Statcounter

lauantai 16. toukokuuta 2015

Venäjän presidentin RISI tutkii suomalaisten sotilaiden ja poliitikkojen skitsofreenista vihakirjoittelua

RISI: Проблемы национальной стратегии №6(27) 2014. Янгляева Марина Михайловна & Хизриева Галина Амировна: Особенности финского политического постмодернизма. 

Янгляева Марина Михайловна*, руководитель сектора по связям со СМИ и общественностью РИСИ, доцент МГУ им. М. В. Ломоносова, кандидат филологических наук; Хизриева Галина Амировна**, старший научный сотрудник Центра гуманитарных исследований РИСИ.

RISI: Kansallisen strategian ongelmat No 6 (27)2014.  Yanglyaeva,Marina Mihailovna & Hizrieva, Galina Amirovna: Suomalaisen poliittisen postmodernismin ominaisuudet.

Venäjän Presidentin määräyksestä perustettu RISS (or RISI) tutkii suomalaisten sotilaiden ja poliitikkojen outoja tunteellisia purkauksia. Artikkelissa peilataan postmodernismin filosofisiin ajatuksiin siinä, miten julkisuudessa Pohjois-Euroopan yhteiskunnissa suojellaan demokraattisia arvoja. Tässä analysoidaan Suomen lehdistön ja sosiaalisen median useat suuret kampanjat, joissa edistetään ihmisoikeuksien suojelua Venäjällä. Näille kampanjoille on tyypillistä, että niissä demonisoidaan Venäjän valta ja Venäjän presidentti V.V. Putin. Artikkelissa tarjotaan laaja mediakriittinen, sosiologinen, filosofinen ja politologinen konteksti tämän päivän post-modernismin keskustelun muotoutumiselle sekä ennusteille tämän trendin kehitykselle seuraavaksi viideksi vuodeksi.

RISI:n tutkijat arvioivat erityisesti everstiluutnantti Torsti Sirénin Maanpuolustuskorkeakoulusta ja muiden keskeisten suomalaisten toimijoiden hyvin erikoisia julkisia tunteenpurkauksia postmodernismin käsitteen avulla.

Tutkijat viittaavat myös minun blogiini lähdeaineistona Sirénin tunnevaltaiseen kirjoitteluun, vaikka minulla osa-aikaisella siivoojalla ei ole tietenkään  – valitettavasti – sen enempää suoraa kuin välillistä suhdetta tähän kunnioitettuun RISI-instituutioon.

Artikkelin kirjoittajista Moskovan Lomonosovin yliopiston apulaisprofessori Marina Yanglyaeva on julkaissut vuonna 2015 mielenkiintoisen tutkimuksen ”Informaatiosodan haaste: postmodernismin skitsofreeninen diskurssi” (Вызовы информационной войны: шизофренический дискурс пост-модернизма // "Российский вектор"), jota varten hän on varmasti saanut aineistoa ja innoitusta suomalaisten sotilaiden ja poliitikkojen postmodernismista skitsofreenisesta diskurssista.






Russia's Institute of Strategic Studies (RISS),  Problems of the National Strategy, No. 6 (27)2014. Yanglyaeva, Marina Mikhailovna & Hizrieva, Galina Amirovna:  Features of Finnish political Postmodernism. 

RISS (or RISI), established by the Russian President's order, examines the strange emotional outbursts of the Finnish soldiers and policies. The article holds a mirror up to the philosophical ideas of postmodernism in the public sphere as exemplified in the protection of democratic values in the societies of Northern Europe. Several major campaigns in the Finnish press and social media promoting the protection of human rights in Russia are analyzed. These campaigns are alike in their demonization of Russian power and Russian President V. V. Putin. The article provides a broad publicistical, sociological, philosophical and politological context for the formation of a post-modernist discourse today and forecasts the development of this trend in the next five years.

RISS’s researchers estimate especially also the very special public emotional outbursts, what Lieutenant Colonel Torsti Sirén from the Finnish National Defence College and other key Finnish political and military players have expressed, with help of the concept of postmodernism.

Scientists refer also to my blog as source material to Sirén’s emotional writings, although – of course and unfortunately – I as a part-time cleaner hasn’t any direct or indirect relationship to this respected RISI institution.




KIRJOITTAJA tahtoo rauhaa maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
Executive Director
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html 

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , ,

tiistai 5. toukokuuta 2015

Melkein aito ”putinisti” kävi näytillä JSN:n trolliseminaarissa Helsingin yliopistolla 5.5.2015

Suomen Julkisen Sanan Neuvosto ja Päätoimittajien liitto järjestivät Helsingin yliopiston Porthania-rakennuksessa tiistaina 5.5.2015 kello 16:00 keskustelun ”polttavasta aiheesta”: Sananvapauden uudet uhat – trollaus, informaatiosota ja vihaviestit. 

Aiheesta keskustelivat mm. Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi, nettipoliisi Marko Forss, yleisradion toimittaja Mika Mäkeläinen, sotatieteen tohtori Saara Jantunen ja osastopäällikkö Jouni Mölsä ulkoministeriöstä. Keskustelua moderoi vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila MTV3:sta.




Minun saapumistani odotettiin tilaisuuteen, sillä seminaarisalin porraskäytävällä seisonut Lehtikuvan valokuvaaja Seppo Samuli kyseli kaveriltaan, että ”Juha Molarin pitäisi tulla tänne”.

Niin minä kysyin valokuvaajalta, että ”oliko teillä puhe Juha Molarista? Minä olen”. Valokuvaaja sanoi, että hän tulee kuvaamaan tilaisuuden aikana minua.

Niin kiinnitin huomiota siihen, että tämä valokuvaaja otti esitysten aikana meikäläisestä kymmeniä valokuvia, kun mikään yksittäinen kuva ei luultavasti näyttänyt riittävän ”putinistiselta”.

Muutama metri minusta oikealle Venäjä-tietäjänä tunnettu Jukka Mallinen kävi kuiskuttamassa siinä istuvalle henkilölle, että ”Juha Molari on saapunut”. Paremman puutteessa oli sittenkin paikalla yksi melkein aito putinisti trolliseminaarin tarpeisiin. Minäkin tunsin itseni ihan tarpeelliseksi. Onneksi olin laittanut hyvän kauluspaidan, jonka olin saanut uudenvuoden lahjaksi. Ja olihan minulla pieni siro Pyhän Yrjön nauha rintataskussani, jos ihan tarkasti katsoi. En tykkää olla kuitenkaan mikään joulukuusi.

Kuvassa JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen ylistää Suomen journalisteja, vieressä PTY:n puheenjohtaja Arno Ahosniemi, edessä istuu nettipoliisi Marko Forss ja sotatohtori Saara Jantunen.


JSN:n puolesta Risto Uimonen kehui Suomen sananvapautta maailman parhaaksi. Suomessa ei ole kovaa painostusta toimittajia vastaan. Täällä Suomessa toimittajat saavat tehdä työtä ”vakaassa Lännessä, demokratian kehdossa”.

Kuitenkin Uimonen havaitsi ongelmia ja uhkia Suomessakin. Ensimmäiseksi hän mainitsi ”trollauksen”, jota saatetaan harjoittaa monesta eri syystä, huvikseen, omien poliittisten pyrkimysten edistämiseksi, häiriintyneet, tai myös maksusta.

Tämä aiheuttaa haasteita toimittajien lähdekritiikille. Toisena uhkana Uimonen mainitsi ”vihaviestit”, joiden uhreiksi ovat hänen mukaansa toimittajat joutuneet lisääntyvässä määrin.

Kolmantena ongelmana Uimonen mainitsi ”informaatiosodan”, jota Uimosen muistitietojen mukaan ollut toki aina: Uimonen luetteli menneiltä ajoilta Amerikan äänen, BBC:n ja nyt uutena Sputnikin. Uimonen huomautti, että Krimin ja Ukraina kriisin uutisoinnissa on tehty uhrikertomuksia, joissa on kuvituksessa käytetty kuitenkin näyttelijöitä. ”Todellisuudessa kukaan tyttö ei kuollut raketti-iskussa”, Uimonen tietää.

Sotatieteen tohtori Saara Jantunen kertoi viisi teesiään vauhdikkaaseen tapaan, häpeilemättä verbaalisia iskuja vyön alle yms. Jantunen puolusteli tutkijana hybridisodan tulkintaansa epäsymmetrisenä keinona. Hän näkee tämän hybridisodan ”kokonaisturvallisuuden” vastapariksi.

 Jantunen puolustaa oikeuttaan puhua tutkijana ja virkamiehenä, koska jokaisella on sananvapaus. Jantusen mukaan nykyään esiintyy yhä tarpeetonta hyssyttelyä, häntäkin syytetään sodan ja provokaatioiden lietsonnasta, kun hän on puhunut aihepiiristä.

 Toiseksi Jantunen puolustaa oikeutta aina saada sanoa, miltä tuntuu. Hän peräänkuuluttaa painostuksen ja häiriköinnin nimeämistä.

 Neljänneksi Jantusen mukaan ei ole myöskään kiellettyjä sanoja, ei myöskään ole kiellettyä sanoa Venäjästä asioita.

Viidenneksi teesiksi hän esittää, että informaatiosodasta keskustelun avulla viedään voima pois informaatiosodalta.   



Kuvassa sotatohtori Saara Jantunen, joka itsekin hämmentyi puheensa lopussa vauhdikkaita sanojaan, joita eivät vanhan ajan tytöt lausuneet koskaan ääneen julkisesti – ei ainakaan yliopistolla.


Yleisradion toimittaja Mika Mäkeläinen oli valmistautunut tilaisuuteen hyvässä uskomuksessa, että paikalle saapuisi myös dosentti Johan Bäckman, kuten Mäkeläinen huhuili, onko Bäckman paikalla. Ei löytynyt kohudosenttia. Toimittaja oli selvästi pettynyt.

Hän oli valmistanut oikein järeän otsikonkin puheeseensa JSN:n sananvapausseminaaria varten: "Trollit ja putinistit toimittajien kimpussa". Mäkeläinen selvästi odotti ja kaipasi päivänsä huippuhetkeä: Johan Bäckmanin läsnäoloa, johon uskomukseen hän oli tullut Facebook-ilmoittautumisten perusteella. Niin Mäkeläisen oli näytettävä Power Point –diat Johan Bäckmanin lauseista ilman että Bäckman oli paikalla. Ilmeisesti tässä olivat ne näytöt, mitä Mäkeläinen näki toimittajien uhkina Suomessa aiheensa mukaisesti. Niin hän näytti kuvia myös Peter Iiskolan sitaateista sekä Jon Hellevigiltä.

 Noiden sitaattien pyrkimyksenä oli aivan ilmeisesti kyseenalaistaa mainittujen henkilöiden pätevyys yleensäkään sanoa mitään merkityksellistä poliittisesti.

Mäkeläinen valitti, että Venäjän suurlähetystö on twitter-sivustollaan blokannut hänet pois. Mäkeläisen mukaan aiemmin kritiikki oli enemmän asiakriittistä, historian tulkinnoista kiistelevää ja uskonnollista fanaattisuutta, vaikka toki aiemminkin oli jossain määrin uhkauksia, mutta Ukrainan kriisin jälkeen on voimistunut suoranainen vittuilu, valehtelu, henkilökohtaisuuksiin meneminen, salaliittoteoriat ja joukkotyhmyys.

 Palautevyöry on tullut valtavaksi. Valtaosa palautteesta on kiusaamista, pelottelua ja mustamaalaamista, mikä voi valitettavasti vaikuttaa myös työmotivaatioon.







Kukaan panelisteista ei pohtinut kokemuksensa ja tutkimustyönsä luoman ymmärryksen avulla sitäkään, että jospa entistä fanaattisempi palautevyöry ilmentää suomalaisten yleistä tyytymättömyyttä yhteiskunnassamme.

Voisiko kansalaiset olla äärimmilleen kyllästyneitä ja ärtyneitä alituisesta Venäjä-vihamielisestä uutisoinnista? Kysyinkin Uimoselta paneelin jälkeen Porthanian käytävällä, että miten hänen moittimansa MV-lehti erottuu huonompana kuin Iltasanomien käyttämä anonyymi ukrainalainen web-sivusto, joka kuvaili valheellisesti, että duumassa esitettiin Putinin sperman käyttämistä venäläisille naisille uuden eliitin luomiseksi. Eivätkö juuri jälkimmäiset ”uutiset” ole luomassa halveksuntaa suomalaista mediaa kohtaan? Eivätkö ne ole luomassa myös ärtymystä?

Sotatieteen tohtori Saara Jantunen tarkensi, että hän ei halua sanoa nimiä, mutta myös jotkut toimittajat ja poliitikot ovat ilmaisseet, että he eivät tahdo käyttää informaatiosodan käsitettä ja pitävät tätä hysterian lietsomisena.

Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi kertoo palautetta tulleen hyvin paljon, mutta tätä tulee myös muista aiheista kuin Venäjään liittyvistä ja eri osapuolilta, mutta palaute on nykyään yhä enemmän myös henkilöön menevää.

Suomen ulkoministeriöstä Jouni Mölsä kuvailee vallitsevaa tilannetta siten, että nyt on käynnissä Venäjän ja muiden suurten toimijoiden välinen valtakamppailu, jossa pyrkimyksenä on informaatiotilan hallinta ja vastustajan masentaminen.

Nettipoliisi Marko Forss kertoi, miten 6,5 vuotta sitten internetin alatyylinen huutelu oli varsin alaikäisten pelikenttä, mutta tilanne ei ole muuttunut nyttemmin yhtään paremmaksi. Hän näkee tilanteen kuitenkin nyt laajempana ilmiönä, jossa taustalla on mielenterveysongelmia ja muita ongelmia.

 Marko Forss oli ihan asiallinen henkilö JSN:n seminaarissa, toisin kuin käsitteitä tahallaan tai taitamattomuuttaan sekoittelevat tyypit.

Kysyin, ovatko kansalaiset muuttuneet palautteen annossa ylipäätänsä, sillä ainakin minun tulkintani mukaan Marko ja Kaius kuvasivat, että kirjoittelu on kaikilla aloilla rajumpaa. Miten tällöin on perusteltua muodostaa edes jotain erityistä ”toposta”, tyyppiä tai lajia, Venäjän informaatiosodankäynti Suomessa trollauksen muodossa?

Minun mielestäni ei vaikuta uskottavalta, että Venäjän valtiolliset toimijat lähettäisivät alatyylisiä uhkauksia sotatohtorille tai toimittajille, sillä silloinhan he itse pilaavat Venäjän maineen. Lisäksi Saara Jantusen kertomiin ja saamiin vihateksteihin viitaten muistutin, että Ilta-Sanomat julkaisivat putinistien verotiedot ja minut pitkäaikaisen työttömän muiden muassa. Niin myös minun kotioveni kuvan muuan henkilö valokuvasi ja julkaisi viestin, että täällä tapetaan perhe, sekä kaikenlaista muuta. En kuitenkaan oleta, että tämä olisi valtiollinen toimija, vaan valitettavasti ala-arvoisia viestejä ja uhkauksia tulee jokaisesta suunnasta.

Kritiikki ja keskustelu saa sinänsä olla tiukkaakin, erehtyäkin saa, väärässäkin saa olla, mutta vihaviestejä ei tietenkään saa lähettää eri mieltä olevillekaan.

En voi nähdä, että vihaviestien kirjoittajia määrittäisi mitenkään erityisesti tai lainkaan”Venäjän valtio”.

Yleisradion toimittaja Mika Mäkeläinen, joka oli Jessikka Aron kanssa tutkimassa Pietarissa väitettyä ”trollitehdasta”, ei osannut määrittää, että Suomessa olisivat Venäjän valtiolliset trollit tai toimijat esille tulleiden vihaviestien ja uhkausten toimeenpanijoita.

Hyväntahdon ilmauksena Jouni Mölsä määritteli lopuksi että Suomen ”UM:ssa ei väkisin lyödä ketään hiljaiseksi”. Sittemmin Mölsä saapui tervehtimään ja oli kaikella tavalla mukava mies. Sanoin, että näin kasvotusten ja silmätysten pitää ilmaista erimielisyydet eikä vihaviestejä tietenkään saa lähettää, mutta en usko, että Venäjän valtio sellaisia lähettäisikään. Sitä vastoin heitin pallon takaisin Jouni Mölsälle tuon kauniin lupauksen lauseen johdosta ja kysyin, mitä Suomen UM teki maaliskuussa 2012, kun kirjoitin RT-kanavalle kolumneja, sillä sain Serdjukovalta sähköpostin, jossa kerrottiin Suomen UM:n toimista minun vastaan tuolla kanavalla: ”Eikö UM todella tahdo lyödä ketään hiljaiseksi?” Mölsän mieliteemaan Sputnikiin liittyen totesin kuitenkin hänelle kasvotusten, että journalismin kannalta pidän kylläkin kyseenalaisena, kun Suomen Sputnikin yhteystiedot, toimittajien nimet ja kääntäjät puuttuvat kokonaan sivustolta. Kun Mölsän kohtasi kasvotusten, hänkin vaikutti ihan kivalta ihmiseltä. Niin pitäisi poistaa aina ennakkoluuloja silmätysten.


Sotatieteen tohtori Saara Jantunen osoittautui vähemmän sotaiseksi kuin hänen koulutuksensa ja asemansa puolesta olin pelännyt. Itse asiassa hän oli ihan sympaattinen, kun hänen kanssaan silmätysten sain puhua pari lausetta seminaarin jälkeen. Kysyin, missä olen häntä muka väittänyt CIA-agentiksi. En ole mielestäni todella sellaista väittänyt. Tohtori viittasi siihen, että olen linkittänyt hänen uhrikertomuksensa Snowdenin paljastamaan CIA:n trollimenetelmään, jossa luodaan tai kerrotaan valheellisia uhrikertomuksia, jotta vastustajan maine saadaan pilattua noiden vihaviestien nimissä. Olin yllättynyt ja erittäin pahoillani, jos Jantunen on joutunut sellaisten vihakirjoitusten kohteeksi.

 En ujona poikana sanonut, mutta minun mielestäni noin ihanalle ihmiselle niin kuin yleensäkin toisille ihmisille pitää kirjoittaa vain kauniita tekstejä.

Erimielisyydenkin voi ilmaista kohteliaammin. Sotatieteen tohtorille on vuodenvaihde ollut muutoinkin kovaa aikaa, minkä lisäksi ei persoonaan käyvää uhkailevaa vihakirjoittelua saisi kohdistaa ihmiseen. Kysyin häneltäkin silmätysten, että ei kai hän kuvittele Venäjän valtion toimittavan tuollaista vihakirjoittelua, sillä sellaiset törkykirjoitukset toimittajille ja sotatieteen tohtorille olisivat varmin tapa pilata Venäjän maine.

Minäkin olen poistanut Facebook-ystävieni joukosta muutamia henkilöitä, jotka ikään kuin ”Venäjän asiaa” ajaen ovat alkaneet huutaa niin hurjia uhkauksia ”Venäjän sotatoimien puolesta”, että minä pidän aivan sopimattomana sellaisia kirjoituksia, ne kääntyvät vain Venäjää vastaan.


KIRJOITTAJA osallistui seminaariin "melkein aitona putistina". Minä pidin hyvänä kohdata nämä tietyt ihmiset silmätysten, sillä niin saa enemmän näkemystä puolin ja toisin.

Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)


Lähettänyt klo

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Suomen Turvallisuuskomitean ”iskuryhmä” ristiriitainen

Venäjän kovenevaan informaatiosotaan varautumisen nimissä suurella rytinällä julkisuuteen tuotu Valtioneuvoston kanslian ja eri ministeriöiden asiantuntijoista koottu iskuryhmä, Suomen Turvallisuuskomitean ”iskuryhmä”, ei ole sisäisesti eheä ja johdonmukainen. Tosiasiallisesti komitea sai syntynsä jo ennen kuin se sai julkisuuteen kehitettyä syntytarinansa!

Tämä Suomen Turvallisuuskomitea aloitti toimintansa helmikuussa 2013, mutta heidän web-sivustonsa perustettiin jo vuotta aiemmin. Turvallisuuskomitea avustaa Valtioneuvostoa ja ministeriöitä laajoissa kokonaisturvallisuuteen liittyvissä asioissa. Komitea seuraa Suomen turvallisuusympäristön ja yhteiskunnan kehitystä sekä yhteen sovittaa kokonaisturvallisuuteen liittyvää ennakoivaa varautumista. Turvallisuuskomitean kokoonpanon kuuluu 19 jäsentä ja kolme asiantuntijaa.[5]

Turvallisuuskomitea närkästyi Isäntämaasopimuksen paljastumisesta

Turvallisuuskomitean järjestämässä ns. Iskuryhmässä on herättänyt erityisesti närkästystä eduskuntavaalien jälkeiseen tilanteeseen saakka onnistuneesti suojellun salaisuuden paljastuminen: Suomen kansalaiset ovat eri keskustelujen yhteydessä viitanneet MOT-ohjelmaan, joka toi esiin ns. Isäntämaasopimukseen liittyviä demokratiaa loukkaavia piirteitä.

Risto Volanen, yhteiskuntatieteiden tohtori, lausui MOT-ohjelmassa: ”On sanottu, että sitä on alettu valmistelemaan jo viime vuosikymmenen lopulla. Tietoni mukaan vuosien 2003–2010 välillä siitä ei kertaakaan keskusteltu poliittisella tasolla.”  Pekka Visuri, eversti evp., valtiotieteiden tohtori, ihmettelee sopimuksen syntyprosessia: ”Kun mennään pitkälle tällaisessa käytännön valmistelussa, monenlaisia suunnitelmia tehdään, niin yhtäkkiä tulee se tilanne, että poliittisten päättäjien onkin erittäin vaikea sanoa, että kiitos ei: me muuten ei tähän lähdetä.” Ex-ulkoministeri Keijo Korhosen mukaan Isäntämaasopimus on historian häpeätahra Suomelle sekä "naula itsenäisyyden ruumisarkkuun".

Erityisesti sitä ovat kansalaiset mediakriittisesti pohtineet, miten suomalaiset toimittajat ovat olleet niin "tossun alla", etteivät toimittajat ole uskaltaneet puuttua kansakunnan ja valtion kannalta näin merkittäviin asioihin aiemmin eikä vieläkään erityisesti. Miten voi olla mahdollista, ettei yksikään toimittaja ole tästä kirjoittanut? Markus Mustajärven valituksen jälkeen Isäntämaasopimuksen pimeä puoli oli näkyvillä muutamissa jutuissa suomalaisessa mediassa, mutta sekin uutisena herra Mustajärvestä. Kansalaiset tarttuivat kuitenkin Isäntämaasopimuksen puolesta tehtyyn huijaukseen huononkin journalismin avulla, mikä on ärsyttänyt erityisesti joitakin ns. Turvallisuuskomiteassa. Miten näin pääsi käymään?


Turvallisuuskomitean ”iskuryhmä” yhä epäselvä trollien olemassaolosta

Kuten oli ymmärrettävissä, että sen jälkeen kun ongelma ikään kuin Venäjän informaatiosodan ja – vaikuttamisen uhkasta oli jo keksitty Suomessa, se oli julkisuudelle markkinoitu lukuisissa ”asiantuntijoiden” lausunnoissa ja sen avulla saatu lausua perustelu jo aiemmin perustetulle tyhjäntoimittajien komitealle, Turvallisuuskomitealle, niin yleisen sosiologisen "lain" mukaista lienee, että tyhjäntoimittajien komitean on  nyt annettava työnäyte. Mikä lienee näyte, jonka iskuryhmä tarjoaa suomalaisille oman olemassaolonsa tarpeellisuuden todisteeksi?

Suomen puolustussodasta Venäjän hirvittävää ja vääräleukaista trolliarmeijaa vastaan tihkui pian uutta tietoa Iltalehdessä – heti seuraavana päivänä Kalevan ja Pohjolaisen iskuryhmää –koskevan jutun jälkeen. Ensimmäinen trollimainen nimimerkkikin "Raatteentie" olisi paljastunut, väittää ”iskuryhmän” asiantuntija Markku Mantila. Trolliksi olisi tunnistettu myös henkilö, joka ryhtyy pohtimaan tässä yhteydessä MOT-ohjelmaa isäntämaasopimuksesta.[2]

Iltalehti puhuu jopa ”Venäjän trolleista”, kun Mantila itse vielä edellispäivänä Kalevan lehdessä kiisti itse trollien olemassaolon Suomessa. Valtioneuvoston viestintäpomo Markku Mantila lausui Iltalehdessä asiaa koskevan ”epäilynsä”, mikä ei ole toki  vielä tiedon väärti, mutta silti hän antaa mahdolliseksi tulkinnaksi, että ”Venäjän trolli” olisi ”reagoinut välittömästi uutiseen” Turvallisuuskomitean iskuryhmän syntymisestä. Tämän epäilyn avulla on siis kriittiset kansalaispohdiskelut alistettu välittömästi leimaavan trolli-sanan alle.

Turvallisuuskomiteassa USA:n propagandatehtaan hyödyllisiä idiootteja

Tieto Suomeen perustetusta ”iskuryhmästä” julkaistiin Kalevan [4] jutussa, jossa ei kerrota lainkaan sitä, miten ryhmä keskittyisi USA:n informaatiosotaan.  Markku Mantila antoi haastattelunsa tietysti Kaleva-lehdelle, koska valtiotieteiden maisteri Markku Mantila toimi ennen valtioneuvoston viestintäjohtajaksi siirtymistään Kalevan päätoimittajana. Kansalaisyhteiskunnan ja demokratian näkökulmasta arvioituna virkamiesten luulisi tietysti olevan tasapuolisia ja suojelevan kansalaisia kaikelta propagandalta. Nyt nuo virkamiehet onnistuvat valitettavasti vain itse olemaan USA:n propagandatehtaan hyödyllisiä idiootteja. 

Turvallisuuskomitean sivulla annetaan vastausta tähänkin vaikenemiseen USA:n harjoittamasta informaatiosodasta: siellä kerrotaan suoraan, että Suomi on liitetty megaluokan natotus- ja miehitysohjelmaksi kutsutun järjestelyn avulla Amerikan Yhdysvaltain Capitive Nations –alusmaihin.[6] Turvallisuuskomitea on "kokonaisturvallisuuselin".  Komitea kertoo osoitteekseen Eteläinen Makasiinikatu 8.  

Toimintaa varten hahmotetaan toimintamuotoja, jotka kohdistuvat jopa suomalaisiin koululaisiin: "Pitää huolehtia siitä, että meillä opetetaan riittävän hyvä medianlukutaito jo koulussa, ettei meihin uppoa kaikki disinformaatio." [4] Suurista otsikoista ja ”iskuryhmän” palaveripalkkioiden julkisista perusteluista huolimatta jopa herra Mantilan täytyi Kalevassa myöntää, että Suomessa ei ole Venäjän trolleja.  Kun hänen juttuaan joku kommentoi Kalevassa, niin herra Mantila löysi trollin jo seuraavan päivän Iltalehden haastatteluun! Näitä trollejahan on vuoden aikana julkisuudessa metsästetty iltapäivälehtien lööpeistä alkaen, noita trolli-wanted –tiedotuksia on jaettu jokaisen bensa-aseman, ruokakaupan ja kioskin näyteikkunoissa, mutta etsimälläkään ei ole löytynyt yhtään trollia (tähän saakka)! Niin Mantila siirtyi Kaleva-lehdessä käyttämään seuraavaa leimakirvestä, "hyödyllisiä idiootteja" : "Mantila sanoo, että Suomesta löytyy kourallinen ’hyödyllisiä idiootteja’, jotka levittävät Suomi-vihaa Venäjällä ja sotkevat asioita Suomessa”. Kokonainen iskuryhmä ja suuret kokouspalkkiot olisi perustettu muutaman idiootin tähden. Noiden idioottien nimiäkään Mantila ei nimeä.

Tyhjäntoimittajien komitea syö lasten ja vanhusten ruoat

Mahdollisesti kyseessä on taas kerran eräs tyhjänpäiväinen työryhmä totuudesta vieraantuneille suomalaisvirkamiehille hoitamaan mielikuvitusmaailmansa mukaista puolustussotaa mörköjä ja peikkoja vastaan!

(a) Pahinta on "iskuryhmän" touhussa ilmeisesti aktiivinen yritys syöttää propagandaa koululaisille. Avaimeksi muodostuu se, miten vanhemmat ja lapset osaavat varautua tuota ryssävihan ideologiaa vastaan, jota koululaisille tahdotaan syöttää entistä enemmän. Se iskuryhmän propagandatunkeutuminen voi kääntyä itseään vastaankin tuossa ympäristössä!

(b) Missä määrin ns. iskuryhmä on taustalla siinä, että minä ja ehkä joku muu mahdollisesti "hyödylliseksi idiootiksi" pahimpien törkyturpien toimesta leimattu sitoutumaton ja poliittisesti väritön ihminen on estetty kommentoimasta Iltalehden kommenttipalstalle? Tuolloin iskuryhmän keino voisi jossain määrin vaikuttaa mielipiteiden ohjaukseen toivottuun suuntaan, mutta ei ole ratkaisevaa vielä.

Oman arvioni mukaan tuo iskuryhmä on vain tyhjäntoimittajien keskinäisten palavereiden piiri, jonka rahoitusta varten tuli keksiä vetävä juttu. Tuo iskuryhmä syö Suomen veronmaksajien rahoja: Turvallisuuskomitea vie vanhuksilta paremman hoidon palvelutaloista, köyhiltä viimeiset leipäpalaset pöydiltä, koska Turvallisuuskomitea syö samoista budjettimäärärahoista euroja ”trollimetsästyksen” hyväksi. Itse asiassa Turvallisuuskomitean kokous- ja palaverimatkat sekä niihin uhratut eurot ovat poissa myös kansallisesta turvallisuudesta, koska nuo rahat olisi voinut käyttää varsinaiseen puolustustoimintaan.

Suomen media vaikenee

Kiinnostavaa, että Suomen media rakentaa kohua ”pahan Venäjän” väitetystä informaatiosodankäynnistä naapureita vastaan, mikä sota olisi voimistunut jopa uusiin hirvittäviin ulottuvuuksiin Venäjän muka käydessä taistoon viattoman Ukrainan hyvätahtoisia ja oikeamielisiä uusia kansanjohtajia vastaan.

Samanaikaisesti Suomen media on täysin vaiennut Ukrainan tiedotusvälineidenkin [3] kertomasta uutispommista: Ukrainan varasisäministeri Sergei Chebotar pidätettiin viikonloppuna Suomessa kauttakulkulennolla Wienistä johonkin Baltian maahan. Hän lensi väärällä nimellä ja toisen maan passilla, ja asia liittyi rahanpesuun. Asiasta kirjoitti mm. Ukrainan kansallinen korruptionvastainen sivusto. Chebotar oli menossa Baltiaan suorittamaan pankkitoimia hänen ulkomaisille tileille.

Chebotar oli tällä viikolla pyydetty raportoimaan Ukrainan parlamenttiin Radaan, mutta hän otti virkavapaata. Chebotarevin epäillään varastaneen budjettivaroja suuressa mittakaavassa. Chebotarevilla ja Ukrainan johtavalla vallankaapparilla ja turvallisuusneuvoston puheenjohtajalla Aleksandr Turchinovilla on läheiset suhteet.

Turvallisuusneuvoston iskuryhmä ei ole ristiriidaton

Tiettävästi ”iskuryhmää” koordinoiva Turvallisuuskomitea ei ole edes itsekään ristiriidaton Venäjä-vastaisissa julkituloissaan. Keskustan ex-kansanedustaja ja Esko Ahon hallituksen ex-oikeusministeri, ex-maaherra Lapin läänissä, kansliapäällikkö Hannele Pokka ja edellä mainittu Valtioneuvoston viestintäpomo Markku Mantila edustavat erilaisia näkemyksiä ja ulostuloja Venäjä-uhkaan tehtävistä arvioista ja keinojen tarpeellisuudesta.

Puolustusvoimia edustaa Turvallisuuskomiteassa pääesikunnan päällikkö, vara-amiraali Juha Rannikko, poliisihallitusta poliisiylijohtaja Mikko Paatero, rajavartiolaitosta laitoksen päällikkö kenraaliluutnantti Jaakko Kaukanen.

’Tulee aika, jolloin hiljaisuus on pettämistä’

Tietysti Turvallisuuskomitea ja sen ”iskuryhmä” tahtoo hiljaisuutta, jotta pettäminen olisi suojattua ja hyvin mahdollista.




Ulkoasiainvaliokunnan kutsutilaisuudeksi muuttuneessa ”avoimessa kuulemisessa” torstaina 22.1.2015 "informaatiosodankäynnistä"  herra Markku Mantila oli hyvin vähäsanainen. Kukaan keskustelijoista ei sanallakaan arvioinut itsekriittisesti sitä yleisesti akateemisestikin tunnistettua uhka-jähmettymiskierteen kaltaista surullista kehitystä, jossa uhkan avulla ”perustellaan” tiedonkulun rajoittamista ja valvonnan vahvistamista. 





Kukaan keskustelijoista ei käsitellyt Snowdenin paljastamia kiusallisia amerikkalaisia faktoja Lännen harjoittamasta informaatiosodankäynnistä ja läntisten trollien toimintaa ohjaavasta Online Covert Action –harjoitusmateriaalista (“The Art of Deception: Training for Online Covert Operations”), vaikka Suomessakin on asianmukaisesti tietyt upseerit saaneet koulutuksensa.

Kukaan keskustelijoista ei arvioinut itsekriittisesti Suomen maanpuolustuksen kannalta USA-linkkien uhkaa: missä tehtävissä Naton järjestämillä INFOOP- ja PSYOPS-kursseilla koulutuksensa saaneet suomalaiset upseerit ovat tällä hetkellä palveluksessa tai komennuksella Suomessa informaatiosodankäynnin tarpeisiin.

Herra Mantila vaikeni myös siitä, missä määrin USA:n ja Naton tilauksesta tapahtuneet Viron valtiollisten toimijoiden tapaamiset ja ohjeistukset Suomen suojelupoliisille (SUPO) ja suomalaisille mielipidevaikuttajille on arvioitu avoimesti, vilpittömästi ja kriittisesti. Sitä vastoin myrtyneen näköinen vaikeneminen antoi ”vastauksensa” näihin kysymyksiin: nämä edellä mainitut teemat ovat todella keskeisiä informaatiosodankäynnin kokonaisuudessa, mutta valehtelija ja huijari vaikenee. Niistä vaiettiin, koska niistä oli liian kiusallista puhua.

Kun asiantuntija ei ollut enää vilpitön, niin hänen tunnereaktionsa tuli ilmi myrtyneissä kasvoissa, kuten lukuisat ihmiset arvioivat videokuvan perusteella puhujien elekieltä, mukaan lukien Markku Mantilan.

Monien edellisten julkistettujen hurjien tietojen jälkeen Snowden paljasti tammikuussa 2015 Spiegel-lehden kanssa, että NSA (National Security Agency) ei ainoastaan pyri Internet-kommunikaation massaseurantaan, vaan Five Eyes -liittolaisten digitaalivakoojat tahtovat jopa enemmän: heillä on sotatilassa Quantum-teorian mukaiset suunnitelmat Internetin kriittistä roolia hyödyntäen niin että he kykenisivät lamauttamaan tietoverkkojen avulla kaikki infrastruktuurit, joita näin hallinnoidaan. Suomen Turvallisuusneuvosto vaikeni myös tästä Suomen kansallista turvallisuutta uhkaavasta vaarasta.

Lähettämieni edellä mainittujen kysymysten jälkeen kahden tunnin kuluttua maanantaina 19.1.2015 kello 15:14 Suomen eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan valiokuntaneuvos, valiokunnan sihteeri Raili Lahnalampi soitti, että ”tilan ahtauden” vuoksi osanottoni avoimeksi mainostettuun tilaisuuteen perutetaan.

4.4.1967 New York Cityssä Martin Luther King sanoi hyvästä syystä: ”A time comes when silence is betrayal” (Tulee aika, jolloin hiljaisuus on pettämistä). Täsmälleen vuotta myöhemmin 4.4.1968 King murhattiin ampumalla päähän motelli Lorrainen parvekkeelle Memphisissä, Tenneseessä. Vietnamin sodan tähden Martin Luther King, Jr. lausui New York Cityssä kirkossa, että olisi aika murtaa hiljaisuus. ”Tulen tähän upeaan kirkkoon tänä iltana, koska omatuntoni ei jätä minulle mitään muuta vaihtoehtoa. - - - Teidän johtoryhmänne viimeaikaiset lausunnot ilmaisevat minun sydämeni tunteet. Niin minä löysin nämä alkusäteet: ’Tulee aika, jolloin hiljaisuus on pettämistä’. - - - Näiden sanojen totuus on kiistaton, mutta missio, johon sanat kutsuvat meitä, on mitä vaikein. Vaikka sisäisen totuuden vaatimus painostaa meitä, niin miehet eivät ota helposti tehtäväkseen vastustaa hallituksensa politiikkaa, erityisesti sodan aikana”.[13]

Vaikka kokemustani ja asiantuntijuuttani psykoterapian ja psykohistorian alueella voidaan arvostella riittämättömäksi, niin kyllä juuri tuosta tunneälystä käsin pidin jopa erityisen merkillepantavana, että informaatiosodankäynnin kutsutut asiantuntijat Suomen eduskunnassa olivat kaikki erittäin myrtyneen näköisiä ilmeiltään. Niin kuin eräs kommentaattori huomautti Facebookissa: ”Vetäkää vähän sokeria sen sitruunanne kanssa, hei!” . Toinen arvioi: ”Tosi myrtsin näköistä jengiä”.  Ilmeiden kieli osoitti epäaitoa, petokseen perustuvaa vakavuutta, kun puhujien piti keksiä perustelut informaatiosodankäynnille, jota tämä ”avoin kuuleminen” oli itsessään sen sijaan että se olisi käsitellyt ja analysoinut informaatiosodankäyntiä.

Miljoonaa suomalaista köyhää ei huijata trollimetsästyksellä loputtomiin

Muistettakoon, että samainen herra Mantila moderoi Kultaranta-keskusteluissa kesäkuussa 2013 Ulkopolitiikan arvot ja intressit –työryhmää, jossa käytiin keskusteluja arvojen ja intressien yhteensovittamisesta, voidaanko vientikaupan ja ihmisoikeuksien intressit aidosti yhdistää. Mantila kirjasi työryhmän johtopäätöksen haasteeksi, ”mitä teemme, kun jonkin maan kehitys on selvästi menossa väärään suuntaan”. Valtion toiminta ulkoisten taloussuhteiden edistämisessä on usein tasapainoilua arvojen ja intressisen edistämisen välillä eikä yhtälö ole helposti ratkaistavissa.

Venäjän BKT kasvoi vuoden 2014 aikana, kun Suomen BKT pieneni edellisvuoteen verrattuna. Suomen vienti ja tuonti Venäjältä romahti yli 10 miljardia euroa vuoden 2014 aikana. Tammikuussa 2015 on Suomen viennin ja tuonnin tiputus ollut tammikuun 2014 tasoon verrattuna lähes 50 %:ia. Tämä romahdus koskettaa Suomen kansantaloutta ja näkyy Suomen valtion velkaantumisena. Siinä on Turvallisuuskomitealla paljon trolleja keksittäväksi, kun puoli miljoonaa työtöntä suomalaista ja puoli miljoonaa muuta vähävaraista työläistä vaatii oikeuden leipää menettäen sinisilmäisen uskonsa trollimetsästyksen avulla perusteltuun huijaukseen.


Jälkikirjoitus

Sputnikin suomenkielinen sivusto on vasta avautunut. Minä olen iloinen kaikesta ulkomaisesta informaatiotarjonnasta, vaikka kaikkea en sinänsä aina allekirjoita sisällöltään ja joskus olen kovastikin eri mieltä. En ota tässä kantaa Sputnikin sisältöön, johon en ole riittävän tarkasti perehtynyt. Kiinnitin kriittisesti huomiota erääseen epäkohtaan, joka toivottavasti korjaantuu: Sputnikin tekstien kirjoittajia ja kääntäjiä ei mainita missään. Missään ei ole myöskään Sputnikin suomalaisia yhteystietoja. Tuollainen "hämäryys" heikentää median arvoa eikä ole mielestäni journalismin arvon mukaista. Tuollainen "hämäryys" myös voi pahimmissa tapauksissa luoda väärää leimaamista sellaisia tahoja kohtaan, joilla ei ole pienintäkään osaa koko Sputnikin toimintaa kohtaan. Se "hämäryys" voi myös peittää väärinkäytöksiä, kuten salaisia työsuhteita ja harmaata taloutta. Ehdottomasti tulisi olla tekijöiden nimet esillä!

[1] YLE.FI. Natosta isäntä taloon: käsikirjoitus Suora linkki ohjelmaan Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/2467194

[2] Iltalehti 27.4.2015. Tämä on Suomen vastaus Venäjän trolleille http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015042619585656_uu.shtml  

[3] Подробности задержания замминистра МВД Украины Чеботаря на таможне в Финляндии
http://antikor.com.ua/articles/38600-podrobnosti_zaderhanija_zamministra_mvd_ukrainy_chebotarja_na_tamohne_v_finljandii   

[4] KALEVA/Juha Vainio 26.4.2015. Viranomaiset varautuvat Venäjän infosotaan – Suomeen perustettiin iskuryhmä
 http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/viranomaiset-varautuvat-venajan-infosotaan-suomeen-perustettiin-iskuryhma/695491/  

[5] Turvallisuuskomitea kokoonpano: http://www.turvallisuuskomitea.fi/index.php/fi/turvallisuuskomitea   

[6] Turvallisuuskomitea 9.4.2015. Suomi osallistuu kansainväliseen Multinational Capability Development –kampanjaan (MCDC). http://www.turvallisuuskomitea.fi/index.php/fi/20-ajankohtaista/106-suomi-osallistuu-kansainvaliseen-multinational-capability-development-kampanjaan-mcdc


Kirjoittaja on poliittisesti väritön ja sitoutumaton dissidentti



Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Lähettänyt klo

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hiski Haukkala: "Systeemitason halveksuntaa” Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan (HS 12.4.2015)

Suomen ulkoministeriön erikoistutkija, kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala esittää Helsingin Sanomissa vaatimuksen ”systeemitason halveksunnasta” Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan Suomessa. [1] Kun on kyse tämän tason vaikuttajasta kuin herra Haukkala, niin käsitteiden merkitystä on aiheellista arvioida käytännön toteutuksen ja perustuslaillisten oikeuksien näkökulmasta hiukan tarkemmin. Sunnuntain 12.4.2015 Hesarissa esitettyihin muihin väitteisiin puolesta tai vastaan en ota tässä kantaa.

”Integreetin varjelu” – eheyden suojelu

Helsingin Sanomien haastattelutekstin perusteella näyttää siltä, että herra Hiski Haukkala linkittää väitteensä kyseisen ”systeemitason halveksunnan” tarpeellisuudesta yhteiskunnan ”integriteetin varjeluun”  (eheyden suojeluun) niin että ”Venäjä ei voisi käyttää meitä hyväksi”. Sillä tavalla varmistettaisiin, että ”Suomi on mahdollisimman vaikea ja hankala toimintaympäristö kaikelle hämärälle toiminnalle”. Mahdollisesti Haukkala ilmaisee samaa myös vaatimuksessaan, jonka mukaan ”siksi Venäjän tilaa vaikuttaa Suomen sisäisiin asioihin pitää aktiivisesti kaventaa. Suhmuroinnille ja harmaille vyöhykkeille ei saa antaa tilaa”.

Jo tässä sanottu määritelmä ”integriteetin” eli eheyden suojelemiseksi on jännitteessä perustuslaillisia oikeuksia ja vapauksia suojaavan moniarvoisen kansalaisyhteiskunnan kanssa. Integriteetin mukainen suojeluohjelma on kylläkin täysin linjassa Suomen Maanpuolustuskorkeakoulussa julkaistujen informaatiosodankäynnin tutkimusten kanssa. Esimerkiksi yleisesikuntaupseeri, sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen on yhdessä yleisesikuntamajuri Arto Hirvelän kanssa [6][7] hahmottanut Naton viitekehyksen puitteissa ”strategista kommunikaatiota informaatioyhteiskunnan kansallisten tavoitteiden edistämisessä”, ”Toiminnallaan asevoimat edustavat aikamme informaatioyhteiskunnalle aina merkityksen, uutisoinnin ja ylitulkintojen aluetta”. Tämä integreettiä suojeleva toiminta tapahtuu ”kaikilla tasoilla” ”samanaikaisesti ja rinnakkain”, toteavat upseerit. 

MPKK:n upseerit Huhtinen ja Hirvelä näkevät strategisen kommunikaation tehtäväksi ”ristiriitaisten viestien ehkäisemisen”, mitä varten ”tarvitaan koordinaatiota ja asioiden yhdenmukaistamista”. Tuollaista toimintaa ”tarvitaan maineen ja julkisuuskuvan eheyden aikaansaamiseksi”. Uusitalon tutkimukseen liittyen Sotakorkeakoulun upseerit lausuvat, että ”kuluvan vuosituhannen ongelmana onkin yhteisöjen ja luottamuksen ylläpitäminen”. ”Kokonaisvaltaisen lähestymistavan (comprehensive approach) mukaisissa operaatioissa strateginen kommunikaatio on komentajan ja esikunnan tärkeimpiä työkaluja taistelussa mielistä ja sydämistä”. Tuossa tarkoituksessa Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun upseerit olettavat ja edellyttävät eri toimijoiden – hallituksen, ministeriöiden, viranomaisten ja organisaatioiden – kattavaa vuorovaikutusta ja koordinointia. Kirjoittajat lähtevät liikkeelle realistiseksi kutsumastaan näkökulmasta, jonka mukaan taistelua käydään ”mielikuvista ja toisten käyttäytymisen ohjaamisesta sekä sisäisten että ulkoisten poliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi”. Suomalaiset upseerit määrittävät, että ”strateginen kommunikaatio on kansallisten tavoitteiden edistämistä mielikuviin vaikuttamalla ja kokonaisvaltainen lähestymistapa”: ”Strategisen kommunikaation mukaisesti viestintä on toisaalta yhdenmukaista ja johdettua, luotettavaksi koettua ja uskottavaa, ymmärrettävää ja ymmärtävää (kohdeyleisön huomioivaa), sidoksissa poliittisiin ja strategisiin tavoitteisiin ja toisaalta toimenpiteitä (jokainen teko lähettää viestin)”.[6][7]

On vaikea määritellä Suomen ulkoministeriön erityistutkijan, professori Hiski Haukkalan ”integriteetin varjelua” varten vaatiman ”systeemitason halveksunnaksi” mitään muuta käytännöllistä tehtävää kuin minkä sotilaat Huhtinen ja Hirvelä ovat toisaalla jo määritelleet sotilaallisesti johdetuksi toiminnaksi ”ristiriitaisten viestien ehkäisemiksi” ja ”julkisuuskuvan eheyden aikaansaamiseksi”. Se, että Haukkala liittää tähän tehtäväkenttään sanan ”halveksunta” voinee viitata siihen, että yhteiskunnallistaloudellisen diskriminaation ohessa hän suosittelee jonkinlaista sotilaallispoliittista valtiollista trollikoneistoa niiden ihmisten maineen pilaamiseksi, jotka asettavat haasteen ulkopoliittisesti johdetulle propagandalle. Sellainen – tässä tapauksessa ”anti-venäläinen” - trollikoneisto on tunnetusti Amerikan Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, kuten Snowdenin paljastukset sikäläisten trollitehtaiden ohjekirjoista ovat osoittaneet.[7] Tuskin kenellekään on jäänyt epäselväksi massiivinen propaganda, jonka mukaisesti huijarit ovat huijanneet jo kokonaisen vuoden ajan Venäjä-pelottelun avulla moninaisissa informaatiosodankäynnin operaatioissaan Suomen valtamediassa ja SOME:ssa.[8] Itse asiassa useammat suomalaiset upseerit ovat saaneet USA:n armeijassa informaatiosodankäyntiä varten koulutuksen, mitä ei ole myöskään riittävästi tehty selväksi Suomen mediassa. Heidän nykyistä rooliaan informaatiosodankäynnissä ei ole lainkaan selvitetty suomalaisessa mediassa, mutta mahdollisesti Suomen Ulkoministeriössä tahdotaan tehostaa näiden koulutettujen upseereiden vaikuttavuutta sekä lisätä heitä varten rahoitusta. Näin ollen suomalainen kansalaisyhteiskunta on tosiasiallisesti vähemmän vapaa ja enemmän sotilaallisesti manipuloitu kuin sen maine lupaa julistaessaan kaunista sinivalkoista vapaata taivasta.

Opinnäytetyössään kapteeni Sartonen etsi tehokasta tapaa suorittaa kohderyhmäanalyysejä (target audience analysis, TAA) verkkotutkimuksen avulla. Verkkotunnuksien tutkinnan avulla on määrä löytää mahdollisuudet, rajoitukset ja varoitukset aineiston tuollaista analysointia varten. Tässä ympäristössä TAA menetelmän on suoritettava tutkimusta psykologisten kriteerien avulla.  Sartosen tutkimuksen kohteena oli kohdeyleisöanalyysi, psykologiset operaatiot ja informaatiosodankäynti.[8] Kapteeni Sartonen kertoo, että Amerikan armeijan kenttäohjesääntö FM 3-05.301 valittiin Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun opinnäytteen viitekehykseksi, koska tuo kenttäohjesääntö ”esittää täydellisen mallin TAA prosessista” (niin Sartonen väittää). Sartonen liittyy määrittelyyn, jonka mukaan FM 3-05.301 tarjoaa ”yksityiskohtaisen, systemaattisen tutkimuksen psykologisille operaatioille (PSYOP) relevantin informaation avulla valitulle kohderyhmälle, jotta tämä saadaan suorittamaan tietyn tavoitteen mukaiset psykologiset toimet”.

Maanpuolustuskorkeakoulu on julkaissut viime aikoina jo ennen Sartosen tutkimusta useita tutkimuksia informaatio-operaatioista: Kimmo Pipsa, Psykologiset operaatiot ja joukkokäyttäytyminen internetissä (2013), Saara Jantunen, Strategic communication: practice, ideology and dissonance (2013), Sakari Soini,Puolustusvoimien maineenhallinta sosiaalisessa mediassa (2013), Teemu Nurmela, The Social battlespace of stabilization operations – action amongst the people (2010), Teemu Saressaro, Israelin strategisen kommunikaation järjestelyt ja toteutus Cast Lead –operaatiossa (2013), Jari Rantapelkonen & Mirva Salminen, The Fog of Cyber Defence (2013), Jouko Vankka, Cyber Warfare (2013), Torsti Sirén, Verkkoavusteinen puolustus 2030 (2009). Voidaankin ilmeisemmin tehdä johtopäätös tämän yleisen taustan perusteella, että ilmeisemmin Suomessa on myös erityisen intensiivisesti harjoitettu mielipideilmapiirin ja kohderyhmien manipulointia: varmaan teoriaa on pistetty käytäntöön!

Kapteeni Sartonen määrittää, että kohderyhmän valinta on prosessille keskeinen (a crucial part). Päätavoitteena on löytää selkeästi määritelty tavoiteryhmä, johon vaikuttamalla tämän haavoittuvuuden avulla voitaisiin saavuttaa tavoiteltu tulos. Tavoiteryhmän määrittäminen tapahtuu jakamalla ihmiset ensisijaisiin ja toissijaisiin ryhmiin ja luokkiin löytäen lopulta aggregaatit (energian tuottajat), keskeiset tiedottajat ja painopisteet. Perhesuhteiden avulla ei ole määrittely ihanteellinen. Sitä vastoin internetin sosiaalisten ryhmien vertaamalla voidaan saavuttaa paremmin määritellyt toimijat. Sartonen viittaa Amerikan kenttäohjesääntöön, jonka mukaan ihmiset muodostavat toissijaisia ryhmiä ”saavuttaakseen joitakin päämääriä tai tarkoituksen”. Juuri nämä ryhmät Sartonen näkee ”parhaiksi kohderyhmiksi”, jotta PSYOP henkilökunta tutkii näiden ”haavoittuvuuksia” (vulnerabilities).  Kapteenin mukaan tuollaisten ryhmien löytäminen voi tapahtua jopa suhteellisen helposti.  Internetin sosiaalinen media on jopa ”luonnollinen elinympäristö tällaisille ryhmille”. Esimerkiksi vaalisivustoilla ja erilaisilla kampanjasivustoilla ihmiset jakavat mielipiteitään ja ideoitaan. Sartonen huomauttaa, että tällaisille sivustoille pääsee hyvin mukaan, koska verkostot eivät yleensä rajoitu vain jäseniin (”these network sites typically are not restricted to members only, or require only a brief registration to become a member”). Sartonen toteaa kyber maailmassa tunnettavat uudenlaiset ”avain kommunikaattorit” (key communicators): nämä ovat blogien kirjoittajat, jotka jakavat mielipiteitään politiikasta, taloudesta jne. Sartonen pohtii tietokoneperusteita algoritmitutkimusta keskeisten henkilöiden tunnistamiseksi.

Helsingin Sanomien haastattelussa herra Haukkala ei suoranaisesti hyväksy venäläisen rahan ”demonisointia”, koska se antaisi ”väärän viestin”, ilmeisesti olisi siis ongelmallinen vapauden imagolle, mutta tuohon rahaan ”pitää puuttua” hänen mukaansa silloin, kun ”toiminta yrittää kovertaa järjestelmäämme ontoksi”. Mitä uutta aktiviteettia tämä käytännössä tarkoittaa Suomen viranomaisille, jää epäselväksi, koska jo nykyään on selvääkin selvempää, että verot on maksettava.

Ulkoministeriön erityistutkija Hiski Haukkalan vaatimukset ilmaisevat jotain pyrkimystä, ilmeisesti vallitsevien toimien tehostamistarpeita, mutta niitä ei ole ilmeisesti ja käytännöllisesti määritelty artikkelissa toimintaohjelmina. Mitä on esimerkiksi ”systeemitaso”, joka järjestäisi ”halveksuntaa”? Tämä viitannee valtiollisesti maksettuun anti-venäläiseen trollitoimintaan, jota tietynlaiset ulkopoliittiset ja sotilaalliset intressit ohjaavat.

”Systeemitaso” – valtiollisesti ohjattu diskriminaatio

”Systeemitasolla” ilmaistaan yleiskielessä ”järjestelmää” joidenkin – tässä tapauksessa valtiollisten instituutioiden – periaatteiden mukaisena toiminnallisena kokonaisuutena.  Systeemitasolla voidaan viitata tavanomaisesti käyttäjän – tässä tapauksessa valtiollisten instituutioiden virkamiesten – työhön. Toisin kuin Patnaikin ja Becken (1999)[2] määritelmissä strategiataso, joka on yksittäistä sovellusta pitkäaikaisempi tulevaisuuden kehityskohde, niin ”systeemitaso” haastaa käyttäjät tämänhetkiseen toimintaan ja käytettävyyteen.

Professori Turo Virtanen on yleisen valtio-opin laitoksen esimiehenä kuvaillut myös ”systeemitasoja” hallinnon toimintoina.  Löytyisikö Haukkalan ”systeemitaso” jostain edellä ilmaistuista aihepiireistä, mahdollisesti hallinnollisina käytännöllisinä toimina? Silloinkin herää epäilys, miten Suomen hallinnollinen järjestelmä voisi toimia ”halveksuvasti” (herra Haukkalan käyttämä sana) vain sillä perusteella, että joku vaikuttaa jonkun koneiston henkilön mielikuvissa venäläisiä intressejä tukevalta tai mahdollisuuden antamiselta sellaisten venäläismielisten toimien vahvistumiselle? Olisiko sellaista hallinnollisesti toteutettavaa ”halveksuntaa” esimerkiksi venäläisiin päiväkoteihin ja kouluihin kohdistettava määrärahojen ja toimintalupien karsinnat sekä mahdollisen venäläismielisen muun väestön syrjintä?

Helsingin yliopiston valtio-opin johdantokurssilla professori Mikko Mattila [3] kuvailee ”systeemitason” muutosta selittäviksi tekijöiksi esimerkiksi taloudellisen ja teknologisen kehityksen, erityisesti sukupolvikokemusten puutteen, koulutuksen laadun ja määrän kasvun sekä massatiedotusvälineiden ja viihdeteollisuuden kasvun. Systeemitason muutos vaikuttaa yksilötason seurauksiin, kuten kasvavaan itsetuntoon ja itsensä toteuttamisen tarpeeseen. Missä määrin professori Haukkalan ”systeemitason” vaatimus halveksunnasta linkittyy Helsingin yliopiston valtio-opin professorin ”systeemitason” määritelmiin? Ja miten ”systeemitason halveksunta” linkittyisi venäläismieliseksi tukevaan ja venäläiseen identiteettiin liittyvään kasvatus- ja kulttuuritoimintaan sekä viestintään?

Professori Mikko Mattilan ja valtio-opin johdantokurssin mukaan ”systeemitason” seurauksia ovat poliittisten kiistakysymysten painottuminen yhä enemmän elämäntapakysymyksissä, poliittisten konfliktien sosiaalisen taustan muuttuminen, kansallisvaltion ja poliittisten instituutioiden legitimiteetin mureneminen sekä poliittisen osallistumisen muutos.[3] Professori Hiski Haukkala lausuu Ulkoministeriön erityistutkijana samanlaisista haasteista, kun vaatii Venäjän vaikuttamisyrityksiä vastaan ”systeemitason halveksuntaa”.

Kansainvälisen politiikan teorian kolme systeemitasoa[4], valtiojärjestelmä, valtioiden sisäinen dynamiikka sekä edelleen yksittäisten politiikkojen rooli, ovat tarkemmin erittelemättömät Hiski Haukkalan haastattelussa Helsingin Sanomissa. Toistaiseksi ”systeemitason halveksunnasta” on Suomessa puhuttu lähinnä koulujen systeemihaasteina siinä, miten koulu toimii tai on toiminut pakkosyöttölaitoksena tietynlaisen systeemieetoksen puolesta. Missä määrin professori Haukkala puhuu jotain muuta kieltä samoilla käsitteillä kuin tähän saakka vakiintunut kieli, niin jää luonnollisesti epäselväksi Helsingin Sanomien hämärän tekstin perusteella.

Systeemitason ohjaus - rahan ja vallan ohjauksessa media

Jürgen Habermas (1981/1984)[5] käytti ilmaisu ”systeemitaso” viitaten taloudelliseen ja poliittiseen järjestelmään, joka perustuu rahaan ja valtaan. Suomessa ei ole kuitenkaan juurikaan käyty keskustelua Habermasin käsitteiden varassa. Tälle ”systeemitasolle” kuuluvat kontrollimekanismit, joiden avulla politiikka ja talous voivat pitää valtaansa. Habermas liittää pohdinnat ”systeemitasosta” legitimaatiokriisin edellytyksiin, mistä itse asiassa oli kyse myös valtio-opin professori Mikko Mattilan määritelmissä systeemitason haasteista yhteiskunnassa.

Toisen maailmansodan aikaisena teininä Habermas ei vielä taistellut Saksan armeijassa, mutta koki vanhan natsismin kauhistuvuuden. Habermas itse katsoi järjestelmän olevan kriisissä, koska systeemin medialle (rahan ja vallan medialle) ei ole oikeutusta ja systeemimedia on aina kuitenkin parasiitti, joka lopulta tuhoaa isäntänsä. Systeemitason vahvistuminen on kuitenkin ratkaisevaa yhteiskunnalle, mutta samalla se tuhoaa itsensä. Habermas analysoi ”systeemin” ennalta määritellyiksi tilanteiksi ja yhteistoiminnan toimintasäännöiksi, joissa määrittyvät myös kommunikaation lailliset rajat.  Rahan ja institutionaalisen vallan perustalla toteutuu myös systemaattinen koordinointi. Habermasin pohdinnat sosiaalisesta kontrollista viittaavat sosiaalisiin mekanismeihin, joiden avulla pyritään ehkäisemään ja valvomaan rikollisuutta sekä edistämään turvallisista kuuliaisuutta sosiaalisten normien mukaisesti. Habermasin mukaan systeemin koordinointi varmistetaan parhaiten median ohjauksen avulla, koska tällä tavalla voidaan lievittää kommunikatiiviseen toimintaan mahdollisesti liittyvää epäröintiä.

Mahdollisesti Suomen ulkoministeriössä kehitellään tällaisia toimintaohjelmia sosiaalisen kontrollin, koordinoinnin ja valvonnan voimistamiseksi. Kyse ei ole enää demokratiasta eikä perustuslaillisista vapauksista ja ihmisoikeuksista. Kyse on sotatoimien mukaisesta viestinnästä.


[1] Anna-Liina Kauhanen, Helsingin Sanomat 12.4.2015. Nato-hakemusta seuraisi kriisi Venäjän kanssa. http://www.hs.fi/kotimaa/a1428727352483  

[2] Patnaik, D and Becker, R. (1999) Needfinding: the why and how of uncovering people's needs. Design Management Journal, Spring 1999, s. 37-43.

[3] Mikko Mattila, 2013. Poliittinen kulttuuri. Valtio-opin johdantokurssi. http://blogs.helsinki.fi/vol-johd/files/2008/08/johdanto062013.pdf  

[4] Martin Hollis, Steve Smith, 1991. Explaining and Understanding International Relations (Clarendon Paperbacks).

[5] Jürgen Habermas, 1981.Theorie des kommunikativen Handelns.

[6] Arto Hirvelä ja Aki-Mauri Huhtinen 2013, Strateginen kommunikaatio informaatioyhteiskunnan kansallisten tavoitteiden edistämisessä – realismista sosiaaliseen konstruktioon. http://ojs.tsv.fi/index.php/ta/article/download/7984/6085

[7] Huijarit huijaavat Venäjä-pelottelun avulla informaatiosodankäynnin tilaisuudessa. Pitkäaikaistyötön tarkkailee Eduskunnassa 22.1.2015. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/01/huijarit-huijaavat-venaja-pelottelun.html

[8] Juha Molari 21.1.2015. Kapteeni Miika Sartonen Eduskunnan Ulkoasiainvaliokunnan informaatiosodankäynnin ”avoimessa kuulemisessa” 22.1.2015. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/01/kapteeni-miika-sartonen-eduskunnan.html


Kirjoittaja on poliittisesti väritön ja sitoutumaton dissidentti



 Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha


Lähettänyt klo

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Iltalehden suuri vaalikeskustelu ja ”Venäjän uhka Suomelle”

Onko Venäjä uhka Suomelle? Näin Iltalehden vaalikeskustelussa [1] eduskuntapuolueiden KAIKKI puoluejohtajat nostivat vihreän lipun merkiksi siitä, että Venäjästä on tullut uhka Suomelle, minkä tuomionsa jälkeen nämä puoluejohtajat alkoivat yksi toisensa jälkeen räksyttää vihamielisesti Venäjän toimia vastaan. Tämä tekee minulle vaikeaksi äänestää ketään tervehenkisempääkään ehdokasta noista puolueista, joiden puoluejohtajat ovat tuollaisia huijareita venäjävihamielisen hysterian vallassa.



”Räikeästi rikkonut”, Kristillisdemokraattinen puheenjohtaja, sisäministeri Päivi Räsänen syyttää Venäjää, ja sanoo ”Venäjän uhittelevan Suomea vastaan”. Todellisuudessa sisäasiainministeri Räsänen ei tiedä yhtään mitään Venäjästä, vaan ainoastaan toistaa niitä hengettömyyden tuotoksia, joita hän omaksuu tietyissä israelilais-amerikkalaisissa piireissä. Niissä sairaissa hengellispoliittisissa taustoissa on Kristillisdemokraattisen puolueen syntykin Kristillisen liiton aikoina.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki ei korostanut Venäjän sotilaallista uhkaa, vaan Venäjän surkeaa ihmisoikeustilannetta ja haluttomuutta pitää huolta vähemmistöistä: ”Venäläinen yhteiskunta menee entistä sekaisemmaksi”, tuomitsi Arhinmäki kauheat näkymät. ”Venäjän toiminta Ukrainassa ja monilla muilla alueilla ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää”, Arhinmäki retosteli. Toisin kuin Arhinmäki kokee, niin minä koen Venäjän pitävän huolta terveen avioliiton mukaisesta kunnioituksesta ja arvostuksesta sekä sen myötä lasten seksuaalis-sosiaalisesta kehityksestä paremmin huolta kuin mitä tekee pervertikkojen Suomi.

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö vaatii, että ”pitää tunnistaa Venäjän ulkopolitiikan muuttuneen sellaiseksi että jos Venäjä viimeiset kaksikymmentävuotta haki suurvalta-asemaa sillä se pääsee osaksi kansainvälisiä talousverkostoja ja saa sieltä arvostusta, niin nyt sen ulkopolitiikkaa on sotilaallisella pelon avulla vaikuttamista”.

Demarien Antti Rinne näkee Venäjän sisäisen tilanteen epävarmana: ”Venäjä on toiminut väärin”. Ruotsalaisten Carl Haglund on niin vastenmielinen esiintyjä, että häntä en viitsisi edes siteerata, mutta muistettakoon Haglundin jälleen sanoma väite, että Venäjä puhuu toista ja tekee toista.

Aleksander Stubb sanoo, että Venäjä aiheuttaa epävakautta naapurustoon, tämä alkoi 2008 ja jatkuu yhä Ukrainan kriisin aikana. Timo Soini Perussuomalaisten puheenjohtaja väittää, että ”Minä uskon, että Venäjällä on tietoinen suunnitelma.” Venäjän toimintaa hän pitää kyynisenä laskelmointina. Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä näkee Venäjän demokratiakehityksen menneen huonoon suuntaan. Sipilä korosti myös kyberhyökkäysten uhkaa.

Minä äänestän – tai äänestäisin –  Suomen eduskuntavaaleissa, jos löytyy ehdokas, joka avoimesti tukee Suomen valtion ystävyyteen ja yhteistyöhön rakentuvia suhteita Novorussian kanssa. Tämän ehdokkaan sopisi osoittaa toimeliaisuutensa noissa hyvissä toimissa humanitaarisuuden ja venäläisen sivilisaation puolesta jo tähän mennessä. Venäjänkielen taitoa pidän myös tärkeänä, koska jo nyt on ihan tarpeeksi amerikkaa puhuvia ja ymmärtäviä. Onko sellaista ehdokasta jollakin puolueella?
Tällaiseksi ehdokkaaksi on erikseen ilmoittautunut Itsenäisyyspuolueen Maria Oksanen, mutta hän on valitettavasti Uudenmaan vaalipiirissä eikä Helsingissä.

Suomen Työväen Puolueessa Heikki Männikkö ja Pekka Tiainen ilmaisivat kohtuullisen maltillisia näkemyksiä Venäjän suhteen, kun vertaa kaikkiin muihin ehdokkaisiin Helsingin piirissä kaikissa puolueissa, mutta valitettavasti ”maltillinen näkemys” ei ole vielä mieltymysteni mukainen.  En edes koe erityisemmin maltillisena näkemyksenä sitä, että Ilkka Kanervan työ nostetaan kunnian kohteeksi. Arvostan suuresti Pekka Tiaisen näkemyksiä ja osaamista, mutta tässä kohtaa koen suurta erimielisyyttä esimerkin nostamisesta esille! Männikön näkemys oli kiitettävän suora ja luottamusta herättävä.

Kristillisdemokraattien Mika Ebeling korosti rauhallisia suhteita Venäjään, mutta valitettavasti määritteli kummallisesti, että ”Venäjä on tehnyt väärin”. Mielestäni Venäjä on itse asiassa ainoa, joka on edes jotenkin yrittänyt tehdä oikein, kun taas Suomi, EU, Ukraina ja USA ovat tehneet johdonmukaisesti väärin.

Suomen Sosialidemokraattinen Eero Heinäluoma painottaa sotilaallista liittoutumattomuutta, mutta hänkin määritteli: ”Venäjän kehitys on valitettavasti mennyt taaksepäin, mutta Venäjä ei ole suora uhka Suomelle”. Heinäluona on vuoden aikana antanut usein hyviäkin älykkäitä lausuntoja asiassa. Tällä kertaa ilmaisu oli liian karkea.

Suomen Keskustan Paula Lehtomäki etsii älykästä hyväksyttävää paikkaansa Keskustassa, jonka puheenjohtaja Juha Sipilä on kuitenkin valitettavasti liian rähmällään ”Länteen”. Tämäkin on eräs syy, minkä tähden Helsingin vaalipiirissä ei Keskustan äänestäminen herätä halua. Tilanne on hyvin sama kuin Heinäluomalla, joka Demareissa etsii hyväksyttävää paikkaansa, vaikka ei ole niin aggressiivinen Venäjää vastaan kuin puolueessa on kovasti paineita. Lisäksi Demarit ja Keskusta molemmat tahtovat lisätä Puolustusvoimille määrärahoja. Tämä on täysin päinvastoin kuin vakaumukseni ja näkemykseni. On muistettava, että "vihreät miehet" (joista muuan oli minun tuttuni) eivät olisi saapuneet Krimille tukemaan tuon väestön vanhaa ja vahvaa tarvetta itsemäärämisoikeuteen, jos tuo kansa ei olisi tuntenut tarvetta itsemäärämisoikeuteen ja eroon Ukrainasta, jossa natsityypit olivat jo aloittaneet venäläisväestön tuhoamisen. Jos ja kun Suomessa pidetään oikeudenmukainen kansalaisyhteiskunta eikä päästetä natseja valtaan, niin "vihreät" miehet tai minkään muun väriset kansainväliset ihmisoikeustaistelijat eivät tarvitse tehdä humanitaarista interventiota Suomen maaperälle. 

Perussuomalaisten Tom Packalén on jo vuoden aikana etsinyt ja ilmaissut älykkäitä arvioita Venäjän suhteen. Monessa muussakin suhteessa Packalénin ilmaisut ja arvostukset ovat hyvin lähellä omia näkemyksiäni. Valitettavasti Packalén sinisilmäisesti uskoo puolustusyhteistyöhön Ruotsin kanssa ikään kuin tämä olisi ”vain puolustuksellinen eikä hyökkäävä ketään vastaan”. Pahinta lienee, että hyvä mies Packalén menee hukkaa Timo Soinin, Jussi Halla-ahon, Reijo Tossavaisen ja Jussi Niinistön kanssa samassa puolueessa. En voi antaa ääntäni puolueelle, johon mahtuu ehdokkaaksi Arto Luukkanen, vaikka vanhaa luokkakaveria sinänsä olisi kiva tukea menestykseen: hänen näkemyksensä on niin räikeät Venäjää vastaan, että en voi antaa ääntäni sellaisen puolueen hyväksi. Vaikka Luukkanen esiintyy vaalisivuillaan sloganilla ”Venäjä osaamista eduskuntaan”, niin en pidä häntä Venäjä osaajana, vaan ainoastaan tietyn länsimaisen propagandan uskollisena toimittajana ja välittäjänä. Luukkanen väitti Yleisradion vaaligallerian haastattelussa, että Ukrainan kriisi alkoi siitä, kun Krimille tuli joukkoja, jotka ottivat tämän hallintaansa. Miten teologian tohtori voi sekoittaa noin kronologiat: hän voisi samalla epälogiikalla saarnata, että neitseestäsyntyminen sai myös alkuunsa siitä, kun Pontius Pilatus ristiinnaulitsi Jeesuksen ja sitten ensin ristin luo sekä tämän jälkeen tyhjälle haudalle tuli surevia naisia. Luukkanen sanoo valheen varmaan tietäen, että ”Venäjä on ollut aggressaattori. Itä-Ukrainassakin kapinan pystyttäminen on Venäjältä lähtöisin”. Savolainen huumori ei riitä perusteeksi kansanedustajan arvokkaaseen tehtävään, jos ja kun väitetty ”huumori” on vain peite löperölle roskapuheelle. Pahinta on kuitenkin, että tuollaisessa Perussuomalaisten puolueessa ihan hyvä mies Packalén menee hukkaan, kun ryhmä on noin huono.  

Köyhien asialla puolueesta Terttu Savola on monessa asiassa samoilla linjoilla kuin minäkin, mutta valitettavasti hänkin nostaisi Puolustusvoimien määrärahoja.

Keskustan ehdokas Pekka Puska on myös varsin lähellä useissa seikoissa näkemyksiäni, mutta hänkin tukee Puolustusmäärärahojen nostoa, mikä on täysin vastoin keskeistä vakaumustani. En voi äänestää ehdokasta, joka tahtoo pistää lisää rahaa tappovälineisiin tilanteessa, jossa vain huijareiden huijaukset ja luulevaisten luulosairaus rakentavat Suomelle sotilaallista uhkaa tai sotilaallisen tilanteen muutosta.

Itsenäisyyspuolueen Jorma Luotonen oli lähin vaalikoneen tulosten mukaan näkemyksilleni, mutta koin 69 vuotta vanhan terävän ja pystyvän miehen kuitenkin tarpeettoman iäkkääksi kansanedustajaksi, kun vaalikausi on kuitenkin pitkä aika. Luotonen vastusti myös Puolustusvoimien määrärahojen nostoa. Luotonen sanoi suoraan, että ”Nato on uhka”.

Näköalatonta oli kaikilla ehdokkailla, mikä on myös erityisen pahaksi äänestysintoani vastaan, että nämä puhuivat vain nuorisotyöttömyydestä, mutta kukaan ei etsinyt mitään ratkaisua eikä muistanut edes ongelmaa, että yli 50 vuotta vanhat työttömät eivät enää työllisty Suomessa.

Olen pahoillani kaiken jälkeen, että EN ÄÄNESTÄ KETÄÄN EDUSKUNTAVAALEISSA. Helsingin piirissä ei ole riittävän hyvää yhtään ehdokasta.


[1] Iltalehden suuri vaalikeskustelu. http://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2015/2015031619367587_eb.shtml


Videossa juhla-ajan kunniaksi Sevastopolin valssi:



KIRJOITTAJA on kai eräänlaine luuseri [kuva elokuulta 2014], joka arvioi eduskuntavaaleissa erityisesti sitä, miten ehdokkaat toimisivat  ikääntyvien ihmisten työnsaantimahdollisuuksien lisäämiseksi sekä missä määrin ehdokkaat hukkaisivat verotuloja sotahulluuden tarpeisiin asevarusteluun.
Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha


Lähettänyt klo
Tilaa: Blogitekstit (Atom)