Viro, Liettua ja Latvia hyökkäävät Suomeen

Viron, Latvian ja Liettuan hallitukset ovat paljastuneet informaatiopsykologisen sodankäynnin härskeiksi hyödyntäjiksi Venäjä- ja venäläisvastaisessa vihamielisyydessä. Informaatiopsykologisella sodankäynnillä on kaksi tehtävää:

(1) Baltian propagandistiset sanansaattajat tahtovat luoda "historiallisen ja teoreettisen" (so. myyttisen) perustan, jotta hallituksen olisi helpompi perustella häikäilemätöntä diskriminaatiota, jota Baltian alueella harjoitetaan alueella asuvia venäläisiä vastaan.

Massachusetin yliopiston psykologian professori Ervin Staub on tuonut ilmi kyseisen menetelmän 2000-luvulla tutkimuksissaan sodan ja vihan ilmiöistä sekä holokaustin ja sotien traumoista.

Venäläisten ihmisyyden (sisältää ihmisarvon ja ihmisoikeudet) riistämisessä käytetään ns.”de-individualisoitumisen” menetelmää: maailmasta tehdään hallittava viholliskuvan avulla, jossa vihollinen demonisoidaan.

Staub ei tutkinut Viron informaatiopsykologista sotaa Venäjää vastaan, mutta tuo menetelmä on otettu nyt myös Virossa käyttöön.

Menetelmän avulla on helpompi perustella kulttuurisen kansanmurhan toteuttaminen venäläisiä vastaan.

Pariisilaisen kansainvälisten suhteitten tutkimuskeskuksen (Centre d'études et de Recherches Internationales, CERI) johtaja, politiikan tutkimuksen professori Jacques Semelin (2007) on selvittänyt kansanmurhia. Hänen mukaansa ääriryhmien johtajat esittävät uskomuksen, että he olisivat “historian uhreja”, ”kilpailevien voimien kurittamia” ja ”määrätty kohtaloon”, joka saattaa sisältää myös taistelua.

Hämmästyttävän selvästi Viron, Latvian ja Liettuan SS-hallitukset sekä heitä myötäilevät propagandistiset sanansaattajat ovat valinneet juuri mainitun menetelmän venäläisten ihmisoikeuksien tuhoamiseksi.

(2) Baltian informaatiopsykologisen sodankäynnin kohteena eivät ole ainoastaan alueella elävät sorretut venäläiset, vaan nyt myös Suomi, johon yritetään menetelmän lanseerausta 23.3.2009. Suomi on joutunut Baltiasta saapuvan informaatiopsykologisen sodankäynnin objektiksi, koska suomalaisiin mieliin halutaan provosoida talvisodan kauhut ja Venäjä-vihamielisyys NATO-option lunastamisen helpottamiseksi.

Venäläisissä lehdissä on myös kiinnitetty huomiota Baltian valtioiden johtamaan informaatiopsykologiseen sodankäyntiin, jossa yrityksenä on saartaa Venäjä venäläisvihamielisen valtiorenkaan avulla.

Informaatiosodassa vedotaan kauhukuvaan Stalinista

Informaatiopsykologinen sodankäynti on sinänsä vanha juttu ja siitä on kirjoitettu runsaasti 1990-luvulta alkaen.

Sain kunnian haastatella Venäjän etevää alan asiantuntijaa vuoden 2008 lopulla (laajemmin http://www.datsha.com/uutiset/111208.shtml; venäjäksi poimintoja toimittamattomista vastauksista: http://blogs.mail.ru/mail/juham/#2212154C7B941CA): Andrei Viktorovits Manoilo (s. 17.10.1975) valmistui Moskovan yliopistosta fysiikan tiedekunnasta vuonna 1998. Tämän jälkeen hän haki työ- ja tutkimuskokemusta informaatiopsykologisen sodankäynnin luonteesta Norjassa ja Tanskassa vuosina 1999–2002. Vuonna 2003 hän suoritti tohtoritutkinnon informaatiopolitiikasta moskovalaisessa akatemiassa (”Akatemia Venäjän federaation presidentin hallinnon tehtäviin”). Nyt hän toimii maineikkaassa Venäjän federaation ulkoasiainministeriön diplomaattiakatemiassa ym.

Manoilon julkaistujen tutkimusten määrä on huikeat yli 40. Juuri tuolloista haastatteluani edellä Manoilo oli osallistunut paneelikeskusteluun, jossa käsiteltiin kansainvälistä politiikkaa ja informaatiopsykologista sodankäyntiä (Moskovan konferenssi ”Informaatiosota nykypäivän maailmassa”). Puheenjohtajana oli Venäjän Federaation Liittoneuvoston puhemies Sergei Mihailovits Mironov. Paneelissa keskusteli myös Euroopan parlamentin jäsen, italialainen Giulietto Chiesa sekä professorit Igor Nikolaevitz Panarin ja Andrei Manoilo.

Manoilo määritteli haastattelussa Suomen tilanteen selkeästi: ”Suomen mediassa toteutetaan erityistä ”myynninedistämistä”: tarkoituksena on työntää Suomea Yhdysvaltojen politiikan suuntaan, vaikka itsenäisen valtion tulisi valita itsenäisesti oma polku!”

Manoilon mukaan ”myynninedistämisessä” käytetään hyväksi suomalaisten pelkoja, joiden mukaan Venäjä olisi ”uusi aggressiivinen uhka”. Pelokkaat ihmiset menevät paniikkiin. He etsivät mitä tahansa saalistajaa. ”Ja silloin Yhdysvallat ojentaa auttavan kätensä, tietenkin, sen omilla ehdoillaan eikä ilmaiseksi: USA tarvitsee poliittisia liittolaisia ja tykinruokaa, kun on lopettanut sodan Afganistanissa ja aloittaa uuden – ehkä sotilasoperaation Irania vastaan.”

NATO-henkisessä informaatiopsykologisessa sodassa halutaan tavallisiin suomalaisiin soveltaa ”poliittisen polarisaation” – mustavalkoisen vastakkainasettelun – tekniikkaan. Niin vaikutetaan alitajunnan kautta.

”Vaikutusta tehostetaan olemassa olevilla arkkityypeillä – esimerkiksi talvisodan kauhuilla. Yhdysvaltojen politiikka on jo pitkään käyttänyt häikäilemättömiä keinoja.”

Baltit rakentavat vihamielistä valtiorengasta

Liettua, Latvia ja Viro ovat olleet Naton jäseniä jo viisi vuotta. Nämä pikkuvaltiot käyttävät sotilasliitto Natoa taistelussaan Venäjää vastaan. Nämä kolme valtiota eivät ole allekirjoittaneet sopimusta tavanomaisten aseiden vähentämisestä Euroopassa. Näiden valtioiden hallitukset suosivat militaarista ilmapiiriä.

Liettua, Latvia ja Viro ovat ilmaisseet yhä röyhkeämmin Venäjää vastaan hyökkääviä pyrkimyksiään sen jälkeen, kun he tulivat sotilasliiton jäseniksi.

NATO:n päämajassa uskottiin alkuaan optimistisesti, että Latvia, Liettua ja Viro ratkaisivat ongelmansa vähemmistöryhmien kanssa. NATO:n päämajassa uskottiin myös, että jäsenyys normaalistaisi näiden pikkuvaltioiden suhteet Venäjään, mutta kävi juuri päinvastoin.

 Baltian hallitukset suosivat vanhoja kompleksejaan ja markkinoivat mielikuvaa, jonka mukaan Kremlin politiikka olisi arvaamaton ja vaarallinen.

NATO ei ole kuitenkaan kokonaisuudessaan yhtä paranoidinen kuin Liettuan, Latvian ja Viron hallitukset antaisivat vaikutelmaksi.

Liettua, Latvia ja Viro ovat osittain onnistuneet pyrkimyksissään: NATO-liittouma on muuttanut suhtautumistaan Venäjään kielteisemmäksi viime aikoina.

Toki Bushin aika tarjosi erityisen suotuisan ajan russofoobikoille. Bushin ajan jälkeisessä tilanteessa Liettuan, Latvian ja Viron hallitukset yrittävät etsiä vihamielisiä liittolaisia lähiympäristöstään, kun Yhdysvaltojen tuki ei ole enää yhä taattu.

Baltian maat ovat tulleet ponnahduslaudaksi NATO:n itälaajentumiselle. Kohta otaksutaan, että vuorossa olisivat Ukraina ja Georgia sekä entisen Neuvostoliiton tasavallat Azerbaidzhan, Armenia ja Moldova. Ukrainan ja Georgian sotilaat ovat jo saaneet sotilaallista koulutusta Viron tuella.

Hyvin mahdollisesti Virossa koulutuksensa saaneet sotilaat osallistuivat Kaukasuksella sotaan, kun Georgia hyökkäsi Etelä-Ossetiaan. Baltialla on merkittävä rooli NATO:ssa hyvän maantieteellisen sijaintinsa vuoksi. Tutka-asemista on helppo seurata keskeistä osaa Venäjää. Baltian asevoimien sotilaat palvelevat Irakissa, Balkanilla ja Afganistanissa.

Stalinin hirvittävistä teoista kertominen toden ja sadun sekä myyttien sekoittamisen avulla on Viron, Latvian ja Liettuan suurlähetystöjen harkittu hyökkäys suomalaisten demokraattista vapautta vastaan, koska Suomessa turvallisuus- ja puolustusselonteko on arviointikierroksella ja Suomessa NATO-päätös on yhä viipynyt (kiitos, että liittoutumista ei ole tehty!).

Baltian hallitukset tahtoisivat virittää suomalaisissa kansalaisilmapiiriä NATO:n hyväksi provosoiden Stalin-pelkokuvia. Tällöin tunnettujen markkinaviestinnän ja informaatiopsykologian lainalaisuuksien mukaisesti tahdotaan siis rakentaa tavallisen suomalaisen tunteisiin assosiaatio Stalinin ja nykyisen Venäjän johdon välille: Venäjän mielikuva tahdotaan väärentää arvaamattomaksi ja pelottavaksi uhkakuvaksi.

Viro, Latvia ja Liettua hyökkäävät Suomeen 23.3.2009 informaatiopsykologian sodankäynnin perusmenetelmien avulla, mutta Viron, Suomen ja Venäjän antifasistit puolustavat itsenäisten suomalaisten vapautta pelottomaan, hyvään ja ystävälliseen kanssakäymiseen Venäjän kanssa.

Olen kirjoittanut tämän analyysin aikamme informaatiopsykologiseen sodankäyntiin aiemmin toisaalle: http://antifasistit.blogspot.com/2009/03/viro-latvia-ja-liettua-hyokkaavat.html

Ps. tämä edellä oleva kirjoitus on perustelu sille, miksi osallistun eri tavoin maanantaina 23.3.2009 Nashi-nuorten ja muiden antifasistien mielenilmaukseen Helsingissä.

Mielenosoituksen järjestävät venäläiset, virolaiset ja suomalaiset antifasistit. Minä itse en ole tilaisuuden järjestäjä, mutta olen rauhan ja sovinnon rukoilija, joka seuraa tapahtumaa.

Lähde Venäjän matkalle hyvässä seurueessa 23-26.4.2009

Pohjan suomalainen seurakunta toteuttaa yhdessä Lohjan rovastikunnan seurakuntien kanssa matkan Venäjälle 23-26.4.2009, jossa tutustumme erityisesti Inkerin kirkon toimintaan Viipurissa, Pietarissa, Kolppanassa, Terijoella jne (ks. lisätietoja matkasta ja ilmoittautumisesta: http://pohjansuomalainenseurakunta.auttaa.fi/48). Ilmoittautumisaikaa on noin 2 viikkoa.

Matkalle mahtuu vielä mukaan. Tällainen tervehenkinen matka avartaa sekä omaa maailmankuvaa että hengellistä elämää. Mikään tosiuskovainen ei tarvitse olla, koska kenenkään uskoa ei mitata. Kaikki matkalaisemme eivät ole edes rovastikuntamme alueelta, vaan osallistujia on niin Ahvenanmaalta kuin Helsingistäkin. Useat seurakuntalaiset muistavat kunnialla edelleen viime syksynä 2008 tekemäämme seurakuntaretkeä samoille alueille. Tuon retkemme aikana Aleksander Soittu vihittiin Kolppanan seurakunnan papiksi ja Terijoen kirkko vihittiin uudestaan käyttöön. Olimme luonnollisesti mukana molemmissa tapahtumissa, olin myös avustamassa Aleksanderin pappisvihkimyksessä. Retket luovat myös paremman mahdollisuuden keskinäiseen tutustumiseen ja ystävystymiseen.

Inkerin kirkosta olen saanut sen verran tietoja, että viime syksyn lopulla ollut kohu Inkerin kirkon lakkauttamisesta sai alkunsa erään suomalaisen Inkerin kirkon hyväksi työskennelleen henkilön osaamattomuudesta venäjän kielessä ja muista tästä johtuvista virheistä. Kuten jo tuolloin kerroin medialle, Inkerin kirkko osaa selvittää asiansa eikä silloin viritettyä rukoushysteriaa tarvita, vaan ihan tavalliset rukoukset riittävät. Tiedän työntekijän nimen, mutta tämän nimen kertominen ei ole aiheellista, koska kaikille sattuu virheitä. Tällä hetkellä ei ole Inkerin kirkossa enää mainittuja ongelmia.

Vaimoni ja poikani on tällä hetkellä Pietarissa sairaan anoppini luona, mutta en valitettavasti ennättänyt mukaan virkaesteiden takia.

38,7°C

Tiistaina Haikon kartanossa harjoitin kai liikuntaa vähän liikaa. Aamulla juoksin, pyöräilin, nyrkkeilin ja uin. Illalla juoksun, pyöräilyn ja nyrkkeilyn lisäksi uin jopa 2 tuntia. Seuraavana yönä vapisin kylmyyttä. Tulkitsin vapinan niin, että huoneet ovat varmasti tarpeettoman kylmiä.

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina oli olo jo kovin nuhruinen. Nämä päivät olivat myös varsin pitkiä, koska ohjelma alkoi Järvenpäässä varhain aamulla ja loppui vasta illalla. Asuin yöt kuitenkin kotona Helsingissä, koska en halunnut maksattaa seurakunnalla majoitusta ja aamupalaa. Perjantaina posket olivat todella punaiset. Vaimo käski mitata kuumeen, mutta en kuitenkaan ottanut vielä kuumemittaria kainaloon. Minulla oli velvollisuuksiakin perjantai-illaksi: Kirjoitin yömyöhään kolme artikkelia Venäjän kauppatie –lehteä varten. Yksi artikkeli käsitteli Venäjän kansantaloutta ja kuluttajien ostovoimaa tämän laman aikana. Toinen käsitteli naisten asemaa yrityksissä. Kolmas artikkeli perustui suomalaisen palkitun tutkijan haastatteluun.

Lauantaina olivat vuorossa kahdet hautajaiset ja kahdet muistotilaisuudet. Lähdin kotoa jo ennen kello 8 aamulla. Tiesin jo siinä vaiheessa, että en ole terve. Helsingistä piti ajaa vähän reilu tunnin verran Pohjaan hautajaisiin ja tilaisuuksien jälkeen takaisin Helsinkiin. Matkanteko ei maistunut kuumeessa. Kotona tuli ilmi, että kuumetta oli 38,7°C. Minä koen suurta häpeää sairastaa ja jättää työtehtäviä väliin kuumeen tähden. Kanttori Kaija Kalliomäki rohkaisi reilusti, että pyydän sijaisen naistenpäivän jumalanpalvelukseen. Löysin lopulta Karjaalta pastorin: Risto Räty toimitti jumalanpalveluksemme Pohjassa ja jatkoi sen jälkeen Karjaalle.

Minä oleilin kotona hiessä ja kuumeessa. Ehkä on hyvä edes naistenpäivää varten kuunnella naisten käytännöllistä järkeä ja jäädä kotiin kuumeessa. Minulla on kai tarpeettoman periaatteellinen mieli tällaisissa asioissa ja olen valmis kärsimään pienet kuumeet työssäkin, jos kuume ei ole mitenkään muihin tarttuvaa.

Tänään maanantaina olen saanut hovioikeudesta vastauspyynnön, mutta tiedot ovat valitettavasti niin salaiset, että en voi kertoa asiasta enempää. Papereissa oli kovasti punaista joka puolella. Ihan hyvältä asia näyttää minun puolestani. Haluaisin jo heti kirjoittaa vastausta, mutta kuumeessa on vaikea keskittyä huolella. Huomenna olen joka tapauksessa terve, sillä huomenna pitää olla töissä. Silloin mm. alustan lähetyspiirissä Koraanin Jeesus-kuvasta. Olen joskus kymmenen vuotta sitten lukenut parikin kertaa Koraanin läpi ja esitellyt aihetta. Nyt pitäisi kerrata Koraanista mainitut kohdat, mutta teen sen vasta iltamyöhään, jos olo on parempi.

Kirkkoherrat Haikon kartanossa

Kirkko on luonut tämänkin ihmeen! Vuonna 1362 Haikon kartano kuului Viipurin dominikaaniluostarille.

Venäjä on luonut historian tähän ihmeeseen! Kenraali Sebastian von Etter osti Haikon kartanon vuonna 1871. Von Etterien Haikon kartano tuli aivan erityiseksi, kun Venäjän keisarisuvun jäsenet vierailivat kartanossa. Venäjän vallankumousta Kiril Romanov pakeni puolisoineen ja tyttärineen Haikon kartanoon. Tässä kartanossa syntyi myös Romanovin poika, joka kastettiin kartanossa Vladimir Romanoviksi.

Kysyin vastaanotosta ja sain tietää, että venäläisten turistien määrä on lisääntynyt. Tällä hetkellä on kuitenkin hiljaista. Sesonki oli vähän uuden vuoden jälkeen.

Espoon hiippakunnan kirkkoherrat ja tuomiokapitulin jäsenet piispa Mikko Heikan johdolla tulivat Haikon kartanoon maanantaina 2.3.2009. Olemme kartanossa keskiviikkoon saakka. Totta kai kirkkoherrat myös nautiskelevat – elämämme ei ole pelkkää kärsimystä. Ruoka oli oikein hyvää. Saimme tänään myös opiskella useita tunteja johtamisen haasteista ja mahdollisuuksista.

Ei hampaat irvessä

Muutamat olivat ottaneet itselleen hoitoja virkistymisajalle. Minä olen sen verran vanhan sortin mies, että en minä mitään kasvohoitoja ota, kun vielä minun pitäisi ne itse maksaakin! Minä menin kuntosalille ja juoksin juoksumatolla vähän. Ehkä yhteensä noin 4 kilometriä, mutta en juossut yhtämittaisesti, vaan 800 metrin pätkissä, joskus lyhyemmissä. Juoksuvauhtini oli jostakin syystä hitaampi kuin normaalista. Juoksu ei ollut vapautunutta. Alussa juoksi 800 metriä 16,8 km/h vauhdilla, sitten 17,5 km/h vauhdilla ja lopulta 19 km/h vauhdilla. Lisäksi juoksi vähän lyhyempiä kertoja, koska juoksu oli todellakin väsähtänyttä. Sitten pyöräilin ja tein joitakin pieniä harjoitteita käsivarsille sekä nyrkkeilin nyrkkeilysäkkiä vastaan (kirkkoherroja en haastanut otteluun, koska minä olen vielä aika kevyt poikanen, vaikka vatsa on pahasti kasvanut). Kaiken kaikkiaan tein vain keveän harjoituksen, koska haluan aloittaa uudestaan kuntoilun mukavasti nautiskellen, en hampaat irvessä. Kuntosalin jälkeen menin uimaan ja saunaan.

Kirkkoherrat tekevät kaksi kertaa vuodessa tällaisen koulutus- ja virkistymismatkan jonnekin päin Suomea. Pidän oikein hyvänä, että saan vihdoin mahdollisuuden hoitaa myös itseäni fyysisesti sekä keskustella toisten kirkkoherrojen kanssa. Sen jälkeen on paljon helpompi kohdata oman työyhteisön johtamisen ongelmat ja ilot.


Kirkko ja Internet

Huomenna tiistaina on ohjelmassa mm. tutustua hengelliseen elämään verkossa (Internetissä). Tuosta aiheesta minun oli määrä tehdä IT-opinnäytetyökin, mutta olen luopunut aiheesta, koska en innostu siitä mitenkään. Muutoinkaan IT-opinnot eivät enää kiinnosta. Joka tapauksessa kirkossa tiedostetaan, ettei seurakunnan työntekijöiden pidä enää jättäytyä Internetin verkkojen ulkopuolelle. Internet ei ole vain viestinnän ja mainonnan väline, vaan oikea elämänympäristö ja toimintaympäristö. Suurin ongelma on kuitenkin siinä, mistä ajasta kukin työntekijä vapauttaa itsensä Internetiä varten.

Minulla on kirkkoherrana se etuoikeus, ettei minulla ole työaikaa ja olen vähäuninen. En myöskään mieti, milloin olen työssä ja milloin vapaalla, vaan voin myös vapaapäivinä tehdä kirkollisia töitä. Toissaviikon sunnuntai oli määrä olla minun vapaa sunnuntai helmikuussa, kun kaikki muut sunnuntait olin jumalanpalveluksissa, mutta minun sijaiseni sairastui ja lauantaina piti päättää, että olen myös seuraavan sunnuntain töissä. En jaksa tutkia, miten voisin etsiä nyt menetetyn vapaapäivän jostakin toisesta kohdasta. Kirkkoherralla työ- ja vapaa ei mene ihan niin matemaattisesti kalenterin kanssa. Tärkeintä on, että työpaikalla näkyy runsaasti ja ei väsähdä.

Albert Schweitzer, The Psychiatric Study of Jesus (1913)

Huomenna lähdemme kirkkoherrojen kanssa myös Porvoon tuomiokirkkoon ja kapituliin. Hannu Saloranta alustaa meille keskustelun jumalakuvan muutoksista. Hannu on eksegeettisesti – eli Raamatun tieteelliseen tutkimukseen – suuntautunut kapitulin asiantuntija, jonka henkilökohtainen teologinen kirjasto on aivan valtaisa. Tänään illallisten edellä sain Hannun järjestämänä lahjan väitökseni johdosta: väitöskirjastani puuttui tämä Albert Schweitzerin tutkimus, The Psychiatric Study of Jesus. Exposition and Criticism (käännös C.R. Joy; The Beacon Press: Boston 1958,ensimmäinen painos 1948). Kirja oli julkaistu alkuaan saksaksi 1913.

Schweitzer tutkii sitä David Friedrich Straussin havaintoa, että Jeesus eli apokalyptiikan maailmassa. Lääketieteen kirjat kutsuisivat paranoiaksi monia piirteitä, joita tuo apokalyptiikka sisälsi. Schweitzer tietää hyvin, että psykopatologinen menetelmä, jossa tutkitaan tietyn henkilön persoonallisuuden suhdetta tämän tekoihin, on saanut osakseen halveksuntaa. Kyse ei ole menetelmän ongelmasta, vaan sen amatöörimäisestä käytöstä. Ongelmia tuottaa legendamaisten aineistojen perusteella sankarin mentaliteetista tehdyt päätelmät. Schweitzerin ajan uskonnon tutkimuksissa pidettiin selvänä, että Jeesuksen ajan juutalaisuutta väritti Messiaan tuleminen ja että tästä tuli myös keskeinen osa Jeesuksen ajattelua. Toisaalla pidettiin jo epähistoriallisena Jeesuksen puheita toisesta tulemisestaan tai itseensä liittyviä messiaanisia väitteitä. Noiden olettamusten mukaan nasaretilainen oli vain eräs juutalainen opettaja, jonka seuraajat korottivat hänet tämän kuoleman jälkeen Messiaan arvoon. Schweitzer välttäisi näin voimakkaan jaon tekemistä Jeesuksen oman opetuksen ja hänen seuraajiensa julistuksen välillä. Schweitzer lähestyy problematiikkaa psykopatologisen kirjallisuuden avulla, jota on ollut jo ennen häntä Jeesuksen mielenlaadusta (esim. de Loosten, William Hirsch ja Binet-Sanglé). De Loosten piti Jeesusta ylpeämielisenä, jonka äärimmäisen liioiteltu itsetietoisuus yhdessä älykkyyden kanssa johti hänet deluusioihin, suuruuden hulluuteen. Jeesus piti siis itseään täysin superihmisenä. De Loosten piti myös hyvin todennäköisenä, että Jeesus kärsi äänistä, jotka hän tulkitsi hengiksi. Hänellä oli myös hallusinaation kaltaisia näkyjä.

William Hirschin tekemä diagnoosi Jeesuksesta ei poikkea merkittävästi De Loosten analyysistä. Hirschin mukaan Jeesuksella oli paranoia, vainoharhaisuus. Paranoian kliininen kuva täsmää täysin kaikkeen, mitä tiedämme Jeesuksesta. Hirschin mukaan Jeesus tunsi lapsena epätavallisia mentaalisia ominaisuuksia. Pyhien Kirjoitusten lukeminen vain vahvisti mentaalista sairautta. Kolmenkymmenen vuoden iässä paranoia oli jo täysin puhjennut.

Schweitzer ei itse siirtäisi tarinaa Jeesuksesta autiomaassa samalla suoraviivaisuudella historian Jeesuksen kuvaukseksi kuin Binet-Sanglé, Hirsch ja de Loose tekivät, kun nämä kuvailivat hallusinaatioita merkeiksi Jeesuksen psykoosista. Schweitzer tahtoo testata psykoosin tunnetut symptomit: deluusiot, hallusinaatiot, emotionaalinen asenne ja muut tunnuspiirteet. Schweitzer käy keskustelua Kraepelinin paranoian määrittelystä dementia praecox, mikä oli toki Schweitzerin ajan kömmähdys, että paranoia määriteltiin tuolla tavalla älyllisenä rappeutumana.

Vainoharhaisuuskaan ei ole kovin yksinkertainen diagnoosi, koska Schweitzerin mukaan vainoharhaiset ovat usein ”vainoharhaisia vainoojia”. Schweitzer huomauttaa myös, että messiaaniset odotukset olivat juutalaista dogmaa. Jeesuksen hallusinaatioiden runsautta on perusteltu lähinnä Johanneksen evankeliumin avulla, mutta Schweitzer huomauttaa, ettei tuo evankeliumi anna aineksia historian Jeesuksen tunne-elämän analyysiin. Jos vaikka Jeesuksen hallusinaatio Jordanilla olisi tosi, on tiedettävä, että emotionaalisesti värittynyt hallusinaatio ei ole aina vain mentaalista sairautta. Sitä esiintyy myös yksilöillä, jotka ovat hyvin tunteellisia, mutta kuitenkin terveitä. Schweitzer viittää myös VT:n runsaaseen rinnakkaisaineistoon.

Loppujen lopuksi lääkäri, teologi, lähetystyöntekijä, urkutaiteilija ja Nobelin rauhanpalkinnon sittemmin voittanut Albert Schweitzer kiteyttää, että psykopatologinen kirjoitusten lukemista vastaan voidaan esittää kritiikkiä neljästä pääasiallisesta syystä. (1) Käytetty aineisto on pääosin epähistoriallista; (2) psykopatologisessa tulkinnassa on historiallista aineistoa tulkittu liian niukasti osana alkuperäistä historiallista ajan historiaa; (3) Väärien ennakkokäsitysten ja hypoteettisten symptomien avulla on luotu täysin kuvitteellinen kuva sairaudesta, joka ei ole kuitenkaan sopusoinnussa sairauden kliinisesti todettujen muotojen kanssa; (4) Jos Jeesus koki hallusinaation kasteessa, tämä seikka ei vielä riitä todisteeksi mentaalisesta sairaudesta.

Omassa väitöskirjassani pyrin välttää Schweitzerin moittimat lähtökohdat. En tehnyt sen vuoksi historiallista kuvaa Jeesuksesta, vaan tutkin Q-evankeliumin syntyprosessia. En halunnut loihtia myöskään kuvaa Q-lahkon rakenteesta, koska lahkon rakenteesta tehdyn hypoteesin tutkiminen hypoteettisen diagnoosin avulla on pahempaa spekulaatiota kuin tekstin tutkiminen hypoteettisen diagnoosin avulla. Tein myös koko ajan omassa tutkimuksessani kriittistä keskustelua maltillisten tulkintojen hyväksi pohtimalla kulttuurillisten mallien merkittävyydestä: tietyt tarinat piti kertoa tietyllä tavalla eivätkä näiden tarinoiden rakenne paljasta sen vuoksi sen sankarin psyykettä. Minä liitinkin omassa väitöskirjassani Q-lahkon sisäisen dynamiikan juutalaissodan esivaiheiden ja juutalaissodan traumaattisiin kokemuksiin sekä tuossa tilanteessa vahvistuneeseen lahkon rakentumiseen.