Juha Molari Юха Молaри: Minä annan anteeksi sinulle, Jessikka Aro

Kuvassa Naton kokouksessa Georgiassa Jessikka Aro puhuu hirveitä loukkaavia salaliittoteorioita FSB:n proxy-hyökkäyksistä, kun suomalaiset tavalliset kansalaiset ovat arvostelleet hänen tarinoitansa. Hän kirjoittaa ja tukee myös loukkaavaa kirjoittelua omalla Facebook-sivullaan, kuten on jälleen käynyt ilmi joulukuussa 2019.

Psykologi lietsoo vainoharhaisuutta

Työelämäpsykologi Juho Toivola, Elisan kasvuliiketoimintojen henkilöstöpäällikkö, lähetti 28. marraskuuta 2019 klo 10:51 postauksensa ”älyttömästä maailmasta” Jessikka Aron Facebook-sivustolle.

Psykologi herjaa siinä ”älyttömän maailman” ihmisiksi ”kaiken maailman tiinakeskimäet ja muut ammattitrollit”. Psykologin mukaan nämä olisivat esittäneet ”epäsuoria uhkauksia” Aroa vastaan.

Psykologi Juho Toivolan postauksessa on kuvakaappaus Tiina Keskimäen twitter-tekstistä, jossa minut oli tägätty, merkitty vastaanottajaksi. Twitter-tekstin vastaanottajana olisin kuitenkin syyllistynyt kaikkeen siihen pahaan, mitä Jessikka Aron Facebookissa ylipäätänsä ihmiset voivat ihmisen syyksi keksiä. Itse en ollut siis kirjoittanut sanaakaan.

Toivola ei määrittele käsitteiden ja sosiologian tasolla, mitä hän tarkoittaa sanalla "ammattitrollit", mikä sana näyttäisi varattu minua varten, koska Tiina Keskimäki oli määritelty siinä edellä. Tuo ilmaisu on erittäin loukkaava ja valheellinen.

Kysehän oli alunperin siitä, että suomalaisena superjulkkiksena Jessikka Aro oli tunnetusti äänekkäästi lehtihaastatteluissa ja sosiaalisessa mediassa valittanut lapsettomuuttansa ja lapsettomuushoitojen kalleutta.

Aron mahdollisen miehen tai naiskumppanin asenteita lastenhankintaan ei ole käsitelty noissa valituskertomuksissa. Aro on itse puhunut vain ”kumppanista”, mutta ei koskaan miehestä, joten kumppanin sukupuoli jää epäselväksi ja sen myötä lastenhankintatapa.

Joka tapauksessa keski-ikäiseksi vanhentunut Aro piti lapsettomuuttansa raskaana ja syyllisti kaikenlaiset kriitikot siihen stressiin, ettei lapsen saaminen onnistu.

Tiina Keskimäki arvioi lapsensaamista oman kokemuksensa valossa, kuinka stressi on raskaana olevalle äidille riski. Tämä omakohtainen kova muisto ja sen mukainen opetus tulkittiin kuitenkin tietyissä piireissä pahatahtoisimmalla mahdollisella tavalla.

Psykologi Toivola ei yrittänyt ammatillisesti tulkita sitä, kuinka Keskimäki toi ilmi oman traumaattisen muistonsa stressaavista hetkistä oman lapsensa syntymän aikana.

Kristiina Saraneva on kirjoittanut Psykoterapia-julkaisussa vuonna 2008 Sigmund Freudin traumateoriasta ja Nachträglichkeit-ilmiöstä. Ammattilaisena Toivolan olisi pitänyt tunnistaa Keskimäen teksteistä syvempiä taustoja, mutta hän valjasti tuon omakohtaisen tekstin ”uhkaukseksi” Aroa vastaan. Pidän psykologin tarjoamaa tulkintaa vastuuntunnottomana, sillä Aro on jo muutoin ylikorostuneen epäluuloinen ja pelokas, mikä tuskin on kenellekään jäänyt epäselväksi.

Surullista on Toivolan vilpillisyys psykologina, mutta surullista on myös Jussi Parviaisen osallistuminen Aron "lohdutteluun" ilman että hän olisi tuonut mitään totuudellisuutta tai sivistystä vainoharhaisuuden syöksykierteeseen. Kukaan ei edes yritä pysäyttää pelkokerrointa. Olen opettanut Jussille keväällä 2016 tuon Freudin käsitteen "Nachträglichkeit", josta Jussi innostui ja kirjoitti sen oikein muistiin paperille. Nyt olisi ollut tilaisuus myös ymmärtää käsitteen merkitys käytännössä ja käyttää osaamista keskustelun sivistämiseksi.

Tulkitsen siis, että Tiina Keskimäen twitter-viesti oli ulkopuoliselle osittain epäselvä ja hämmentävä, koska hän purki omia muistojaan. Hän ei kuitenkaan edes yrittänyt esittää uhkausta Jessikka Aroa tai tämän haaveiltua lasta vastaan. Näin ovat myös muualla eräät tolkulliset ihmiset ymmärtäneet, kun heillä ei ole ollut itsetietoista pahan tulkitsemisen pakkoa.

Twitterissä oli merkitty minut vastaanottajaksi Tiina Keskimäen tekstille. Tekstin saapumisen johdosta reagoin viestiin ja totesin sen antavan pahatahtoiselle ulkopuoliselle ihmiselle ikävää aineistoa väärinkäsityksiin, jos ilkeä ihminen niin tahtoisi etsiä.

Korostin, että Tiina haluaa ilmaista omaa rauhanomaista osallistumista kaikkiin tilaisuuksiin niin kuin on tähänkin saakka. Minua tämä keskustelu ei innoittanut näkemyksieni enempään ilmaisemiseen.

Eipä siis yllätys, että psykologi Toivola tai kukaan muukaan ei Jessikka Aron Facebookissa ilmaise mitään lausetta tai sisältöä, jota olisin esittänyt hyvää tai pahaa Twitterissä. Niitä pahoja lauseita ei ylipäätänsä ole!

”Molari pakkohoitoon”

Lausumatta mitään aihepiiristä, pelkästään twitterissä merkittynä vastaanottajana, saan kuitenkin hurjia tuomioita Jessikka Aron Facebookissa!

Kukaan ei ilmaise yhtään sisältöä, mikä innoittaa heidät minut tuomitsemaan, mutta tuomiot ovat rajuimmasta päästä.

Päivän mietittyään psykologi Toivolan arvion jälkeen Helsingin kaupungin tilakeskuksen projektijohtaja Veikko Saukkonen esittää rajun vaatimuksen:

”Molari pitäisi saada pakkohoitoon”.

Valtiorahoitteisen Ylen sairaslomalla oleva tietokirjailija Jessikka Aro ilmoittaa tykkäämisensä pakkohoitoon saattamisesta.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen on kirjoittanut Lääkärikirja Duodecimissa 30.11.2018 tahdosta riippumattomasta psykiatrisesta sairaalahoidosta, ”pakkohoidosta”.

Pakkohoitoa varten edellytetään kolme edellytystä samanaikaisesti:

Henkilön on oltava mielisairas eli psykoottinen.
Henkilö on mielisairautensa hoidon tarpeessa siten, että hänen hoitoon toimittamatta jättämisensä olisi vaaraksi terveydelle tai turvallisuudelle.
Mitkään muut mielenterveyspalveluiden vaihtoehdot eivät sovellu käytettäviksi.

Mielisairaudella tarkoitetaan vakavaa mielenterveyden häiriötä, johon liittyy selvä todellisuustajun häiriintyminen. Tällaisina häiriöinä pidetään deliriumia, skitsofreniaa, harhaluuloisuushäiriöitä, psykoottisia masennustiloja, vakavaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, dementian vaikeimpia ilmenemismuotoja sekä muita psykoottisia tiloja.

Kun otetaan huomioon se seikka, että en ole koskaan ollut mielenterveyspalvelujen potilas (asiakas), en ole koskaan tarvinnut turvautua edes unilääkkeisiin tai psyykelääkkeisiin, niin pakkohoidon vaatiminen on loukkaavaa kuuluisalta tutkivalta journalistilta. Hänen sivustollaan on kuitenkin satamäärin yleisöä.

Ainoa ”lääke”, jota syön sydänlääkärin kehotuksesta, on 100 mg disperiini. Tämä disperiini on ihan tarpeellinen, sillä minulla veri tulee helposti melko vahvaksi. Disperiini auttaa, ettei veritulppia syntyisi. En kuitenkaan syö sitä ihan joka päivä.

Elämäni kaikkien kohtaloiden keskellä olen säilyttänyt aina työkykyni ja kyvyn huolehtia itsestäni. Siis aivan kaikissa tilanteissa.

Tietysti on myönnettävä, että olen päässyt varsin helpolla enkä ymmärrä sen takia muiden ihmisten stressiä riittävästi.

Suurin kiitos "stressin ja vastoinkäymisten" (sikäli kuin niitä on ollut) sietokyvystä on lausuttava isälleni ja äidilleni, joihin olen koko elämäni ajan voinut säilyttää erinomaiset suhteet. Monista eri syistä näin ei ole kaikilla mahdollista suhteessa vanhempiinsa ja siksi ymmärrän, että vastoinkäymisissä hätäännytään henkisesti suhteettomasti, työkyky ja itsestä huolehtiminen laiminlyödään.

Viimeiset useat vuodet olen työskennellyt wc-siivoojana enkä ole tarvinnut yhtään sairaslomapäivää ”stressin” tai ”nuhan” tai minkään syyn tähden tässäkään työssä.

Joskus pari vuotta sitten talvella oli vähän raskasta, kun raha ei silloin riittänyt bussilippuun ja juoksin aamuyöllä siivoamaan. Juokseminen alkoi tuntua ikävältä, kun räntäsade kasteli myssyn, vaatteet ja kengät. Paluumatkaa varten piti olla repussa vaihtovaatteet. Niin reppu oli melko raskas. Matkaa oli kuitenkin tehtävä jalkaisin aamuyöllä yhteensä 30 kilometriä sen ansaitsemiseksi, että saan tohtorin ja tradenomin tutkintojen jälkeen noin 10-15 euroa nettona päivässä ansiotuloja. Luulen, että moni muu olisi tuntenut vähän masennusta. Suru ei ole samaa kuin masennus.

Minulla on aviovaimo. Minä en kärsi lapsettomuudesta enkä toki ymmärrä senkään vuoksi niitä tuskia, joita tulee psyykeelle keski-ikäisellä naisella.

Eräs syy hyvään mielenterveyteeni on siinä, että en ole koskaan käyttänyt päihteitä, en alkoholia, en tupakkaa, en huumeita.

En juo edes kahvia tai teetä; en tarvitse niitä, vaan herään melko pirteänä kello 3:30 tai 3:34 aamuyöllä töitä varten ilman piristeitä. Vain muutaman kerran vuodessa saatan juoda coca colaa tai pepsiä juhlassa. Myös coca colan olen ostanut muutaman kerran vuoden 2019 aikana (erityisesti syksyllä 2019 kun juoksukuntoilussa on ollut ongelmia) perjantaisin, kun työviikko on ohi ja haluan nauttia hiukan: olen "vapaalla" istuen television ääressä kotona ja juon lasillisen Pepsiä.

Vuonna 2018 en juonut yhtään kertaan virvokejuomia, en syönyt suklaata, en jäätelöä enkä karkkeja. Sellainen terveellinen vuosi on tulossa myös vuodesta 2020! Kyse on terveellisestä hauskasta elämästä, ei ehdottomuudesta, vaikka joku voi toisin ajatella. Tunnen vatsassani, mikä tuntuu hyvältä elämälle. Kuntoilen joka päivä, peseydyn päivittäin, pidän itseni siistinä.

Olen aivan tyytyväinen, usein jopa onnellinen, vaikka köyhyydessä elänkin ja rahattomuus rajoittaa elämäntapojani.

Minulla ei ole kognitiivisia ongelmia oppimisen esteenä, vaan olen suorittanut hyvin kaikki tutkintoni hyvin arvosanoin. Oppiminen ei ole vaikeaa.

Tietysti on loukkaavaa, että tällä tavalla normaalia tervettä ihmistä vaaditaan "pakkohoitoon".

Aron Facebook – ilkeiden ihmisten kokoontumispaikka

Luonnollisesti pakkohoidon vaatiminen on kunnianloukkaus. Pahuus ei jää edes tuohon vaatimukseen, vaan Aron Facebook on saamani aineiston mukaan suoranainen pahatahtoisten ihmisten kokoontumispaikka.

Jessikka Aron kaverina valtiotieteiden maisteri, tietokirjailija ja kulttuurivaikuttaja Torsten Brander nostaa kauhistuksensa esille: ”On joukossa entinen Pohjan kirkkoherrakin!”

Brander ei yritä edes lukea, mitä olisin oikeasti kirjoittanut, jos olen ylipäätänsä mitään kirjoittanut, vaan twitterin tekstin vastaanottajaksi tägättynä olisin jo erittäin paha.

Branderin kauhistukseen liittyy Tuusulan kokoomusherra Kalle Maurola, joka on jo aiemmin intoutunut solvaamaan ulkonäköni ja älyni puutetta, sillä hänellä on sitä kaikkea runsaasti.

Mukana on myös mm. vihakirjoituksia valvova teologi Pirre Hytönen ja biisintekijä Henrik Rothsten. Ari Kivimäki lausuu, että ”Keskimäen ja Molarin operatsia saisi siirtyä vankilan seinien sisään”, mistä Kirkon ulkomaanavun ex-työntekijä Matti Ridanpää ja Omnian koulutussuunnittelija Anu-Riikka Kyttälä tykkäävät. Kukaan ei näe tarvetta tarkastaa, olenko jotakin edes kirjoittanut ja mitä pahaa olisin tehnyt.

Virossa asuva kapteeni evp. Antti-Pekka Mustonen löytää solvaamista: ”Pahan pappi vielä rivissä”, mistä myös Marko Enqvist innostuu tykkäykseen. Matti Ridanpää kehittääoomalaatuisen salaliittotarinansa ”katkeroitumisesta” ja viittaa Mehtälään (jota en todellisuudessa tunne):

”Tauno Mehtälä ja Juha Molari ovat samanlaisia yksinäisiä kostajia, jotka ovat sitten löytäneet toisensa. He ovat epätoivoisia, eikä heillä ole enää mitään hävittävää”.

Jessikka Aro juhlavasti lausuu 5. joulukuuta Facebookissa, että ”täällä seinällä ei hyväksytä minkäänlaista vihapuhetta, henkilöön käyvää nimittelyä, yksityiselämän loukkauksia, uhkaavaa kielenkäyttöä eikä muuta sellaista – ketään ihmistä kohtaan”.

Miksi annan anteeksi Jessikka Arolle?

Martti Luther saarnasi ahtisaarnassaan anteeksiantamisesta ja sen mukaan yritän itsekin ymmärtää, että Jessikka on stressaantunut, hänellä on omat vikansa, jotka hän näkee tai ei näe kiistäessään pahuutensa. Pahimmillaan ihmisen häiriöt ovat silloin, kun hän ei kykene itseensä kohdistuvan pelon takia niitä kohtaamaan, vaan kiistää ja heijastaa ne ulospäin vainoharhaisuutena.

”Sanalla sanottu, se on, niinkuin pakanatkin ovat sanoneet: jokaisella on oma vikansa ja virheensä, jota hänen täytyy kantaa”, Luther saarnasi.

”Herra Kristus, niinkuin ainakin oikea pappi, jonka nyt piti virkaansa toimittaa, rukoili niiden edestä, jotka Hänet ristiinnaulitsivat sekä kaikkein viheliäisten syntisten edestä, ja sanoi: Isä, anna heille anteeksi, sillä eivät he tiedä, mitä he tekevät.”

Vapahtajaamme Herraa Jeesusta seuraten rukoilen Jessikka Aron puolesta ja annan hänelle anteeksi, vaikka hän ei ole anteeksi pyytänyt. Kenties Aro ei täysin ymmärrä ”innostumistaan”.

Ahtisaarnassaan Martti Luther opetti kahdenlaisista syntisistä:

”Muutamat tietävät väärin tekevänsä, mutta tekevät niin kuitenkin rohkeasti, sulasta pahuudesta ja kateudesta, tiettyä jumalallista totuutta vastaan”.

Luther kertoi kristillisen vakaumuksen mukaisesti, että nuo edelliset syntiset saavat Jumalalta tuomionsa.

”Toiset syntiset tekevät syntiä tietämättänsä - - - Sellaisia syntejä kannamme me kaikki kaulassamme ja tulemme huokeasti ja huomaamatta temmatuiksi niihin, lankeemme myös toisinansa pelosta, niinkuin Pietari, toisinansa varomattomuudesta ja heikkoudesta, toisinansa uhkarohkeudesta. Sellaiset synnit on Kristus kantanut mukanansa ristin päälle ja niiden edestä rukoillut; sillä ne ovat paljaita ja alastomia syntejä, jotka eivät ole armoa vastaan, kuin ne vaan tunnetaan, tunnustetaan ja anteeksi anotaan”.

Minun tarkemmin arvioitavaksi ei kuulu se, mikä on Jessikka Aron synnin laji, ensimmäinen vai toinen, mutta luotan siihen, että hänen herjauksensa eivät vie minulta autuuttani, ne eivät järkytä onnellista elämääni.

Olen saanut kehotuksia ja ohjeita, kuinka voisin tehdä rikosilmoituksen tai viedä asia suoraan käräjäoikeuteen. Minulla ei ole omalääkärin tavoin työskentelevää omapoliisia. En suuremmin luota järjestelmän toimivuuteen. Olen nähnyt riittävän monta kertaa epärehellisyyden.

Sen vuoksi en käänny järjestelmän puoleen, vaan jätän Aron pahat puheet Jumalan tietoon: antaa Hänen tahtonsa tapahtua eikä minun tarvitse enemmän murehtia asiaa.

Jessikka Aron sanoista suurempi murehtiminen poliisitutkintaa ja oikeudenkäyntiä varten tässä edellä kerrotussa tapauksessa ei ole enää kiinnostavaa. Hän ei ole ylipäätänsä kiinnostava journalistina. Pidän kokonaan muita ihmisiä niin laatujournalismin edustajina kuin Venäjän (infosodan) tuntijoina.

Näistä edellä kerrotuista syistä olen päättänyt antaa Aron intoilla omissa pahoissa sanoissaan, mutta minä annan silti anteeksi, vaikka hän ei niitä pahoja sanoja anteeksi pyytäisikään.

Anteeksiantoni ei koske niitä rikosilmoituksia, jotka olen jättänyt poliisille aiemmista valheistasi ja loukkauksistasi minua vastaan.

Jälkikirjoitus.

Kiitän valveutuneita kansalaisia aineistosta, jota sain sähköpostissa. Kiitoksia jo etukäteen, jos saan vastaavaa kiinnostavaa aineistoa yhteiskunnan ilmiöistä ja julkisuuden henkilöistä.

Terveisin,