NS WP НЕВОГРАД – Kavkaz Centerin ”ihmisoikeusaktivistien” partnerit

Tänään Helsingin Sanomat mainostivat Kavkaz Centerin administraattorin ”Islam Tumsoevin” (myös Adam Tumsoev, oikeasti Islam Matziev) ja hänen ihmisoikeusaktivistiystävän Mikael Storsjön näkemyksiä Kaukasiasta ja Venäjästä.

Islam Tumsoev (Islam Matziev) oli itse osallistunut rintamalla radiotyöhön terroristien puolella, kun nämä yrittivät tappaa laillisen valtiovallan edustajia. Suomeen hän tuli väärällä passilla Storjön lennättämänä. Nyt hän palvelee tuota Pirun viestintävälinettä Kavkaz Centeriä.

 Suomessa villisti yhä uudestaan toistetun tarinan mukaan ”Islam Tumsoev” ei uskaltaisi kertoa omaa nimeä, koska FSB etsisi häntä niin kiivaasti ja hänen sukulaiset voisivat joutua vaikeuksiin Pohjois-Kaukasiassa.

 Paskanpuhuminen on ollut ominaista Kavkaz Centerissä aiemminkin! Niin toki myös Hesarissa.

Todellisuudessa FSB luonnollisesti tietää, kuka on tuo tyyppi, mutta heitä ei juuri kiinnosta lähteä hakemaan joitakin tuollaisia tyyppejä Suomesta tai kiusata heidän sukulaisiaan Kaukasiassa.

Tumsoevin ip-osoite, kotiosoite ja salainen puhelinnumerokin on tiedossa. Ovat ne minullakin tiedossa, joten varmasti ammattilaiset tietävät enemmän jos ja kun niin tahtovat! Olen soittanutkin "Tumsoeville".

  Helsingin Sanomat jopa pisti hämärän kuvan miehestä ikään kuin kätkien hänen kasvonsa. Jokainen joka käy säännöllisesti Järvenpäässä tai Bulevardilla, voi nähdä ja kuvata miehen kasvot, jos niin tahtoo. Hänen kasvonsa olivat avoimesti näkyvillä myös Silminnäkijä-ohjelmassa!

Minulle on muodostunut vähemmän kaunis kuva Islam Tumsoevista, kun hän syyskuussa järjesti Mikael Storsjön kanssa hyökkäyksen Abdullah Tammen johtamaa syysretkeä vastaan. Itse osallistuin tuolle kävelyretkelle Tammen kanssa.

Sain kuulla sekä uhkauksia kaulan katkaisusta, jos hänen suvulle käy pahasti Kaukasiassa, että moitteita ”Putinin koiran” asemasta.

Mistä mies lienee oppinut, ellei Kavkaz Centerin emiiriltä itseltään (minua hiukan kiusaa käyttää noin jaloa nimeä kuin ”emiiri” pelkästään Storsjön karvahatun tähden, kun mies on kuitenkin vain ”korpraali”, jonka tarkkailua varten tässä stressaavassa tilanteessa ”isommat pojat ”lähettivät Adam Tumsoevin).

Tällaista ihmisoikeusaktivismia siis Kavkaz Centerissä jotkut tahot edistävät! Se on todella ”aktivismia”, tiukkaa puuttumista ”ihmiseen”. Nämä kokevat ”oikeudekseen” paloitella ihmisiä. Niin synty ihmisoikeusaktivismi, jota Kavkaz Center mainostaa! Ja Suomi ja Hesari suojelevat ja sallivat!

En voi siis kiistää noita sanoja: niissä on ”ihminen”, ”oikeus” ja ”aktivismi”, vaikka sisältö on hirvittävän brutaali. Katso kuvia ihmisoikeusaktivistien Kavkaz Centerin emiirin Mikael Storsjön, KC:n administraattorin Islam Tumsoevin ja KC:n pitkäaikaisen natsitoimittajan Andrei Dubrovin sekä Kavkaz Centerin pietarilaisista yhteistyökumppaneista ”NS WP НЕВОГРАД”.

KC on julkaissut toistakymmentä mainospuhetta "partisaanien vapaustaistelusta Nevan kaupungin vapauttamiseksi Venäjän miehityksestä": ”NS WP НЕВОГРАД”

Tässä seuraavassa jutussa kerrotaan järkyttävä uutinen siitä, miten "vapaustaistelua" käyneiden partisaanien jääkaapista löytyi ihmisruumis. Siinä on totisesti vaadittu aktiivia oikeutta puuttua ihmiseen!

15. marraskuuta 2010 kirjoitin näistä Pietarin alueen uusnatseista, joista monet onneksi istuvat jo vangittuna. Olen sitä mieltä, että nuo uusnatsit toimivat Perkeleen vallassa - ja sikäli kuin joku mainostaa ja suhtautuu heidän tekoihinsa myötämielisesti, niin tämäkin suosionosoittaja on samaisen Perkeleen työtoveri.

Rukoilen, että Adam Tumsoev, Mikael Storsjö ja Andrei Dubrov eivät osallistuisi Perkeleen tekojen mainostamiseen ja edistämiseen, vaan sanoutuisivat selvästi irti noista pahoista teoista, moittisivat parhaan voimansa mukaan niitä demonien vallassa olevia kirjoittajia, jotka tahtovat KC:n toimittajien keskuudessa mainostaa Pietarin uusnatsien toimintaa.

Huomenna maanantaina 31.1.2010 valmistelen vastaustani Espoon hiippakunnan tuomiokapitulille, koska eräät ihmisoikeusaktivistit ovat valittaneet minun niin kamalasti loukkaavan Kavkaz Center –tietotoimistoa, joka on kuitenkin virallisesti hyväksytty Suomessa ja Ruotsissa.

 Minun mielikuvani Kavkaz Centerin demonisesta sisällöstä on syntynyt katsoessani näiden hirvittävien tyyppien tekoja, natsien käsivarsitatuointeja, uhrien silvottuja ja verisiä jälkiä – näkemättä edes paloiteltujen ruumiiden osia heidän toimistonsa jääkaapista.

 Niin minulle on muodostunut vankka mielikuva, että Kavkaz Center on perkeleen palveluksessa.

 Kavkaz Centerillä ei ole tutkivan journalismin tai analyyttisen yhteiskuntavastuullisuuden mukaista toimituksellista johtoa ja linjaa, vaan perkele paljastuu toimituksellisissa mainoksissa näiden rikollisten teoille. KC ei analysoi, vaan mainostaa perkeleen tekoja!

Me rukoilemme myös evankelisluterilaisen kirkon Litaniassa:
- varjele meitä, laupias Herra Jumala: Pahan vallasta maailmassa, kiusaajan juonista ja petoksista, epäuskosta ja syntisestä elämästä, iankaikkisesta kuolemasta.

Tšetšeniassa tyrmistyneitä Suomen poliisin päätöksestä: ”Kavkaz Centerin toiminnasta kärsii koko Pohjois-Kaukasus”

Tšetšeniasta ystävämme ovat lähestyneet meitä ja lähettäneet pahettelunsa Suomen poliittisesta poliisin päätöksestä, jossa ei tunneta sääliä Tšetšeniassa kärsivää kansaa kohtaan.

Tšetšeniassa koettiin ärtymystä ja hämmennystä, että Suomen poliisi sallii Kavkaz Centerin yhä edelleen ruokkia vihaa ja murhia Tšetšenian kansaa ja Venäjän kansaa vastaan.

Moni kysyi Tšetšeniassa, eikö Suomen poliisin mukaan meidän vanhuksillamme, lapsillamme, äideillämme ja isillämme pitäisi olla enää oikeutta rauhalliseen elämään, koska Kavkaz Centerin toimintaa pidetään Suomessa hyväksyttynä asiana.

Saako Suomen esivallan mukaan meidän laillista esivaltaamme tappaa brutaalisti ja jopa mainostaa tuota tappamista?

Tšetšeniassa toimiva terrorismia analysoiva internet-sivusto, jo yli vuosikymmenen verran tilannetta tutkinut taho, on tuoreessa uutisessaan arvioinut tylysti Suomen asemaa ja samalla sanoittanut Tšetšenian kansan tuntemuksen suomalaista politikointia vastaan.

Sivustolla kysytään nyt suoraan: Miksi Suomen poliisi pitää maantieroistojen ja huumepäällikköiden tihutöitä ja aseellisia iskuja mainostamisen arvoisena asiana?

Pohjois-Kaukasiassa tiedetään, miten valtaväestö tahtoo elää rauhassa, rakastaa, tehdä työtä, harrastaa, rukoilla moskeijoissa tai kirkoissa sekä elää demokraattisessa oikeusvaltiossa. Onneksi näin valtaväestö saa elää.

Muutamat huumediilerit ja maantierosvot tukevat Afganistanista Georgiaan ja koko Eurooppaan käytävää huumekauppaa ja anarkiaa.

Tšetšenian kärsinyt kansa tietää, että jonakin yllättävänä hetkenä ulkomainen wahhabilainen al-Qaida –aktivisti tai huumeiden sekakäytön jälkeen aseen tai pommiliivin saanut ”Doku Umarovin” kannattaja saattaa etsiä epätoivoisesti vapautusta tästä maailmasta (paratiisia ja lukuisia neitseitä) tappoiskussa, jossa hänen oma kohtalonsa on ikään kuin jo ennakkoon sinetöity.

Seuraavassa Yamartnah sivustolta suomennettu uutinen Suomen poliisin päätöksestä. Alkuperäinen venäjänkielinen uutinen näkyy blogin lopussa kuvana ja on luettavissa tästä linkistä.

Suomen viranomaiset ovat kieltäytyneet tunnustamasta Kavkaz-Center -sivustoa terrorismia tukevaksi sivustoksi. 

Tämä päätös on - lievästi sanottuna - ei ole vain yllättävä, mutta myös paheksuttava. Eikö tämän valtion vallankäyttäjät todella pysty ottamaan huomioon toimissaan muiden valtioiden kansalaisia, joita vastaan vaaditaan murhia ja mellakoita? 

Interfax raportoi, että Suomen poliisi on evännyt pastori Juha Molarin [ja Abdullah Tammen*] (* täydennys Interfaxin tietoon, JM) pyynnön tunnustaa Kavkaz Center –terroristisivustoksi ja myöhemmin sulkea se.

 "Suomen poliisi on päättänyt, että Kavkaz Center ei ole terroristiverkkosivusto ja siksi ei ole perusteita asettaa syytteeseen rikoslain terrorismin vastaisen artiklan perusteella”, sanoi maanantaina Suomen antifasistisen komitean puheenjohtaja Johan Bäckman.

Ei ole mitään syytä syytteeseen. Mitähän syytä Suomen poliisi edellyttää? Tämä sivusto edistää terrorismia ja ääriliikkeiden iskulauseita ja monet nuoret tulevat näiden iskulauseiden pettämäksi, liittyvät laittomiin aseellisiin ryhmittymiin, ryhtyvät itsemurharäjäyttäjiksi. Nämä asiat asiat eivät ole Suomessa merkittäviä.

Kavkaz Centerin toiminnasta kärsii ensinnäkin Pohjois-Kaukasus ja lopulta koko Venäjä. Ilmeisesti Suomen viranomaiset ovat tyytyväisiä tähän tilanteeseen. 

Jos sivuston ”analyysi” ei paljasta tapettaviksi Suomen kansalaisia ja terroritekoja tämän maan alueelle, niiden toiminta vaikuttaa harmittomalta. Ja se, että valituksen kohteen Kavkaz Center toimien seurauksena Venäjällä ja Tšetšeniassa tapetaan viranomaisia, ei ilmeisesti erityisemmin herätä Suomessa murhetta.

Viime vuoden syyskuun 26 päivä pappi sai sähköpostitse kirjeen, jonka allekirjoittajana oli Pohjois-Kaukasian johtavasta roistojoukosta Doku Umarov: "Kehotan teitä lopettamaan toimintanne Kavkaz-Centeriä vastaan. Jos et tule järkiinsä, niin me leikkaamme pääsi irti ja koko perheeltä myös. Seitsemän päivää voit ajatella." 

Molari valitti lainvalvontaviranomaisille tästä tapauksesta, mutta syyttäjä hylkäsi hänen hakemuksensa.

Ja kaiken tämän jälkeen sivusto ei joudu edes syytteeseen. Mitä todella tapahtuu ja miksi Suomen viranomaiset niin kovasti puolustavat Kavkaz-Centerin terrorismia edistäviä ajatuksia? 

Ilmeisesti mukana on kaikkien suurten länsimaiden ja USA:n taloudellinen etu. Jos konfliktin painopiste on edelleen Pohjois-Kaukasiassa, niin manipuloimalla tilannetta Länsi rakentaa asemaansa suhteessa Venäjään, ja näin ollen pyrkii saavuttamaan Venäjältä sopivia myönnytyksiä.

Sitten kaikessa on tietenkin paljon syvempi ongelma kuin voidaan nähdä ensi silmäyksellä. Nuo paheksuttavat toimet, että Suomen viranomaiset kieltäytyvät tutkimasta Kavkaz Centerin toimia, tekevät heistä Pohjois-Kaukasian rikollisten suoranaisia rikoskumppaneita.

Grigori Sbrui (Григорий Сбруй)

Tänään saapui 15., 16., ja 17. kantelu kirkkoherra Juha Molaria vastaan

Kaksi aktivistimiestä on jaksanut taas uudestaan rasittaa Espoon hiippakunnan tuomiokapitulia kolmella uudella kantelulla (16.9.2010/ diaari 531, asianumero 2010/00259; 25.9.2010/ diaari 437, asianumero 2010/00234; 23.11.2010/ diaari 531, asianumero 2010/00259), joihin olen saanut vastausaikaa torstaihin helmikuun 3 päivään 2011 mennessä.

Olin laskenut, että joulukuun alussa antamani vastaukset olivat jo 14. kantelut tai panettelukirjelmät, joihin olin saanut kunnian vastata tämän kahden vuoden aikana.

 Nyt olisi siis vuorossa 15., 16. ja 17. kanteluasiakirja, jonka käsittelyyn tuomiokapituli joutuu.

Kantelijoista vanhempi mies on tunnettu jopa tuestaan ateistien toiminnalle. Hän on julkisesti kieltänyt Jeesuksen. Nyt hän murehtii, jos pappi harrastaisi jotain "tiedustelutoimintaa" ja jos hänen nimensä joutuisi USA:n viisumista päättävien henkilöiden epäilyttävälle harmaalle listalle.

 Mielikuvitus tuottaa kantelijoille pitkiä kehityskaaria, mutta onneksi kantelija on nyt vihdoin puolen vuosikymmenen harkinnan jälkeen tuominnut Kavkaz Centerin toiminnan.

Kantelijoista nuorempi on sitä vastoin tunnettu Kavkaz Centerin intoilija, joka vetoaa siihen, että on sentään seurakunnan jäsen; kasvotusten kysyttäessä hän ei kuitenkaan uskaltanut vastata papille, uskooko hän Jumalaan.

Ymmärrän epävarmuuden puhua Jumalasta avoimesti, vaikka hän näyttää merkillisesti hyväksyvän sen, että wahhabilaiset jihadistit eivät arkaile tappaa "Jumalan nimissä".

Hän jätti kantelunsa samana päivänä kuin tuo vanhempi ystävä, joka ei siis hyväksy tämän nuoremman Kavkaz Centerin -intoilijan toimia.

Tämän nuoremman kantelussa on useita sellaisia asioita, jotka saattavat johtaa rikosilmoitukseen mainittua kantelijaa vastaan. Kantelussa väitetyt asiat on selvästi näytettävissä tosielämän vastaisiksi herjauksiksi vahingoittamistarkoituksessa.

Sain tänään nuo 15., 16., ja 17. kantelun tuomiokapitulin kirjeen mukana, vaikka kirje saapuikin entiseen osoitteeseen, koska kapituli ei ole huomannut päivittää osoitetietoja väestörekisterikirjanpidon avulla.

Saatekirjelmän perusteella vaikuttaa siltä, että tuomiokapituliin on tullut myös useampi muu tutkimuspyyntö, jonka tuomiokapituli on lähettänyt poliisin tutkittavaksi eikä niistä tulos ole saapunut 19.1.2011 mennessä tuomiokapituliin.

Itselläni ei ole mitään tietämystä mainituista asioista eikä henkilöistä. En ole ollut poliisin kuultavana mistään asiasta.

Tuomiokapituli on kantelijoiden suojelemiseksi määrännyt nämä uudet kantelukirjelmät julkisuuslain 24 § 1 mom. 6 kohdan nojalla salassa pidettäväksi. Tuo kohta määrittää, että "kanteluasiakirjat" voidaan määrätä salaisiksi ”ennen asian ratkaisua, jos tiedon antaminen niistä vaikeuttaisi asian selvittämistä tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä asiaan osalliselle”.

Tuskin kyse on nyt tiedon selvittämisestä, koska asiat ovat olleet jo julkisia, mutta luultavasti kantelijat tarvitsevat suojelua vahingoilta ja kärsimyksiltä.

Vastaukseni – noin 100 sivua – tulee kuitenkin julkiseksi lähipäivinä. Itse asiassa laki puhuu ”kanteluasiakirjoista”, mutta ei kaikista papereista, jota liittyvän asiaan, joka liittyy siis Kavkaz Centeristä koskevaan julkiseen kirjoitteluuni. Julkisuus on ollut lähtökohtainen oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille.

Nyt kyse on perustavasta tuskasta, jossa on erimielisyys siitä, voinko kutsua Kavkaz Centeriä terroristikanavaksi tai terrorismia tukevaksi kanavaksi, kun kyseessä on kuitenkin Suomen ja Ruotsin lain mukaan laillisesti toimivasta sivustosta.

Tällöin minullakaan ei pitäisi olla oikeutta epäillä sivuston ylläpitoa ja omistamista terrorismin tukemiseksi. Kantelija epäilee, että epäilisin häntä rikolliseksi, vaikka olen toistuvasti korostanut ”rikollisuuden” ja ”moraalisen paheksunnan” erillisyyttä.

Olen havainnut, että sen enempää Suomen, Ruotsin kuin Venäjän viranomaiset ja korkein poliittinen johto ei ole löytänyt voimakasta tahtoa Kavkaz Centerin sulkemiseksi.

Moraalista paheksuntaa ja pientä protestointia on toki esiintynyt yhtä hyvin Suojelupoliisin toimien muodossa vuonna 2004-2005 kuin Venäjän lausunnoissa. En tietenkään yksittäisenä kansalaisena, jonka pappisvirkaa uhataan, voi muuta kuin tyytyä vallitsevaan surulliseen tilanteeseen.

 Lupa moraaliseen paheksuntaan on kuitenkin omantunnon oikeus, mielipidevapauden perustavia oikeuksia.

Olen omistanut huomisen siirretyn vapaapäiväni mainittujen aktivistien kanteluiden vastaamiseen. Huomenna pidän siis vapaapäivää, koska suunnitelmista poiketen ensi viikon tiistai on vilkas työpäivä.

Herra Jumala on niin ihmeellinen johdatuksessaan: kun jo päätin lopettaa kaiken Kavkaz Centeriin liittyvän tutkimisen ja kirjoittelun, jopa ilmoitin tänään asiasta ystävälleni Ranskaan, niin muutaman tunnin kuluttua saan kantelunipun. Niin Jumala pikkupirujen avulla pakottaa minut pysymään tässä aiheessa yhä edelleen!

 Luther-oopperassa bassobaritoni "Luther" laulaa osuvasti kiitoksen kamppailujensa jälkeen:

Kiitos teille Saatana, synti ja laki,
kuolema ja helvetti.
Kiitos teille, te Jumalan rakkikoirat,
te ajoitte minut Kristuksen luo.
Kristus on minun ! Kristus on minun !
Minä elän, olen vapaa !



- - - -

Полиция не будет даже начинать следствие против ”Кавказ Центра” и Микаэля Стурше

Главный инспектор полиции г. Хельсинки Илкка Вуола 31.12.2010г. вынес решение, что полиция не будет даже начинать следствие против ”Кавказ Центра” и Микаэля Стурше. Это решение пришло через 10 месяцев после подачи заявления в полицию.

Решение пришло настоятелю Юхе Молари 16.1.2011. Более того, согласно Юхе Молари, ложное заявление на страницах Кавказ-Центра о том, что он является агентом ФСБ как и Абдуллах Тамми представляет опасность им обоим.

Илкка Вуола объяснил своё решение тем, что страничка Кавказ-Центра уже ранее проверялась Центральной Криминальной Полицией и Службой Безопасности (”СУПО”): деятельность Кавказ Центра не противоричит Финским законам, не поддерживает терроризм.

Полиция имела в распоряжении документы о передаче журналистами Кавказ-Центра денег кавказским террористам и об уголовном процессе в Грозном по этому поводу.

Это новое решение полностью совпадает с решением Финского Верховного Суда от 22.12.2010г., согласно которому Финляндия не передаёт России ваххабитского наёмного убийцу для проведения суда над ним, хотя он является гражданином России и принимал участие в нападениях на работников таможни 28.7.2002г. в составе международной бандитской группировки.

По мнению Финских политиков и властей на Кавказе есть только военные борцы за свободу




Kuvan 



INTERFAX 16.1.2011: Полиция Финляндии не считает "Кавказцентр" террористическим сайтом



В Финляндии создают армию из чеченских террористов



Финны не признали «Кавказ-Центр» террористическим сайтом



LENTA: Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"



RUSNOVOSTI: Финская полиция не будет закрывать сайт чеченских сепаратистов



GAZETA: Власти Финляндии отказали в просьбе священника признать сайт «Кавказ-центр» террористическим



INTERNET UA: Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"



Лента Новостей Грузия Online Финская полиция не считает "Кавказцентр" террористическим сайтом



VIKNO: The Finnish police has refused to close



HOT VESTI Финская полиция отказалась закрыть "Кавказ-центр"



NS: WAP Полиция Финляндии: КЦ не «террористический сайт»



FORUM ROCK VIDEO Власти Финляндии отказали в просьбе священника признать сайт «Кавказ-центр» террористическим



Центр безопасного Интернета в России


RABKOR Финны отказались закрыть «Кавказ-центр»



Главная Трибуна России


PEACEKEEPER: Финская полиция отказалась закрыть сайт чеченских боевиков



Новости армии и флота MILITARY INFO, MILITARY INFO FR






- - - -

Tänään julkistettu tutkintaraportti: Kaczynski halusi hinnalla millä hyvänsä Smolenskin kentälle

Puolalaisten lentokoneen onnettomuusraportin julkaisu oli tänään erinomainen osoitus Venäjän avoimuudesta, tarkoituksena on poistaa tarpeettomat epäluulot.

Kansainvälisen ilmailukomitean tutkimusraportti on julkaistu internetissä koko maailmalle avoimesti. Tämä on sellaista viestintää, jonka tähden toimittajien ja muiden kirjoittajien odottaisi vastuullisuutta asian käsittelyssä onnettomuusraportin julkistamisen jälkeen.

 Nyt on oikea hetki lukea tuo perusteellinen raportti. Olen lukenut sen ripeästi, vaikka en tässä ajassa yksityiskohtaisesti paneutuen.

Tässä muutamia kuvia ja tietoja raportista ja lehdistötilaisuudesta.


Kuva: Onnettomuusraportin sivulta 88 kuva Smolenskin luo tuhoutuneesta koneesta


10.4.2010 tapahtui onnettomuus, jota kukaan ei tässä maailmassa toivonut. Onnettomuus hiljensi yhtä hyvin venäläiset kuin puolalaiset.

Tuossa onnettomuudesa liki taivaallisen kohtalon tavoin puolalaiset poliittisuskonnolliset vainajienpalvojat saivat surmansa lentokoneonnettomuudessa.

 Se oli surullista intomielisyyttä laskeutua Moskovaan hinnalla millä hyvänsä.

Miten on mahdollista, että nimenomaisesti sellaisen "pakanallisen" poliittisuskonnollisen rituaalin suorittajat saivat surmansa? Onko kuoleman taustalla salaliitto?

Paikalla oli toki myös pappeja, mutta Katyn kumarrusmatka oli enemmän ajankohtaista poliittista myytinrakentamista kuin historiallisen vääryyden pelkkää muistamista.

Lentokoneessa oli 96 ihmistä: 8 miehistön jäsentä ja 88 matkustajaa - korkea-arvoisia virkamiehiä, muun muassa presidentti Lech Kaczynski, kenraaleja, kansanedustajia ja pappeja. Puolan valtuuskunnan piti osallistua 70 vuotta sitten tapahtuneen Katyn verilöylyn muistotilaisuuteen.

Venäjä ei ole jättänyt pienintäkään epäselvää, että nykyinen johto ei hyväksy Stalinin määräämää kansanmurhaa, jota tietyt puolalaiset toki olisivat tahtoneet käyttää rituaalimyyttinä myös nykyisen Venäjän määrittämiseen.

Venäjän poliittinen johto ja lennonjohtajat olivat vakavasti järkyttyneitä onnettomuudesta.

Puolan pääministeri keskeytti juuri äsken lomansa loppuraportin valmistumisen johdosta.Kun suru on haihtunut ja uuden poliittiset pelit alkaneet, on surun tässä vaiheessa tullut tyypillisesti esille tarve kiistää omien pyhiinvaeltajien kokemattomuus ja päihtyneisyys.

Tänään lehdistötilaisuudessa julkistetusta yksityiskohtaisesta selvityksestä ja loppuraportista ilmenee, että salaliittoa ei tarvita selitykseksi, kun poliittisuskonnolliset vainajienpalvojat menehtyivät järkyttävästi onnettomuudessa.

Seikkaperäinen raportti on hyvin vaikuttavaa luettavaa (210 sivua, tiedoston koko 23 MB, joten sen avautuminen saattaa kestää kauan) siitä, mitä voi tapahtua, kun lentämiseen liittyvät ulkopuoliset sopimattomat häiriötekijät, poliittinen paine ja huono kokemus. Sää oli erityisen surkea.

Kaiken lisäksi ilmavoimien henkilökunta oli aloittanut kuoleman karnevaalit jo etukäteen: he olivat juovuksissa.

 Teknisen komitean puheenjohtaja Aleksei Morozov (Алексей Морозов) arvosteli myös lentäjien huonoa koulutusta. Esimerkiksi navigaattori oli lentänyt vasta 2,5 kuukautta.


МАК: в кабине Ту-154 находились VIP-

Inter-Tass sanoitti 12.01.2011, 13.30 raportin merkityksen otsikossa, jonka mukaan onnettomuus johtui lentokoneen miehistöstä.

Valtioiden välisen ilmailukomitean johtaja Tatjana Anodina (Татьяна Анодина) selosti tänään tutkintaraporttia ja paljasti tutkijoiden havainneen, että lentäjät eivät uskaltaneet ohjata lentokonetta toiselle kentälle, koska pelkäsivät vihastuttavansa presidentti Kaczynskin.

Ohjaaja itse lausui pohtiessaan ratkaisua, että ”Jos emme laske alas, hän kiusaa minua”. Koneen olisi pitänyt mennä toiselle lentokentälle 55 km:n päähän.

Tutkintaraportin laatineen Tatjana Anonidan johtamaan ilmailukomiteaan kuuluvat edustajat Azerbaidžanista, Armeniasta, Valko-Venäjältä, Georgiasta, Kazakstanista, Kirgisiasta, Moldovasta, Venäjältä, Tadžikistanista, Turkmenistanista, Ukrainasta ja Uzbekistanista.

Kuva: Ohjaamossa käydyt keskustelut ovat hyvässä tallessa



Lech Kaczynski ja 95 muuta tärkeää puolalaista vaikuttajaa kuoli, kun Tu-154 yritti laskeutua Smolenskille.

Puolan ilmavoimien lievästi päihtyneen (0,6 promillea) ”ison pomon”, komentajan ja kenraalin Andrzej Blasikin oleskelu lentokoneen ohjaamossa johti lentäjät vääriin ratkaisuihin. Hän rikkoi myös ohjeistusta ohjaamon steriiliydestä, kun saapui opastaa ja painostaa lentäjiä.

”Psykologinen vaikutus oli perusteettoman riskin ottaminen jatkamalla laskeutumista”.

 Venäjän lennonjohtajat eivät antaneet lupaa laskeutumiselle, mutta juopuneen komentajan ja presidentin lentokone päätti suorittaa rituaalisen laskeutumisen kaikesta huolimatta.

Lennonjohtoa olisi ollut aiheellista kuunnella, kuten jälkikäteen tiedämme, mutta nämä jatkoivat luvattoman laskeutumisen suorittamista vaikeissa lento-oloissa.

 Kokematon navigaattori luuli lentävänsä yli 100 metrin korkeudessa. Onnettomuuden syyt eivät olleet luonteeltaan teknisiä.




- - - -

Venäjällä oikeus ratkaisi, ei raha: rikollisen Mihail Hodorkovskin paikka on vankilassa

Kuva: ote Hodorkovskin tuomiolauselmasta edellisestä rikostuomiosta



Olen joutunut kovasti kärsimään vanhan ajan uskovaisena suomalaismiehenä ja pienen kylän pappina, sillä omatuntoni sidottu on Jumalan sanaan.

 En voi ymmärtää rahan ja poliittisen pelin varassa tapahtuvaa vehkeilyä ja mustien töiden kaunistamista: läntisessä, kristinuskosta luopuneessa maailmassamme ovat oikeus ja moraali vaihtuneet avoimeksi laittomuuden ihailuksi.

 Jopa veriset teot ja rikosliigat saavat suosionosoituksia ja puolustuspuheita, jos raha ja poliittiset tarpeet tekevät myötämielisyyden suopeaksi.

Viime aikoina tietyt länsimaiset poliitikot ja media ovat yrittäneet kilvan vapauttaa ja nostaa kunniaan rikoksista tuomittuja syyllisiä. Tätä on vaikea hyväksyä.

Erityisesti Hodorkovskin ja hänen rikollisjenginsä julmat toimet ovat seurausta siitä, kun ainoastaan raha on jumalana.

Pidin aivan luonnollisena ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin tuntomerkkinä, että Hodorkovski sai äskettäin uuden rikostuomion.

Ihmettelen tuomion lempeyttä, sillä olisin luullut, että syyttäjä olisi saanut rikostutkinnassa aineistoa myös maanpetoksen tuntomerkit täyttävästä rikoksesta.

 Ilmeisesti sellaista pidettiin kuitenkin liian arkaluontoisena poliittisesti länsimaiden ilkeämieliselle kommentoinnille.

Katso Evgenia Hilden-Järvenperän erinomaisen tyylikäs arvio Hodorkovskin uudemmasta rikostuomiosta ja sen länsimaisista kommenteista.

Evgenia on kaivanut esille myös Wikileaksin tiedot amerikkalaisten diplomaattien hyvästä tietämyksestä, että Hodorkovski on rikollinen. Sitä vastoin tämä oma kerrontani muistelee enemmän Hodorkovskin vanhoja syntejä.

Oikeudenmukainen pidätys 25.10.2003

Kirjoitin kesällä 2004 artikkelin ”saako menestyvä liikemies olla epärehellinen?” Ihmettelin suomalaista ja länsimaista rahan rappeuttamaa laittomuuden ihailua, jota harjoitettiin siihen aikaan Mihail Hodorkovskin hyväksi.

Tämä perustava moraalinen kysymys näyttää jälleen vuoden 2011 alussa keskeiseltä läntisessä maailmassa. Mikä meitä riivaa täällä Euroopassa ja Amerikassa?

Laittomuuden ihailu ja puolustelu ovat outoa, Suomessa samanaikaisesti kuitenkin pohditaan vaalirahoitussotkuja ja ilmeisemmin halutaan kuitenkin ainakin esiintyä suhteellisen rehtinä kansakuntana.

 Emme kai me sallisi Suomessakaan törkeästi epärehellistä liiketoimintaa, jota ei vauhditeta vain harmailla ansioilla, vaan myös mustilla toimilla, verenpunaisilla murhilla? Miksi Venäjällä pitäisi sallia kuitenkin suurella rahalla ostetut murhat ja petokset?

Muistan hyvällä rakkaudella tuota lauantaipäivää 25.10.2003, kun Mihail Hodorkovski pidätettiin. Suoritin siihen aikaan opintoja Pietarissa valtiollisessa finanssi- ja ekonomiyliopistossa.

Viikon aikana olin saanut käytyä neuvotteluja suuren pietarilaisen Farexpon (Orticonin) kanssa, jotta Venäjän kauppatie –lehti voisi osallistua kansainvälisille muotimessuille 3-7.11.2003 – ainoana suomalaisena yrityksenä. Viikko oli ollut huikean kiireinen kaikkinensa.

Pietarissa asuvan Johan Bäckmanin suostuttelujen jälkeen olin suostunut pari päivää aiemmin jopa aterialle yliopistoani lähelle Dumskaja ulitsan ja ulitsa Lomonosovan kulmassa sijaitsevaan baariin. Hän lupasi maksaa ateriani ja piti lupauksensa. Hän halusi tietoja suomalaisen poliisin mafiakuvitelmista. Seurauksena tästä ateriasta unohdin erään toisen palaverin, mutta onneksi sihteerini muisti sen ja sai neuvoteltua Farexpon muotimessut kuntoon.


Tämän kiireisen viikon jälkeen nukuin hyvin lauantaiaamuna, kunnes aamupäivällä kävin paikallisella kuntosalilla, jonka saunassa juttelin erään upseerin kanssa, joka oli palvellut Tšetšenian alueella laillisen järjestyksen hyväksi, jota vastaan monikansalliset terroristit hyökkäsivät.

Kotimatkalla kävin halvassa lähikaupassa ja söin keveästi. Kirjoitin opinnäytetyötäni huonekalukaupan kilpailustrategiasta, viereisessä huoneessa anoppi antoi omia näkemyksiään elämän kulusta.

Pöydälläni oli erinomaisen kiehtova amerikkalainen teos, jossa arvioitiin Venäjällä 90-luvun alussa toteutettua ”yksityistämistä” (приватизация), joka oli tosiasiallisesti Hodorkovskin, Berezovskin ja Nevzlinin sekä muutaman muun oligarkin suorittama ”varkaus” (прихватизация). Nämä eivät vain käyttäneet heikosti kehittynyttä lainsäädäntöä hyödykseen, vaan menivät myös aidosti mustan talouden ja rikollisuuden puolelle, mikä oli mahdollista miehille, jotka saattoivat ostaa melkein kaiken suurella rahallaan.


 90-luvulla oli jopa itse presidentti myytävissä ja ostettavissa. 2000-luku oli nyt kuitenkin erilainen: presidenttiä ei enää ostettaisi.

Lähdin opinnäytetyöprosessin jälkeen uudemman kerran kuntosalille. Illalla sain kuulla Hodorkovskin pidätyksestä. Menin ripeästi lähikauppaan ja ostin venäläistä jäätelöä ja coca colan: päätin juhlia riemullisesti oikeudenmukaista pidätystä.

Tämä pidätys oli tapahtunut jo aamulla, mutta elin näin monta tuntia tietämättömyydessä. Novosibirskissä kolme miestä oli pyrkinyt lentokoneen matkustamoon, mutta heidän pääsynsä oli estetty. Tämän jälkeen lentokoneen Meridiaani ("Меридиана)" viereen oli saapunut kaksi erikoisbussia. Linja-autosta astui koneeseen konekiväärein aseistetut miehet. Nämä tuhosivat Mihail Hodorkovskin hytin oven ja huusivat: ”FSB. Kädet ylös! Tutkimme asiakirjat!”. Kukaan ei saanut liikkua koneessa. Tämän jälkeen he ilmoittivat velvollisuutensa pidättää Mihail Hodorkovski. Oligarki lähti

koneesta vapaaehtoisesti. Pidätystä oli suorittamassa Novosibirskin FSB:n Alfa-erikyisyksikkö. Tämä pidätys oli juhlan arvoinen oikeudenmukainen ja reilu toimi Venäjän oikeusjärjestelmän ja kansakunnan kunniaksi.

Milloin KD kehittyisi demokraattiseksi kristilliseksi puolueeksi?

Miksi Bjarne Kallis näyttäisi tekevän mustan valkeaksi ja liittyvän amerikkalaisjohtoiseen propagandaan törkeän rikollisen vapauttamiseksi? Eikö syyllisten ole oikein saada tuomio lain mukaisessa järjestyksessä?

Mihail Hodorkovskiin ja oikeusjärjestelmään liittyvän kaikkinaisen pohdiskeluni jälkeen olen joutunut hämmennyksiin niistä toistuvista moraalittomista näkemyksistä, joita Kristillisdemokraattien kansanedustaja Bjarne Kallis on esittänyt yhä uudestaan. Hän on puhunut yhtä hyvin sotarikollisten "kunnian" palauttamisesta kuin rötösherra Hodorkovskin maineen puolesta!

Vanhan ajan pappismiehenä järkytyin myös aivan äskettäin Bjarne Kalliksen lausunnoista, joissa toivottiin uutta käsittelyä Suomen sotarikollisille. Tässäkään tapauksessa syyllinen ei olisi enää syyllinen, koska mainitut tahot päättivät tappaa brutaalisti venäläisiä!

Natsien rinnalla yhteistuumin sotaan vieneet suomalaiset johtajat pitäisi muka puhdistaa tuomioista? Koin kristittynä miehenä pahaa mieltä, kun kristillisdemokraatteina esiintyvä kansanedustaja piti puhetta Suomen entisen presidentin Risto Rytin puolesta, jonka koko vakaumusta ja toimintaa hallitsi epäkristilliset irrationaaliset sarvipäät. Tavallisena vanhan ajan kyläpappina olen luonnollisesti ajatellut, että kunniaton sotasyyllinen ei tarvitse kunnianpalautusta. Ryti ei ollut edes mikään kristitty lähimmäinen, vaan kaiken tunnetun sotasyyllisyyden lisäksi hän edisti punaisten joukkokuolemia sisällissodan jälkeen korkeassa virassaan. Rytin moraalista sekavuutta osoitti, että hän osallistui vapaamuurarijärjestön toimintaan ja spiritualistisiin istuntoihin. Ryti tilasi jopa horoskooppeja loviisalaiselta raatimieheltä, tunnetulta natsimieheltä Axel Ringströmiltä. Johtopäätöksenä on sanottava, että Ryti oli alitajuntaansa myöten natsihenkisten sarvipäiden valloittama mies. Ryti ja demari Väinö Tanner tulivat tunnetuiksi myös siitä, että he veivät karjalaisilta näiden kodit, koska nuo sotasyylliseksi sittemmin tuomitut johtajat olivat kyvyttömiä empaattisesti eläytyäkseen Suomen karjalaisen väestön koviin kohtaloihin, karjalaisten kärsimyksen tiehen. Ryti halusi Neuvostoliiton tuhoamista jo nuoruusvuosistaan alkaen. Ryti kutsui kommunismia ”maailman sairaudeksi” – sama ilmaus, joka esiintyi myös 70- 80 –luvuilla kristillisen liiton monen aktivistin suosikkikirjoissa ja näiden saarnaamissa ilmestyskirjamaisissa Neuvostoliitto –selityksissä.

Kun pohdiskelin Bjarne Kalliksen lausuntoja, jotka olivat irtaantuneet niin kauas sotasyyllisten todellisuudesta kuin myös Venäjän nykyisestä oikeusjärjestelmästä, löysin yhä uudestaan hänen amerikkalaisen oudon uskonnollisuutensa selittäjäksi. Olenkohan väärässä? Yhtäällä ja toisaalla Kallis on ollut yhä uudestaan oudon valmis vakavista rikoksista tuomittujen ihmisten vapauttamiseen ikään kuin demokraattinen kristillisyys ei saisi enää toteutua lainkaan oikeusvaltiossa, jossa palkkamurhien rahoittajien ja rötösherrojen paikka on ollut vankila – ja Nürnbergin oikeudenkäyntien valossa sotarikollisten paikkana jopa hirttoköysi. En usko, että Kallis periaatteessa kannattaa mitään antinomismia - laittomuutta - jota hänen piirinsä pelkää ilmestyskirjamisenä merkkinä, vaan syyllisten vapauttaminen näyttäisi olevan korostettua juuri silloin, kun uhreina ovat venäläiset: Ryti tahtoi tappaa venäläisiä Hitlerin kaverina, Hodorkovski on tapattanut rikollisten liiketoimiensa hyväksi venäläisiä. Miten ihmeessä tuo moraaliton laittomuus voi turmeltua niin alhaiseksi, ettei rikollisten syyllisyyttä tahdota enää tunnustaa edes kristityksi itseään kutsuvien poliitikkojen keskuudessa?

Vaikka olen hyvin kriittinen Bjarne Kalliksen ja Kristillisdemokraattien amerikkalaishenkisen ilmestyskirjamaisen futurologian outoa perinnettä vastaan, niin en tietenkään moiti kristittyjen osallistumista politiikkaan sinänsä. KD:n toiminta politiikassa tarjoaa toki enemmän mahdollisuuksia kuin sekoilevia amerikkalaishenkisiä uskonnollisia sekasikiöitä, mutta näin voi tapahtua vain, jos Bjarne Kallis ja KD kehittyisivät oikeusvaltioperiaatteisiin sitoutuvaksi kristilliseksi puolueeksi, jossa tunnustetaan, että vakaviin rikoksiin syyllistyneen paikka on vankila. Lisäksi eduksi olisi kehitykselle, ettei historiaa enää vääristellä natsihenkisesti. Erityisen huolestunut olen siitä, miten Bjarne Kallis on innostunut väärentää historiaa ja julistaa sotasyylliset kansallissankareiksi. Kristillistä politiikkaa tuetaan paremmin nostamalla tuollaiset moraaliset kömmähdykset KD:n toiminnassa pinnalle, kuin lakaisemalla ne maton alle kaikessa hiljaisuudessa. Pitää myös kysyä, edistääkö demokratian kehitystä paremmin vaikenemalla kotimaisen suomalaisen ”kristillisen” politikoinnin epäkohdista vai nostamalla ne asiallisesti esille. Kallis teki erittäin vakavan moraalisen kömmähdyksen puolivuosikymmentä sitten presidenttiehdokkaana, kun hän piti puheenvuoronsa Suomen ja Venäjän –suhteista ja myös Mihail Hodorkovskista puoluekokoukselle 17.6.2005 Tampereella.

Tällöin Kallis käsitteli omista merkillisistä taustoistaan käsin Suomi-Venäjä –suhteita. Jo siinä vaiheessa kun meillä oli suuri ja mahtava Neuvostoliitto, sain itse tutustua kristilliseen uskoon ja toimia evankelisluterilaisen kirkon pappina. Tunsin myös silloisen Kristillisen liiton toimijoita sekä noissa piireissä luettua amerikkalaista ”kristillistä” kirjallisuutta. En voi olla kuulematta 70- ja 80- luvun sekoilevaa amerikkalaista ”ilmestyskirjateollisuutta” yhä edelleen merkittävänä taustatekijänä, kun arvioin Kalliksen puhetta Venäjän ja Suomen suhteista Tampereelta 2005. Kallis löytää oudosta myyttisestä perinteestään käsin itäisen uhkan, kun hän lausuu: ”Venäjän kehitys demokraattiseen suuntaan on Euroopalle ja erityisesti Suomelle hyvin tärkeää. Tätä kehitystä tulee tukea suhtautumisella Venäjään samalla tavalla kuin muihin valtioihin. Johdonmukaiseen politiikkaan ei sovi nöyristely yhtä vähän kuin isottelukaan”. Kalliksen mukaan Putinin teot osoittavat ”aivan muuta” kuin oikeusvaltion kunnioittamista. Kallis viittaa otaksumiin, että Hodorkovskin saama pitkä vankeusrangaistus olisi enemmän seuraus poliittisesta toiminnasta kuin talousrikoksista. Edelleen hän viittaa Euroopan Neuvoston paheksuntaan oikeudenkäyntiä vastaan ikään kuin syytteen varsinainen peruste olisi ”lopettaa liian vapaa poliittinen oppositio, synnyttää pelkoa ja saada muut tahot vaikenemaan sekä palauttaa taloudellisten varojen valvonta poliittiselle johdolle”.

Kenen asialla Kimmo Sasi ja Alexander Stubb?

Olen ollut moraalisesti hyvin järkyttynyt eurooppalaisen ja amerikkalaisen moraalittomuuden tähden, jota on ilmennyt myös aivan äskettäin propagandistisissa lausunnoissa Mihail Hodorkovskin rikostuomion jälkeen. Surullista on näin suomalaismiehelle, että suomalaispoliitikot ovat villiintyneet tuohon moraalittomuuteen, jossa rehellisellä työllä ja ansainnalla sekä oikeudella ei ole enää mitään arvoa, kun rikollisen rötösherran Hodorkovskin mainetta halutaan kohottaa. Seuraava askel lienee, että kunnian palautusta huudetaan myös Väinö Tannerille, Risto Rytille ja Adolf Hitlerille? Meidän pitäisi pikemmin tuntea suurta kiitollisuutta, että suuressa naapurissamme Venäjällä palkkamurhien maksajat, kansakunnalta satoja miljoonia ryöstäneet oligarkit, korruptioon ja rötöksiin syvästi syyllistyneet herrat istuvat vankilassa. Nyt on kuitenkin jostakin halvasta ja paremmasta hinnasta hypätty suomalaisten esittämiin merkillisiin vaatimuksiin, joiden toteuttaminen rikkoisi missä tahansa oikeusvaltion ja laillisuusperiaatteen.

Olen tehnyt hiukan surullisen ”teologisen” johtopäätöksen siitä, miten näin on voinut tapahtua. Kokoomus ei ole enää mikään kodin, uskonnon ja isänmaan puolue, vaan perhearvoja rappeuttava, uskonnollista sekasotkua edistävä ja muutaman överiään omistajan pelinappula, joka nauttii toki energisestä brändistä ja kansansuosiosta. Elämme ilmeisesti läntisessä maailmassamme jälkikristillisessä luopumuksessa, jossa venäjävihamielisten poliittisten syiden tähden ei osata edes paheksua palkkamurhia ja törkeitä kavalluksia. Minä elän vähän niin kuin väärällä vuosituhannella vanhoillisen moraalikäsitykseni kanssa, sillä omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan ja Jumalan sana kieltää varastamisen ja palkkamurhat. Sen vuoksi tuntuu erittäin pahalta, että oman isänmaani Suomen poliittiset vaikuttajat – jopa perustuslakivaliokunnan johtaja Kimmo Sasi ja ulkoministeri Alexander Stubb ovat flirttailleet rikollisia suojelevien käsitysten kanssa – ja aivan yleisemmin läntinen maailma meluaa palkkamurhaajien ja rötösherrojen hyväksi.

Suomen ulkoministeri Alexander Stubb antoi selvästi tukensa Kimmo Sasin merkilliselle toiminnalle. Stubb kirjoittaa blogissaan: ”Kimmo Sasi kertoi Uudessa Suomessa, että pisti kirjallisen kysymyksen tulemaan Hodorkovskin tuomiosta. Hyvä kysymys Kimmolta. Tiedoksi, että Suomi on luonnollisesti EU:n ja korkean edustajan Cathy Ashtonin linjoilla. Olemme jatkuvasti eri yhteyksissä, myös esim. ETYJ-ympyröissä, korostaneet oikeusvaltion periaatteiden tärkeyttä. Siihen kuuluu olennaisesti tasavertaisuus oikeuden edessä”.

Muistettakoon, millaisissa merkillisissä hankkeissa Kimmo Sasi on ”ansioitunut” jo aiemmin. Hämmästyttävää, että Hodorkovskin tutkijat ovat kovin usein ansioituneet samanlaisissa asioissa! Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, Kokoomuksen Kimmo Sasi teki aikoinaan jopa eduskunnassa Suomen hallituksen ja Supon toiminnasta kirjallisen kyselyn (808/2004, 22.10.2004), koska Kaukasian terrorismin ja Al-Qaidan toiminnan tukemiseksi syntynyt Kavkaz Center oli joutunut Supon tutkinnan kohteeksi ja suljettu (väliaikaisesti).

Kimmo Sasi intoutui aivan äskettäin 5.1.2011 eduskunnassa taas uudestaan kirjalliseen kysymykseen, tällä kertaa Mihail Hodorkovskin hyväksi. Kirjallisessa kysymyksessään Kimmo Sasi parjaa sitä, että Suomessa Tasavallan Presidentti, pääministeri ja ulkoministeri eivät ole lausuneet Hodorkovskin tuomiota vastaan yhtään mitään. Sasin mielestä tämä Suomen lausuntomenettely olisi ”poikkeavaa”. Sasi kysyi, ”onko tässä tapauksessa kannanoton antamattomuus linjattu yhteistoiminnassa Tasavallan Presidentin ja valtioneuvoston kesken?”

Heidi Hautala

Olen kirjoittanut niin paljon Heidi Hautalasta, että ilmeisesti oululainen nainen itsekin voi jo pahoin. Taas tänään koin melkein ilmestyskirjamaisen lopunajallisen laittomuuden hengen päässeen valtaan Euroopan Unionissa, kun EU:n ihmisoikeusalivaliokunta ilmoitti ottavansa Hodorkovskin tuomion tähden kovan asenteen Venäjää vastaan. Tuota ihmisoikeusalivaliokuntaa johtaa Heidi Hautala (vihr.), joka on aiemmin seikkaillut Eduard Limonovin rikollisporukan rinnalla Venäjällä ja antanut tukensa Kaukasian, Al-Qaidan ja uusnatsien terroritekoja markkinoivan Kavkaz Center –sivuston toiminnalle Suomessa. En ole tarkistanut vielä, oliko Heidi Hautala osallinen johtamansa EU:n ihmisoikeusalivaliokunnan merkilliseen lausuntoon. Sinänsä onni, että Finrosforum potki Heidi Hautalan pois puheenjohtajan paikalta tämän ristiriitoja herättävän politikoinnin tähden.

En pidä lainkaan hyvänä eurooppalaiselle oikeusihanteelle, että tietyt toimittajat ja poliittiset vaikuttajat sekoittavat oikeuden ja vääryyden, tekevät rikollisryhmän rahoittajasta ja rötösherrasta sankarin. Olen jo aiemmin paheksunut, miten ihmisoikeuksien nimissä voi Heidi Hautala seikkailla Aleksei Nikiforovin (Алексей Никифоров) vapauttamiseksi. Tuolloin Hautala lausui, että Nikiforovin toiminta olisi ”täysin hyväksyttyä länsimaissa, joissa poliittiset oikeudet ja vapaudet ovat kunniassa”. Samassa linjassa Euroopan ihmisoikeusalivaliokunta katsoo nyt, että palkkamurhien rahoittaja ja rikollisjoukkueen johtohahmona toiminut rötösherra olisi kunniakas aatelismies länsimaissa.

Washington Post ja Georgi Saratov

Washington Postissa Kathy Lally kirjoitti 10.1.2011 Hodorkovskin tuomiosta surullisen tekstin ”Kirje Moskovasta”. Lally arvioi elokuvaohjaaja ja –tuottaja Cathryn Collinsin avulla Venäjän oikeuslaitosta. Collinsin tilannekuva on sinänsä todellinen: Neuvostoliiton hajoaminen tuotti hillittömän kapitalismin ja uusia vapauksia ennen kuin valtio jälleen vahvisti valvontaansa ja omaisuuden kontrollia. Tämä näkemys on hyvin sama kuin mitä julkaisussa Legal Foundations of Russian Economy (Kikimora Publications, Ser. B: 14, 2000) venäläiset oikeustieteen professorit kertovat Venäjän lainsäädännön historiasta ja käytännöistä. Kikimoran julkaisussa akateemikko Boris Nikolaevich Topornin (Борис Николаевич Топорнин; s. 29.12.1929, k. 5.7.2005) kuvailee, miten vuoden 1993 perustuslaki rakensi uuden Venäjän valtion yleismaailmallisten periaatteiden varaan, joihin kuuluvat modernin maailman perustuslaillinen tunnustus kansan suvereenisuudelle, oikeusvaltion periaatteelle, ihmisten oikeuksien ja vapauksien laajalle kentälle sekä vallan jaolle. “Siirtyminen voimakkaasti suunnitellusta taloudesta markkinatalouteen olisi mahdoton ilman perustavaa uudelleen arviointia suhteesta lakin, sen tarkoitukseen ja luonteeseen” (s. 22). Venäjän oikeusoppineiden mukaan federaatiota rakennettaessa oli selvää, että perustuslaillinen oikeusjärjestys on välttämätön markkinatalouden toimivuudelle. Tuo viisaus ei toki tarkoita, ettei murrosta olisi käytetty myös härskisti hyväksi ja väärin. Toporninin ei mainitse suoraan, mutta tunnetuin härski hyväksikäyttäjä lienee Mihail Hodorkovski. Toisessa yhteydessä, 9.11.1999 Washingtonissa juridiikan opiskelijoiden seminaarissa, Topornin viittasi mainitun Perustuslain toteutumisen vaikeuksiin Venäjän alkuvuosina vallinneen oikeusnihilismin tähden. Hänen mukaansa paikalliset oikeuslaitokset ovat pienien palkkojen tähden alttiita rikollisjärjestöille ja korruptiolle. ”Perustuslaki ei ole toteutunut, koska se on ollut vain julistettu” (Topornin 1999).


Kathy Lallyn aloituslause Cathryn Collinsin elokuvan perusteella on siis aivan oikea, Venäjällä vallitsi oikeusnihilismi, mutta mitään muuta ei tuossa artikkelissa ole oikein. Hänen johtopäätöksenä oikeusvaltion syntymisestä on jopa merkillisen venäläisvastainen ikään kuin oikeusvaltion syntyminen olisi täysin paha asia – juuri päinvastoin kuin oikeusoppineet lausuisivat toimivasta talousjärjestelmästä! Kathy yhtyy Cathryn näkemyksiin perverssillä tavalla: heidän mukaansa Venäjän oikeusjärjestelmä on perversion vallassa, jota valtaapitävät käyttävät (tiedoksi kantelijoille, että Lally itse käyttää näitä sanoja Washington Post -lehdessä: ”the perversion of the legal system by those in power”). Jutussa ei käsitelty sanallakaan niitä ihmiskohtaloita, jotka olivat joutuneet palkkamurhien uhreiksi. Jutussa ei käsitelty tapaustakaan niistä rahansiirroista ja hämärähommista, joiden avulla Venäjän kansalta varastettiin satoja miljoonia dollareita.

Washington Post –lehden auktoriteettina venäläisen oikeuslaitoksen (”perversiosta”, Washington Postin kieltä) rappiosta oli meikäläisen pikkukylän papin hampaisiin vuosia sitten joutunut moskovalainen merkillisyys Georgi Saratov, jota George Soros rahoittaa avoimesti. Saratov, jonka nimen Washington Post kirjoittaa väärään muotoon ”Satarov”, esitellään moskovalaisen Indem –ajatushautomon (”think tank”) puheenjohtajana. Ilmeisesti nimivirhe syntyi siitä, että toimittaja Kathy Lally on viettänyt enemmän aikaa jääkiekkopelien laidalla kuin poliittisten nimien ja elämän opiskelussa, hän ei tunne edes haastateltavaa henkilöä. Samanaikaisesti oli näet suuri uutinen, että kuuluisa NHL-jääkiekkoilija, slovakki Miroslav Šatan siirtyy Moskovan Dynamon hyökkääjäksi. Pahoista ajatuksistaan huolimatta Indem –ajatushautomon johtaja ei ole ”saatana” tai edes ”Satarov”, vaan Saratov (Георгий Саратов).

Ajatuksiaan jo riittävästi dollarilämmössä hautoneen moskovalaismiehen munat kypsyivät loppuen lopuksi oivalluksiksi, joita hän kuvaili Washington Post –lehdessä, että "The indifferent attitude of the United States to what is going on in Russia contributes to the harsher trend” (Yhdysvaltojen välinpitämätön asenne sallii Venäjän kehittyvän yhä ankarampaan suuntaan). Itse asiassa Saratov on jo monet vuodet hautonut ajatuksiaan Yhdysvaltojen dollareiden lämmössä.

Indem-johtajan Georgi Saratovin (Георгий Саратов) tiedetään hyvin viihtyvän L. Alekseevan (Helsinki-komitea) ja shakkipelaaja G. Kasparovin kanssa. Garry Kimovich Kasparov syntyi 1963 Bakussa juutalaisperheeseen. Hän voitti shakin maailman mestaruuden nuorimpana koskaan vuonna 1985, jolloin hän voitti Anatoli Karpovin. Suuria shakkiotteluja on ollut aivan viime vuosiin saakka. Kasparov valittiin Komsomolin keskuskomiteaan 1987. Tältä ajalta periytyy läheinen suhde Hodorkovskiin ja muihin juutalaisiin oligarkeihin. Vuodesta 2005 Yhdistynyt kansalaisoikeusrintama on Kasparovin eräs työväline. Vuonna 1991 reaganilainen, washingtonilainen turvallisuusjärjestö Center for Security Policy palkitsi Kasparovin teoista ”amerikkalaisen vapauden” hyväksi. Hänen suhteensa on läheinen Hooverinstituuttiin. Lokakuussa 2007 Kasparov ilmoitti useissa suosituissa amerikkalaisessa televisio-ohjelmissa USA:n vierailunsa aikana, että hän ”taistelee Venäjän demokratian puolesta”. Kasparovin seikkailut Kaukasian separatismin hyväksi ovat olleet järkyttävää seurattavaa: ihmisoikeuksilla ja ihmishengellä ei ole jälleen mitään arvoa, kun mielipiteitä muokataan amerikkalaisen rahan avulla.


Helsinki-komitea on ollut äskettäin aktiivinen, kun Doku Umarovin veli – myös Helsingin kaduilla usein kävelevä, virallisesti Tukholmassa vaimonsa kanssa asuva – Ruslan Umarov sai hyväkseen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen Venäjän vahingonkorvausvelvollisuudesta. Helsinki-komitea on ollut äskettäin myös aktiivinen, kun Oslossa yliopistomies Bjørn Nistad joutui ahdistelujen kohteeksi, koska hän oli ehdottanut lempeästi oikeusvaltioperiaatetta korostaen, että maahan saapuneiden tšetšeenien nimet tulisi tarkistaa yhteistoimissa Venäjän lainvalvontaviranomaisten kanssa. Tuohon ehdotukseen Anzor Maskhadov vastasi tylysti, että terroristit ovat Moskovassa. Sen jälkeen amerikkalaisrahoitteinen Helsinki-komitea alkoi uhata Nistadin yliopistouraa hyvin vastaavalla tavalla kuin Johan Bäckman joutui aikoinaan hyökkäyskirjeen kohteeksi yliopistolla. Saratovin ystävät kertovat hyvin, millä rahalla mies puhuu Venäjän oikeuslaitoksesta!

18. päivä tammikuuta 2009 Saratov – tuo venäläisen oikeusjärjestelmän Washington Postin asiantuntija - sanoitti tuntemansa vihan Putinia vastaan lähes runollisesti: ”Koskaan ihmiskunnan historiassa eikä yhdessäkään maassa korruptio ole kasvanut yhtä nopeasti kuin Putinin Venäjällä” (никогда за всю историю человечества коррупция в отдельно взятой стране не росла так быстро, как в путинской России.). Tuolloin Saratov kutsui Venäjän armeijaa ”Venäjän valtion linnakkeeksi”, tarkoittaen ettei mikään muu pidä valtiota elossa. On täysin selvää, että Saratov ilmaisi noissa sanoissaan oman (epä)uskontunnuksensa, kyse on hänen credostaan.


Saratovin johtama Indem-laitos kuuluu Altus-ryhmittymään, jota rahoittaa Budapestissa ortodoksijuutalaiseen perheeseen 1930 syntynyt George Soros (Open Society Institute), nykyään upporikas pörssikeinottelija ja poliittinen aktivisti. Kyseinen Soros kävi vuonna 2006 Suomessa varoittamassa Venäjän suurvaltapyrkimyksestä. Laitokset saavat tukea myös amerikkalaiselta MacArthur-järjestöltä. Nämä tiedot on tarkistettavissa myös julkisesti, mutta toimittajat eivät Hodorkovski-innossa luonnollisesti ennätä tarkistaa, kenen dollareiden lämmöllä nuo ajatukset ovat hautuneet Indem-järjestössä, joka saa siis toimia kaikesta huolimatta Moskovassa (Venäjä on siis demokraattinen maa, jossa oppositio saa hautoa jopa pahoja ajatuksiaan).


Hodorkovskin ja hänen rikkaiden pohattaystäviensä valta näkyy yleisessä mielipidemuodostuksessa tehokkaiden verkostojen ansiosta. Näitä verkostoja kutovat em. Helsinki-komitean ja Open Society –insituutin lisäksi myös Pen-järjestö. Olen joskus kirjoittanut myös siitä, miten Pietarin pormestaria Sobtšakia vastaan nostettiin jo toista vuosikymmentä sitten valtava parjaus- ja syytekampanja. Tuota vihaa johtivat Jablako-puolueesta pietarilainen Boris Višnevski (Борис Лазаревич Вишневский) ja Izvestija-lehden moskovalainen toimittaja Igor Korolkov. Višnevski on osoittautunut myös sittemmin varsinaiseksi piruksi pyrkimyksissään hajottaa Venäjän demokraattista järjestelmää. Tuota päämäärää varten mies osallistuu kansainvälisen PEN-järjestön toimintaan ja ihmisoikeustoimintaan (International Society for Human Rights), joiden avulla hän tarinoi mielikuvituksellisia tietoja Venäjän ”kauheista” oloista. Eipä yllätys, että Mihail Hodorkovski on pistänyt sormensa tännekin: hän on julkisesti ilmoittanut tyytyväisyyttä Višnevskin julkaisuihin. Hodorkovskin palaute ilmeni jopa mainoksenomaisesti, kun Višnevski julkaisi 2008 vuosien 2004-2008 artikkelikokoelmansa kirjana "Бывали хуже времена".

Verinen Leonid Nevzlin Hodorkovskin partnerina

Olen kirjoittanut jo vuosia sitten Hodorkovskista useamman lyhyen katsauksen. Helmikuussa 2005 kysyin artikkelissani, onko Hodorkovskin tapaus pelkkää poliittista peliä. Mielestäni kyse on siis huomattavan vakavista asioista. Hodorkovski ei poliittisen toimintansa uhri, vaan rikollisten toimiensa tähden tuomittu.


Kirjoitin helmikuussa 2005: ”Suomessa ovat Putinin toimet Jukosin verovelkojen tähden ja Hodorkovskin kohtalo herättäneet ihmettelyä ja sääliä, koska varsin niukasti tunnetaan yli 10 vuotta vanhoja taustoja. Tuolloisista omaisuusjärjestelyistä on toki kirjoitettu useita tutkimuksia (esim. Puffer, McCarthy & Naumov 2000, The Russian Capitalist Experiment), mutta nykyään lehdistöä kiehtoo liikaa merkitysten löytäminen hetkisestä valtapelistä. - - - Putinin noustessa vastaan Hodorkovski jäi liian varmaksi asemastaan. Hodorkovskilla oli ollut tiiviit suhteet Yhdysvaltojen demokraattiseen puolueeseen. Demokraattien menettäessä vallan Hodorkovski menetti merentakaisen tuen. Tällä hetkellä Venäjällä arvioidaan sitä, jaettiinko omaisuus oikeudenmukaisesti ja rehellisesti Jeltsinin kauden aikana. 1990-luvulla tuota rikkauden jakoa arvioitiin kriittisesti, mutta nyt 2000-luvulla ei enää muisteta, mistä olimme vain 10 vuotta sitten moraalisesti kuohuissamme.”


Kerroin myös lyhyesti Leonid Nevzlinin tarinan silloisessa artikkelissani. Heidän yhteinen taival kerrotaan söpön lyhyesti: Nevzlin soitti ja Hodorkovski vastasi. Nämä kaksi miestä ystävystyivät ja perustivat Menatep-pankin. Vähän myöhemmin Boris Jeltsin aloitti yksityistämisohjelman, josta muodostui päärikkauden lähde näille juutalaiselle pohatoille, joiden ystävät asuivat Yhdysvalloissa. Jeltsinin hallitus alkoi jakaa voucher-osuuksia julkisista yrityksistä Venäjän kansalaisille. Osuudet kääntyivät kuitenkin arvottomiksi. Hodorkovski ja Nevzlin eivät säikähtäneet, vaan oivalsivat niiden todellisen arvon. Menatep-pankin avulla he ostivat voucherit naurettavaan hintaan. Joitakin vuosia myöhemmin - vuonna 1996 – Jeltsin kääntyi Menatep-pankin puoleen saadakseen vaalirahoitusta. Pankki antoi 200 miljoonaa dollaria vaalin tukemiseen, mikä oli 197 miljoonaa dollaria enemmän kuin laki olisi sallinut. Jeltsin kiitti tuesta ja antoi osuuksia valtion omistamista luonnonrikkauksista tukijoilleen: 70 % Venäjän suurista julkisista kaasu-, öljy- ja metalliyrityksistä jaettiin pienelle liikemiesryhmälle. Jeltsinillä oli myös kietoutunut perhesuhteiden tähden ”juutalaisiin” pohattoihin.


21.9.1959 Moskovassa syntynyt, nykyään Israelissa pakoileva Leonid Nevzlin (Леонид Борисович Невзлин) valmistui öljy- ja kaasualan ammattiin Gubkin instituutista nuorena poikana vuonna 1975. Hän työskenteli ministeriön erilaisissa tehtävissä. Vuonna 1987 hän tutustui Hodorkovskiin ja tuli perustetun Menatep-yhtiön apulaisjohtajaksi (Центр научно-технического творчества молодежи "МЕНАТЕП" при Фрунзенском РК ВЛКСМ). Nevzlin on ollut tärkeä hahmo juutalaisen kulttuuriyhdistyksen rakentamisessa (Jewish Cultural Center and the International Center for Russian and Eastern European Jewish Studies in Moscow), mikä lienee miehen ainoa ansiokas teko, kun jälkikäteen kirjoitetaan historiaa.


Huikea omaisuus ei ole tullut Nevzlinin käsiin verettömän puhtaasti. Oikeus näytti toteutuvan jo vihdoin, kun 15. helmikuuta 2008 hän sai kutsun saapua oikeuteen syytettynä 11 murhasta ja murhanyrityksestä. Epärehellisen miehen tavoin Nevzlin ei saapunut paikalle. 1.8.2008 hänet lopulta tuomittiin syyllisiksi murhiin ja sai elinkautisen vankeusrangaistuksen Venäjällä. Oikeudessa hän ei kuitenkaan tullut vastaamaan syytöksiin. Nevzlin toimi alusta alkaen kiinteässä yhteistyössä Hodorkovskin kanssa. Nevzlin oli Hodorkovskin rikoskumppani, yksi niistä.

Nevzlinin uhreja olivat mm. entinen vartija Jevgenija Ribina (Евгения Рыбина), "Ист Петролеум Хандельсгез" –yrityksen kuljettaja Nikolai Fedotov (Николай Федотов), liikemies Jevgeni Rybinin henkivartija Aleksei Ivanov (Алексей Иванов), henkivartija Jevgeni Filippov (Евгений Филиппов), ZAO Rospromin entinen toimitusjohtaja Viktor Kolesov (Виктор Колесов) sekä pormestari Vjatšeslav Kokoškin (Вячеслав Кокошкин).


27. joulukuuta 2006 Venäjän syyttäjänvirasto julkaisi lehdistötiedotteen, jonka mukaan Leonid Nevzlin olisi ilmeisemmin sekaantunut myös eurooppalaisittain tunnettuun tappoon: Nevzlin olisi yksi epäillyistä FSB:n entisen työntekijän Alexander Litvinenko (Александр Литвиненко) polonium-210:n avulla tehtyyn tappoon. Nevzlin epäily ei tullut sattumalta, koska keväällä 2005 oli investointipankki MENATEP:n entinen pääjohtaja Alexei Golubovich todistanut, että hänet ja hänen perheensä oli yritetty myrkyttää elohopealla. Juuri Nevzlin toiminta liittyy kiinteästi MENATEP-pankkiin ja Hodorkovskin vallankäyttöön pankissa. Tämä kertoo Hodorkovskin toimintatavoista valtansa rakentamisessa ja suojaamisessa. Vain vähän ennen kuolemaansa Litvinenko oli käynyt Boris Berezovskin luona ja tavannut vielä myöhemmin hotellinsa luona Berezovskin entisen turvamiehen sekä Dmitri Kovtun ja Vjatšeslav Sokolenkon. Jo samana iltana Litvinenko tunsi itsensä sairaaksi. Hoitava lääkäri tunnisti myrkytyksen. Mario Skaramella pidätettiin sittemmin radioaktiivisten aineiden liittyvässä tapauksessa.


Väärästä konjakista Menatep-pankkiin


Suomalaiset eivät yleensä osaa pahastua venäläisten miesten vääryyttä muussa kuin siinä, että mahdollisesti moni vodkaturisti on 80- ja 90-luvun alussa hukannut markkansa väärennettyyn konjakkiin. Nuo rahat menivät lopulta Hodorkovskin tilille.


Mihail Hodorkovski aloitti rahojensa viekkaan ja väärän keruunsa jo Komsomolin komitean apulaisvarainministerinä. Olen toisinaan kirjoittanut ja kertonut, että kommunistisessa järjestelmässä oli jo Neuvostoliiton aikana korruptiota ja kähmintää. Tässä on yksi likaisimmista esimerkeistä: Hodorkovski aloitti kommunistisen järjestelmän aikana. Hänen johtama Komsomol tuotti ja möi tietokoneita, farkkuja ja alkoholi – mukaan lukien väärennettyä konjakkia – sekä sai huomattavia voittoja. Tämän kaupan ja välityksen kokonaisliikevaihto oli 80 miljoonaa ruplaa. Siihen aikaan Hodorkovski eli niin sanotussa kommunistisessa Neuvostoliitossa.


Kuten Frankfurter Rundschau on osuvasti kirjoittanut, niin näiden tietokoneiden ja väärennetyn konjakin avulla syntyi Hodorkovskin henkilökohtaisen varallisuuden perusta. Hänestä tuli Nevzlinin kanssa perustetun Menatep-pankin puheenjohtaja. Pankki harjoitti aktiivisesti valuuttaoperaatioita, kääntyen jopa suuren kansan puoleen televisiomainonnalla. Sopivasti heiluttaen ruplan arvoa kansa menetti rahansa, mutta Hodorkovskin ja Nevzlinin kukkarot kasvoivat dollareista. Kansa ei saanut osakkeilleen kunnon osinkoa. Toiminta jatkui erityisen tehokkaana, kun Hodorkovski ja Nevzlin olivat Venäjän pääministerin Ivan Silajevin neuvonantajia, suhteet lähenivät polttoaine- ja energiaministeriin Vladimir Lopukhiin. Menatep sai jopa aseiden myynnille luvat. Hodorkovskilla oli valta, jota tuki kovat toimintatavat: poliittinen johto oli kyvytön tarttumaan häneen, kunnes presidentiksi tuli Vladimir Putin, joka oikeusoppineena ei voinut hyväksyä Jeltsinin kauden rötöksiä.

Autistinen oligarki


25 lokakuu 2003 Hodorkovski pidätettiin Novosibirskin lentoasemalle syytettynä kavalluksesta ja veropetoksesta. 31 lokakuu 2003 valtakunnansyyttäjänvirasto pidätti Jukosin osakkeet. Mielenkiintoista, että vähän ennen Hodorkovskin pidätystä, Kansallisen strategiainstituutin perustaja ja johtaja Stanislav Belkovsky (Станислав Александрович Белковский ) julkaisi analyyttisen raportin ”Venäjällä valmistaudutaan oligarkien vallankaappaukseen” (В России готовится олигархический переворот). Hänen mukaansa Jukosissa valmisteltiin oligarkien salaliittoa Vladimir Putinin kaatamiseksi ja oligarkien ohjauksessa toimivan parlamentaarisen tasavallan perustamista presidenttijärjestelmän sijaan. Tavoitettaan varten Hodorkovski sponsoroi useita puolueita. Oligarkit – ökyrikas harvainvalta - markkinoivat vallankaappaustaan ”nykyaikaistamisena”, mutta kyseessä oli ”kvasi-modernisaatio” (квазимодернизацией). Oligarkien konklaavin synty on yksityistämisprosessissa. Oligarkien perheet asuivat jo 2000-luvun alussa pysyvästi Venäjän ulkopuolella, useat jo varhaiselta 90-luvulta alkaen. Venäjältä kerättiin vain mittaamattomat rikkaudet, mutta oma elämä rakennettiin Venäjän ulkopuolelle. Tämä vaikutti luonnollisesti moraaliin. Suurimmalla osalla tuota harvainvaltaa ei ollut mitään henkilökohtaisia ja perheen edun kannalta merkittäviä linkkejä Venäjän geopoliittiseen alueeseen ja entiskulttuuriseen yhteisöön. Tämä johti siihen, että investointi-ilmapiiri muodostui hyvin negatiiviseksi: nämä veivät jatkuvasti valtavasti pääomaa Venäjältä: vain oligarkien henkilökohtainen strategia saneli toimia. Henkilökohtainen strategia oli kiinteämmin yhteydessä lännen kanssa, tuskin koskaan Venäjän kanssa. Vuosina 1990-1998 pääomien pako Venäjältä oli noin 150 miljardia dollaria. Vuonna 2000 pääomaa pakeni oligarkien tarpeisiin 25 miljardia dollaria, vaikka Venäjällä poliittistaloudellinen tilanne oli vakiintunut ja investointi-ilmapiiri on parantunut kannustavaksi. Belkovsky kirjoittaa, että oligarkien järjestelmän keskeiset arvot ovat: hedonismi, rahan kultti vallan välineenä ja tahallinen piittaamattomuus oligarkien johtamien yritysten ulkopuolisista ihmisistä. Analyytikko käyttää nimitystä ”oligarkistinen autismi” (олигархический аутизм).


Hodorkovskin pidätys alkoi selvityksillä Murmanskin alueella toimivan kaivos- ja jalostusyrityksen yksityistämisen laillisuudesta. Pian tutkinnat tarkentuivat kavallukseen ja veronkiertoon, jota Jukos-öljy-yhtiössä oli harjoitettu Mihail Hodorkovskin määräysvallassa. Tärkeänä rikoskumppanina toimi Menatep-pankin hallituksen puheenjohtaja Platon Lebedev, joka pidätettiin 2. heinäkuuta 2003.


Esitutkinnassa tuli ilmeiseksi, että Mihail Hodorkovski loi organisoidun rikollisryhmän, jonka avulla hän otti petollisesti haltuunsa eri yhtiöitä ja myi näitä sopivaan hintaan välittäjien avulla. Jukosin tapauksen vastaajien luettelo sisälsi 30 henkilöä, joista useimmat olivat ulkomailla ja tavoittamattomissa. Oligarkistinen autismi osoittautui todelliseksi. Oikeudenkäynnissä Hodorkovski tuomittiin 9 vuodeksi vankeuteen hyvin vakavista rikoksista, joiden hyväksymisen puolesta ei pitäisi kenenkään ihmisen lausua puoltakaan sanaa. Oikeudenkäynnin näyttö osoitti, että hän oli syyllistynyt rikoslain vastaiseen törkeään petokseen erityisesti organisoidun ryhmänsä avulla. Hodorkovski oli myös järjestellyt rikoslain 33 artiklan vastaisiin toimiin. Tuo artikla kieltää ihmistä sekaantumasta rikokseen toimen yllyttäjänä ja avunantajana. Hodorkovski oli syyllistynyt myös törkeään kavallukseen organisoidun ryhmän avulla. Hän oli rikollisryhmänsä avulla aiheuttanut suuret omaisuusvahingot antamalla vääriä tietoja, syyllistynyt törkeään veronkiertoon. Hodorkovskin rikollisuuden tuomittavuutta arvioitaessa tuli ilmeisen hyvin näytetyksi oikeudelle, että hän oli syyllistynyt törkeisiin petoksiin ja kavalluksiin rikollisorganisaation perustajana, yllyttäjänä ja avunantajana. Näissä törkeissä toimissa oli yhtenä tärkeänä toimijana Hodorkovskin ja Jukosin turvallisuuspalvelujen päällikkö Aleksei Pitšugin (Алексей Владимирович Пичугин)


Aleksei Pitšugin – Hodorkovskin ja Nevzlinin veristen rikosten organisaattori


Aleksei Vladimirovitš Pitšugin sai tuomion 20 vuodeksi murhasta. Korkein oikeus kuitenkin palautti vuonna 2007 hänen tuomionsa uuteen oikeudenkäsittelyyn Moskovan käräjäoikeuteen. 6. elokuuta 2007 Moskovan kaupungin tuomioistuin tuomitsi Aleksei Pitšugin elinkautiseen vankeuteen hyvin vakavista rikoksista: murhista ja salamurhista.


Vladimir Petuhov (Влади́мир Арка́дьевич Петухо́в) oli entinen pormestari Neftejugansk –kaupungista (Нефтеюга́нск) Hanti-Mansin autonomisesta piirikunnasta. Tässä keski-Venäjällä sijaitsevassa hyvin nuoressa kaupungissa asuu noin 120 000 ihmistä. Kaupunki syntyi öljyntuotannon varaan 1960-luvulla. Petuhov valittiin vuonna 1994 kaupunginvaltuustoon ja 27. lokakuuta 1996 pormestariksi. Kaupungissa toimi kuitenkin Jukosin tytäryhtiö. Petuhov moitti toukokuussa 1998, että Jukos-yhtiö ei maksa verojaan. Suoraselkäisen pormestari ryhtyi nälkälakkoon: hän vaati rikosoikeudenkäyntiä verojenkierrosta 1996-1998 ja öljy-yhtiöltä palauttamaan valtavat verorästit. Öljy-yhtiö ei saisi enää puuttua myöskään Neftejuganskin kaupungin paikallishallinnon toimintaan. Viikon nälkälakon jälkeen Hansi-Mansian autonomisen piirikunnan kuvernööri lupasi ryhtyä tutkintaan. Vain muutama päivä myöhemmin aamulla 26. kesäkuuta 1998, kun Petuhov oli matkalla töihinsä jalkaisin, hänet ammuttiin konepistoolilla. Myös Petuhovin henkivartija haavoittui. Murha tapahtui Mihail Hodorkovskin syntymäpäivänä – syntymäpäivälahjana Jukos-yhtiön johtajalle, jota vastaan Petuhov oli noussut. Petuhovan vaimo Farida Islamova (Фарида Исламова) lähetti presidentti Boris Jeltsinille ilmoituksen, että murha on seurausta siitä, että mies halusi tarkistaa Jukosin verot ja maksut. Vaimon mukaan murhauttaja oli Hodorkovski, ei kukaan muu, vaikka Hodorkovski ei itse tekisi likaista työtä. Pormestarin murhan jälkeen Neftejuganskissa ihmiset kokoontuivat mielenosoitukseen Jukosia vastaan, yrityksen toimiston ikkunoita rikottiin ja vaadittiin rikostutkintaa murhasta (Heidi Hautala, Finrosforum, Suomen Pen ja Suomen Amnesty International eivät ole sytyttäneet kynttilöitä tämän rehdin pormestarin kuoleman muistolle ja rikostutkinnan vaatimista varten). Rikostutkinta ei edennyt vielä Boris Jeltsinin kaudella, kun Hodorkovski sai ostaa lähes kaikki toimijat. Sitä vastoin 19. kesäkuuta 2003 Jukosin sisäisen turvallisuuden päällikkö, Hodorkovskin ”kova koura” Aleksei Vladimirovitš Pitšugin pidätettiin. Murha suoritettiin Jukosin toisen osaomistajan, Hodorkovskin parhaan kaverin Leonid Nevzlinin määräyksestä. Pitšugin järjesteli asian toteutuksen. Leonid Nevzlin pakeni Israeliin.

Kuva: rehti pormestari Vladimir Petuhov


Hodorkovskin kova koura, Jukosin turvallisuuspäällikkö Aleksei Vladimirovitš Pitšugin sai myös tehtäväkseen järjestää nuoren ihmisoikeusaktivistin Olga Nikolaevna Kostinan (Ольга Николаевна Костина) murha.

Kuva: Hodorkovskin PR-päällikkö Olga Nikolaevna Kostina tiesi liikaa

Olga oli syntynyt vasta 27. elokuuta 1970 Moskovassa. Murhayritys tapahtui marraskuussa 1998, 28-vuotta vanha entinen PR-neuvonantaja oli toiminut suoraan Menatepin ja Mihail Hodorkovskin palveluksessa. Sittemmin Olga Kostina on toiminut ihmisoikeusliikkeen «Сопротивление» johtajana. Olga, Aleksei Aleksandrov ja Svetlana Vragova perustivat joulukuussa 2005 tämän järjestön tueksi rikosoikeudenkäyntien uhreille ja todistajille. Olga Kostina valmistui toimittajaksi maineikkaasta Moskovan valtion Lomonosovin yliopistosta. Hänen artikkeleitaan on julkaistu sekä Komsomolskaja Pravdassa että Pravdassa. Neuvokas ja energinen Olga Kostina aloitti PR-asiantuntijana ja tiedottajana vuonna 1992 Menatep-pankin hyväksi. Vuosina 1994-1995 hän oli Menatepin hallituksen puheenjohtajan Mihail Hodorkovskin PR-neuvonantaja. Hän erosi Menatep-pankista jouduttuaan konfliktiin Leonid Nevzlinin kanssa. Vuonna 1998 Olga Kostina oli yhä vallan huipulla, Moskovan pormestarin Juri Luzhkovin neuvonantaja ja vuodeta 1998 Moskovassa hallituksen suhdetoiminnan palveluksessa. Marraskuussa 1998 Olga Kostinan vanhempien ovella räjähti pommi. Epäilyt kohdistuivat Menatep-pankkiin. Heti räjähdyksen jälkeen Kostin ei osannut aavistaa, kuka olisi rikollinen. Sittemmin Olga Kostina arveli, että murhan takana oli Jukosin Aleksei Vladimirovitš Pitšugin. Tutkimukset tarkentuivat Jukosin turvapäällikköön. Käräjäoikeus arvioi miehen syyllisyyttä suljettujen ovien takana ja totesi näytön riittäväksi ankaraan tuomioon. Olga Kostinalle oli lähettty räjähdepommin avulla vakavat ”terveiset”.

Aleksei Vladimirovitš Pitšugin oli järjestämässä myös vuosina 1998 ja 1999 itävaltalaisen öljy-yhtiö Tomskneft johtajaa Jevgeni Rybiniä (Евгений Львович Рыбин) vastaan murhayritykset. Rybin oli joutunut Jukosin Hodorkovskin ja Platon Lebedevin kanssa vaikeuksiin neuvotteluissa, jotka koskivat velkojen takaisinmaksua. Yrityksen johto lausui hyvin hurjasti: ”tappakaa Rybin”. Ensimmäinen murhayritys oli marraskuussa 1998 ja toinen 24. maaliskuussa 1999 konepistoolilaukaus liikemiestä kohti. Jukosin johto oli tyytymätön Rybin toimiin, koska mies oli paljastanut raporteissa yrityksessä tehdyt varkaudet.

Hodorkovskin turvallisuuspäällikkö oli myös vuonna 2002 järjestämässä Tambovin (Тамбова) alueen yrittäjän Sergei Gorinin (Сергей Горин) ja tämän Olga-vaimon murhat. 20. marraskuuta 2002 Sergei ja Olga joutuivat sieppauksen kohteeksi. Aseistuneet naamioituneet miehet murtautuivat heidän tiloihinsa. Kuusi kuukautta myöhemmin 3. huhtikuuta 2003 Olgan äiti kirjoitti kirjeen Jukosin johtajalle Mihail Hodorkovskille ja tiedusteli, miten Olga liittyy miesten asioihin. Gorin piti 1990-luvulla alueella rahoitus- ja rakennusalan firmaa ”Algoritmi” («Алгоритм»). Sergei Gorin pääsi jopa Menatep pankin paikalliseen johtoon, kunnes joutui erotetuksi. Tutkintaa varten Igor Korovnikov ja hänen jenginsä pidätettiin. Kuulusteluissa Igor Korovnikovin porukasta joku tunnusti, että he olivat kollegojensa kanssa tekemässä räjäytyksen Moskovassa muutama vuosi aiemmin. Kyse oli marraskuusta 1998, kun Moskovan pormestarin lehdistöpäällikön Olga Kostinan – Menatepin entisen PR-päällikön – asunnon eteisessä räjähti pommi. Tappaja, entinen miliisi Vladimir Šapiro (Владимир Шапиро) tunnusti toukokuussa 2007 Moskovan kaupungin tuomioistuimessa, että tappojen tilaaja oli Hodorkovskin lähimmät apulaiset Pitšugin ja Nevzlin. Tapot suoritti käytännössä ”Volgogradin tappajat” Tsigelnik (Цигельник) ja Rešetnikov (Решетников). Šapiro tunnusti tammikuulta 1998 Valentina Kornejevan (Валентина Корнеева) murhan. Todistusten perusteella tuli selväksi, että Jukosin turvapäällikkö Aleksei Pitšugin oli tärkeässä roolissa Jukosin tai Menatep pankin tilaamissa murhissa. Šapiro tunsi henkilökohtaisesti Gorinin. Šapiro kertoi myös rikollisen Tsigelnik (Цигельник) puheista Neftejuganskin pormestarin Petuhovan murhasta. Järkyttävää oli oikeudenkäynnissä saatu selvyys, miten Jukosin rikollinen toiminta oli sidottu Volgogradin roistoihin. Šapiro oli itse tavannut Gorinin jo vuonna 1978 Volgogradissa, minkä jälkeen Gorin toimi hänen palveluksessaan ”freelancerenia”. 90-luvun alussa vanhat ystävykset viettivät yhdessä syntymäpäiviään, perhejuhliaan ja vapaapäiviään.


Aleksei Vladimirovitš Pitšugin on Gorinin nuorimman pojan kummisetä. Igor Korovnikov tunnusti vankilassa, että vähän ennen katoamistaan Sergei Gorin oli ojentanut hänelle asiakirjoja, joissa näkyi kuvia henkilöistä, jotka olivat osallisia Olga Kostinan murhan yritykseen. Gorinin pariskunnan ruumiita ei ole koskaan löydetty. Aleksei Peshkun (Алексей Пешкун), Gorinin kuljettaja vuodesta 1998, tapasi toistuvasti Aleksei Vladimirovitš Pitšuginia Moskovassa. Gorinin ja Pitšuginin välit heikentyivät voimakkaasti erityisesti Jevgeni Rybinin murhayrityksen jälkeen. Peshkun kysyi Gorinilta, miten Rybin onyhä elossa. Tämä oli järkyttynyt. Peshkunin mukaan Gorin oli saanut jo 300 000 dollaria. Gorin matkusi Moskovaan ja tapasi Pitšuginia. Peshkunin mukaan Gorin pelkäsi avoimesti henkensä puolesta jo vuonna 2002 useita kuukausia ennen traagista katoamista.

Valentina Kornejeva (Валентина Корнеева), moskovalaisen Phoenix (Феникс) –yhtiön johtaja murhattiin 21.1.1998 asuntonsa oven eteen. Kornejeva oli toiminut myymäläpäällikkönä jo Neuvostoliiton joukkoja varten Saksassa. 90-luvun alussa hän palasi Moskovaan ja perusti Phoenix-yhtiönsä. Hänen hallinnassaan oli useita ruokakauppoja. 90-luvun puolivälissä Menatep-pankin toimisto oli aivan naapurustossa. Pankki olisi halunnut ostaa Valentinan kaupan kiinteistön Pokrovkan kadulla numero 8, mutta tämä kieltäytyi myymästä huoneistoa. Phoenix pääsi Menatepin kanssa sopuun lunastushinnasta. Syksyllä 1997 Valentina Kornejeva pyysi Sergei Gorinia ja Jevgeni Nazarenkoa esittelemään itsensä Jukosin turvallisuusviranomaisille, joiden johtajana toimi Aleksei Vladimirovitš Pitšugin. Oikeudessa kuultujen todistajien mukaan Jukos-öljy-yhtiö turvallisuusviranomaiset opastivat Valentina Kornejeva talletusten tekemiseen Menatepiin: naisyrittäjä joutuisi väkivallan kohteeksi, mikäli ehdotuksiin ei suostuta. 21.1.1998 Kornejeva ammuttiin. Mihail Ovsjannikov (Михаил Овсянников) ja Vladimir Šapiro saivat murhasta 5000 dollaria ja upean maastoauton Hyundai Galloper.

Hodorkovskin ja Nevzlinin likaisten tekojen organisaattori Pitšugin oli järjestämässä myös kesällä 1998 Mentape-yhtiön entisen työntekijän, Rospromin – liittovaltion teollisuusviraston - bisnesjohtaja Sergei Kolesovin (Сергей Колесов) pahoinpitelyn. Hänet hakattiin ja ryöstettiin. Pitšugin saattoi myös tappouhkauksen liikemiestä, moskovalaisen Cyber Clubin pääjohtajaa Sergei Lobikovaa vastaan.


Hodorkovskin ja Nevzlinin likaisten tekojen organisaattori Pitšugin on saanut toki myös myötä tuntoa: Euroopan neuvostossa Sabine Leutheusser-Schnarrenberger arvioi raportissaan, että Pitšuginin tapaus oli ”poliittinen”. Joulukuussa 2009 Vladimir Putin sanoi, että Pitšuginin rikokset ovat tehty isäntiensä ohjauksessa ja hyödyksi. Jukosin ja Hodorkovskin turvapäällikkö ei ollut itse päähirviö murhissa.

- - - -