Juha Molari 2009 – 00204/diaari 531; 2009-00402/diaari 439
kirkkoherra
Pohjan suomalainen seurakunta Tapaninpäivänä 26.12.2009
Espoon hiippakunnan tuomiokapituli
Olen saanut lausunnon antamista varten Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin 21.12.2009 postittaman ja jouluaaton aattona 23.12.2009 saamani kaksi kirjettä (asianumero 2009-00204/diaari 531 ja asianumero 2009-00402/diaari 439),so. tutkinta-asiamiehen kaksi raporttia, joista toinen (asianumero 2009-00402/diaari 439) on tuomiokapitulin uusi omatoiminen ilman ulkopuolisen kantelijan esittämää toivetta tekemä tutkintapyyntö käyttäytymisestäni ja sen sopivuudesta pappisviran haltijalle.
Molempiin lausuntopyyntöihin on laitettu päivämääräksi tammikuun 18 päivä 2010. Annan tässä yhdessä vastauksessa eritellysti lausunnon molempiin pyyntöihin.
Asian julkisuudesta (asianumero 2009-00204/diaari 531 ja asianumero 2009-00402/diaari 439)
Espoon hiippakunnan tuomiokapituli on määrännyt asian asiakirjat viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 6 kohdan nojalla salassa pidettäviksi.
Tuomiokapitulin määräyksellä ei ole toimivaltaa kirjoittamieni omien vastausteni suhteen, jotka pidätän julkisena ja jotka julkaisen myös internetissä. Myös käsiteltävän asian väitetyt tapahtumat ja kirjoitukset ovat tapahtuneet jo julkisuudessa, joten salassa pitämisellä ei ole mitään yksityiselämääni koskevaa tarvetta.
Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (21.5.1999/621) edellyttää lähtökohtaisesti 1 §:ssä julkisuusperiaatetta: ”Viranomaisten asiakirjat ovat julkisia, jollei tässä tai muussa laissa erikseen toisin säädetä”.
Tuomiokapitulin viittaama kohta ei edellytä salaamista sinänsä: ”6) kanteluasiakirjat ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan osalliselle”.
Tuomiokapituli ei kuitenkaan perustele, mikä olisi se ”painava syy”, joka aiheuttaisi vahinkoa tai kärsimystä asiaan osalliselle – siis allekirjoittaneelle. Sitä vastoin tuomiokapituli tahtoo julistaa salaisiksi asiankirjat ja sen käsittelyn vastoin tahtoani.
Toinen mahdollinen syy voisi olla, että ”tiedon antaminen - - vaikeuttaisi asian selvittämistä”. Kapituli ei myöskään perustele, miten julkinen valvonta vaikeuttaisi tiedon antamista tai asian selvittämistä etenkin tapauksessa, jossa itse asia on ollut alusta alkaen julkinen.
Täten vastaukseni ovat ja tulevat olemaan julkisia tuomiokapitulin kysymyksiin. Vaadin myös tuomiokapitulin tutkinta-asiamiehen raportteja julkisiksi jo ennen asian käsittelyä tuomiokapitulissa. Myös asiaa koskeva allekirjoittaneen henkilökohtainen kuuleminen tuomiokapitulissa tulee pitää julkisena oikeudenmukaisen käsittelyn turvaamiseksi.
Lainvalmistelija on nimenomaisesti perustellut toistuvasti julkisuusperiaatteen puolesta monissa lain uudistukseen johtaneissa hankkeissa, esim. HE 12/2006: ”Tarkoituksena on turvata erityisesti hallintotuomioistuinten päätösten ja niiden perustelujen julkisuus mahdollisimman laajasti. - - - Sääntelyssä pyrittäisiin turvaamaan erityisesti oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen sekä päätösten ja niiden perustelujen julkisuus.”
Lainvalmistelija viittasi tällöin mm. Julkisuuslain lähtökohtaan julkisuusperiaatteeseen: ”Se merkitsee, että viranomaisten asiakirjat ovat pääsäännön mukaan julkisia, ja että jokaisella on oikeus saada tieto viranomaisen julkisesta asiakirjasta. Tämä tiedonsaantioikeus on perustuslain 12 §:ssä turvattu perusoikeus”.
Edelleen hallitus perusteli julkisuuden merkittävyyttä viranomaisiin kohdistuvalla valvonnalla ja luottamuksella: ”Julkisuusperiaatteen on katsottu mahdollistavan sen, että yksilöt ja yhteisöt voivat valvoa julkisen vallan käyttöä, vaikuttaa yleisiä asioita koskeviin ratkaisuihin, muodostaa mielipiteensä sekä valvoa omia etujaan ja oikeuksiaan. Julkisuuden on katsottu myös edistävän osaltaan virkamiesten huolellisuutta ja lain noudattamista. Viranomaistoiminnan julkisuus luo ja ylläpitää kansalaisten luottamusta viranomaistoimintaan. - - - Oikeudenkäynnin julkisuuden katsotaan suojaavan asianosaista viranomaisten mielivaltaista toimintaa vastaan ja olevan osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. - - - Tiedon saamista ei saa rajoittaa enempää kuin suojattavan edun vuoksi on tarpeellista.”
Lainkäytön julkisuutta käsittelee myös yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamisesta eli Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (EIS). Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan oikeudenkäynnin julkinen luonne suojelee osapuolia salaiselta lainkäytöltä, jota yleisö ei voi valvoa.
Julkisuus on nimenomaisesti yksi tärkeä tapa, jolla luottamus tuomioistuimiin voidaan säilyttää. Tekemällä oikeudenkäyttö läpinäkyväksi, transparentiksi, yleisö julkisuus edistää EIS 6 artiklan tarkoituksen toteutumista eli oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, jonka takaaminen on yksi jokaisen demokraattisen yhteiskunnan perustavanlaatuinen periaate (Tuomiot asioissa Diennet 26.9.1995, Gautrin 20.5.1998, Guisset 26.9.2000, Malhous 12.7.2001, Riepan 14.11.2001).
Tämä oikeudenkäynnistä sanottu on aiheellinen myös soveltuvin osin tuomiokapitulin viranomaismenettelyissä ja kurinpitokäsittelyssä.
Asian julkisella läpinäkyvyydellä on sitäkin suurempi arvo, koska tutkinta-asiamies Jorma Back ei ole ilmoittanut tekemänsä tutkintaprosessin aikana edes vaatimuksistani huolimatta omia puoluepoliittisia sidonnaisuuksiaan ja tiettävästi sympaattista suhdettaan ProKarelian aktivistien kanssa, vaikka hän tutkii nimenomaisesti ProKarelian aktivistien tekemiä kanteluita. Backin sidonnaisuudet mainittuihin tahoihin tekevät hänet kyseenalaiseksi tutkinta-asiamiehenä.
Backin tulisi kertoa tapaamisistaan, yhteisistä tilaisuuksistaan ja puhelinkeskusteluistaan sekä muusta vuorovaikutuksestaan näiden tahojen kanssa, jotta tutkintaprosessin läpinäkyvyys voitaisiin turvata.
Erityisen raskauttavaksi Backin salatut sidonnaisuudet paljastuvatkin hänen kirjoittamissaan suoranaisissa valheissa, joita tutkinta-asiamiehen ei tulisi suinkaan kirjoittaa vakavassa viranomaismenettelyssä, jossa hän valmistelee asiani siirtämistä jopa kurinpitoasiamiehelle.
Tuomiokapitulin pitäisi ehdottomasti reagoida asiaan oikeudenmukaisen käsittelyn turvaamiseksi. Back esitti jo asiassa 2009-00205 useaan kertaan mm. seurakuntaneuvoston lausuntona ja omana johtopäätöksenään, että saarnaisin ”enemmän Venäjästä kuin Jumalasta”. Tosiasiassa seurakuntaneuvosto ei ole koskaan ilmaissut tällaista lausahdusta, jonka avulla Back mustaa saarnaviranhoitoa hyvin vakavalla tavalla useaan kertaan.
Edelleen Back toistuvasti kirjoitti, että vapaa-aikani kirjoittamishankkeissa ilmenevät näkemykseni poikkeasivat Suomen ulkopolitiikasta ja olisin kritiikittömän myönteinen Venäjän suhteen, mutta juuri tuollaiset arviointiperusteet ovat Suomen lain vastaisia arviointiperusteita.
Vastaavia esimerkkejä löytyy jokaisesta Backin kirjoittamasta kappaleesta pienin eri nyanssein. Nämä arviointiperiaatteet eivät tule hyväksyttäviksi ikään kuin kirkollisen autonomian perusteella kirkkolain avulla, jossa säädetään valvonta pappisviran mukaiselle käytökselle, sillä kyseisen kirkkolain kohdan tulkinnan laajentaminen ei tulisi tapahtua yhdenvertaisuusperiaatetta loukaten ja diskriminaatiota edistäen perustuslain vastaisesti.
Odotan myös, että Eduskunnan oikeusasiamies reagoi tutkinnan julkisuuden puolesta poliittista diskriminaatiota vastaan, sillä Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin menettelyä minun suhteeni ei kuitenkaan tutki mikään toinen viranomainen. Eduskunnan oikeusasiamiehen saama tieto, että asiaani valvoisi myös toinen viranomainen, on perätön. Asian julkiselle käsittelylle ja asiankirjojen julkisuudelle on merkittävät oikeusjärjestelmän oikeudenmukaiseen luonteeseen, eurooppalaiseen demokratiaan ja luotettavuuteen pohjautuvat perusteet tapauksessani, jossa tuomiokapituli ottaa kantaa poliittisisluoteisesti yhteiskunnallisen keskustelun rajoihin ja sallittavuuteen.
Raportissa (09-00204/531) esitetyt väitteet
ProKarelian aktivisti, asianajaja Kari Silvennoinen jätti huhtikuussa Tampereen poliisille tutkintapyynnön minua ja Johan Bäckmania vastaan kunnianloukkauksesta sekä viisi minuuttia myöhemmin tuomiokapitulille kantelun minua vastaan.
Tuomiokapitulille hän esitti kaksi raskauttavaa syytöstä:
(1) olisin Tampereella pappispuvussa huutanut häntä vastaan herjauksen, jota hän ei kuitenkaan kuullut;
(2) halveksisin Stalinin hirmutekojen uhreja.
Kohdasta 1. Tampereen poliisi seurasi mainittua tapahtumaa huhtikuussa 2009. Useat todistajat ovat myös kirjoittaneet tuomiokapitulille, että olen ollut tosiasiassa siviilivaatteissa ja olen esiintynyt asiantuntijaseminaarissa, mutta en mielenosoituksessa enkä ole huutanut herjauksia.
Myös televisioaineistoa on vähälukuisesta mutta merkittävästä mielenosoituksesta. Olen toimittanut tämän kuva-aineiston ja linkkeineen vastineessani tuomiokapitulille.
Aineistosta käy ilmi, että en ole ollut pappispuvussa, vaikka Kari Silvennoinen kirjoittaa päinvastoin erheellisesti.
Tampereen poliisi ilmoitti Pirkanmaan syyttäjävirastolle oman ehdotuksensa, että Silvennoisen tutkintapyyntöä ei tutkittaisi.
Pirkanmaan syyttäjävirasto antoi 20.11.2009 päätöksen E 09/6081, ettei syyttäjä halua aloittaa tutkimusta asian johdosta.
Yleisen juridisen virkaan liittyvän käsitteistön avulla syyttäjä ei ota kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen, vaan ilmoittaa, ettei edes tutkimusta aloiteta.
Länsimaisen ja suomalaisen oikeusjärjestelmän keskeinen periaate on syyttömyys. Tutkinta-asiamies tahtoisi vääntää oikeustieteellisestä koulutuksestaan huolimatta tapaukseni tarkastelun Espoon hiippakunnan tuomiokapitulissa ja mahdollisesti kurinpitoasiamiestä varten syyllisyysolettamukseksi.
Tuomiokapitulille lähetetyistä useista todistajakirjeistä kukaan ei väitä minun lausuneen mitään sopimatonta Silvennoista vastaan. Myöskään itse Silvennoinen ei esitä mitään sanaa tai lausetta, koska hän sanookin, ettei kuullut mitään.
Sitä vastoin tuomiokapitulin tutkinnassa mielikuvituksen perusteella lähdetään liikkeelle ilman pienintäkään näyttöä syyllisyysolettamuksesta ja fantasioidaan sanaharkka. Tuomiokapitulin pitäisi ymmärtää vastuullinen tosielämän asioiden selvittäminen – reaalimaailman tapahtumista näytön kerääminen – ja oikeudellinen arvio tapahtuneesta, jotta tutkinta-asiamies Backin menettely ei muodostuisi oikeudenkäytön laittomaksi toimintatavaksi Espoon tuomiokapitulissa.
Backin menettelyä voisi jopa luonnehtia kunniaani loukkaavaksi.
Kari Silvennoisen kanssa olen voinut menestyksellisesti suomalaisen oikeusjärjestelmän mukaisesti jo kolme kertaa sovitella välejämme hyvässä järjestyksessä. Minulla ei ole mitään pitkittynyttä vihaa tai koston halua kyseistä asianajajaa vastaan, vaikka poliittiset näkemykset suomalaisten oikeuksista Karjalan ja alueen kiinteistöjen omistukseen ovat meillä hyvin vastakkaiset.
Silvennoisen kantelun toinen väite Stalinin hirmutekojen uhrien halveksunnasta on ollut alusta alkaen pelkkä väite eikä sitä ole mitenkään näytetty toteen.
Raportissa (09-00204/531) esitetyt rangaistusvaatimukset
Tutkinta-asiamies Jorma Backin mukaan kirkon yleinen etu vaatisi edellä mainituissa seikoissa asian siirtämistä kurinpitoasiamiehelle, mikä kirkkolain mukaan tarkoittaa siis seuraavaa: ”Jos seurakunnan tai seurakuntayhtymän viranhaltijalle vaaditaan 3 §:n 3 momentissa mainitussa viranomaisessa muuta kurinpitorangaistusta kuin kirjallista varoitusta, viranomaisen on kutsuttava asiaan kurinpitoasiamieheksi tuomiokapituliin määrätty kurinpitoasiamies.”
Kurinpitoasiamiehen asettamisella edellytetään Kirkkolain 23 luvun 8 §:n mukaan, että Silvennoisen tekemän kantelun perusteella minut joko erotetaan virantoimituksesta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi; tai päätetään minun osalta viraltapano.
Edelleen tutkinta-asiamies katsoo, että Veikko Saksin tekemän kantelun tulisi saattaa kurinpitoasiamiehen tutkittavaksi em. rangaistusasteikon tähden.
Veikko Saksi ei voinut näet hyväksyä, että hänen johtamaansa ProKarelia yhteisöä pappi arvostelisi. Pidin kuitenkin kristillisen ja yleisen kansalaismoraalin mukaisena, että venäläisvastaista syrjintää en hyväksy markkinoitavan ProKarelian järjestämien The Soviet Story –festivaalien tavoin.
Tutkinta-asiamies Backin mukaan näiden näkemysteni esittäminen antaisi aihetta kurinpitomiehen harkinnan mukaisesti virantoimituksesta erottamiseen tai viraltapanoon!
On hyvin selvää, että Eduskunnan oikeusasiamiehen ja julkisen yleisön tulisi puuttua ankarasti tällaiseen rikolliseen, valheiden varaan rakentuvaan poliittiseen diskiminaatioon ja uhkailuun, jota Espoon hiippakunnan tuomiokapituli sallii tutkinta-asiamiehensa harjoittaa kirkkoherraviranhaltijaa vastaan tämän väitetyn Venäjä-myönteisyyden tähden.
Jorma Back siis suosittelee rangaistusasteikosta kovinta mahdollista toimenpidettä pastorille, joka ei ole koskaan laiminlyönyt mitään virkatehtäväänsä, joka saapuu vapaa- ja lomapäivinäkin kirkollisiin toimituksiin, joka ei ole uskossa osoittautunut mitenkään harhaoppiseksi, joka on raitis ja toimelias teologian tohtori, mutta esittää toki poliittisyhteiskunnallista kritiikkiä ProKareliaa vastaan, järjestön Venäjä-vihamielisyyttä vastaan. Tämän kaiken aineistonsa kirkkoherran viran menestystä varten Back on rakentanut ilman mitään näyttöä pelkän spekulaationsa avulla.
Vakavan henkilökohtaisen sosiaalisen ja taloudellisen tragedian tähden, jonka tutkinta-asiamies Back tahtoisi saattaa poliittisesti ”sopimattomalle” kirkkoherralle, on myös hyvin välttämätöntä, että koko tuomiokapitulin prosessin tulisi noudattaa oikeudenmukaisuutta ja läpinäkyvyyttä paremmin kuin tällä hetkellä tapahtuu.
Raportissa (2009-00402/439) esitetyt väitteet
YLE TV 2:n Silminäkijä-ohjelmassa esitettiin rohkeita väitteitä Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n sekaantuneen Suomessa toimivan Moskovan patriarkan alaisen seurakunnan toimintaan ja Anton Salonen tapaukseen.
Lisäksi toimittajat esittivät, että kyseisen seurakunnan taloudenhoito ei ole asianmukaista. Seurakunnan venäläisille naisille opetettaisiin, että näiden tulisi kuohita suomalaiset miehensä. Ohjelma asetti outoon valoon ortodoksiäidit, jotka tahtoivat lastensa kanssa käydä tutustumassa ortodoksisen uskon mukaisiin nähtävyyksiin.
Kirjoitin blogissani, että näiden nimeltä mainittujen toimittajien tulisi itse pohtia, olisiko heidän pikemmin paras kuohita itsensä, jotta eivät toimisi tuolla villillä tavalla ortodoksista seurakuntaa vastaan.
Lisäksi sanoin, että ortodoksinaisten pitämän seurakunnan taloudenhoito ja antama tuki ei ole sittenkään niin poikkeavaa, vaikka ohjelma halusi luoda hämärän mielikuvan seurakuntaa vastaan.
En pitänyt myöskään outona, jos äidit ja lapset tutustuvat ortodoksiin kirkkoihin, luostareihin ja muihin nähtävyyksiin.
Tutkintaja-asiamies nostaa esille raskauttavaksi tekijäksi ja pappisvirasta erottamisen perusteeksi sen, että olen kutsunut hänelle antamassa vastineessaan ja myös julkisesti Rimma, Anton ja Paavo Salosen tapausta ikäväksi perhetradegiaksi ja "suomalaisperäiseksi diplomaattiseksi sotkuksi". Tätä ilmausta suomalaisperäinen diplomaattinen sotku ei olisi luvallista käyttää.
Ihmettelenkin, mikä kohta pappisvalassa, Pyhässä Raamatussa tai kirkon Tunnustuskirjoissa vaatii luterilaiselta papilta suomalaisnationalistisen kansalaisuskonnon rakentamista tutkinta-asiamiehen kuvaamalla tavalla, jotta menettelyni voitaisiin nimetä pappisviran menetyksen veroiseksi paheeksi?
Tutkinta-asiamies Jorma Backin mukaan mainittu näkemykseni ja reagointi on kirkkolain 24 luvun 9 §:n vastaista sopimatonta käytöstä, minkä tähden minut tulisi erottaa virantoimituksesta tai päätettävä viraltapanosta kurinpitoasiamiehen käsittelyssä.
Pidän törkeänä vahingoittamisyrityksenä epärehellisiä tulkintoja, joiden mukaan olisin ikinä ilmaissut mitään yllytystä törkeään pahoinpitelyrikokseen mainittuja YLE-toimittajia vastaan!
Olen joka kerta kysymysmerkin kanssa kysynyt ironisesti, että olisiko näiden toimittajien annettava nyt itse kuohita itsensä, jotta heistä tulisi enemmän ”kesytettyjä miehiä” ja hyökkäisivät pehmeämmin kirkkoa vastaan.
Ajanmukaiseen kirkkoa ja yhteiskuntaa koskevaan keskusteluun osallistuminen ei voi olla virantoimituksesta erottamisen tai viraltapanon peruste, etenkin kun olen ollut hyvässä sovussa mainittuun Moskovan patriarkan alaiseen ortodoksiseen seurakuntaan ja saanut myös kiitokset heiltä mainitun kirjoitukseni tähden. Lisättäköön, että vaimoni ja kaksi poikaani ovat kastettu Moskovan patriarkan alaisessa ortodoksisessa kirkossa Pietarissa.
Kunnioittaen,
Juha Molari
26.12.2009
Statcounter
perjantai 25. joulukuuta 2009
Joulupäivän saarna
Jouluaamun saarna Pohjan Pyhän Marian kirkossa 25.12.2009 kello 6.
X X X X
Jouluevankeliumi tahtoo siirtää syrjityn, mitättömyyteen leimatun ihmisen Jumalan perheväkeen, Jumalan lapseksi, Jumalan silmissä taas uudestaan kauniiksi ja rakkaaksi. Älä siis jää siihen yölliseen pimeyteen, johon joko itse tai kurja järjestelmä tahtoisivat sinut jättää.
Betlehemin kedon lammaspaimenet, silloista Israelin uskontoa ja uhraamis- ja puhdistautumisinstituutiota varten yötyöläiset, pääosin arvottomiksi leimatut sopimattomien työaikojen tähden, silloista uskonnollisesti säädeltyä työ- ja vapaa-aikakalenteria kelvottomasti seuraavat vähäosaiset ihmiset – paimenet - saivat itse enkelin ja taivaallisen sotajoukon kutsun tulla, nähdä ja kumartaa itse Vapahtajan Herran Jeesuksen syntymälle.
Paimenet työskentelivät siihen aikaan ei ainoastaan meikäläisittäin lampaan hoidon moninaisiin tarkoituksiin, vaan erityisesti Jerusalemin lähinaapurissa Betlehemissä Jerusalemin temppelin eläinuhripalveluja varten, koska valtaosa ihmisistä oli leimattu syyllisiksi, saastaisiksi, epäpuhtaiksi, kelvottomiksi.
Toki uskonnollisesti määritelty lammashoito oli sekin liiketoimintaa. Puhtautta varten tarvittiin päivittäin ja viikoittain lukuisia lammasuhreja, joita koko kansa osti vähillä varoillaan.
Nämä vähäosaiset lammaspaimenet eivät olleet itse juurikaan suurten lammaslaumojen omistajia, vaan mitättömiä yötyöläisiä tuollaisessa uskonnollisessa ja henkisessä ilmapiirissä.
Niin kuin valtaosa väestöä, lammaspaimenet olivat osattomia jaloista suku- ja syntymäkertomuksista, heillä ei ollut ihmisarvoisia elämisen oikeuksia, puhumattakaan oikeusturvasta ja hyvinvoinnista.
Luukkaan evankeliumissa kerrottu jouluevankeliumi on alusta alkaen siirtänyt onnellisesti nämä osattomat, syrjäytetyt ja vähäosaiset Jeesuksen Kristuksen syntymän avulla takaisin Jumalan perheväkeen, osallisiksi jaloon alkuperään, Luojan luomaan loukkaamattomaan ihmisyyteen, johon Luoja loi ihmisen jo luomakunnan alussa.
Silloisessa antiikin maailmassa kaikki ihmiset arvioitiin heidän syntymänsä ja sukunsa perusteella. Jouluevankeliumi asettaa vallankumouksellisen muutostarpeen silloiseen järjestelmään, vaikka varsinainen muutos jäikin surullisen hitaaksi ja pieneksi: Kuka tahansa sai nyt Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymän omaksi jaloksi syntymäkertomukseen, jossa Jumalan Pojan syntymän avulla vähäosaiseksi ja osattomaksi alistettu ja jopa saastaiseksi leimattu ihminen nostettiin Jumalan lapseksi, Jeesuksen omaan perheväkeen.
Meillä oli nyt oikeus katsoa itse Kaikkivaltiaan Jumalan Pojan syntymää ja kuulla, että tämä syntymä oli meitä varten.
Olisi aivan oikein jouluevankeliumille, jos myös me siirtäisimme varhaisen kristinuskon eettisen vallankumouksellisuuden, rohkeuden ja merkittävyyden myös muutosvoimaksi omaan elämäämme ja maailmaamme.
Jouluevankeliumin ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen köyhän synnyinsijan perusteella emme hyväksy mitään sellaista alistamista, jonka kohteeksi itse kukin ihminen tai läheisemme joutuvat kansallisen, kielellisen, rodullisen, taloudellisen tai sukuhistoriaan liittyvän tai muun näennäisen perusteen avulla.
Meillä on oikeus olla rohkeasti Jumalan lapsia, tunnustaa Luojan luoma ihmisarvo, olemme Jeesuksen perheväkeä.
Vapahtaja Jeesus Kristus syntyi itse köyhään alhaisuuteen, hän antoi hyväksynnän ja rakkautensa meille.
Tämän päivän maailmassakin tapahtuu pakottavaa alistamista, vaikka Suomessa alistaminen toteutuu usein kulissien takana, hiljaisuuteen mykistymisenä silloin kun pitäisi olla rohkeus puolustaa lähimmäistä ja oikeuksia, ehkä emme osaa kiinnittää huomiota niihin aatteellisiin myytteihin, ajatusmalleihin ja toimintatapoihin, joiden avulla ihmisiä ja ihmisryhmiä julistetaan yhä edelleen saastaisiksi ja merkityksettömiksi meidän keskuudessamme.
Valitettavasti olen tavannut myös sellaisia lähimmäisiä, jotka tuomitsevat itse itsensä pienuuteen, alamittaisuuteen, ikään kuin herrat ja hallitsijat olisivat toista rotua, mutta me pyydämme vain anteeksi omaa olemassaoloamme! Niin ei saisi olla: jouluevankeliumi tuo Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymän aivan alhaisuuteenkin, jotta hänen syntymänsä perusteella voisit uskoa itse Jumalan Pojan syntyneen sinua varten, jotta voisit nousta Jumalan lapsen rohkeuteen ja toivoon, jotta ymmärtäisit itsesi Jumalan silmissä rakkaaksi ja kauniiksi.
X X X
Sen jälkeen kun olin pitänyt jouluaamun saarnan kristillisen apostolisen uskon mukaisesti sain kuunnella radiosta kauhean suomalaisnationalistisen joulusaarnan.
Oulun hiippakunnan tuomiorovasti Matti Pikkarainen saarnasi tänään kello 7:00 25.12.2009 joulupäivänä radioidussa jumalanpalvelussa (YLE Yksi) Oulun tuomiokirkossa. Hänen saarnansa oli merkillisen kansallisnationalistisen uskonnon palveluksessa.
Jeesuksen seimi ja kapalot varmasti tahrautuivat satojen tuhansien sodassa kuolleiden ihmisten verellä, kun Pikkaraisen saarna oli kehuskelua Jylhän runon ja Suomen rintamapappien jalon taistelun avulla siitä, miten nämä talvisodassa, välirauhassa ja jatkosodassa taistelivat läntisen kristikunnan puolesta ateististä itäistä uhkaa vastaan.
Niin meilläkin olisi nyt vapaus viettää kristillistä joulua!
Tehtäköön tiettävästi, koska tuomiorovasti eli yhä vanhoissa poteroissa, että itäisessä naapurissamme voi viettää täysin vapaasti kristillistä joulua. Viime yönä sain jopa joulukortin Venäjältä historian väärentämistä vastustavaan toimintaan keskeisesti vaikuttavan Historian muisto (“Фонд Историческая память”) -säätiön kansainvälisen työn johtajalta. Ihan oikeasti siellä joulua vietetään, jos vaikka monet viettävät eri päivänä!
Pikkarainen kertoi saarnassaan lisäksi, että talvisotaan kutsuttaessa ei kysytty, pitäisikö tai haluaisitko lähteä, vaan sinne lähdettiin. Hän unohtaa mainita, että kieltäytyjät saatettiin tappaa Suomessa. Kristillisen joulunkin vietto oli silloisen poliittisen ilmapiirin tähden vääristynyt taistelevaksi uskonnoksi, jossa totuus oli meidän omistuksessa ja rintamalinjan toisella puolella oli itse paholainen.
Joulun evankeliumi ei ollut enää rauhan evankeliumia, jonka avulla haluttaisiin lieventää vastakkainasettelua ja ihmiskunnan paholaismaista luokittelua. Joulun vapaa vietto on mahdollista nyt Kristuksn syntymäpäivänä vuonna 2009 AD. niin Venäjällä kuin täälläkin, joten Pikkarainen kompuroi talvisodan vaikutushistorian tulkinnassa. Joulujumalanpalvelus ei tulisi olla myöskään nationalistisen uskonnon palveluksessa, jossa valheellisesti vaietaan oman kansakunnan paholaismaisuudesta sodan vuosina ja näitä vuosia ennen, mutta ainoastaan demonisoidaan naapureita.
Meidän Euroopppamme on yhä enemmän monikansallinen ja monikulttuurinen, joten Toisen maailmansodan poteroiden uudestaan kaivaminen joulusaarnassa on häpeällistä joulun nationalistista omistamista, vaikka Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymä pitäisi tarjota myös niille ulkomaalaisille ja ulkomaalaistaustaisille, joilla ei ole tarvetta eikä syytä omaksua suomalaiskansallisia sotamyyttejä.
Tämä sotaisa joulusaarna ei ole toki yllätys, jos muistaa, että tuomiorovasti on muutama vuosi sitten väitellyt tohtoriksi sodan oikeutuksesta. Sota tiettävästi kiehtoo kyseistä pappismiestä jopa varhain jouluaamuna.
Häpeä, ettei edes tuomiorovasti ymmärrä jouluevankeliumia kristikunnan yhteiseksi, vaan lukee sitä nationalisen viestinnän mukaisesti, jota on toki ollut runsaasti marras- ja joulukuun aikana Suomessa.
Eräs venäläinen ystäväni ennättikin jo kommentoida minulle, että olisin liian naivi, sillä Suomessa ”valtiopappien” pitäisi ymmärtää julkisen viestinnän tähden tänä vuonna saarnata talvisodan kauheuksista valtion poliittisia kasvatustarpeita varten. Niin Neuvostoliitossakin olisi ollut suuri erehdys, jos ei ymmärtänyt puhua kauniisti Stalinista, jos ja kun tämän mukaista julkista viestintää oli tarjolla.
X X X X
Jouluevankeliumi tahtoo siirtää syrjityn, mitättömyyteen leimatun ihmisen Jumalan perheväkeen, Jumalan lapseksi, Jumalan silmissä taas uudestaan kauniiksi ja rakkaaksi. Älä siis jää siihen yölliseen pimeyteen, johon joko itse tai kurja järjestelmä tahtoisivat sinut jättää.
Betlehemin kedon lammaspaimenet, silloista Israelin uskontoa ja uhraamis- ja puhdistautumisinstituutiota varten yötyöläiset, pääosin arvottomiksi leimatut sopimattomien työaikojen tähden, silloista uskonnollisesti säädeltyä työ- ja vapaa-aikakalenteria kelvottomasti seuraavat vähäosaiset ihmiset – paimenet - saivat itse enkelin ja taivaallisen sotajoukon kutsun tulla, nähdä ja kumartaa itse Vapahtajan Herran Jeesuksen syntymälle.
Paimenet työskentelivät siihen aikaan ei ainoastaan meikäläisittäin lampaan hoidon moninaisiin tarkoituksiin, vaan erityisesti Jerusalemin lähinaapurissa Betlehemissä Jerusalemin temppelin eläinuhripalveluja varten, koska valtaosa ihmisistä oli leimattu syyllisiksi, saastaisiksi, epäpuhtaiksi, kelvottomiksi.
Toki uskonnollisesti määritelty lammashoito oli sekin liiketoimintaa. Puhtautta varten tarvittiin päivittäin ja viikoittain lukuisia lammasuhreja, joita koko kansa osti vähillä varoillaan.
Nämä vähäosaiset lammaspaimenet eivät olleet itse juurikaan suurten lammaslaumojen omistajia, vaan mitättömiä yötyöläisiä tuollaisessa uskonnollisessa ja henkisessä ilmapiirissä.
Niin kuin valtaosa väestöä, lammaspaimenet olivat osattomia jaloista suku- ja syntymäkertomuksista, heillä ei ollut ihmisarvoisia elämisen oikeuksia, puhumattakaan oikeusturvasta ja hyvinvoinnista.
Luukkaan evankeliumissa kerrottu jouluevankeliumi on alusta alkaen siirtänyt onnellisesti nämä osattomat, syrjäytetyt ja vähäosaiset Jeesuksen Kristuksen syntymän avulla takaisin Jumalan perheväkeen, osallisiksi jaloon alkuperään, Luojan luomaan loukkaamattomaan ihmisyyteen, johon Luoja loi ihmisen jo luomakunnan alussa.
Silloisessa antiikin maailmassa kaikki ihmiset arvioitiin heidän syntymänsä ja sukunsa perusteella. Jouluevankeliumi asettaa vallankumouksellisen muutostarpeen silloiseen järjestelmään, vaikka varsinainen muutos jäikin surullisen hitaaksi ja pieneksi: Kuka tahansa sai nyt Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymän omaksi jaloksi syntymäkertomukseen, jossa Jumalan Pojan syntymän avulla vähäosaiseksi ja osattomaksi alistettu ja jopa saastaiseksi leimattu ihminen nostettiin Jumalan lapseksi, Jeesuksen omaan perheväkeen.
Meillä oli nyt oikeus katsoa itse Kaikkivaltiaan Jumalan Pojan syntymää ja kuulla, että tämä syntymä oli meitä varten.
Olisi aivan oikein jouluevankeliumille, jos myös me siirtäisimme varhaisen kristinuskon eettisen vallankumouksellisuuden, rohkeuden ja merkittävyyden myös muutosvoimaksi omaan elämäämme ja maailmaamme.
Jouluevankeliumin ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen köyhän synnyinsijan perusteella emme hyväksy mitään sellaista alistamista, jonka kohteeksi itse kukin ihminen tai läheisemme joutuvat kansallisen, kielellisen, rodullisen, taloudellisen tai sukuhistoriaan liittyvän tai muun näennäisen perusteen avulla.
Meillä on oikeus olla rohkeasti Jumalan lapsia, tunnustaa Luojan luoma ihmisarvo, olemme Jeesuksen perheväkeä.
Vapahtaja Jeesus Kristus syntyi itse köyhään alhaisuuteen, hän antoi hyväksynnän ja rakkautensa meille.
Tämän päivän maailmassakin tapahtuu pakottavaa alistamista, vaikka Suomessa alistaminen toteutuu usein kulissien takana, hiljaisuuteen mykistymisenä silloin kun pitäisi olla rohkeus puolustaa lähimmäistä ja oikeuksia, ehkä emme osaa kiinnittää huomiota niihin aatteellisiin myytteihin, ajatusmalleihin ja toimintatapoihin, joiden avulla ihmisiä ja ihmisryhmiä julistetaan yhä edelleen saastaisiksi ja merkityksettömiksi meidän keskuudessamme.
Valitettavasti olen tavannut myös sellaisia lähimmäisiä, jotka tuomitsevat itse itsensä pienuuteen, alamittaisuuteen, ikään kuin herrat ja hallitsijat olisivat toista rotua, mutta me pyydämme vain anteeksi omaa olemassaoloamme! Niin ei saisi olla: jouluevankeliumi tuo Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymän aivan alhaisuuteenkin, jotta hänen syntymänsä perusteella voisit uskoa itse Jumalan Pojan syntyneen sinua varten, jotta voisit nousta Jumalan lapsen rohkeuteen ja toivoon, jotta ymmärtäisit itsesi Jumalan silmissä rakkaaksi ja kauniiksi.
X X X
Sen jälkeen kun olin pitänyt jouluaamun saarnan kristillisen apostolisen uskon mukaisesti sain kuunnella radiosta kauhean suomalaisnationalistisen joulusaarnan.
Oulun hiippakunnan tuomiorovasti Matti Pikkarainen saarnasi tänään kello 7:00 25.12.2009 joulupäivänä radioidussa jumalanpalvelussa (YLE Yksi) Oulun tuomiokirkossa. Hänen saarnansa oli merkillisen kansallisnationalistisen uskonnon palveluksessa.
Jeesuksen seimi ja kapalot varmasti tahrautuivat satojen tuhansien sodassa kuolleiden ihmisten verellä, kun Pikkaraisen saarna oli kehuskelua Jylhän runon ja Suomen rintamapappien jalon taistelun avulla siitä, miten nämä talvisodassa, välirauhassa ja jatkosodassa taistelivat läntisen kristikunnan puolesta ateististä itäistä uhkaa vastaan.
Niin meilläkin olisi nyt vapaus viettää kristillistä joulua!
Tehtäköön tiettävästi, koska tuomiorovasti eli yhä vanhoissa poteroissa, että itäisessä naapurissamme voi viettää täysin vapaasti kristillistä joulua. Viime yönä sain jopa joulukortin Venäjältä historian väärentämistä vastustavaan toimintaan keskeisesti vaikuttavan Historian muisto (“Фонд Историческая память”) -säätiön kansainvälisen työn johtajalta. Ihan oikeasti siellä joulua vietetään, jos vaikka monet viettävät eri päivänä!
Pikkarainen kertoi saarnassaan lisäksi, että talvisotaan kutsuttaessa ei kysytty, pitäisikö tai haluaisitko lähteä, vaan sinne lähdettiin. Hän unohtaa mainita, että kieltäytyjät saatettiin tappaa Suomessa. Kristillisen joulunkin vietto oli silloisen poliittisen ilmapiirin tähden vääristynyt taistelevaksi uskonnoksi, jossa totuus oli meidän omistuksessa ja rintamalinjan toisella puolella oli itse paholainen.
Joulun evankeliumi ei ollut enää rauhan evankeliumia, jonka avulla haluttaisiin lieventää vastakkainasettelua ja ihmiskunnan paholaismaista luokittelua. Joulun vapaa vietto on mahdollista nyt Kristuksn syntymäpäivänä vuonna 2009 AD. niin Venäjällä kuin täälläkin, joten Pikkarainen kompuroi talvisodan vaikutushistorian tulkinnassa. Joulujumalanpalvelus ei tulisi olla myöskään nationalistisen uskonnon palveluksessa, jossa valheellisesti vaietaan oman kansakunnan paholaismaisuudesta sodan vuosina ja näitä vuosia ennen, mutta ainoastaan demonisoidaan naapureita.
Meidän Euroopppamme on yhä enemmän monikansallinen ja monikulttuurinen, joten Toisen maailmansodan poteroiden uudestaan kaivaminen joulusaarnassa on häpeällistä joulun nationalistista omistamista, vaikka Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen syntymä pitäisi tarjota myös niille ulkomaalaisille ja ulkomaalaistaustaisille, joilla ei ole tarvetta eikä syytä omaksua suomalaiskansallisia sotamyyttejä.
Tämä sotaisa joulusaarna ei ole toki yllätys, jos muistaa, että tuomiorovasti on muutama vuosi sitten väitellyt tohtoriksi sodan oikeutuksesta. Sota tiettävästi kiehtoo kyseistä pappismiestä jopa varhain jouluaamuna.
Häpeä, ettei edes tuomiorovasti ymmärrä jouluevankeliumia kristikunnan yhteiseksi, vaan lukee sitä nationalisen viestinnän mukaisesti, jota on toki ollut runsaasti marras- ja joulukuun aikana Suomessa.
Eräs venäläinen ystäväni ennättikin jo kommentoida minulle, että olisin liian naivi, sillä Suomessa ”valtiopappien” pitäisi ymmärtää julkisen viestinnän tähden tänä vuonna saarnata talvisodan kauheuksista valtion poliittisia kasvatustarpeita varten. Niin Neuvostoliitossakin olisi ollut suuri erehdys, jos ei ymmärtänyt puhua kauniisti Stalinista, jos ja kun tämän mukaista julkista viestintää oli tarjolla.
torstai 24. joulukuuta 2009
Jouluaaton saarna
Jouluevankeliumin huippu on ilmaistu näissä sanoissa: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.”
Enkeli ilmoitti teille ilosanoman, enkeli ilmoitti koko kansalle suuren ilon, enkeli ilmoitti meille ilosanoman: Vapahtaja Kristus Herra on syntynyt.
Erityisesti luterilaisen kirkon varhaishistoriassa sovitettiin itse kunkin omaa nimeä tähän sanaan: Teille. Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.
Varmasti nuo paimenet hyvin tiesivät, ettei heistä kukaan ollut isä eikä äiti syntyneelle lapselle, mutta enkeli sanoi kaikesta huolimatta: ”Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra”.
”Teille on syntynyt” tarkoittaa, että teitä varten, teidän hyväksenne ja teidän iloksenne on syntynyt Vapahtaja Kristus Herra: Hän on hyvä juuri teille.
Vapahtajan Kristuksen Herran syntymä ei ollut vain mikä tahansa syntymä, vaikka kaikki lasten syntymät ovat merkittäviä: tämä syntymä oli pelastava, Jumalan ihmisrakkauden ilmaus, ääretön Kaikkivaltias tulee äärelliseen pieneen ja kapaloituun.
Kaikkien suurten kirkkokuntien tärkein uskontunnustus Nikean uskontunnustus kertoo mainitun asian näissä sanoissa: ”Hän meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariaksi, ja syntyi ihmiseksi”.
Jouluevankeliumissa on yllättävän ohikiitävä maininta, että Joosefilla, Marialla ja syntyvällä Jeesus-vauvalla ei ollut tilaa majatalossa. Emme tiedä, miksi he jäivät osattomaksi majapaikasta. Oliko kaikki vuodesijat oikeasti varatut, olivatko ihmiset ennakkoluuloisia Galileasta saapuvaa pariskuntaa vastaan?
Ensimmäisen pyhän yön köyhyys ja vähäisyys ovat virittäneet kristikuntaa kautta aikojen laupeuden tekoihin ja lähimmäisrakkauteen.
Jouluevankeliumi on kirjoitettu alusta alkaen kuitenkin siinä innoituksessa, että joulun sanoma ei ole erilaisissa hyvätahtoisissa rakkauden vaatimuksissa, vaikka ihmiskunta tarvitsee myös meidän rakkauttamme. Joulun evankeliumin huippu on ilmaistu Jumalan ihmisrakkaudessa ja hyvässä tahdossa meitä kohtaan.
Meillä on oikeus ja tarve kuulla ilosanoma, että meille ja meitä varten on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra. Syntyvän Jeesus-lapsen elämää seuratessa sopii koko ajan muistaa, että tämä Vapahtaja, Kristus Herra on syntynyt meidän hyväksemme: hänen puheensa monissa eri tilanteissa, joskus jopa aika särmikkäät ja vaikeasti tulkittavat; Jeesuksen teot kodeissa, toreilla ja kadun varsilla ja kaikkialla ovat meitä varten.
Koko Jeesuksen elämä on meitä varten, jotta saisimme kelpoisuuden, vapauden ja rauhan sellaisista vaatimuksista, jotka eivät pitäisi edes kuulua meidän kannettavaksemme - myös niistä vaatimuksista ja siitä syyllisyydestä, joka kuuluisi varsinaisesti meidän häpeäksemme ja kannettavaksemme, mutta Jeesus syntyi myös tätä varten meidän hyväksemme; jotta saisimme rohkeuden uskoa, elää, rakastaa ja toivoa ihmisinä Jumalan ihmisrakkauden ja Jeesuksen Kristuksen tähden.
Betlehemin pilkkopimeässä yössä paimenien oli parempi elää ja tehdä työtä sen jälkeen, kun Vapahtaja Kristus Herra oli syntynyt heitä varten.
Täyspimeys ei pelottanut enää samalla tavoin, kun enkeli oli kertonut ilosanoman ja paimenet olivat löytäneet Jeesuksen, vaikka Jeesus oli vielä hyvin pieni, kapaloitu, makasi pelkässä seimessä. Jouluevankeliumi antaa suunnattoman voimavaran ja iloisen toivon, jos vaikka pitäisi elää ja toimia pilkkopimeässä eikä näkisi itse eteenpäin.
XXXXX
Enkeli ilmoitti teille ilosanoman, enkeli ilmoitti koko kansalle suuren ilon, enkeli ilmoitti meille ilosanoman: Vapahtaja Kristus Herra on syntynyt.
Erityisesti luterilaisen kirkon varhaishistoriassa sovitettiin itse kunkin omaa nimeä tähän sanaan: Teille. Tänään on teille syntynyt Vapahtaja.
Varmasti nuo paimenet hyvin tiesivät, ettei heistä kukaan ollut isä eikä äiti syntyneelle lapselle, mutta enkeli sanoi kaikesta huolimatta: ”Teille on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra”.
”Teille on syntynyt” tarkoittaa, että teitä varten, teidän hyväksenne ja teidän iloksenne on syntynyt Vapahtaja Kristus Herra: Hän on hyvä juuri teille.
Vapahtajan Kristuksen Herran syntymä ei ollut vain mikä tahansa syntymä, vaikka kaikki lasten syntymät ovat merkittäviä: tämä syntymä oli pelastava, Jumalan ihmisrakkauden ilmaus, ääretön Kaikkivaltias tulee äärelliseen pieneen ja kapaloituun.
Kaikkien suurten kirkkokuntien tärkein uskontunnustus Nikean uskontunnustus kertoo mainitun asian näissä sanoissa: ”Hän meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariaksi, ja syntyi ihmiseksi”.
Jouluevankeliumissa on yllättävän ohikiitävä maininta, että Joosefilla, Marialla ja syntyvällä Jeesus-vauvalla ei ollut tilaa majatalossa. Emme tiedä, miksi he jäivät osattomaksi majapaikasta. Oliko kaikki vuodesijat oikeasti varatut, olivatko ihmiset ennakkoluuloisia Galileasta saapuvaa pariskuntaa vastaan?
Ensimmäisen pyhän yön köyhyys ja vähäisyys ovat virittäneet kristikuntaa kautta aikojen laupeuden tekoihin ja lähimmäisrakkauteen.
Jouluevankeliumi on kirjoitettu alusta alkaen kuitenkin siinä innoituksessa, että joulun sanoma ei ole erilaisissa hyvätahtoisissa rakkauden vaatimuksissa, vaikka ihmiskunta tarvitsee myös meidän rakkauttamme. Joulun evankeliumin huippu on ilmaistu Jumalan ihmisrakkaudessa ja hyvässä tahdossa meitä kohtaan.
Meillä on oikeus ja tarve kuulla ilosanoma, että meille ja meitä varten on syntynyt Vapahtaja, Kristus Herra. Syntyvän Jeesus-lapsen elämää seuratessa sopii koko ajan muistaa, että tämä Vapahtaja, Kristus Herra on syntynyt meidän hyväksemme: hänen puheensa monissa eri tilanteissa, joskus jopa aika särmikkäät ja vaikeasti tulkittavat; Jeesuksen teot kodeissa, toreilla ja kadun varsilla ja kaikkialla ovat meitä varten.
Koko Jeesuksen elämä on meitä varten, jotta saisimme kelpoisuuden, vapauden ja rauhan sellaisista vaatimuksista, jotka eivät pitäisi edes kuulua meidän kannettavaksemme - myös niistä vaatimuksista ja siitä syyllisyydestä, joka kuuluisi varsinaisesti meidän häpeäksemme ja kannettavaksemme, mutta Jeesus syntyi myös tätä varten meidän hyväksemme; jotta saisimme rohkeuden uskoa, elää, rakastaa ja toivoa ihmisinä Jumalan ihmisrakkauden ja Jeesuksen Kristuksen tähden.
Betlehemin pilkkopimeässä yössä paimenien oli parempi elää ja tehdä työtä sen jälkeen, kun Vapahtaja Kristus Herra oli syntynyt heitä varten.
Täyspimeys ei pelottanut enää samalla tavoin, kun enkeli oli kertonut ilosanoman ja paimenet olivat löytäneet Jeesuksen, vaikka Jeesus oli vielä hyvin pieni, kapaloitu, makasi pelkässä seimessä. Jouluevankeliumi antaa suunnattoman voimavaran ja iloisen toivon, jos vaikka pitäisi elää ja toimia pilkkopimeässä eikä näkisi itse eteenpäin.
XXXXX
torstai 17. joulukuuta 2009
Lähetys- ja avustustyön "kristillinen rahanpesu"
Kirkon ja Ulkoministeriön johto vaikenee toiminnallisista ja taloudellisista epäkohdista
Erkki Pennasella on pitkä ammatillinen huippukokemus teollisuuden ja kaupan logistiikasta. Lähetystyön ja kehitysyhteistyön logistiikan parissa hän on toiminut yli 10 vuotta. Mies tahtoo toteuttaa työnäkynsä ja kutsumuksensa, että hyvässä tarkoituksessa kerätty avustus, olipa se rahaa tavaraa tai työntekijöitä, menee perille.
Mutta liian usein rahasta menee vain osa perille, tavaroita kohtaa hävikki ja työntekijävalinta on epäonnistunut!
Kirkon ja kehitystyön johto vaikenee epäkohdista, jotka ovat kuitenkin hyvin heidän tiedossaan. Toiminnallisten ja taloudellisten epäkohtien salaaminen näyttää olevan tärkeä asia kirkolle ja ministeriöille. Pennanen on painostettu allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen.
Seurakunnan vanhimmat, virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat esittäneet uhkailuja. Helsingin piispa on kirjoittanut tarkoitushakuiselta tuntuvan kolumnin Myrkynsylkijän kiusaus.
Ihmisen leimaaminen on tavallisin tapa saada hänen tuomat näkökohdat ikään kuin mitättömiksi ja epäluotettaviksi. Valitettavasti sekin leimaaminen osataan kirkossa silloin kun on kyse vallasta ja taloudellisen edun säilyttämisestä!
”Asia ei anna aihetta toimenpiteisiin”?
Vuosien monipuolisen raportoinnin jälkeen Erkki Pennanen teki lopulta 4.6.2008 jopa Kirkkohallitukselle kantelun. Siinä kerrottiin seikkaperäisesti kirkon merkittävimpien organisaatioiden (Diakonissalaitos, Kaupunkilähetys, Kirkkopalvelut, Kirkon Lähetystyön keskus, Kirkon Mediat, Kirkon Ulkomaan Apu, Kotimaa-yhtiöt, Lähetysjärjestöt, Merimieskirkko, Seurakuntien Lapsityön keskus, seurakunnat tms.) avustus- ja kehitysyhteistyössä havaituista epäkohdista ja tarpeettoman suurista resursseista.
Kokemusta Pennasilla oli yli 1000 työntekijän muuttojen osalta 70 maasta. Kehitysyhteistyön raha- ja tavaraprojektien osalta 40 maasta.
Virastokollegio vastasi jo 26.6.2008, että ”kirkkohallituksella ei ole toimivaltaa käsitellä kirjelmää siltä osin kuin se kohdistuu edellä mainittuihin tahoihin”.
Lopputoteamus oli, ”ettei asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin”. Kansanomaisesti sanottuna kirkon päättäjät tahtovat hiljaisuutta, jotta epäkohdista ei puhuttaisi, jotta vääryydet eivät tulisi näkyviin.
Kirkkohallitus ei ollut halukas selvittämään, miten käyttävät toiminnallisia ja taloudellisia resurssejaan.
Paikallisseurakunnan kirkkoherrana mainittu menettely tuntuu hyvin erikoiselta, koska joka vuosi kirkkohallitus kerää kuitenkin mitä ihmellisempiä tilastoja seurakunnan toiminnasta. Näiden tilastojen palauttaminen tuntuu joskus jopa elämää tärkeämmältä. Ehkä onkin niin, että tilastoja tarvitaan julkista tarinointia varten, markkinointipuheisiin, mutta ei toiminnallisten ja taloudellisten epäkohtien poistamiseen.
Salakuljetusta ja anastamista
Pennanen on seurannut ja saanut dokumentoitua, miten usean vuosikymmenen aikana suomalainen virallinen lähetysjärjestö harjoitti salakuljetusta ja yksityistä bisnestä lähettävien mummojen ja pappojen varoilla.
Tiettyjen ”hovikuljettajien” avulla järjestettiin salakuljetusta ja lähetysjärjestön maksettavaksi tuli yksityisen bisnestoiminnan huolinta-, tullaus- ja kuljetuskustannuksia.
Lähetystyöntekijöiden ja kehitysyhteistyöntekijöiden muuttokuormien mukana ja niiden sijasta ovat kulkeneet myös salassa omat ja kavereiden tavarat – ja tottakai lähetystyön kustannuksella.
Surullista on myös, että kierot ihmiset osaavat tehdä mersuihinsa salaovet, joiden turvin vietiin ja tuotiin tavaraa jopa tullin huomaamatta.
Lähetysjärjestön johto ja hallitus eivät katsoneet aiheelliseksi puuttua salakuljetukseen, kun asia tuli ilmi raportoinnissa.
Logistiikan ammattilainen on todennut miten seurakuntayhtymien varastotiloihin on kerätty, jopa vuosikymmeniä seurakunnista poistettua, usein suomalaiselle käyttökelvotonta tavaraa.
Kun varastot ovat täyttyneet, on vuokrattu ulkopuolisia, usein paikkakunnan kalleimpia varastotiloja ja logistiikkapalveluja. Asian tultua ilmi on tavarat hävitetty. Ei lähetyskentille, missä ne olisivat käyttökelpoisia ja minne niistä on jatkuva pyyntö.
Tavarat hävitetään Suomessa maksullisesti vaikka lähettäminen avustuskentille olisi edullisin vaihtoehto. Virkamiehet ja luottamushenkilöt valitsevat mielellään tutun kaverinsa ”palvelujen” tarjoajaksi. Hintoja ei kysellä. Palvelija ei raportoi havainnoistaan.
On tullut ilmi, miten luterilaisen lähetysjärjestön jäsenet ja heidän paikalliset työtoverinsa ovat olleet osallisia avustuskuorman ja pienempien erien anastuksesta lähetyskentillä. Muille kirkoille, sairaaloille ja kouluille osoitetut tavarat on purettu omiin tiloihin.
Asian selvityksissä suomalaiset kirkkoherrat ja lähetysjohtajat luottivat työntekijöidensä vakuutteluihin. Olihan moni näistä oma valinta, luottohenkilö, sukulainen. Eiväthän suomalaiset syyllisty petokseen ja korruptioon? Imago pitää säilyttää. Vaikka joutuisi valehtelemaan.
Miksi logistiikkaselvitykset (evaluoinnit) pelottavat?
Kirkon historiassa ei ole tehty ainuttakaan evaluointia. Ei omaa sisäistä eikä ulkopuolista, riippumatonta. Selityksillä on pärjätty.
Kirkolle ja Ulkoministeriölle tarjottiin 90-luvun loppupuolella osallisuutta logistiikkaselvityksen tekemiseen. Nämä kieltäytyivät. Joukko toimijoita kuten, Länsi-Uudenmaan Uusyrityskeskus, Uuden Kasvun Yhdistys ry, Vihdin Työvoimatoimisto ja Vihdin seurakunta päättivät selvitysten tekemisestä. Selvitykset toteuttivat vv. 2000-2002 Länsi-Uudenmaan koulutusyhtymä Innofocus ja Palvelulinkki Oy. Ulkoministeriö, kirkko, lähetysjärjestöt ja seurakunnat eivät kuitenkaan halunneet osallistua selvityksen tekemiseen ja kustannuksiin. Monet em. organisaatiot eivät halunneet ottaa selvitystä vastaan, vaan tahtoivat vaieta ja vesittää tehdyt havainnot puutteista.
Kirkkohallituksessa pidettiin vuonna 2004 lähetyslogistiikan seminaari, jossa eräät kirkolliset tahot puhuivat varsin avoimesti korruption hyväksymisen puolesta! Seminaarin tapahtumista oli sovittu artikkelin tekemisestä Kotimaa-lehteen. Lehti ei julkaissut artikkelia. Palkkio toimittajalle maksettiin.
Ministeri Stenbäck on ollut yli sadasta vaikuttajasta ainoa, joka on puuttunut epäkohtiin. Hän sai vuonna 2004 Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa läpi aloitteen lähetysjärjestöjen talousraportoinnin uudistamisesta.
Hyvä ajtus huono lopputulos. Kun valvontaa ja vastuuta ei ollut, syntyi vain vähäisiä (kosmeettisia) parannuksia. Logistinen tuloslaskelmakin jäi tekemättä.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus uutisoi huhtikuussa 2004 oma-alotteisesti Sambian toimistossaan paljastuneesta noin 80 000 Euron kavalluksesta.
Tällä perusteella voidaan pestä kädet ja sanoa, että nyt valvontaa ja raportointia on tehostettu. Kepa eli työn tukijat, ei syylliset, maksoi kavalletut rahat.
Erkki Pennasen aineisto väärinkäytöksistä on noin 1500 sivua
Mediakin on alkanut kiinnostua: TV1 MOTin ohjelma Sri Lankan Ruth-kodista ja toimittajien kyselyt UM:n kehitysyhteistyöosaston päälliköltä saivat tämän muistelemaan, että väärinkäytöksiä olisi ollut viime vuosina pari-kolme. Aamulehden toimittajan 2006 löytämät 13 rikostutkimuksessa olevaa avustusprojektia ja 2007 ilmenneet 12 väärinkäytöstä saivat aikaan tietojen saannin vaikeutumisen. Perusteluna lienee ollut UM:n sisäinen tutkinta.
TV2 Meneekö apu perille-ohjelmassa 2009 osoitettiin useita kymmeniä vakavia avustustyössä todettuja epäkohtia. Nämäkin tiedot pyritään vaikenemaan kuoliaaksi.
Action Aidin ja ja tansanilaisen tutkivan journalistin tutkimuksista käy ilmi, että mm. Suomen monien Afrikan maiden avusta menee perille alle puolet. UM, kirkko, lähetys- ja avustusjärjestöt ovat ottaneet sloganikseen "ja apu menee perille". Likainen näyttää puhtaalta, kun sitä ei tutkita? Ja kun väärän tiedon antajana on kirkon ja valtionhallinnon edustaja.
Kristillistä rahanpesua. Joulu puhdistaa likaisenkin miehen?
Esiintymisen kirkon tiloissa kesäfestivaaleilla ja ainakin jouluna ilmeisesti uskotaan puhdistavan myös sellaiset miehet ja naiset, jotka ovat olleet osallisia vaalirahoitussotkuissa ja veroparatiisi-yhtiöissä keskeisillä sijoilla, ovat saaneet jopa kymmeniä tuomioita ja syytteitä korruptiosta tai voiteluista, ovat olleet osallisia pankkikriisin syntymiseen vuosikymmen sitten.
Tällaiset henkilöt ovat järjestelleet yhteistyössä seurakuntien kanssa musiikkifestivaaleja, joulukonsertteja, rakentaneet kauppa- ja palvelukeskuksia.
Seurakunnat ja lähetysjärjestöt ovat tukeneet näitä henkilöitä rahallisesti ja tarjomalla kirkon tiloja veloituksetta jopa vuosikymmeniä. Lähetysjohtajat, kirkkoherrat, virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat poseeranneet tällaisten henkilöiden kanssa julkisuudessa vakuutellen yhteistyön uskomattomuutta.
Eikö olekin niin, että jouluna on jo ihan pimeää eikä silloin pidä muistaa pimeitä toiminnallisia, taloudellisia epäkohtia, joissa kirkko ja avustusjärjestöt ovat osallisia?
Kyse on miljoonien eurojen valvonnasta
Valtio myönsi 2006 kehitysyhteistyöhön 671 milj.euroa. (0,39 %/ BKTL). Tästä sai varsinainen kehitysyhteistyö 516 miljoonaa ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö 67 miljoonaa.
Lisäksi valtio myönsi humanitääriseen apuun 53 miljoonaa. Kansalaisjärjestöt ovat hakemuksesta voineet saada valtiolta lisätukea myös tästä määrärahasta mm. humanitääriseen apuun sekä suunnittelu-, tuki-, tiedotus-, evaluointi- ja sisäinen tarkastus tarpeisiin.
Kirkon tuki (seurakuntien ja seurakuntalaisten kannatus) 2006 oli lähetys- ja kansainvälisen diakonian toimijoille 65 miljoonaa euroa. Tästä saivat Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu 70 %. Summaan ei sisälly esim. valtion kehitysyhteistyömäärärahat, EU-tuet, suomalaisten ja ulkomaisten lahjoittajien (seurakunnat, kirkot, yritykset, yhteisöt, yksityiset) suorat avustukset ulkomaisiin kohteisiin, järjestöjen sijoitus- ja muun toiminnan tulot, kansalaiskeräysten tuotto sekä lahjoitukset ja testamentit.
Muiden kristillisten organisaatioiden yksilöidyt tukisummat eivät ole tiedossa.
Avustusjärjestöt saivat vuoden 2006 toimintaansa varten tukea (po. määrärahoja) eri rahoittajilta (valtiolta 120 Meur, kirkolta 65 Meur ja EU:lta arviolta 30 Meur) ainakin 190 – (220) miljoonaa euroa.
Avustustyössä (kansalaisjärjestöt) liikkuu siis vuositasolla 250 -300 miljoonaa euroa. Samojen toimijoiden ulkomaisilta organisaatioilta ulkomaisiin kohteisiin saamien avustusten määrää voidaan vain arvailla.
Valtion määräraha kehitysyhteistyöhön kaksinkertaistuu vuoteen 2011 mennessä, kun Suomen on nostettava kehitysapunsa 0,7 prosenttiin eli noin 1,3 miljardiin euroon (sopimushetken tilanne). On vaara, että mikäli ei nopeasti tehdä riippumattomia, ulkopuolisia evaluointi- ja tervehdyttämistoimenpiteitä, myös sen avun määrä, joka ei mene perille vähintään kaksinkertaistuu.
Katso myös Erkki Pennasen haastattelu
http://www.youtube.com/watch?v=5btWOh5sEag
Em. teksti perustuu Erkki Pennasen haastatteluun. Teksti on syntynyt yhteistyössä hänen kanssaan.
Erkki Pennasella on pitkä ammatillinen huippukokemus teollisuuden ja kaupan logistiikasta. Lähetystyön ja kehitysyhteistyön logistiikan parissa hän on toiminut yli 10 vuotta. Mies tahtoo toteuttaa työnäkynsä ja kutsumuksensa, että hyvässä tarkoituksessa kerätty avustus, olipa se rahaa tavaraa tai työntekijöitä, menee perille.
Mutta liian usein rahasta menee vain osa perille, tavaroita kohtaa hävikki ja työntekijävalinta on epäonnistunut!
Kirkon ja kehitystyön johto vaikenee epäkohdista, jotka ovat kuitenkin hyvin heidän tiedossaan. Toiminnallisten ja taloudellisten epäkohtien salaaminen näyttää olevan tärkeä asia kirkolle ja ministeriöille. Pennanen on painostettu allekirjoittamaan vaitiolosopimuksen.
Seurakunnan vanhimmat, virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat esittäneet uhkailuja. Helsingin piispa on kirjoittanut tarkoitushakuiselta tuntuvan kolumnin Myrkynsylkijän kiusaus.
Ihmisen leimaaminen on tavallisin tapa saada hänen tuomat näkökohdat ikään kuin mitättömiksi ja epäluotettaviksi. Valitettavasti sekin leimaaminen osataan kirkossa silloin kun on kyse vallasta ja taloudellisen edun säilyttämisestä!
”Asia ei anna aihetta toimenpiteisiin”?
Vuosien monipuolisen raportoinnin jälkeen Erkki Pennanen teki lopulta 4.6.2008 jopa Kirkkohallitukselle kantelun. Siinä kerrottiin seikkaperäisesti kirkon merkittävimpien organisaatioiden (Diakonissalaitos, Kaupunkilähetys, Kirkkopalvelut, Kirkon Lähetystyön keskus, Kirkon Mediat, Kirkon Ulkomaan Apu, Kotimaa-yhtiöt, Lähetysjärjestöt, Merimieskirkko, Seurakuntien Lapsityön keskus, seurakunnat tms.) avustus- ja kehitysyhteistyössä havaituista epäkohdista ja tarpeettoman suurista resursseista.
Kokemusta Pennasilla oli yli 1000 työntekijän muuttojen osalta 70 maasta. Kehitysyhteistyön raha- ja tavaraprojektien osalta 40 maasta.
Virastokollegio vastasi jo 26.6.2008, että ”kirkkohallituksella ei ole toimivaltaa käsitellä kirjelmää siltä osin kuin se kohdistuu edellä mainittuihin tahoihin”.
Lopputoteamus oli, ”ettei asia anna aihetta enempiin toimenpiteisiin”. Kansanomaisesti sanottuna kirkon päättäjät tahtovat hiljaisuutta, jotta epäkohdista ei puhuttaisi, jotta vääryydet eivät tulisi näkyviin.
Kirkkohallitus ei ollut halukas selvittämään, miten käyttävät toiminnallisia ja taloudellisia resurssejaan.
Paikallisseurakunnan kirkkoherrana mainittu menettely tuntuu hyvin erikoiselta, koska joka vuosi kirkkohallitus kerää kuitenkin mitä ihmellisempiä tilastoja seurakunnan toiminnasta. Näiden tilastojen palauttaminen tuntuu joskus jopa elämää tärkeämmältä. Ehkä onkin niin, että tilastoja tarvitaan julkista tarinointia varten, markkinointipuheisiin, mutta ei toiminnallisten ja taloudellisten epäkohtien poistamiseen.
Salakuljetusta ja anastamista
Pennanen on seurannut ja saanut dokumentoitua, miten usean vuosikymmenen aikana suomalainen virallinen lähetysjärjestö harjoitti salakuljetusta ja yksityistä bisnestä lähettävien mummojen ja pappojen varoilla.
Tiettyjen ”hovikuljettajien” avulla järjestettiin salakuljetusta ja lähetysjärjestön maksettavaksi tuli yksityisen bisnestoiminnan huolinta-, tullaus- ja kuljetuskustannuksia.
Lähetystyöntekijöiden ja kehitysyhteistyöntekijöiden muuttokuormien mukana ja niiden sijasta ovat kulkeneet myös salassa omat ja kavereiden tavarat – ja tottakai lähetystyön kustannuksella.
Surullista on myös, että kierot ihmiset osaavat tehdä mersuihinsa salaovet, joiden turvin vietiin ja tuotiin tavaraa jopa tullin huomaamatta.
Lähetysjärjestön johto ja hallitus eivät katsoneet aiheelliseksi puuttua salakuljetukseen, kun asia tuli ilmi raportoinnissa.
Logistiikan ammattilainen on todennut miten seurakuntayhtymien varastotiloihin on kerätty, jopa vuosikymmeniä seurakunnista poistettua, usein suomalaiselle käyttökelvotonta tavaraa.
Kun varastot ovat täyttyneet, on vuokrattu ulkopuolisia, usein paikkakunnan kalleimpia varastotiloja ja logistiikkapalveluja. Asian tultua ilmi on tavarat hävitetty. Ei lähetyskentille, missä ne olisivat käyttökelpoisia ja minne niistä on jatkuva pyyntö.
Tavarat hävitetään Suomessa maksullisesti vaikka lähettäminen avustuskentille olisi edullisin vaihtoehto. Virkamiehet ja luottamushenkilöt valitsevat mielellään tutun kaverinsa ”palvelujen” tarjoajaksi. Hintoja ei kysellä. Palvelija ei raportoi havainnoistaan.
On tullut ilmi, miten luterilaisen lähetysjärjestön jäsenet ja heidän paikalliset työtoverinsa ovat olleet osallisia avustuskuorman ja pienempien erien anastuksesta lähetyskentillä. Muille kirkoille, sairaaloille ja kouluille osoitetut tavarat on purettu omiin tiloihin.
Asian selvityksissä suomalaiset kirkkoherrat ja lähetysjohtajat luottivat työntekijöidensä vakuutteluihin. Olihan moni näistä oma valinta, luottohenkilö, sukulainen. Eiväthän suomalaiset syyllisty petokseen ja korruptioon? Imago pitää säilyttää. Vaikka joutuisi valehtelemaan.
Miksi logistiikkaselvitykset (evaluoinnit) pelottavat?
Kirkon historiassa ei ole tehty ainuttakaan evaluointia. Ei omaa sisäistä eikä ulkopuolista, riippumatonta. Selityksillä on pärjätty.
Kirkolle ja Ulkoministeriölle tarjottiin 90-luvun loppupuolella osallisuutta logistiikkaselvityksen tekemiseen. Nämä kieltäytyivät. Joukko toimijoita kuten, Länsi-Uudenmaan Uusyrityskeskus, Uuden Kasvun Yhdistys ry, Vihdin Työvoimatoimisto ja Vihdin seurakunta päättivät selvitysten tekemisestä. Selvitykset toteuttivat vv. 2000-2002 Länsi-Uudenmaan koulutusyhtymä Innofocus ja Palvelulinkki Oy. Ulkoministeriö, kirkko, lähetysjärjestöt ja seurakunnat eivät kuitenkaan halunneet osallistua selvityksen tekemiseen ja kustannuksiin. Monet em. organisaatiot eivät halunneet ottaa selvitystä vastaan, vaan tahtoivat vaieta ja vesittää tehdyt havainnot puutteista.
Kirkkohallituksessa pidettiin vuonna 2004 lähetyslogistiikan seminaari, jossa eräät kirkolliset tahot puhuivat varsin avoimesti korruption hyväksymisen puolesta! Seminaarin tapahtumista oli sovittu artikkelin tekemisestä Kotimaa-lehteen. Lehti ei julkaissut artikkelia. Palkkio toimittajalle maksettiin.
Ministeri Stenbäck on ollut yli sadasta vaikuttajasta ainoa, joka on puuttunut epäkohtiin. Hän sai vuonna 2004 Espoon seurakuntayhtymän yhteisessä kirkkovaltuustossa läpi aloitteen lähetysjärjestöjen talousraportoinnin uudistamisesta.
Hyvä ajtus huono lopputulos. Kun valvontaa ja vastuuta ei ollut, syntyi vain vähäisiä (kosmeettisia) parannuksia. Logistinen tuloslaskelmakin jäi tekemättä.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus uutisoi huhtikuussa 2004 oma-alotteisesti Sambian toimistossaan paljastuneesta noin 80 000 Euron kavalluksesta.
Tällä perusteella voidaan pestä kädet ja sanoa, että nyt valvontaa ja raportointia on tehostettu. Kepa eli työn tukijat, ei syylliset, maksoi kavalletut rahat.
Erkki Pennasen aineisto väärinkäytöksistä on noin 1500 sivua
Mediakin on alkanut kiinnostua: TV1 MOTin ohjelma Sri Lankan Ruth-kodista ja toimittajien kyselyt UM:n kehitysyhteistyöosaston päälliköltä saivat tämän muistelemaan, että väärinkäytöksiä olisi ollut viime vuosina pari-kolme. Aamulehden toimittajan 2006 löytämät 13 rikostutkimuksessa olevaa avustusprojektia ja 2007 ilmenneet 12 väärinkäytöstä saivat aikaan tietojen saannin vaikeutumisen. Perusteluna lienee ollut UM:n sisäinen tutkinta.
TV2 Meneekö apu perille-ohjelmassa 2009 osoitettiin useita kymmeniä vakavia avustustyössä todettuja epäkohtia. Nämäkin tiedot pyritään vaikenemaan kuoliaaksi.
Action Aidin ja ja tansanilaisen tutkivan journalistin tutkimuksista käy ilmi, että mm. Suomen monien Afrikan maiden avusta menee perille alle puolet. UM, kirkko, lähetys- ja avustusjärjestöt ovat ottaneet sloganikseen "ja apu menee perille". Likainen näyttää puhtaalta, kun sitä ei tutkita? Ja kun väärän tiedon antajana on kirkon ja valtionhallinnon edustaja.
Kristillistä rahanpesua. Joulu puhdistaa likaisenkin miehen?
Esiintymisen kirkon tiloissa kesäfestivaaleilla ja ainakin jouluna ilmeisesti uskotaan puhdistavan myös sellaiset miehet ja naiset, jotka ovat olleet osallisia vaalirahoitussotkuissa ja veroparatiisi-yhtiöissä keskeisillä sijoilla, ovat saaneet jopa kymmeniä tuomioita ja syytteitä korruptiosta tai voiteluista, ovat olleet osallisia pankkikriisin syntymiseen vuosikymmen sitten.
Tällaiset henkilöt ovat järjestelleet yhteistyössä seurakuntien kanssa musiikkifestivaaleja, joulukonsertteja, rakentaneet kauppa- ja palvelukeskuksia.
Seurakunnat ja lähetysjärjestöt ovat tukeneet näitä henkilöitä rahallisesti ja tarjomalla kirkon tiloja veloituksetta jopa vuosikymmeniä. Lähetysjohtajat, kirkkoherrat, virkamiehet ja luottamushenkilöt ovat poseeranneet tällaisten henkilöiden kanssa julkisuudessa vakuutellen yhteistyön uskomattomuutta.
Eikö olekin niin, että jouluna on jo ihan pimeää eikä silloin pidä muistaa pimeitä toiminnallisia, taloudellisia epäkohtia, joissa kirkko ja avustusjärjestöt ovat osallisia?
Kyse on miljoonien eurojen valvonnasta
Valtio myönsi 2006 kehitysyhteistyöhön 671 milj.euroa. (0,39 %/ BKTL). Tästä sai varsinainen kehitysyhteistyö 516 miljoonaa ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö 67 miljoonaa.
Lisäksi valtio myönsi humanitääriseen apuun 53 miljoonaa. Kansalaisjärjestöt ovat hakemuksesta voineet saada valtiolta lisätukea myös tästä määrärahasta mm. humanitääriseen apuun sekä suunnittelu-, tuki-, tiedotus-, evaluointi- ja sisäinen tarkastus tarpeisiin.
Kirkon tuki (seurakuntien ja seurakuntalaisten kannatus) 2006 oli lähetys- ja kansainvälisen diakonian toimijoille 65 miljoonaa euroa. Tästä saivat Lähetysseura ja Kirkon Ulkomaanapu 70 %. Summaan ei sisälly esim. valtion kehitysyhteistyömäärärahat, EU-tuet, suomalaisten ja ulkomaisten lahjoittajien (seurakunnat, kirkot, yritykset, yhteisöt, yksityiset) suorat avustukset ulkomaisiin kohteisiin, järjestöjen sijoitus- ja muun toiminnan tulot, kansalaiskeräysten tuotto sekä lahjoitukset ja testamentit.
Muiden kristillisten organisaatioiden yksilöidyt tukisummat eivät ole tiedossa.
Avustusjärjestöt saivat vuoden 2006 toimintaansa varten tukea (po. määrärahoja) eri rahoittajilta (valtiolta 120 Meur, kirkolta 65 Meur ja EU:lta arviolta 30 Meur) ainakin 190 – (220) miljoonaa euroa.
Avustustyössä (kansalaisjärjestöt) liikkuu siis vuositasolla 250 -300 miljoonaa euroa. Samojen toimijoiden ulkomaisilta organisaatioilta ulkomaisiin kohteisiin saamien avustusten määrää voidaan vain arvailla.
Valtion määräraha kehitysyhteistyöhön kaksinkertaistuu vuoteen 2011 mennessä, kun Suomen on nostettava kehitysapunsa 0,7 prosenttiin eli noin 1,3 miljardiin euroon (sopimushetken tilanne). On vaara, että mikäli ei nopeasti tehdä riippumattomia, ulkopuolisia evaluointi- ja tervehdyttämistoimenpiteitä, myös sen avun määrä, joka ei mene perille vähintään kaksinkertaistuu.
Katso myös Erkki Pennasen haastattelu
http://www.youtube.com/watch?v=5btWOh5sEag
Em. teksti perustuu Erkki Pennasen haastatteluun. Teksti on syntynyt yhteistyössä hänen kanssaan.
tiistai 15. joulukuuta 2009
Miksi Heidi Hautala keksii aina uusia hyökkäyksiä Venäjää vastaan?
Olen todella pettynyt ja häpeissäni hölmöilystä, johon suomalainen meppi sortui Venäjällä. Itse Suomen televisiokin kertoi tänään tuosta hölmöilystä, vaikka ei tyypillisesti osannut tunnistaa hölmöilyä ja sivistyneisyyttä toisistaan, vaan sekoitti ne juuri päinvastoin. Minun on vaikea kirjoittaa kauniisti Heidistä tämän menettelyn tähden, kun hän korkean EU-asemansa avulla ihmisoikeuksia tutkivana johtavana poliitikkona päätti sekoittaa oman patologisen Venäjä-vihansa ja julkisuuden Venäjä-matkaansa. Kyse on todella merkillisestä ryhmittymästä, jota Hautala on alkanut kutsua "ihmisoikeusaktivisteiksi"!
Heidi Hautala on juuri äskettäin ilmaissut Jekaterinburgissa tukensa nuorelle häirikölle, joka totta kai on osana ”Toinen Venäjä” (Другая Россия) –ryhmää ja sympaattisessa suhteessa amerikkalaishenkiseen Kasparoviin sekä aiheuttanut monenlaista levottomuutta Venäjällä.
Sanomattakin selvää on, että Kasparovin ryhmä on järjestänyt laittomia mielenosoituksia erityisesti vaalien yhteydessä, yrittänyt tunkeutua anarkistien menetelmiä noudattaen vaalihuoneistoihin ja sitten tiedottanut välienselvittelyistään länsimaiselle medialle ikään kuin he vaalien ulkopuolisena anarkistisena ryhmänä edustaisivat poliittisesti vainottua oppositiota. Juuri tämä Kasparov on uutisoinut Nikiforovista kotisivuillaan.
Aleksei Nikiforov (Алексей Никифоров) on vasta nuori poikanen, toki villi sellainen, tyypillinen Kasparovin villien kannattajien joukkueessa. Tärkeämpi taustahenkilö on kuitenkin jo laittoman ääriliikkeen johtamisesta tuomittu Eduard Limonov. Aleksei syntyi 3.3.1985. Hänellä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään omakohtaista tajua kommunistisesta Neuvostoliitosta, sillä Neuvostoliiton hajottua hän oli aivan pikkupoika niin kuin jokainen osaa varmasti laskea vuosiluvuista, ja Jeltsinin sekavalla 90-luvullakin hän oli vasta varhaiseen nuoruuteen varttuva poikanen. Nyt tämä 24 vuotta vanha miehen alku – yhä hyvin babyface - on kuitenkin villiintynyt, koska villinä miehenä hän uskoo olevansa varmempi kun oman nuoren sielun pelottava epävarmuus uhkaa hänelle kertoa pienuudestaan ja osattomuudestaan. Hän ennätti olla Venäjän kommunistisen puolueen (КПРФ) jäsenkin, mistä syystä Venäjän kommunistit protestoivat Aleksein vangitsemistä syksyllä 2009 (http://kprf.ru/rus_soc/72275.html). КПРФ esitti lehdistotiedotteessaan 22.10.2009 moitteet Aleksein tuomiota vastaan: ”Aleksei Nikiforov ei ole tehnyt mitään väärää: hän on aktiivinen kantaaottava, hän vastusti nykyistä poliittista valtaa, mutta tämä ei ole riittävä syy tuoda häntä oikeuden eteen, saati vangita”. Tuo on kuitenkin pelkkää kaunista pötypuhetta, jota vain epärehellinen poliitikko osaa kirjoittaa.
Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, että politiikan nimissä kaikki ei ole suinkaan sopivaa eikä lainmukaista. Heidi Hautala sitä vastoin julisti juuri äskettäin medialle Jekaterinburgin vankilassa, että ”Euroopassa huomataan, että Sokolovia ja Nikiforovia vainotaan poliittisista syistä,koska he ovat avoimesti ilmaisseet mielipiteensä.” Hautalan mukaan Nikiforovin toiminta olisi täysin hyväksyttyä länsimaissa, joissa poliittiset oikeudet ja vapaudet ovat kunniassa (http://www.youtube.com/watch?v=H-JM6PLJVpU). Hautala osaa vääntää jokaisen asian Venäjän valtion ja sen johdon vastaiseksi vihaksi ja hyökkäykseksi. Miten hän osaakin kaikissa asioissa hyökätä Venäjän poliittista johtoa vastaan? Tässä vihassaan Heidi Hautala on suunnaton tuhattaituri ja ansaitsee tulla palkituksi. Kaiken lisäksi Heidi on tärkeä, jopa johtohahmo Suomen russofobia-sivustolla (http://www.finrosforum.fi), josta itsekin sain facebook-kutsuja heti, kun äskettäin Abdullah Tammen kanssa päätimme järjestää mediatilaisuuden Tšetšenian terroristien ja heidän ulkomaisten palkkasoturien vaarallisesta tukemisesta Suomessa.
Viharikoksia on olemassa
Aleksei otti äskettäin osaa mielenosoitukseen, jonka iskulauseena oli ”Stop Putin!”. Putinin politiikan vastustaminen ei ole rikos, mutta anarkistisen ääriryhmän tyypillinen tuntomerkki on Putinin vastustaminen, johon myös Heidi Hautala on mielistynyt ja sen tähden valinnut merkillisen Nikiforovin ystäväkseen. Jekaterinburgin tuomioistuin tunnisti myös sen, että mielenosoituksen järjestämisestä vastuussa oli kielletty äärivasemmistolainen ryhmä, kansallisbolševistinen puolue (”Национал-большевистской партии ”). Olen jo aiemmin kirjoittanut vastenmielisyydestäni venäläistä ”äärivasemmistoa” vastaan eikä tämä Aleksei Nikiforovin äärivasemmistolaisuus ole mitenkään muuta venäläistä äärivasemmistoa kauniimpi, vaikka Heidi Hautala nyt on käynytkin puolustamaan Nikiforovin poliittisia vapauksia ja oikeuksia. Suomessahan on Pariisin rauhansopimuksen velvoittavuus hämärtynyt tajunnasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja yhä enemmän sallitaan erilaisia kostoa, vihaa ja fasismin kaltaisia ihmis- ja rotuvihaa tukevia ryhmiä jopa rekisteröityinä yhteisöinä. Venäjällä rikoslain mukaan on viranomaisten velvollisuus suojella ihmisten perusoikeuksien toteutumista sellaisia ääriryhmiä vastaan, jotka yrittäisivät myös järjestäytyneen toiminnan avulla rikkoa nuo oikeudet toisilta ja hajottaa kansakuntaa erilaisiin taisteluihin. Venäjän Rikoslain 282 ensimmäinen ja toinen momentti on tässä venäjäksi (rangaistusasteikon luettelo on jätetty pois). Sen jälkeen se on suomeksi.
Epävirallinen käännös:
Heidi Hautala on juuri äskettäin ilmaissut Jekaterinburgissa tukensa nuorelle häirikölle, joka totta kai on osana ”Toinen Venäjä” (Другая Россия) –ryhmää ja sympaattisessa suhteessa amerikkalaishenkiseen Kasparoviin sekä aiheuttanut monenlaista levottomuutta Venäjällä.
Sanomattakin selvää on, että Kasparovin ryhmä on järjestänyt laittomia mielenosoituksia erityisesti vaalien yhteydessä, yrittänyt tunkeutua anarkistien menetelmiä noudattaen vaalihuoneistoihin ja sitten tiedottanut välienselvittelyistään länsimaiselle medialle ikään kuin he vaalien ulkopuolisena anarkistisena ryhmänä edustaisivat poliittisesti vainottua oppositiota. Juuri tämä Kasparov on uutisoinut Nikiforovista kotisivuillaan.
Aleksei Nikiforov (Алексей Никифоров) on vasta nuori poikanen, toki villi sellainen, tyypillinen Kasparovin villien kannattajien joukkueessa. Tärkeämpi taustahenkilö on kuitenkin jo laittoman ääriliikkeen johtamisesta tuomittu Eduard Limonov. Aleksei syntyi 3.3.1985. Hänellä ei ole käytännöllisesti katsoen mitään omakohtaista tajua kommunistisesta Neuvostoliitosta, sillä Neuvostoliiton hajottua hän oli aivan pikkupoika niin kuin jokainen osaa varmasti laskea vuosiluvuista, ja Jeltsinin sekavalla 90-luvullakin hän oli vasta varhaiseen nuoruuteen varttuva poikanen. Nyt tämä 24 vuotta vanha miehen alku – yhä hyvin babyface - on kuitenkin villiintynyt, koska villinä miehenä hän uskoo olevansa varmempi kun oman nuoren sielun pelottava epävarmuus uhkaa hänelle kertoa pienuudestaan ja osattomuudestaan. Hän ennätti olla Venäjän kommunistisen puolueen (КПРФ) jäsenkin, mistä syystä Venäjän kommunistit protestoivat Aleksein vangitsemistä syksyllä 2009 (http://kprf.ru/rus_soc/72275.html). КПРФ esitti lehdistotiedotteessaan 22.10.2009 moitteet Aleksein tuomiota vastaan: ”Aleksei Nikiforov ei ole tehnyt mitään väärää: hän on aktiivinen kantaaottava, hän vastusti nykyistä poliittista valtaa, mutta tämä ei ole riittävä syy tuoda häntä oikeuden eteen, saati vangita”. Tuo on kuitenkin pelkkää kaunista pötypuhetta, jota vain epärehellinen poliitikko osaa kirjoittaa.
Liian vähälle huomiolle on jäänyt se, että politiikan nimissä kaikki ei ole suinkaan sopivaa eikä lainmukaista. Heidi Hautala sitä vastoin julisti juuri äskettäin medialle Jekaterinburgin vankilassa, että ”Euroopassa huomataan, että Sokolovia ja Nikiforovia vainotaan poliittisista syistä,koska he ovat avoimesti ilmaisseet mielipiteensä.” Hautalan mukaan Nikiforovin toiminta olisi täysin hyväksyttyä länsimaissa, joissa poliittiset oikeudet ja vapaudet ovat kunniassa (http://www.youtube.com/watch?v=H-JM6PLJVpU). Hautala osaa vääntää jokaisen asian Venäjän valtion ja sen johdon vastaiseksi vihaksi ja hyökkäykseksi. Miten hän osaakin kaikissa asioissa hyökätä Venäjän poliittista johtoa vastaan? Tässä vihassaan Heidi Hautala on suunnaton tuhattaituri ja ansaitsee tulla palkituksi. Kaiken lisäksi Heidi on tärkeä, jopa johtohahmo Suomen russofobia-sivustolla (http://www.finrosforum.fi), josta itsekin sain facebook-kutsuja heti, kun äskettäin Abdullah Tammen kanssa päätimme järjestää mediatilaisuuden Tšetšenian terroristien ja heidän ulkomaisten palkkasoturien vaarallisesta tukemisesta Suomessa.
Viharikoksia on olemassa
Aleksei otti äskettäin osaa mielenosoitukseen, jonka iskulauseena oli ”Stop Putin!”. Putinin politiikan vastustaminen ei ole rikos, mutta anarkistisen ääriryhmän tyypillinen tuntomerkki on Putinin vastustaminen, johon myös Heidi Hautala on mielistynyt ja sen tähden valinnut merkillisen Nikiforovin ystäväkseen. Jekaterinburgin tuomioistuin tunnisti myös sen, että mielenosoituksen järjestämisestä vastuussa oli kielletty äärivasemmistolainen ryhmä, kansallisbolševistinen puolue (”Национал-большевистской партии ”). Olen jo aiemmin kirjoittanut vastenmielisyydestäni venäläistä ”äärivasemmistoa” vastaan eikä tämä Aleksei Nikiforovin äärivasemmistolaisuus ole mitenkään muuta venäläistä äärivasemmistoa kauniimpi, vaikka Heidi Hautala nyt on käynytkin puolustamaan Nikiforovin poliittisia vapauksia ja oikeuksia. Suomessahan on Pariisin rauhansopimuksen velvoittavuus hämärtynyt tajunnasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja yhä enemmän sallitaan erilaisia kostoa, vihaa ja fasismin kaltaisia ihmis- ja rotuvihaa tukevia ryhmiä jopa rekisteröityinä yhteisöinä. Venäjällä rikoslain mukaan on viranomaisten velvollisuus suojella ihmisten perusoikeuksien toteutumista sellaisia ääriryhmiä vastaan, jotka yrittäisivät myös järjestäytyneen toiminnan avulla rikkoa nuo oikeudet toisilta ja hajottaa kansakuntaa erilaisiin taisteluihin. Venäjän Rikoslain 282 ensimmäinen ja toinen momentti on tässä venäjäksi (rangaistusasteikon luettelo on jätetty pois). Sen jälkeen se on suomeksi.
Статья 282. Возбуждение ненависти либо вражды, а равно унижение человеческого
достоинства
1. Действия, направленные на возбуждение ненависти либо вражды, а также на унижение
достоинства человека либо группы лиц по признакам пола, расы, национальности, языка,
происхождения, отношения к религии, а равно принадлежности к какой-либо социальной группе,
совершенные публично или с использованием средств массовой информации, -
2. Те же деяния, совершенные:
а) с применением насилия или с угрозой его применения;
б) лицом с использованием своего служебного положения;
в) организованной группой, -
1. Toimet, joiden tarkoituksena on yllytys vihaan tai vihamielisyyteen, samoin kuin ihmisarvon
alentamiseen jotakin henkilöä tai henkilöryhmää vastaan, sukupuolen, rodun, kansallisuuden, kielen, alkuperän, uskonnollisten asenteiden, samoin kuin sillä perusteella, että kuuluu johonkin
yhteiskunnalliseen ryhmään. Jos nämä teot on tehty julkisesti tai joukkoviestimiä käyttäen,
---
2. Samoista teoista tuomitaan:
a) henkilö, joka käyttää väkivaltaa tai sen uhkaa sen käytöllä;
b) joka käyttää omaa virka-asemaansa
c) joka toimi järjestäytyneessä ryhmässä
Toisessa momentissa siis annetaan kovennettu rangaistus, jos henkilö liittää rasistiseen toimintaansa väkivaltaa, virka-asemansa tai järjestäytyneen toiminnan!
Brianne Todd, Notre Damen yliopistosta poliittisista tieteistä valmistunut toimittaja on tutkinut rasismin vastaisen lainsäädännön tarpeita Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Artikkelissaan ”Hooliganism or Violent Intolerance?” hän kertoo surullisista tapauksista, jotka hänen mukaansa osoittavat, että suvaitsemattomuus ja muukalaisviha ovat osittain institutionalisoituneet sekä Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Yhtä vähän kaupunginjohtaja Juri Luzhkov kuin senaattori George Allen ovat puuttuneet rasistisiin rikoksiin, jotka lainsäätäjä on kuitenkin määrännyt tuomittavaksi. Todd kirjoittaa, että Yhdysvalloissa ja Venäjällä olisi myös valvottava tämän lain täytäntöönpanoa. Hän käyttää nimitystä ”hate crime”, ”vihan rikos”. Hän muistuttaa, että vuonna 2005 Nižni Novgorodissa moskeija joutui vandalismin kohteeksi ja ihmisillä oli pelko tulla ulos moskeijasta. Todd toteaa, että FBI:n vuoden 2005 tietojen mukaan Yhdysvalloissa oli 5190 tapausta luokiteltavissa mainittuun kategoriaan. Todd viittaa Moscow Times maaliskuun 2007 juttuun, jonka mukaan Venäjällä oli vuoden 2006 aikana loukkaantunut 67 ihmistä rodullisen suvaitsemattomuuden tähden syntyneissä väkivaltaisuuksissa. Todd toteaakin kiitoksella, että rikoslain 282 pykälä tuomitsee ”yllyttämisen vihaan tai rasistisiin ajatuksiin” ja pykälän toisessa momentissa käsitellään ”ääriliikkeitä”. Rikoslain pykälässä 105 käsitellään murhia, joiden motiivina on ollut kansallinen, rodullinen tai uskonnollinen viha. Rikoslain 357 artiklan tarkoituksena on puolestaan tuomita kansanmurhat. Rikoslain 244 artikla kieltää hautapaikkojen tuhoamisen, ja täten uskontojen loukkaaminen. Nikiforov sai tuomion juuri mainitun viharikoksen johdosta, mutta Heidi Hautala ei tunnusta viharikoksen olemassaoloa, koska vastustaa Nikiforovin tuomiota.
Brianne Todd, Notre Damen yliopistosta poliittisista tieteistä valmistunut toimittaja on tutkinut rasismin vastaisen lainsäädännön tarpeita Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Artikkelissaan ”Hooliganism or Violent Intolerance?” hän kertoo surullisista tapauksista, jotka hänen mukaansa osoittavat, että suvaitsemattomuus ja muukalaisviha ovat osittain institutionalisoituneet sekä Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Yhtä vähän kaupunginjohtaja Juri Luzhkov kuin senaattori George Allen ovat puuttuneet rasistisiin rikoksiin, jotka lainsäätäjä on kuitenkin määrännyt tuomittavaksi. Todd kirjoittaa, että Yhdysvalloissa ja Venäjällä olisi myös valvottava tämän lain täytäntöönpanoa. Hän käyttää nimitystä ”hate crime”, ”vihan rikos”. Hän muistuttaa, että vuonna 2005 Nižni Novgorodissa moskeija joutui vandalismin kohteeksi ja ihmisillä oli pelko tulla ulos moskeijasta. Todd toteaa, että FBI:n vuoden 2005 tietojen mukaan Yhdysvalloissa oli 5190 tapausta luokiteltavissa mainittuun kategoriaan. Todd viittaa Moscow Times maaliskuun 2007 juttuun, jonka mukaan Venäjällä oli vuoden 2006 aikana loukkaantunut 67 ihmistä rodullisen suvaitsemattomuuden tähden syntyneissä väkivaltaisuuksissa. Todd toteaakin kiitoksella, että rikoslain 282 pykälä tuomitsee ”yllyttämisen vihaan tai rasistisiin ajatuksiin” ja pykälän toisessa momentissa käsitellään ”ääriliikkeitä”. Rikoslain pykälässä 105 käsitellään murhia, joiden motiivina on ollut kansallinen, rodullinen tai uskonnollinen viha. Rikoslain 357 artiklan tarkoituksena on puolestaan tuomita kansanmurhat. Rikoslain 244 artikla kieltää hautapaikkojen tuhoamisen, ja täten uskontojen loukkaaminen. Nikiforov sai tuomion juuri mainitun viharikoksen johdosta, mutta Heidi Hautala ei tunnusta viharikoksen olemassaoloa, koska vastustaa Nikiforovin tuomiota.
Suomessa on ihmisvihaaja-misantrooppi –yhteisöjen tarpeellisuus tullut yhä tiukemman arvioinnin kohteeksi, kun nuoret ovat alkaneet tappaa toisiansa. Myös itse kukin on saanut erilaisia uhkaavia kirjeitä ja viestejä. Venäjällä ovat useat tutkimukset käsitelleet viime vuosien aikana tiettyjen uskonnollisten lahkojen psykoottista ja skitsofreenista luonnetta (Moskovan Patriarkan virasto 1996; Korolenko & Dmitrieva 1999; 2004; Kazakov 2000; Orel 2001; Šapar 2004; Oleinik & Sosnin 2005). Tyypillistä näyttäisi olevan, että nämä ääriliikkeet (jotka Suomen Amnesty kirjoittaa kauniisti muotoon ”ekstremit”) riistävät yksilöiden persoonallisuuden, luovat uuden identiteetin ja rakentavat johtajakultin. Ääriliikkeiden kriminalisointi voi olla hyvinkin aiheellista omassa maailmassamme. Pohjois-Atlantin liiton julkaisusarjassa – NATO Science for Peace and Security Series – on ilmestynyt lähimmän kymmenen vuoden aikana useita tutkimuksia, joissa on selvitetty äärimmäishenkisten ryhmien ja uskonnollisten lahkojen psykodynamiikkaa. Itselläni on iso joukko sellaisia tutkimuksia (esim. Miczek, Thompson & Tornatzky 1990; Cabib & Publisi-Allegra; Roy 2006; Finklestein & Dent-Brown 2008; Center of Excellence 2008; Sharpe 2008). Turkin Ankarassa toimiva Natoon terrorismin vastainen tutkimuskeskus, Center of Excellence – Defence Against Terrorism, laati vuonna 2008 lahkojen ja ryhmien psykodynamiikkaa arvioivan monitieteellisen tutkimuksen, CIA:n johtava psykiatri, jonka kirjoituksista pidän kovasti, Jerrold Post on monissa kirjoituksissaan, tutkimuksissaan ja puheenvuoroissaan arvioinut huolestuttavaa uhkaa, joka syntyy ääriliikkeiden psykodynamiikasta. Nikiforovin toiminnassa on kyse todella osallisuudesta vakavaan ääriliikkeeseen, jonka kutsuminen "ihmisoikeusliikkeeksi" on sitäkin merkillisempää, kun sen tekee EU:n asiaa selvittävä johtava politiikko.
Valitettavasti Heidi Hautala ei jättänyt Jekaterinburgissä edes lehdistöä epäselväksi siitä, kenen puolelle Heidi asettui – ääriliikkeiden ja ihmisvihaajien vai oikeusvaltion ja suvaitsevuuden puolelle. Heidi oli kovin hiljaa, kun Jussi Halla-ahoa tuomittiin Suomessa rasistisen ja uskontoa loukkaavan kirjoittelun perusteella, vaikka Halla-aho oli ehkä hyvin valkoinen pikku enkeli vielä siihen verrattuna, mitä Nikiforov on ollut toimissaan osana Eduard Limonovin ääriliikettä! Heidi näkee sokeasti poliittisia ongelmia vain Venäjällä, kun siellä tuomitaan rasistiseen ääriliikkeeseen osallistunut henkilö, mutta Heidi vaikenee poliittisesti argumentoiduista tuomioista Suomessa. Sanottakoon varmuudeksi, että en tue Halla-ahon politiikkaa!
Tunki Venäjän lipun housuihinsa
Elokuun 22 päivä 2007 vietettiin Venäjän Federaation lipun päivää, mutta Nikiforov oli sammuttanut juhlavalaistuksessa olevan yliopiston valot, laskenut Venäjän lipun alas yliopistonsa lippusalosta, rutistanut lipun alushousujensa alle ja nostanut tilalle musta-valko-keltaisen keisarillisen lipun. Hänet tuomittiin jo tällöin 3 kuukaudeksi vankeuteen rikoslain 329 pykälän nojalla, joka kieltää Venäjän lipun häpäisyn (надругательство над Государственным гербом РФ или Государственным флагом РФ). Jo 2007 Moskovan käräjäoikeus käsitteli Aleksein osallistumista kiellettyyn kansallisbolševismin puolueeseen. Vuoden 2007 tuomiossa todettiin Nikiforovin osallisuus ääriryhmän toimintaan, jonka tarkoituksena on ollut heikentää Venäjän poliittista tilannetta, provosoida ja horjuttaa sosiaalista ja poliittista tilannetta. Rangaistuksestaan huolimatta Nikiforov jatkoi toimintaa Toinen Venäjä –ryhmässä.
Eduard Limonovin rikollisryhmä
EU:n vihreät luonnehtivat lehdistötiedotteessaan, että Aleksei Nikiforov olisi ”ihmisoikeuksien puolustaja ja oppositioaktivisti” (Aleksey Nikiforov is a human rights defender and opposition activist,http://www.greens-efa.org/cms/pressreleases/dok/318/318676.human_rights_russia_visit@en.htm). Mitäkö muuta Aleksei on tehnyt kuin työntänyt Venäjän lipun housuihinsa sekä saanut Euroopan Virheiden ja EU:n ihmisoikeuskomitean puheenjohtajan varauksettoman rakkauden osakseen?
Syyskun 14 päivä 2009 Jekaterinburgissa Aleksei Nikiforov tuomittiin uudemman kerran, nyt Rikoslain 282 pykälän 2 momentin mukaisesti ääri-organisaation järjestäjänä vuodeksi vankileirille. FSB otti kiinni Nikiforovin 18.12.2008, kun tämä oli jo levittänyt Jekaterinburgin rautatieasemalla sanomalehteä ”Työväen taistelu” ("Рабочая борьба") ja äärivasemmistolaisen anarkistisen ja aseellisen ryhmittymän johtajan Eduard Limonovin esitettä "Мои соратники". Limonov oli itse saanut aiemmin jo rangaistukset aseellisen ryhmittymän kokoamisesta. Nikiforov on ilmoittanut tukevansa Eduard Limonovia vuoden 2012 presidenttivaaleissa. Nikiforovilta takavarikoitin myös kannettava tietokone ja CD-levyjä pidätyksen yhteydessä. FSB oli todennut miehen hallusta aineistoa, joka oli ”suunnattu kansallisen ja uskonnollisen vihamielisyyden yllyttämiseen”. Mies oli myös luvattomasti levittänyt Venäjän Yhtenäisyyden (Единая Россия) puolueen toimistoa vastapäätä Stop Putin –kylttejä («Хватит Путина»), kun Putinin syntymäpäivänä oli paikalla julkinen vastaanotto.
Uudemmat rikostutkimukset aloitettiin 4.3.2009 rikoslain 282.2:n perusteella Alekseita vastaan, kun hänen oli ensin annettu juhlia syntymäpäivänsä 3.3.2009. Syyttäjä oli haastatellut 25 todistajaa, 7 todistajaa oli puolustuksen puolella. Erityisesti Nikiforov moitti syyttäjää, että syyttäjä oli katsonut banderollit ”Stop Putin” ja pääministeri Putinille myöhemmin osoitetetun suoran kirjeen syntyneen osana kiellettyä ääriryhmää. Nikiforov yritti puolustautua sillä, ettei kansallisbolševismi ole vain tietty äärijärjestö niin kuin hänen syytetään olevan sen jäsen, vaan se on vain yleinen kulttuurillinen ja traditionaalinen yhteys kansallisbolševismin ideologiaan. Oikeudenkäynnissä Nikiforov vetosi kansallisbolševismin ideologian hyväksi viittaamalla Nikolai Ustrjalovin teokseen "Kansallisbolševismi" (Николай Васильевич Устрялов «Национал-большевизм»). Kyseessä olisi siis ideologia eikä ääriliike. Ustrjalov syntyi jo 1890, kuoli 14.9.1930 Moskovassa. Juuri Ustrjalovin teoksen ideologiaa ihaileva kansallisbolševistinen puolue syntyi 90-luvun alussa, joten pääideologin ja kielletyn äärivasemmistolaisen puolueen erottaminen semaattisin perustein ei ollut kovin uskottavaa. Mainittu puolue kiellettiin Moskovan käräjäoikeuden päätöksellä 2007.
Lukiosta valmistumisensa jälkeen 2002 Nikiforov aloitti opintonsa Uralin valtiollisessa vuoritieteellisessä yliopistossa. Opiskelujen aikana hänen mielenkiintonsa suuntautui kuitenkin yhä enemmän poliittiseen toimintaan. Hän liittyi Eduard Limonovin (Лимонов, Эдуард Вениаминович) kiellettyyn kansallisbolševikkien ryhmään, osallistui lukuisiin mielenosoituksiin ja järjesti muuta toimintaa ideologiansa mukaisesti, - ja lopulta myös häpäisi yliopistolla kansallisena juhlapäivänä Venäjän Federaation lipun.
Limonov muutti jo vuonna 1974 Neuvostoliitosta pois Yhdysvaltoihin, toimi toimittajana Yhdysvalloissa hyvin tiukasti kapitalismia vastaan. Lopulta FBI kutsui hänet jopa kuultavaksi. Nykyään on ilkikurisesti osattu kirjoittaa, että keskustelut olivat aiheellisia senkin tähden, että Limonovilla oli ehkä rakkaussuhde FBI-agentin tyttären (Julie - Gary Carpenter) kanssa. Limonovin yhteydet Venäjän ulkopuolisiin tahoihin ovat myös 1990- ja 2000 -luvuilla olleet usein otsikoissa, vaikka toki hän on kirjoittanut tiukkaa tekstiä FBI:n toimistakin. Jotkut epäilevät Venäjällä, että Limonovin tiukka teksti olisi kuitenkin tarkoitettu kätkemään hänen repivien toimiensa todellinen taustavoima. Vuonna 1980 Limonov tuli Pariisiin, jossa hänestä tuli tärkeä kommunistien vaikuttaja. 1987 Limonov sai Ranskan kansalaisuuden, vaikka Ranskan turvallisuuspalvelu vastusti kansalaisuutta, sillä tämä epäili Limonovia vakoilijaksi. 1990-luvun alussa Limonov palasi Venäjälle ja perusti vuonna 1994 kansallisbolševikkien puolueen. Puolueen sisältö on äärimmäisen rasistinen: Limonov ei kaihtanut avoimesti luetella pahoja ihmisrotuja, joita olivat hänen mukaansa tšetšeenit, kroaatit, latvialaiset, tsekit, slovakit ja inguušit. Rasistisuus palvelee Limonovin tarkoitusperiä Venäjällä juuri siinä, että rodulliset ja uskonnolliset riidat rikkovat valtiollista yhtenäisyyttä. Venäjä ei ole sellainen pikkupopulaation joukko kuin Suomi, vaan siellä tulee useiden kansallisuuksien ja uskontojen selviytyä keskenään sovussa: ristiriitojen virittäminen näiden välille hajottaa Venäjän yhtenäisyyttä. Venäjän hajottaminen on Limonovin "nationalismin" päämääränä. Huhtikuussa 2001 FSB löysi Limonovilta laittomia aseita: hän oli perustanut laittoman aseellisen ryhmän. 15.4.2003 Limonov tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Limonov on kirjoittanut myös mm. teoksen Putinia vastaan (ЛИМОНОВ ПРОТИВ ПУТИНА"), jossa hän esitti valheellisen väitteensä, jonka mukaan FSB räjäytti talon Venäjällä syksyllä 1999. Opiskelijanuorukainen Nikiforov sai poliittisen toimintatapansa ja mallinsa tältä jo kuuluisalta Limonovilta, kun Limonov oli jo todettu rikolliseksi ja hänen puolueensa laittomaksi ääriryhmäksi. Nyt Nikiforov on yrittänyt puolustua, että hänen henkilökohtainen yhteytensä Limonoviin, Limonovin esitteiden levittäminen ja kiintyminen kansallisbolševismin ideologiaan eivät tarkoittaisi, että hän olisi kuitenkaan osallinen Limonovin kiellettyyn tuon nimiseen puolueeseen. Heidi Hautalan mukaan Limonovin poliittisen toiminnan muodot olisivat aivan hyväksyttäviä, joten Venäjä loukkaa nyt ihmisoikeuksia. Mitäköhän Heidi Hautalan puolustuksesta tykkäävät latvialaiset, joita Limonov ei pidä paljon eläimiä arvokkaampana rodultaan?
Syyskun 14 päivä 2009 Jekaterinburgissa Aleksei Nikiforov tuomittiin uudemman kerran, nyt Rikoslain 282 pykälän 2 momentin mukaisesti ääri-organisaation järjestäjänä vuodeksi vankileirille. FSB otti kiinni Nikiforovin 18.12.2008, kun tämä oli jo levittänyt Jekaterinburgin rautatieasemalla sanomalehteä ”Työväen taistelu” ("Рабочая борьба") ja äärivasemmistolaisen anarkistisen ja aseellisen ryhmittymän johtajan Eduard Limonovin esitettä "Мои соратники". Limonov oli itse saanut aiemmin jo rangaistukset aseellisen ryhmittymän kokoamisesta. Nikiforov on ilmoittanut tukevansa Eduard Limonovia vuoden 2012 presidenttivaaleissa. Nikiforovilta takavarikoitin myös kannettava tietokone ja CD-levyjä pidätyksen yhteydessä. FSB oli todennut miehen hallusta aineistoa, joka oli ”suunnattu kansallisen ja uskonnollisen vihamielisyyden yllyttämiseen”. Mies oli myös luvattomasti levittänyt Venäjän Yhtenäisyyden (Единая Россия) puolueen toimistoa vastapäätä Stop Putin –kylttejä («Хватит Путина»), kun Putinin syntymäpäivänä oli paikalla julkinen vastaanotto.
Uudemmat rikostutkimukset aloitettiin 4.3.2009 rikoslain 282.2:n perusteella Alekseita vastaan, kun hänen oli ensin annettu juhlia syntymäpäivänsä 3.3.2009. Syyttäjä oli haastatellut 25 todistajaa, 7 todistajaa oli puolustuksen puolella. Erityisesti Nikiforov moitti syyttäjää, että syyttäjä oli katsonut banderollit ”Stop Putin” ja pääministeri Putinille myöhemmin osoitetetun suoran kirjeen syntyneen osana kiellettyä ääriryhmää. Nikiforov yritti puolustautua sillä, ettei kansallisbolševismi ole vain tietty äärijärjestö niin kuin hänen syytetään olevan sen jäsen, vaan se on vain yleinen kulttuurillinen ja traditionaalinen yhteys kansallisbolševismin ideologiaan. Oikeudenkäynnissä Nikiforov vetosi kansallisbolševismin ideologian hyväksi viittaamalla Nikolai Ustrjalovin teokseen "Kansallisbolševismi" (Николай Васильевич Устрялов «Национал-большевизм»). Kyseessä olisi siis ideologia eikä ääriliike. Ustrjalov syntyi jo 1890, kuoli 14.9.1930 Moskovassa. Juuri Ustrjalovin teoksen ideologiaa ihaileva kansallisbolševistinen puolue syntyi 90-luvun alussa, joten pääideologin ja kielletyn äärivasemmistolaisen puolueen erottaminen semaattisin perustein ei ollut kovin uskottavaa. Mainittu puolue kiellettiin Moskovan käräjäoikeuden päätöksellä 2007.
Lukiosta valmistumisensa jälkeen 2002 Nikiforov aloitti opintonsa Uralin valtiollisessa vuoritieteellisessä yliopistossa. Opiskelujen aikana hänen mielenkiintonsa suuntautui kuitenkin yhä enemmän poliittiseen toimintaan. Hän liittyi Eduard Limonovin (Лимонов, Эдуард Вениаминович) kiellettyyn kansallisbolševikkien ryhmään, osallistui lukuisiin mielenosoituksiin ja järjesti muuta toimintaa ideologiansa mukaisesti, - ja lopulta myös häpäisi yliopistolla kansallisena juhlapäivänä Venäjän Federaation lipun.
Limonov muutti jo vuonna 1974 Neuvostoliitosta pois Yhdysvaltoihin, toimi toimittajana Yhdysvalloissa hyvin tiukasti kapitalismia vastaan. Lopulta FBI kutsui hänet jopa kuultavaksi. Nykyään on ilkikurisesti osattu kirjoittaa, että keskustelut olivat aiheellisia senkin tähden, että Limonovilla oli ehkä rakkaussuhde FBI-agentin tyttären (Julie - Gary Carpenter) kanssa. Limonovin yhteydet Venäjän ulkopuolisiin tahoihin ovat myös 1990- ja 2000 -luvuilla olleet usein otsikoissa, vaikka toki hän on kirjoittanut tiukkaa tekstiä FBI:n toimistakin. Jotkut epäilevät Venäjällä, että Limonovin tiukka teksti olisi kuitenkin tarkoitettu kätkemään hänen repivien toimiensa todellinen taustavoima. Vuonna 1980 Limonov tuli Pariisiin, jossa hänestä tuli tärkeä kommunistien vaikuttaja. 1987 Limonov sai Ranskan kansalaisuuden, vaikka Ranskan turvallisuuspalvelu vastusti kansalaisuutta, sillä tämä epäili Limonovia vakoilijaksi. 1990-luvun alussa Limonov palasi Venäjälle ja perusti vuonna 1994 kansallisbolševikkien puolueen. Puolueen sisältö on äärimmäisen rasistinen: Limonov ei kaihtanut avoimesti luetella pahoja ihmisrotuja, joita olivat hänen mukaansa tšetšeenit, kroaatit, latvialaiset, tsekit, slovakit ja inguušit. Rasistisuus palvelee Limonovin tarkoitusperiä Venäjällä juuri siinä, että rodulliset ja uskonnolliset riidat rikkovat valtiollista yhtenäisyyttä. Venäjä ei ole sellainen pikkupopulaation joukko kuin Suomi, vaan siellä tulee useiden kansallisuuksien ja uskontojen selviytyä keskenään sovussa: ristiriitojen virittäminen näiden välille hajottaa Venäjän yhtenäisyyttä. Venäjän hajottaminen on Limonovin "nationalismin" päämääränä. Huhtikuussa 2001 FSB löysi Limonovilta laittomia aseita: hän oli perustanut laittoman aseellisen ryhmän. 15.4.2003 Limonov tuomittiin neljäksi vuodeksi ehdonalaiseen vankeuteen. Limonov on kirjoittanut myös mm. teoksen Putinia vastaan (ЛИМОНОВ ПРОТИВ ПУТИНА"), jossa hän esitti valheellisen väitteensä, jonka mukaan FSB räjäytti talon Venäjällä syksyllä 1999. Opiskelijanuorukainen Nikiforov sai poliittisen toimintatapansa ja mallinsa tältä jo kuuluisalta Limonovilta, kun Limonov oli jo todettu rikolliseksi ja hänen puolueensa laittomaksi ääriryhmäksi. Nyt Nikiforov on yrittänyt puolustua, että hänen henkilökohtainen yhteytensä Limonoviin, Limonovin esitteiden levittäminen ja kiintyminen kansallisbolševismin ideologiaan eivät tarkoittaisi, että hän olisi kuitenkaan osallinen Limonovin kiellettyyn tuon nimiseen puolueeseen. Heidi Hautalan mukaan Limonovin poliittisen toiminnan muodot olisivat aivan hyväksyttäviä, joten Venäjä loukkaa nyt ihmisoikeuksia. Mitäköhän Heidi Hautalan puolustuksesta tykkäävät latvialaiset, joita Limonov ei pidä paljon eläimiä arvokkaampana rodultaan?
lauantai 12. joulukuuta 2009
Terroristivaltio jäi syntymättä 15 vuotta sitten
Viisitoista vuotta sitten, 11. joulukuuta 1994, Venäjän joukkojen oli otettava esivallan tavoin vastuu rauhasta ja järjestyksestä. Heidän oli mentävä Tšetšenian tasavallan alueelle.
Venäjän oli aloitettava lain ja järjestyksen rakentaminen. Venäjän oli kitkettävä terrorismi pois. Tšetšenian hallinto oli julistautunut itsenäiseksi ja päättänyt vetäytyä Venäjän yhteydestä. Ihmisoikeuksia loukattiin rajusti.
Tšetšenian ”hallitus” alkoi luoda erilaisia virastoja ja tiedotusverkostoja, joilla oli kuitenkin suorat kytkennöt pahamaineisiin terroristeihin.
Tuo ”hallitus” johdonmukaisesti kiisti Venäjän federaation lainsäädännön ja loi Dudajevin johdolla omia asevoimia.
Laittomat asevoimat saivat merkittävän osan aseistaan Neuvostoliiton aseista, jotka olivat jääneet tasavaltaan Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Nämä aseet menivät nyt separatesteille, joista tuli todellinen uhka Venäjälle ja lähde kansainväliselle terrorismille.
Onneksi terroristivaltiota ei saatu luotua, mutta Venäjän piti maksaa valitettavan kova hinta järjestyksen palauttamisesta. Yli 4000 Venäjän sotilasta kuoli seuraavan parivuotisen sodan aikana, noin 2000 katosi ja lähes 20 000 haavoittui.
Voimme vain arvailla, kuinka monet länsimaiset yhteiskunnat olisivat olleet hyökkäysten kohteena, jos terroristivaltio olisi saanut syntyä alueelle. Osama bin Ladenilla on ollut läheiset suhteet alueen terroristeihin.
Venäjä ja Tšetšenia allekirjoittivat vuonna 1996 tulitaukosopimuksen. Venäjän puolelta asiakirjan allekirjoitti Venäjän turvallisuusneuvoston päällikkö Alexander Lebed ja Tšetšenian puolesta separatistien johtaja Aslan Mashadov. Lebed kuoli helikopterionnettomuudessa 2002 ja tšetšeeniterroristien johtaja Aslan Mashadov surmattin 2005.
Tuhannet venäläis- ja tšetšeeniperheet olivat joutuneet kärsimään, kun Tšetšenian ”hallinto” asetti väkivaltaiseksi tavoitteekseen rakentaa itsenäinen islamilainen valtio Mustaltamereltä Kaspianmerelle.
Reaalipolitiikka ei johtanut suunnitelmia, vaan agressiivinen fantasia, joka johtaa aina ja väistämättä valitettaviin väkivaltaisiin yhteentörmäyksiin. Aggressiivisen fantasian ainoa reaalinen puoli oli johtajien henkilökohtainen voitontavoittelu terrorijärjestelmien vallan ja rahoituksen avulla.
Venäjä tehosti rauhantoiminnan mukaisia operatiivisia toimenpiteitä, joiden avulla se onnistui hillitsemään kaikkein suurimpia uhkia, jotka olisivat vaarantaneet kansalaisten turvallisuuden.
Eräs menetelmistä oli 8.10.1998 aloitettu FSB:n erityiskoulutus, jota varten täsmennettiin tehtävät ns. a-ryhmän «А» (группа «Альфа») ja b-ryhmän «В» («группа – «Вымпел») välillä. Tarkoituksena oli operatiivisen tehokkuuden vahvistaminen.
7. elokuuta 1999 räjäytykset antoivat selvää uutta informaatiota terroristien kansainvälisistä suhteista. Toinen Tšetšenian sota alkoi tuolloin, kun Shamil Basajevin ja emiiri Khattabin pyssymiehet tunkeutuivat Dagestaniin. Molemmilla henkilöillä olivat läheiset suhteet Al-Qaidaan ja Osama bin Ladeniin. Khattab tutustui bin Ladeniin jo nuorukaisena, kun hän osallistui Afganistanin sotaan. 4.9.1999 Tšetšenian terroristit räjäyttivät pommin Dagestanin tasavallassa Buinaksken (Буйнакск) kaupungissa virkamiesten viisikerroksisessa asuintalossa ja tappoivat 64 ihmistä.
Alueen väestö on ollut myös sekä aiemmin että sittemmin terrori-iskujen kohteina (esim. 2003, 2004 ja 2005). Vähän myöhemmin jo samassa kuussa terroristit tekivät hyökkäykset Guryanovan ja Kashirskojen moottoritiellä Moskovassa ja Volgodonskessa. Nämä johtivat satojen siviilien kuolemaan Venäjällä.
Terrorismin vastainen toiminta lisääntyi kuitenkin Tšetšeniassa kymmenen vuoden ajaksi, kunnes virallisesti se voitiin jo lopetettaa tämän vuoden keväällä 16.4.2009.
Tšetšenian laillinen hallinto oli siirtyi Venäjä-myönteiselle politiikolle Ahmat Kadyroville, paikalliset viranomaiset olivat ottaneet esivallalle kuuluvan valvonnan vastuulleen.
Venäjä siirsi myös paljon varoja alueen talouden palauttamiseksi. Venäläiset lukuisat tutkimukset selvittivät monitieteellisesti terrorismin luonnetta ja myös yhteiskunnallista hyvinvointia päätettiin kehittää, jotta epäreiluuden provosoimana eivät nuorukaiset etsisi vihansa muodoksi terrorismia.
Lännessä on kuitenkin onnettomasti koko ajan syytetty Venäjää ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka samanaikaisesti tšetšeeniterroristit ovat tehnet kauheita tekoja eri puolella Venäjää: kerrostalojen räjäytykset Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodanskissa 1999, satojen henkilöiden pankkivankidraama Moskovan teatterissa 2002, terroristit tappoivat viattomia lapsia Beslanissa syyskuussa 2004. Terroristit tekivät aseelliset hyökkäykset 24.8.2004 Tulan alueelle, Tu-134 ja TU-154 matkustajakoneita vastaan tehdyissä hyökkäyksissä 90 ihmistä menehtyi.
Shamil Basajaevin terroriorganisaatio teki 6.2.2004 kello 8:32 moskovalaisesta metroasemasta maanalaisen ruumishuoneen niin kuin "Kommersant" (6.2.2004) kuvaili: junassa matkustinoin 1500 ihmistä, kuolleiden määrä nousi ainakin 250:een. Nämä terroriteot ovat tehneet selväksi, etteivät terroristit ole vapaustaistelijoita tai ihmisoikeusihmisiä, vaan ammattimaisia hirviöitä, joiden osaksi on oikein Venäjän lainsäädännön perusteella langettaa myös kuolemantuomiot.
Tšetšenian istuva presidentti Ramzan Kadyrov oli vasta teinipoika, kun ensimmäinen sota alkoi alueella. Hän on kasvanut vaikeiden olojen keskellä ja tehnyt johtopäätöksen, jonka mukaan Tšetšenian sota on länsimaiden ohjaama. Päämääränä oli aluksi Neuvostoliiton ja nyt Venäjän romahduttaminen. ”Se on julkinen salaisuus, että Neuvostoliitto hajosi vastoin kansan tahtoa. … Nyt Länsi tahtoisi sytyttää tuleen paikallisen sodan, heikentää tai jopa tuhota sen avulla Venäjän yhtenäisen kansan”. "He haluaisivat käynnistää paikallisia uskonnollisia konflikteja Tšetšeniassa ja toivovat muslimiväestön osallistuvan näihin konflikteihin. Myöhemmin he haluavat herättää suurimittaisia häiriöitä muualla maassa” (11.12.2009).
Hyvä on muistaa, että venäläiset sotilaat eivät häirinneet alueen tavallisen väestön rauhallista elämää, vaan Tšetšeniaa repi jo ennen vuotta 1994 useat sisäiset veljessodat. Terroristit ja terroristien kanssa flirttailevat tahot olivat rakentamassa aidosti terroristista valtiota kansainvälisen terrorismin emovaltioksi, mutta he epäonnistuivat Venäjän tähden.
Ehkä myöhemmin saamme tietää enemmän alueen strategisesta ja poliittisesta kehityksestä, jos saisin tietoja Kadyrovilta…
Venäjän oli aloitettava lain ja järjestyksen rakentaminen. Venäjän oli kitkettävä terrorismi pois. Tšetšenian hallinto oli julistautunut itsenäiseksi ja päättänyt vetäytyä Venäjän yhteydestä. Ihmisoikeuksia loukattiin rajusti.
Tšetšenian ”hallitus” alkoi luoda erilaisia virastoja ja tiedotusverkostoja, joilla oli kuitenkin suorat kytkennöt pahamaineisiin terroristeihin.
Tuo ”hallitus” johdonmukaisesti kiisti Venäjän federaation lainsäädännön ja loi Dudajevin johdolla omia asevoimia.
Laittomat asevoimat saivat merkittävän osan aseistaan Neuvostoliiton aseista, jotka olivat jääneet tasavaltaan Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Nämä aseet menivät nyt separatesteille, joista tuli todellinen uhka Venäjälle ja lähde kansainväliselle terrorismille.
Onneksi terroristivaltiota ei saatu luotua, mutta Venäjän piti maksaa valitettavan kova hinta järjestyksen palauttamisesta. Yli 4000 Venäjän sotilasta kuoli seuraavan parivuotisen sodan aikana, noin 2000 katosi ja lähes 20 000 haavoittui.
Voimme vain arvailla, kuinka monet länsimaiset yhteiskunnat olisivat olleet hyökkäysten kohteena, jos terroristivaltio olisi saanut syntyä alueelle. Osama bin Ladenilla on ollut läheiset suhteet alueen terroristeihin.
Venäjä ja Tšetšenia allekirjoittivat vuonna 1996 tulitaukosopimuksen. Venäjän puolelta asiakirjan allekirjoitti Venäjän turvallisuusneuvoston päällikkö Alexander Lebed ja Tšetšenian puolesta separatistien johtaja Aslan Mashadov. Lebed kuoli helikopterionnettomuudessa 2002 ja tšetšeeniterroristien johtaja Aslan Mashadov surmattin 2005.
Tuhannet venäläis- ja tšetšeeniperheet olivat joutuneet kärsimään, kun Tšetšenian ”hallinto” asetti väkivaltaiseksi tavoitteekseen rakentaa itsenäinen islamilainen valtio Mustaltamereltä Kaspianmerelle.
Reaalipolitiikka ei johtanut suunnitelmia, vaan agressiivinen fantasia, joka johtaa aina ja väistämättä valitettaviin väkivaltaisiin yhteentörmäyksiin. Aggressiivisen fantasian ainoa reaalinen puoli oli johtajien henkilökohtainen voitontavoittelu terrorijärjestelmien vallan ja rahoituksen avulla.
Venäjä tehosti rauhantoiminnan mukaisia operatiivisia toimenpiteitä, joiden avulla se onnistui hillitsemään kaikkein suurimpia uhkia, jotka olisivat vaarantaneet kansalaisten turvallisuuden.
Eräs menetelmistä oli 8.10.1998 aloitettu FSB:n erityiskoulutus, jota varten täsmennettiin tehtävät ns. a-ryhmän «А» (группа «Альфа») ja b-ryhmän «В» («группа – «Вымпел») välillä. Tarkoituksena oli operatiivisen tehokkuuden vahvistaminen.
7. elokuuta 1999 räjäytykset antoivat selvää uutta informaatiota terroristien kansainvälisistä suhteista. Toinen Tšetšenian sota alkoi tuolloin, kun Shamil Basajevin ja emiiri Khattabin pyssymiehet tunkeutuivat Dagestaniin. Molemmilla henkilöillä olivat läheiset suhteet Al-Qaidaan ja Osama bin Ladeniin. Khattab tutustui bin Ladeniin jo nuorukaisena, kun hän osallistui Afganistanin sotaan. 4.9.1999 Tšetšenian terroristit räjäyttivät pommin Dagestanin tasavallassa Buinaksken (Буйнакск) kaupungissa virkamiesten viisikerroksisessa asuintalossa ja tappoivat 64 ihmistä.
Alueen väestö on ollut myös sekä aiemmin että sittemmin terrori-iskujen kohteina (esim. 2003, 2004 ja 2005). Vähän myöhemmin jo samassa kuussa terroristit tekivät hyökkäykset Guryanovan ja Kashirskojen moottoritiellä Moskovassa ja Volgodonskessa. Nämä johtivat satojen siviilien kuolemaan Venäjällä.
Terrorismin vastainen toiminta lisääntyi kuitenkin Tšetšeniassa kymmenen vuoden ajaksi, kunnes virallisesti se voitiin jo lopetettaa tämän vuoden keväällä 16.4.2009.
Tšetšenian laillinen hallinto oli siirtyi Venäjä-myönteiselle politiikolle Ahmat Kadyroville, paikalliset viranomaiset olivat ottaneet esivallalle kuuluvan valvonnan vastuulleen.
Venäjä siirsi myös paljon varoja alueen talouden palauttamiseksi. Venäläiset lukuisat tutkimukset selvittivät monitieteellisesti terrorismin luonnetta ja myös yhteiskunnallista hyvinvointia päätettiin kehittää, jotta epäreiluuden provosoimana eivät nuorukaiset etsisi vihansa muodoksi terrorismia.
Lännessä on kuitenkin onnettomasti koko ajan syytetty Venäjää ihmisoikeusrikkomuksista, vaikka samanaikaisesti tšetšeeniterroristit ovat tehnet kauheita tekoja eri puolella Venäjää: kerrostalojen räjäytykset Moskovassa, Buinakskissa ja Volgodanskissa 1999, satojen henkilöiden pankkivankidraama Moskovan teatterissa 2002, terroristit tappoivat viattomia lapsia Beslanissa syyskuussa 2004. Terroristit tekivät aseelliset hyökkäykset 24.8.2004 Tulan alueelle, Tu-134 ja TU-154 matkustajakoneita vastaan tehdyissä hyökkäyksissä 90 ihmistä menehtyi.
Shamil Basajaevin terroriorganisaatio teki 6.2.2004 kello 8:32 moskovalaisesta metroasemasta maanalaisen ruumishuoneen niin kuin "Kommersant" (6.2.2004) kuvaili: junassa matkustinoin 1500 ihmistä, kuolleiden määrä nousi ainakin 250:een. Nämä terroriteot ovat tehneet selväksi, etteivät terroristit ole vapaustaistelijoita tai ihmisoikeusihmisiä, vaan ammattimaisia hirviöitä, joiden osaksi on oikein Venäjän lainsäädännön perusteella langettaa myös kuolemantuomiot.
Tšetšenian istuva presidentti Ramzan Kadyrov oli vasta teinipoika, kun ensimmäinen sota alkoi alueella. Hän on kasvanut vaikeiden olojen keskellä ja tehnyt johtopäätöksen, jonka mukaan Tšetšenian sota on länsimaiden ohjaama. Päämääränä oli aluksi Neuvostoliiton ja nyt Venäjän romahduttaminen. ”Se on julkinen salaisuus, että Neuvostoliitto hajosi vastoin kansan tahtoa. … Nyt Länsi tahtoisi sytyttää tuleen paikallisen sodan, heikentää tai jopa tuhota sen avulla Venäjän yhtenäisen kansan”. "He haluaisivat käynnistää paikallisia uskonnollisia konflikteja Tšetšeniassa ja toivovat muslimiväestön osallistuvan näihin konflikteihin. Myöhemmin he haluavat herättää suurimittaisia häiriöitä muualla maassa” (11.12.2009).
Hyvä on muistaa, että venäläiset sotilaat eivät häirinneet alueen tavallisen väestön rauhallista elämää, vaan Tšetšeniaa repi jo ennen vuotta 1994 useat sisäiset veljessodat. Terroristit ja terroristien kanssa flirttailevat tahot olivat rakentamassa aidosti terroristista valtiota kansainvälisen terrorismin emovaltioksi, mutta he epäonnistuivat Venäjän tähden.
Ehkä myöhemmin saamme tietää enemmän alueen strategisesta ja poliittisesta kehityksestä, jos saisin tietoja Kadyrovilta…
maanantai 30. marraskuuta 2009
Juha Molari ja Abdullah Tammi tiedotustilaisuudessa 30.11.2009
Juha Molari ja Abdullah Tammi tiedotustilaisuudessa 30.11.2009. Katso Abdullah Tammen haastattelu tiedotustilaisuuden kokemuksista, haastattelu tehty 1.12.2009 Keravalla: http://www.youtube.com/watch?v=FuPn7OPYXlY
Iltalehti 1.12.2009 kertoi asiasta:
Katso lyhyt video tilaisuudesta:
http://www.youtube.com/watch?v=NC3bIOoU3cc
Lue myös silminnäkijän raportti tiedotustilaisuudesta.
Helsinkiläinen IT-työläinen, kristillisdemokraatti Santeri Kyrohonka havaitsi Abdullah Tammen puheenvuoron ja kirjoitti arvostavasti asian vakavuudesta.
Halusimme korostaa sekä toimittajien että uskonnollisten vaikuttajien ja vanhempien vastuuta, jotta emme tukisi millään tavoin radikalisoitumista olipa terrorismi minkä tahansa merkkistä. Islam ei hyväksy terrorismia, vaan terroristit tahraavat islamin. Venäjällä asuu enemmän muslimeja kuin koko Suomessa on väkeä. Muslimit ja ortodoksit ovat voineet elää sovinnossa vuosisadat.
Valitettavasti äärimmäishenkisyyteen sortuneet henkilöt, hyvin pitkälle Venäjän rajojen ulkopuolelta tulleet, ovat alkaneet luoda vastakkainasettelua. Valitettavasti myöskään uutisointi ei ole aina Suomessa kovin tarkkaa tapahtumista.
Kristinusko ei hyväksy terrorismia, vaikka sellaistakin on esiintynyt.
Valitettavasti radikalisoituneet nuoret saattavat löytää harhaisen kuvan oikeudesta taistella terroristina, minkä lisäksi he omaksuvat Suomessa liian helposti Venäjä-vihamielisyyden. Yksityiskohtaisia tietojakin on kasvavista radikaaleista soluista sekä huonoon käyttöö menevistä rahavirroista. Esivalta ja turvallisuuspalvelut eivät ole tässä yhteydessä uhka, vaan kaksi suurinta uhkaa näyttävät valitettavasti olevan yhtäällä ideologinen "puhdasoppisuutta" korostava fanatismi, jolloin muut ovat vähempi arvoisia, ja toisaalla suomalainen Venäjä-viha, joka näkyy viattomien ihmisuhrien ihmisarvon inflaationa mainittujen henkilöiden puheessa. Tällöin levitetään terroriteoista pahatapaisia syytöksiä Venäjän hallintoa vastaan, jopa terroristeja romantisoidaan ikään kuin vapaustaistelijoiksi, mutta ei juurikaan perehdytä oikeudenkäyntiaineistoon ja keskustella todistusaineiston kanssa.
Olikin havaittavissa tiedotustilaisuudessa, että pari naista olisivat tahtoneet mahdollisesti määritellä terroristit sen sijaan vapaustaistelijoiksi. Abdullah Tammi ja minä emme voineet hyväksyä viattomien ihmisten tappamista: se ei ole vapaustaistelua, vaan julmaa terrorismia. Korostin myös näiden terroristien kansainvälisiä yhteyksiä ja yhteyksiä Al-Qaidaan ja Osama bin Ladeniin niin kuin alaa koskevat akateemiset amerikkalaiset ja venäläiset tutkimukset ovat tuoneet ilmi sekä mukaan ottamani oikeudenkäyntipöytäkirja kertoi yksiselitteisesti. Valitettavasti kovin monet terroristit ovat saaneet piileskellä Georgian (Gruusian) alueella.
Terrorismista puhuminen ei ole islam-fobiaa tai maahanmuuttaja-fobiaa, vaan oikea näkemyksen tuomista esille ja kansalaisvastuullisuutta, jotta pahaa ei tapahtuisi meidän ja muiden keskuudessa.
Ps. olen ensi viikon itsenäisyyspäivästä alkaen Pietarissa enkä juurikaan internetin ääressä. Olen Pietarissa lähinnä perheasioissa. Lisäksi yritän löytää oikeudenkäyntipöytäkirjoja lukuisista terroristioikeudenkäynneistä. Olen ollut yhteydessä viranomaisiin, mutta en ole saanut vielä vastausta asiasta.
Olisi tärkeä syventää asiaa koskevaa suomalaista kirjoittelua konkreettisiin asioihin, kun tähän saakka terroristeja on kuvailtu liian usein suomalaisessa keskustelussa romanttisesti vapaustaistelijoina ja ihmisten kärsimykset kuolleiden läheisten tähden ovat jääneet ilman myötätuntoa keskuudessamme.
Iltalehti 1.12.2009 kertoi asiasta:
Katso lyhyt video tilaisuudesta:
http://www.youtube.com/watch?v=NC3bIOoU3cc
Lue myös silminnäkijän raportti tiedotustilaisuudesta.
Helsinkiläinen IT-työläinen, kristillisdemokraatti Santeri Kyrohonka havaitsi Abdullah Tammen puheenvuoron ja kirjoitti arvostavasti asian vakavuudesta.
Halusimme korostaa sekä toimittajien että uskonnollisten vaikuttajien ja vanhempien vastuuta, jotta emme tukisi millään tavoin radikalisoitumista olipa terrorismi minkä tahansa merkkistä. Islam ei hyväksy terrorismia, vaan terroristit tahraavat islamin. Venäjällä asuu enemmän muslimeja kuin koko Suomessa on väkeä. Muslimit ja ortodoksit ovat voineet elää sovinnossa vuosisadat.
Valitettavasti äärimmäishenkisyyteen sortuneet henkilöt, hyvin pitkälle Venäjän rajojen ulkopuolelta tulleet, ovat alkaneet luoda vastakkainasettelua. Valitettavasti myöskään uutisointi ei ole aina Suomessa kovin tarkkaa tapahtumista.
Kristinusko ei hyväksy terrorismia, vaikka sellaistakin on esiintynyt.
Valitettavasti radikalisoituneet nuoret saattavat löytää harhaisen kuvan oikeudesta taistella terroristina, minkä lisäksi he omaksuvat Suomessa liian helposti Venäjä-vihamielisyyden. Yksityiskohtaisia tietojakin on kasvavista radikaaleista soluista sekä huonoon käyttöö menevistä rahavirroista. Esivalta ja turvallisuuspalvelut eivät ole tässä yhteydessä uhka, vaan kaksi suurinta uhkaa näyttävät valitettavasti olevan yhtäällä ideologinen "puhdasoppisuutta" korostava fanatismi, jolloin muut ovat vähempi arvoisia, ja toisaalla suomalainen Venäjä-viha, joka näkyy viattomien ihmisuhrien ihmisarvon inflaationa mainittujen henkilöiden puheessa. Tällöin levitetään terroriteoista pahatapaisia syytöksiä Venäjän hallintoa vastaan, jopa terroristeja romantisoidaan ikään kuin vapaustaistelijoiksi, mutta ei juurikaan perehdytä oikeudenkäyntiaineistoon ja keskustella todistusaineiston kanssa.
Olikin havaittavissa tiedotustilaisuudessa, että pari naista olisivat tahtoneet mahdollisesti määritellä terroristit sen sijaan vapaustaistelijoiksi. Abdullah Tammi ja minä emme voineet hyväksyä viattomien ihmisten tappamista: se ei ole vapaustaistelua, vaan julmaa terrorismia. Korostin myös näiden terroristien kansainvälisiä yhteyksiä ja yhteyksiä Al-Qaidaan ja Osama bin Ladeniin niin kuin alaa koskevat akateemiset amerikkalaiset ja venäläiset tutkimukset ovat tuoneet ilmi sekä mukaan ottamani oikeudenkäyntipöytäkirja kertoi yksiselitteisesti. Valitettavasti kovin monet terroristit ovat saaneet piileskellä Georgian (Gruusian) alueella.
Terrorismista puhuminen ei ole islam-fobiaa tai maahanmuuttaja-fobiaa, vaan oikea näkemyksen tuomista esille ja kansalaisvastuullisuutta, jotta pahaa ei tapahtuisi meidän ja muiden keskuudessa.
Ps. olen ensi viikon itsenäisyyspäivästä alkaen Pietarissa enkä juurikaan internetin ääressä. Olen Pietarissa lähinnä perheasioissa. Lisäksi yritän löytää oikeudenkäyntipöytäkirjoja lukuisista terroristioikeudenkäynneistä. Olen ollut yhteydessä viranomaisiin, mutta en ole saanut vielä vastausta asiasta.
Olisi tärkeä syventää asiaa koskevaa suomalaista kirjoittelua konkreettisiin asioihin, kun tähän saakka terroristeja on kuvailtu liian usein suomalaisessa keskustelussa romanttisesti vapaustaistelijoina ja ihmisten kärsimykset kuolleiden läheisten tähden ovat jääneet ilman myötätuntoa keskuudessamme.
torstai 26. marraskuuta 2009
Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle
Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle, jonka oli huhtikuussa 2009 jättänyt eräs asianajaja (Pro-Karelia aktivisti) luterilaisen seurakunnan kirkkoherraa Juha Molaria vastaan.
Tämä oli jo toinen tappio aivan lyhyeen aikaan, jonka ProKarelia kärsi oikeuslaitoksessa: edellinen oli suurempi kansainvälispoliittisesti, kun valtaushanke NordStream-kaasuputken häiritsemiseksi ei onnistunut.
Asianajaja kirjoitti vääriä tietoja, joissa väitti Juha Molarin pukeutuneen papin vaatteisiin ja ilmaisseen sopimattomia asianajajaa vastaan.
Tämä asianajaja itse oli tuolla kerta menossa katsomaan elokuvaa "The Soviet Story" ja keskustelemaan hyvitys- ja korvausvaatimuksista Karjalan palauttamiseksi Suomelle.
Samaan aikaan hän lähetti samat väärät syytökset myös Espoon tuomiokapitulille. "Pro-Karelian" päätoimittaja Veikko Saksi välitti välittömästi tiedon alkaneesta tutkimuksesta Internetissä Pro-Karelian kotisivuilla (26.04.2009). Kirkko oli aktiivinen ja lähetti verkkosivuilleen heti seuraavana päivänä (27.04.2009) tiedon, että kirkkoherra Juha Molari on joutunut tutkintaan ”sopimattoman käytöksen johdosta” ikään kuin Molarin käytös olisi ollut todella sellainen kuin ProKarelian aktivistit esittivät väitteissään.
Monet suomalaiset reagoivat nopeasti ja kirjoittivat anonyymeinä jopa toistasataa loukkauskirjoitusta internettiin kirkkoherraa vastaan, kutsuen häntä jo ”entiseksi kirkkoherraksi”! Lopulta Molari julkaisi em. kantelut lyhentämättömänä blogissaan elokuussa 2009.
Todellisuudessa poliisi ei koskaan aloittanut rikostutkintaa eikä edes keskustellut tapahtumien kulusta kirkkoherran kanssa, vaan Tampereen poliisista tutkinnanjohtaja Ossi Kaario ilmoitti 7.9.2009 syyttäjälle, että he eivät näe syytä aloittaa esitutkintaa. Pirkanmaan syyttäjävirastosta kihlakunnansyyttäjä Heidi Ukskoski määräsi 20.11.2009, että esitutkintaa ei edes toimiteta. Tänään 26.11.2009 sain syyttäjän päätöksen kirjeitse.
Ikävä kyllä, kirkko ei ole vielä vastannut yhtä selvästi "EI" Pro-Karjalan vaatimuksille.
 |
Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172,
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374
LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4
|
Прокурор закончил бесколезное дознание
Прокурор закончил бесколезное дознание по делу, которое в Апреле 2009 возбудил один (юрист) из активистов ”Про-Карелии” против настоятеля лютеранской церкви Юха Молари.
Юрист написал ложные факты отом, что Юха Молари был одет в одежду священника и, якобы, плохо выражался в адрес этого юриста. Данный юрист сам в это время направлялся на просмотр фильма ”The Soviet Story” и дискуссию о требованиях реваншистов о возврате Карелии Финляндии. В тот же момент те же самые ложные обвинения он отправил в духовный суд в Эспоо. Лидер ”Про- Карелии” Веикко Сакси поместил информацию о заведённом на настоятеля деле в интернете (26.04.2009). Церковь также приняла в этом активное участие – разместила на своих сайтах (27.04.2009), что против настоятеля Юхи Молари заведено дело из-за его ”неприличного поведения”, не удосужившись даже проверить факты, а приняв слова активиста ”Про-Карелии” на веру. Многие Финские пользователи интернета сразу отреагировали на это и анонимно написали более сотни оскорблений в адрес настоятеля, называя его уже ”бывшим настоятелем”! Наконец Молари опубликовал эти жалобы без сокращений в блоге в Августе 2009 года.
На самом деле полиция никогда не заводила дела и не допрашивала настоятеля. Старший следователь полиции Тампере Осси Каарио 07.09.2009 года известил прокурора о том, что они не будут заводить дела. Прокурор Хеиди Укскоски приняла решение 20.11.2009, что они не будут производить дознания по вопросам, которые возбудила ”Про-Карелия”. Сегодня 26.11.2009 священник получил решение прокурора в письме.
К сожалению, церковь до сих пор не ответила ”НЕТ” требованиям ”Про-Карели”.
tiistai 10. marraskuuta 2009
Тайние замыслы духвнаго капитула
Юридический уполномоченный Парламента Финляндии изучает виновновны ли духовный капитул и их судебный юрист в дискриминации, т.к. они завели дело на лютеранского настоятеля и рассматривают пригоден ли он продолжать свою работу священника, потому что они считают, что его отношение к России слишком положительно и не критично.
Духовный капитул Эспоо дал свой безвкусный ответ юридическому уполномоченному и объявил свой ответ секретным. В этом ответе нечестно и неправильно интерпритируют события.
Настоятель Юха Молари получил это информацию сегодня.
Suomen eduskunnan oikeusasiamies tutkii Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin menettelyä (asia 2009-00393), onko tuomiokapituli ja tutkinta-asiamies syyllistyneet lain vastaiseen diskriminaatioon, kun se käsittelee kirkkoherra Juha Molarin sopivuutta sillä perusteella, onko hänen suhteensä Venäjään “liian läheinen” ja “liian kritiikitön”. Kirkkoherraa syytetään Venäjän ihannoinnista, niin kuin Turun Sanomat osuvasti kirjoitti 26.9.2009.
Espoon Tuomiokapituli antoi tympeän vastauksensa oikeusasiamiehelle 27.10.2009 ja tahtoo julistaa oman vastauksensa salaiseksi. Vastaus on merkillisen epärehellinen ja vääristelevä. Salaisuutta on luonnollista vaatia, jos oma toiminta on epärehellistä ja vääristelevää.
Salaiseksi julistaminen paljastaa paljon tuomiokapitulin toimenpiteistä, jotka eivät kestä läpinäkyvyyttä. Tuomiokapituli vetoaa Suomen lakiin (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta § 24; 21.5.1999/621), jonka mukaan viranomainen voisi julistaa salaiseksi, jos keskeneräisen asian tietojen julkisuus aiheuttaa ongelmia asianosaiselle (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621). Tuomiokapituli kääntää siis lain ylösalaisin ja vaatii salaisuutta, vaikka se suojelee omaa epärehellisyyttään. Toinen syy salaisuudelle voisi olla lain mukaan, että julkisuus vaikeuttaa asian selvittämistä. Tuomiokapituli ei kerro millään tavalla, miten asian selvittäminen helpottuisi salaisen vastauksen avulla. Tuomiokapituli haluaa siis jyrkästi poiketa mainitun lain ensimmäisestä periaatteesta, julkisuusperiaatteesta.
Kirkkoherra Juha Molari sai tänään tämän tuomiokapitulin laatiman vastauksen.
Духовный капитул Эспоо дал свой безвкусный ответ юридическому уполномоченному и объявил свой ответ секретным. В этом ответе нечестно и неправильно интерпритируют события.
Настоятель Юха Молари получил это информацию сегодня.
Suomen eduskunnan oikeusasiamies tutkii Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin menettelyä (asia 2009-00393), onko tuomiokapituli ja tutkinta-asiamies syyllistyneet lain vastaiseen diskriminaatioon, kun se käsittelee kirkkoherra Juha Molarin sopivuutta sillä perusteella, onko hänen suhteensä Venäjään “liian läheinen” ja “liian kritiikitön”. Kirkkoherraa syytetään Venäjän ihannoinnista, niin kuin Turun Sanomat osuvasti kirjoitti 26.9.2009.
Espoon Tuomiokapituli antoi tympeän vastauksensa oikeusasiamiehelle 27.10.2009 ja tahtoo julistaa oman vastauksensa salaiseksi. Vastaus on merkillisen epärehellinen ja vääristelevä. Salaisuutta on luonnollista vaatia, jos oma toiminta on epärehellistä ja vääristelevää.
Salaiseksi julistaminen paljastaa paljon tuomiokapitulin toimenpiteistä, jotka eivät kestä läpinäkyvyyttä. Tuomiokapituli vetoaa Suomen lakiin (Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta § 24; 21.5.1999/621), jonka mukaan viranomainen voisi julistaa salaiseksi, jos keskeneräisen asian tietojen julkisuus aiheuttaa ongelmia asianosaiselle (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990621). Tuomiokapituli kääntää siis lain ylösalaisin ja vaatii salaisuutta, vaikka se suojelee omaa epärehellisyyttään. Toinen syy salaisuudelle voisi olla lain mukaan, että julkisuus vaikeuttaa asian selvittämistä. Tuomiokapituli ei kerro millään tavalla, miten asian selvittäminen helpottuisi salaisen vastauksen avulla. Tuomiokapituli haluaa siis jyrkästi poiketa mainitun lain ensimmäisestä periaatteesta, julkisuusperiaatteesta.
Kirkkoherra Juha Molari sai tänään tämän tuomiokapitulin laatiman vastauksen.
keskiviikko 4. marraskuuta 2009
"Ei saa veljeillä liikaa venäläisten kanssa"
Arto Tuominen kirjoittaa varsin tuoreessa Tiedonantaja-lehdessä (nro 40/ 30.10.2009):
"Mitä opimme tästä: Venäläisten kanssa ei passaa veljeillä sen paremmin Ruotsissa kuin Suomessakaan, missä Pohjan kirkkoherraa Juha Molaria kammetaan ulos virastaan liiallisen Venäjän-matkailun vuoksi".
Tätä oppia sopii miettiä tarkemmin. Mitä opetus kertoo meistä ihmisinä, ennakkoluuloistamme, alistamisen halustamme?
"Mitä opimme tästä: Venäläisten kanssa ei passaa veljeillä sen paremmin Ruotsissa kuin Suomessakaan, missä Pohjan kirkkoherraa Juha Molaria kammetaan ulos virastaan liiallisen Venäjän-matkailun vuoksi".
Tätä oppia sopii miettiä tarkemmin. Mitä opetus kertoo meistä ihmisinä, ennakkoluuloistamme, alistamisen halustamme?
maanantai 2. marraskuuta 2009
Я не ищу политического убежища
Я не ищу политического убежища в России (см.: сенсация). Я знаю, какие права у меня есть в Финляндии.
Мой интерес – разговаривать с образованными русскими людьми, чтобы расширить своё создание, т.к. в Финляндии все думают о России однобоко, у людей ограниченное мировоззрение.
Мне нравится моя семейная жизнь в Финляндии, у меня уважаемое рабочее место, и хорошая зарплата (лучше, чем у моей жены). Я не спешу бросать свою профессию и уезжать из Финляндии.
У меня такой характер – я всегда готов к новым ситуациям, встрече с новыми людьми и новым занятиям (также в России).
Мой интерес – разговаривать с образованными русскими людьми, чтобы расширить своё создание, т.к. в Финляндии все думают о России однобоко, у людей ограниченное мировоззрение.
Мне нравится моя семейная жизнь в Финляндии, у меня уважаемое рабочее место, и хорошая зарплата (лучше, чем у моей жены). Я не спешу бросать свою профессию и уезжать из Финляндии.
У меня такой характер – я всегда готов к новым ситуациям, встрече с новыми людьми и новым занятиям (также в России).
tiistai 27. lokakuuta 2009
«Охота на ведьм» продолжается?
Venäläinen sanomalehti «Русский Обозреватель» julkaisi tutkija Olesja Orlenkon (Олеся Орленко) artikkelin 27.10.2009. Siinä käsiteltiin merkillisiä kokemuksiani kirkollisessa tutkinnassa Suomessa. Tämä venäläinen sanomalehti suhtautuu Venäjään ja historiaan hyvin arvostavasti ja kunnioittavasti. Odotan mielenkiinnolla, että saan tavata Olesjan kohta Moskovassa.
Kamppailu The Soviet Story -propagandafilmiä vastaan on merkittävä tehtävä kansojen välisen rauhan, keskinäisen kunnioituksen ja humanismin puolesta. Tätä kamppailua selvästikin muistetaan Venäjällä kunnioituksella ihan isojen tyttöjen ja poikien keskuudessa, vaikka siihen osallistuisi vain pieni kyläpappi Suomessa. Tällä hetkellä emme ehkä aina ymmärrä riittävästi Suomessa (tavanomaiseksi muodostuneiden venäläisvastaisten herjojen tähden), miten järkyttävästä loukkauksesta on kyse noissa The Soviet Story -festivaaleissa.
Lehtiartikkelin voit lukea myös tästä alta jpg-tiedostona: klikkaa kuvaa, niin saat sen huomattavasti suuremmaksi näytölläsi.
Myös tässä on sama juttu:
Критика и библиография
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)