Maailman Venäläisten Kansojen Neuvoston solidaarisuuden sanat suomalaiselle ex-pastorille

Tammikuun lopulla 2013 kokoontunut Moskovan ja koko Venäjän patriarkan johtama ja siunaama kansainvälinen kansalaisjärjestö Maailman Venäläisten Kansojen Neuvosto («World Russian People’s Council», WRPC; Всемирный Русский Народный Собор, ВРНС)[1] julkaisi solidaarisuuslauselman puolestani. Kyse on itse asiassa uudemmasta "muistamisesta" sen solidaarisuuden ilmauksen johdosta, jonka Maailman Venäläisten Kansojen Neuvoston ihmisoikeusjaosto oli lausunut jo vuonna 2011.[4]

"Solidaarisuuslauselma" lämmittää varmasti mieltäni, eikä ainoastaan lämmitä vaan myös hämmentää, koska WRPC antaa tavanomaisesti lausuntonsa hyvin merkittävistä asioista. Järjestö toimii Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuudessa.[1]

Järjestön kokouksiin osallistuu edustajina Venäjän perinteisten uskontojen korkein papisto, Venäjän sotilasjohtoa, Venäjän federaation lainvalvontaviranomaisten johtoa sekä suurempien oppilaitosten, tieteen ja kulttuurin keskusten edustajia. Järjestön apulaispäälliköt ovat Venäjän kirjailijoiden liitosta Valeriy Ganichev ja Moskovan patriarkaatista Kirkko ja yhteiskunta –osaston puheenjohtaja Vsevolod Chaplin. Äskettäin kokoontuneessa Neuvostossa myös ihmisoikeuskeskuksen johtaja Roman Silantyev toimii vaikuttavasti.[2] Hän on jo aiemmin muistanut minua samansisältöisellä tiedotteella.

Maailman Venäläisten Kansojen Neuvoston lausunto on luettavissa esimerkiksi Mariupol-sivustolta.[3] Mietin kovasti, voisiko tämän lausunnon liittää jopa CV:n suositusten joukkoon. Työpaikkahakemusten yhteydessähän pitää olla CV, jossa lopussa sopii olla suosittelijoiden nimiä. Kyseessä on epäilemättä arvovaltaisin solidaarisuuden tiedote, jonka olen saanut elämäni kaunistamiseksi. 

Myöhään sunnuntai-iltana eräs ystävällinen antifasisti soitti minulle, koska hän oli havainnut tarkkaavaisena miehenä, että katkeruus ja naljailu värittävät kaikkia tekstejäni jo muutaman viikon ajan ja erityisellä tavalla viime päivät. Edes nuo "solidaarisuuden sanat" eivät ole keventäneet mieltäni. En tiedä, oliko mainittu antifasisti tietoinen mainituista "solidaarisuuden sanoista", koska hän ei venäjää erityisemmin lue. Hän oli havainnut aivan oikein, että iloni ei ole enää ehtymätön. Hän antoi ohjeeksi, että erityisesti valtiollisten virkojen hakuprosesseista voi valittaakin. En ole halunnut valittaa, vaikka todella moneen paikkaan (myös virkaan) tiedän kokemukseni ja koulutukseni parhaaksi. Olen lopettanut sellaisen ja kaiken taistelun, minusta on tullut pahanhenkinen marisija. Tuskin valitan työhön liittyvästä syrjinnästä tämän jälkeenkään, jos itse kohtaan syrjinnän syystä tai toisesta. En ylipäätänsä luota suomalaiseen oikeuslaitokseen ja viranomaiskoneistoon: kauniit lait ovat luettavaksi, mutta niillä ei ole oikeudellista vaikuttavuutta, kun kyseessä on köyhä toisinajattelija, sellainen yksinäinen mies kuin minä. Laki on olemassa näyttämistä ja esittämistä varten - sekä tietysti hyväosaisia varten, jos nämä kohtaavat rikollista vääryyttä tai pelkästään epäilevät sellaista kohdanneensa.

Sain tietää solidaarisuuslauseesta pari päivää sitten. Minun tunnereaktioni eivät ole enää niin eheät ja hienostuneet kuin pitäisi olla näiden empaattisten, lämpimien sanojen jälkeen. Olen valitettavasti siirtynyt enemmän katkeroituneen, turhautuneen keski-ikäisen miehen marinaan kuin kristilliseen toivorikkaaseen aktiivisuuteen. Marinalla en tietenkään voita mitään, mutta en minä enää kamppaile voiton puolesta. Junan viimeinen vaunu meni jo ohi ja minä jatkan vanhenevan miehen elämää lasteni hoitajana, mikä tehtävä on jäänyt Luojan lahjana minulle. En mene kuitenkaan niin syvälle kuin profeetta Jeremia, joka syytti Jumalaa vilpillisestä suostuttelusta profeetan tehtäviin ja kirosi lopulta oman syntymäpäivänsäkin. 

En tiedä, miten nousisin vanhenevan miehen marinasta solidaaristen sanojen avulla miehekkääseen tarmokkuuteen. Tämänkertainen köyhyyteni tuntuu jo liian lamauttavalta – ja silmät avaavalta. Olen päättänyt ”antaa periksi”, luovuttaa. Voitaisiin tehdä johtopäätös, että oli virhe osallistua antifasistiseen aktiviteettiin häijyjä ilmiöitä vastaan, joita Suomessa oli havaittavissa. Olisi pitänyt kehittyä hiljaiseksi, näkymättömästi korruptoituneeksi mieheksi tässä suomalaisten verkostojen maailmassa. Media saa juttuja vakaumuksen ihmisistä, mutta vakaumuksen ihminen ja hänen perheensä saavat vain kärsimyksen – ja tietysti kauniita sanoja, jotka voivat innoittaa ja rohkaista.

Ymmärrän, että minun sopii pyytää anteeksi katkeroitunutta tyytymättömyyttäni, ivallista ja naljailevaa marinaa, joka hallitsee tunnetilaani nykyään. Niin minun pitää pyytää anteeksi lähimmäisteni vuoksi ja myös itseni tähden. Olen jo huhtikuusta alkaen kaksi vuotta ollut poikkeuksellisen toimeton ja tarpeeton mies, joka on satunnaisesti keksinyt jotain kirjallisia harrastuksia ja mahdollisuuksia itsenäisesti ja suhteiden avulla, mutta en ole ollut mihinkään ansiotyöhön tarpeellinen. Tätä ennen minä olin hyvin aktiivinen erityisesti työn ja kirjallisten (taloustoimittaja) tehtävien hyväksi, ja energiaa riitti samanaikaisesti myös tohtoriopinnoille ja väitöskirjaan sekä IT-opintoihin ja muihin harrastuksiin. Niin on ollut itse asiassa pienin eri variaatioin koko aikuisikäni, yli 20 vuotta. Joskus yöt päivät olen tehnyt työtä eikä energia ole loppunut. Nyt tuo kaikki on poissa. Yhtäkkiä en ole mihinkään tarpeellinen, missään ei ole työtä ja työn mukana toimeentuloa minulle. Täydellinen muutos on ollut poikkeuksellisen raju tähän ”pelkkään elämiseen” aiemmasta superaktiivisuudestani, josta kukin lähimmäinen kykeni näkemään vain pieniä välähdyksiä. Nyt kelpaan babysitteriksi, omien lasten hoitajaksi, mikä on tietysti ollut myös antoisa kokemus. Ilmaiseksi suoritettavia harrastuksia minä en tarvitse elämääni: tarvitsen ainoastaan toimintaa, jonka avulla saan itselleni ja lasteni hyväksi ansiotulon.

Viime yönä eräs tunnollinen suomalainen ortodoksi lähetti sähköpostiviestin, jossa hän kysyi: ”Mitä muuten olet odottanut Moskovan patriarkaatilta? Siis ihan käytännön tasolla?” Minä vastasin varhain aamulla (kello 6:45): ”Minä en odota oikeastaan mitään, vaan pysyn realistina seurakuntalaisen tasolla, joka on tärkein taso”. Mahdollisesti eräät toiset ortodoksiseen uskoon liittyneet kirjoitukset innoittivat tämän miehen kysymyksiin. Tunnen hänet erittäin hienotunteiseksi, ortodoksiseen uskoon vakavamielisesti suhtautuvaksi kristityksi.

Minä koen ikäni ja kokemukseni tähden jo oikeaksi hylätä kaikki odotukset ja unelmoinnit, mutta yleensäkään minulle unelmointi ei ole luonteenomaista.  En ole oikeastaan odottanut mitään henkilökohtaista menestystä niiden omantunnontoimien ansiosta, joita olen lausunut viime vuosien aikana. Olemattomista henkilökohtaisista menestysodotuksista huolimatta on mieleni ja tarmoni musertunut voimakkaammin kuin kuvittelin: jos realistisesti arvioi tuloksia, niin mitään menestyksellistä tulosta en ole saanut missään niissä asioissa, joita pidin esillä. ProKarelia jatkaa toimintaansa vanhaan tapaan, venäläisiä perheitä viekkaasti ja häijysti nöyryytetään yhä edelleen, Kavkaz-Center jatkaa toimintaan, homot ja heidän puolustajansa valloittavat ev.lut. kirkkolaitoksessa lisää oikeuksia ja valtaa, jne. Minä olen samanaikaisesti menettänyt toimeentulon, tipahtanut suomalaisen proletariaatin köyhään pohjasakkiin, olen menettänyt kaikki työllistymismahdollisuudet. Jos jotain pitäisi ottaa opiksi, niin mitään ihmisoikeus- ja yhteiskunta-aktivismia ei kannata ihmisen harjoittaa Suomessa: hän ei saa muutosta, vaan ainoastaan tappion itselleen. Suomessa pitäisi oppia viekkaan hiljaiseen korruptioon, näkymättömään veljeilyyn ja viattomaan vallan ahnehtimiseen, jotta todella korkean aseman saavutettuaan voi ehkä ilmaista näkymättömästi vakaumuksensa päätöksissä, mutta tietysti ehdottomasti varoen paljastumista.

Äitien muinaiset unelmat sopii keski-ikäisten miesten (niin kuin minäkin jo olen tehnyt) jo heittää, maailmassa elettävä todellisuus ja toivo on tässä pienessä arkisuudessa, enemmän todettavassa kuin unelmoidussa, enemmän koettavissa teoissa kuin lumoavissa sanoissa, hiljainen näkymätön korruptoitunut vallankäyttö ja siihen sopeutuminen ovat vaikutusvaltaisempia keinoja kuin sananvapaus ja mielipiteen vapaus Suomessa. Vastaan ortodoksisystävälleni, että odotukset ja unelmoinnit kuuluvat nuorukaisille, jotka ovat menossa tai juuri päässeet vapaaksi varusmiespalveluksesta, kun vain vähän tätä ennen äiti on kyynelin saattanut poikansa ihmisten maailmaan. Muussa tapauksessa unelmat on syytä unohtaa.

Epäilemättä: hyvillä, solidaarisilla puheilla päästään tietysti pitkälle, ne tekevät myös sieluni ja henkeni tyytyväisemmäksi. Solidaariset myötätunteiset puheet ovat aivan erilaiset kuin rakkaudettomasti sanotut ja tehdyt toimet, kun vihamieheni veivät minulta välttämättömän jokapäiväisen leivän, monesti päivässä välttämättömän leivän. Kauniit sanat suojaavat sieluun kasvatettua unelmaa, äidin ja isän muinaisia puheita lapsuuden vuosina, ne suojaavat toivon säilymistä hengessä. Minä olen kuullut kauniit sanat niin monta kertaa ja kokenut kurjuuteni niin selvästi, että en enää vahvistu sanoilla niin kuin nuoret poikaset äidistään erotessaan.

Kun toimeentulorajan alapuolella elävänä miehenä mietin solidaarisia sanoja, joita pappisseminaarinsa hyvin opiskelleet henkilöt lausuivat puolestani, niin tunnen sieluni huomattavasti levollisemmaksi lastenhoitajana. Eilen sieluni ja henkeni riemuitsi, kun Heureka-tiedekeskus Vantaalla päästi kaikki kävijät ilmaiseksi sisälle. Lähdin aamulla kahden lapseni kanssa Heurekaan pietarilaisen ystäväperheen seuraksi. Paikalla tapasin myös neljä muuta venäläistä ystäväperhettä, joiden kanssa vietimme sovitusti lastenhenkisesti aikaamme. Matkalle lähtiessä pankkitililläni oli 11 euroa velasta käyttötilille siirrettyä rahaa, kukkarossa oli 40 euroa vipattua rahaa ja visa-kortilla on nostovaraa 43 euroa. Käyttööni saamaan autoon ostin 20 eurolla bensaa, sillä siinä paloi jo bensan vähäisyyttä osoittava varoitusvalo. Mietin tarkkaavaisesti, ostanko vähät bensat käteisrahalla, visalla vai pankkikortilla. Maksoin bensan käteisellä. Heurekassa piti ostaa pienelle 3 vuotta vanhalle pojalleni jäätelö, mihin kului jäljellä olevasta rahasta noin 2 euroa. Söin jopa itsekin jäätelön.  Päätin, että elämä ei kuitenkaan saa olla täysin surkeaa! Tämän viikon keskiviikkona saan työttömän peruspäivärahan. Ehkä tänään maanantaina ja huomenna tiistaina tarvitsen myös rahaa erilaisia menoja varten. Aamulla reilu aamupala ja eväitä mukaan! Babysitter osasi hommansa taas tällä kertaa.

Kaiken kaikkiaan hyvillä, solidaarisilla sanoilla sieluni voisi kiitää pitkällekin, ne myös tekivät sieluni ja henkeni aivan eri tavalla tyytyväiseksi kuin ne pahat, rakkaudettomat ja väärämieliset sanat, joiden avulla YK:n turvaneuvoston terrorismipakotelistan vastaisesti toimiva Kavkaz-Center ja sen liittolaiset suomalaisessa mediassa ja evankelisluterilaisessa kirkoissa tuhosivat ansaintani, ja joskus loukkaavilla sanoilla koskettivat myös sieluuni saakka.  

Viitteet

[1] Wikipedia. Всемирный Русский Народный Собор (ВРНС)  

[2]  ROC aikoo perustaa vuoropuhelu "vasen" ja liberaalit http://www.freezepage.com/1360566867ELMQODQDOC (jäädytetty sivu)

http://finnish.newsbom.com/religion/344858.html (alkuperäinen sivu)

[3] Mariupol 29.1.2013. РПЦ предложила перейти в православие финскому пастору http://www.freezepage.com/1360478522QIIXOFCIBM (jäädytty sivu)

[4] Esimerkiksi Moskovassa toimivan Pyhän Serafim Sarovilaisen seurakunnan sivustolta voi lukea Maailman Venäläisten Kansojen Neuvoston alkuperäiset sanat vuodelta 2011. Näihin sanoihin siis viitattiin taas äskettäin. Seurakunnan sivusto on tässä: http://www.serafime.ru/lin/new.php?re=l&sid=1535&cat=1 Ja sivuston näkymä on jäädytetty tähän myös: http://www.freezepage.com/1360592485QQODBQUTZF

. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри

GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284

Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen

Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374

Homepage http://personal.inet.fi/business/molari/

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html