Statcounter

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarmo Koponen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jarmo Koponen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Venäläismedialta estettiin pääsy suomalaisten järjestämään mediakonferenssiin


«Кривые зеркала» (Vääristävät peilit) -mediakonferenssi suomalaisen ja venäläisen median vuoropuhelua varten toteutetaan 3.-4.12.2012 Helsingissä poikkeuksellisen diskriminaation hengessä. 

Verkkomedia kertoo, että suomalaiset järjestäjät lähettivät 27.11.2012 päätöksen, että he peruuttavat Rossiiskaja Vesti –lehden puolesta ilmoittautuneen Juha Molarin osallistumisoikeuden. Järjestäjät olivat jo hyväksyneet osallistumisen 8.11.2012.

Kuva: Konferenssiin osallistuminen hyväksyttiin jo 8.11.2012. Paikka oli tällöin toinen. Sittemmin paikka vaihtui, kun ilmeisesti Venäjän tiede- ja kulttuurikeskus havaitsi, mitä tyyppejä konferenssin järjestäjät ovat.

Sanomalehden päätoimittajan virallinen saate- ja työkirje ei auttanut. 


Molari myös muistutti järjestäjiä siitä, että hän on kirjoittanut toimittajana yli 500 artikkelia eri sanomalehtiin, mikä määrä on enemmän kuin suomalaisilla järjestelyhenkilöillä yhteensä. Molari on tohtorin väitöskirjassaan selvittänyt laajasti seminaarin aihetta (peili-metafora) psykologisena ja viestinnällisenä käsitteenä, mutta kukaan konferenssin luennoitsijoista tai organisaattoreista ei ole tutkinut ilmiötä akateemisissa julkaisuissa.


Kuva: Kerkko Paananen ja Jarmo Koponen juonivat juuri ennen kuin
valmistuu päätös kieltää Juha Molarin ja Johan Bäckmanin
osallistuminen mediaseminaariin.

Konferenssin järjestäjät ilmoittivat 27.11.2012 myös päätöksen kieltää mediavaikuttaja, dosentti Johan Bäckmanin osallistumisoikeuden, vaikka Bäckmanin näkyvyys venäläisessä mediassa on mittava. Bäckman on tutkinut tohtorin väitöskirjassaan suomalaisen median Venäjä-uutisointia. Konferenssin järjestäjillä ei ole myöskään vastaavaa akateemista tutkimustoimintaa. Konferenssin ennakkotiedoissa ei ole mitään määräystä, että osallistujien pitäisi kuulua tiettyyn ammattiliittoon. Suomessa ammattiliittoon kuuluminen on vapaaehtoista.

Juuri samanaikaisesti – 26.11.2012 – Doku Umarovin äänitorvi ”Kavkaz-Center” julkaisi sisäpiiritietona mediakonferenssin yhden organisaattorin, ”Finrosforumin”, pyrkimykset: konferenssissa haluttaisiin käsitellä myös ”Molarin ja Bäckmanin rikollista agenttitoimintaa”. Kavkaz-Centerin kustantaja on Finrosforumin sihteeri.

Kuva: Kerkko Paananen levittää värivallankumouk-
sellisia merkkejä venäläiselle jääkiekkoyleisölle
ja huutaa iskulauseita Venäjän hallitusta vastaan.
”Finrosforumin” puheenjohtaja julkaisi suomalaisen jouluaaton 2011 tervehdykseksi videon ja tekstin, jossa avoimesti toivottiin verenvuodatusta ja väkivaltaa Venäjän valtiovaltaa vastaan. Myös mediakonferenssin toinen pääjärjestäjä – Jarmo Koponen –mainosti samaa videota jouluaattona 2011. Hän myös kirjoitti 17.8.2012, että ”Venäjän johto on ottanut panttivangiksi suuren osan” [Venäjän kansasta]. 9. helmikuuta 2012 Finrosforumin puheenjohtaja Kerkko Paananen jakoi Helsingissä Olympiastadionin edessä värivallankumouksen merkkejä venäläisille turisteille, jotka menivät katsomaan Suomen ja Venäjän jääkiekko-ottelua. Hän huusi Venäjän hallinnon vastaisia iskulauseita.
Kuva: Finrosforumin sihteeri Mikael Storsjö (Kavkaz-Centerin kustantaja),
Finrosforumin puheenjohtaja Kerkko Paananen ja Kavkaz-Centerin webmaster
Islam Matsiev (Doku Umarovin serkun työtoveri Turkissa, Beslanin
terroristin Yunus Yusupovich Matsievin serkku) järjestelevät mielenosoitusta
Juha Molaria vastaan jumalanpalveluksen ajaksi
syksyllä 2010.

Mahdollisesti suomalaiset järjestäjät pelkäävät dokumentteja ja tietoa, jota tohtori Molari ja dosentti Bäckman voisivat tuoda keskusteluun, kun Venäjän ja Suomen media kohtaavat. Diskriminaation syynä on pelko: tiettyjen suomalaisten tahojen halu valehdella ja piilotella lastenoikeuksien loukkauksia ehkä epäonnistuisi, jos Molari ja Bäckman osallistuisivat konferenssiin. Myös Imarat Kavkaz ja sen tukijat Suomessa pelkäävät paljastumistaan.

Demokraattisen vuoropuhelun luonteeseen ei kuulu sivistysvaltioissa, että virallisen median osallistuminen perutaan sen jälkeen, kun se on jo kaksi viikkoa aiemmin hyväksytty osallistujaksi. Vain vuosi sitten Molari oli osallistumassa Finrosforumin järjestämään yleisölle avoimeen erääseen konferenssiin, jossa oli esillä Suomen ja Venäjän suhteet. Silloin Molari oli Venäjän valtiollisen televisiokanavan RT säännöllinen avustaja. Hänen osallistumisensa estettiin myös silloin.  

Sanotaan, että yksinäiset hullut puhuvat yksin, mutta keskustelu edellyttää toista osapuolta. Voisivatko suomalaiset konferenssijärjestäjät kyetä ammatilliseen keskusteluun?


Post scriptum


Eilen eräs eläkeläinen, joka ei enää harjoita toimittajan ammattia suomalaisessa televisiossa, vaan purjehtii merillä, kertoi saavansa osallistua mediakonferenssiin. Hän myös kirjoitti useita tekstiviestejä, joista tässä muutama mehevä poiminto: ”muuten olen sitä mieltä, että Teidän ei itc-kykyjenne ansiosta tarvitse olla työttömänä päivääkään, ellette itse välttämättä halua elää korvauksilla”. Kun hän sai tietää mediakonferenssin torjunnasta minua vastaan ja edustamani tahon, eläkeläinen säikähti: ”Siis lehden edustaja välittää Venäjän hallituksen kantaa ja linjaa kansainväliselle yhteisölle (ja myös pienelle Suomelle) mahtavan Venäjän sanaa. Ei vähäpätöinen tehtävä lehtien edustajalla Suomessa. Tehtaankatu kiittää”. Lopulta eläkeläinen teki johtopäätöksensä: ”Apua – haluan ulos! Avasin blogisivunne. Mitä luenkaan. Mihin olenkaan sekaantunut yhteydenpidolla. Äkkiä irti henkilöstänne! Luulin Teitä suomalaiseksi. Eniten pettynyt, että olet Moskovan patriarkaatin käännynnäinen”. Tietysti jaksan uskoa ihmisiin – jopa suomalaisiin, joten yritän yhä tulkita, että nuo viestit olisivat olleet erikoista mustaa suomalaista huumoria. Sitä en sittenkään osaa selittää, mitä eläkeläinen tekee mediakonferenssissa. 


Onhan se tietysti mahdollista, että mediakonferenssia 3.-4.12.2012 pitäisi tarkastella enemmän parantolana, minkä tähden Johan Bäckmanin ja minun osallistuminen terapiatyöskentelyyn lacanilaisen psykoanalyysin ja peili-metaforan –nimissä ei ole mitenkään tarpeellista. Mitä terveet tekisivät parantolassa? En osaa arvioida, ovatko tilaisuuden suomalaiset järjestäjät vai sen osallistujat enemmän sairastuneita russofobia-tyyppiseen paranoidiseen sekavuuteen ja reaaliteettien hämärtymiseen.

Käy keskustelua Verkkomediassa!

. . . . . . . .



Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha

lauantai 7. tammikuuta 2012

Missä ovat Aamulehden Matti Posion ja Uuden Suomen Jarmo Koposen dokumentit?

Tiivistelmä

Aamulehden kielellisesti aivan loistelias toimittaja Matti Posio ironisoi Facebook-päivityksessään, että suomalaisella "pappismiehellä" Juha Molarilla on outoja ymmärtämättömiä "mielipiteitä maailmanpolitiikasta", kun Molari väittää "riippumattomien Golos-vaalitarkkailijoiden" ja "Pohjois-Kaukasian terroristien viestinnän" riippuvaiseksi amerikkalaisesta rahasta. Uuden Suomen toimittaja Jarmo Koponen tykkää Posion kriittisestä ironiasta.

Tässä vastineessani kysyn, miten nämä loistavat suomalaistoimittajat – tutkivan journalismin kansainväliset huipputähdet – eivät ole huomanneet asiaan liittyviä dokumentteja. Miksi Aamulehti ja Uusi Suomi eivät ole koskaan kertoneet lukijoilleen asiaa koskevista dokumenteista? Aamulehden Posion ja Uuden Suomen Koposen upeassa journalismissa on valitettava kolminkertainen aukko: Dokumentit, dokumentit ja dokumentit – tai oikeastaan niiden täydellinen puute.

Kyse ei ole pelkästään siitä, ovatko nämä lukeneet tai jättäneet lukematta dokumentit ja missä tarkoituksessa - ja ketkä ovat heidän ihanteitaan venäläisessä poliittisessa kentässä, vaan Posio ja Koponen täydellisesti pimentävät lukijoiltaan aiemmin toteutetut amerikkalaisrahoitteiset ja –ohjaamat värivallankumoukselliset tapahtumat ja niiden samankaltaisuuden Venäjän nykyisiin tapahtumiin. Posion ja Koposen menettely antaa vaikutelmaksi, että nämä tahtoisivat maailman yksinapaiseksi, jolloin vallitsevassa informaatiosodassa valehtelu ja dokumenttien kätkeminen kelpaavat mainittujen suomalaisten huipputoimittajien ammattietiikkaan.


Matti Posiolla on mielipide

Matti Posiolla on ollut paljonkin mielipiteitä, joten ”pappismieheksi”, jollaisena Posio tituleeraa minua, en ole suinkaan ainoa mielipideihminen. En aivan ymmärtänyt, pitääkö Aamulehden Posio pahana, että ihmisillä on mielipiteitä vai tulisiko kaikkien mielipiteiden noudattaa Aamulehden mielipidettä.

Matti Posio on saanut sanottavalleen myös kansainvälistä ulottuvuutta, kun hän jopa kirjoitti Moskovan mielenosoitusten erään pääjärjestäjän Aleksei Navalnyin Facebook-sivulle ilmiannon, että Juha Molari on Suomessa marginalisoitunut henkilö.

Kuva: Matti Posio on kansainvälisesti toimiva journalisti, kuva itsensä suuren Nalvanyin Facebook-sivun kommentista


Posion sanomalla on tällä edellä kuvatulla tavalla kansainvälistä kantavuutta. Ja Posio varmasti tietää merkittävyytensä. Hänen sanomansa saavutti Navalnyin Facebook-sivun ja viesti tuli tiettäväksi: Juha Molari on marginalisoitunut suomalainen. Muuta kansainvälistä tunnettavuutta en tiedä Posion toimittajatyöskentelyssä, mutta tietysti Navalnyin Facebook-sivulle lähetetty viesti on merkittävyydessä unohtumaton, kun mediassa määritellään Venäjän tilannetta ja tulevaisuutta. Tästä viestistä ovat jopa muutama ihminen keskustellut Posion Facebook-sivulla.

Posio pitää mielipiteenä ja suomalaisen ”pappismiehen” ilmeisen ymmärtämättömänä ”mielipiteenä” esittämääni näkemystä, että "riippumaton" Golos olisikin "riippuvainen" ja saanut Amerikasta rahaa ja että Pohjois-Kaukasian terroristien viestintään olisi myös käytetty amerikkalaista rahaa.

Posion oivallus piruilla pappismiehen "mielipidettä" saa Uuden Suomen Jarmo Koposen tykkäämään. Sekä Matti Posio että Jarmo Koponen tunnetaan suomalaisen korkeatasoisen tutkivan journalismin huippuniminä.

Koponen on viime ajat miettinyt, pitäisikö Uuden Suomen avata Navalnyin Facebook-sivujen seurannan, koska Koponen tietää, missä maailmaa uudistetaan. Aivan äskettäin suomalaisruotsalaisella administraatiolla toimiva Kavkaz-Center – terroristi Doku Umarovin virallinen tiedotusväline – ymmärsi ylistää Matti Posiota Suomen parhaaksi tai liki parhaaksi toimittajaksi. Kavkaz Centerin mukaan Matti Posio on kuuluisa suomalainen toimittaja, jolta on kielletty maahanpääsy Venäjälle ja totuuden kertominen Venäjästä Venäjällä. Tässä sitaatti 6.1.2012 jutusta: "Matti Posio (Хельсинки, Финляндия, известный финский журналист, ему запрещен за правду о России въезд в эту страну — КЦ)". Tämä selittää minulle paljon siitä, miksi en nähnyt loistavaa Posiota Moskovassa Euraasian Unionin Kansanrintaman perustamiskokouksessa enkä monessa muussakaan tapahtumassa, sillä Posio olisi luonnollisesti aina siellä, missä tehdään historiaa. Ongelma ei ole kuitenkaan korvaamaton, sillä Posio on lähettänyt viestin Navalnyin Facebook-sivulle.

Missä Posion ja Koposen dokumentit?

Erikoista, että kumpikaan loistava suomalaistutkija – suomalaisen journalismin kansainvälisesti tunnettu kärkinimi - ei näytä tietävän mitään dokumenteista tai ainakaan piittaavan dokumenteista.

Heidän edustamissaan medioissa ei ole missään vaiheessa tehty lukijoiden tiettäväksi, että Golos suunnitteli vaalitarkkailun väärentämisen maksullista sopimusta vastaan. Heidän edustamissaan medioissa ei ole missään vaiheessa tehty lukijoille tiettävästi, että samainen maksaja rahoittaa Mikael Storsjön Suomeen siirtämää ”ystävyysseuraa”, joka oli vähän aiemmin kielletty Nižni Novgorodissa oikeudenpäätöksellä törkeiden veropetosten ja terroristisen äärijulistuksen tähden. En kirjoita uudestaan koko tapahtumien kulkua, koska olen kerrannut asiaa jo monesti ja 28. joulukuuta 2011 kirjoitin uudemman kerran ko.ystävyysseuran hämäristä yhteyksistä. Tiedot löytyvät myös NED:n vuoden 2011 julkisista tiedoista.

Kuvassa Mikael Storsjö rikoksesta epäiltynä tunnustaa kuulusteluissa, että Venäjä-Tshetshenia –ystävyysseura saa rahoituksen Amerikan Yhdysvaltain budjetista.

Aamulehden Posion ja Uuden Suomen Koposen upeassa journalismissa on valitettava tällainen kolminkertainen aukko: Dokumentit, dokumentit ja dokumentit – tai oikeastaan niiden täydellinen puute. Kyse ei ole pelkästään siitä, ovatko nämä lukeneet tai jättäneet lukematta dokumentit ja ketkä ovat heidän ihanteitaan venäläisessä poliittisessa kentässä, vaan Posio ja Koponen pimentävät täydellisesti lukijoiltaan aiemmin toteutetut amerikkalaisrahoitteiset ja -ohjaamat värivallankumoukset ja näiden samankaltaisuuden Venäjän nykyisiin tapahtumiin.

Olen kirjoittanut”riippumattomaksi” väitetyn, mutta täysin häikäilemättömästi amerikkalaisten ohjauksessa ja rahoituksessa vaalitarkkailun toimittaneesta Golos-ryhmästä 9.joulukuuta 2011.

Kuvan avatussa sähköpostissa, johon viranomaiset pääsivät käsiksi rajaviranomaisten takavarikoidessa Goloksen venäläisjohtajan Shibanovan tietokoneen, suunnitellaan etukäteen röyhkeästi vaalitarkkailun väärentämisen yksityiskohtia.

Shibanovan tietokone takavarikoitiin tarkistusta varten Moskovan lentokentällä, jolloin postilaatikon tiedot tulivat julki Venäjän palveluille.

Viestit osoittavat, että Golos suunnitteli Venäjän vaalien sabotointia yhdessä Yhdysvaltain hallinnon kanssa. Life News sai haltuunsa 60 megatavua Golos-järjestön yksityistä sähköpostiviestintää. Viestin lähettäjät ja vastaanottajat ovat järjestön johtaja Lilja Shibanova ja hänen varamiehensä Grigori Melkonyants.

Yhdysvaltojen kansainvälisen kehitysyhteistyöministeriön (USAID) analyytikko lähetti Melkonyantsille listan ohjeita Goloksen toimintaa varten. Lisäksi kirjeissä keskusteltiin toiminnan jatkumisesta tämän projektin jälkeen, mietittiin sopivaa summaa Venäjän vaalien "rikkomusten" määräksi. Andrey Suvorov lupasi tarvittaessa keksiä sopivia ehdotuksia rikkomusten määräksi, jos hän ei saa vastausta asiassa. Yhdysvaltain budjettirahoja kanavoiva NED on julkisissa tiedoissaan ilmoittanut rahoittavansa Golos-järjestöä.



Johtopäätös

Minun on mahdotonta ajatella yhä edelleen, että nämä suuret suomalaiset toimittajat Matti Posio Aamulehden blogipäivittäjänä ja Jarmo Koponen Uusi Suomi –verkkolehden blogipäivittäjänä eivät aidosti tahtoisi tietää oikeista asioista, jos he olisivat saaneet asiaa koskevan informaation.

Mahdollisesti he ovat olleet pari viikkoa jossakin Karibian meren eristetyllä saarella auringon lämmössä – ehkäpä jopa kahdestaan - ja jäänet sen tähden aivan molemmat tietämättömiksi paljastuneista dokumenteista. Sitä on toki vaikeampi selittää, miten tuo Storsjön ja Hautalan ”firma” on jäänyt tuntemattomaksi huipputoimittajilta.

Sen vuoksi rohkenen luottaa, että Posio ja Koponen korjaavat tämän saaman uuden tietämyksensä ja dokumenttien valossa edustamiensa medioitten erheellistä tietoa Golos-tarkkailijoiden ”riippumattomuudesta” yms.



- - - - - - -



No comments in my blog, but you can find my phone number GSM +7911 2970525 (in Russia) +358 44 322 2661 (in Finland) or my email juhamolari-ÄT-gmail.com or rtmolari-ÄT-rambler.ru (см. -ÄT- = @). You can discuss with me in Facebook

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

RT blogi: It's time, my friend: it's time

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)