Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa
Antifoni:
Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
Jes. 12: 3
Psalmi:
Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!
Näyssä sinä kerran vakuutit palvelijoillesi:
»Minä olen valinnut nuorukaisen kansan joukosta,
olen pannut kruunun sankarin päähän.
Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin
ja voidellut hänet pyhällä öljylläni.
Minun voimani vahvistaa häntä
ja käteni on hänen tukenaan.
Hän sanoo minulle: ’Sinä olet minun isäni,
olet Jumalani, turvakallioni.’
Minä otan hänet esikoisekseni, nostan kuninkaista korkeimmaksi.
Koskaan en ota häneltä pois armoani,
minun liittoni kestää horjumatta.
Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti,
annan hänen valtaistuimensa pysyä
niin kauan kuin taivas kaartuu maan yllä.» Ps. 89: 19–22, 27–30
Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.
Jes. 61: 1–3
Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä,
hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,
murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.
Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi,
Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa.
Ap. t. 8: 26–40
Herran enkeli puhui Filippokselle: »Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.» Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa.
Henki sanoi Filippokselle: »Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.» Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: »Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?» Mies vastasi: »Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.» Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä:
– Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi,
niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä,
ei hänkään suutansa avannut.
Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.
Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?
Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.
Hoviherra sanoi Filippokselle: »Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?» Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: »Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?» Filippos sanoi hänelle: »Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.» Hoviherra vastasi: »Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.» Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.
Evankeliumi Joh. 1: 29–34
Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen.
Johannes sanoi: »Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.»
Johannes todisti: »Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.»
Saarna
Loppiaisen aika on ollut vanhastaan Epifania-juhla, seurakuntien suuri kastejuhla. Siitä muistona on tänään kirkkovuoden aiheena kasteen lahja.
Kun itäisen maan tietäjät menivät Betlehemiin ja kumarsivat seimen lasta, niin me kumarramme kasteveden äärellä, koska tuossa vedessä on Jeesus Kristus: kastevesi on Betlehemin lapsen, ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen Kristuksen seimi ja kapalot, ja vedessä on kastekäskyn tähden läsnä itse Kaikkivaltias Jumala.
Kastehetkessä toteutuu ihanalla tavalla tuo onnellinen ensimmäinen loppiainen: itäisen maan tietäjät kumartavat, he näkevät pienen lapsen ja siinä on Jeesus Kristus, Kaikkivaltias.
Päivän evankeliumi puhuu Pyhän Hengen kasteesta. Pyhän Hengen kaste toteutui eilen kasteen sakramentissa, kun kastoin pienen lapsen Pohjan seurakuntatalolla. Niin Pyhän Hengen kaste toteutuu aina yhä uudestaan kasteen sakramentissa.
Olen nähnyt virkaurani aikana toista tuhatta Pyhän Hengen kastetta. Evankelisluterilaisen kirkon toimittamat lapsikasteet ovat Suomen kansan suurin hengellisen uudistuksen liike, vuosittain kymmenet tuhannet suomalaiset saavat Hengen kasteen.
Yleisin vaara on, että pyhää kasteen sakramenttia vähätellään epäraamatullisesti ja epäluterilaisesti ikään kuin kasteen sakramentti ei olisi Pyhän Hengen kaste. Sellaisessa epäraamatullisessa vääristymässä vaikuttaa yhä uudestaan väärämielinen ihmisen omien päätösten ylikorostuminen, ihmiskeskeinen egoismi ja hybrismi.
Kasteen sakramentin vähättely heijastuu ymmärrettävästi myös kaikkeen muihin käytöksen ja eetoksen erikoisuuksiin omavaltaisuutena, Kristuksen nimissä harjoitettuna tosiasiallisena omavanhurskautena.
Muistan kovin elävästi, kun 1980-luvun puolessa välissä matkustin junassa teologian opiskelijoiden kanssa suuressa Neuvostoliitossa, olimme ehkä matkalla Leningradiin tai Leningradista Petroskoihin. Sattumalta junahytissäni istui vastapäätä suomalaismies, mistä olin jo iloinen. Tämän jälkeen mies kertoi, että hän on jopa kristitty, mistä olin erityisen iloinen, koska matkustimme sentään kommunismia ja ateismia virallisesti tunnustavassa Neuvostoliitossa. Tämä mies alkoi kuulustella minua: oletko uskossa ja uudestisyntynyt. Totta kai vastasin, että olen minä. Sen jälkeen hän kysyi, että oletko saanut Pyhän Hengen. Siihen vastasin, että ihan varmasti – riippumatta omasta tunnemaailmasta, niin Jeesuksen Kristuksen päätöksen mukaisesti olen saanut Pyhän Hengen, mistä todistaa jo se, että uskon Jeesukseen Kristukseen ja rukoilen Häntä.
Vastaukseni ei jostakin syystä tyydyttänyt matkaseuralaistani. Hän jatkoi uskon kuulusteluja: oletko täyttynyt Pyhällä Hengellä. Vastasin, että minä täytyin Pyhällä Hengellä vuonna 1964, kun minut kastettiin Savonlinnassa tuomiokirkossa. Kasteen sakramentissa ei jaeta Pyhää Henkeä osina tai paloina, vaan saamme koko Pyhän Kolmiyhteyden täyteyden. Vastaukseni ei vieläkään tyydyttänyt, uskovaisen matkaseuralaisen mukaan en ollut jostakin epäiltävästä syystä 100 %:sti pyhittynyt hänen tahtomallaan tavallaan.
Lopulta tuli se kysymys, joka sai jakaa hänen mukaansa meidät a- ja b- luokan kristittyihin: ”Puhutko kielillä?” Siihen vastasin, että kielilläpuhuminen jollakin kummallisella tavalla niin kuin joissakin hurmostapauksissa tunnetaan ei ole mitenkään todiste Pyhän Hengen täyteydestä, vaan aivan yhtä usein myös sielullisista erityispiirteistä asianomaisella ihmisellä, kuten on nähtävissä jo siitä, että samaa kielillä puhumiseksi kutsuttua piirrettä esiintyy yhä hyvin muissa uskonnoissa kuin mielenterveyspotilailla. En puhu kielillä eikä minulla ole mitään tarvetta sellaiseen.
Sain Pyhän Hengen täyteyden kasteen sakramentissa Savonlinnan tuomiokirkossa. Siitä kasteen lahjasta olen ikionnellinen. Minä en itse kanna autuuttani tunteillani ja toimillani, vaan Jeesus Kristus kantaa minua.
Tämä vastaukseni ärsytti erityisesti nuorta miestä, joka olisi halunnut määritellä, kuka on a- ja b- luokan kristitty pyhityselämän edistymisen perusteella.
Puoli vuosikymmentä myöhemmin makasin Meilahden sairaalassa kuoleman rajalla, kun sillä kertaa sielullisissa tuskissaan intoilevat kristityt kuulustelivat taas kerran, olenko taivasta varten riittävän hyvä kristitty ja tarpeeksi väkevä rukoilija, niin muistin kiitollisuudella, että olin saanut oikean evankelisluterilaisen kasteopetuksen.
Koin väsyneenä, kyvyttömänä edes puhua kunnolla, että olin vastannut vähän yli puoli vuosikymmentä aiemmin juuri oikein Petroskoin junassa.
Niin kuolinvuoteellani vastasin nyt, että minun ei tarvitse teille ja teidän silmienne edessä todistaa juuri mitään taivasta varten uskoni todellisuudesta tässä sairasvuoteellani.
Minulle riittää, että Jeesus on sanonut olevansa kaikki päivät minun kanssani. Nyt ei ole minun tehtäväni kantaa uskoa, vaan Hän – minun Herrani ja Vapahtajani – saa kestää, jaksaa ja hoitaa, kun minä olen katkera sairastumistani, olen väsynyt enkä jaksa jutella. Menkää siis kotiinne, älkää häiritkö minua uskon kysymyksillänne täällä sairaalassa! Jumala kuulee ilman suuria esirukouskampanjoitakin ja sankarirukoilijoitakin heikon huokaukseni, jos hän niin hyväksi tahtoo.
Evankelisluterilainen kasteteologia on osoittautunut täysin oikeaksi elämän kipeissä tilanteissa. Siksi suosittelen itse kullekin, että erityisesti voimattomuutesi ja pettymyksesi mustina hetkinä muistat itsesi kastetuksi.
Et sinä omalla uskollasi ja päättäväisyydelläsi mene taivaalliseen autuuteen, vaan Jeesus Kristus on vanhurskautemme, pyhyytemme ja pelastuksemme.
