa

Suomennoksessa sanotaan, että häkki “sulkee minun sirkuttajain”, mutta Topelius kirjoitti ruotsiksi, että häkki “on sulkenut uskollisimman ystäväin” (som har fångat min trognaste vän). Runon tulkitseminen venäläiskriittisyydeksi on erikoista, koska Topelius oli mitä uskollisin keisari Nikolai 1:n puolestapuhuja, kannatti lojaalisuutta Venäjää kohtaan. Sirkuttaja ei koe myöskään oloaan ahdistetuksi Suomenmaassa, Suomen suuriruhtinaskunnassa, jollainen Suomi oli vuonna 1853 Topeliuksen sanoittaessa joulurunon. Sitä vastoin kaukainen Etna ja koko Sisilian maa kauneudestaan huolimatta eivät tavoita sitä kirkkautta, kun tähti loistaa Suomen yllä. Sirkuttaja laulaa jopa runon alussa, että ”nyt on joulu minun rakkaimmassa Pohjolassa” (Och nu är det jul i min älskade Nord).

Mielikuva Suomenmaasta on kaikkiaan kaunis, suomalaiseen perinteeseen ei koulu jouluinen riehakkuus. Mustapääkerttu on paennut Suomen talven pimeyttä ja kylmyyttä Sisiliaan, mutta kuitenkin muistelee kaihoten Suomenmaan jouluja. Sinänsä tarina ei ole looginen, koska mustapääkerttuhan ei voi olla edes tietoinen Suomen lumisesta talvesta ja joulusta. Kaiken lisäksi nämä pikkulinnut elävät vain pari vuotta. Wikipedian mukaan Korpilahden suomennoksen aikaan keksittiin tarina, että Topelius olisi ollut Italiassa karkotettuna suomalaismielisyytensä takia ja siksi kirjoittanut peitetarinan, jossa huokaillaan miten ´häkki mi sulkee mun sirkuttajain´ eli paha Venäjänmaa pitää Suomea kynsissään. Wikipedia ei kuitenkaan kerro, kuka oli kyseisen tarinan liikkeelle panija.

Poliittisen venäjävastaisen selityksen uskottavuutta heikentää myös se, että Topelius oli vain yksinkertaisesti innostunut eläimistä: hän perusti Englannin esimerkin mukaisesti Suomen ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen ”Kevätyhdistyksen” vuonna 1870. Koko selitys Topeliuksen ja Venäjän välisestä vihamielisyydestä on hyvin järkyttävää historian väärentämistä. Erityisesti Topeliuksen Koivu ja tähti –satu, joka valmistui 1893 - neljäkymmentä vuotta Sylvian joululaulun jälkeen – on ohjannut tulkintoja Venäjä kokemusten suuntaan. Kasakat olivat ryöstäneet Topeliuksen isän isoisän vuonna 1714 ja vieneet orjaksi. Suuren Pohjan sodan jälkeistä aikaa on kutsuttu ”isoksi vihaksi”, mutta Zacharias Topelius eli kuitenkin nyt jo toista sataa vuotta noiden tapahtumien jälkeen.

2. Pikemmin oman perhe-elämän ahdistukset kuin Venäjä-vastaiset selitykset

Topelius oli valmistunut tohtoriksi Helsingin ylipistosta 1847 – 6 vuotta ennen runoaan Sylvian joululaulusta. Hän oli toiminut jo vuodesta 1841 Helsingfors Tidningarin toimittajana. Tämä lehti oli kohonnut nyt Suomen suosituimmaksi lehdeksi. Hän lienee ollut maan ensimmäinen täyspäiväinen toimittaja. Runon jälkeen Topeliuksen ura jatkui suotuisana, koska hänet nimettiin 1854 Helsingin yliopiston ylimääräisen professorin virkaan. Topeliuksen runo Sylvian joululaulu on päivätty jouluaatolle 1853.

On vaikea uskoa myönteisen urakehityksen tähden Topeliuksen esittäneen tuossa runossa poliittista kritiikkiä Venäjää vastaan. Sitä vastoin tuskaa voi paremmin etsiä hänen perhe-elämästään, jos tuskaa on ehdottomasti jostakin etsittävä: Michael-poika menehtyi 3 vuotta aiemmin vuonna 1850 vain kahden vuoden ikäisenä. Pienen linnun ahdistus saattaa kertoa herra ja rouva Topeliuksen ahdistuksesta pikemmin kuin Suomen asemasta Venäjän autonomisena osana. Mustapääkerttua on luonnehdittu Topeliuksen alter egoksi. Itse runon tulkinnaksi ei kuitenkaan käy se, että Topeliuksen perheessä menetettiin pian myös muita lapsia: Rafael kuoli 1858 vuoden vanhana. Topelius sanoitti myös tuon menetyksen runoksi: Varpunen jouluaamuna. Olisiko edellisenkin pojan Michaelin menetys jättänyt yhtäläisesti jo aiemmin jälkensä Sylvian joululauluun. Rosa-tytär kuoli kolmivuotiaana 1863. Lisäksi kaksi lasta syntyi kuolleena.

P. Evans luonnehtii vankila-metaforaa psyykkisten tunnelmien ilmaisemisena teoksessaan Controlling People (2003: 77): ”Muiden ihmisten määritelmät meistä eivät ole ainoastaan absurdeja, vaan ne myös pystyttävät vankilan muurit ympärillemme. Kun ne muurit nousevat yhä korkeammiksi, tietoisuutemme sammuu ja maailmamme pimennetään. Menetämme vapauden, turvallisuuden, luottamuksen, vakaumuksen ja joskus myös oman itsemme”. Olisiko Topeliuksen kertomaa pikkulinnun kaipuuta vapauteen tulkittava herra Topeliuksen sisäisestä kamppailusta käsin edellä kuvatulla tavalla? Tuolloin psyykkinen vankila viittaa niihin tunnelmiin, keinoihin ja tilanteisiin, kun henkilö joutuu alitajuisesti tai tietoisesti henkiseen puristukseen muutoksen vaikeuden vuoksi.


3. Topeliuksen Sylvia kaipaa suomalaista jaloutta ja vaatimattomuutta

Topelius ilmaisee Maamme-kirjassa vuonna 1875 maailmankuvansa. "Jos meistä joku matkustaa vieraaseen maahan ja saavuttaa siellä onnea, rikkautta ja kaikkea hyvää, ei hän siellä kuitenkaan kauan menesty. Jonkun ajan kuluttua hän alkaa ikävöidä tähän köyhään maahan, ja hän käsittää, että täällä sentään paljon hyvää, jota ei ole muissa maissa. Älköön siis kukaan kevytmielisesti tai tyytymättömyyttään muuttako vieraaseen maahan. Saavuttakoon hän siellä mitä tahansa, niin yhden, jota ei koskaan saa korvatuksi, hän on kuitenkin kadottanut; se on hänen isänmaansa." (Topelius)

Mikko Majander on Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan väitöskirjassa ”Pohjoismaa vai kansandemokratia?” (vuonna 2004) liittynyt Matti Klingen tulkintaan Zachris Topeliuksen ajattelun maantieteellisestä determinismistä, joka määräsi korkeimman kaitselmuksen tavoin Suomen historiallisella välttämättömyydellä Venäjän yhteyteen (Mikko Majander, Pohjoismaa vai kansandemokratia? Sosiaalidemokraatit, kommunistit ja Suomen kansainvälinen asema 1944–51; 2004: 31). Tätä näkemystään Klinge on perustellut teoksessaan Idylli ja uhka – Topeliuksen aatteita ja politiikkaa (1998, 313 ja luku ’Maantieteelle emme voi mitään’). Juuri Sylvian joululaulun syntymisen aikaan, ”Krimin sodan aikana 1854-1855 Ruotsissa oli suunnitelmia Suomen valtaamiseksi takaisin, mutta Topelius puolusti kynällään lojaalisuutta keisarikuntaa kohtaan niin, että länsivaltoja sympatisoineet liberaalit syyttivät häntä ’venäläisen linjan’ edustajaksi” (Majander 2004: 31).

Topeliuksen vapauden kaipuu ei ollut yksilökeskeistä elämänseikkailua. Topelius korosti kansan historiallista merkitystä tavalla, joka muokkasi toki maaperää sopivaksi fennomaanisten ajatusten kylvölle, mutta hänelle itselleen ihmisellä on vain yksinkertaisesti paikkansa, kansalla tehtävänsä ja historialla ennalta määrätty tarkoituksensa. Tuosta rakkaudesta Suomea kohtaan puuttui tässä vaiheessa vihamielisyys Venäjää vastaan. Topeliuksen omaan maailmankuvaan sopi opastaa nuoria pikemmin jalouteen ja vaatimattomuuteen kuin salonkikulttuuriin ja turhamaisuuteen. Toistuvasti Topelius opasti asettamaan rakkauden kohteet oikein: tärkeimmät ovat Jumala ja oma puoliso. Jos vertaa Sylvian joululaulua Topeliuksen laulunäytelmään Kypron prinsessa (1860), joka syntyi 7 vuotta joululaulun jälkeen, voi havaita samojen teemojen toistamista. Koko näytelmän pääjännite on lämpimänvilkkaan etelän ja kylmän Suomen välillä. Topelius valitsee patriotismin ja luonnon eteläisen Kyproksen, antiikin kauneuden ja rakkauden jumalattaren Afroditen sijasta. Kyproksen prinsessa Chryseis on tullut muukalaisen mukana Pohjolaan, monien jännittävien vaiheiden jälkeen hänkin ylistää Suomea, Saimaan kauneutta, Aurajoen rantoja, Vantaa tulevaisuutta. Kypros on upea ja hedelmällinen, mutta kaukainen Suomi on paras. Topelius siis sanoittaa joululaulussa oman Suomen parhaaksi maaksi, mutta jättää muut kauniit maat toisarvoiseksi. Tässä ei ole mitään vihamielisyyttä Venäjää tai keisaria vastaan.

Topelius piti omaa ”rauhatonta ja hermosairasta” vuosisataansa aikojen syksynä. Nuo ilmestyskirjamaiset tulkinnan oman vuosisadan pahuudesta korostuivat Topeliuksen vanhetessa. Ilmestyskirjamaista rauhattomuutta vastaan Topelius toi kuitenkin jo ennen joulurunon syntyäkin esille uskollisuuden keisarille ja ymmärryksen Luojan tahdosta Suomelle.

Suomen autonomian ensimmäiset vuosikymmenet loivat kansallista identiteettiä. Topeliuksen on kuitenkin vaikea nähdä Sylvian joululaulussa luoneen suomalaista identiteettiä erona ruotsalaisuuteen ja venäläisyyteen. Venäläisyyttä vastaan Topelius ei ollut, sitä vastoin Ruotsin hegemoniapyrkimyksiä vastaan hän on reagoinut. Topelius asetti vastakkainasettelun pikemmin Suomen ja eteläisten maiden välille. Hallin identiteettikäsityksen mukaisesti on oivaltavasti toki selitetty suomalaisen identiteetin rakentelua. Tällöin on hyvin tullut ilmi, että aikalaisten mielikuvitusta on kiusannut barbaarisiksi kuviteltujen venäläisten pelko. Topeliuksen ymmärtämiseksi on kuitenkin tärkeämpää nähdä myös toisenlainen tendenssi: venäläisiin voitiin suhtautua täysin luontevasti. Aikansa akateemiseen ylimystöön kuuluvana Topeliuksen hyvin tiedossa oli, että heti autonomian syntymisen jälkeen Turun ylimmät säätyläiset huvittelivat yhdessä korkeiden venäläisten sotilashenkilöiden kanssa tanssiaisissa (assembléissa). Jopa ryssittelyä harjoittanut G.M. Armfeld nautti Venäjän eläkettä ja aikoi pojilleen uraa Venäjältä, jotta poika voisi tulla venäläiseksi.

Kati Katajisto toteaa Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan väitöskirjassaan Isänmaamme keisari (2008, s. 82-84) nasevasti autonomian ajan alun sivistyneistön kielteisten Venäjä-asenteiden syntyneen pikemmin säätyläisten omista tarpeista, jopa narsistisista piirteistä käsin, kuin todellisuutta vastaavana tunnereaktiona: ”Voikin katsoa, että ylempien säätyläisten Venäjän pelko oli hyvin pitkälle imaginääristä. Edellisten vuosisatojen ja vuosikymmenten muistot ahdistivat mieltä, vaikka toisaalta osattiin odottaa, ettei vastassa ollut mikään raaka barbaari – toisin kuin aikalaisten puheista olisi usein voinut kuvitella. - - - Suomalaisten aatelismiesten ruotsalainen identiteetti oli rakentunut – kuten identiteetit yleensä – vastakuvina viholliseen, siis ennen kaikkea venäläisiin. Lisäksi tämä identiteetti oli saanut vahvistusta kulttuurisesta ylemmyydentunteesta.”

Rohkenen uskoa, että Topelius rakensi patrioottisuutensa enemmän realistisesti kuin kovin monet narsistiset säätyläiset, joille Venäjän pelko palveli myös narsistisia tavoitteita. Topeliuksen kuvitelmat suomalaisista holhoojan asemassa eivät ole tietenkään ongelmattomia: Mauri Noro on määritellyt Topeliuksen pyrkimykset ”henkiseksi Suur-Suomi –aatteeksi” (Mauri Noro 1968): Kaitselmusaate Topeliuksen historianfilosofiassa. Porvoo). Sylvian joululauluun ei kuitenkaan liity tuntemusta Suomesta Suuren Venäjän häkkiin suljettuna pikkulintuna. Hyvin samanlaisessa Suomi-hengessä Topelius oli ilmoittanut vasta muutama vuosi aiemmin keisari Nikolai I:n hyväksi uskollisuuden valansa ja johtanut ylioppilaita tervehenkiseen ymmärrykseen Korkeimman kaitselmuksesta, jossa rakkain Suomi on osa keisarillista Venäjää. Sanat ja henki ovat varsin samat.

4. Topelius oli uskollinen Venäjän keisarille

Topeliuksen mukaan Suomella ei ollut historiaa kansakuntana ennen vuotta 1809. Autonomian kautta saavutetulla itsenäisyydellä oli merkityksensä. Suomen kansan liittymisellä maailmanhistoriaan oli ollut Jumalan johdatus. Suomen kansa oli saanut Jumalan johdatuksesta oikeuden nousta länsimaisten sivilisaatioiden tasalle. Suomi oli päässyt mukaan Venäjän valtavaan imperiumiin, joka Topeliuksen sanoin ulottui "Ahvenanmaan luodoilta Sitkaan", suomalaiset olivat osallisia tästä suurvallasta ilman tullitarkastusta. Suomi eli Pax Russicassa, Suomen historian poikkeuksellisen pitkää rauhan kautta. Se avasi ainutlaatuisia mahdollisuuksia, vasta brittiläisten hyökkäys Suomea ja Ahvenmaata vastaan 1854 päätti rauhan jakson. Kun Englannin ja Ranskan sotalaivat ilmestyivät Suomen rannikkovesille keväällä 1854, oli täällä sotilaallinen tyhjiö. Venäläinen sotaväki suojasi suomalaisia. Nikolai I oli lähettänyt Suomen Kaartin Pietariin ja sieltä edelleen kukistamaan Puolan kapinaa. Venäläistä sotaväkeä lisättiin eri puolille Suomea. Suomalaiset ryhtyivät yhteisiin varustetöihin vihollisten torjumiseksi, tervaporvarit ja rannikkoseutujen asukkaat rakensivat yhteistyössä venäläisen sotaväen kanssa kenttävarustuksia, kivestä ja hiekasta koostuvia tykkipattereita mm Kokkolassa, Vaasassa, Tammisaaressa ja Porvoossa. Turussa tykkipattereita rakennettiin laivaväylien varteen Kalkkiniemeen ja Ruissaloon. Venäläiset rakensivat pattereita Haminan linnoituksen eteläpuolelle. Suomalaiset tukivat venäläisiä yhteistä vihollista vastaan.

Vain muutama vuosi ennen Sylvian joululaulun syntyä oli Euroopassa hullu vuosi 1848: tällöin Topelius vannoi uskollisuutta Venäjän keisarille Floran-päivän juhlissa Helsingissä 13.5.1848, jossa myös Maamme –laulu esitettiin ensimmäistä kertaa. Cygnaeus, Topelius, Pacius ja Runeberg johtivat tämän kansallispoliittisen manifestaation, jotta ylioppilaista ei tulisi vallankumouksellisia. Patriootti sai olla, mutta ei vallankumouksellinen keisaria vastaan. Lojaalisuus osoitettiin Keisarille ja Venäjälle korostamalla nimenomaisesti suomalais-isänmaallisuutta – niin kuin sittemmin 5 vuoden kuluttua Sylvian joululaulukin toistaa. Kaiken lisäksi Topelius toisti Floran päivien juhlien lehtikirjoituksessaan ”Suomen lipusta” ajatusta, että Suomen kansallisvärit ovat sininen ja valkoinen – itse asiassa Venäjän laivaston värit, jotta sosialistinen punainen tai ruotsalais-liberaali punakeltainen eivät saisi kannatusta. Ylioppilaat lauloivat ensi kertaa Paciuksen säveltämän, Runebergin sanoittaman Maamme-laulun ”Suomen lipun” ympärillä; lipun olivat Helsingin naiset lahjoittaneet ylioppilaskunnalle. Maamme-laulu ja ”Suomen lippu” syntyivät Topeliuksen ja hänen ystäviensä uskollisuusriittinä keisari Nikolai I:lle. Zacharias Topelius oli ehdottanut kauppa-alusten lipuksi väreiksi valkoista ja sinistä sekä ristiä. Sininen kertoisi Suomen järvistä, sinivalkoinen lippu ilmaisisi luonnonpuhtautta. Topelius välitti ajatuksen sinivalkoisesta lipusta lapsille kansakoulun välityksellä. Hän oli hyvin tietoinen myönteisestä yhteydestä Venäjän laivaston lippuun, joka oli valkoinen sinisellä vinoristillä eli Andreaksen ristillä varustettuna.

Topeliukselle sopi erityisen hyvin keisarin päätös siirtää suuriruhtinaskunnan pääkaupunki Turusta Helsinkiin. Keisarille tuo päätös sitoi Suomea suuriruhtinaskuntana lähemmäksi Pietaria kuin Tukholmaa. Topelius oli itse nimennyt Turun kaupungin vuonna 1845 ”kristikunnan ikävimmäksi kaupungiksi”. Ja jo pian laulun syntymisen jälkeen vuonna 1854 Topelius nimitettiin hakemuksetta Keisarillisen Aleksanterin yliopiston ensimmäiseksi henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi. Oppialaksi tuli historia. Yliopistourallaan hän nousi lopulta rehtoriksi. Topelius asettui nimityksensä jälkeen runoissaan selvästi Venäjän kannalle Turkkia ja länsivaltoja (Britannia, Ranska, Sardinia) vastaan. Topeliukselle keisarin sota oli myös uskonsotaa islamia vastaan niin kuin siihen aikaan oli pyrkimyksiä tulkita sotien tausta uskonnollisesti. Vastapuolella oli itse asiassa myös roomalaiskatoliset ja heidän intressinsä Israelin valloituksesta. Topelius piti Venäjän keisarin vihollisia myös Suomen vihollisina. Topeliuksen vaikutuksella oli osansa siihen, että Björkön pappina toiminut kalastaja rukoili 1854 ”Rukoilkaamme hänen majesteettinsa keisarin ja isänmaan puolesta; piru periköön kaikki englantilaiset!” Tuskin tämä urakehitys oli mainitun laulun ansiota, mutta Nikolai 1:n aikana Topelius tunnettiin lojaaliksi mieheksi Venäjän keisarille. Nikolain aikakautena taiteet ja kulttuuri kukoistivat: Tsaikovski, Tolstoi, Dostojevski ja Gogol.

Zacharias Topelius tiedosti hyvin keisarin voiman, kuten hänen sanansakin kertovat: ''Nikolain henkilöllisyydessä oli valtaa ja pelottavuutta; missä tahansa hän kulki jalan tai ratsain, saattoi nähdä, että siinä oli keisari''. Topeliukselle ei ole voinut jäädä huomaamatta samanaikaisesti, että suomalaisille Nikolain hallituskausi oli taloudellisen kasvun ja valtiollisen kehityksen aikaa. Keisarin virkamiehet arvostelivat Suomen erillisasemaa, Nikolai tokaisi suorasukaisesti: ''Jättäkää suomalaiset rauhaan. Suomi on suuren valtakuntani ainoa provinssi, joka ei koskaan ole aiheuttanut minulle hetkenkään huolta tai tyytymättömyyttä.'' Nikolai I oli itse saapunut poikineen maaliskuussa 1854 Helsinkiin varmistuakseen Suomen uskollisuudesta. Hallitsijan käynti sai koko kaupungin liikkeelle. Rahvas tungeksi tuntikausia uuden keisarillisen palatsin ja tervehti riemuhuudoin Nikolaita poikineen aina kun he näyttäytyivät. Tsaari lähti Helsingistä suomalaisten lojaalisuuteen luottaen. Myöskään Topeliuksella ei ollut mitään sanottavaa keisaria vastaan.

Topeliuksen lojaalisuus tuli näkyviin Vaasan palon 1852 jälkeen. Keisari I lahjoitti Vaasalle omista varoistaan kymmeniä tuhansia kultaruplia. Maaherra von Rechenberg innostui lahjasta ja tahtoi vaihtaa itse kaupungin nimen. Nikolai piti anomusta törkeänä mielistelynä. Nikolain jälkeen von Rechenberg pyysi Topeliusta laatimaan anomus Palosaaren uudeksi nimeksi Nikolainsatama. Uusi keisari Aleksanteri hyväksyi ehdotuksen ja Vaasasta tuli Nikolainkaupunki. Topeliusta oli petetty. Kaiken kaikkiaan Topeliuksen toiminnasta tuli ilmi, että hänellä oli kunnioittava suhde Nikolai I:sta kohtaan.

Topelius katsoi myös myönteisesti Venäjän luomiin mahdollisuuksiin. Tavallinen kansa oli nyt saanut kosketuksen kansainvälisyyteen Viipurin ja Pietarin läheisyyden ansiosta. Pietarin markkinat olivat pohjattomat ja talonpojat kuljettivat suurkaupunkiin muun muassa maataloustuotteita sekä halkoja. Topelius kirjoitti karjalaisen kauppamiehen kohtaamisesta Jääsken kirkkotiellä kirjassaan Matkustus Suomessa: ”Miehet lyövät kättä keskenään ja heidän puheestamme saamme kuulla kuormamiehen vievän jäniksen sekä ketun nahkoja, pajunkuoria ynnä pari kimppua lankaa Pietariin, josta toivoo saavansa nahkakuorman Kuopioon kuljetettavaksi ennen kuin jäät lähtee Saimaan kanavasta ja vievät hänen leipänsä mennessään. Muuten vielä haastatellaan voin ja jauhoin hinnasta Venäjän pääkaupungissa. Nämä torihinnat ovat kaiken puheen mieluisimpana aineena noilla rajaseuduilla, ja Pietariin kelpaakin kaikki, jopa harmaakivikin”.

Nikolai I määräsi kolmannen tiestönmittauksen, virstanmittauksen, manifestillaan suoritettavaksi vuonna 1827. Teiden rakentaminen ja hoito olivat maata omistavan väestön huolena, mutta virstanpatsaiden pystytys suoritettiin valtion varoilla. Alkupisteinä olivat Pietari, Helsinki ja läänien pääkaupungit. Nikolai I:n aikana Suomessa kehitettiin myös liikennettä. Isossa-Britanniassa oli otettu vuonna 1840 käyttöön kuljetusmatkan pituudesta riippumaton postitaksa ja samalla maailman ensimmäiset postimerkit. Keisari Nikolai I hyväksyi samanlaisen postitaksan Suomen suurruhtinaskuntaan vuonna 1845. Suomi oli toinen maa maailmassa, jossa ehiöt otettiin käyttöön. Emämaa Venäjä seurasi suuriruhtinaskunnan esimerkkiä lähes vuotta myöhemmin.

Kaupungitkin kasvoivat ja kaupunkeihin perustettiin uusia kauppoja. Joensuun kaupunki perustettiin 1848 Nikolai I:n päätöksellä. Autonomian aikana Jyväskylä kantoi ylpeänä vaakunassaan keisari Nikolai I:n monogrammia perustajansa kunniaksi. Helsingistä oli tullut uusi pääkaupunki vuonna 1812. Nikolai I:n määräyksellä vuonna 1838 alettiin rakentaa Turkuun ortodoksista kirkkoa: hyljitty vähemmistö sai kasvaa vahvaksi seurakunnaksi. Nikolai I:n suosiossa C.L. Engelin suunnitelma Helsingin kaupungintalon rakennus valmistui 1833. Keisari Nikolai I lahjoitti 30 000 niteen eurooppalaisen väitöskirjakokoelman Suomen kansalliskirjastoon.

Nikolai I:n Suomen suuriruhtinaskunta alkoi teollistua, kun kaupunkeihin rakennettiin paperitehtaita ja terästehtaita. James Finlayson perusti Tampereelle tekstiilitehtaan. Tehtaissa oli tarjolla töitä köyhille suomalaisille. Maaseudulla ei ollut töitä kaikille, nyt tämä väestö tuli kaupunkien työläisiksi. 1840-luvun tekstiiliteollisuuden nousua auttoi vuonna 1841 annettu määräys helpottaa puuvillan tuontia. Suurin osa ihmisistä asui vielä maaseudulla ja viljeli maata. Erityisesti rikkaat talonpojat voivat hyvin. Vuonna 1841 toteutettiin raharealisaatio, joka hopearuplan. Niin oli alkanut uusi vaihe Suomen teollistumisessa. Nikolai I:n aikana John Barker perusti (1843) tekstiilitehtaan Turkuun ja Axel Wilhelm Wahren Forssaan (1847). Turkulainen apteekkari Johan Jacob Julin perusti Fiskarsin konepajan (1837). Pääosa uranuurtajista tuli tässä vaiheessa Englannista ja Ruotsista. Suomi ei ollut häkissä vangittu pikkulintu, vaan hyvän Luojan tahdosta suuriruhtinaskunta keisarillisessa Venäjässä.

Helsingin vanhin julkinen muistomerkki Keisarinnan kivi vuodelta 1835 kertoo Nikolai I:n puolison, saksalaissyntyisen keisarinna Aleksandran ensimmäisestä Helsingin vierailusta. Keisarisuvun symbolin kaksipäisen kotkan rinnassa on Suomen leijonavaakuna. Suomi oli myös keisarillisessa symbolissa kaksipäisen kotkan rinnassa. Vuonna 1837Nikolai l lahjoitti Preussin kuningas Fredrik Wilhelm lll:lle Krasnoje selossa "Kaartin Paraatimarssina" tunnetun kappaleen. Nykyään tuo marssi tunnetaan Suomi-marssina. Kaartin soittokunnan vääpeli Erik Erikson sai keisarilta kultakellon heinäkuun 5:nä päivänä 1837. Suomalaisuus oli keisarin suosiossa. Juuri Nikolai I:n aikana Helsingin yliopistoon tuli vuonna 1829 suomen kielen lehtorin virka. Vuonna 1831 perustettiin Suomalainen kirjallisuuden Seura. Suomen Tiedeseura (Finska Vetenskaps-Societeten), Suomen vanhin tiedeakatemia, perustettiin vuonna 1838, kun Nikolai I:n myönteinen vastaus oli saapunut 21.5.1838. Vuonna 1841 suomen kieli tuli oppiaineeksi kaikkiin poikakouluihin. Vuonna 1851 keisari oli määrännyt, ettei suomen kieltä taitamattomia saanut asettaa ehdolle tuomarin virkoihin seuduilla, joissa rahvaan kesken suomen kieli oli vallitseva. Keisarin tahdosta myös tuomioistuimissa toimivien suullisia suomen kielen osaamisvaatimuksia lisättiin viran saannin ehtona niillä paikkakunnilla, joilla enimmät asukkaat osasivat vain suomea. “Rahvaalle” annettiin lupa pitäjittäin tai kihlakunnittain sopia yhteisten kielenkääntäjien palkkaamisesta, jotka vaadittaessa suomentaisivat viralliset asiakirjat 20 kopeekan maksusta arkilta. Kaiken lisäksi M. A. Castrenista tuli Helsingin keisarillisen yliopiston ensimmäinen suomen kielen ja kirjallisuuden professori.


Keisarinna oli saapunut Helsinkiin höyrylaivalla, jonka helsinkiläiset näkivät nyt vasta ensimmäistä kertaa. Helsingille avautui huimat näkymät matkailukaupunkina. Keisari kielsi toki länsieurooppalaisen vallankumousvimman tähden ulkomaiset kylpylät venäläisiltä, mutta sitä vastoin hän tuki Helsinkiin perustettua kylpylaitosta, jonne tuli satoja tallinnalaisia ja venäläisiä kylpijöitä. Nikolai I:n aikana Helsinkiin oli syntynyt idyllinen lomaelämä. 1840-luvun alussa alkoi matkustajaliikenne Pietarin Helsingin ja Turun välillä.

Nikolai I jakoi Suomen kahdeksaan lääniin. Itä-Suomessa oli Viipurin, St Mikkelin ja Kuopion läänit. Nikolai I perusti 7.3.1838 Mikkelin kaupungin, jossa perustamisvuonna 1838 asui vain 63 asukasta. hyötyi uudesta valtiollisesta asemasta. Suomenlahden kaupungit Viipurista lähtien olivat kehittyneet Itä-Suomen talonpoikien kauppapaikoiksi. Itä-Suomen alueiden asema vahvistui olennaisesti myös Saimaan kanavan valmistuttua vuonna 1856 – tämänkin hankkeen Nikolai I oli pistänyt alulle vuonna 1844. Rakennustyö työllisti runsaasti suomalaisia. Pietari oli valtava markkina-alue suuriruhtinaskunnalle. Nikolai I antoi käskyn vuonna 1842 perustaa Imatrankosken ympärille Kruununpuiston, joka on Suomen vanhin luonnonpuisto. Punkaharjun tunnettu Valtionhotelli on vuonna 1845 keisari Nikolai I:n avustuksella rakennettu metsänvartijan talo.

Nikolai I hyväksyi suomalaisuusaatteen osana taistelua lännen ja Ruotsin vaikutusta vastaan. Topeliuksen pikku linnun laulu ihanasta Suomenmaasta palveli Venäjän keisarin Nikolai I:n tarkoitusperää. Keisarin kenraalikuverööri Mensikov salli vaikutusvallallaan suomalaisten itse päättää asioistaan, vuonna 1847 lakien valtakunnallistaminen oli jopa keskeytetty. Euroopan hullun vuoden 1848 seurauksena Nikolai I:n oli asettanut erilaisia varotoimia. Venäjän vastainen lehtikirjoittelu lisääntyi myös suuriruhtinaskunnassa. Suomalaisten lehtien oli nyt seurattava uskollisemmin Pietarin virallisten lehtien kirjoittelun linjaa. Hankala suomen kieli vaikeutti sensurointia. Vuonna 1850 annettiin asetus, jossa kiellettiin julkaisemasta suomeksi kaikkea paitsi taloudellista ja uskonnollista tekstiä. Topelius ei joutunut sensuurin kouriin: hän ei ollut Nikolai I:n vastustaja. Topelius tiesi hyvin hyvistä tuloksista Nikolai I:n aikana: 1833 Suomen ensimmäinen höyrylaiva Ilmarinen, 1835 Kalevalan ensimmäinen laitos, 1844-1845 Snellmanin sanomalehti Saima ilmestyi, 1847-1866 Suometar ilmestyi, 1848 Maamme-laulu esitettiin ensimmäisen kerran ylioppilaiden Kukan päivän juhlassa, 1849 Kalevalan toinen painos. Maaliskuussa 1846 pidettiin Helsingin ensimmäiset suuret tanssiaiset, Kaartin tanssiaiset, joissa Kaartin soittokunta ja Ganzzaugen kylpyläorkesteri esiintyivät. Topelius on itsekin kirjoittanut näistä tanssiaisista.

On havaittava, että Sylvian pikkulintu lentää Suomeen Italian alueilta, jotka olivat sodassa Venäjää vastaan. Vain muutaman kuukauden kuluttua joulurunon ilmestymisen jälkeen Suomi sai tuntea itsekin joutuneensa mukaan Krimin sotaan 1854-55. Englantilaiset joukot tuhosivat Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, pommittivat Sveaborgia ja hävittivät satamia ja laivoja. Sodan seurauksena Suomen armeijaa alettiin muodostaa uudelleen. Keisari Nikolai I perusti suomalaisen meriväen joukko-osaston 1. Suomen Meriekipaasin vuonna 1830 ja määräsi sen sijoitettavaksi Katajanokan kasarmeihin. Kronstadtista Suomeen tulleen kauppias Nikolai Sinebrychoffin urakoimana rakennettiin vuosina 1830-33 Katajanokalta suomalaisten merimiesten alta poissiirtyville venäläisille joukoille kaupungin toiseen laitaan Kamppiin niin sanotut Turun kasarmit. Keisari oli itse edistänyt suomalaisuuden vahvistumista.

Nikolai I:n merkitystä on leimattu suomalaisille kielteiseksi sensuuripäätöksen ja matkustusrajoitusten tähden, vaikka Suomi sai nimenomaisesti nauttia kehityksestä. Sensuurin tähden lakkautettiin itse asiassa vain suhteellisen pienen lukijakunnan tuntemaa pari lehteä Suomessa. Nikolai I julisti 1826 kuolemanrangaistukset päättyneeksi, vakavista rikoksista määrättiin enää Siperiaan karkotus. Maaorjuuskin lakkautettiin vuonna 1851. Oikeudellisia oloja helpotettiin Viipurin hallinto-oikeuden perustamisella 1839. Nikolai I piti tärkeänä kehittämiskohteena Helsingin vankilaolojen nykyaikaistamista. Vuonna 1832 aloitettiin Katajanokan rakennushanke, joka valmistui vuonna 1837. Tuossa rakennuksessa sijaitsee myös entinen vankilan kirkko. Mikkelin vankila on suunniteltu vuonna 1840 C.L. Engelin johdolla ja se otettiin käyttöön 1843. Nikolai I oli jo vuonna 1827 tehnyt päätöksen kaupungin perustamisesta Mikkelin pitäjän alueelle talonpoikien kaupankäyntiä edistämään, jäi päätös kuitenkin periaatteelliselle tasolle. Vasta läänien uudelleen järjestely ja Mikkelin läänin perustaminen vuonna 1831 herättivät uudelleen kysymyksen Mikkelin asemasta. Nikolai I hyväksyi uudet suunnitelmat ja uusi läänijako pääkaupunkeineen astui voimaan vuoden 1832 alussa. Carl Ludvig Engel sai Mikkelin lääninvankilan piirustukset valmiiksi vuonna 1840. Senaatti hyväksyi Engelin piirustukset ja kehotti kuvernööriä järjestämään urakkahuutokaupan, jolla rakennustyöt annettaisiin tehtäväksi sille, joka alhaisimmasta tarjouksesta siihen ryhtyisi. Toisen urakkahuutokaupan jälkeen lääninvankilan sai rakennettavakseen J.F. Bastman; vankila valmistui v.1843.

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Kirkkoherra Juha Molarin joulusaarna bloginsa lukijoille - ja soveltuvin osin Pohjan seurakunnassakin

Jouluyön evankeliumi on Luukkaan evankeliumista 2:1-14.

Jouluevankeliumissa enkeli lausui: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman”, kreikaksi lukee Luukkaan evankeliumissa nimenomaisesti εὐαγγελίζομαι ὑμιν, ”Minä ilmoitan teille evankeliumin” (Luuk. 2:10); ”suuren ilon koko kansalle” (παντι ῷ λαῷ). Kreikankielinen ilmaus παντι ῷ λαῷ painottaa tavallista ”koko kansaa”; kreikan sana λαος tarkoitti usein silloisessa kreikankielisessä ja vähän ajan kuluttua myös Luukkaan evankeliumissa ”tavallista väkeä” erotukseksi sen ”johtajista”. Evankelista Luukas kirjoitti vähän ajan kuluttua: ”Koko kansa, joka kuuli Johannes Kastajaa ja publikaanitkin, tunnustivat Jumalan vaatimuksen ja ottivat vastaan Johanneksen kasteen” (Luuk. 7:29), ”mutta fariseukset ja lainopettajat asettuivat Jumalan tahtoa vastaan” (Luuk. 7:30).

Näillä pienillä sanoilla on merkitystä, mutta niiden merkitys on hukattu yhä uudestaan. Tuskin kyse on siitä, että vanhat papit eivät olisi osanneet kreikkaa, vaan pikemmin siitä, että poliittiset ja yltiönationalistiset pinttymät ovat vaientaneet enkelin ilmoituksen. Sen vuoksi ensinnä pitää pysähtyä sanaan ”ilosanoma”, ”evankeliumi”. Tämä ”evankeliumi” on juuri Jumalan antamaa erityisen hyvää ja siksi päinvastaista kuin pelottava, tavallista kansaa orjuuttanut silloinen uskonnollinen käytäntö. Uskonto oli vallan väline, pappien sanat ja lauseet olivat poimittu tyylikkäästi pyhistä kirjoista, mutta sanat ja lauseet palvelivat valtaa. ”Evankeliumi” on hyvä vapautus niille ihmisille, joille ei aiemmin ollut annettu oikeuksia, jotka oli heitetty pimeyteen, jotka olivat ”tavallista kansaa”.

Enkeli lausuu ilosanoman ”teille”, mikä ei tarkoita ainoastaan enkelin sanojen kuulemista sillä hetkellä, vaan erityisesti ilosanoman omistamista. Omistaminen on enemmän! Ilosanoma on ”teitä varten”, ”teidän hyväksenne”, jopa ”teille”. Evankeliumi on annettu teidän omaksenne. Nyt ei ole tuossa sanassa ”teille” kyse pelkästään paimenten korvista ja hetkellisestä kuulemisesta, vaikka toki siitäkin on kyse, vaan heidän oikeuksien muuttumisesta, legitimiteetistä, uudistuneesta asemasta Jumalan valtakunnassa.

Vanhastaan paimenille ja koko kansalle oli opetettu katkerasti, että paimenet tekevät tärkeää työtä Jerusalemin temppelin eläinuhrien mahdollistamiseksi, mutta he itse ovat saastaisia, sillä hehän eivät voi noudattaa määrättyjä puhtaus- ja sapattisäädöksiä, joita uskonnollinen johto ja erinäiset herätysliikkeet perustelivat pyhillä kirjoituksilla. Myös paimenet niin kuin suuri osa tavallista kansaa oli tuomittu pimeyteen, uskonnollisen hyväksyttävyyden ulkopuolelle. Pelkästään yö ei ollut siis pimeä – Israelissa sananmukaisesti pilkkopimeä – vaan heidät oli torjuttu pimeyteen.

Enkelin ilmoitus vain selkeytyy ja voimistuu, kun hän sanoo varmuudeksi, että suuri ilo on annettu ”koko kansan” omistettavaksi, myös aiemmin torjutun ”rahvaan väen” omaisuudeksi ja heitä varten. Enkeli ilmoitti siis suuren mullistuksen silloisiin otaksumiin ja vallanpitäjien vaatimuksiin, joiden mukaan tuo suuri kansanjoukko olisi nimenomaisesti työn, tietämättömyyden ja saastaisuuden tähden ulkopuolinen, mutta vain pieni erityisryhmä saisi käyttää hengellistä ylivaltaa. Kirjanoppineet ja papit katsoivat itsensä sellaisiksi. Fariseukset kilpailivat saastaisesta väestä eristäytyvänä herätysliikkeenä tuosta samasta erityisasemasta. Enkeli ilmoitti näitä ja muita omaan hengelliseen ylimielisyyteensä eristäytyviä ryhmiä vastaan, että evankeliumi kuuluukin ”koko kansalle”, Luukkaan evankeliumissa kreikaksi παντι ῷ λαῷ. Silloisessa Israelissa tehtiin määrittelyjä, kuka kuuluisi mihinkin joukkoon: nyt enkelin ilmoituksen ja jouluevankeliumin mukaan Jeesuksen Kristuksen syntymä annettiin myös tuon suurimman ja surkeimman ja halveksituimman joukon – koko kansan - erityiseksi hyödyksi.

Jouluevankeliumissa enkelit intoutuvat loppujen lopuksi yhteiseen lauluun, että ”Jumalan on kunnia korkeudessa, maan päällä rauha ihmisillä, joita Hän rakastaa” (Luuk. 2:14). Siinä käytetty ilmaus Jumalan rakkaudelle – kreikaksi εὐδοκίας – tarkoittaa Jumalan antamaa ”mieltymystä”, ”hyväksyntää”, ”iloista arviota” tästä ihmisestä, saksaksi ”wohlgefallen”.

Kirkkomme historiassa jouluevankeliumi – Herran Jeesuksen Kristuksen syntymä Betlehemissä seimessä – on harmittavan usein vääntynyt lähes vastakohdakseen sen sydämelliseen avarahenkisyyteen ja uudistavaan lempeyteen nähden, joka enkelin sanoissa ja joulunevankeliumissa on ollut alkuaan. Itsenäisen Suomen ensimmäinen arkkipiispa Gustaf Johansson tuomitsi juutalaiset rotuna suuren valheen edustajiksi, tuki kuninkuuden rakentamista Suomeen saksalaisen miehen varaan ja halusi pelastaa joulun vain valkoiselle Suomelle ”vääryyden väestä” niin kuin pappismiehet kutsuivat siihen aikaa punaista Suomea.

Virren 31 ”En etsi valtaa loistoa” säveltäjä Jean Sibelius sai vain muutama vuosi virsisävellyksensä jälkeen innoituksen jääkärimarssin sävellykseen Heikki Nurmion runoon, jossa nyt jokainen säe ja sävel kalskahtavat kalvan iskun voimalla Suur-Suomen rakentamiseksi sankaritaisteluissa, veljeskansojen vapauttamiseksi sotimalla silloisissa heimosodissa aina Viroon, Aunukseen ja Karjalan kauniiseen maahan saakka. Jouluvirren säveltäjä jatkoi heimoinnostuksesta edelleen Lapuan liikkeen innoittamana muilutuslaulun "Karjalan osa" säveltäjäksi. Sibelius sai innostuksensa talonpoikaismarssista ja Lapuan liikkeestä ja sävelsi voimakkaan isänmaallisuuden, kommunisminvastaisuuden ja kielipoliittisen suvaitsevaisuuden vimmassa: ”Suureksi Suomi, ehjäksi kansa, turmion tuottajat rajan taa.

Sibelius tuli hengellisesti ja isänmaallisesti kosketetuksi tuota sävellystä varten, kun hän katseli ja kuunteli”talonpoikaismarssia vuonna 1930 Helsingin Pallokentällä ja kuunteli kirkkoherran, Turun arkkihiippakunnan asessorin, sittemmin IKL:n kansanedustajan Kaarlo Rietrikki Kareksen hartauspuhetta. Ja sittemmin Sibelius tuli myös propagandaministeri Joseph Goebbelsin kaveriksi, tunnustaen suorassa radiolähetyksessä huhtikuussa 1942 tuntevansa ”kohtalonyhteyttä” sotivan Saksan kanssa. Saamme kysyä myös omasta suomalaisesta menneisyydestämme, mihin on unohtunut yhä uudestaan enkelin ilmoitus Jumalan rakkaudesta koko kansalle ja koko maailmalle. Hukkuiko ja unohtuiko Kristus Herra suureen lumihankeen, kuten lauletaan: ”Suun ruoka, juoma, meno muu, laps hankeen hukkuu, unhoittuu.”

Nämä ovat ikäviä muistoja, vastaavia voi poimia ympäri maailmaa, monet tahtoisivat täysin vaieta niistä, osa närkästyy sellaisen muistamisesta, joku protestoi vastaan ja joku puolustaa jääräpäisesti. Ne ovat ikäviä muistoja siitä, että enkelin ilmoitus jouluevankeliumissa ”koko kansasta” on menetetty yhä uudestaan – ja sama uhka on yhä todellinen. Luukkaan evankeliumissa - jouluevankeliumissa - ei jäädä tosiasiassa vain oman kansan rajoihin ja sen ”koko kansaan”, vaan Jumalan rakkaus ja hyvä tahto avartavat kristityt maailman kaikkien ihmisten ystävyyteen. Luukaan evankeliumin alussa lausuttu Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan maan päällä saa selvän merkityksensä evankeliumikirjoituksen toisessa osassa, Apostolien teoissa. Kristillinen lähetystyö – missio – perustaa siihen, että kaikki maailman kansat yhdenveroisesti kuuluvat jouluevankeliumissa lausutun Jumalan hyväksynnän ja hyvän tahdon piiriin.

Kristillinen joulu on aina universaali. Valitettavasti Jeesuksen seuraajat eivät ole kovin johdonmukaisesti eläneet jouluevankeliumin teologialle, enkelin ilmoituksesta ja taivaallisen sotajoukon laulusta ei ole piitattu joulujuhlan kuulemisen jälkeen, kun olisi pitänyt tehdä arkisia valintoja oikean ja väärän välillä.

Muuttuvatko jouluevankeliumi ja enkelien ilmoitus meidän keskuudessamme jo vihdoin tutuista sanoista iloiseksi uskoksi, hyväksi elämäksi ja rohkeiksi oikeamielisiksi teoiksi?

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Helsingin tuomiokirkon tasanteelle rauhanopposition muistomerkki Voitonpäivän seppeleen laskua varten

Kuva: Kirkkoherra Juha Molari koki syvästi siviilivaatteissaan Moskovassa Venäjän liittoneuvostossa antifasistien kansainvälisessä kokouksessa, että Suomi tarvitsee rauhanopposition patsaan Voitonpäivän juhlallisuuksia varten. Muiden maiden papit olivat virkavaatteissaan.

Yritin laittaa Kainuuseen Ville Juntusen blogiin vastauksen, mutta Uusi Suomi tulkitsi vastaukseni roskapostiksi. Esitin tuossa vastauksessa aloitteen muistomerkistä Rauhanoppositiolle, joka tulkoon tiettäväksi myös tässä uudestaan. Tässä Ville Juntusen blogiin lähetty ”roskapostiviesti”:

- - - -

”Laitoin tämän tekstiviestin tänään aamulla Villelle, mutta se sopii laittaa tähän julkisestikin, koska huomaan nimimerkkien häikäilemättömän käytöksen:

"Hyvä että loit blogin, mutta tiedä jo etukäteen, että kommentteja kirjoittavat nimimerkit voivat olla pahasti loukkaavia raatelevia susia. Juha".

Villen kanssa on ollut hienoa jutella kasvotusten ja puhelimessa. En tahtoisi, että hän joutuu sellaisen parjauksen kohteeksi kuin itse olen joutunut omasta syystäni ja syyttä. Pidän aivan oikeana, että kansalaisyhteiskunnassa olisi oikeus aatteelliseen kriittiseen kirjoitteluun, mutta silloin ei pitäisi mennä henkilöllisyyksiin, ellei henkilö ole sellainen poliittinen toimija, jonka poliittisen toiminnan ymmärtämiseksi on syytä tietää henkilön taustoja.

Ville on älykäs varttunut itsenäinen mies, jonka halventaminen "pikkuapuriksi" on raukkamaisuutta nimimerkin kirjoittajalta, joka ei uskalla itse huutaa solvauksia omalla nimellään.

Mitä tulee itse tekstin asiaan, niin en tietenkään videossa osoittanut halveksuntaa veteraaneja kohtaan, vaan halusin reilua arviota kirkon oikeistolaisen politiikan harharetkistä. Tällä hetkellä on tehty arviota muka "suomettuneesta Suomesta", mutta kirkolla olisi paljon tehtävää omantunnon mukaiseen julkilausumaan koko itsenäisyyden ajan kirkon historiasta aivan itsenäisyyden alkupäivistä alkaen. Monella muodoin natsismi eli kirkossamme jo ennen natsismin syntyä; sittemmin tulevat kirkon johtajat ja piispat kävit Hitlerin kirkon opissa; vielä sotien jälkeen tietynlainen oikeistolainen, ryssävihaa toistava henki on näkynyt ja kuulunut meidän päiviimme saakka joidenkin pappien ja piispojen puheista ja toimista. Kirkon pitäisi tehdä "omantunnon julkilausuma", jossa se tunnustaa nuo virheet ja edellyttää, ettei isänmaallisuutta saa enää pappien puheissa ja toimissa sekoittaa "ryssävihaan" eikä osoiteta tukea Hitlerin Saksan kanssa pidetylle aseveljeydelle, ym.

Kirkko voisi piispojen johdolla tehdä tämän "omantunnon julkilausuman" kunnioittavalla tavalla esittämällä uuden aloitteen kansalliselle ja kirkolliselle hankkeelle patsaan/muistomerkin saamiseksi Helsingin tuomiokirkon edustalle ylätasanteelle. Muistomerkki olisi sotien aikojen rauhanoppositiolle, johon lopulta kuului myös Urho Kekkonen. Sadat vasemmistolaiset olivat kuuluneet rauhanoppositioon jo tätä ennen, koska he eivät hyväksyneet aseveljeyttä Hitlerin kanssa, mutta heidät oli vangittu".

- - - -

Juha Molari haluaa patsashanketta rauhanoppositiolle


En ole ensimmäinen henkilö, joka oivalsi patsashankkeen nerokkuuden, vaan sain idean ystävältäni Abdullah Tammelta. Olin kokenut ja valittanut avoimesti tuskaani siitä, miten rituaalien ja seremonioiden avulla välitämme epätervettä nationalismia, kun laskemme seppeleet jatkosodan veteraanien muistolle tavalla jossa ei ainoana muistettavana asiana ole enää veteraanien kärsimys vaan jopa pääasiana tai vähintään sivutuotteena kansallinen politikointi.

Rauhanopposition muistomerkki tai patsas tuomiokirkon lähituntumassa olisi erinomainen valtiollisia vierailuja varten ja kansainvälisiä merkkipäiviä kuten Voitonpäivän tilaisuuksia varten. Ensimmäisen valtakunnallisen muistomerkin jälkeen vuosikymmenen kuluessa voi kunkin kirkon tuntumaan perustaa paikalliset muistomerkit rauhanoppositiolle, jotta myös täällä voidaan juhlistaa valtakunnallisina ja kansainvälisinä merkkipäivinä natsismin sortumista ja rauhan syntymistä.

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Kirkkoherra julisti Venäjällä: Suomen maantieteellinen sijainti on erinomaisen hyvä lähellä Venäjää

Kuva: kirkkoherra Juha Molari, pastori Sergei Rjakhovsky ja arkkipiispa Vsevolod Chaplin kansainvälisessä konferenssissa "Maailma ilman natsismia" (Moskova, Venäjän liittoneuvosto 17.12.2010)


Suomalainen kirkkoherra julisti Venäjällä: Suomen maantieteellinen sijainti on erinomaisen hyvä lähellä Venäjää. Tapasin myös arvovaltaista kansainvälistä väkeä Pietarissa ja Moskovassa. Tässä pieni matkakertomus maailmasta, jossa oli lupa ajatella avarasti ja hengittää vapautuneesti. Pietarissa pidin itsekin puhetta, Moskovassa osallistuin vain vapaa-ajan keskusteluihin.

Minua ei kutsuta sotimaan!

Kävin siis ystävyyteen perustuvalla matkalla Pietarissa ja Moskovassa. Ne molemmat kaupungit ovat siis Venäjällä, jota en pelkää.

Ajatukseni ovat luonnollisesti täysin erilaiset kuin Martti Ahtisaaren, joka jostakin järjettömästä syystä ilmoitti halunsa kiirehtiä Suomen Nato-jäsenyyttä. Onneksi Ahtisaari ei ole kaunis Nato-mannekiini, joten hän tuskin herättää suurta hurmiotakaan, kun reilusti valtaosa suomalaisista ymmärtää Nato-option herrojen pidoiksi, jossa tavallista suomalaista halutaan pistää tykinruoaksi Nato-seikkailuihin ympäri maailmaa. Nato lisää myös terrorismin uhkaa Suomessa valtiomme samaistuessa Nato-seikkailuihin ympäri maailmaa. Tukholman tapaus osoittaa riskeistä, jotka kasvavat Nato-liitosten myötä entisestään Euroopan valtioissa. Suomi ja Ruotsi ovat Nato-flirttailujen vuoksi mielletty jo liian kiinteästi osaksi Naton ja USA:n sotilaallista seikkailua, minkä vuoksi myös Suomessa ja Ruotsissa ovat turvallisuusriskit lisääntyneet.

Suomen Puolustusvoimien tarpeita varten on tehty viime aikoina kysyntöjä henkilövarauksista ilmeisemmin eri puolilla Suomea. Espoon tuomiokapituli antoi juuri äskettäin itsenäisyyspäivän kunniaksi joulukuun alussa 2010 päätöksen, että olen vapautettu reservin kertausharjoituksista ja ylimääräisestä palveluksesta. Lisäksi sodan aikana minut jätettäisiin kutsumasta Suomen sotaväen palvelukseen asiaa määrittävän asetuksen mukaisesti. Tarkoituksena on luonnolliset, että reserviin siirtämisellä turvataan henkilövaraukset kriisiajan käyttöä varten. Olen sekä hengen että juridiikan puolelta ”antifasistinen henkilövaraus” kriisiajan käyttöä varten – ja ihan varmasti olisin erilainen pappi kuin lukuisat sodan ja vastakkainasettelua saarnanneet viimesotien papit, joille Kristuksen sovitusveri ja sotilaan veri menivät sekaisin.

Keskustelin Moskovassa myös kirkon historiallisesta taakasta eräiden israelilaisten, norjalaisten ja amerikkalaisten kanssa, joiden tietämys Suomen kirkon liittymisestä Deutsche Kircheen syveni huomattavasti. Nämä olivat kovasti kiinnostuneet Suomessa vallitsevasta poliittisesta kehityksestä. Kerroin myös menneisyydestä, miten eräät tulevat piispat saivat tuolloin aidosti fasistisen teologisen opetuksensa Saksassa. Kerroin eräänä järkyttävänä esimerkkejä Helsingin piispanakin toimineen Aarre Lauhan, joka uskoi väitöskirjassaan todistavansa Raamatun ennustusten avulla pohjoisen herrakansan. Nämä kansainväliset vieraat ihmettelivät mielessään, miksi suomalainen pappi on siviilivaatteissa, sillä muiden maiden papit olivat virka-asussaan kansainvälisessä arvovaltaisessa antifasistisessa konferenssissa Venäjän Federaation liittoneuvostossa. Lopulta he ymmärsivät oudon seikan, että antifasismia ei mielletä papille sopivaksi Suomessa tietyissä instituutioissa.

Pietarissa akatemiassa: Terrorismi, diskriminaatio ja muut ääri-ilmiöt häiritsevät myös talouskasvua

Pienen kylän papin liperit eivät heiluneet, kun pappi julisti antifasistista hyvätahtoista viestiään siviiliasussaan ensin Pietarissa ja sitten Moskovassa 16–17.12.2010: ”Suomen maantieteellinen sijainti on vallan erinomaisen hyvä lähellä Venäjää. Tämä sijainti luo molemmille osapuolille suuria strategisia mahdollisuuksia kumppanuuden rakentamiseen”.

Keskiviikkona osallistuin Pohjan seurakuntien työntekijöiden pikkujouluun ja siksi pääsin Pietarin matkalle vasta vähän ennen puolta yötä 15.12.2010. Torstaina 16.12.2010 alkoi Pietarissa konferenssi jo kello 12, joten sain nukkua tuossa välissä vain alle 2 tuntia. En vielä edes tiennyt yksityiskohtia siitä, miten matka järjestyy Pietarista Moskovan konferenssiin. Omalla autolla ei tuota matkaa ole mitään järkeä ajaa, sillä en ennättäisi mitenkään ajoissa perille. Luotin siihen, että asiat järjestetään kutsujien puolesta niin kuin kävikin. Minulle toki uhkasi käydä epäonni, kun molemmista puhelimistani loppui akku. Toisessa oli venäläinen puhelinkortti. Olin matkustanut koko yön enkä ollut voinut ladata akkua. Paremmassa puhelimessa oli julkisesti tuttu suomalainen numero ja puhelinkortti, mutta sen käyttö olisi kuitenkin kauhean kallista Venäjällä. Pidin puhelinta suljettuna riittävästi, jotta sain soittaa sopivalla hetkellä järjestäjille, koska näiden piti järjestää kyyti Moskovasta rautatieasemalta hotellille. Toki olisin itsekin osannut hotellille, mutta liki täysin rahattomana köyhän papin olisi kai pitänyt kävellä pitkähkö matka Moskovassa, joka on hiukan isompi kaupunki kuin suomalaiset kaupungit yksin tai kaikki yhdessä. Tiesin kokemuksesta, että Venäjällä asiat järjestyvät, vaikka suomalainen hosuminen ja hätäily edellyttäisivät nopeampia vastauksia. Minulle ei tuota tuskaa elää epävarmuudessa ja nauttia nykyisestä hyvästä todellisuudesta.

Pietarissa pidin 16.12.2010 esitelmää pyöreän pöydän palaverissa, jossa oli paikalla kuulijoina pari sataa henkilöä, lähinnä akatemiasta kansantalouden ja tullihallinnon opiskelijoita ja tutkijoita. Paikalla oli myös Suomalaisvenäläisen kauppakamarin Pietarin edustaja, joka kysyikin tarkennusta esittämääni näkemykseen, jonka mukaan talouskehityksen yksi pahimmista esteistä on diskriminaatio ja menetetyt lahjakkuudet. Tilaisuutta johti akatemiasta maailmantalouden ja kansantalouden professori Alexander Karlovich Neshcheret.


Kuva: Alexander Karlovich Neshcheret

Esityksessäni korostin yhä uudestaan, että Suomen sijainto on erinomaisen hyvä lähellä Venäjää, koska tämä tukee kaupallisia yhteyksiä Venäjän kanssa. ”Joskus puhutaan Suomessa vulgaarisesti ikään kuin maantieteellinen sijaintimme oli jollakin tavalla uhkaava ja haasteellinen, mutta kansantalouden ja liiketalouden näkökulmasta on ehdottomasti nostettava voimakkaasti esille myönteinen uutinen: maantieteemme on erinomainen menestykselle ja strategiselle kumppanuudelle”.


Muistutin esitelmässä Suomen yrittäjien nettisivujen tiedosta: Venäjän markkinat ovat tärkeä markkina-alue suomalaisille yrittäjille. Noin 4000 suomalaisyritystä vie tuotteita Venäjälle ja noin 1300 suomalaisyritystä tuo Venäjältä Suomeen. Venäjän tullisäädösten muutosten ja talouskasvun seurauksena venäläiset turistit ostot ovat lisääntyneet vuoden 2010 aikana 61 % edellisvuoteen verrattua. Vuonna 2010 venäläisille kirjoitetaan noin miljoona viisumia Suomeen saapumista varten. Iloitsin myös Helsingin telakkakaupasta, Allegro-junan luomasta nopeasta yhteydestä jne. Monista hyvistä näkymistä ja saavutuksista huolimatta yhä pitää tehdä paljon työtä parempien suhteiden hyväksi. Toin esille marraskuussa 2010 julkaistun Suomen Kuvalehden artikkelin, joka muistutti suomalaisissa yrityksissä yhä ilmenevistä rasistista asenteista Venäjää ja venäläisiä vastaan. Helsingin Sanomat kertoi 14.9.2010, että 20 % suomalaisista pelkää Venäjää, vaikka valtaosa ei koe turvallisuusuhkaa. Nuo kielteiset tunteet näkyvät myös liike-elämässä menetettyinä mahdollisuuksina.

Kerroin Suomen vähemmistövaltuutetun tuoreesta tutkimuksesta ”Venäjänkielisten työllisyys ja työsyrjintä 2010": tutkimuksen mukaan Suomelle olisi eduksi löytää paremmin venäjänkielisten kyvyt, sillä edes korkeasti koulutetut venäläiset eivät saa aina hyvää työtä Suomesta, ennakkoluulot ja tietämättömyys aiheuttavat syrjintää. 25 % venäläisistä koki Suomessa syrjintää työn etsinnässä ja työsopimuksia sovittaessa. Viittasi myös Aira Vehaskarin tutkimukseen Talent Available (EVA 2010), joka toi ilmi suomalaisen liike-elämän menettävän mahdollisuuksia ja miljoonia euroja, koska maahanmuuttajat eivät saa osaamisensa mukaisia työmahdollisuuksia Suomessa. Olin itse asiassa tehnyt äskettäin Vehaskarin tutkimuksesta artikkelin Venäjän kauppatie –lehteen 12/2010. Siksi olin myös haastatellut häntä puhelimessa. Muistutin kuitenkin opiskelijoille, ystävädosenteille ja professoreille Venäjän presidentin alaisuudessa toimivassa akatemiassa, ettei syrjintä ole suinkaan vain ainoastaan suomalaisen yhteiskunnan ongelma, vaan syrjintää ilmenee kaikkialla maailmassa. ”Jos saisin Venäjältä töitä ja osaisin kielen loistavasti, on mahdollista, että ulkomaalaisena saattaisin joskus kokea syrjintää. Miettikää myös sitä, miten ajattelette kiinalaisista opiskelijoista, työntekijöistä ja yrittäjistä Pietarissa: pelkäättekö vai osaatteko nähdä heissä mahdollisuuksiakin? Suomi on hyvä maa, mutta sitä ei pidä idealisoida!” (puhui vapaasti Power Point -esityksen turvin ilman paperia, joten tämä ei ole tarkka sitaatti).

Pietarissa päätin esitelmäni kysymykseen, syntyykö innovatiivinen talousliitto Vladivostokista Lissaboniin. Brysselissä 7.12.2010 Venäjä ilmaisi EU-suhteet tärkeäksi partnerisuhteeksi maan modernisaatiota varten. Berliinissä 26.11.2010 Venäjän pääministeri Vladimir Putin puhui euron puolesta dollari-monopolia vastaan: Euroopassa on myös osaava työvoima ja arvokkaat tuotemerkit. Lisäksi hän muistutti Berliinissä, että toimenpiteet terrorismia, kansallista ja uskonnollista suvaitsemattomuutta vastaan ovat tärkeitä. Terrorismi ja suvaitsemattomat ääri-ilmiöt voivat häiritä myös talouden uudistumista.

Pyöreän pöydän palaverin jälkeen sain viettää muutamia tuntea akatemiassa, ennen kaikkea aterioida henkilökunnan kanssa ja tavata akatemian hallintoa. Kyselin hiukan mahdollisuuksia tutustua tarkemmin erääseen dosenttiin, joka oli mm. Heidi Hautalan kanssa vetämässä

Tšetšenian separatistien maailmankongressia muutama kuukausia sitten Varsovassa. Iloisena yllätyksenä tapasin sattumalta myös Inkerin alueen erästä parhaista tuntijoista: hän lupasi välittää tietoja WS-NS Novogrod –terroristiryhmästä, joka on ”inkeriläississinä” terrorisoinut alueella.

Pietarista matka ei onneksi jatkunut Moskovaan enää omalla rahalla. Pietarissa akatemiassa viettämäni ajan jälkeen sain kiitää uudella yli 200 km/h kulkevalla Sapsan junalla Pietarista Moskovaan Venäjän liittoneuvoston (Совет Федерации) tiloissa pidettyyn ihmisoikeuskonferenssiin ”Maailman ilman natsismia”. Isännät olivat lähettäneet matkan varauksen sähköpostiini, josta sain varausnumeron. Pietarissa ”Moskovan rautatieasemalla” kirjoitin automaattiin varausnumeron ja passin numeron, minkä jälkeen isäntien valmiiksi maksama junalippu tulostui täsmällisesti. Isännät tarjosivat tämän junamatkan pikkukylän köyhälle antifasistiselle papille: Sapsan-suurnopeusjuna oli hieno kokemus. Junan risteilynopeus on 250 kilometriä ja maksiminopeus jopa 300 kilometriä tunnissa. Tällä kertaa seinän nopeusmittari näytti pääsääntöisesti yli 200 km/h –nopeuksia. Vain 3 tunnin 45 minuutin kuluttua olin jo 700 kilometrin päässä Moskovassa! Suurnopeusjunan olemassaolo kertoo jo sekin Venäjän dynaamisesta modernisaatiosta. Juna ei ole kuitenkaan mikään näyttelyesine, vaan todelliseen tarpeeseen syntynyt liikenneväline. Joulukuun 18. päivästä lähtien nämä junat liikennöivät kolme kertaa päivässä Pietarin ja Moskovan väliä. Junaan mahtui noin 600 ihmistä. Kaikki paikat näyttivät olevan täynnä tälläkin kertaa.


Maailman antifasistit tapasivat toisiansa Venäjän liittoneuvoston tiloissa

Moskovan asemalta sain kyydin hotellille valtion autolla. Perjantaina aamulla tapasin myös muita suomalaisia antifasisteja. Valitettavasti eräs suomalainen petti häpeällisesti yhtä hyvin meidät suomalaiset antifasistit, Venäjän Federaation valtion, Suomen eduskunnan kuin tilaisuuden järjestäjät. Suomen viimeiseksi stalinistiksi moitittu kansanedustaja Jaakko Tapani Laakso oli saanut Venäjän Federaatiolta lentolipun Suomesta Moskovaan, mutta hän sai ilmaisen lipun myös Suomen eduskunnasta, jonka hän myös käytti. Laakso oli vaatinut järjestäjiltä paremman hotellin, jonne hän oli saapunut. Rehellinen suomalainen kansanedustaja on varmasti toki sittemmin itse maksanut sekä lennon että hotellin. Muille suomalaisille kelpasi historiallinen Sovietsky-hotelli.

Sovietsky-hotellissa oli myös mahdollista ikuistaa itsensä Leninin, Stalinin ja Brežnevin maalausten vieressä. En toki kuvauttanut itseäni heidän rinnallaan, koska en ole Neuvostoliiton ihailija tai näiden mainittujen poliitikkojen puolustaja: minun mielestäni nykyinen modernisaatiota ja markkinataloutta rakentava globaalissa taloudessa elävä demokraattinen Venäjä on huomattavasti parempi paikka elää.

Kun lopulta itse Venäjän liittoneuvoston tiloissa olisi pitänyt olla Jaakko Laakson puheenvuoro, hän ei ollut paikalla. Tunsin häpeää Suomen eduskunnan puolesta, koska Jaakko Laakson nimen yhteydessä luki ”kansanedustaja, Suomen eduskunta” (tms.). Arvovaltaiset edustajat 40 eri valtiosta odottivat suomalaisen kansanedustajan saapumista luvattuun puhevuoroon, mutta Laakso ei saapunut. Hän vain katosi lentonsa jälkeen hotelliinsa eikä koskaan saapunut konferenssiin. Suomalaisittain oli häpeällistä, että kansanedustaja varasi myös puheenvuoron itselleen, mutta jätti käyttämättä tämän ilman mitään ilmoitusta esteestä. Tämä puheenvuoro oli syöty toisilta suomalaisilta. Tällöin tuli vaikutelmaksi, että hän vain lensi ja lomaili kahden valtion veromarkoilla Moskovan kalliissa hotellissa eikä osallistunut ihmisoikeustapahtumaan. Todellisuudessa rehti kansanedustaja on varmasti itse maksanut omasta kukkarosta nämä matkat ja hotellit, mutta nyt syntyi julkisesti paha epäilys. Siksi olisi parasta mainetappion poistamiseksi, että ehkä Jaakko Tapani Laakso selittää julkisesti venäjäksi ja suomeksi, mihin tarpeeseen kaksi lentolippua ja kallis hotelli olivat, kun itse tilaisuuksissa häntä ei näkynyt missään vaiheessa? Ehkä Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö selvittää, onko Jaakko Laakso käyttänyt Eduskunnan lentolippua tarkoituksenmukaisella tavalla 16. joulukuuta 2010? Ehkä Jaakko Laaksolla on ymmärrettävä ikävä sairastuminen loistohotellissa, minkä tähden hän oli täysin kyvytön ilmoittamaan suomalaisryhmälle tai järjestäjille vetäytymistään esitelmästä?

Hotellista löysin aamulla muut suomalaiset, lukuun ottamatta Jaakko Laaksoa jota ei löydetty koko konferenssin aikana mistään. Hotelliimme oli majoittunut myös runsaasti muita ihmisoikeuskonferenssin osallistuja. Osanottajia oli kaikkiaan noin 40 eri valtiosta. Siirryimme hotellilta Venäjän Federaation presidentin hallinnon linja-autoilla kolmen poliisiauton saattamana Venäjän Federaation Liittoneuvoston rakennukseen, jossa kokousta johti liittoneuvoston puheenjohtaja Sergei Mironov. Hän on pietarilaismies, joka oli sen torstaipäivän valtiollisen akatemian entinen rehtori. Antifasismi on maailmanlaajuinen liike natsismin maailmanlaajuista ongelmaa vastaan. Antifasismi on kansalaisyhteiskunnan rakentamista. Mironov korosti kaikkien hallitusten ja kansainvälisten järjestöjen hyvää tahtoa taistella natsismin uhan elpymistä vastaan. Natsien kanssa on kompromissin tekeminen mahdotonta.

Kuva: Venäjän liittoneuvoston salissa kansainvälinen ihmisoikeuskonferenssi

Venäjän Federaation liitoneuvoston puheenjohtaja Sergei Mironov ilmoitti meille kokoukseen osallistujille Venäjän presidentin Dmitri Medvedevin ja Venäjän pääministerin Vladimir Putinin terveiset. Kokouksen järjestäjänä oli kansainvälinen ihmisoikeusliike ”World without Nazism” Boris Spiegelin johdolla ja Venäjän federaation hallinnon puolesta kansalaisyhteiskunnan edistämistä kehittävä neuvosto puheenjohtajansa Mihail Fedotov (Михаил Федотов) edustamana. Kokoukseen osallistui myös mm. varaulkoministeri Alexander Jakovenko, arkkipiispa Vsevolod Chaplin (Всеволод Чаплин), parlamentaarikkoja ja julkisuuden henkilöitä Venäjältä, IVY-maista, Euroopasta ja Yhdysvalloista. Euroopan parlamenttikin oli edustettuna. Suomen eduskunta jäi tällä kertaa ilman edustajaansa.

Kuva: Papit hymyilivät ja olivat onnellisia Venäjän Federaation liittoneuvoston tilassa kansainvälisessä konferenssissa

Suomen evankelisluterilainen kirkko ei ollut lähettänyt virallista edustustoa natsismin vastaiseen ihmisoikeuskongressiin, joten pikkukylän antifasistisena pappina olin siviilivaatteissa (asiasta on valokuvia ja videoita todisteena, jos joku tahtoo valheen avulla kannella antifasistin papin muka heiluttaneen lipereitä tai punalippua Moskovassa liittoneuvostossa!). Venäjän liittoneuvosto on julkaissut konferenssista upean koosteen, ”päiväkirjan”. Eräässä kuvassa olen kaukaisessa vasemmassa yläkulmassa, mutta kuvan epätarkkuuden tähden en päässyt julkkikseksi (eikä se harmita). Ilmoitin jo ennen konferenssia, että en pidä puheenvuoroa siellä. Puhujia oli aivan liiallisesti, mutta ymmärsin hyvin, että kustakin 40 eri valtiosta haluttiin puheenvuoro tai useampi. Jälkikäteen harmittaa vähän, että en varannut puheenvuoroa paneeleihin, sillä konferenssissa käsiteltävistä aiheista terrorismin, separatismin, revansismin ja natsismin välinen olemuksellinen yhtäläisyys jäi hyvin ohuesti käsitellyksi. Ehkä lähimmäksi tuota teemaa tuli arkkipiispa Vsevolod Chaplin, joka puhui ekstrimismiä vastaan, mikä tarkoittaa Venäjällä pääsääntöisesti moitetta erinäisiä kiivailevia ultra-nationalistisia ”kristillisiä” tai ”islamistisia” lahkoja vastaan. Koin pappina surulliseksi oloni siviiliasussa, sillä paikalla oli jo mainittu ortodoksisen kirkon arkkipiispa Vsevolod Chaplin virka-asussaan niin kuin eräs toinenkin ortodoksipappi, lisäksi papin asussa jopa järjestäjäorganisaation Boris Spiegelin järjestön puolesta puhui helluntalaispappi Sergei Rjakhovsky.

Arkkipiispa Vsevolod Chaplin puhuu antifasistien maailman konferenssissa:


Pastori Sergei Rjakhovsky oli maailmanlaajuisen antifasistisen konferenssin eräs järjestäjistä:


Paikalla oli näiden lisäksi myös pari muuta pappia virka-asussaan. Lisäksi paikalla oli rabbeja. Sergei Rjakhovsky toimii Maailma ilman natsismia –järjestön presidiumin jäsenenä: hänen mukaansa papit ”eivät voi vaieta” tai eivät ainakaan saisi vaieta. ”Meillä on liian monta natsia, mutta liian vähän antifasisteja”, määritteli pastori Rjakhovsky aiheellisesti pappeuden ja antifasismin todellisen yhteyden.

Kuva: kirkkoherra Juha Molari ja pastori Sergei Rjakhovsky Venäjän liittoneuvoston kokoussalissa


Vsevolod Chaplin moitti puheenvuorossaan ekstrimismiä, lahkoja ja fasismia.


Venäjän Federaation keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Vladimir E. Churov (Владимир Евгеньевич Чуров) muistutti myös kirkon kasvatustehtävästä lasten ja nuorten parissa, kun arvioidaan natsismin uhkaa. ”Millaisia muistomerkkejä me tarjoamme lapsillemme? Jokaisessa kirkossa ja synagogassa pitäisi olla muistomerkit taisteluista natseja vastaan, sillä miljoonat kuolivat sodassa natseja vastaan. Hitlerin ja hänen liittolaistensa historian väärentäminen on turmiollista”.

Churov puki nerokkaasti sanoiksi ne ajatukset, joita olen antifasistina suomalaisena pappina pohtinut. Dosentti Johan Bäckmanin kanssa teimme tämän jälkeen myös videon, jossa kerroin suruni siitä, että minun piti olla siviilivaatteissa. Ilmeisesti suomalainen yhteiskunta ei ole niin vapaa ilmaisuvapaudelle ja ajattelulle. Minuahan on koko ajan varoteltu, ettei saisi juuri mitään enää tehdä pappina tässä maallisessa maailmassa: pappina kai pitäisi ikään kuin elää vanhassa gnostilaisessa maailmankuvassa, jossa näkyvä maailma hylättiin ja uskovina ihmisinä "henkistyttiin" vain mysteerien tiedostamiseen. Lisäksi mietin surullisena itsekin, millaisia muistomerkkejä kirkkomme jättää, kun viemme seurakuntamme jokaisena valtiollisena juhlapäivänä seppeleiden laskuun muistomerkeillemme, joiden ääressä emme häpeile natsien kanssa tehty aseveljeyttä vaan pikemmin toistamme sodan sankarillisuutta. Kun rituaalien avulla rakennetaan poliittisia tunnelmia, pitäisi kirkon olla erityisen varovainen, ettei Hitlerin liittolaisuuteen suhtauduta vahingossakaan hyväksyen. Terve isänmaallisuus ja natsien kanssa yhteistoiminta tulisi muistaa selväsanaisesti erottaa toisistaan.

Johan Bäckman – Suomen tunnetuin antifasisti – sai puheenvuoron aivan päätilaisuuden loppuun, kun suomalainen kansanedustaja ei pitänyt puhettaan. Bäckman pelasti upealla esiintymisellään Suomen eduskunnan maineen arvovaltaisen kansainvälisen edustuston läsnä ollessa. Iltatilaisuudessa konferenssin puheenjohtajisto olikin jo saanut tietoon Virosta tulleen uutisen Bäckmanin voitosta oikeudenkäynnissä Viron sisäministeriön määräaikaista maahantulokieltoa vastaan. Konferenssiväki onnitteli vilpittömästi iloisena Bäckmania reiluuden toteutumisesta. Myös konferenssiin osallistuneet virolaiset liittyivät onnitteluihin avoimesti. Saimme käytännössä osoituksen, ettei antifasisteja saa aina alistaa millä tahansa mielettömyydellä.


Venäjän liittoneuvostossa oli mielenkiintoista tavata norjalainen yliopistomies, joka oli joutunut separatististen tšetšeenien ja näiden ”valkokaulusversion” Moskovan Helsinki-ryhmän vainon kohteeksi. Mies oli pohtinut maahan saapuneiden tšetšeenien separatistisia piirteitä, minkä jälkeen Moskovan Helsinki ryhmä (Moscow Helsinki Watch Group) oli aloittanut hyökkäyksen yliopistomiehen työpaikkaa vastaan varsin samalla tavalla kuin Johan Bäckman ja Juha Molari ovat saaneet kokea yritykset tuhota työpaikka. Vietin aika paljon aikaa norjalaistutkijan kanssa, joka myös asui samassa hotellissa meidän kanssamme.

Kuva: Tšetšeenien separatistit olivat Molarin mielessä myös Moskovassa

Efraim Zuroff – Simon Wiesenthal Centerin johtaja - ja Juha Molari keskustelevat holokaustista Suomessa

Sain vielä nukkua yhden yön Sovietsky-hotellissa, joka kelpasi minulle aivan hyvin toisin kuin Suomen työväestön puolestapuhujalle, kansanedustaja Laaksolle. Itse asiassa yövyn erittäin harvoin hotelleissa Venäjällä, koska ystäväperheet majoittavat minua lähes poikkeuksetta. Valtion auto kävi noutamassa minut aamulla ja sain aloittaa pitkän paluumatkan.

Nopeasta ja monipuolisesta matkasta opin, ettei pitäisi enää hävetä antifasismia, koska tämä on mitä luonnollisin ja tervein ilmaus ihmisyydestä. Alec Brook-Krasny, Amerikan juutalainen poliitikko, New Yorkin osavaltion edustajakokouksen jäsen toi kokousväelle Yhdysvaltojen useiden senaattoreiden ja monien huomattavien amerikkalaisten organisaatioiden tervehdyksiä. Alec oli vastannut kollegalleen kysymykseen, miksi puhua natsismin vastustamisesta nyt, että on kyse tulevaisuuden yhteiskunnasta. Hän päätti Venäjällä pitämänsä esityksen sanoihin: ”Meidän Amerikan Yhdysvallat teki oikein voittaessa natsismin teidän (venäläisten) rinnallanne”.

Venäjän Federaation presidentin hallinnon kilvissä kulkeneen auton kyydissä istuessani ystävieni seurassa muistin, että antifasismi ei ole millään muodoin vain Kremlin etuja ajava venäläismielinen liike, vaan pikemmin se on kansainvälinen ihmisoikeusliike. Kreml on vain tärkeä osa tuota kansainvälistä ihmisoikeusliikettä. Suomalaisessa keskustelussa korostuvat kotimaan ja lähialueiden ihmisoikeusongelmat: meillä on ollut havaittavissa historian perversiä* väärentämistä ja fasistista syrjintää. Tällaisia vääristymiä ovat olleet mm. Virossa tavattava diskriminaatio ja viime aikoina Pohjoismaista käsin tuetun epädemokraattisen, uskonnollisesti täysin suvaitsemattoman "islamistisen diktatuurin" rakentaminen Pohjois-Kaukasiaan kaikenlaisten maantierosvojen ja Al-Qaidan avulla.

Perversio* -sana esiintyi erään venäläisen psykologian professorin venäjänkielisen seminaariesitelmän englanninkielisessä käännöksessä otsikossa, kun oli määrä puhua historian väärentämisestä.

- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Juha Molari, D.Th, BBA.

GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/ 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Facebook  

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html