Kuva: Venäjän Ortodoksinen kirkko Helsingissä, Moskovan Patriarkaatin Pyhän Nikolauksen kirkko Helsingissä Hietaniemessä Tuonelankujalla
Venäjän ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksessa henkilökohtaisella ripillä – synnintunnustamisella ja synninpäästöllä – on vaikuttava, keskeinen tehtävä. Ehtoollisen viettoa varten voi henkilökohtaisesti ripittäytyä jo lauantai-illan jumalanpalveluksessa. Sunnuntain aamujumalanpalveluksessa on myös henkilökohtaisella ripillä tärkeä tehtävä – itse asiassa rippi melkein hallitsee osallistujan näkökulmasta jumalanpalvelusta samanaikaisesti kun kuoro laulaa kymmeniä kertoja ”Herra armahda” (Gospodi pomilui).
Itse kukin uskovainen jonottaa ripille menoa, joka on tämän kirkon kuvassa edessä vasemmalla punaisen viirin ja ristin takana. Siellä kirkkoherra ottaa vastaan yksitellen seurakuntalaisia. Nämä lausuvat omin sanoin syntinsä, pappi laittaa liian syntinsä tunnustavan päälle ja rukoilee anteeksiantamuksen puolesta. Sen jälkeen seurakuntalainen suutelee edessä olevaa ristiä ja Raamattua.
Toisin kuin luterilaisessa jumalanpalveluksessa, rippi ei ole ohitse nopeasti kiitävä hetki, jonka pappi pääsääntöisesti lausuisi seurakuntalaisten sijasta tai puolesta. Henkilökohtainen rippi tarkoittaa myös jonottamista, mikä on valmistautumista. Kun moni ihminen menee ripille yksitellen – pienistä lapsista alkaen, niin tämä merkitsee väistämättä odottamista. Odottaminen ei ole siis toimetonta: se on henkistä valmistautumista, tietämystä mihin on matkalla. Ripille valmistautuminen alkaa jo edellispäivänä - tai jos mahdollista kolme päivää aiemmin, kun uskovainen huomioi lähestyvän katumuksen ruokavaliosta alkaen. Edellisiltana ei ole suinkaan lupa mässäillä kuin siat, jotta seuraavana päivänä astutaan sitten ehtoolliselle! Minä olen noudattanut täydellisen paaston - en syö siis mitään - edellisiltapäivän kello 18 jälkeen, jos menen seuraavana aamulla ehtoolliselle. Tämä sopii minulle valmistautumista varten, mutta sitä ei ole kirjoitettu mihinkään sääntöihin tai pykäliin.
Venäjän ortodoksinen kirkko on yksityistä rippiä vaatiessaan pysynyt vanhoillisena, toisin kuin Suomen ortodoksinen kirkko, jossa maallistuneisuus ilmenee myös siinä, etteivät naiset enää peitä hiuksiansa huivilla. Venäjän ortodoksinen kirkko on lukenut huolella apostoli Paavalin kirjeet ja venäläiselle kristitylle naiselle tulee myös luonnostaan, että hän peittää hiuksensa huivilla jumalanpalveluksessa. Näin tekevät myös pienet tytöt.
Syntinsä tunnustava ei ole jonottaessaan passiivinen. Diakoni suitsuttaa ikonit ja seurakuntaa seuraa diakonin kulkua. Tämän jälkeen jonossa odottavat osallistuvat jumalanpalvelukseen ristin merkkeä tehden. Kukin uskovainen tekee lukuisia kertoja ristinmerkin jumalanpalveluksen aikana. Seurakuntalaiset – lapset ja isommat ihmiset – sytyttävät tuohuskynttilöitä ja poistavat jo palaneita.
Kun itse olin jonossa matkalla tunnustamaan syntejäni, minun vuoroni olisi ollut astua kirkkoherran luo jo heti kohta. Toki katselin tarkoin, kuinka kokeneet kristityt menettelevät. Jonottaminen oli kestänyt jo sen verran, että ehtoollisen asettaminen alkoi. Kun toinen pappi lausui laulaen ehtoollisen asetuksen ja kolme kertaa aamen, niin seurakunta polvistui aivan maahan saakka, pää painui myös lattiaan. Ymmärsin edellisen edellisten kokemusten perusteella menetellä oikein. Polvistuminen maahan saakka ja pään painaminen lattian asti toistuu vielä tämän jälkeen kahdesti myöhemmin.
Minä tunnustin syntini: uskon päässäni, mutta sydämeni on vihainen, levoton, hermostunut. Tämä kelvoton mieleni heijastuu pahoina sanoina ja tekoina lähimmäisiini. Tahtoisin uudistua ja saada anteeksi. Pappi laittoi liinan pääni päälle syntien anteeksisaamisen merkiksi. Kirkkoherra muisti ortodoksisen nimeni ja lausui synninpäästön Johannekselle.
Synninpäästön jälkeen siirryin toiseen jonoon: ehtoollista varten. Venäjän ortodoksisen kirkon ehtoollisen vietossa on ilmeisenä tapana ristiä käsivarret niin että oikea käsi on vasemman päällä rinnan päällä ristissä. Tämä muistuttaa Kristuksen rististä. Jonottaessani kuulin, miten diakoni lausui rukouksia patriarkka Kirillin ja Suomen presidentin puolesta, sekä monien muiden asioiden ja ihmisten hyväksi. Koin iloisen hetken, kun ortodoksinen kummini tuli myös jumalanpalvelukseen, tuli viereeni ja kertoi joitakin pieniä asioita.
Ehtoollisviini ja –leipä otetaan seisoen vastaan edessä, kun pappi antaa leivän ja viinin lusikalla suuhun. Hän kysyi tätä ennen nimeäni. Vastasin ortodoksisen nimeni: Johannes. Varsinaisen ehtoollisen jälkeen oli kirkon keskiosassa jälkiehtoollinen – lämmintä laimennettua viiniä ja leipää. Nämä kukin sai ottaa itse tarjottimelta. Kyse oli ystävyyden aterian symbolista.
Jumalanpalveluksen lopussa oli papin saarna evankeliumin kuulemisen jälkeen. Evankeliumissa kerrottiin laupiaasta samarialaisesta, joka jäi auttamaan pieksettyä miestä, kun taas pappi ja leeviläinen menivät ohi miehen eivätkä auttaneet häntä (Luuk. 10:25-37). Minun mieleeni tuli, miten ehdottoman epäortodoksisesti menettelevät ne nationalismia kiivailevat ääriryhmät, jotka julistavat muut kansalaisuudet ja rodut ala-arvoiseksi, kohtelevat kaltoin heitä yms. Tällaisia ovat olleet ns. Slaavilaisen Unionin rinnalla myös Eduard Limonovin kannattajat. Korostaessaan joskus jopa ortodoksisuutta, nuo fasistiset kiivailijat paljastavat, etteivät he ole juuri käyneet ortodoksisessa jumalanpalveluksessa, jossa Herra armahda ja synnintunnustaminen ovat keskeisiä elämyksellisiä tekijöitä. Venäjän ortodoksisessa kirkossa ei tueta myöskään niitä seksuaalisia hurjasteluja ja homoseksuaalisia kieroutumia, jotka edellä mainituissa nationalistiryhmissä ovat saaneet vauhtia johtajansa esimerkin voimalla. Surullista kyllä, että Suomen luterilaisen kirkon tavoin myös Suomen ortodoksinen kirkko on entisiltä seurakunta-aktiiveilta kuulemani sekä muun tietämyksen mukaan huomattavassa määrin ”liberalisoitunut”, etääntynyt kirkon perinteestä ja terveestä uskosta, jopa mainittujen kieroutumien harjoittamisessa ja hyväksynnässä.
Tänään jumalanpalveluksessa oli pienessä kirkossamme jossakin määrin yli 100 ihmistä: lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia – miehiä ja naisia. Jumalanpalveluksessa tapasin myös kolme noin ikätoveriani – vähän nuorempaa toki – suomalaista miestä. Lisäksi oli useita kolmenkymmenen ja neljänkymmenen vuoden iässä olevaa venäläistä miestä. Ikätovereitani oli paljon. Tämä oli mielenkiintoinen kokemus, kun luterilaisessa kirkossa olin oppinut jo plus-miinus kymmeneen osallistujaan, pääsääntöisesti erityisen vanhoihin naisiin, joiden uskollisuuden tähden luterilainen jumalanpalvelus on vielä olemassa Suomessa. Nyt Venäjän ortodoksisessa kirkossa oli kaikenikäisiä ihmisiä riittävästi.
Mietin vähän ennen kuin löysin suomalaiset miehet, mitä tämä Venäjän ortodoksinen kirkko tarkoittaa siis suomalaiselle identiteetilleni. Pidin luonnollisena olla tässä kirkossa, koska Venäjän ortodoksinen kirkko ei ole liberalisoitunut pilalle. Lisäksi koin parhaaksi olla samassa kirkossa kuin nuorimmat lapseni, sillä kuuluminen Venäjän ortodoksiseen kirkkoon on myös käytännöllistä, kun matkustan satunnaisesti Venäjällä ja haluan säilyttää yhteydet kirkkoon riippumatta missä satun oleskelemaan jumalanpalveluksen aikana. Niin minä selitin myönteisesti, että ei tämä ole pois suomalaisuudestani, jos vaikka olenkin pettynyt suomalaisiin kansankirkkoihin. Lisäksi halusin kuulla varmuudeksi, että diakoni lausui useamman kerran rukouksen Suomen tasavallan presidentin hyväksi. Venäjän ortodoksinen kirkko ei tuhoa suomalaisuuttani, vaan suojaa kristillistä uskoa ja traditiota myös meidän keskuudessamme Suomessa!
- - - - - - -
No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook
Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/
RT blogi: It's time, my friend: it's time
Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)
СМИ и Юха Молaри (коллекция)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti