Juha Molari Юха Молaри: toukokuuta 2020

EU on julkilausumassaan arvovaltaisesti kutsunut eurooppalaiset edistämään kulttuurien monimuotoisuutta, mitä ymmärrystä erityisesti tulisi syventää monikulttuuripäivänä torstaina 21.5.2020.

Kristillinen kirkko tunnustaa vuosituhantisen tehtävänsä helatorstaina 21.5.2020: taivaaseenastuneen Kristuksen käskyä kristilliseen globaaliin lähetystyöhön, jotta ateistit, muslimit, hindut, juutalaiset ja kaikki kääntyisivät kristityiksi. Samoin lähetystyöhön on lähetetty tässä tarkoituksessa, että mahdollisimman moni suomalainen, saksalainen, turkkilainen, israelilainen, somali ja kiinalainen ym tulisi todella kristityksi, joka tunnustaa uskoa Jeesukseen.

Kirkon ja (moni)kulttuurin välinen suhde on vahva ja keskeinen aihepiiri.

Raamattu ja taivaaseenastuminen

Luukkaan evankeliumin lopussa kerrotaan, kuinka Jeesus avasi opetuslasten ymmärryksen, määritteli uskontunnustuksen Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta sekä antoi tehtävän tämän mukaisesti saarnata parannusta syntien anteeksiantamiseksi Jeesuksen nimessä kaikille kansoille. Tämä saarna tapahtuu Pyhän Hengen voimassa. Saarna alkaisi Jerusalemista (Luuk. 24:44-49).

Apostolien teoissa kerrotaan Jeesuksen kohonneen ylös taivaalle sen jälkeen, kun hän oli puhunut opetuslapsilleen, että Pyhä Henki tulee voimaksi, jotta he tulevat Jeesuksen todistajiksi ”aina maan ääriin saakka” (Apt. 1:6-11).

Kristuksen taivaaseenastumisen päivän, helatorstain, kunnioittaminen ja juhliminen on ollut kristillisessä teologiassa tärkeimpiä tapahtumia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen rinnalla. Kristuksen taivaaseenastumisessa on kyse taivaaseen ottamisesta ja korottamisesta Isä Jumalan oikealle puolelleen:
”Hän nousi taivaaseen ja istuu Isän Kaikkivaltaan oikealla puolella”, kuten uskontunnustuksessa kirkot tunnustavat. ”Hän on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Psalmi 110:1 on antanut perspektiiviä kristittyjen vuosituhantiseen kunnioitukseen Jeesuksen taivaaseenastumiselle:

”Herra sanoo minun herralleni: - Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen”.

Jesajan kirjan profetia Herran kärsivästä palvelijasta on ollut jo evankeliumien kirjoittajien mielikuvissa:

”Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa” (Jes. 53:12).

Antiikin päivinä on ollut Rooman keisarin jumaluutta kunnioittavia kertomuksia taivaaseen korottamisista. Myös jumalallisten ilmoittajien taivaallisista matkoista on ollut kertomuksia. Esimerkiksi professori David Aune on vuonna 2003 Westministerin teologian sanakirjassa artikkelissa Ascent heavenly koonnut tiivistetysti esille muutamia tapauksia sekä juutalaisuudesta että kreikkalaisroomalaisesta traditiosta. Eenokin ja Elijan jumalalliset korotukset tunnettiin juutalaisuudessa. Mooses pääsi taivaaseen ja Jobin lapset. Lisäksi ympäröivässä maailmassa Plutarkhos kertoi korotuksesta (Romulus 27), kuinka Rooman perustaja Romulus vietiin taivaaseen pilvessä. Herkules pääsi myös taivaaseen. Keisari Augustuksen nousua todistivat itse senaattorit.

Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastumisen juhlaa on vietetty kristillisissä kirkoissa jo 300-luvulla. Kirkkoisä Eusebius viittaa tähän juhlaan. Augustinus lausuu, että Jeesuksen taivaaseenastumisen juhlalla olisi apostolinen alkuperä. Hän mainitsee Pyhän Johannes Khrysostomoksen ja Gregorius Nyssalaisen kirjoitukset ja antaa ymmärtää, että kaikkialla kirkoissa tunnettiin juhla. Nimitykset hiukan vaihtelevat juhlalle: latinaksi voidaan käyttää ilmaisua ascensio tai ascensa, korostaen Kristuksen omaa voimallisuutta nousta taivaaseen. Anglikaanit käyttävät ilmaisua ”Pyhä torstai”, kuten myös William Blake runossaan ”Holy Thursday”.

Suomessa on helatorstaihin liittyneiden poliittisten seikkailujen ja teologisen näivettyneisyyden takia Jeesuksen taivaaseenastumisen teologinen merkittävyys merkittävässä määrin kadotettu. Antiikin ”rinnakkaismateriaali” on myös hämmentänyt siinä, mikä olisi kristillinen keskeinen viesti tai keskeiset viestit ylipäänsä enää helatorstaina.

Banaalissa lähestymisessä raamatunkertomuksiin on hukattu apostolinen, vanhakirkollinen ja luterilainen pointti Jeesuksen taivaaseenastumisesta ”korotuksena” Isän Kaikkiavaltiaan oikealle puolelle. Parhaimmillaankin modernit spekulaatiot Jeesuksen läsnäolon ”päättymisestä” ja ”poissaolosta” ovat syrjäyttäneet itse asian: väkevyyttä ilmaisevat vanhat teologiset teemat ja lähetystyön.

Sinänsä oikeisiin detaljeihin huomionsa kiinnittänyt Kari Kuula on selitellyt taivaaseenastumisessa ”päättyneen” Jumalan pojan ”näkyvä ruumiillinen toiminta”, Wille Riekkinen on korostellut Jeesuksen ”tavoittamattomuutta” ”tuonpuoleisuudessa”.

Kaksi valkopukuista miestä suoraan lausuu opetuslapsille kehotuksen: ”Mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?” (Apost. 1:11) Tietysti UT tuo esille tätäkin poislähdön näkökulma siinä, että Jeesus ”erkani heistä” (Luuk. 24:51), mutta ei lainkaan voimattomuuden näkökulmasta, joka vaikutelma voi syntiä Kuulan ja Riekkisen lausahduksista tarkoituksellisesti tai tahattomasti.

Niko Huttunen on Kirkko ja kaupunki-lehdessä (2015) rinnastanut Jeesuksen taivaaseenastumisen Rooman keisarin polttohautaukseen todistellen, että kristityt olisivat alkuaan tällä tavalla tahtoneet ”samalla osoittaa, että Jeesus, sen enempää kuin hänen seuraajansa, eivät uhkaa Rooman valtakuntaa poliittisesti”.

Ihan oikeaan suuntaan Huttunen on astumassa tuossa tulkinnassaan, mutta ainakin Kirkko ja kaupunki -lehden julkaisemassa haastattelussa jää itse väkevä ydin lausumatta: taivaaseenastuneen Kristuksen väkevä käsky ja siunaus lähetystyölle globaalisti aina maan ääriin asti!

Monikulttuuri ja kirkon globaalimissio

Euroopan komission varapresidentti, espanjalainen sosiaalidemokraatti Josep Borell on julistanut ”kulttuurisen monimuotoisuuden päivää” torstaille 21.5.2020, jotta Eurooppa muistaisi sopeutuneen kulttuurisen monimuotoisuuden ansiosta maailmaan vuosisatojen ajan. Borell väittää, että tässä olisi myös ”avainrooli nykyisen kriisin seurauksiin”.

Brysselistä EU:n ulkoasiainhallinto on antanut julkilausuman ”vuoropuhelun ja kehityksen hyväksi kulttuurin monimuotoisuutta edistäen Euroopan unionissa”. Julkilausuman mukaan ”Eurooppa on monimuotoisuuden mosaiikki, jonka ovat muokanneet vuosisatojen aikana eri kansakunnat, kielet ja kulttuurit”.

”Eurooppa on sitoutunut kulttuuri-ilmaisujen ja perinteiden monimuotoisuuden säilyttämiseen kaikkialla maailmassa. --- Koska koronaviruspandemia on aiheuttanut ankaran iskun kulttuuritoimialalle, EU vahvistaa kulttuuriteollisuuden elinvoimaisuutta ja merkitystä yhteiskunnalle”.

”EU on vahvasti mukana kansainvälisissä kulttuurisuhdeohjelmissa, jotka tukevat kumppanimaiden kulttuurialaa. Sen avulla edistetään myös kulttuuriyhteistyötä, koska se myötävaikuttaa voimakkaasti kulttuurien väliseen vuoropuheluun, konfliktien ehkäisemiseen, sovitteluun ja sietokykyyn, tarjoten suojaa suvaitsemattomuutta ja väkivaltaisia ääriliikkeitä vastaan”.

EU ilmoittaa testaavansa pilottihankkeen ”Kulttuurin eurooppalaiset talot” (European Houses of Culture) innovatiivisia yhteistyömalleja.

Kristinuskon perinteinen vanha tunnustus Kristuksen taivaaseenastumisesta ja kirkon globaalista lähetystehtävästä voivat olla jännitteessä monikulttuuripäivän tarkoitusperien kanssa, mutta ristiriitaisuutta ei tule hätiköidysti kärjistää ja tulkita yksinkertaisesti.

Apostoli Paavalin Kirjeessä roomalaisille sanotaan tunnetusti ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä muaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Tuollainen ymmärrys evankeliumista, evankeliumin julistamisesta ja kristittynä elämisestä pitää mahdollisena, että jännitteitä ilmaantuu ”kulttuurin” nimissä tulevien uskomusten ja käytäntöjen suhteen. Vastaavan sisältöisiä jännitteitä ilmaisevia lauseita on lukuisia UT:ssa, kuten Jeesuksen Ylimmäispappillisessa rukouksessa, jossa yhdistyvät helatorstain kaikki keskeiset teemat lähetystyötä myöten:

”Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät” (Joh. 17:14-18).

Samanaikaisesti samainen apostoli Paavali tunnusti lähetystehtävässään kirkollista ymmärrystä sen puolesta, että lähetystyötä ja kirkon tehtävää ei tulisi tarkoitushakuisesti kärjistää vastakkainasetteluksi kulttuurien välille: kyseessä ei ole kulttuurien välinen taistelu, joka levitetään globaaliksi imperialismiksi. Apostoli Paavali kirjoitti Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille:

”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1 Kor. 12:13).

Roomalaiskirjeessään apostoli Paavali ilmaisee kristillisen lähetysstrategian: ”Juutalaisen ja kreikkalaisen välille ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen” (Room. 10:12).

Apostoli Paavalin tekstissä Toisessa kirjeessä korinttilaisille on ilmaistu eräs pointti mission ja kulttuurin jännitteisen suhteen ymmärtämiselle, vaikka toki Paavali itse ilmaisi tuossa ajankohtaisessa kiistatilanteessaan itseään puolustellen, että toimii oikein, kun häntä vastaan hyökättiin seurakunnassa.

Paavalin mukaan ”emmehän me julista sanomaa itsestämme, vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä” (2 Kor. 4:5).

Juuri ”itsestämme” julistaminen olisi kirkolliseen tai kristilliseen missioon sellaisten kulttuuristen sisältöjen sekoittamista, jotka ovat enemmän kulttuuri-imperialismia ja politiikkaa, kuin Jeesuksen Kristuksen palvelutyötä.

Agrippa 1 hallitsi 41-44 jKr. kuningaskuntaa. Juuri hänen tavoitteensa oli olla juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen. Siitä huolimatta hän ei sietänyt herännyttä kristinuskoa ja mestautti Sebedeuksen pojan Jaakobin ja laittoi Pietarin vankeuteen. Apostoli Paavali itse kuvaili apostolista nöyryyttään ja antaumuksellisuuttaan tehtäväänsä siinä, miten hän on vapaasti ”ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia”. Niin hän on voittaakseen juutalaisia ollut kuin juutalainen ja heikoille ollut heikko (1 Kor. 9:19-23). Tämän hän on tehnyt evankeliumin vuoksi.

Kristillisen teologian mukaista on ollut alusta alkaen, että juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa siinä, että kaikki ovat synnin alaisuudessa ja kaikilla on yksi sama Herra, joka voi pelastaa heidät (Room. 3:9, 10:12). Paavali kehottaa Ensimmäisessä korinttilaisiskirjeessä, että ei pitäisi "loukata" sen enempää juutalaisia kuin kreikkalaisiakaan tai Jumalan seurakuntaa, vaan ”minäkin yritän aina tulla toimeen kaikkien kanssa: en etsi omaa etuani vaan muiden ihmisten parasta, jotta he pelastuisivat” (1. Kor 10:32-33).

Sitä vastoin tunnetusti levitettyä lausahdusta ”juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen” ei esiinny Uudessa testamentissa. Lähimmäksi tulee 1 Kor. 9:19-23.

Tällä on monikulttuuripäivänä ja monikulttuuristen poliittisten ja viranomaisvaatimusten aikana merkitystä, kun arvioidaan kristillisen kirkon saamaa globaalia lähetystehtävää. Kristityt on alusta alkaen lähetetty tietoiseen jännitteeseen kulttuurillisten tapojen ja vaatimusten kanssa, niin että yhtäällä ei saa mukautua tämän maailman pahoihin tapoihin ja toisaalta tulee välttää tarpeetonta loukkaamista kulttuurin ja kielen asioissa, koska Jumalan valtakunta ei ole maallisen hallintojärjestelmän perustamista.

Martti Luther: Mitä taivaaseenastunut Kristus tekee nyt?

Martti Luther on saarnassaan Luukkaan evankeliumiin 24:50-53 tavoittanut varhaisemman kristillisen ymmärryksen Jeesuksen taivaaseenastumiselle.

Martti Lutherin mukaan Herra Kristus halusi tällaisen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen, koska

”Kristus ei halua olla mitään tekemistä maailman valtakuntien kanssa, sillä muuten hän pysyisi täällä maan päällä ja käyttäisi sitä kuten maalliset kuninkaat ja prinssit tarvitsevat. Mutta Hän jättää kaiken tämän tänne ja nousee taivaalle, missä emme näe Häntä. Tällä tavalla Hän haluaa opettaa meille, että meidän on tarkasteltava Hänen valtakuntaansa kunnolla ja tunnustettava, että se ei ole maallinen valtakunta, jollaiseksi opetuslapset olivat ajatelleet, että hän jakaa rahaa, omaisuutta ja tekee heistä suuria hallitsijoita, vaan hengellinen ja iankaikkinen valtakunta, koska Hän haluaa jakaa hengellisiä lahjoja niille, jotka ovat Hänen kanssaan sellaisessa valtakunnassa”.

”Siksi kenestäkään ei pitäisi eikä tule kristittyjä, jotta hän haluaa saada rahaa, hyvää ja suuria kunnianosoituksia. Sellaista varten kastetta, palvelustyötä ja sakramentteja ei ole perustettu. Kristus ei tullut taivaasta maan päälle sellaista maallista, ajallista asiaa varten, eikä Hän mennyt taivaaseen tästä syystä. Se on tekemisissä muiden ja korkeimpien asioiden kanssa, nimittäin sen hyväksi, että meille annetaan apu iankaikkisia hyötyjä varten, kuten syntien anteeksianto, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä. Meidän pitäisi odottaa tällaisia lahjoja Herrraltamme Kristukselta, joka ei pysy täällä maan päällä, vaan menee taivaaseen ja haluaa hengellisen, näkymättömän iankaikkisen valtakunnan”.

Martti Luther tuo saarnassaan esille Kristuksen taivaaseenastumisen erityisen korostuksen, joka ei tapahtunut niin kuin Eenoksen, jonka Jumala otti vastaan tai Eliaksen suhteen, vaan Kristus itse on omien voimiensa avulla ilman apua astunut taivaaseen. ”Tämä on erittäin suuri ero”, Luther tähdentää. Samalla tavoin emme itse myöskään nosta itseämme kuolleista viimeisinä päivinä, Kristus nostaa meidät ylös.

Martti Luther kysyy saarnassaan vanhakirkollisen ja apostolisen kysymyksen, mitä Kristus tekee ylhäällä. ”Onko Hän nyt joute vai tekeekö hän mitään?” Luther viittaa Psalmiin 68 ja evankeliumien kertomukseen Luuk. 11:21, jossa Jeesus rinnastuu väkevämpään, joka voittaa saaliin.

”Koska me köyhä ihmiset olemme siis paholaisen ja kuoleman tyrannin alaisuudessa, näiden pitäessä meitä vankeina, niin on mahdotonta, että me voisimme vapautua itseksemme sellaisesta vankilasta. Paholainen ajaa ja hallitsee meitä, ja kuolema tukahduttaa meidät: ei ole mitään pelastusta, joka meillä voisi olla itsestämme. Mutta Kristus on väkevämpi, hän tulee aluksi kaikessa nöyryydessään antautuen ja antaen itsensä ristillä. Hän maksaa omalla kuolemalla koko maailman synnit niin kuin köyhänä ja viattomana lampaana. Ei ole voimaa ja väkevyyttä, sillä Hän roikkuu siellä haluavansa kärsiä kuoleman.”

Psalmi 68:19-20 lausuu mystisesti Herra Jumalalle: ”Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan. Sinä asut korkealla, Herra, Jumala. Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme”.

Luther saarnaa:

”Kun synti sovitetaan ja lakkautetaan sellaisella kuolemalla, ja köyhä Kristus makaa haudassa, Hän nousee kuolemassa kaikessa voimassaan ja kunniassaan, kuten kuulimme pääsiäisenä, ja kuten Pyhä Henki täällä sanoo: Hän tunkeutuu vankilaan, ts. Hän murtaa paholaisen ja kuoleman voiman; ja vie tämän vallan, että paholainen ei enää vahingoita kristittyjä eikä kuolema enää kurista eikä synti enää syytä heitä”.

”Kristus on mennyt taivaaseen pitämään syntiä, kuolemaa ja perkelettä vankina, jotta he eivät enää vahingoittaisi meitä niin kuin ennen, mutta jos ne vahingoittavat meitä, sen pitää olla parasta meille”.

Luther kiinnittää huomiota siihen, että Kristus halusi nousta taivaaseen ja hän siunasi opetuslapset, mutta ei viettämään lomaa tai hyvää yötä, vaan toivoi heille onnea ja pelatusta toimiin, jotka Hän käski: saarnaamaan kaikille ihmisille evankeliumia ympäri maailmaa. ”Missä tahansa saarnataan pyhää evankeliumia, siellä on edelleen Herran Kristuksen käsien nostaminen ja siunaukset, että evankeliumin pitäisi tuottaa hedelmää eikä saarnata turhaan”.

”Tässä näemme, miten lohdullinen ja iloinen juhla meillä on taivaaseenastuminen, ja kuinka me nautimme siitä monin tavoin: Jumalan Poika istuu Isänsä oikealla puolella ja hän on ottanut synniltä, kuolemalta ja paholaiselta kaiken voimat, jotta ne eivät vahingoittaisi meitä.”

Helatorstain saarnassaan evankeliumiin Joh. 17:24-26 Martti Luther käsitteli kristityn lohdutusta ”maailman vastahakoisuuksia vastaan”. ”Tässä maailmassa olemme niin raadolliset ja hylätyt, ettei meillä mitään vakavaa, pysyvää asuinsijaa ole”, kuvailee kristityn ja maailman ristiriitaisuutta helatorstaina.

”Antakaa vain perkeleen ja maailman riehua ja raivota, murhata, polttaa ja ajaa teidät maailmasta pois: teistä pidetään kyllä huoli, ja te pääsette sinne, jonne haluatte, ja jossa te voitte maailmalta ja kaikilta perkeleiltä rauhassa elää ja olla. Missä se on, tai mikä sen paikan nimi on? Siellä, ”missä minä olen” (sanoo Hän), so on, Isän helmassa ja käsissä, jossa kaikkien enkeleiden täytyy rientää avuksi meitä nostamaan ja kantamaan”.

Helatorstaina saarnassaan evankeliumiin Mark. 16:14-20, joka on myöhempi kirkollinen interpolaatio (epäaito lisäys) alkuperäiseen Markuksen evankeliumiin, Martti Luther muistuttaa Kristuksen taivaaseen astumista uskontunnustuksen valossa:

”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, joka astui ylös taivaisiin, istuu Kaikkivaltiaan Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Martti Luther painottaa saarnassaan, että evankeliumissa on kaksi eri kohtaa: toinen on se, että Herra käskee saarnata evankeliumia kaikessa maailmassa, ja toinen käsittelee hänen taivaaseenastumistaan. Jeesus nimenomaisesti nuhtelee opetuslasten epäuskoa ja sydämen kovuutta siinä, että me jätämme syrjään ja laiminlyömme tehtävän saarnata evankeliumia kaikessa maailmassa.

”Evankeliumi on suullista saarnaa, joka on kaikuva kaikessa maailmassa, saarnaa, joka vapaasti on julistettava kaikille luoduille, niin että kaikkien täytyy se kuulla, jos heillä vain on korvat kuulla, toisin sanoen, sitä on saarnattava niin julkisesti, ettei sitä julkisemmin voida saarnata”.

Luther moittii tiettyjä katolisia teologisia vääristymiä, joiden mukaan

”eräät ovat väittäneet, että omnis creature tietää ihminen. Nämä sanat eivät näet ilmaise sitä, että evankeliumi on saarnattava ainoastaan ihmisille, vaan sitä, että se on kajahdutettava kaikkien luotujen kuultavaksi. Maan päällä ei saa olla ainoatakaan kolkkaa, jossa sen ei olisi kaiuttava ennen viimeistä päivää. Se on Jumalan neuvo, ja siinä hän on päättänyt, että niidenkin, jotka eivät osaa lukea eivätkä ole kuulleet Moosesta ja profeettoja, täytyy kuulla evankeliumi”.

Luther jatkaa evankeliumin saarnaamisen jumalallisesta tehtävästä Kristuksen taivaaseenastumisen uskonkohtaan:

”Emme saa ajatella, että hän on mennyt sinne ja istuu siellä ylhäällä, mutta on jättänyt meidän käsiimme hallitsemisen. Jos Hän näet olisi jäänyt tänne maan päälle näkyväisessä muodossa ihmisten keskuuteen, hän ei olisi voinut saada niin paljon aikaan. Siksi Hän onkin aloittanut sellaisen asian tilan, jossa Hänellä on tekemistä kaikkien kanssa, jossa Hän kaikkia hallitsee, saarnaten heille kaikille niin, että kaikki Häntä kuulevat, ja että Hän voi olla kaikkien tykönä. Varo siis ajattelemasta, että Hän nyt on meistä kauaksi loitonneena. Ei niin, vaan päinvastoin: täällä, maan päällä, ollessansa Hän oli meistä varsin kaukana, mutta nyt Hän on meitä varsin lähellä”.

Toisella kertaa helatorstaina saarnassaan Martti Luther tarkentaa, että Kristuksen taivaaseenastumisen edellä annettu käsky saarnata evankeliumia ei tarkoita käännyttämiseen pakottamista, vaan pelkästään saarnaamista.

”Usko ei näet tahdo ketään väkisin ahdistaa evankeliumiin, vaan se jättää asian jokaisen oman vapauden varaan: se uskoo, joka uskoo, se tulee, joka tulee, se joka jääpi ulkopuolelle, jääköön. Tästä jälleen huomaatte: paavi harhailee ja menettelee väärin, rohjetessaan väkisin ahdistaa ihmisiä uskoon. Eipä Herra käskenyt opetuslasten tehdä muuta kuin saarnata evankeliumia, ja niin opetuslapset tekivätkin. He saarnasivat evankeliumia: sen omisti, kuka omisti. He eivät sanoneet: Usko, taikka minä tapan sinut!”

Kunnioittaen,