Jessikka Aron tutkimusartikkelin (EPP) arvostelu

EPP-puolueen ajatushautomo Wilfried Martens Centre for European Studies on 1. kesäkuuta 2016 julkaissut ”tutkimusartikkelin” (research article) -kategorian alaisuudessa Jessikka Aron kirjoituksen: ”The cyberspace war: propaganda andtrolling as warfare tools” (European View - 2016- 15:121–132). 

EPP:n julkaisemaa artikkelia voidaan lähestyä tiedeyhteisön kriittisten vaatimusten mukaisesti, koska sen kategoriaksi on nimetty ”research article” ja koska kirjoittaja käyttää tekstissään toistuvasti ilmaisua ”tutkimukseni” (my investigation). Artikkelissa on lähdeluettelo ja viitteitä.

Tutkimusartikkelissa rajut väitteet Venäjän maksamista ja koordinoimista suomalaisista trolleista "todistetaan" todeksi pelkästään väittämällä asia yhä uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli on klassista propagandaa.

Jessikka Aron tiedeartikkeli EPP:n julkaisussa on jäänyt ilman tiedeyhteisön arviointia, kun samanaikaisesti Aro on jatkanut väitteidensä esittämistä jo vuosien ajan ympäri maailmaa.

Tutkimuksen yleiset puitteet puutteelliset

Kirjoittaja on koulutukseltaan ylioppilas, mikä näkynee siinä, että ”tutkimusartikkeliksi” ja ”tutkimukseksi” nimetyistä väitteistä huolimatta tutkimuksellinen (itse)kriittisyys, argumentaatio ja loogisuus puuttuvat.

Mitään tutkimushistoriaa ja teoriataustaa ei ole esitetetty eikä tutkimuksen luotettavuuteen ole asetettu tavanomaisia itsekriittisiä kysymyksiä.

Aron voidaan katsoa etsivän vastausta tutkimusongelmaansa empiirisesti, mikä sinänsä voi käsittää monia erilaisia tehtäviä eikä ole mitenkään virheellinen näkökulma, vaikka empiirisen tutkimuksen rajoituksia on tutkijoiden keskuudessa paljon arvioitu.

Aro ei käy mitenkään keskustelua valitsemansa ja väittämänsä tutkimusmenetelmän teoreettisista kysymyksistä. Valitun tutkimusmenetelmän pätevyysaluetta olisi pitänyt pohtia vakavammin. Näin myös validiteetin ja reliabiteetin arviointi on Aron tutkimuksessa laiminlyöty.

Kriittisen lukijan on mahdotonta muodostaa myös kuvaa Aron esittämien väitteiden tarkkuudesta, havaintojen ja huomioiden aitoudesta.

Suomen Sanomalehtien liiton julkaisussa jo vuonna 1993 annettiin hyödyllisiä tarkistettavia seikkoja esitettyjien tutkimusten luotettavuuden selvittämiseksi. Ensiksi pitäisi kysyä tutkimuksen tutkijan tai tilaajan omaa intressiä, jonka vuoksi olisi syytä epäillä tulosten luotettavuutta. Aro ei esitä EPP:n artikkelissa (eikä missään muuallakaan luennoidessaan) mahdollisia rahoituksellisia hyötyjä ja palkkioita, joita hän olisi saanut näkemystensä esillä pitämisestä. Tieteellisen työhön kuuluisi Sanomalehtien liiton julkaisunkin mukaan ensimmäisenä asiana mainitun asian selvittäminen.

Eräänä seikkana olisi tutkijan velvollisuus selvittää kyselyjensä tiedonhankintamenetelmä, virhemarginaali ja tuloshaarukka. Aron tutkimusesittelystä ei saa mitään näkökulmaa aineiston moninaisuudesta ja lukumäärästä.

Artikkeli on tajunnanvirtaa, jossa hypätään yhdestä väitteestä toiseen ikään kuin näiden välillä olisi osoitettu riippuvuus- ja vaikutushistoria. Tämä yhteys puuttuu – tai ainakaan sitä kirjoittaja ei mitenkään osoita.

”Koordinoitu propaganda”

EPP:n julkaiseman tutkimusartikkelin kirjoittaja väittää johdannossa:

”My investigation has discovered that coordinated social media propaganda writers are twisting and manipulating the public debate in Finland, too” (s. 121).

Kirjoittaja väittää ”havainneensa” ”tutkimuksessaan” ”koordinoitujen sosiaalisen median propaganda-kirjoittajien” toiminnan Suomessa. Väite sisältää tutkimusartikkeliksi luvattoman löyhää kielenkäyttöä. Esimerkiksi ilmaisusta ”koordinoitu” (coordinated) puuttuu kokonaan sisältöanalyysi.

Koordinointi tarkoittaa yleiskielessä yhteen järjestämistä, sopusuhtaista yhteistoimintaa. Artikkelin kirjoittaja ei millään tavalla osoita dataa, joka ilmaisisi tämän väitetyn koordinoinnin hallinnointia ja johtamista.

Miten voisi olla ”koordinointia”, jos ei ole jonkin asteista sovittua yhteistoimintaa väitettyjen tahojen kanssa?

Kirjoittaja ei myöskään tieteellisen laadun täyttävällä tavalla erittele, mikä kirjoittelu kuuluisi tuon väitetyn ”koordinoinnin” piiriin ja onko kaikki häneen kohdistunut kirjoittelu ”koordinoitua”.

EPP:n artikkelin kirjoittaja esittää tämän jälkeen väitteen, että kyseinen ”koordinoitu” julkinen keskustelu liittyisi siihen, että ”trollit ja botit” levittävät ”valeuutisia” ja asettavat ”yksittäisiä ihmisiä kohteiksi aggressiivisille operaatioille” (s. 121).

Käsiteanalyysin puuttuessa lukija ei voi mitenkään saada selvää, missä määrin kirjoittaja sekoittaa tai mahdollisesti harhauttaa lukijoita yhdistelmällä ”koordinoitut sosiaalisen median propagandakirjoittajat”, ”trollit ja botit” sekä ”aggressiiviset operaatiot”. Onko näiden välillä käsitteellistä eroa?

Onko tulkittavissa, että ”koordinoidut sosiaalisen median propagandakirjoittajat” ovat ”trolleja ja botteja”, joiden teot ovat ”aggressiivisia operaatioita”?

EPP:n julkaisemassa tutkimusartikkelissa välittömästi siirrytään – ilman kappalejakoa – pohtimaan toimenpideohjelmaa: ”The question is: how should the Kremlin´s trolls and disinformation be countered? (s. 121). Tämä välitön jatko antaa vaikutelman, että kirjoittaja yhdistäisi edellä lausutut ”koordinoitut sosiaalisen median propagandakirjoittajat” tässä mainittuun ”Kremlin trolleihin ja disinformaatioon”. Tätä yhdistämistä tukee myös kirjoittajan käyttämät attribuutit läpi EPP:n julkaiseman artikkelin, vaikka kirjoittaja ei osoita tässä tutkimusartikkelissaan (eikä muuallakaan) intressejä osoittaa väitettään todeksi.

Kyse on kuitenkin kirjoittajan jopa pääväittämästä, joka jää ilman mitään todistusaineistoa.

”Maksetut kommentaattorit”

Tutkimustyötään mielestään esittelevä Jessikka Aro väittää selvittävänsä sitä, että ”paid anonymous and aggressive social media commentators and their impact on Finnish public debate”.

Hän ei käsittele tehtäväasettelunsa mukaan yksittäisten ihmisten mielipiteitä, vaan ”maksettuja” (”paid”) kommentaattoreita, jotka ovat ”aggressiivisia” ”sosiaalisen median kommentaattoreita” ”suomalaisessa julkisessa keskustelussa” (s. 122).

Mikäli esitetyn tehtävänasettelun jälkeen Jessikka Aro päätyisi havaintoon, että näitä ”maksettuja kommentaattoreita” ei ole ”suomalaisessa julkisessa keskustelussa”, tulisi hänen hyvän tutkimuskäytännön mukaan ilmaista negatiivinen tulos selvästi ja ymmärrettävästi.

 Sitä vastoin Aro jatkaa ilman kappalejakoa ikään kuin samassa asiassa jo heti seuraavassa virkkeessä Venäjän ”valtion toteuttamaan, strategiseen informaatiopsykologisiin toimintaan” (s. 122). Täten on luonnollista olettaa, että Aro esittää EPP-artikkelissa suomalaisen sosiaalisen median ”maksetut kommentaattorit” Venäjän valtion toteuttamaksi informaatiopsykologisen strategian toimijoiksi.

Aron esittämä väite on huikea ja kiinnostava, minkä tähden hänen olettaisi antavan todistusaineistoa väitteensä osoittamiseksi. Väite ei muutu tutkimukseksi siinä, että hän väittää asian yhä uudestaan.

Seuraavassa kappalessa Jessikka Aro hyppää käsittelemään trolleja osana ”Kremlin propagandasysteemiä ja informaatiosodankäynnin tekniikkaa”, mikä antaa vaikutelman, että kirjoittaja todellakin samaistaa ja yhdistää Suomessa mielestään havaitseman ilmiön tässä kertomaansa Kremlin johtamaan toimintaan.

Ja mitä pikemmin seuraavassa kappaleessa Jessikka Aro hyppää jälleen omaan elämänkertaansa, jossa hän kertoo joutuneensa infosodan kohteeksi:

”I became the target of an info-war. The Finnish pro-Kremlin propagandists´ activities against me – disinformation campaigns and opensource surveillance – are a text-book example of a Russian information-psychological operation” (s. 122).

”Kremliä tukevat propagandistit”

Aron tekstin ja esityksen hyppely suomalaisen oman kokemuksensa ja Venäjän informaatiosodan käynnin välillä ei välttämättä selity vain ylioppilaan puutteellisesta tieteellisestä laadunvalvonnasta, vaan myös ilmaisee kirjoittajan nimenomaisia kirjoitustendenssejä. Hän käyttää myös ilmaisua ”suomalaiset Kremliä tukevat propagandistit” (”The Finnish pro-Kremlin propagandists”, s. 122), jotka toimisivat jopa ”tekstikirjan esimerkin mukaisesti venäläisen informaatiopsykologisen operaation tekniikalla”.

Aron esittämä väite EPP:n ajatushautomon julkaisemassa tutkimusartikkelissa on toistunut yhä uudestaan puolen vuosikymmenen aikana eri esitelmissä. Siksi on erikoista, että väitteen toteennäyttämiseen ei ole nähty vaivaa. 

EPP:n artikkelissa Aro esittää monikossa väitteen useista suomalaisista Kremlin hyväksi toimivista propagandisteista, mutta ei esitä yhtään näyttöä henkilöistä ja että näiden henkilöiden mahdolliset mainitut toiminnat olisivat Kremlin ohjauksessa kyseisessä tapauksessa.

Lisäksi Aro vaikenee tutkimuksellisesti keskeisestä rajauksesta, joka hänen tulisi tehdä: onhan mahdollista, että ihmiset (jopa merkittävä osa) ovat kirjoittaneet häntä kohtaan kriittisesti myös ilman Venäjän informaatiopsykologisen operaation ohjausta ja maksua.

EPP:n artikkeli päättyy Jessikka Aron vetoomukseen kansainväliselle yhteisölle, hallituksille, journalisteille ja internet-yrityksille, jotta nämä käynnistäisivät vastatoimet ”aggressiivista online-disinformaatiota” vastaan. EPP on julkaisusta vastuullisena tahona merkittävä eurooppalainen puolue, jonka perustivat kristillisdemokraattiset puolueet.

EPP on ollut Euroopan parlamentin suurin puolue vuodesta 1999, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja ja Euroopan komission puheenjohtaja tulevat molemmat EPP:stä. Suomesta Kansallinen Kokoomus kuuluu EPP-ryhmään. Tämänkin tähden voidaan ihmetellä, että EPP:n julkaisun analyysi on jäänyt yllättävän vähäiseksi.

EPP:n julkaisussa Jessikka Aro jatkaa väitteittensä toistamista: ”Pro-Kremlin propagandists operating in the international information sphere immediately mobilised against my work. They created their own falsified narrative of me and my article...” (s. 123). Väitteissään Aro toistaa ilmaisua ”Kremlin hyväksi toimivista propagandisteista”, jotka olisivat ”mobilisoitu” hänen työtänsä vastaan.

Nämä väitteet linkittyvät kirjoittajan jo esittämiin väitteisiin ”maksetuista” (paid) kommentaattoreista ja väitteisiin ”koordinoinnista”, joita kumpaakaan Aro ei ole artikkelissa toistaiseksi verifioinut eikä tee tässäkään viittauksessa, jossa hän tosiasiallisesti esittelee tuohtuneiden yksittäisten suomalaisten kansalaisten tunnereaktiota vain yleisellä tasolla, kuitenkaan sitä yksilöimättä ja ilman lähdeviitteitä.

Aro jatkaa kerrontaansa seuraavassa kappelessa samaistamalla ilmeisemmin edellä kerrotut reaktiot henkilöihin, joita hän luonnehtii ”Facebook and Twitter trolls” -sanoilla ikäänkuin nämä suomalaiset olisivat siis trolleja.

Edelleen löytyy uusi käsite seuraavassa kappaleessa: ”propagandistien kumppanit” (associates of propagandists). Aro ei tässä vaiheessa millään tavalla anna näytteitä tai yksilöi tapauksia, joista hän on tehnyt mainitut johtopäätökset, minkä johdosta lukijan on mahdotonta arvioida hänen tieteellisen työn luotettavuutta.

”Vaikutusagentit”

EPP:n julkaisemassa tutkimusartikkelissa Aro kertoo työnsä etenemisestä ja väittää nyt jo jotain ”todistetuksi”:

”My results proved that aggressive pro-Russia propaganda trolls had had an impact on many Finns, on their attitudes and even their actions...” (s. 124). 

Aro käyttää ilmaisua, että hän on ”todistanut” siinä, mitä hän on edellä kertonut käynnistään Pietarissa erään toimiston luona. Tämä ”todistaminen” liittyisi jotenkin siihen, mitä Suomessa on tapahtunut.

Kirjoittaja ei anna kuitenkaan mitään näyttöä siitä, miten hänen kuvailemansa Suomessa toimivat ”aggressiiviset Venäjän hyväksi toimivat trollit” olisivat koordinoitu, ohjeistettu ja maksettu Pietarin toimistosta, jota hän oli käynyt katsomassa.

Jessikka Aro nimeää Venäjän informaatiosodankäynnin ja aggressiivisten trollien toiminnan esittelyn yhteydessä yhden nimen, jota hän määrittää sanalla ”aggressiivinen ulkomaisen vaikutuksen tekijä”, mutta viittaa Eduskunnan korkeantason virkamieheen Peter Saramoon.

”Hieno ja älykäs sisältö on kaikkein ongelmallisinta torjua: kaikki eivät tunnusta sitä aggressiivisen ulkomaisen vaikutuksen tekijän tuotteeksi. Niin monet ihmiset antavat sen vaikuttaa heihin kognitiivisesti tai psykologisesti. Esimerkiksi korkean tason parlamentaarinen virkamies Peter Saramo on todettu toistuvasti Venäjän hyväksi toimivassa trolliryhmässä Facebookissa ja levittämässä vääriä väitteitä” (s. 126).

Tutkimusartikkelissa esitetyt väitteet ovat outoja. Sellaisia voisi olettaa vapaassa puheessa sketsiohjelmassa. Nyt kirjoittaja esittää tutkimusartikkelissa suoranaisen väitteen ”aggressiivisesta ulkomaisesta vaikutuksen tekijästä” (aggressive foreign influencer) eli yleisemmin käytetään kai myös käsitettä vaikuttaja-agentti, mitä sanaa Aro ei käytä. Tekstin kontekstista saa vain sen näkemyksen, että kirjoittajan mukaan Peter Saramo olisi Venäjän vaikuttaja-agentti, jopa aggressiivinen sellainen. Tätä Aro ei mitenkään todista, vaan pelkästään esittää väitteen sillä perusteella, että Saramo on arvioinut kriittisesti joitakin Aron esityksiä.

Toinen selvä virhe käsiteanalyysin puutteesta ja lähdekritiikin laiminlyönnistä tulee ilmi, kun Aro esittää lukijoille parodisen Facebook-ryhmän ”Venäjän trolliarmeija” saman sotilaallisen käskyvaltasuhteen yhteydessä esittämänsä Venäjän informaatiosodankäynnin kanssa.

Aro ei ainakaan vaivaudu mitenkään esittelemään ryhmässä esitettyä kritiikkiä kyseistä samaistusta vastaan ja argumentoimaan esitettyä kritiikkiä mahdollisesti heikoksi. Ryhmän mukaan he ovat tavallisia yksityisiä suomalaisia, jotka eivät pelkästään tykkää tietyistä leimaavista väitteistä, joita heitä vastaan niin Aro kuin myös muualla suomalaisessa mediassa on esitetty.

Aron esityksestä saa vaikutelman, että tämä Facebook-ryhmä olisi osa esitettyä ”maksettua” ja ”koordinoitua” Venäjän infosotaa.

EPP:n julkaisemassa artikkelissa kirjoittaja siirtyy jo vuonna 2016 ennakoimaan tulevia oikeudenkäyntejä ja esittää: 

”Sekä Suomessa että kansainvälisesti on esiintynyt useita tapauksia, joissa Kremlin hyväksi toimivat vaikutusagentit (influencers) ovat pelotelleet kansalaisia, toimittajia ja tutkijoita, jotka ovat yrittäneet paljastaa Venäjän infosodan taktiikoita tai vakoilua” (s. 127).

Aron esittämä väite ”Kremlin hyväksi toimivista vaikuttaja-agenteista” ja näiden rikollisista toimista Suomessa on tietysti kiinnostava ja huikea – mikäli hän antaisi todisteita erityisesti Suomesta, jota hän käsittelee. Hiukan myöhemmin vasta seuraavalla sivulla 128 Aro nostaa esille ”suomenkielellä tapahtuvan trollaamisen”, joka ”näyttää olevan uusi bisnesmahdollisuus”, millä Aro viittaa Janus Putkosen toimintaan. Tällä tavallako on kaikki suomalainen keskustelu, joka liittyy Aro-nimeen, todistettu koordinoiduksi ja maksetuksi?

”Venäjä kaataa rahaa info-operaatioihin”

Aro vaatii, että informaatiopuolustusta tarvitaan ja pian (s. 129). Tässä hän tukeutuu Jarno Limnéllin väitteisiin Venäjän hyväksi tapahtuvan informaatiovaikuttamisen kasvusta.

 Aro oli itse haastatellut Limnélliä ja ilmoittaa yhtyvänsä tuohon käsitykseen, mutta jälleen antaa vaikutelman ikään kuin häneen kohdistuva kritiikki olisi osa tätä Venäjän rahakasta infosotaoperaatiota:

”Tutkimusteni ja kokemusteni perusteella olen samaa mieltä. Venäjä lisää internetin valvontaa ja kaataa rahaa infosota-operaatioihin (pouring money into infowar operations) – niin kauan kuin sen epäonnistunut talous kykenee ja Kreml jatkaa etujensa suojelemista infokentällä” (s. 129).

Aro kirjoittaa jälleen tutkimusartikkelissa Venäjän ”kaatavan rahaa infosodan operaatioihin”. Nyt operaatiot ovat jopa sodankäyntiä, ”infosodan operaatioita”.

Tämän jälkeen seuraavassa kappaleessa seuraa välitön hyppy ”brutaaleihin yksityisyyden loukkauksiin ja henkilökohtaisiin mustan pr:n kampanjoihin” toimittajia ja tutkijoita vastaan, mikä antaa vaikutelman, että kirjoittaja linkittäisi Venäjän kaatamat rahat näihin esimerkkeihin, joista hän pitää itseä eräänä ensimmäisistä.

Jessikka Aro ilmoittaa Saara Jantusen tutkivan nykyaikaisia puolustusmenetelmiä informaatiosodan kentällä sekä väittää Jantusen kohtaaman kritiikin osaksi esittämäänsä ”Venäjän hyväksi toimivien propagandistien hyökkäystä”:

”Jantusesta tuli Venäjän hyväksi toimivien propagandistien (pro-Russia propagandists) syyskuussa 2014, kun hän julkisesti totesi, että Pietarin trollitehdas saattaa käydä internetissä sotaa ja kuvaili tehtaan toimintaa. Viime vuonna Jantunen julkaisi kirjan modernista infromaatiosodasta nimellä Infosota ja esitti, että suomalainen julkinen keskustelu Venäjästä on tulosta vuosikymmenien kohdennetuista psykologisista operaatioista” (s. 130).

Aron väite on Jantusen esimerkin kohdalla yhtäläisesti pelkän väitteen tasolla.

Mitenkään Aro ei yksilöi, analysoi, käy keskustelua ja osoita, että Jantusen kohtaama kritiikki olisi todella ”Venäjän hyväksi toimivien propagandistien” harjoittamaa. Jantunen liittyi kirjassaan Infosota Jukka Mallisen esityksiin Venäjän vaikuttaja-agenteista Suomessa, mutta sen enempää Mallinen kuin Jantunen eivät ole osoittaneet väitteitään tosiksi. Aro toistaa Jantusen kirjan kautta väitteen uudelleen eikä myöskään todista sitä.

Myös Saara Jantusen kirjan kohtaama kritiikki olisi mahdollista arvioida siitä näkökulmasta, että Jantusen maalittamat henkilöt ovat olleet yksinkertaisesti tyytymättömiä kirjan huonon laadun tähden.

Aron olisi pitänyt nostaa esille sekin, että Jantusen kirja oli Otavan kustantama joulumyyntien bestseller. Jos informaatiovaikuttamista ja infosotaa Aro esittelee, niin massiivisesti monessa mediassa toimitetun erään kirjan lobbauksen tunnistaminen olisi sekin merkillepantavaa. Miten sellainen lobbaus saattoi olla niin laaja-alainen monessa eri mediassa yhtä aikaa Suomessa?

Saara Jantusen väitteet ja lopulta teos saivat tiukkaa kritiikkiä. Jantunen suutahti Erkki Tuomiojalle, joka arvosteli näkemyksiä. Peter Saramo arvosteli kirjaa ympäröinyttä myyntipuhetta ja median herättämiä valtavia odotuksia. Sotatieteiden tohtori, eversti Sampo Ahto arvioi tiukasti Jantusen väitteitä. Myös dosentti Arto Luukkanen kritisoi Jantusen kuvitelmia. Mitenkään erittelemättä ja yksilöimättä EPP:n julkaisussa Aro moittii yleistäen, että Jantusen esitysten ja kirjan saama kritiikki olisi johdonmukaisesti ”Venäjän hyväksi toimivien propagandistien” operaatio.

Lopuksi: Onko ”trollitutkimus” tiedettä vai uskontoa?

EPP-puolueen arvostetun ajatushautomon Wilfried Martens Centre for European Studies julkaisema tutkimusartikkeli on jäänyt hämmästyttävän vähälle huomiolle, vaikka juuri tämän artikkelin pitäisi tarjota tieteellisen ”todistetun” perustan niille väitteille, joita populaarimmat esitykset toistavat.

Tutkimusartikkeli osoittaa, että kirjoittaja ei dokumentoi, ei analysoi eikä hallitse alkeellistakaan käsiteanalyysiä ja sosiologisia menetelmiä esittäessään rajuja väitteitä toistamiseen. 

Tutkimusartikkelissa väite todistetaan todeksi väittämällä asia uudestaan. Tiedeyhteisön tulisi ilmaista avoin kritiikkinsä, että tuollainen tiedeartikkeli ei ole tutkimusta eikä tiedettä, vaan klassista propagandaa.

Journalistien, politiikkojen ja sotilashenkilöiden harjoittama propaganda on luonnollinen ideologiakriittinen tarkastelukohde. Propaganda muistuttaa satunnaisesti jopa uskontoa, jossa on omat tabunsa ja pyhyytensä, joita ei saa loukata.

Poliittisen propagandan yhtäläisyyksiä uskonnolliseen myyttiseen valtapeliin on havaittu tiedeyhteisössä niin idässä kuin lännessä.

Sosiologian professori Stanley Cohen kuvaili jo 1970-luvulla vallanpitäjien käynnistämää projektia, jossa tarkoituksellisesti luodaan paniikkia, jotta väitetettyjä ”syntipukkeja” voitaisiin kontrolloida ”oikeutetusti”. Niin valheet esitetään totena, huhut evidenssinä ja huolestuneisuus tukee demonisointia. Cohen havaitsi, että tuollaista paniikkia tuottavat juuri vallanpitäjät: poliitikot, piispat, journalistit. Cohenin teos Folk Devils and Moral Panics on lähes järjestelmällisesti vaiettu eurooppalaisessa ”trolli-tutkimuksessa” ja poliittisten johtopäätösten teossa.

Informaatiosodankäynnin tutkimukseen erikoistunut professori Andrei Manoilo vertasi vuosikymmen sitten ”kansallisten uhkien” tarinoita ”poliittiseen lahkoon”, ”valtiouskontoon”, jota käytetään ”massapsykoosin luomiseen”. Sen hoitamiseen tarvittaisiin ”psykiatriaa”.  Samaa pohdiskelua on venäläinen yliopistomies myös jatkanut toisaalla.

Kansainvälisen turvallisuuden kysymyksiin keskittynyt GESI-ryhmä De Granadan yliopistossa ja Naton tutkija Juan Carlos Antunez on marraskuussa 2017 esittänyt läntisen narratiivin mukaisesti uskonnon Venjän poliittisen hybridisodankäynnin osana. Kyse on ”ideologisen ja moraalisen vaihtoehdon” tarjoamisesta länttä vastaan, joka tarjoaa ”pahoja liberaaleja arvoja”. Tämä venäläinen infosota olisi Naton tutkijan mukaan sidoksissa Venäjän ortodoksisen kirkon arvoihin ja tahtoisi legitimoida toimensa jatkuvissa viittauksissa ”menneisyyteen, loistaviin traditioihin ja satumaisiin historiallisiin tapahtumiin”.

Ideologiakritiikin, propagandan ja valtapyrkimysten analysointi on jäänyt hämmästyttävän niukaksi siihen julkisuuteen nähden, kuinka valtavasti informaatiovaikuttamista esittelevät esitykset ovat saaneet julkisuutta. Länsimaiseen ajatteluun pitäisi perinteisesti kuulua juuri valtapyrkimysten analyysi.

Muistamme, miten Michel Foucault toi länsimaiseen ajatteluun voimakkaan problematisoinnin valtasuhteista ja ”hallintomentaliteetista”, jotka luonnehtivat ihmisten pyrkimyksiä hallita toinen toistaan. Valta oli kaikkialla ja myös kunkin ihmisen sisällä.

 Trollipuheissa ilmenee myös valta - ne ovat vähemmän tutkimusta ja journalismia, kuin kuuliaisuutta vaativaa uskontoa, eräänlainen kultti.

Terveisin, Juha 

Jessikka Aron BBC-haastattelu ei mennyt jämptisti

  Jessikka Aron haastattelu BBC:ssa torstaina 6.6.2019 on kirvoittanut sosiaalisessa mediassa räväkkiäkin arvioita. Monet suomalaiset ovat kokeneet, että haastattelussa asiat eivät ole aivan kohdallaan. Sosiaalisessa mediassa lausutuista moitteista osa on epäilemättä alatyylisiä eikä niitä tarvitse toistaa. Tuon lieveilmiön ei pidä kuitenkaan hämärtää sitä, että jo itse BBC-haastattelussa on vakavia ongelmia, ehkä vakavampia kuin nuo rumat sanat sosiaalisessa mediassa.

Jessikka Aro tuo julki haastattelussa joitakin elämäänsä liittyviä yksityisasioita ja kiistää nämä. Tämä kiistäminen on ilmeisen vilpillinen. Sellainen on tavallista, kun ihminen kaunistelee elämäänsä julkisuudessa. Sitä ei pidä kummeksua.

Vakavampi asia on Aron haastattelussa toistuvasti käytetty trolli-sana, jolla on loukkaava merkitys. Aron haastattelussa myös linkitetään trolli-määritelmä ainakin kolmeen hyvin yksilöitävissä olevaan henkilöön ja edelleen linkitetään näiden toiminta Venäjän valtiollisesti sponsoroiduksi propagandaksi. Kysehän on valheellinen väite.

Helsingin käräjäoikeudessa tuomion perusteluissa kerrotaan Jessikka Aron henkilötodistelusta (s. 35), että Aron mukaan

”trollit kirjoittivat internetissä useisiin eri kanaviin. Nämä kanavat ja alustat saattoivat olla mielipidepalstoja, blogi-pohjia, Facebook, Twitter ja sitten oli paljon bottitrolleja. Trollit kirjoittivat myös Youtubeen ja Instagramiin sekä loivat valeuutissivustoja. Anonyymit trollit olivat kirjoittaneet myös Ylen uutissivustoille. … Kukaan oikea henkilö ei voinut olla trolli ja siksi oli niin käsittämätöntä väittää, että Aro leimaisi tavallisia ihmisiä trolleiksi”. 

BBC:n Jessikka Aro -haastattelussa on herjaava sisältö. Siinä trolli-sanalla on maalitettu ainakin kolme tunnistettavissa olevaa tavallista ihmistä: Johan Bäckman, Ilja Janitskin ja Asta Tuominen (vaikka näitä nimiä ei lausuta). Jutussa reportteri väittää, että

”jotkut suomalaiset, Kremlin hyväksi toimivat bloggaajat alkoivat kirjoittaa Jessikkasta. Kolme heistä tuomittiin Aron loukkaamisesta ja ahdistelusta”.

BBC:n Jessikka Aro -haastattelussa esitetään valheellisia väiteitä Kremlin hyväksi toimivista bloggaajista.

Kolme heistä Kremlin hyväksi toimivista suomalaisista olisi saanut tuomion.

Ainakaan Janiskinin ja Tuomisen osalta ei voi mitenkään pitää paikkaansa, että nämä toimisivat ”Kremlin hyväksi” (pro-Kremlin). Mitään näyttöä ei ole oikeus eikä myös ”tutkiva journalismi” tuonut sellaisen Kreml-sidoksen puolesta.

Aro ei ole missään korjannut reportterin levittämää disinformaatiota, vaan pikemmin haastattelussa Aro tukee valheellista salaliittoteoriaa.

Bäckman tunnetusti matkailee ja kertoo mielipiteitään, mutta myös hänen nimeäminen ”Kremlin hyväksi” tapahtuvaksi toiminnaksi Aron tapauksessa on etääntynyt todellisuudesta.

Jessikka Aro moittii sosiaalisen median yrityksiä, että nämä sallivat tällaiset de Witin ja Bäckmanin väliset keskustelut. Tämä on "hyväksyttyä" julkista valehtelua, maailmanlaajuisesti BBC:n avulla, että suomalaiset miehet esitellään "trolleiksi". 

Aron mukaan sosiaalisen median yritykset itse asiassa mahdollistavat valtiollisesti sponsoroidun propagandan, kun nämä sallivat nuo edellä kerrotut "pahat" keskustelut.

BBC:n haastattelun lopussa Jessikka Aro lausuu itse: ”Me todella tarvitsisimme sosiaalisen median yrityksiä auttaa ratkaisemaan tämä trolli-ongelma”, ja kuvaa näytetään Marco de Witin ja Johan Bäckmanin keskustelusta, jonka säilymistä YouTubessa Aro on ennättänyt juuri välittömästi edellä moittia.

Aron mukaan sosiaalisen median yritykset eivät tee tarpeeksi. ”Ja he ovat valtio-sponsoroidun propagandan mahdollistajia”.

Sinänsä on Naton viestinnälle tyypillistä, kuten Naton viestinnän osaamiskeskuksen yksikönjohtaja Markku Mantila taannoin menetteli vaatiessaan erästä teosta sensuuriin, että Naton piirissä halutaan rajoittaa tiukasti median toimintaa. Jessikka Aro on käynyt useissa Naton eri tason tilaisuuksissa ja mahdollisesti oppinut siellä samaisen vaatimuksen kontrolloida ja rajoittaa ihmisten vapautta.

Ainakaan missään hän ei ole moittinut vastaavia vaatimuksia. Nyt hän moittii BBC:n haastattelussa tiukasti, että de Wit ja Bäckman saavat keskustella YouTuben videolla!

Niin Aro kääntää vastuun sosiaalisen median yrityksille, että näiden pitäisi torpata tuollaisten haastattelujen julkistamisen. Kun sitä torppaamista ei tapahdu ”riittävästi”, niin Aron mukaan ”he ovat valtio-sponsoroidun propagandan mahdollistajia” - taustalla de Witin ja Bäckmanin haastattelu.

De Witin ja Bäckmanin haastattelu oli tosiasiallisesti tuskin yhtään valtiollisesti sponsoroitua propagandaa. Kansalaisaktivistit keskustelevat videolla, jonka tekeminen ei tarvitse valtiollista sponsorointia. Keskustelun aihepiiri oli mitä ajankohtaisin suomalaisessa yhteiskunnassa tuossa tilanteessa. Aro ei nähtävästi hyväksy, että hänen kanssaan eri mieltä olevat saavat keskustella yhteiskunnallisesta ajankohtaisesta aiheesta.

Aro katsoo jopa nousseensa niin korkealle, että hän pitää vapautenaan leimata valheellisesti suomalaisia kansainvälisen BBC:n haastattelussa. Eihän todellisuudessa de Witin ja Bäckmanin haastattelussa ole yhtä kopeekan vertaa valtiollista sponsorointia, ei myöskään Janitskinin ja Tuomisen toiminnassa.

Kyllä jämptit ilmaukset pitäisivät kuulua niin Jessikka Aron kuin hänen vastapuolensakin kielenkäyttöön yhdenvertaisesti.

Terveisin, Juha

Sensuuria vaatinut Markku Mantila – miksi Nato on avointa yhteiskuntaa vastaan?

Maisteri Markku Juhani Mantila, Naton strategisen viestinnän osaamiskeskuksen (Nato StratCom COE) yksikönpäällikkö. Muutama kysymys virisi teidän äskettäisen ärhäkkään purkauksenne johdosta, jossa vaaditte erästä julkaisua levityskieltoon. 

Sotilasliitto Naton viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkö Markku Mantila on vaatinut, että tämä teos pitää vetää pois levityksestä ja myynnistä!

Voisisinko kysyä teiltä tai esimieheltänne muutamia kysymyksiä, vaikka tiedän surullisena ja pettyneenä, että Teidän edeltäjänne Antti Sillanpää jätti toki myös vastaamatta hänelle lähetettyihin kysymyksiin?  Jotta nämä vähäiset kysymykset eivät mene epähuomiossa roskapostiin, niin esitän ne myös julkisesti, sillä tunnetusti Nato lukee kaikkea, joskus jopa hyvin allergisesti, mitä siitä kirjoitetaan. Viesti lähetty Naton viestinnän osaamiskeskuksen sähköpostiin 6.6. klo 13:49.

Lännen median  mukaan Te olette kertonut, että ette tarvitse ”kauheasti yleissivistystä” näkemykseenne, jonka mukaan Suomessa toimivan laillisen yhdistyksen Euroopan riippumaton hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistys ry:n ("European Center of Excellence for Counteracting Hybrid Threats" ) julkaisema teos EU's Infowar on Russia on ”täyttä tuubaa” ja ”täyttä roskaa”, minkä johdosta vaaditte kirjan levityksen lopettamista.

Onko tämä vaatimuksenne ja arvionne teoksen levityskiellosta Naton osaamiskeskuksen käsitys vai pelkästään teidän henkilökohtainen purkauksenne?

Ette ole yksilöinyt, mikä olisi ”tuubaa” ja ”roskaa” Euroopan riippumattoman hybridiuhkien tutkimuskeskus yhdistyksen julkaisussa, mutta liittyykö se paperin laatuun, kuvitukseen, tekstin asetteluun vai joihinkin siinä esitettyihin asioihin?

Onko sotilasliitto Natolle ja teidän osaamiskeskukselle yleisempääkin, että avoimen kansalaisyhteiskunnan toimintaa ja kirjojen julkaisemista halutaan rajoittaa sekä virtaviivaistaa Naton oman narratiivin kaltaiseksi?

Eikö teidän vaatimuksenne levityksen lopettamiseksi tälle analyyttiselle teokselle ”EU´s Infowar on Russia - Putting In Place A Totalitarian Media Regime And Speech Control” kerro juuri siitä, mitä kirjoittaja analyysissään esitti ”Totalitarian Media Regime and Speech Control”? Sitäkö te Naton viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkönä haluatte: median totalitaarista hallintaa?

Yli 13 000 ihmistä on lukenut MV-lehden artikkelin, ”EU:n infosota: totalitaarinen media ja puhekontrolli” (18.12.2016), jossa esitellään Teidän hyökkäyksenne kohteeksi joutunut teos.  

Tulisiko Teidän tai Naton viestinnän osaamiskeskuksen mukaan myös rajoittaa kansalaisten edellytyksiä lukea tuo artikkeli ja rajoittaa näistä asioista käytävää keskustelua?

Tuossa teoksessa Jon Hellevig määrittelee EU:n kohtaamia ongelmia, joita ilmeisesti teidän mukaanne ei saisi lausua ihanasta EU:sta. Onko tulkinta väärin?

Mikä tässä teoksen esittämässä analyysissä on ”roskaa” ja ”tuubaa”:

”Uudet itsenäiset puolueet haastavat perinteiset EU-myönteiset konsensuspuolueet sekä vasemmalta että oikealta. Ihmiset ovat kyllästyneet EU:n eliitin ohjelmaan maahanmuuttajien massatuontiin. Eurooppalaiset populaatiot ovat sotajalalla sitä vastaan, minkä he näkevät voimakkaana, vastenmielisenä vieraan kulttuurin tunkeutumisena ja Euroopan perinteisten arvojen hävittämisenä, alkaen uusista seksuaalisista tavoista ja poliittisesti korrektista halveksittavasta uuskielestä.”

Arvoisa maisteri Markku Mantila, teidät tunnetaan aika antaumuksellisena miehenä, joka ottaa tämän johdosta myös tappiot ”henkilökohtaisesti”. Te jätitte edellisen eroanomuksenne kiirastorstaina 13.4.2017, kaksi päivää professori Alexandr Duginin vierailun jälkeen. Olitte henkilökohtaisesti ja antaumuksellisesti yrittäneet estää kaikin käytettävissä olevin oikeuksin professorin vierailun Suomessa. Tiistaina 11.4.2017 te tunnustitte tappionne, ”ihan taitavaksi informaatio-operaatioksi” Duginin saamisen Suomeen, ja jo torstaina 13.4.2017 te jätitte eroilmoituksenne Valtioneuvoston viestintäpäällikön tehtävästä. 

Miksi teille on niin vaikea suvaita, että toiset akateemikot ja ihmiset ylipäätänsä ajattelevat eri tavalla kuin te itse? Miksi te haluatte estää näitä ihmisiä jopa puhumasta ja keskustelemasta?

Maisteri Markku Mantila, teidän vihanne avointa yhteiskuntaa vastaan vaikuttaisi toistuvan yhä uudestaan. Uusi Suomi -websivustolla te ärähtelitte muutama vuosi sitten suomalaista kansalaismediaa MV-lehteä vastaan väittäen, että lehti olisi ”sekoitus kaunaa, mielikuvitusta, vihaa ja systemaattista vääristelyä. Se on hyvin Suomi-vastainen sivusto”. Edellispäivänä te olitte antanut jopa Reutersille erikoisen haastattelun ”ihanasta EU:sta”, jonka ihanuutta Venäjä katalasti viekoittelesi suomalaisia epäilemään. 

Oletteko yhä edelleen tuossa tunteessa, että Venäjä olisi syypää siihen, jos suomalaiset epäilevät EU:n ihanuutta? Oletteko kauan kokenut tuollaisia ajatuksia?

Kun te maisteri Markku Mantila toimitte siellä Naton viestinnän osaamiskeskuksen yksikönpäällikkönä, niin oletteko te miten kokonaisvaltaisesti, suunnitelmallisesti, strategisesti ja konkreettisesti valmistelleet suomalaisten mielipidevaikuttajien (erityisesti toimittajien) koulutusta ja valmennusta sen hyväksi, että nämä henkilöt välittäisivät suomalaisille oikeaa narratiivia – eivätkä sortuisi noihin epäilyihin ja ”roskaan”, josta olette äskettäin Lännen mediassa syyttäneet erään juristin kirjoittamaa teosta?

Ylen A-studiossa 9.1.2017 te olitte taas erittäin huolestunut valtioneuvoston viestintäpäällikön omainaisuudessa, koska koitte, että Suomessa oli viritetty epäluottamusta ja eripuraa päättäjien ja kansalaisten välille. Siinä olisi jopa Venäjän vaarallinen hybridiuhka, kun suomalaiset ilmaisevat demokraattisen yhteiskunnan mukaisesti kritiikkinsä ja tyytymättömyytensä. Miksi teille on niin vaikeaa hyväksyä, että demokratiaan kuuluu kritiikin ja tyytymättömyyden jatkuva olemassaolo? 

Olisiko elämänne helpompaa, jos kansalaiset kiittäisivät päättäjiä, osoittaisivat suosionosoituksia kaikille sanoille ja teoille, joita hyvistä päättäjistä kerrotaan? Tulisiko mielestänne maailma sillä tavalla paremmaksi?

Niin kuin te Naton viestinnän osaamiskeskuksessa varmasti tiedätte, jos olette päteviä ettekä harhaisia, niin olen riippumaton ja vapaa osa-aikainen siivooja, jolla ei ole mitään Kremliin liittyvää ohjausta tms., vaikka esitin nämä kysymykset ärhentelynne johdosta, joka on hämmentänyt vapautta ja sivistystä kunnioittavia täysipäisiä suomalaisia.

Terveisin, Juha-siivooja

Tiedustelulainsäädäntö voimaan – tavallisen suomalaisen huoleton elämä

Tiedustelulait tulivat tänään kiireellisinä voimaan. Sosiaalisessa mediassa näkyy, että monet kansalaisaktivistit ovat kokeneet huolestuneisuutta, koska pelkäävät joutuvansa epäasiallisen kyyläyksen kohteeksi. Tietenkin ihminen tuntee normaalisti vähintäänkin vaivautuneisuutta, jos on kyyläykseen maalitettu. Tai jos hän on tunteeltaan niin herkkä, että kokee edes epäilyä asiassa. Pääasiassa huolestuneisuus on kuitenkin aivan aiheetonta.

”Viranomaiset saavat turhaan etsiä minua”

Tietenkin huolestuneisuus on aiheetonta, sillä viranomaisilla ei ole oikeasti mitään resursseja tavallisen kansalaisen seurantaan. 

Resurssit riittävät vain hyville tyypeille maksettaviin palkkoihin, joka on uuden lainsäädännön perimmäinen tarkoitus. 

Oikeita agentteja lainsäädäntö ei tietenkään tavoita, minkä kansalaiset ymmärtävät hyvin: tiedustelulainsäädäntö tarjoaa vain työvälineitä kansalaisaktivistien seurantaan. 

Jopa viekkaampi aktivisti voi hankkia anonyymin prepaid-liittymän, käyttää sitä erityiskäyttöön hankitussa erillisessä puhelimessa ja tietokoneessa vpn-liittymän kautta esimerkiksi venäläisessä sähköpostiohjelmassa, jota ei ole mitenkään rekisteröity tai nimetty henkilön nimeen, ei tavallisella tietokoneella ja kännykällä. Vielä parempi, jos näitä yhteyksiä ei käytä kotona eikä vakiokännykän läheisyydessä. Myös muut järjestelyt näiden lisänä sekoittavat täysin viranomaisten kyvyn kyylätä aktivistia, jos hän tahtoo kätkeytyä.

Ymmärrettävästi tavallinen kansalainen kokee nuo moninaiset järjestelyt turhan vaikeaksi ja rahakkaiksi. Itse asiassa useimmat ymmärtävät lopulta, että heillä ei ole mitään salattavaa.

Helsingin Sanomat ei kertonut tänään kesäkuun alussa mitään tiedustelulainsäädännön voimaantulosta. Sitäkin laajempi oli turpo-kokemusasiantuntijan Jessikka Aron haastattelu, jossa oli pahan edustajiksi maalitettu iso joukko suomalaisia kansalaisaktivisteja. Näillä kansalaisaktivisteilla voi olla hyvä syy tuntea joutuvansa tiedustelulainsäädännön mukaisen kyyläyksen kohteeksi. Jos nimi löytyy Hesarista pahisten joukosta, silloin kyyläystä voi pelätä syystä.

Vuosi sitten kesällä 2018 olin etelä-Venäjällä äärimmäisen kuuman aron laidalla. Niissä tunnelmissa vaihdoin Juha Vainion lauluun ”Käyn ahon laitaa” ainoastaan yhden sanan ”Käyn aron laitaa”.

Järjestelmä tarpeeksi on mua lypsänyt
Luulen, että aika alkaa olla kypsä nyt
Tulkaa viekää sitten vaikka tuhkat pesästä
Mut' minä nautin kesästä

[Chorus]
Käyn ahon laitaa
Minä ilman paitaa
Ei estä kukaan kun matkaa teen
Vain suvituulen
Minä kutsun kuulen
Se ottaa mukaan mun uudelleen

Viranomaiset saa mua turhaan etsiä
Vielä riittää sentään jonkin verran metsiä
Enkä välitä mä kuulla yhtään uutista
Sen raatikaisen tuutista

Vakavasti ottaen olen eräitä kertoja joutunut torjumaan viranomaisten ja yksityisten kansalaisten huolestuneisuutta tunnelmista, joissa epäillään seurantaa ja kyyläystä. Yhtä levollinen voi tavallinen kansalainen olla Suomessa yhä edelleen, kuin kaukana suomalaisten viranomaisten tavoittamattomissa kuuman aron laidalla ilman paitaa.

Puolustusvoimien tiedustelulaitos

Suomen Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen apulaisjohtajan paikalta eläkkeelle jääneen eversti Martti J. Karin haastattelu Etelä-Suomen Sanomissa 10. tammikuuta 2018 oli jännittävä. Hänen laitokseensa liittynyt tietovuoto Helsingin Sanomille oli tullut KRP:n rikostutkinnan kohteeksi. ESS:n haastattelussa eversti evp. Kari varoitti Venäjää vastaan: ”Me olemme liian sinisilmäisiä”.

Sisällöllisesti ESS:n haastattelu oli varsin köyhä. Se antoi kuitenkin kiinnostavan pilkahduksen siitä paranoidisuudesta ja salaliittoteorioiden villistä kehdosta, joka mahdollisesti vallitsee Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella, joka vastaa käytännössä tiedustelulainsäädännön mukaisesta valvonnasta.

Karin mukaan Suomen valtiollisen johdon ”mahdollisia Venäjä-kytkentöjä” ei ole riittävästi aikoinaan selvitetty. Itse tiedustelulainsäädäntöä eversti evp. Kari kommentoi ESS:n haastattelussa kuitenkin levollisesti:

”Turha stressata, ellet olet vakooja tai terroristi”. ”Tavallisen kansalaisen sähköpostiviestit poistetaan, jos ne tarttuvat seulaan”.

Eversti evp. Karin levollista huomautusta ”tavallisesta kansalaisesta” ei pidä mitenkään väheksyä, vaikka tiedustelulaitos onkin tunnettu salaliittoteorioista ja aiheettomasti vainoharhaisuudesta. Suomessa on korkeatasoinen viranomaisten sisäinen valvonta. Se huolehtii, että esimerkiksi meikäläisen pappakuntoilijan sähköpostiviestit poistetaan aivan kiireellisinä, jos ne tarttuisivat johonkin seulaan. Jos vaikka Puolustusvoimain tutkimuslaitos olisi laittanut kyselyn aiheesta, se olisi torpattu mitä nopeimmin, koska tavallista kansalaista ei valvota.

Julkista mustamaalausta ja parjausta

Yleisradio ja suomalaiset sanomalehdet uutisoivat 1. marraskuuta 2016 hyvin laajasti saamansa tiedon mukaisesti, että Supo epäilee Venäjän ostaneen sotilailleen kiinteistöjä Suomesta. Supo oli toimittanut eduskunnan hallintovaliokunnalle julkisen lausunnon, jossa Supo antoi ilmi, että nimenomaan Venäjä on tehnyt Suomessa epäilyttäviä maakauppoja. 

 

Iltalehti on myös tämän esitetyn tulkinnan mukaisesti ymmärtänyt Suojelupoliisin yleisön keskuuteen saattaman viestin, että Venäjä valmistelisi jopa tunnuksettomien joukkojen majapaikkoja Suomesta maakauppojen avulla. 

 

Suojelupoliisin eduskunnan kautta julkisuuteen saattama viesti totesi sanatarkasti seuraavasti:

”Suomessa on havaittavissa sekä ilmiöitä, joissa voi olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen että suoranaisesta vaikuttamisesta. Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa, havaitaan jatkuvasti. Tällaisesta voi olla kyse maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa”.

”Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.”

Mikäli valtiollisen turvallisuuden kannalta yleisön keskuuteen levitetyt em. tiedot, mielipiteet tai viestit olisivat jopa todella aidosti merkittäviä, niin siitäkin huolimatta Supon toimintatapa oli poikkeuksellisen julkisuushakuinen ja varmasti omiaan luomaan panettelua, solvausta ja epäluuloa venäläisiin kansallisen ja etnisen alkuperän johdosta.

Suomen rikoslaki (13.5.2011/511) määrittelee kiihottamisen kansanryhmää vastaan 11 luvussa:

"Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Supon lausuntoa seuranneet mediassa ilmaistut muukalaisvihamieliset teot loukkasivat ihmisoikeuksia ja uhkasivat oikeusvaltion periaatteita ja demokratian vakautta. Vuonna 2003 tehtiin Euroopan neuvoston tietoverkkorikoksia koskevaan yleissopimukseen (SopS 60/2007) rasistisia rikoksia koskeva lisäpöytäkirja (ETS 189) ja 28. marraskuuta vuonna 2008 tehtiin neuvoston puitepäätös rasismin ja muukalaisvihan tiettyjen muotojen ja ilmaisujen torjumisesta rikosoikeudellisin keinoin (neuvoston puitepäätös 2008/913/YOS). Niiden tavoitteena on ollut lisätä eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä muukalaisvihamielisten lausumien leviämisen torjumiseksi. Suomessa SUPO ja media ovat kuitenkin lisänneet tuota vihamielisyyttä viime vuosina.

Niin kuin HE 317/2010 määrittää lainsäädännön ja käytännön nykytilan: 

”Kiihottamisrikoksessa yleisön keskuuteen levitetään lausuntoja tai tiedonantoja, joissa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin kansallista, rodullista etnistä tai uskonnollista ryhmää taikka niihin rinnastettavaa kansanryhmää.”

Tuollaisen suorastaan rikollisen julkisen kiihotustoiminnan jälkeen tavallinen suomalainen saattaa joutua turhaan epäluuloon ja huolestua ikään kuin hän joutuisi myös kyyläyksen kohteeksi uuden lain nojalla, vaikka todellisuudessa hän ei vain hyväksy suomalaisen agendamedian ja Supon harjoittamaa länsiliittouman informaatiovaikuttamista, jossa kylvetään poliittisia ja sotilaallisia likaisia tarpeita varten vihaa ja epäluuloa Venäjää ja venäläisiä vastaan sekä viritetään samassa yhteydessä salaliittoteorioita kansallismielisestä kritiikistä haittamaahanmuuttoa vastaan. 

 

Tavallisen suomalaisen ei pidä kuitenkaan olla huolissaan yleisen ilmapiirin paranoidisuudesta huolimatta, sillä käytännössä viranomaistoiminta ja sen oikeudellinen valvonta ovat poliittisesti neutraalia sekä oikeudellisesti tasapuolisuutta ja yhdenvertaisuutta suojaavaa. Supo huolehtii tiedustelulainsäädännön suomista tehtävistä tasapuolisesti, ei mitenkään kiinnostu tavallisesta suomalaisesta, jolla on mielipide. Supo on itse luvannut, että se ei ole niin vainoharhainen kuin sen julkiset esitykset medialle ja eduskunnalle antaisivat olettaa.

Viranomaisten ylilyönnit torpataan heti

Suomen Puolustusvoimien Tutkimuslaitos otti toista vuotta sitten yhteyttä eversti Karin johtamaan sotilastiedusteluun allekirjoittaneen pitkäaikaistyöttömän osa-aikaisen wc-siivoojan ja pappakuntolijan selvittämiseksi. Epäselväksi on jäänyt, oliko tehtävänä selvittää mahdollista cooper-testin suorituskykyä vai wc-pönttöjen lukumäärää siivoustyön jälkeen.

Martti J. Kari ei ole henkilökohtaisesti kiistänyt eikä vahvistanut, onko Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen kyseisen pyynnön jälkeen sotilastiedustelun vastavakoilu (sekä KRP, joka sai myös saman yhteydenoton) aloittanut sähköpostien ja muun tietoliikenteen kyyläämisen tai jotkut muut tiedustelutehtävät. Se tiedetään aivan varmasti, että tuloksena ei ole kuitenkaan ollut mitään ”löytöä”, koska mitään ei ole ”löydettävissä”. 

 

Melkein yhtä varmana voidaan olla, että viranomaisten keskinäinen omavalvonta on torpannut tavalliseen kansalaiseen kohdistetut epäluuloisuudet ja kyselyt. Jos yksittäinen viranomainen intoutuu, systeemi suojelee tavallista kansalaista siinä tilanteessa!

Esimerkiksi Suomessa Journalistiliitto ja Naton hybridilaitos tunnetaan vainoharhaisuudestaan. Molemmat ovat blokanneet pappakuntoilijan Twitterissä, vaikka heille ei ole koskaan mitään viestiä lähetetty. He varautuvat jo etukäteen. Suomalaisen systeemin hyvä omavalvonta näkyy siinä, että Journalistiliiton ja Naton hybridilaitoksen vainoharhaisuudella ei ole lopulta mitään merkitystä, kun tiedustelulain mukainen valvonta on kyseessä. Silloin tavallinen kansalainen ei ole kohteena, vaikka Journalistiliitto ja Naton hybridilaitos kokevat juuri tavallisen kansalaisen vihollisekseen. 

Martti J. Kari on ollut keskeinen henkilö tiedustelulainsäädännön laadinnassa. Tuossa laissa on kyse siitä, mitä oikeaa tulosta yli 20 miljoonan euron sijoittaminen tiedustelutoimintaan, ”väärän tiedon jahtaajille”, saa aikaan Suomesssa.

19.4.2017 julkaistut sivumäärältään massiiviset mietinnöt antavat erään ikävän näytteen tarkoitusperistä: Puolustusministeriön sotilastiedustelua varten mietintö 394 sivua ja Sisäministeriön siviilitiedustelua varten mietintö 452 sivua. Sisällöltään näissä on runsaasti päällekkäisyyksiä.

Massiivinen sivumäärä kätkee massiivisen määrän vastaamatta jätettyjä vakavia ongelmia, joista pienin on esitettävät noin 20 miljoonan euron vuosittaiset lisäkulut kaikenlaisen tiedustelun mahdollistamiseksi.

Sotilastiedustelun tarpeellisuus määritellään esityksen sivulla 12 ”informaatio-operaatioilla” ja ”hybridivaikuttamisella”. Sivulla 29 sotilastiedustelun mietinnössä todetaan ”sosiaalisen median” keskeisyys sotilastiedustelulle. 

 

Siviilitiedustelumietinnössä nähdään uhkien luonteeksi, että osallistujat ”kommunikoivat yli valtiorajojen”. Tätä varten tarvittaisiin ”uhkien taustalle olevien valtiollisten ja ei-valtiollisten tahojen tunnistamista”. Siviilitiedustelumietintö luonnehtii esityksen tavoitteeksi suojautua ”valemediaa” ja ”väärän tiedon levittämistä vastaan” (s. 127). 

 

Yksityiskohtaisissa perusteluissa painotetaan, että ”tiedustelumenetelmien käyttö ei olisi rikossidonnaista” (s. 182).

Tiedustelulainsäädännön mietinnön jälkeen on entistäkin selvempää, että ankarasti totuutta puolustavan vaihtoehtoismedian aktivistien ei tarvitse olla huolissaan. Heitä ei suinkaan kyylätä. Ongelmana on ”valemedia” ja sen aktivistit. Suomessa ei ole tiettävästi ”valemediaa”, jos agendamediaa ei lueta siihen. Lainsäädäntö on pikemmin varautumista tulevaisuuteen, jos tuollainen valemedia ilmaantuisi suomeksi.

Arkinen tavallinen pappakuntoilija

En tiedä, milloin minut olisi kutsuttu ja kuka olisi minut nimittänyt Kremlin trolliksi, koskapa oma kokemukseni elämästäni on ollut hyvin tavanomainen, jopa arkinen. En ole tavannut ketään merkittävää venäläistä tai muuta ulkomaista henkilöä, jolla olisi poliittinen tai sotilaallinen asema, en edes suuria mediapersoonia ole tavannut. Julkinen leikinlasku ja yksittäinen epäluuloisuus ovat eri asioita, kuin vakava harkinta ja sen mukainen viranomaistoiminta. Jälkimmäinen on lopulta tärkeää uuden lainsäännön voimaantulon jälkeen.

Venäläisen huippupoliitikon Vladimir Žirinovskin asiamies Suomessa George Paile piti aivan varmana 2000-luvun alussa aiemman kokemuksensa perusteella mm. eduskunnan oikeusasiamiehen toimistossa, että puhelintani ja sähköpostiani poliisi tulisi kuuntelemaan ja seuraamaan, vaikka poliisi ei ikinä asiaa tunnustaisi eikä ikinä käräjäoikeudelta kyselisi lupia. Tuollainen epäluuloisuuteen perustuva maailma oli ihan outo, koska mitään salaisuuksia ei ole puhelimessa tai sähköpostissa (eikä missään muuallakaan). Nykyään tiedetään viranomaisten toistuvista vakuutteluista, että epäluuloisuuteen ei ole todellakaan mitään perusteita – ei silloin muinoin, eikä nykyään tiedustelulainsäädännön voimaantulon jälkeen.

Minulta kysyttiin muutama vuosi sitten poliisin valvonnassa, onko mediassa tai kirjoissa kirjoitettu minusta, valvotaanko tai seurataanko minua. Miten koen asian? Siihen vastasin silloin, että mielestäni ei mitenkään poikkeuksellisesti ainakaan valvota – niin kuin eurooppalainen käytäntö, elämäni on rentoa ja kivaa. Lisäksi minun piti selittää, miten tulen toimeen taloudellisesti, kun jo vuosia aiemmin olisin romahtanut taloudellisesti kirkkoherranviran päätyttyä. Kerroin, että köyhäähän tämä elämä on. Uusia vaatteita en ole ostanut moneen vuoteen. Noiden vastausten jälkeen kaikki muutkin tunnustukseni, että RT-kanava löysi minut puhelinsoitolla ja Iranin suurlähettiläs löysi minut puhelinsoitolla, olivat vain ärsyttämässä lisää kyselijöitä. Olen näin täysin vilpitön ja avoin, koska en voinut nähdä mitään merkillistä siinä, jos joku ihminen löytää minut puhelimella.

Minulla ei ole mitään jännittäviä ja suuria rajojen yli ylittäviä suhteita eikä edes suomalaista poliittista aktivismia. Tilanne on varmasti toisenlainen ihmisillä, joilla on noita suhteita ja aktivismia. Kukaan ei Supossa tai ulkomaantiedustelussa enää ainakaan nykyään tunne nimeäni, missään rekisterissä ei ole nimeäni: Pappakuntoilija on ehkä innokas, mutta vain lenkkipoluillaan. Poliisi on jo kysynyt kerran seurannasta ja saanut riittävän vastauksen, että en tunne mitään seurantaa. Hullujen huoneelle joutaa jokainen tavallinen kansalainen, jos tuntee itsensä seuratuksi, sillä tiedustelulainsäädäntö ja viranomaiset ovat selvästi vakuuttaneet, että tavallinen kansalainen voi olla huoleton.

Johtopäätöksenä on kaikesta koetusta ja nähdystä helppous rentoutua, odottaa kesän helteitä, jotta Suomessakin voi ottaa kuumalla säällä paidan pois. Mikään viranomainen ei kyylää tavallista kansalaista. 

Terveisin, 

Juha Molari

pappakuntolija 

ISIS-Sannan sisarvaimo: vanha tuttu Katja

Taannoin Ilta-Sanomat kertoi ”tavallisesta” Sannasta, jonka perheeseen tuli mustaan kaapuun pukeutunut toinen vaimo. Tällä kantasuomalaisella Sannalla oli sittemmin avainrooli radikaalissa eräässä uskonnollisessa fanatismissa, josta CNN on kertonut juttua. 

Kuten iltalehdistämme tiedämme, että Sanna tahtoo takaisin Suomeen.

ISIS-Sannan sisarvaimo

Samaisen uskonnollisen fanatismin johtohahmoihin kuuluu myös toinen kantasuomalainen nainen, Sannan sisarvaimo, jota Ilta-Sanomat kutsuu jutussaan epätarkasti ”Fatimaksi”. Käytettäköön tästä ”Fatimasta”, Kokoomuksen ex-kansanedustajan tyttärestä kuitenkin toista nimimerkkiä ”Katja”. Hän on nyt jo keski-ikäinen nainen, 47 vuotta vanha suomalaisnainen, vuonna 1972 syntynyt.

Katja ei ole tällä kertaa rikoksesta epäiltynä. Hän ei ole mitenkään merkillinen: niin voi käydä kenelle tahansa kokoomusperheen lapselle, että he radikalisoituvat monikulttuurisissa uusissa tuulissa.

Pääkaupunkiseudulla asuva Katja-lähihoitaja oli keväällä 2016 kuulusteluissa todistajan asemassa terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmisteluista. Tuolla kertaa epäilyksen ja sittemmin syytteen kohteena olleet miehet vapautuivat terrorismin rikoksen syyttelyistä tuomioistuimen päätöksellä. Ex-Katja on myös käynyt omien lastensa kanssa Syyriassa ja vuonna 2016 saanut tuomion lapsikaappauksesta. Vuonna 2013 Katjasta tuli Sannan sisarvaimo. Tunsin Katjan ennen kuin hän oli Sannan sisarvaimo.

Sannan sisarvaimo ex-Katja, kokoomuspolitiikon perheeseen syntynyt suomalaisnainen, lähihoitaja, levitti tai ainakin yritti levittää uskontonsa mukaista aineistoa johtamansa yhdistyksen avulla myös suomalaisiin vankiloihin, mistä menestyksellisestä ”uudesta tuulesta” hän kirjoittaa ylpeänä 23.4.2018. 

Ilta-Sanomat kertovat aivan oikein, että ex-Katjan isä oli yritysjohtaja ja mukana politiikassa. Katjan ollessa lapsi, vanhemmat erosivat ja Katja eli äitinsä kannssa, kunnes teininä hän asui vuoden Lähi-idässä isänsä luona, itse asiassa Bahrainissa. 1990-luvun puolivälissä Katja löysi gambialaisen miehen ja välit katkesivat isän kanssa. Katja otti uuden uskonnon vakavammin kuin gambialainen miehensä. Kolmannen lapsen jälkeen tämä pariskunta erosi. Nyt Katja sai arabiankielisen nimensä, ensimmäisen sellaisen.

Ex-Katjasta tuli musliminaisten johtaja. Hän oli naimisissa useiden muslimijohtajien kanssa. Ilta-Sanomat puhuvat ”pika-avioliitoista”. Helmikuussa 2011 Katja sai neljännen lapsensa algerialaisen miehen kanssa. Tätä ennen hänellä oli ollut ainakin kaksi amerikkalaista miestä ja se ensirakkaus gambialainen mies.

Uskonnollisen keskustelupalstan ylläpitäjä

Uskonnollisella keskustelupalstalla hän on toinen ylläpitäjistä nimimerkillä ummuyusuf. Katja kirjoitti lähes puolet palstan viesteistä. Hän toivotti erään jumalansa kunniaksi voittoa Jabhat Al-Nusra -joukoille.

Näissä joukoissaan Sannan sisarvaimo oli johtohahmo jo ennen Sannan tuloa perheeseen vuoteen ja miehensä lämmittäjäksi. 

Tuolla uskonnollisella keskustelupalstalla ummuyusuf-nimimerkillä Katja-lähihoitaja kirjoitti myös ”isänmaallisuudesta”, jota saisi tuntea vain sellaista uskontonsa mukaista kalifaattia kohtaan, jossa noudatetaan uskontonsa mukaista fanaattista lainsäädäntöä. 

Vuonna 2010 hän osallistui tuohtuneena keskusteluun ja tuomitsi Lady Fitness -kuntosalin, jossa oli annettu rukouskielto hänen uskontonsa edustajille. 

Kun ”piilorasistiseksi” moittimansa Suomi ei miellyttänyt ex-Katjaa, lähihoitajaa, hän kehui Syyriasta lähettämissään teksteissä uskonsisarilleen ”neitseiden paratiisia”, jossa komeat uskonsoturit käyskentelevät kaduilla ja lampaanrahaa riittää.

MV-lehti on kertonut 9.2.2017 Katjasta, joka oli piiloutunut nimimerkkiin ummuyusuf. Hän oli liittynyt edellä kerrotulle foorumille 16.9.2004 ja lähettänyt 1855 viestiä siihen mennessä. Siellä hän oli kirjoittanut hurjat määrät uskonnollista fanatismia yhdessä ex-Olavin kanssa, joka sai kiihkoilunsa tähden sittemmin myös lievän rikostuomion Suomessa.

Supon tuttu viimeistään vuodesta 2009

Marraskuussa 2009 Katja oli tuohtunut uskontonsa mukaiseen pyhään vihaan siitä, että allekirjoittanut piti toisen suomalaismiehen kanssa esitelmän uskonnollisesta terrorismista. Salaista sisäpiiriään varten hän tuomitsi sähköpostikeskusteluissaan uskontonsa mukaisiin tuomioihin meidät esitelmöitsijät ja kävi keskustelua mm. edellä kerrotun uskonnollisen foorumin toisen ylläpitäjän sekä monien uskonnollisen ryhmänsä edustajien kanssa. Viimeistään vuonna 2009 on aineistoa tuosta ryhmästä mennyt Suojelupoliisin tietoon, ilmeisesti jo vuosia aiemmin.

Katja kutsui sitä ”sonnan levitykseksi” (30.11.2009 klo 22:11), kun allekirjoittanut ja herra Tammi tuomitsivat minkä uskonnon nimissä tahansa tehdyn terrorismin tai terrorististisen teon valmistelun esitelmässään. Herra Tammi sai pahimmat uhkaukset, joita ei ryhmä tietenkään tarkoittanut päästää kohdehenkilöiden tietoon: ”Onko tälle miehelle kerrottu mitä rangaistusta tämänkaltaisen sonnan levittämisestä seuraa?” 

Tämän jälkeen Katja vyöryttää pyhiä tekstejään sisäpiirinsä tietoon. Teksteissään hänen jumalansa kehottaa tällaisissa tilanteissa rankaisemaan ja taistelemaan. Baqarasta tekstejä esitetään useampia. Myös tämä teksti annettiin ”hartaudeksi” meitä pahasti puhuneita miehiä vastaan:

”Kun rauhoitetut kuukaudet ovat kuluneet, taistelkaa uskottomia vastaan missä heitä tapaattekin, vangitkaa ja saartakaa heidät ja väijykää heitä kaikkialla”.

Onnellisia pika-avioliittoja

Katja-lähihoitaja on puheenjohtaja iqra ry:ssä, joka julkaisee uskonnollista kirjallisuutta, jossa opastetaan mm. onnellisen avioliiton salaisuuksiin. Katja-lähihoitajalla on kokemusta monestakin onnellisesta pika-avioliitosta.

Sittemmin Katjalla on ollut monta nimeä, jotka hän on saanut uskonnollisen fanatisminsa mukaisesti, johon hän on siis liittynyt. Tämän uskonnon nimeä älköön mainittako, ettei syntyisi epäilyä fobioista tai rasismista, mitä tuomiota Katja on valmis yhä uudestaan eri tilanteissa lausumaan ennakkoluuloista ja piilorasistista suomalaista yhteiskuntaa vastaan. Jääköön mainitsematta Katjan uusi uskonto ja ns. jumala. Kaikki eivät ole samanlaisia kuin Katja, joka itsekin kertoo tuntevansa vain hyviä ihmisiä. 

"Hyviä ihmisiä kaikki"

Ex-Katja kertoi KRP:n kuulusteluissa, että hän on ”itse aktiivinen ja yksi vanhimmista meidän yhdyskunnassa ja yhdistyksessä”. Hän tuntee tuolloin epäiltynä olleet miehet, mutta ei henkilökohtaisesti. Sittemmin käräjäoikeus vapautti nämä kolme miestä terrorismin rikokseen liittyvistä epäilyistä. Heillä oli vain rahan käytössä rikollista holtittomuutta, kun olivat lähteneet Syyrian matkalle ja ostaneet retkivarustuksiaan mm. suomalaista verottajaa huijaten.

KRP:n levykkeistä paljastuu Katjan vastaus, jonka mukaan ei ollut myöskään mitenkään tietoinen, että näiden miesten avustustoimintaan olisi liittynyt mitään muuta ideologista kuin auttaminen. Seuraavat pitkät pätkät Katjan todistuspuheenvuoroa on KRP:n kuulustelupöytäkirjasta mustattu. Se jää arvattavaksi, mitä on mustauksen alla. Häntä oli juuri ennen mustausta muistutettu totuudessapysymisvelvoitteestaan.

KRP oli saanut tietoonsa, että tämä Katja olisi moittinut Syyriaan matkaansa aikovan kolmikon erästä miestä, suomalaisen peruskoulun uskonnonopettajaa, siitä, ”että tämä ei ole mies vaan karkuri, kun hän ei ole osallistunut Syyriassa taisteluihin tai lähtenyt piireihin muutenkaan”.

Ex-Katjan mukaan KRP:n saama todistus on ”aika outoa puhetta” eikä koe niitä omikse sanoikseen. Pikemminkin hän on ”ehkä ollut tuohtunut siitä ettei olla oikeasti jääty auttamaan paikan päälle”.

Loppujen lopuksi ex-Katja tunsi, että julkisuudessa ollut mieskolmikko on ”hyviä ihmisiä kaikki ja en voi sanoa heistä mitään pahaa” (KRP:n esitutkinta-aineisto sivu 737).

Terveisin, Juha

Professori Panarin: Kamppailu kansallismielisten ja lontoolaisten globalistien kesken

 

Kaksinkertainen tohtori, professori ja akateemikko Igor Panarin kävi Tampereella Lenin-museossa.

Venäläinen akateemikko ja professori Igor Panarin päättää tuoreimman, massiivisen teoksensa ”Hybridisodat – historia, teoria ja käytäntö” (Johan Bäckman Publications, 2019) mielipiteitä ja vapauksia kunnioittaen:

”Lukijat saavat olla samaa mieltä tai eri mieltä esittämieni hypoteesien ja päätelmien kanssa. Se on jokaisen oikeus” (s. 375).

Igor Panarin on psykologian ja valtiotieteen tohtori, akateemikko ja professori, joka on julkaissut 15 teosta. 

Tuoreimman teoksen kääntäminen suomeksi on varmasti ollut Carelia-lehden päätoimittajalle Armas Mashinille ja Johan Bäckmanille valtava työ. Professorin huomattavasta tunnettavuudesta huolimatta suomennos on vasta ensimmäinen käännös Panarinin teoksista.

Panarin muistuttaa teoksessaan venäläis-suomalaisten suhteiden erityisestä luottamuksellisuudesta: minkään muun ulkovallan johtaja ei ole koskaan osallistunut Venäjän turvallisuusneuvoston istuntoon, paitsi Suomen presidentti Sauli Niinistö. Tämänkin vuoksi Panarin pitää oikeana, että hybridisotaa käsittelevä kirja ilmestyy suomeksi.

Nato-trollit käärmeissään

Akateemikko Panarinin teoksen sensuuria yritettiin järjestellä Suomessa monella tavoin heti, kun tieto teoksen suomennoksesta tuli julkisuuteen.

Everstiluutnantti Torsti Sirén oli käärmeissään ja aloitti teoksen julkistamistilaisuuteen osallistuvien ihmisten mustamaalauksen ”nilviäisiksi” ja ”maanpettureiksi”. Näitä kahta sanaa Sirén on toistanut useammassa yhteydessä, ottamatta kuitenkaan mitään kantaa osallistuneiden ihmisten esityksiin tai itse teoksen sisältöön.

Joensuulainen kokemusasiantuntija Janne Rysky Riiheläinen reagoi teokseen jo ennen kuin oli edes nähnyt teosta. Hän viritti salaliittoteorian Putinin johtamasta operaatiosta, kenties hän kuvitteli teoksen jonkinlaiseksi Putinin viestiksi Suomelle. Teoksen julkistamistilaisuuden jälkeen Rysky on kohdentanut hyökkäykset Johan Bäckmania, Paavo Väyrystä ja Ilja Janitskinia vastaan, joista kaksi jälkimmäistä eivät todellisuudessa mitenkään kuitenkaan liittyneet edes kirjan julkistamiseen. Rysky ei antanut faktojen häiritä: vauhdikas teoria oli taas tarve vuodattaa lukijoille.

Kirjan julkistamistilaisuudessa puhunut Jarmo Ekman toi esille vaalivaikuttamisen valtamedian – johon suomalaiset edelleen mittavasti uskovat – toimittajien avulla ja kyseli, missä määrin nuo lähinnä kokoomukseen tai vihreisiin suuntautuneet toimittajat ovat tiedostamattaan tai tietoisesti toimittamassa tiettyä agendaa.

Rysky ei kertonut mustamaalausjutussaan mitään Ekmanin em. esitelmän sisällöstä, vaan pelkästään mollasi muutoin Ekmania. Mahdollisesti Rysky ei ymmärtänyt esitelmän tärkeää sisältöä. Panarinin kirjan julkistamistilaisuuteen osallistuneiden henkilöiden kanssa pohdiskeltiin yksityisluontoisesti sitäkin, olisiko Rysky mahdollisesti näitä henkilöitä, jotka ymmärtämättömyyttään tuottaa salaliittoteorioita, joihin hän itse jopa uskoo. Ryskyn teorioissa on aina yhdenlainen suuri huipennus: ”Kaikki hänen [Bäckmanin] verkostonsa ovat tahallaan tai tahattomasti osa Venäjän valtion vaikuttamistoimintaa Suomessa”. Ja tähän Rysky uskoo ilmeisen aidosti.

Omalla tavallaan säälittävintä hysteriää ilmensi tietokonettaan vasaroineena toimittajana tunnetuksi tullut Laura Halminen (Hesari), joka on jo aiempina vuosia vaatinut mitä erilaisia voimakeinoja eritavalla ajattelevien ihmisten toiminnan rajoittamiseksi. Tällä kertaa Halminen otti yhteyttä Otavaan, jotta Panarinin kirjan tiedot täytyy poistaa Otavan luettelosta. Lisäksi Halminen vaati, että Bäckmannin kaikkien teosten tiedot täytyy poistaa luettelosta.

Otava liittyi Hesarin toimittaja Halmisen sensuurihankkeeseen, joka ei enää jäänyt salaisuudeksi. Lauran voitonilo jäi kuitenkin lyhyeksi. Pian hän syytti twitterissään ”kunnianloukkauksen” mittaiseksi rikokseksi, ”raukkamaisuudeksi” ja ”härskiydeksi” sitä, että hänen oma aktiivisuutensa sensuurihankkeessa oli tuotu julki.

Helsingissä toimivan Naton hybridisotakeskuksen viestintäpäällikkö Päivi Tampere osallistui Laura Halmisen rinnalla teoksen levitystietojen penkomiseen ja koki teoksen ilmeisemmin uhkaksi Naton vaatimalle narratiiville.

Igor Panarinin teoksen vetoomusta lukijoiden omalle ajattelulle on myös kunnioitettu tasapainoisemmin toisaalla. Isänmaallinen mies Markku Siira on esitellyt 11.3.2019 Panarinin henkilön ja teoksen sisällön laajassa blogikirjoituksessaan. Siira tekee päätelmänsä teoksen merkityksestä bloginsa lopussa:

”Hybridisodat tarjoaa viidensadan sivun verran kiehtovaa luettavaa: historiaa, nykyaikaa, geopolitiikkaa, salaisia ja vähemmän salaisia operaatioita, vaikuttaja-agentteja, idän ja lännen välisiä poliittisia ja sotilaallisia konflikteja, informaatiosotaa, sekä Panarinin omia mietteitä tästä kaikesta. Mieleenpainuva lukukokemus, joka kyseenalaistaa lännen narratiivin ja herättää uusia ajatuksia aikamme politiikasta sekä siitä, mitä tapahtuu kulissien takana.”

Venäjä-tuntijoina toistuvasti julkisuudessa esitellyt kääntäjä Jukka Mallisen ja toimittaja Jarmo Koposen reaktiot ovat olleet tasapainoisempia ja itsenäisempiä, kuin käärmeissään olevien Nato-trollien. Molemmat herrat osallistuivat Helsingissä kirjan julkistamistilaisuuteen. Mallinen kirjoittaa Facebookissa pitkän skeptisen päivityksen kokemuksensa ja teoksen perusteella. 

Mallinen tekee myös lyhyet viittaukset Darja Skippari-Smirnovin, Pirkko Turpeinen-Saaren ja Jarmo Ekmanin esitysten sisältöihin (ei vain persooniin, toisin kuin Rysky). Kun maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen emeritusprofessori Alpo Juntunen ja ex-strategialaitoksen ex-johtaja everstiluutnantti Torsti Sirén ryhtyivät naljailemaan ”sekopäistä”, ”nilviäisistä” ja ”Venäjä-johdetuksi propagandaksi”, niin Koponen halusi hiukan rauhoitella kiivaita sotasetiä:

”Darja oli kääntänyt ihan järkeenkäypää tekstiä, jossa maailma on omamme peilikuva. Ei se mihinkään katoa jos sen kieltää. Arvelivat tilaisuudessa, että jos joku kirjoittaa tai kertoo, mistä oli kyse, ollaan ensimmäiseksi esittämässä, että tilaisuudella on ulkoapäin ohjattu agenda.” (J. Koponen).

Jarmo Ekman päätti esityksensä kiinnostavaan vetoomukseen, jonka Journalistiliiton puheenjohtaja Maria Pettersson kirjoitti 31.1.2019. Siinä Pettersson harvinaisen häpeilemättä ja tiedostavasti ilmoittaa vaalivaikuttamisen journalistin tehtäväksi: ”Me vaikutamme, mistä vaaleissa puhutaan”.  Kukaan kommentaattoreista ei ole valitettavasti tohtinut kauhistella ja analysoida Petterssonin journalisteille antamaa vetoomusta. Tätä Ekman ihmettelee.

Ex-kansanedustaja, psykiatri Pirkko Turpeinen-Saaren voimakasta moitetta "mediapoolia" vastaan, joka alistaa kaiken valtavirran median yhteistyössä huoltovarmuuskeskuksen ja Naton hybridisotakeskuksen kanssa, ei ole sosiaalisen median kommenteissa toistaiseksi huomattu. 

”Lontoo romahtaa, alkaa uusi kansallisvaltioiden aika”

Professori Igor Panarin arvioi massiivisen teoksensa ja historiakatsauksen jälkeen globaalia hybridisotaa käytävän hyvän ja pahan välillä: 

”yhtäältä kansallismielisten valtion etua ajavien ja toisaalta lontoolaisten trotskilaisten globalistien kesken” (s. 372).

”Globalismin ideologit haluavat jatkaa liberaalin kolonialismin kuolinkouristuksia vielä muutaman vuosikymmenen ajan. He ovat syöksemässä maailmaa yhä uusien konfliktien ja kriistine kuiluun hybridisodan menetelmiä käyttäen” (s. 372).

Panarinin teos hybridisodista antaa lukijoille haastetta useiden satojen sivujen ja satojen vuosien verran.

Professori Igor Panarin ei säästele sanoja, kun hän kuvaa sotilasliitto Naton veristen tekojen historiaa. Nato on globalistien hanke, jossa pyrkimyksenä on myös kansallisvaltioiden murskaaminen. Tässä tarkoituksessa on jaettu jopa rahaa Afrikan ja Lähi-idän nuorille miehille, jotta nämä pääsevät Eurooppaan ”pakolaisiksi”.

Professori Igor Panarin määrittelee informaatiosodan ”merkitysten taisteluksi”. Itse hybridisota syntyi käsitteena vuonna 2005, kun yhdysvaltalainen kenraali James N. Mattis käytti sitä kirjoituksessaan ”Tuleva sodankäynti: hybridisotien esiintulo”. Tuolloin tuleva puolustusministeri Mattis komensi joukkoja Irakissa. Siitä alkoi käsitteen kehittely aggressiivisen sotilasliiton Naton piirissä. Vuonna 2014 Walesin Nato-huippukokouksessa hybridisota nousi sotilasliiton agendalle entistä perustavemmin.

Panarinin teoksen hyvää antia ovat seikkaperäiset katsaukset Naton piirissä tehtyyn hybridisota-käsitteen määrittelyyn sekä Venäjän reagointiin tähän uhkaan (s. 27-31). Niin alkoivat myös Natoa palvelevien hybridisotakeskusten perustamiset Tallinnaan, Riikaan ja lopulta Helsinkiin. Varsovassa vuoden 2016 Naton huippukokouksessa hyväksyttiin salainen hybridistrategia, jonka sisältöä akateemikko Panarin hahmottaa Operaatio Gladion avulla.

Operaatio Gladio oli alkuaan koodinimi, joka tarkoitti Naton niin sanottua ”stay behind” -verkostoa, jonka avulla Nato toteutti terrori-iskuja erityisesti Italiassa ja Saksassa, mutta vyörytti syyllisyyden Neuvostoliiton ja sitä mahdollisesti tukevien poliittisten ryhmien mustamaalaamiseksi. Kyse oli ”harhautusterrorismista”.

Panarinin mukaan Operaatio Gladio ei kuitenkaan täysin loppunut paljastusten ja oikeudenkäyntien jälkeen, vaan Gladio-hanketta jatkettiin Afganistanissa, kun lännen Neuvostoliittoa vastaan käymän hybridisodan tärkein ideologi, vannoutunut Venäjän vihollinen Zbigniew Brzezinski sai neuvostoarmeijan puuttumaan tilanteeseen. MI6 ja CIA perustivat kansainvälisen islamistisen liikkeen ja näin sai alkunsa Al-Qaeda (s. 26).

Afganistan antoi lännelle arvokasta oppia ja selkeän toimintamallin: 1) mikäli maa ei alistu läntisiin pelisääntöihin, siellä aloitetaan aluksi värivallankumous; 2) mikäli hallitus antautuu, määrätään tilalle länsimielinen hallitus; 3) mikäli hallitus ei anna periksi, ryhdytään voimankäyttöön, esim. tukien hallituksenvastaisia kapinaliikkeitä (s. 27). Samaa kaavaa käytetiin myös Syyrian kriisin kehittelyssä. Hybridisodan tavoitteina on valtion täydellinen tai osittain disintegraatio, valtion sisä- tai ulkopoliittisen linjan olennainen muuttaminen, valtiojohdon vaihtaminen lojaaliseen johtoon.

Menetelmällisesti ja ideologisesti hybridisotaa oli jo ennen käsitteen kehittelyä: esim. Panarin liittää Kominternin perustajiin kuuluvan Lev Trotskin brittitiedustelu MI6:n merkittävimmäksi agentiksi bolševikkien keskuudessa (s. 80, 136). Trotski sai myös tämän mukaisesti rahoitusta. Juuri proletaarinen internationalismi oli trotskilaisen maailmanvallankumouksen tärkein periaate.

Uusi Gladio 2 uudessa hybridistrategiassa voi olla toisinajattelijoiden vainoamista. Panarin viittaa Helsingissä kuultuihin sosiaalisessa mediassa toimivien itsenäisten toimittajien kokemiin uhkailuihin, joiden uhkailujen taustalla on Naton hybridiuhkien strategia. Keskusteluissa tuli ilmi myös EU parlamentin 14.10.2016 antama EU:n strategia viestinnästä, jossa on tarkoituksena voimistaa median ja puheen valvontaa. Vaihtoehtoinen media on haastanut propagandatehtaiden monopolin.

Igor Panarin kävi sunnuntaina 10.3.2019 Tampereella Lenin-museossa, jossa on tamperelaisen sanomalehtimies Yrjö Mäkelinin tyrmän ovi. Mahdollisesti on tulossa jälleen aika, jolloin mielipiteiden tähden suljetaan vankeuteen. Se sopisi Naton hybridisodan strategiaan.

Igor Panarin muistuttaa toistuvasti Naton toimittamasta raa'asta terrori-iskusta Italiassa Bolognan päärautatieasemalla 2.8.1980. Naton suorittamassa terrori-iskussa keskellä Eurooppaa kuoli 85 ihmistä ja yli 200 haavoittui. Kyseessä oli CIA, MI6 ja Naton ohjaama isku. Julmuus ei ole poistunut Naton työkalupakista!

Julmuus tulee jälleen esille Naton tukemassa huumekaupassa Afganistanissa, jonka seurauksena kymmenet tuhannet eurooppalaiset lopulta kuolevat. Huumekauppa on Naton valvonnassa viisinkymmenkertaistunut. Nykyisestä Kosovasta on tullut Europan tärkein keskus huumeiden leviämiselle Eurooppaan. Tämäkin on tapahtunut Naton valvonnassa.

Naton harjoittamassa hybridisodassa on kyse lontoolaisten globalistien sodasta kansallisuuksia ja valtioita vastaan. Britannian imperiumi oli jo hybridisodan ideologian kehittelyn tärkein aloittaja. Näillä on taistelu tällä hetkellä presidentti Donald Trumpia vastaan, joka tahtoisi vapauttaa Yhdysvallat lontoolaisten pankkiirien ja FED:n kontrollista. Myös Kennedy yritti vapauttamista, mutta hänet murhattiin.

Panarin tekee teoksessaan seikkaperäisen katsauksen Pyöreän pöydän perustamaan Ulkosuhteiden neuvostoon (Council on Foreign Relations) New Yorkissa ja Chatman Houseen Lontoossa. Nämä palvelevat globalistien hybridisodan tehtäviä.

Vuosien aikana on tapahtunut paljon hybridisodan kentällä ja Nato on siirtynyt hybridisodan teoreettisesta käsittelystä myös hybridisotanäkemyksen käytännön soveltamiseen (s. 247). Myös Naton Eurooppa-joukkojen komentaja kenraali Philip M. Breedlove on korostanut Naton joukkojen valmentamista ”uudentyyppiseen sodankäyntiin”. Hybridisota on Naton Varsovan huippukokouksessa hyväksytyn patoamisstrategian tärkein osa.

Panarin sanoo suoraan, että esimerkiksi Isis-järjestö on länsimaiden MI6:n ja CIA:n luomus, jolla on pyritty epävakauttamaan Lähi-itää. Toisaalta Venäjä tuhosi Isis-järjestön Syyriassa. Turkin, Iranin ja Venäjän yhteistyö Lähi-idässä on tasapainottamassa maailmaa.

”Terrorin käyttö hybridisodan erikoismenetelmänä sai alkunsa Naton salaisesta projektista, jonka brittiläinen tiedustelu MI6 ja CIA käynnistivät toisen maailmansodan jälkeen” (s. 278).

Panarin viittaa Tshetshenian päämies Ramzan Kadyroviin, joka puhui ensimmäisenä Naton ja ISIS:n välisistä yhteyksistä 7. helmikuuta 2016. Kadyrov kertoi Lähi-idässä toimivista wahhabiittien valmennusleireistä, joiden kouluttajat olivat Nato-maaista. Tällöin ISIS ei ollut vielä olemassa. Kadyrov moitti: 

”Poikiamme valmennettiin Naton koulutusleireillä ja lähetettiin sieltä Syyriaan” (s. 283).

Panarin liittyy asiantuntijalausuntoihin siitä, että ISIS on ennennäkemätön, tarkkaan järjestetty globaali projekti. Yhtä paljon eurooppalaisia jihadisteja ei ole koskaan aikaisemmin osallistunut mihinkään sotaan – ei Afganistanissa, ei Irakissa 1990-luvulla eikä Somaliassa (s. 288). Panarin moittii yksilöidysti, että Iso-Britannia on tärkein kansainvälinen keskus, josta radikalismin leviämistä ohjataan. Britannia harjoittaa salaista toimintaa, ja sinne on perustettu useita säätiöitä (s. 292). Nato kontrolloi nukkuvia jihadistisoluja gladio-operaatiossaan.

Muutoksen vuosi

Panarin arvioi maailmassa elettävän muutosten vuotta. Brexit-kriisi on Iso-Britanniassa. Yhdysvalloissa vastakkainasettelu syventyy ja sisällissodan syttyminen tulee todennäköisemmäksi. 

”Vuosi 2020 voi olla iso murros. Lontoo romahtaa, alkaa uusi kansallisvaltioiden aika. Trump voittaa vaalit. Shangain öljypörssi on alkanut toimia jo Kiinan valuutassa, mikä ennakoi öljydollarijärjestelmän romahdusta. Nato lakkaa olemasta”.

Panarin pitää Putinin ja Trumpin kohtaamista Helsingissä äärimmäisen tärkeänä. Juuri tuota huipputapaamista vastaan Lontoo teki kaikkensa, tahtoen estää myös uudet tapaamiset.

Suomalaiset ovat Euroopan Nato-vastaisin kansa: viime vuosina tehdyissä mielipidekyselyissä 70-80 %:a suomalaisista ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Panarin viittaa siihen, että suomalaiset luottavat Venäjän valtionjohtoon, joka suhtautuu arvostavasti Suomeen (kirjan esipuhe).

Allekirjoittanut sai osallistua vapaasti professori Igor Panarinin teoksen julkistamistilaisuuteen Helsingissä ja Tampereella. Samanaikaisesti Hesarin toimittaja Laura Halminen ja Naton hybridisotakeskus blokkasivat tämän kansalaisen Twitteristä. 

Juha Molari, D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Suosittelen: Igor Panarin, Hybridisodat (2019)

Ensimmäinen akateeminen teos suomeksi 

Suosittelen professori ja akateemikko Igor Panarinin teosta Hybridisodat (2019), jonka saa nyt myös suomeksi.

Suomeksi ei ole toistaiseksi mitään professoritason teosta aihepiiristä. Äänekkäästi aihepiiristä ovat Suomessa kirjoittaneet toistaiseksi lähinnä pari ylioppilasta, jotka ovat korkeimman asiantuntijan asemassa kokemustensa ansiosta. Professorin ja akateemikon teos täyttää tuota tyhjiötä Suomessa.

Igor Panarin ei ole edes kuka tahansa professori, vaan alansa eräs legenda. Jos vaikka oma sydän tykyttäisi Naton HybridCoe:n tahdittimen mukaan, niin legendan analyysiin on hyödyllistä perehtyä.

Hesarin toimittajan hysteriä

Akateemikko Igor Panarinin teoksen merkittävyyttä tuo ilmi se hysteria, jota esimerkiksi Hesarin omalla tavallaan "maineikas" toimittaja Laura Halminen on jälleen kerran osoittanut hyökätessään teoksen levitystä vastaan.

Laura muistetaan siitäkin, miten hän oli intoa täynnä yrittäessään estää Aleksandr Duginin vierailua Suomessa pari vuotta sitten.

Suurelle yleisölle Laura Halminen tunnetaan parhaiten tunnekuohusta, jonka varassa hän vasaroi tietokonettaan ikävin seurauksin.

Marraskuussa 2018 Hesarin Laura Halminen kirjoitti fantasioitaan, joiden mukaan meikäläinen pitkänmatkan hölkkääjä ja osa-aikainen siivooja pitää sulkea turvasäilöön valtiollisesti vaarallisena tyyppinä!

Laura Halminen toimii Hesarin ideologian mukaisesti ja tahtoo rajoittaa ilmaisuvapautta ja tukahduttaa kansalaisyhteiskunnan avointa keskustelua. Hän ei jää sensuurin vaatimuksissa edes yksin!

Laura Halminen saa intoilussaan tykkäämisiä esimerkiksi Suomen Pankin Iikka Korhoselta, professori Pekka Saurilta ja UPI:n Mika Aaltolalta.

Hysteriasta kertoo myös jotain strategian tuntijan, everstiluutnantti Torsti Sirénin tunteikas purkaus, jossa hän tohkeissaan soimaa jopa suomalaista perustuslaillista ilmaisu- ja kokoontumisvapautta.

On kuitenkin muistettava, että Igor Panarin on akateemisesti ansioituneempi kuin sotasetä Torsti Sirén. Siitä huolimatta Sirén kutsuu sellaiseen tylyyn kohteluun akateemikkoa ja suomalaisia asiantuntijoita vastaan, että saa vaikutelman ikäänkuin terroristit olisivat paikalla.

Torsti Sirén jakoi tunteiden kiihdyttämiseksi erään joensuulaisen kokemusasiantuntijan mielipiteen asian johdosta. Joensuulaismies ei ole akateemisesti ansioitunut alan tutkijana.

Kiinnostava keskustelutilaisuus 

Kirjassa ja sitä esittelevässä tilaisuudessa lauantaina 9.3.2019 selvitetään sitä, mistä paljon puhutuissa hybridisodissa on kysymys? Miten Suomi liittyy niihin? Hybridisodat ja Suomi -keskustelutilaisuus ja kirjaesittely on Helsingissä lauantaina 9.3.2019.

Tilaisuudessa suomalaiset ja venäläiset asiantuntijat keskustelevat ajankohtaisesta hybridisotateemasta. Yleensä Suomessa puhutaan Venäjästä, mutta ei kuulla venäläisiä asiantuntijoita aihepiiristä - ja pahimmillaan Suomessa kuullaan vain suomalaisia ns. kokemusasiantuntijoita.

Lauantaina samalla esitellään uutuuskirja "Hybridisodat", joka käsittelee perusteellisesti, noin 500 sivun verran, hybridisotatematiikkaa venäläisestä näkökulmasta.
Helsingin tilaisuus alkaa la 9.3. klo 14.30, paikka Helsingin keskustassa.

Minulla ei osaa eikä arpaa 

Minulla itselläni ei ole mitään osaa eikä arpaa tilaisuuden järjestelyissä, enkä ole ollut tietoinen uudesta kirjastakaan ennenkuin vasta äsken mainoksen johdosta.

Kirja tulee merkittävään tarpeeseen. Olen tyytyväinen ja jopa tyydytetty kirjasta.

Ilmoittelin syksyllä 2018, että kirjoittaisin kirjaksi lyhyen trollihistorian. En ole tehnyt lupauksen jälkeen mitään asian hyväksi. Pari päivää jaksoin, mutta sitten innostukseni hiipui.

Innostukseni hiipui, koska en ole kuitenkaan ns. pelikentällä, vaan olen ulkopuolella sivustaseuraaja ja ohikulkija. Täten en voisi kirjoittaa edes kokemusasiantuntijan roolissa, missä voimassa suomalaiset ovat toistaiseksi kirjoittaneet.

Minä siivoan aamuisin ja kuntoilen sitäkin enemmän. Siinä on pienimuotoinen elämäni. Miksi kirjoittaisin suurista asioista? Ketä oikeasti kiinnostaa jonkun siivoojan huomautukset suuriin teemoihin?

Niin ymmärsin, että turhaa tuhlaisin energiaani, kun voin käyttää tuon ajan toisaalle. Jos poljen kuntopyörällä pari tuntia parvekkeella, niin teen hyödyllisempää kuin tietokoneen ääressä pari tuntia hybridiuhkien ja infosodan spekulaatioissa, joihin minulla ei ole lähituntumaa.

Sitten ajattelin sitäkin, että miksi kirjoittaisin ja käyttäisin energiaani, kun en saa siitä mitään taloudellisesti. Sitä vastoin monet turpo-tietäjät olisivat jo pian irvailemassa, että kirjoitin ruplasalkku pöydän alla.

Akateemikon teos tuli hyvään tarpeeseen. Uskallan suositella sitä, vaikka en ole edes lukenut sitä. Laura Halminen tahtoo estää kirjan saannin, vaikka hän ei ole myöskään lukenut sitä. Minulle kirja antaa rauhan vetäytyä jälleen kerran yhdestä lupauksestani: nyt ei tarvitse ahertaa ja kirjoittaa sitä, minkä jo lupasin syksyllä.

Terveisin, Juha