Statcounter

maanantai 14. lokakuuta 2019

Syyttäjä ei näyttänyt keskisormea MV-lehden oikeudenkäynnin aattona

Etelä-Suomen syyttäjäviraston aluesyyttäjä teki 7.10.2019 päätöksen E 19/10373 esitutkinnan rajoittamisesta tutkinnanjohtajan esityksestä. Päätös saapui tänään 14.10.2019. Kyse on siitä, missä määrin yli 1000 kirjoitusta Suomi24-sivulla olisivat sellaista rikollista maalittamista ja kunnianloukkausta, että asiasta pitäisi käynnistää rikosesitutkinta.


Ei voida sanoa, että syyttäjä ja poliisijohto olisivat näyttäneet keskisormea MV-lehden oikeudenkäynnin aattona toisten ihmisten perustuslaillisia oikeushyveitä vastaan, kuten kunniaa vastaan, vaan varmasti asiantuntemuksella ja yhdenvertaisuutta noudattaen he tekivät harkittuja ja kestäviä linjanvetoja sille, mikä on ylipäätänsä ”sallittua herjaamista” ja mikä voisi ylittää rikollisella tavalla sallitun herjaamisen.

En julkaise tutkinnanjohtajan nimeä, joka vaihtui yllättäen päätöksenteon vaiheessa, tai syyttäjän nimeä, koska heitä ei pidä mitenkään maalittaa vihakirjoittelulla. He ovat pelkästään virkansa puolesta asiantuntemuksellaan tehneet selväksi yksityishenkilön kunnianloukkaamisen tietyn kynnyksen, jota korkeammalla on tietysti kynnys Hanna Huumosen ja Jessikka Aron tapauksissa, koska he ovat julkisuuden henkilöitä (toisin kuin osa-aikainen wc-siivooja).

Olin jättänyt 8.8.2019 Pasilan poliisilaitoksella rikosilmoituksen (5500/R/50298/19), koska Suomi24 -sivustolla oli tuhannen kommentin verran juttua minusta parissa ketjussa. Poliisin ohjeen mukaan toimitin sitaatteja ja yksittäisiä tekstejä tämän jälkeen tutkinnanjohtajalle, joka oli toinen kuin päätöksentekoon osallistunut henkilö. Tämänkin jälkeen on kommentteja kertynyt toista sataa, jopa joku puolustava.

Tuskin on oletettavissa, että Suomi24 olisi paremmin hyväksytty ja suvaittu poliisin ja syyttäjän keskuudessa, kuin MV-lehti, vaan yhdenvertaisuus on aitoa Suomessa.

Näin syntyi päätös


Syyttäjä ja poliisijohto ottavat tarkasteluunsa yhden teksteistä viisasta päätöstä tehdessään, minkä tekstin huolellisen tarkastelun jälkeen he toteavat, että syyttämiseen ei ole aihetta. Tämä tarkastelu koskee 8.8.2019 klo 9:33 esitettyä pedofiilista vihjausta ”hakeutua lasten lähelle”, minkä johdosta kirjoittajan mukaan ”lasten vanhempia pitäisi varoittaa”.

Syyttäjä katsoo, että pedofiilinen vihjaus ”tulee huuhtoutumaan internetin ja kyseisen sivuston alati kiihtyvän syöte- ja informaatiotulvan syvyyksiin”.

Syyttäjä katsoo, että ”kommentti on julkaistu Suomi24.fi -sivustolla, joka ei ole tunnettu julkisen kansalaiskeskustelun korkeasta tasosta”.

Syyttäjä lisäksi huomauttaa, että ”haitallisuutta vähentävänä seikkana tulee ottaa huomioon myös se, että vihjaus on hyvin epämääräinen”.

Koska syyttäjän mukaan tuosta kohdasta syntyisi ”enimmillään vain vähäistä haittaa”, niin tutkintaa ei ole syytä jatkaa. Syyttäjän mukaan Suomi24-sivustolta voi pyytää kommentin poistamista (mitä oli toki jo pyydetty, mutta siihen ei reagoitu).

Syyttäjä katsoo, että pedofiilisen vihjauksen kirjoittaja oli ”tuntematon”. Syyttäjä ei kerro päätöstä tehdessään, että poliisi oli kuitenkin saanut tunnistamista varten tämän henkilön tunnisteet.

Samalla ovi aukenee


Torpatessaan esitutkinnan pedofiilisen vihjauksen osalta, samalla tutkinta päätetään kokonaan myös aineistosta, jota tutkinnanjohtaja ja syyttäjä eivät mainitse.

Täten yhdenvertaisuuden reilussa hengessä voidaan katsoa hyväksytyksi kivapuheeksi, kun useissa kirjoituksissa toistetaan konkreettiseen sairastumiseen viitaten kenen tahansa henkilön "aivotoiminta vammautuneeksi" ja näin mieleltään "kyvyttömäksi normaalin ihmisen toimintaan". Näin kritiikkiä voidaan kokeilla julkisuudessa esiintyvistä toimittajista, poliitikoista, kenties jopa virkavallasta.

Poliisin ja syyttäjän hyväksymissä kirjoituksissa toistetaan sanaa ”mielisairas”, mikä ilmaisu ei ylitä kunnianloukkausta silloin, kun maalitettu henkilö on yksityishenkilö.

Poliisin ja syyttäjän hyväksymissä kirjoituksissa poimitaan julkisuuteen reposteltavaksi Suomi24 -kirjoittajien oma kehitelmä, todellisuuden ylösalaisin kääntävä valheellinen sepitelmä melkein 20 vuotta vanhasta rikostuomiosta, minkä mukaisesti tämän jälkeen kirjoittajat käyttävät rumia ilmauksia. Siinä missä oikeus totesi "ei syyllinen", kirjoittajat väittävät ihan muuta. Eihän ole mahdollista, että syyttäjät toimisivat kovasti eri tavoin lain soveltamisessa. Jäämme odottamaan MV-lehden oikeudenkäynnin yllätyksiä!

Poliisin ja syyttäjän hyväksymissä kirjoituksissa esitellään valheellisia väitteitä seksuaalisesta holtittomuudesta ja hurjastelusta, minkä hyväksynnän jälkeen olisi poliisin ja syyttäjän harkinnan mukaan varmaan kohtuullista kutsua toimittajina työskenteleviä naisia huoriksi konkreettisin sepitetyin tapauskertomuksin. Itse en kuitenkaan lähtisi ketään herjaamaan valheellisin tarinoin. 

En suosittele


En suosittele, että kukaan isänmaallinen ottaisi pelimerkit tutkinnanjohtajan ja syyttäjän myöntämästä vapaudesta: ei pidä ryhtyä törkykirjoittelijoiksi. Jos syyttäjän ja oikeuden edessä ei Suomessa tutkita eikä tuomita pahuudesta, niin kristittynä tunnen, että meillä on kuitenkin suurempi tuomioistuin pyhän Jumalan edessä.



Terveisin,

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti