Statcounter

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Ihan syntiset, huonot ja alhaiset tulevat Pohjaan seurojensa pitoon

Körtit-sana tulee hiukan halventavasta ilmauksesta, jolla viitattiin heränneiden mustaan takkiin ja sen takinliepeisiin (ett skört). Körttiläiseen alatien kristillisyyteen sopii, että heränneet ovat ottaneet itselleen jopa halventavan nimityksen, pitäen sanaa ihan kauniina. Körtit tietävät kaunistelematta ja selittelemättä, että ihminen on kelvoton ja raadollinen. Siksi sanomaa Kristuksesta veisataan ja julistetaan tomun tasalta välttäen turhamaista itsensä ylistämistä. Alatien kristillisyydessä opittiin vuosikymmenien ja satojen aikana sekin, että itsensä ylistäjä saattaa olla mitä pahin nöyryyden kerjääjä, koska tuo kristitty tietää nöyryyden olevan paras ominaisuus. Niin körtit ovat hyvin oppineet veikeiksi ja hauskoiksi nauraen yhtä hyvin omalle nöyryydelleen kuin ansiollisuudelleenkin. Ihminenhän pelastuu yksin armosta.

Kristinuskon paradokseja – vastakohtia – on, että kristitty on samalla kertaa syntinen ja vanhurskas, kelvoton ja kelvollinen, saastainen ja pyhä. Hän on myös samalla kertaa heikko ja voimakas. Nämä eivät ole pelkkiä sanontoja, vaan jokapäiväistä kipeää totta jokaisen kristityn elämässä". (Erkki Leminen, Sana 13.10.1981).

Tämä virsi 382 “Sinuhun turvaan, Jumala” oli herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen (k. 1852) mielivirsi. Joonas Kokkosen oopperan Viimeiset kiusaukset huomattavin melodinen aihe tulee myös tästä virrestä. Virren kirjoitti kuitenkin jo 1600-luvulla ruotsalainen runoilijapiispa Haqvin Spegel, joka ennen piispan virkaansa toimi Gotlantissa ja kirjoitti virsiä. Virressä kerrotaan komeasti Jumalan varjeluksesta ja suojeluksesta, mutta kuitenkin komeiden lupausten välissä muistetaan kavalan sielunvihollisen tahtoneen peittää Jumalan kasvot, heittää ahdistettu ja kiusattu epätoivoon. Juuri tällainen alatien kiusattu kristitty saa Herran siunauksen. Herra uudistaa toivon ja voiman.

Aleksis Kiven päivänä sunnuntaina 10. lokakuuta 2010 kello 12 on Pohjan Pyhän Marian kirkossa ”körttipyhä”, heränneiden kirkkopyhän messu, kirkkokahvit ja körttiseurat. Rovasti Veli-Matti Hynninen toimittaa jumalanpalveluksen. Raaseporin alueen heränneet kokoontuvat seurojen pitoon ja seurakunta kokonaisuudessaan on tervetullut paikalle.







- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

tiistai 5. lokakuuta 2010

Toistaiseksi syytön Simo Lauri Pietiläinen ei saa yli 2 vuotta vankeutta

Suomen ulkoministeriössä kasvaa jännitys. Jännitys koskee sitä, millainen rangaistus voisi ehkä tulla Simo Pietiläiselle. Toistaiseksi hän on syytön, mutta syyte on saapunut niin häntä kuin Paavo Salosta vastaan. Minulla on näyttöä myös siitä, että ulkoministeriömme koneilta on saavuttu useita kertoja myös tähän blogikirjoitukseen.

Moraalista paheksuntaa tai ymmärrystä voidaan esittää jo tässä vaiheessa, vaikka oikeus ei ole istunut Suomessa. Eettinen harkintahan ei ala eikä lopu vasta oikeussalissa. Asiasta on käyty "suomalaisesta" näkökulmasta käsin paljon keskustelua ja mielipiteen muokkausta. Värikkäitä kuvauksia Rimman vaarallisuudesta on levitelty jo ensimmäisistä kiistan päivistä alkaen. Länsimaisessa yhteyskunnassa on ihanteena yhtälaiset hartijat molemmille osapuolille, mutta tällä kertaa toisen osapuolen näkemyksiä ei ole siedetty julkisuudessa. Joitakin blogeja on jopa suljettu sillä perusteella, että toisen osapuolen kokemukset on tuotu esille. Ilmeisesti Suomessa on sallittu venäläisen osapuolen ja järjestelmän parjaus, muttei puolustuspuheenvuorot tämän osapuolen hyväksi?

Venäjän federaation apulaispääsyyttäjä V.Y. Grinn on lähettänyt pyynnön 20.4.2010 Dnro 82/1-4541-09 syytteensiirrosta Suomen tasavallan oikeusministerille, josta asia on edennyt edelleen valtakunnansyyttäjävirastoon. Yleisen muun hälyn ei pitäisi antaa nyt peittää piiloon tätä varsinaista jännitystä, joka UM:ssa vallitsee. Kaikki tietävät Suomessa ja Venäjällä, että Salosten perhetragedia on ollut ison uskontotaistelun ja ortodoksista kirkkoa vastaan viritetyn disinformaation kohteena Suomessa. Em. aatteellisista vastenmielisyyksistä ja sympatisoista riippumattomat jännittävät oikeustapahtumat odottavat nyt myös asianosaisia ja suurta väestöä lähitulevaisuudessa.

Rahalla ostetut rikoksentekijät

Syytteessä koskeva asia lähti siitä, kun 12.4.2009 noin kello 8:30 Paavo Salonen otti haltuunsa Anton Salosen Nizhni Novgorodin alueen Balahnan kaupungin ulitsa Rjazanov 1:ssa sijaitsevan talon porraskäytävästä nro 1. Evgeni Derksen sulki Rimma Saloselta tien sallimatta estää Paavo Salosen menettelyä. Vitali Brygin ja Dmitri Hudashov pidättelivät Rimmaa eväten häneltä mahdollisuus puolustaa lasta rikolliselta hyökkäykseltä. Viktro Brygin oli saanut rikoksen avustamisesta 3000 rupla, josta Vitalille jaettiin 500 ruplaa ja Dmitrille 500 ruplaa.

Konsuli lähti lopullisesti 10.5.2009 kello 13:22 pois Venäjän Federaatiosta

Venäjän syyttäjävirasto esittää syytteessä, josta syytteensiirto on Suomen valtakunnansyyttäjävirastossa, että 8.5.2009 kello 20.23 Paavo ja Anton olivat Suomen tasavallan Pietarin-pääkonsulaatin konsuli Simo Pietiläisen kuljettaman, diplomaattikilvin varustetun farmarimallisen Audi A 6 (rek. nro 069 D 131-78) auton takatilassa, ilman Venäjän federaation laissa määrätyssä järjestyksessä hankittua asianmukaista lupaa Venäjän federaation valtiorajan ylittämiseen ja vastoin kieltoa viedä alaikäinen Anton Salonen maasta laittomasti ylitse Venäjän federaation valtiorajan Leningradin alueen Viipurin piirissä sijaitsevassa Torfjanovkan rajaylityspaikassa. Vietyään Haminaan, konsuli Pietiläinen palasi takaisin Pietariin.

10.5.2009 kello 13:22 konsuli lähti lopullisesti Venäjän Federaatiosta pois, tuolla kertaa Suomeen. Olisin minä toki voiton päivää fasisteista muistanut aivan toisessa hengessä kuin jättäen tuolla tavalla lopulliset jäähyväiset Venäjälle!


18.12.2009: riittävä näyttö Suomen kansalaisten asettamiseen syytteeseen

Esitutkintaviranomaiset ja syyttäjät kävivät monivaiheista päätöksentekoa prosessin kulusta Venäjällä, kunnes lopulta syytteensiirto saapui myös Suomeen. Venäjän federaation syyttäjäviraston tutkintakomitean päätutkintahallinnon henkilöön ja yleiseen turvallisuuteen kohdistuviin rikoksiin liittyvien erityisen tärkeiden asioiden tutkintahallinnon toisen osaston tutkija, oikeusneuvos M.O. Lomonosova käsitteli rikosasiasian 201/383096-09 aineistot ja totesi 18.12.2009 Moskovassa, että tarkasteltavassa rikosasian tutkinnan myötä on saatu siinä määrin riittävä näyttö, että syntyi peruste asettaa Suomen tasavallan kansalainen Paavo Salonen syytteeseen. Syyte tuli myös Simo Pietiläiselle.

Kaappaus, avunanto rikoksessa ja valtiorajan laiton ylittäminen

Rikoksen tekemiseen Salonen otti mukaansa erään tuttavansa, jonka nimi jätettäköön mainitsematta, koska kumppanin nimi ei ole ollut tähänkään saakka julkisuudessa. Menettelyllään Paavo Salonen syyllistyi Venäjän federaation rikoslain 126 artiklan 2 momentin a) ja e) kohdissa tarkoitettuun rikokseen eli ennalta sopineen henkilöryhmän tekemään alaikäiseksi tiedettyyn henkilöön kohdistuvaan ihmisryöstöön (kaappaukseen). Simo Lauri Pietiläistä syytetään Venäjän federaation rikoslain 33 § 5 momentissa (avunanto rikoksessa) ja 322 § 1 momentissa tarkoitetusta rikoksesta (valtiorajan laiton ylittäminen).


Venäjän rikoslain 322 § 1 momentin rikkomisesta rangaistaan enintään kahden vuoden vankeudella. Suomen rikoslain rangaistussäännöstä ilmeisin kohta on valtionrajarikos (RL 17:7) ja virkavelvollisuuden rikkominen (RL 40:9). Tuolla tavalla rikottiin Venäjän federaation valtionrajasta 1.4.1993 annetussa Venäjän federaation laissa nro 4730-1, ulkomaan kansalaisten oikeudellisesta asemasta Venäjän federaatiossa 25.7.2002 annetussa federatiivisessa laissa nro 115-FZ ja Venäjän federaatiosta lähtemiseen ja Venäjän federaation saapumiseen liittyvistä menettelyistä (viisumista) 15.8.1996 annetussa federatiivisessa laissa nro 114-FZ määrättyjä vaatimuksia.

Tuskin enimmäisrangaistukset

Tapahtumien kulkua on pohdittu jo moraalisesti jokaisessa bensa-aseman baarissa ja muuallakin Suomessa ja Venäjällä. Moraalisen keskustelun loppuminen olisi huolestuttavaa mielipidediktatuuria, jolloin vain toinen osapuoli sanelisi, onko lupa ajatella tapahtumien kulkua myös äidin näkökulmasta tms.

Venäjän syyttäjäviraston tutkintakomitean päätutkintahallinto kuvailee, miten Pietiläisen avunanto käsitti rikoksentekovälineen eli oman diplomaattirekisterikilvin varustetun auton antamisen rikolliseen käyttöön ja Venäjän federaatio valtionrajan ylittämisen esteen eli maasta lähteville, diplomaattista koskemattomuutta nauttimattomille ulkomaan kansalaisille tehtävän rajatarkastuksen välttämisen. Simo Pietiläistä uhkaava rangaistus ei ole välttämättä kyseisen momentin enimmäisrangaistus. Ei ole myöskään samaistettavissa "syytöstä" ja "tuomiota" toisiinsa.

Sama on sanottava myös Paavo Salosen osalta, jonka tuskin tarvitsee odottaa pahimmassakaan tapauksessa vuoteen 2025 vapautumistaan, tuomiokaan tuskin ennättää vuoden 2010 puolella. Harvoin tuomiot annetaan ankarimman mukaan, etenkään tällaisissa tapauksissa, joissa on mukana syvästi inhimillinen aspekti (oma poika). Venäjän lain mukaan ihmisryöstöstä (kaappaus) on säädetty vankeus kuudesta vuodesta viiteentoista vuoteen. Syytetyt ovat toistaiseksi syyttömiä. Otaksuttavasti Pietiläinen kokee itsensä koskemattomaksi, mitenkä muuten hän olisi ryhtynyt toimiinsa: ehkä hän uskottelee diplomaattisena ex-edustajana olevansa myös vapaa kaikista tuomioista mainitussa asiassa. Näiden mainittujen asioiden ja syytteiden luonne on aiheellista ymmärtää julkisen keskustelun vuoksi tai vaikenemisesta huolimatta, kun samanaikaisesti arvioidaan kuitenkin Rimma Salosen oikeuksia ja syyllisyyttä.


Suomen ja Venäjän kansalainen

Nizhni Novgorodin alueoikeuden siviiliasioita käsittelevä tuomioistuin kollegio on 17.3.2009 jättänyt voimaan Balahnan piirioikeuden 20.11.2008 antaman päätöksen, ettei Anton Salonen olisi Venäjän kansalainen. Reaaliteetiksi jää, että Venäjän migraatiopalvelun Nizhni Novgorodin alueen hallinto on ilmoituksessaan 7.5.2009 Suomen suurlähetystölle ilmoittanut, että Anton Salonen on otettu Venäjän kansalaiseksi Federaation lain ”Venäjän kansalaisuudesta” 15 artiklan kuudennen osan kohdan a mukaisesti. Tämä oikeusfakta riittää. Turha enää jäädä märehtimään muotovirheitä vanhoissa jutuissa, kun pitää elää vallitsevan oikeustilan kanssa! Tämän mainitun asian kansalaisuudesta kuvailee oikein myös syytteensiirron jälkeen suomalainen poliisi.




- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Saudi-Arabian uskonnollinen johto antoi tuomionsa. Kavkaz Center ja Kaukasian emiirikunta eivät ole Jumalan asialla, vaan paholaisen puolella

Lähde: Yamartnah


Huhtikuussa 2010 Saudi-Arabian korkein uskonnollinen viranomainen määritteli terroristisen rikollisuuden suhteen sharia-lakiin. Saudi-Arabiassa on muslimien kaksi pyhää kaupunkia, Mekka ja Medina. Juuri täällä määrättiin fatwa, joka kieltää terrorismin kaikki muodot ja ilmentymät sekä terrorismin rahoituksen.
Valtaosa terrori-iskuista väitetään ”motivoiduksi” islamin avulla, tarkemmin sanottuna tietynlaisen islamistisen tulkinnan avulla. Näissä terrori-iskuissa ei kuole suinkaan ”vääräuskoisia” tai ”juutalaisia ja kristittyjä”, vaan myös ihan tavallisia tuhansia uskovaisia muslimeja.

Saudi-Arabian uskonnollinen ylin johto vaati, että terrorismin vastustamiseen täytyy suunnata julkisia varoja, jotta nämä vahingot voitaisiin estä. Neuvosto päätti myös, että kyseinen päätös ei koske vain Saudi-Arabiaa, vaan sisältää kaikki maailman kansat.

Kauhulla ei ole rajoja. Terrori tarkoittaa juuri viattomien ihmisten murhaamista ilman riittävää oikeudellista perustetta, ilman oikeudenkäyntiä. Terrorin ainoa tarkoitus on aiheuttaa pelkoa toisille. Latinan kielessä ”terrori” tarkoittaakin kauhua.

Saudi-Arabian teologit korostivat, että terrorismin rahoituksella ”ei ole mitään tekemistä hyväntekeväisyyden kanssa”, jota sharian periaatteiden mukaisesti on annettava köyhien auttamiseksi, rakennettava kouluja ja sairaaloita. Sama fatwa-pätös antoi selvän moraalisen iskun Al-Qaidaa ja siihen rinnastettavia järjestelmiä vastan, mukaan lukien Kaukasian emiirikunnan bandiitit: ”terrorismi on aina rikos, tämä rikos ei saa puolustusta islamista käsin”. Fatwan mukaan todellinen muslimi osallistuu terrorismin torjuntaan.

Tatarstanin muftin sijainen Valiulla Hazrat Yakuov tulkitsi fatwaa: ”On mahdollista, että päätöksellä olisi iso vaikutus wahhabiittien, mutta toisaalla on realistisempi nähdä, että Pohjois-Kaukasian terroristit eivät muuta toimiaan mitenkään”. Saudi-Arabiassa julistetun fatwan jälkeen Pohjois-Kaukasiasa iskut eivät suinkaan pysähtyneet. Kaukasian emiirikunta on tällä tavalla vieraantunut koko islamilaisen maailman moraalista. 4. kesäkuuta dagestanilaisessa Tarki-nimisessä kylässä yksi rikollinen avasi tulen automaattiaseellaan niitä ihmisiä vastaan, jotka olivat matkalla rukoillakseen moskeijassa. Yksi henkilö kuoli ja toinen haavoittui. Yarmath-sivustolla kysytään, miten ”näitä epäinhimillisiä hirviöitä, jotka ovat perehtyneet vain pintapuolisesti Koraaniin, voisi ymmärtää, kun he käyttävät aseita aseettomia vastaan, syyttömiä vastaan (ja jopa uskovaisia vastaan): se on mitä vakavin synti ja Jumalan rangaistus on hyvin perusteltu terroristeja vastaan”.

Saksasta imaami Hishem Shasha tuli vuonna 2009 vierailulle Pakistaniin. Imaami puhui moskeijoissa myös jihadista. Eräs opiskelija oli vihamielinen ja kysyi: ”Eikö meidän velvollisuutemme ole tukea veljiämme, Al-Qaidan ja Talebanin ja Kaukasian emiirikunnan taistelijoita pyhässä sodassa vääräuskoisia vastaan?” Imaami vastasi, että Koraani mahdollistaa pyhän sodan vain itsensä puolustukseksi. ”Mutta jihadin julistaminen on oikeutettua vain kalifille – islamilaisen valtion päälle.” Koraani ei anna Bin Ladenille tai Doku Umaroville tällaista oikeutta. Se on heidän sotaansa – mutta se ei ole jihad”. Yleisöstä joku huusi: ”Jumalan nimissä sinut pitää tappaa”. Imaami odotti rauhallisesi ja vastasi: ”Jos voit todistaa minulle Koraanista ja sunnasta, että olen väärässä, olen ensimmäinen tarttuakseni aseisiin ja liittyäkseni kapinallisiin. Mutta tämä on mahdotonta. Koraani ei opeta niin”.

Lähde: Yamartnah





- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Johan Kvarnström i Västra Nyland: ”Molari kopplar situationen i Kaukasien till Pojos säkerhet”

Västra Nyland: ”Molari kopplar situationen i Kaukasien till Pojos säkerhet”








- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Doku Umarovin ja Al-Qaidan valtakamppailu tuo terrorismiuhkan myös Suomeen


Tässä eräs venäläinen kansalaisaktivistien terrorismin vastainen sivusto: http://www.yamartnah.net/




Al-Qaida uhkaa Euroopan turvallisuutta

Yhdysvaltojen antaman terrorismivarotuksen jälkeen on tullut suuren yleisön tietoon, että Al Qaidan terroristi-iskut uhkaavat Euroopan liikenteen solmupisteitä. Kirjoitin itsekin mainitusta asiasta 22.9.2010. Ranskan poliisin ja turvallisuuspalvelujen komentaja Frederic Pechenard antoi jo 22.9.2010 varoituksen ”vakavien todisteiden valossa”, että terroristihyökkäyksen vaara on tällä hetkellä kohonnut vakavasti Euroopan liikenteen solmukohdissa, mutta erityisesti Lontoossa, Amsterdamissa, Moskovassa, Berliinissä ja Roomassa. Pechenard viittasi Ranskan tiedustelupalvelun, Algerian tiedustelupalvelun DGDS, Algerian sotilastiedustelun, Marokon DST:n ja Yhdysvaltojen AFRICOM:in tietoihin, että Al Qaida oli lähettänyt useita Algerian jihadistisiksi itsemurhaterroristiksi koulutettua naista Eurooppaan brutaalien tekojen suorittamiseen. Pariisissa pelko kohdistuu Gare du Nord –asemalle. Al Qaida on saanut lisää taistelijoita arabimaiden taistelijoista, jotka ovat vetäytyneet Afganistanista ja Pakistanista.

Doku Umarovin ja komentaja Muhannadin valtataistelu

Samaan aikaan terrorismiuhkan lisääntymisen kanssa sattui kahden terroristikumppanin yhteentörmäys: kiinteät partnerit riitautuivat. ”Kaukasian emiirikunnan” Doku Umarov syytti Al-Qaidaan kuuluvan komentajan Muhannadin arabijoukkoa siitä, että al-Qaida pyrki syrjäyttää hänet valta-asemassa ja kylvää tuossa tarkoituksessa epäsopua Pohjois-Kaukasian terroristipiireissä. Terroristipäällikkö Umarovin mukaan tuo ”komentaja” Muhannad oli eripuran järjestäjä: ”Olen saanut näitä signaaleja myös dagestanilaisilta”.

Lisäksi muistettakoon, että Umarov ennätti jo ilmoittaa vapaaehtoisen vetäytymisensä ennen kuolemaansa ja helvetin tulta. Seuraaja olisi kapinajohtajaksi Aslanbek Vadalova. Hyvin pian Umaravo perui kuitenkin eroamisensa. Terroristijärjestö on monella tavalla tällä hetkellä sisäisissä kriiseissä: seuraajakysymys jää avoimeksi, kun valtataistelu uskotun partnerin kanssa kiivastuu. Ingušian uutisportaali kertoo myös tuosta kampailusta, jota Doku Umarovin terroristijärjestön sisällä käydään vallasta.

Kaukasian emiirikunnan sisäiset riidat ovat sinänsä hyvä asia. Markuksen evankeliumin kertomus Jeesuksen suorittaman eksorsismin jälkeisestä tilanteesta luonnehtii osuvasti Kaukasian emiirikunnan loppua: ”jos jokin valtakunta riitautuu itsensä kanssa, ei se valtakunta voi pysyä pystyssä - - ja jos saatana nousee itseänsä vastaan ja riitautuu itsensä kanssa, ei hän voi pysyä, vaan hänen loppunsa on tullut” (Mark. 3:24, 26).

Kavkaz Center vetää terroristien valtataistelut Pohjoismaihin

Meidän tavallisten siviili-ihmisten kannalta huoli on kuitenkin siinä, että terroristien välienselvittelyt voivat levitä kotiseuduillemme, jos ja kun terroristien komentokeskus ja sen mukaiset palvelevat toiminnot ovat meitä lähellä. Al-Qaidaan kiinteästi liittyneet Kaukasian terroristit ja nyt Doku Umarovin kanssa vallasta kamppailevat arabitaustaiset terroristit tietävät, millaista toimintaa harjoitetaan myös Suomesta käsin Doku Umarovin hyväksi. Emiirikunnan sisäinen valtataistelu Al-Qaidan kanssa koskettaa tämän vuoksi myös Ruotsia ja Suomea.

Ingušiassa tehtiin kesän 2010 aikana noin 40 väkivaltaista terroristihyökkäystä. Al-Qaidan arabitaistelijat tulivat maahan. He olivat saaneet 5000 dollaria lennosta alueelle. Nuo rosvot eivät yrittäneet niinkään kaapata poliisiasemia, vaan suunnittelevat vielä suurempaa tavoitetta. Kaukasian emiirikunnan vallankäytössä on nimenomaisesti Al-Qaidan terroristit pyrkineet syrjäyttää kilpailevat terroristiryhmät ja ovat lisänneet kesän 2010 aikana merkittävästi toimiaan.

Venäjän duuman turvallisuuskomitean johtaja Vladimir Vasiljev lausui jo 20.8.2008, että arabiankieliset internet-kirjoitukset lietsovat taistelutahtoa Kaukasian emiirikunnan perustamiseksi komentaja Muhannadin johdolla, joka korvasi tunnetut arabiterroristit Khattabin ja Al-Walidin. Tuolloin Al-Qaidan taistelijat halusivat käyttää hyödyksi Venäjän ja Georgian konfliktia. Nyt Muhannadin ja Doku Umarovin välille on syntynyt riita: Kavkaz Centerin välityksellä on voitu seurata vain Doku Umarovin näkemyksiä luopioista, joka sana on nyt omistettu myös Al-Qaidalle. Uhkaavia sanoja siitä, mikä on Al-Qaidan vastaus Doku Umarovin verkostoa vastaan, ei ole kantautunut julkisuuteen.

Ingušiassa terrorismin vastaisissa toimissa myös menestystä

FSB onnistui Ingušia pidättää 25.9.2010 yhden Kaukasian emiirikunnan pahoista johtajista. Tämä pidätetty Issa Lohanovits Hashagulgov (Хашагульгов Исса Лоханович) toimi Ingušian alueella laittomassa aseellisessa Kaukasian emiirikunnan ryhmittymässä, muttei sen Al-Qaida -yhteyksissä. Tämän terroristijohtajan merkitystä on verrattu jopa legendaariseen Magukseen, mikä vertaus on epäilemättä liioittelua. Mies oli syyllistynyt tuliaseiden laittomaan kauppaan ja kuulumiseen laittomaan aseelliseen ryhmittymään. Erityisesti riemua koettiin siitä, että terroristijohtaja saatiin pidätettyä elossa, koska nyt hänen kauttansa saadaan tärkeitä muita yhdystietoja. Tämä tarjoaa suuria operationaalisia mahdollisuuksia terrorismin vastaisessa taistelussa, kuten Mihail Grishankov kommentoi. Tämä 42 vuotta vanha Issa Hashagulgov oli jo aiemmin pidätettynä 1.4.2003, mutta tällöin hänet vapautettiin muutaman päivän kuulustelujen jälkeen. Issan Jakub-veli on myös keskeinen tekijä terrorismissa. Perhe vakuuttaa, ettei Issa-poika olisi mitenkään osallinen terrorismiin. Perhe onkin vedonnut jopa ihmisoikeusvaltuutettuun turvallisuutensa puolesta.

Ingušian Nazranissa oli eilen nuorison mielenosoitus Kaukasian terrorismia ja väkivaltaa vastaan. Noin 300 nuorta kokoontui kaupungin keskustaan. Nuorten johtaja J-B. Jevkurov (Ю-Б.Евкуров) kertoi pyrkimykseksi näyttää nuorille, miten vaarallisia ovat radikaalit aatteet.



- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

Kaukasian emiirikunnalla ja Doku Umarovilla on vahvat kummisedät ja kummitädit

Kaukasian emiirikunnalla ja Doku Umarovilla on vahvat kummisedät ja kummitädit. Sen vuoksi Suomen media tietää varsin hyvin käsitellä näitä kansainvälisiä terroristeja poikkeuksellisella lempeydellä. Suomen poliisiviranomaiset eivät rohkene poliittisen riskin vuoksi ryhtyä terroristijärjestön verkostojen tuhoamiseen Suomessa. Asian suomalainen russofobinen ulottuvuus on tiedetty Venäjällä asiantuntijoiden keskuudessa varsin hyvin. Venäjän Federaation presidentti Dmitri Medvedev tyytyi toteamaan, että Suomi kantaa itse riskinsä terrorismiin myötämielisestä suhtauvasta politiikassa, jonka mukaisesti Kaukasiasta tulee väkeä Suomeen saadakseen sosiaalista ja poliittista suojaa. Tämä väki ei voi sietää, että heidän nimensä menisivät Venäjän viranomaisten tietoon. Tämä on hyvin erikoista, jos heillä ei ole mitään hämäräpuuhia mielessä tai taustalla. Tosiasiassa Venäjän tiedusteluviranomaiset ovat tienneet alusta alkaen jokaisen sijainnin Suomessa, mutta ovat sallineet jopa hyvin epäilyttävien ihmisten elää Suomessa ja muualla Pohjoismaissa. Venäjä ei ole harjoittanut Yhdysvaltojen tavoin terroristimetsästystä yli omien rajojen. Kaukasian emiirikunnan väen tunnistaminen ei ole ollut todellakaan yksittäisen papin ja entisen palopäällikön varassa, vaan jokainen Kaukasian emiirikuntaan myötämielisesti suhtautuva suomalainen ja Kaukasiasta saapunut henkilö on tiedetty jo aiemmin tietyissä venäläispiireissä. Vanha sanonta on hyvin totta: Moskova kuulee kaiken! Venäjä on osoittanut sellaista poikkeavaa hienotunteisuutta suomalaisten terroristisille harrastuksille, että minun tekee pienenä kyläpappina kovasti mieli kysyä alan venäläisiltä asiantuntijoilta, miksi nämä sallivat kaiken tapahtuneen hyvästä tietämyksestään huolimatta.

5.kesäkuuta 2007 kokoontui Helsinkiin terroristijärjestön Kaukasian emiirikunnan ulkomainen edustusto virallisten edustajiensa ja enemmän tai vähemmän hyväuskoisten hölmöjen kanssa. "Kaukasian emiirikuntaa" on toki tässä yhteydessä anakronistista käyttää, koska käsite kehiteltiin vähän aikaa myöhemmin, mutta siitä huolimatta osanottajat ja edustajien valtuuttajat liittyvät monipuolisesti nykyiseen Kaukasian emiirikuntaan, jota siis Doku Umarov johtaa Nokia-puhelimellaan Kavkaz Centerin viestintäverkostojen avulla. Osanottajakunta selittää paljon, miksi kansainvälisesti terroristiksi tunnustetun Doku Umarovin ja hänen terroristijoukkonsa Kaukasian emiirikunnan viestintä-, rahoitus- ja rekrytointitoimintaan ei puututa Suomessa asianmukaisella vakavuudella.

Tšetšenian alueelle terroristijoukkojen perustaman fantasiahallinnon, vuosina 2006-2008 Doku (Dokka) Umarovin johtaman ns. ”Ichkerian tasavallan” (Чеченская Республика Ичкерия) edustajat tapasivat Suomen ex-presidentin Martti Ahtisaaren tämän toimistossa Crisis Management Intitiative. Tämän toimiston osoite on: Eteläranta 12 (2. kerros) 00130 Helsinki Suomi. Kaukasian emiirikunta ei ole saanut virallista tunnustusta valtioksi mistään, Yhdysvallat ja Venäjä ovat julistaneet sen terroristijärjestöksi, mutta Etelärannassa on osoitettu vihreää valoa separatien ja terroristien fantasiayhteisölle, ”Kaukasian emiirikunnalle”.

Kokoontumisen järjestäjänä oli Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura («Общество российско-чеченской дружбы»), joka ei tarkoita Suomi-Kaukasia ystävyysseuran tavoin ystävyyttä alueen valtaväestön kanssa, vaan Oksana Chelyshevan kaltaista kiivailua Venäjän yhtenäisyyden hajottamiseksi (Оксана Челышева, Venäjä-Tshetshenia –seuran aktivisti, Toinen Venäjä-ryhmittymän kiivailija). Finrosforum - kuten Kerkko Paananen, Heidi Hautala ja Mikael Storsjö - on ollut usein tiiviissä yhteydessä, vaikka Oksanan edustama järjestö on kuitenkin laiton vihajärjestö. Vuonna 2007 paikalle osallistui toki muitakin separatistisia tahoja.

Tämän kyseisen seuran ОРЧД - Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura - Nižni Novgorodin käräjäoikeus oli jo syksyllä 2006 tuominnut syyttäjän vaatimuksen mukaan lakkautettavaksi ääriliikkeenä. Seuralla oli ollut myös talousepäselvyyksiä useiden vuosien ajalta. Tämä seura oli ollut jo selvitystilassa ja lopettamisuhan alla 14.11.2005, jolloin tuomioistuin kuitenkin hylkäsi vielä lopettamisvaatimukset. 15.8.2005 Federaation verovirasto oli havainnut seuralla veroepäselvyyksiä ja syyllistymisen rikoslain 199 pykälän vastaiseen laajamittaiseen veronkiertoon. Lokakuussa 2006 tuli sitten lopullinen tuomio vihajärjestön Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran lopettamiseksi. Mainitulla vihaseuralla oli myös toimisto Groznyissa. Syyttäjä oli aiemmin tammikuussa 2006 esittänyt vaatimuksen 5 vuoden vankeusrangaistuksesta järjestön toimittajalle Stanislav Dmitrievsky, koska tämä oli yllyttänyt uskonnolliseen ja etniseen vihaan julkaisemalla puolutuspuheita Aslan Mashadoville ja Ahmed Zakajeville. Tuomio tuli 3. helmikuuta 2006, mutta se oli varsin lievä kahden vuoden vankeusrangaistus. Tuskin Martti Ahtisaari – tämä Karjalan palauttaja, Nato-mannekiini ja Kosovon "rauhanprosessin" kummisetä – oli huonosti informoitu siitä, että vastaanotettu delegaatio edusti oikeudessa jo tuomittuja rikollisjärjestöjä ja terroristeja.

Kokoukseen osallistui myös Kaukasian emiirikunnan terroristijärjestön viestintäverkoston Kavkaz Centerin sisarjärjestö ”Finrosforum”. Paikalla oli myös Venäjälle vihamielisesti suhtautuvan mitä varakkaimman George Soroksen ja hänen instrumentinsa Open Society Institute rahoittama ja perustama Human Rights First. Kun pohditaan niitä pieniä roposia, joita Mikael Storsjö on myöntänyt antavansa Kaukasian separatistien hyväksi, niin on rehellisyyden nimissä nähtävä, että todelliset suuret rahavirrat tulevat näitä muita kautta!

Venäjältä oli mukana moskovalainen Фонд защиты гласности (Glasnost Defence Foundation), joka on Moskovassa 27.9.1999 rekisteröity järjestö. Järjestö toimii hyvin pitkälle myös George Soroksen rahoituksen turvin, mukana ovat rahoittajina myös mm. РОО «Открытая Россия» (Avoin Venäjä), Ronald Reaganin ja Naton perustama NED (Национальный Фонд в Поддержку Демократии, США), Фонд Форда (США) (Ford säätiö so. Xerox, Alcoa Inc., Coca-Cola Co, Rock Creek), Фонд Дж. и К. МакАртуров (США) (MacArthur Foundation), Фонд «Евразия» (Euraasia säätiö), Посольство Нидерландов в РФ (Alankomaiden suurlähetystö Venäjällä). 26.1.2005 Oleg Popov kirjoitti terävän seikkaperäisen analyysin ”Well-paid defense of their rights” näiden järjestöjen taustoista ja ideologiasta ortodoksisessa julkaisussa ”Православие”.

Paikalla olivat myös Doku Umarovin tällöin johtaman terroristiyhteisön ”Ichkerian tasavallan” entinen varapuheenjohtaja Sayyid Hassan Abumuslimov (Саид-Хасан Абумуслимов) ja Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan professori Tuomas Forsberg. Ihmettelen, miten Forsberg saatiin puhdistamaan nimellään tuota hämärätyyppien kokousta. Aina ja kaikkialla siellä, missä protestoidaan Venäjän valtiollista johtoa vastaan, on myös paikalla kaksi leppymättömästi Venäjän hallintoon vihamielisesti suhtautuvaa ”ohjaajaa”: Andrei Nekrasov (Андрей Некрасов) ja Olga Konskaja (Ольга Конская, rauha hänen sielulleen koska kuoli 28.5.2009).

Mukana oli myös Kavkaz Center -terroristiverkoston ylläpitäjä Mikael Storsjö (Микаель Стурше). Kokouksessa oli läsnä Doku Umarovin johtaman ”Ichkerian tasavallan” ”ensimmäinen varatiedotusministeri Isa Dzhabrailov (Иса Джабраилов), joka on aivan viime aikoihin saakka kirjoittanut lukuisia artikkeleita Kavkaz Center –sivustolle. Abdullah Tammen ja Juha Molarin sekä mahdollisesti muidenkin kirjoittamaan kirjaan tulee hänestä seikkaperäinen profiilikuva. Mainittu ”Ichkerian tasavallan” oli terroristipäällikkö Doku Umarovin johtama vuosina 2006-2008, kunnes hän ilmoitti sen yhdistymisen uuteen rikolliseen fantasiaan ”Kaukasian emiirikuntaan”. Etelärannassa oli myös Heidi Hautala (Хейди Хаутала).

Etelärantaan kokoontunut kokoontunut jengi vaati Venäjän armeijan kenraaleille syytteitä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.



- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)

keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Kuuntelemaan jää Herraasi, Sydäntäsi hän rohkaiskoon!

Espoon hiippakunnan synodaalikokous lauloi eilen upeasti "Kuuntelemaan jää Herraasi, Sydäntäsi hän rohkaiskoon!"





Tänä päivänä oli vuorossa TT Outi Lehtipuun esitelmä, jossa käsiteltiin metaforian näkökulmasta raamatuntulkintaa. Esitelmöitsijä oli mainostettu eksegetiikan asiantuntijaksi (so. raamattututkimuksen asiantuntijaksi). Epäilemättä hän on tehnyt väitöskirjan ja muita tutkimuksia raamattututkimuksesta. Olin kuitenkin pettynyt, että keskustelu liikkuu tuolla metaforatasolla, joka on enemmän uskontofilosofiaa ja systemaattista teologiaa kuin eksegetiikkaa. Kielen luonne on otettava huomioon eksegeettisessä tutkimuksessakin, kun selvitetään kirjallisia tekstejä. Siitä huolimatta en tahtoisi koko esitelmän luisuvan pois eksegeettisen analyysin suorittamisesta metaforiin. Eksegeettisten analyysin aika ei ole suinkaan vielä ohi! Joku saattaa vastata takaisin, että olen vanhan tavan räisäsmäisiä eksegeettejä, joille kirjallisuus- ja redaktiokritiikki oli eksegeetin autuus ja taivas, mutta tämä metaforapuuhastelu on ainakin omissa silmissäni jo vanhaa kamaa. 1980-luvulla olin paneelikeskustelussa Suomen teologisessa instituutissa, jossa meikäläisen vastapuolena oli Kari Syreeni. Suomessakin on keskusteltu eksegetiikassa metaforista jo hyvin 30 vuotta, joten tuntui, ettei olisi astuttu yhtään askelta eteenpäin. On turha puhua uudesta virtauksesta.

Raamattutiede saisi tulla todellakin "haastavammin" mukaan pappien koulutukseen ja tapaamisiin. Nyt TT Lehtipuu käytti ongelmattomasti esimerkkinä tarinaa, miten Jeesus ei tuominnut kivitystuomion uhan alla ollutta aviorikkojanaista (Joh. 8:1-11). Miksi tohtori jätti mainitsematta, ettei tuo kertomus kuulu edes oikeastaan Raamattuun, vaan on myöhempi "interpolaatio" (lisäys) Johanneksen evankeliumiin. Evankeliumin varhaisimmat käsikirjoitukset eivät sisällä kyseistä kertomusta. Sopii epäillä, onko tapahtumakaan aito, jos jo tuntuvasti evankeliumin syntymisen ja kirjoittamisen jälkeen joku kopioitsija sujautti tarinan muiden tarinoiden joukkoon. En epäile, etteikö Lehtipuu tietäisi mainittua asiaa. Juuri tuollaisten eksegeettisten realiteettien avulla olisi kuitenkin aiheellista haastaa papisto, jotta papisto ymmärtäisi entistä paremmin Raamatun historiallisen luonteen ja rakentumisen.

Toki tämä oli pikku detalji muiden joukossa: eksegeetin (akateemisen raamattututkijan) ei pitäisi luopua detaljeista ja unohtua metaforakeskusteluun. Jos pappien korvat eivät kestä kauniisiin asioihin liittyviä "detaljeja", silloin on paha ongelma pappien ammattitaidoissa. Jos terveyskeskuslääkäri ei tiedä eikä tunnusta kirurgian olemassaoloa, sopii kysyä, onko terveyskeskuslääkäri oikea lääkäri vai puoskari, vaikka hänen henkilökohtaisiin tehtäviinsä eivät kuuluisikaan kirurgiset operaatiot.






- - - -

Blogissani ei ole enää kommentointimahdollisuutta. Jos haluat käydä keskustelua kanssani, löydät puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni blogin esittelyn yhteydestä. Keskustelua voi käydä myös kanssani facebookin välityksellä

Юха Молaри: Домашняя страница – Juha Molari: Kotisivut http://personal.inet.fi/business/molari/

Юха Молари: Пресс-Портрет (YANDEX)

СМИ и Юха Молaри (коллекция)