Tämä vallaseliitti fanittaa
Suomen Puolustusministeriöön sotilastiedusteluun liittyvän poliittisen päätöksenteon valmisteluun siirtynyt kenraalimajuri, Puolustusvoimien ex-tiedustelupäällikkö Harri Ohra-aho fanittaa Jessikka Aron kirjan julkistamistilaisuudessa Kahlil Gibranin sanoilla: Ihmiset tarvitsevat eläessään kaksi sydäntä: Pienen, joka on täynnä syvää hellyyttä, ja toisen joka on terästä”.
Toistaiseksi ei ole selvillä, osallistuiko oikeusministeriötä palveleva kenraalimajuri Jessikka Aron teoksen julkistamiseen palkallisena virkatehtävänään vai omalla ajallaan. Mikäli kirjan julkistaminen oli virkatehtävä, niin kuka oli antanut määräyksen osallistua teoksen mainostamiseen? Asiasta on lähetetty tiedustelu oikeusministeriöön.
Sosiaalisessa mediassa on ennätetty arvioida, että Harri Ohra-ahon ja muun vallaseliitin fanittava käytös johtuisi hillotolpasta (ei Timo Soinin, vaan Reijo Tossavaisen mainitsemassa myöhemmässä merkityksessä): vallan ja etuisuuksien houkutus katkaisee moraalisen selkärangan ja rehellisyyden.
Oikeusministeriössä virkatehtäväänsä hoitavan kenraalimajuri Harri Ohra-ahon osallistuminen Jessikka Aron kirjan julkistamiseen on sinänsä haasteellista, koska Aron teos on yksityinen bisnes ja Aroon liittyy monia keskeneräisiä rikos- ja oikeusasioita. Voisiko sotilastiedustelua valmisteleva virkamies osallistua virkatehtävänään tuollaiseen tilaisuuteen mainosmiehenä?
Sisällöllisesti toinen haaste on siinä, millaisen uskottavan kuvan Harri Ohra-aho antaa suomalaisesta sotilastiedustelusta ja virkamieskunnasta, kun Jessikka Aron teos on kuitenkin ”hatara väitteissään”, mikäli asian ilmaisee kauniisti.
Harri Ohra-ahon ja Jessikka Aron twiittien ja FB-postausten tykkäämisistä käy ilmi, että Aron kirjan fanittajien piiriin kuului myös poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Kirjassaan Aro antaakin tietää, että hän on ojentanut suomalaisia korkeita poliisiviranomaisia läntisten viranomaisten antamilla määräyksillä ja vaatimuksilla. Aro ei kuitenkaan kerro avoimesti, että missä määrin Kolehmainen kuuluu tähän verkostoon, jonka kanssa Aro ajaa omia asioitansa eteenpäin.
Aiemmin on käynyt ilmi Seppo Kolehmaisen asiaankuulumaton vihkiytyminen ”trollien” jahtaamiseen. Keväällä 2017 Kaleva-lehden haastattelussa Seppo Kolehmainen ilmaisi vakavan huolensa ”trolleista” ja ”valeuutisista”, jotka olisivat ottaneet tähtäimekseen myös poliisin. Kolehmaisen mukaan ”etulinjassa väijyvät trollit”. Tuolloin Janne Riiheläinen tulkitsi, että Kolehmainen olisi viitannut ”MV-lehden hörhöihin”.
Myös Maaseudun tulevaisuudessa kesällä 2017 Seppo Kolehmainen omistautui aiheeseen ja nosti esille ”vihapuheen” vaarallisuuden. Kolehmainen on esittänyt myös tarpeen saada reserviläispoliisit torjumaan kyber- ja hybridiuhkia. Helsingin poliisin johtokeskuksen Jussi Huhtela on tunnetusti liittynyt Kolehmaisen visioihin ja laajentanut vihapuheen merkitystä.
Jessikka Aron fanipiiriin on ilmoittautunut kiitosta jakaen myös Puolustusministeriön viestintäjohtaja Niina Hyrsky ja Kyberturvallisuuskeskuksen johtaja Janne Allonen, Suomen apulaissotilasedustaja Natossa, everstiluutnantti Tero Palokangas, Reserviupseerikurssin johtaja everstiluutnantti Timo Hänninen, Liikenne- ja viestintäviraston johtava asiantuntija Kauto Huopio, Turvallisuuskomitean pääsihteeri Vesa Valtonen, Suomen pysyvän YK-edustuston päällikkö, suurlähettiläs Terhi Hakala, Suomen sotilastiedustelun ex-varajohtaja eversti Martti J. Kari, UNTSO-sotilastarkkailuoperaation varakomentaja eversti Petteri Kajanmaa, Ilmavoimien operatiivisen osaston everstiluutnantti Aki Heikkinen, Viron parlamentin ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Marko Mihkelson sekä tiede- ja kulttuuriministeri Kososen erityisavustaja Satu Mäki-Lassila, TV-hahmo Peter Nyman ja taiteilija Karita Mattila.
Oletteko huomanneet, että yksi on järjestelmällisesti vaiennut Aron "tutkimuksesta"? Naton ja EU:n hybridikeskus Helsingissä vaikenee. Tämän vaikenemisen on epäilty johtuvan henkilösuhteista tilanteessa, jossa liian moni "asiantuntija" ei mahdu yhtä aikaa mestaroimaan ylivertaisena muihin verrattuna. Toiset ovat arvioineet vaikenemisen taktiseksi hiljaisuudeksi, jotta yhteydet eivät tulisi ilmi. Lopulta on myös ajateltu kohteliasta häveliäisyyttä, jossa tohtorit eivät haluaisi likaantua ylioppilaan mielikuvituksellisissa tarinoissa.
Miksi fanipiiri vaikenee trolliväitteiden ”hataruudesta”?
Ylen toimittajana työskennelleen Jessikka Aron kirjoitelma ”Putinin trollit” on julkistuksen jälkeen saanut myös asianmukaista mediakriittistä palautetta, jossa on kiinnitetty huomiota lähteiden olemattomaan käyttöön ja huonoon dokumentaatioon sekä liioiteltuun subjektiivisuuteen.
Juha Korhosen johdolla AD-nettiradio käsitteli seikkaperäisesti kirjoitelman ongelmallisuutta.
Asianajajaliiton Oikeusteko-palkinnolla kesäkuussa 2019 kunnioitettu Paavo Teittinen kirjoitti Helsingin Sanomien kirja-arvostelun, jossa hän arvioi Aron teoksen sisältävän ”hataria väitteitä”.
Petri Korhonen kirjoitti Seura-lehden arvion Jessikka Aron teoksesta. Arviossaan Korhonen huomauttaa, että lähdekriittisyys parantaisi kirjan jälkeä. Teoksen jälki on mustavalkoinen ehdottomuus. Omien tekemisiä ei julkisesti kyseenalaisteta:
”Riittää, että haastateltava vastustaa nyky-Venäjän toimintaa, sen jälkeen hänen toimintaansa käsitellään silkkihansikkain”.
Petri Korhonen huomauttaa myös, että Aro ei mitenkään todenna väitettään, jonka mukaan kirjan suurin demoni Venäjän presidentti Vladimir Putin ohjailisi henkilökohtaisesti koko maan disinformaatioverkkoa.
”Epävarmuuksia ei eritellä, ja moni luultavasti rikollisten tai henkisesti sairaiden yksityishenkilöiden tekemä pahuus menee Kremlin piikkiin.”
Vaikka Helsingin Sanomissa ja Seurassa kriitikot lausuivat pääasiallisesti tukensa Jessikka Aron hyväksi, niin heidän pieni kriittisyys riipaisi syvältä tietyn fanipiirin sielua. Vaikuttaa siltä, että kriittisyys oli eksistentiaalinen uhka.
Lentosotakoulun entinen johtaja, eversti evp. Kari Janhunen veti herneen nenäänsä ja syyttää Paavo Teittistä ”hyödylliseksi idiootiksi”, mihin tuomioon myös itse Jessikka Aro liittyy. Samanalaista ehdottomuutta ja täydellistä vaikenemista kriittisyydestä esiintyy tietyissä tahoissa.
Jo aiemmin on tullut ilmi, kuinka Brysselin ja Helsingin vallaseliitti on valmis suoranaiseen irvailuun ja halveksuntaan niitä suomalaisia vastaan, jotka eivät ilmaise valtamediassa tarjottua röyhkeyttä Venäjää vastaan. Tämä kävi ilmi kesällä 2017, kun Punhaharjun ja Savonlinnan väki kunnioitti presidenttien Sauli Niinistö ja Vladimir Putin tapaamista, kun taas vallaseliitti oli täysin tuohtunut kansalaisia vastaan.
Nomenklatuurilla on tarkoitettu etuoikeutettujen joukkoa sosialistisessa maassa. Tuon joukon on väitetty muodostavan tiettyjen annettujen teemojen puolesta fanittajien joukkueen siinä tarkoituksessa, että he tahtovat säilyttää asemansa ja etuisuuksensa. Neuvostoliitossa oli luultavasti sekä itseohjautuvaa fanittamista (”laskelmointia”) kuin myös ohjattua kuuliaisuutta.
Suomessa on muodostunut hämmästyttävä vallaseliitin fanipiiri, joka nyökkäilee ja kiittelee Jessikka Aron teosta, mutta eivät uskalla lausua sitäkään kritiikkiä, jonka Petri Korhonen ja Paavo Teittinen uskalsivat Seurassa ja Hesarissa. Puhettakaan ei ole siitä tarkkuudesta, jota Juha Korhonen esitti AD-nettiradiossa.
On mahdotonta ajatella, että ainakaan kaikki vallaseliitin virkailijoista ja poliittisten etuisuuksien nauttijoista olisi tietämättömiä Aron tarjoamasta vakavasta bluffista. Siksi täytyy kysyä, miksi he jopa fanittavat?
Tutkitusti näin toimii vallaseliitti ja nukkemestarit...
Asianajaja, tutkiva journalisti Andrew Kreig on kirjoittanut helmikuussa 2014 julkaistun vaikuttavan tutkivan artikkelin ”Ketkä nukkemestarit hallitsevat mediaa ja poliitikkoja”. Artikkeli perustuu Kreigin tuolloiseen uuteen kirjaan ”Presidentin nukketeatteri”. Todellisuudessa Obaman nousu presidentiksi olisi varakkaiden ja voimakkaiden hahmojen ansiota, jotka pysyvät kuitenkin varjossa. Kansalaiset saavat kuunnella Obaman pinnallista tavanomaista viisautta.
Kreig käyttää ilmiöstä nimitystä ”nukketeatteri”, mutta eräät muut kirjoittavat ”Wall Streetistä” tai presidentti Eisenhowerin termillä ”Sotilaallinen teollisuuskompleksi” tai jopa ”Salainen ryhmä”. Pointtina on, että piilotettu oligargia hallitsee hallitusta riippumatta siitä, miten vaalit tapahtuvat. Valtamedia on suurimmaksi osaksi tahattomia rikoskumppaneita.
Kriminologian professori ja kirjailija Scott A. Bonn kirjoittaa elokuussa 2017 Psychology Today -julkaisussa Valtaeliitin voiman vaaroista (”Beware of the Power Elite in Society”). Bonn viittaa visionäärisen sosiologin C. Wright Millsin havaintoon, jonka mukaan pieni ryhmä varakkaita ja voimakkaita yksilöitä hallitsi Amerikan keskeisiä instituutioita (poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia). Kuusikymmentä vuotta sitten Mills kutsui tätä ryhmää ”vallaseliitiksi” (the power elite).
Mills huomautti, että vallaseliitin yksilöt eivät ole osa suurta salaliittoa, joka manipuloisi salaa maailmantapahtumia pyrkiäkseen saavuttamaan omat demoniset etunsa, eikä kyse ole diktatuurista, sillä sellaista vallaseliitti ei tarvitse. Koska vallaseliitillä on pienestä koostaan huolimatta määräysvalta Yhdysvaltain keskeisissä instituutioissa, heidän ei tarvitse turvautua ankaraan fyysiseen pakkoon etujensa ylläpitämiseksi ja tavoitteidensa saavuttamiseksi.
Vallaseliittiä sitoo toisiinsa yhteiset edut, sosiaaliset verkostot ja eliitin ideologian omaksuminen. Sosiaalisten verkostojen merkitystä ei voi yliarvioida.
Vallaseliitin etuoikeutetut sponsoroivat hierarkian huipulle muita. Vallaseliitin keskeinen ristiriita on se, että he rikkovat usein juuri niitä lakeja, joita he ovat vannoneet noudattavansa.
Vallaseliitin korkeampi moraalittomuus tulee mahdolliseksi, koska eliitin ei tarvitse voittaa moraalista suostumusta toisilta. Passiivinen yhteiskunta vain luottaa siihen, että eliitti toimii ns. yleisen edun puolesta. Millsin mukaan tähän ehtoon liittyy ”tiedon pelko” ja anti-intellektualismi, liiallinen riippuvuus television uutisista ja eliitin retoriikan levittämä media johtaa massat vieraantuneisuuteen, jota eliitti voi hyödyntää.
Millsin mukaan korkeampi moraalittomuus on jopa ”amerikkalaisen eliitin systemaattinen piirre”. Itse asiassa massojen yleinen hyväksyminen (repressiivinen, regressiivinen asennoituminen) on tullut olennaiseksi piirteeksi nykyaikaista amerikkalaista yhteiskuntaa.
Millsin mukaan vallaseliitti laatii poliittisen agendan sellaisille elintärkeille aloille kuin ulkopolitiikka ja kansallinen turvallisuus. Äänestäjillä ja useilla poliitikoilla on tuossa päätöksenteossa vain symbolinen rooli
Millsin havaintojen innoittamana kriminalogian professori Scott A. Bonn kirjoitti teoksensa, jossa käsitteli vallaseliitin tapaa käyttää propagandaa moraalisen paniikin saamiseksi: ”Mass Deception: MoralPanic and The U.S. War on Iraq.” (2010) Bonn käyttää tunnettua ”moraalisen paniikin” viitekehystä.
Teoksessaan ”Joukkopetoksista ja moraalisesta paniikista” Bonn esittää, että syyskuun 11 päivän iskut johtivat sotaan Irakia vastaan, vaikka ei ollut mitään konkreettista näyttöä, että Saddam Hussein olisi ollut yhteydessä Osama bin Ladeniin eikä ollut todisteita joukkotuhoaseista. Bonn kirjoittaa vallaseliitin ”valmistellusta” ja ”tuotetusta” (manufactured) sisällöstä, jota tarjottiin kansalle moraalisen paniikin syntymiseksi. Sosiaalinen konstruktionismi ja joukkokommunikaation kysymykset liittyvät moraalisen paniikin malliin.
Teoksensa johdannossa Bonn kertoo, että kriittisenä sosiologinan ja median entisenä johtajana hänellä on ollut kauan kiinnostus niihin vaikuttamisen prosesseihin ja mekanismeihin, jotka vaikuttavat yhteiskunnan tärkeisiin kysymyksiin. Niin hän tutki teoksessaan vallaseliitin insinöröimää moraali paniikkia (the elite-engineering of moral panics”).
Stanley Cohenin kehittämä ”Moraalisen paniikin” teoria oli keskeinen Scott A. Bonnin teokselle. Cohenin mukaan moraalinen paniikki on yhteiskunnallinen prosessi, jonka aikana jokin toiminta esitetään erityisen haavoittuvaksi, jotta ”moraaliyrittäjät” voisivat vaatia jyrkkiä toimia syntipukkien kontrolloimiseksi. Paniikissa reagointi on kohtuuttoman voimakasta (ns. deviancy amplification spiral). Valhe esitetään totena, huhu evidenssinä ja huolestuneisuus tukee demonisointia.
Voimakkaimmillaan syntyy täysipainoista demonologiaa, jossa syntipukit leimataan. Yksittäisiä tapauksia etsitään julkisuudessa esittämistä varten, jotta paniikissa voidaan keksiä yhteiskunnan laajemmalle rappiolle tai sellaisen pelättävälle kehittymiselle sosiaaliset merkityssuhteet: niin stereotypiat, defenssi- ja coping-keinot ovat tehokkaassa propagandistisessa käytössä. Päämääränä on kuitenkin koko ajan taktisesti ja tarkoitushakuisesti sosiaalisen valvonnan vaatimus.
Cohenin mallissa moraalisen paniikin tuottajat ovat vallanpitäjiä: poliitikot, piispat, journalistit, jotka julistavat moraalisen paniikin avulla tuomionsa. Cohen ihmettelee tyypillistä kieltämisen eetosta, jossa ihmiset eivät näe eivätkä ymmärrä vääryyttä, vaan seuraavat tottelevaisesti tuolla tavalla viekkaasti toimivaa johtajaa, jonka vaatimuksia varten yksilön vastuu ja mielipidevapaus minimoituu.
Mitä Kahlil Gibran olisi todella sanonut?
Harri Ohra-ahon viittaus on peräisin Kahlil Gibranin teoksesta ”Hiekka ja vaahto”, joka on luettavissa esimerkiksi Gutenbergin projektin avulla tai sähköisenä kirjana. Tuossa teoksessa on kenraalimajurin onnitteluteksti: ”Ihmiset tarvitsevat eläessään kaksi sydäntä: Pienen, joka on täynnä syvää hellyyttä, ja toisen joka on terästä”. Vanhahtava arabiaksi ilmaistu ajatus on käännetty hiukan sopivammaksi nykypäivää varten nykysuomeksi.
Kahlil Gibranin retoriikkaa, filosofiaa, teologiaa ja antropologiaa on runsaasti tutkittu eikä Ohra-ahon siteeraus tule tuon tutkimuksen syvästä tuntemuksesta. Voisi syntyä jopa pahailkisiä kysymyksiä ja kuiskuttelua, jos Gibranin teokseen tutustuisi laajemmin. Lainauksen jälkeisessä seuraavassa virkkeessä Gibran kysyy siitä, että
Pitäisikö kertoa valheesta, joka ei vahingoita sinua eikä ketään muuta”, ”Miksi et sanoisi sydämessäsi että hänen faktojensa talo on liian ahdas hänen kuvitelmilleen, ja hänen täytyi jättää se [faktojen talo] suuremman tilan hyväksi”.
"Should one tell a lie which does not hurt you nor anyone else, why not say in your heart that the house of his facts is too small for his fancies, and he had to leave it for larger space?”
Tämänkin jälkeen heti seuraavassa virkkeessä Gibran johdattaisi miettimään Aron kirjan lukijaa siihen, mitä Aron mielessä oikein jäytää: ”Jokaisen suljetun oven takana on mysteeri, joka on suljettu seitsemällä sinetillä”. Suuri mies kykenee kestämään verenvuotonsa, kunnes hän löytää täyttymyksen rakkauden yhteydessä ja läheisyydessä.
Teoksessaan Gibran itse asiassa moittii liian puhelijasta puhujaa:
”Kaikkein puheliain on vähiten älykäs: puhujan ja huutokauppapitäjän välillä on tuskin eroa”.
"Viisaus lakkaa olemasta viisautta, kun se tulee liian ylpeäksi itkeämään, liian vakavaksi nauramaan ja liian itsetuntoiseksi etsimään mitään muuta kuin itseään”.
Tohtori Mehmet Atalay on vuonna 2008 Istanbulin yliopistossa esitelmässään käsitellyt oivasti Kahlil Gibranin hengellisyyden ja intelligentsian välistä tasapainoa ja dualismia. Joidenkin mukaan kyseinen viisaus, johon Ohra-aho viittaa, tulisi tulkita siten, että viisaus olisi etualalla puhuttaessa lännessä ja hengellisyys idässä (ks. Atalay 2008: 123), kuitenkin Atalay huomauttaa, että Bsharrin kylässä pohjois-Libanonissa syntynyt kristitty Gibran pisti aina hengellisyyden etualalle.
Yhdysvallat oli Gibranin toinen kotimaa, mutta halusi tuoda mukaan itäisen hengellisyyden amerikkalaiseen teknologiseen osaamiseen ja materialismiin.
Tohtori, psykoterapeutti John Weiks esittää Gibranin sitaatin pyhän miehen tapaamisesta. Sitaatissa ilmaistu ”teräksisyys” on ilmaistu vanhalla arabiankielisellä sanalla, joka tarkoittaa ”kestävyyttä”. Ajatuksena olisi siis, että pyhä mies pystyy ”vuotamaan” , ”tuntemaan kipua ja myötätuntoa lähimmäisten hyväksi”, sekä kestämään tilanteen vaatimalla tavalla.
Terveisin, Juha
