Helatorstain käsky kristilliseen lähetystyöhön ja EU:n monikulttuuripäivä 21.5.2020

EU on julkilausumassaan arvovaltaisesti kutsunut eurooppalaiset edistämään kulttuurien monimuotoisuutta, mitä ymmärrystä erityisesti tulisi syventää monikulttuuripäivänä torstaina 21.5.2020.

Kristillinen kirkko tunnustaa vuosituhantisen tehtävänsä helatorstaina 21.5.2020: taivaaseenastuneen Kristuksen käskyä kristilliseen globaaliin lähetystyöhön, jotta ateistit, muslimit, hindut, juutalaiset ja kaikki kääntyisivät kristityiksi. Samoin lähetystyöhön on lähetetty tässä tarkoituksessa, että mahdollisimman moni suomalainen, saksalainen, turkkilainen, israelilainen, somali ja kiinalainen ym tulisi todella kristityksi, joka tunnustaa uskoa Jeesukseen. 

Kirkon ja (moni)kulttuurin välinen suhde on vahva ja keskeinen aihepiiri.

Raamattu ja taivaaseenastuminen

Luukkaan evankeliumin lopussa kerrotaan, kuinka Jeesus avasi opetuslasten ymmärryksen, määritteli uskontunnustuksen Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta sekä antoi tehtävän tämän mukaisesti saarnata parannusta syntien anteeksiantamiseksi Jeesuksen nimessä kaikille kansoille. Tämä saarna tapahtuu Pyhän Hengen voimassa. Saarna alkaisi Jerusalemista (Luuk. 24:44-49).

Apostolien teoissa kerrotaan Jeesuksen kohonneen ylös taivaalle sen jälkeen, kun hän oli puhunut opetuslapsilleen, että Pyhä Henki tulee voimaksi, jotta he tulevat Jeesuksen todistajiksi ”aina maan ääriin saakka” (Apt. 1:6-11).

Kristuksen taivaaseenastumisen päivän, helatorstain, kunnioittaminen ja juhliminen on ollut kristillisessä teologiassa tärkeimpiä tapahtumia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen rinnalla. Kristuksen taivaaseenastumisessa on kyse taivaaseen ottamisesta ja korottamisesta Isä Jumalan oikealle puolelleen:
 ”Hän nousi taivaaseen ja istuu Isän Kaikkivaltaan oikealla puolella”, kuten uskontunnustuksessa kirkot tunnustavat. ”Hän on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Psalmi 110:1 on antanut perspektiiviä kristittyjen vuosituhantiseen kunnioitukseen Jeesuksen taivaaseenastumiselle: 

”Herra sanoo minun herralleni: - Istu oikealle puolelleni. Minä kukistan vihollisesi, panen heidät jalkojesi alle, korokkeeksi valtaistuimesi eteen”.

Jesajan kirjan profetia Herran kärsivästä palvelijasta on ollut jo evankeliumien kirjoittajien mielikuvissa:

 ”Minä annan hänelle paikan suurten joukossa, hän saa jakaa saalista mahtavien kanssa, koska hän antoi itsensä kuolemalle alttiiksi ja hänet luettiin rikollisten joukkoon. Hän otti kantaakseen monien synnit, hän pyysi pahantekijöilleen armoa” (Jes. 53:12).

Antiikin päivinä on ollut Rooman keisarin jumaluutta kunnioittavia kertomuksia taivaaseen korottamisista. Myös jumalallisten ilmoittajien taivaallisista matkoista on ollut kertomuksia. Esimerkiksi professori David Aune on vuonna 2003 Westministerin teologian sanakirjassa artikkelissa Ascent heavenly koonnut tiivistetysti esille muutamia tapauksia sekä juutalaisuudesta että kreikkalaisroomalaisesta traditiosta. Eenokin ja Elijan jumalalliset korotukset tunnettiin juutalaisuudessa. Mooses pääsi taivaaseen ja Jobin lapset. Lisäksi ympäröivässä maailmassa Plutarkhos kertoi korotuksesta (Romulus 27), kuinka Rooman perustaja Romulus vietiin taivaaseen pilvessä. Herkules pääsi myös taivaaseen. Keisari Augustuksen nousua todistivat itse senaattorit. 

Jeesuksen Kristuksen taivaaseenastumisen juhlaa on vietetty kristillisissä kirkoissa jo 300-luvulla. Kirkkoisä Eusebius viittaa tähän juhlaan. Augustinus lausuu, että Jeesuksen taivaaseenastumisen juhlalla olisi apostolinen alkuperä. Hän mainitsee Pyhän Johannes Khrysostomoksen ja Gregorius Nyssalaisen kirjoitukset ja antaa ymmärtää, että kaikkialla kirkoissa tunnettiin juhla. Nimitykset hiukan vaihtelevat juhlalle: latinaksi voidaan käyttää ilmaisua ascensio tai ascensa, korostaen Kristuksen omaa voimallisuutta nousta taivaaseen. Anglikaanit käyttävät ilmaisua ”Pyhä torstai”, kuten myös William Blake runossaan ”Holy Thursday”.

Suomessa on helatorstaihin liittyneiden poliittisten seikkailujen ja teologisen näivettyneisyyden takia Jeesuksen taivaaseenastumisen teologinen merkittävyys merkittävässä määrin kadotettu. Antiikin ”rinnakkaismateriaali” on myös hämmentänyt siinä, mikä olisi kristillinen keskeinen viesti tai keskeiset viestit ylipäänsä enää helatorstaina.

Banaalissa lähestymisessä raamatunkertomuksiin on hukattu apostolinen, vanhakirkollinen ja luterilainen pointti Jeesuksen taivaaseenastumisesta ”korotuksena” Isän Kaikkiavaltiaan oikealle puolelle. Parhaimmillaankin modernit spekulaatiot Jeesuksen läsnäolon ”päättymisestä” ja ”poissaolosta” ovat syrjäyttäneet itse asian: väkevyyttä ilmaisevat vanhat teologiset teemat ja lähetystyön.

Sinänsä oikeisiin detaljeihin huomionsa kiinnittänyt Kari Kuula on selitellyt taivaaseenastumisessa ”päättyneen” Jumalan pojan ”näkyvä ruumiillinen toiminta”, Wille Riekkinen on korostellut Jeesuksen ”tavoittamattomuutta” ”tuonpuoleisuudessa”. 

Kaksi valkopukuista miestä suoraan lausuu opetuslapsille kehotuksen: ”Mitä te siinä seisotte katselemassa taivaalle?” (Apost. 1:11) Tietysti UT tuo esille tätäkin poislähdön näkökulma siinä, että Jeesus ”erkani heistä” (Luuk. 24:51), mutta ei lainkaan voimattomuuden näkökulmasta, joka vaikutelma voi syntiä Kuulan ja Riekkisen lausahduksista tarkoituksellisesti tai tahattomasti. 

Niko Huttunen on Kirkko ja kaupunki-lehdessä (2015) rinnastanut Jeesuksen taivaaseenastumisen Rooman keisarin polttohautaukseen todistellen, että kristityt olisivat alkuaan tällä tavalla tahtoneet ”samalla osoittaa, että Jeesus, sen enempää kuin hänen seuraajansa, eivät uhkaa Rooman valtakuntaa poliittisesti”.  

Ihan oikeaan suuntaan Huttunen on astumassa tuossa tulkinnassaan, mutta ainakin Kirkko ja kaupunki -lehden julkaisemassa haastattelussa jää itse väkevä ydin lausumatta: taivaaseenastuneen Kristuksen väkevä käsky ja siunaus lähetystyölle globaalisti aina maan ääriin asti!

Monikulttuuri ja kirkon globaalimissio

Euroopan komission varapresidentti, espanjalainen sosiaalidemokraatti Josep Borell on julistanut ”kulttuurisen monimuotoisuuden päivää” torstaille 21.5.2020, jotta Eurooppa muistaisi sopeutuneen kulttuurisen monimuotoisuuden ansiosta maailmaan vuosisatojen ajan. Borell väittää, että tässä olisi myös ”avainrooli nykyisen kriisin seurauksiin”.

Brysselistä EU:n ulkoasiainhallinto on antanut julkilausuman ”vuoropuhelun ja kehityksen hyväksi kulttuurin monimuotoisuutta edistäen Euroopan unionissa”. Julkilausuman mukaan ”Eurooppa on monimuotoisuuden mosaiikki, jonka ovat muokanneet vuosisatojen aikana eri kansakunnat, kielet ja kulttuurit”.

”Eurooppa on sitoutunut kulttuuri-ilmaisujen ja perinteiden monimuotoisuuden säilyttämiseen kaikkialla maailmassa. --- Koska koronaviruspandemia on aiheuttanut ankaran iskun kulttuuritoimialalle, EU vahvistaa kulttuuriteollisuuden elinvoimaisuutta ja merkitystä yhteiskunnalle”.

”EU on vahvasti mukana kansainvälisissä kulttuurisuhdeohjelmissa, jotka tukevat kumppanimaiden kulttuurialaa. Sen avulla edistetään myös kulttuuriyhteistyötä, koska se myötävaikuttaa voimakkaasti kulttuurien väliseen vuoropuheluun, konfliktien ehkäisemiseen, sovitteluun ja sietokykyyn, tarjoten suojaa suvaitsemattomuutta ja väkivaltaisia ääriliikkeitä vastaan”.

EU ilmoittaa testaavansa pilottihankkeen ”Kulttuurin eurooppalaiset talot” (European Houses of Culture) innovatiivisia yhteistyömalleja.

Kristinuskon perinteinen vanha tunnustus Kristuksen taivaaseenastumisesta ja kirkon globaalista lähetystehtävästä voivat olla jännitteessä monikulttuuripäivän tarkoitusperien kanssa, mutta ristiriitaisuutta ei tule hätiköidysti kärjistää ja tulkita yksinkertaisesti.

Apostoli Paavalin Kirjeessä roomalaisille sanotaan tunnetusti ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä muaista ja täydellistä” (Room. 12:2).

Tuollainen ymmärrys evankeliumista, evankeliumin julistamisesta ja kristittynä elämisestä pitää mahdollisena, että jännitteitä ilmaantuu ”kulttuurin” nimissä tulevien uskomusten ja käytäntöjen suhteen. Vastaavan sisältöisiä jännitteitä ilmaisevia lauseita on lukuisia UT:ssa, kuten Jeesuksen Ylimmäispappillisessa rukouksessa, jossa yhdistyvät helatorstain kaikki keskeiset teemat lähetystyötä myöten:

”Minä olen ilmoittanut heille sanasi, ja he ovat saaneet osakseen maailman vihan, koska eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. En kuitenkaan pyydä, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että varjelisit heidät pahalta. He eivät kuulu maailmaan, niin kuin en minäkään kuulu. Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät” (Joh. 17:14-18).

Samanaikaisesti samainen apostoli Paavali tunnusti lähetystehtävässään kirkollista ymmärrystä sen puolesta, että lähetystyötä ja kirkon tehtävää ei tulisi tarkoitushakuisesti kärjistää vastakkainasetteluksi kulttuurien välille: kyseessä ei ole kulttuurien välinen taistelu, joka levitetään globaaliksi imperialismiksi. Apostoli Paavali kirjoitti Ensimmäisessä kirjeessään korinttilaisille: 

”Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1 Kor. 12:13).

Roomalaiskirjeessään apostoli Paavali ilmaisee kristillisen lähetysstrategian: ”Juutalaisen ja kreikkalaisen välille ei ole eroa. Kaikilla on sama Herra, ja häneltä riittää rikkautta kaikille, jotka huutavat häntä avukseen” (Room. 10:12).

Apostoli Paavalin tekstissä Toisessa kirjeessä korinttilaisille on ilmaistu eräs pointti mission ja kulttuurin jännitteisen suhteen ymmärtämiselle, vaikka toki Paavali itse ilmaisi tuossa ajankohtaisessa kiistatilanteessaan itseään puolustellen, että toimii oikein, kun häntä vastaan hyökättiin seurakunnassa. 

Paavalin mukaan ”emmehän me julista sanomaa itsestämme, vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä” (2 Kor. 4:5).

Juuri ”itsestämme” julistaminen olisi kirkolliseen tai kristilliseen missioon sellaisten kulttuuristen sisältöjen sekoittamista, jotka ovat enemmän kulttuuri-imperialismia ja politiikkaa, kuin Jeesuksen Kristuksen palvelutyötä.

Agrippa 1 hallitsi 41-44 jKr. kuningaskuntaa. Juuri hänen tavoitteensa oli olla juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen. Siitä huolimatta hän ei sietänyt herännyttä kristinuskoa ja mestautti Sebedeuksen pojan Jaakobin ja laittoi Pietarin vankeuteen. Apostoli Paavali itse kuvaili apostolista nöyryyttään ja antaumuksellisuuttaan tehtäväänsä siinä, miten hän on vapaasti ”ruvennut kaikkien orjaksi voittaakseni Kristukselle mahdollisimman monia”. Niin hän on voittaakseen juutalaisia ollut kuin juutalainen ja heikoille ollut heikko (1 Kor. 9:19-23). Tämän hän on tehnyt evankeliumin vuoksi.

Kristillisen teologian mukaista on ollut alusta alkaen, että juutalaisen ja kreikkalaisen välillä ei ole eroa siinä, että kaikki ovat synnin alaisuudessa ja kaikilla on yksi sama Herra, joka voi pelastaa heidät (Room. 3:9, 10:12). Paavali kehottaa Ensimmäisessä korinttilaisiskirjeessä, että ei pitäisi "loukata" sen enempää juutalaisia kuin kreikkalaisiakaan tai Jumalan seurakuntaa, vaan ”minäkin yritän aina tulla toimeen kaikkien kanssa: en etsi omaa etuani vaan muiden ihmisten parasta, jotta he pelastuisivat” (1. Kor 10:32-33).

Sitä vastoin tunnetusti levitettyä lausahdusta ”juutalaisille juutalainen ja kreikkalaisille kreikkalainen” ei esiinny Uudessa testamentissa. Lähimmäksi tulee 1 Kor. 9:19-23.

Tällä on monikulttuuripäivänä ja monikulttuuristen poliittisten ja viranomaisvaatimusten aikana merkitystä, kun arvioidaan kristillisen kirkon saamaa globaalia lähetystehtävää. Kristityt on alusta alkaen lähetetty tietoiseen jännitteeseen kulttuurillisten tapojen ja vaatimusten kanssa, niin että yhtäällä ei saa mukautua tämän maailman pahoihin tapoihin ja toisaalta tulee välttää tarpeetonta loukkaamista kulttuurin ja kielen asioissa, koska Jumalan valtakunta ei ole maallisen hallintojärjestelmän perustamista.

Martti Luther: Mitä taivaaseenastunut Kristus tekee nyt?

Martti Luther on saarnassaan  Luukkaan evankeliumiin 24:50-53 tavoittanut varhaisemman kristillisen ymmärryksen Jeesuksen taivaaseenastumiselle.

Martti Lutherin mukaan Herra Kristus halusi tällaisen ylösnousemuksen ja taivaaseenastumisen, koska

”Kristus ei halua olla mitään tekemistä maailman valtakuntien kanssa, sillä muuten hän pysyisi täällä maan päällä ja käyttäisi sitä kuten maalliset kuninkaat ja prinssit tarvitsevat. Mutta Hän jättää kaiken tämän tänne ja nousee taivaalle, missä emme näe Häntä. Tällä tavalla Hän haluaa opettaa meille, että meidän on tarkasteltava Hänen valtakuntaansa kunnolla ja tunnustettava, että se ei ole maallinen valtakunta, jollaiseksi opetuslapset olivat ajatelleet, että hän jakaa rahaa, omaisuutta ja tekee heistä suuria hallitsijoita, vaan hengellinen ja iankaikkinen valtakunta, koska Hän haluaa jakaa hengellisiä lahjoja niille, jotka ovat Hänen kanssaan sellaisessa valtakunnassa”.

”Siksi kenestäkään ei pitäisi eikä tule kristittyjä, jotta hän haluaa saada rahaa, hyvää ja suuria kunnianosoituksia. Sellaista varten kastetta, palvelustyötä ja sakramentteja ei ole perustettu. Kristus ei tullut taivaasta maan päälle sellaista maallista, ajallista asiaa varten, eikä Hän mennyt taivaaseen tästä syystä. Se on tekemisissä muiden ja korkeimpien asioiden kanssa, nimittäin sen hyväksi, että meille annetaan apu iankaikkisia hyötyjä varten, kuten syntien anteeksianto, vanhurskaus ja iankaikkinen elämä. Meidän pitäisi odottaa tällaisia lahjoja Herrraltamme Kristukselta, joka ei pysy täällä maan päällä, vaan menee taivaaseen ja haluaa hengellisen, näkymättömän iankaikkisen valtakunnan”.

Martti Luther tuo saarnassaan esille Kristuksen taivaaseenastumisen erityisen korostuksen, joka ei tapahtunut niin kuin Eenoksen, jonka Jumala otti vastaan tai Eliaksen suhteen, vaan Kristus itse on omien voimiensa avulla ilman apua astunut taivaaseen. ”Tämä on erittäin suuri ero”, Luther tähdentää. Samalla tavoin emme itse myöskään nosta itseämme kuolleista viimeisinä päivinä, Kristus nostaa meidät ylös.

Martti Luther kysyy saarnassaan vanhakirkollisen ja apostolisen kysymyksen, mitä Kristus tekee ylhäällä. ”Onko Hän nyt joute vai tekeekö hän mitään?” Luther viittaa Psalmiin 68 ja evankeliumien kertomukseen Luuk. 11:21, jossa Jeesus rinnastuu väkevämpään, joka voittaa saaliin.

”Koska me köyhä ihmiset olemme siis paholaisen ja kuoleman tyrannin alaisuudessa, näiden pitäessä meitä vankeina, niin on mahdotonta, että me voisimme vapautua itseksemme sellaisesta vankilasta. Paholainen ajaa ja hallitsee meitä, ja kuolema tukahduttaa meidät: ei ole mitään pelastusta, joka meillä voisi olla itsestämme. Mutta Kristus on väkevämpi, hän tulee aluksi kaikessa nöyryydessään antautuen ja antaen itsensä ristillä. Hän maksaa omalla kuolemalla koko maailman synnit niin kuin köyhänä ja viattomana lampaana. Ei ole voimaa ja väkevyyttä, sillä Hän roikkuu siellä haluavansa kärsiä kuoleman.”

Psalmi 68:19-20 lausuu mystisesti Herra Jumalalle: ”Sinä, Herra, nousit korkeuteen, otit vankeja, otit lahjaksi ihmisiä, otit nekin, jotka kapinoivat vastaan. Sinä asut korkealla, Herra, Jumala. Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme”.

Luther saarnaa:

”Kun synti sovitetaan ja lakkautetaan sellaisella kuolemalla, ja köyhä Kristus makaa haudassa, Hän nousee kuolemassa kaikessa voimassaan ja kunniassaan, kuten kuulimme pääsiäisenä, ja kuten Pyhä Henki täällä sanoo: Hän tunkeutuu vankilaan, ts. Hän murtaa paholaisen ja kuoleman voiman; ja vie tämän vallan, että paholainen ei enää vahingoita kristittyjä eikä kuolema enää kurista eikä synti enää syytä heitä”.

”Kristus on mennyt taivaaseen pitämään syntiä, kuolemaa ja perkelettä vankina, jotta he eivät enää vahingoittaisi meitä niin kuin ennen, mutta jos ne vahingoittavat meitä, sen pitää olla parasta meille”.

Luther kiinnittää huomiota siihen, että Kristus halusi nousta taivaaseen ja hän siunasi opetuslapset, mutta ei viettämään lomaa tai hyvää yötä, vaan toivoi heille onnea ja pelatusta toimiin, jotka Hän käski: saarnaamaan kaikille ihmisille evankeliumia ympäri maailmaa. ”Missä tahansa saarnataan pyhää evankeliumia, siellä on edelleen Herran Kristuksen käsien nostaminen ja siunaukset, että evankeliumin pitäisi tuottaa hedelmää eikä saarnata turhaan”.

”Tässä näemme, miten lohdullinen ja iloinen juhla meillä on taivaaseenastuminen, ja kuinka me nautimme siitä monin tavoin: Jumalan Poika istuu Isänsä oikealla puolella ja hän on ottanut synniltä, kuolemalta ja paholaiselta kaiken voimat, jotta ne eivät vahingoittaisi meitä.”

Helatorstain saarnassaan evankeliumiin Joh. 17:24-26 Martti Luther käsitteli kristityn lohdutusta ”maailman vastahakoisuuksia vastaan”. ”Tässä maailmassa olemme niin raadolliset ja hylätyt, ettei meillä mitään vakavaa, pysyvää asuinsijaa ole”, kuvailee kristityn ja maailman ristiriitaisuutta helatorstaina.

”Antakaa vain perkeleen ja maailman riehua ja raivota, murhata, polttaa ja ajaa teidät maailmasta pois: teistä pidetään kyllä huoli, ja te pääsette sinne, jonne haluatte, ja jossa te voitte maailmalta ja kaikilta perkeleiltä rauhassa elää ja olla. Missä se on, tai mikä sen paikan nimi on? Siellä, ”missä minä olen” (sanoo Hän), so on, Isän helmassa ja käsissä, jossa kaikkien enkeleiden täytyy rientää avuksi meitä nostamaan ja kantamaan”.

Helatorstaina saarnassaan evankeliumiin Mark. 16:14-20, joka on myöhempi kirkollinen interpolaatio (epäaito lisäys) alkuperäiseen Markuksen evankeliumiin, Martti Luther muistuttaa Kristuksen taivaaseen astumista uskontunnustuksen valossa:

”Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, joka astui ylös taivaisiin, istuu Kaikkivaltiaan Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita”.

Martti Luther painottaa saarnassaan, että evankeliumissa on kaksi eri kohtaa: toinen on se, että Herra käskee saarnata evankeliumia kaikessa maailmassa, ja toinen käsittelee hänen taivaaseenastumistaan. Jeesus nimenomaisesti nuhtelee opetuslasten epäuskoa ja sydämen kovuutta siinä, että me jätämme syrjään ja laiminlyömme tehtävän saarnata evankeliumia kaikessa maailmassa.

”Evankeliumi on suullista saarnaa, joka on kaikuva kaikessa maailmassa, saarnaa, joka vapaasti on julistettava kaikille luoduille, niin että kaikkien täytyy se kuulla, jos heillä vain on korvat kuulla, toisin sanoen, sitä on saarnattava niin julkisesti, ettei sitä julkisemmin voida saarnata”.

Luther moittii tiettyjä katolisia teologisia vääristymiä, joiden mukaan

”eräät ovat väittäneet, että omnis creature tietää ihminen. Nämä sanat eivät näet ilmaise sitä, että evankeliumi on saarnattava ainoastaan ihmisille, vaan sitä, että se on kajahdutettava kaikkien luotujen kuultavaksi. Maan päällä ei saa olla ainoatakaan kolkkaa, jossa sen ei olisi kaiuttava ennen viimeistä päivää. Se on Jumalan neuvo, ja siinä hän on päättänyt, että niidenkin, jotka eivät osaa lukea eivätkä ole kuulleet Moosesta ja profeettoja, täytyy kuulla evankeliumi”.

Luther jatkaa evankeliumin saarnaamisen jumalallisesta tehtävästä Kristuksen taivaaseenastumisen uskonkohtaan:

”Emme saa ajatella, että hän on mennyt sinne ja istuu siellä ylhäällä, mutta on jättänyt meidän käsiimme hallitsemisen. Jos Hän näet olisi jäänyt tänne maan päälle näkyväisessä muodossa ihmisten keskuuteen, hän ei olisi voinut saada niin paljon aikaan. Siksi Hän onkin aloittanut sellaisen asian tilan, jossa Hänellä on tekemistä kaikkien kanssa, jossa Hän kaikkia hallitsee, saarnaten heille kaikille niin, että kaikki Häntä kuulevat, ja että Hän voi olla kaikkien tykönä. Varo siis ajattelemasta, että Hän nyt on meistä kauaksi loitonneena. Ei niin, vaan päinvastoin: täällä, maan päällä, ollessansa Hän oli meistä varsin kaukana, mutta nyt Hän on meitä varsin lähellä”.

Toisella kertaa helatorstaina saarnassaan Martti Luther tarkentaa, että Kristuksen taivaaseenastumisen edellä annettu käsky saarnata evankeliumia ei tarkoita käännyttämiseen pakottamista, vaan pelkästään saarnaamista.

”Usko ei näet tahdo ketään väkisin ahdistaa evankeliumiin, vaan se jättää asian jokaisen oman vapauden varaan: se uskoo, joka uskoo, se tulee, joka tulee, se joka jääpi ulkopuolelle, jääköön. Tästä jälleen huomaatte: paavi harhailee ja menettelee väärin, rohjetessaan väkisin ahdistaa ihmisiä uskoon. Eipä Herra käskenyt opetuslasten tehdä muuta kuin saarnata evankeliumia, ja niin opetuslapset tekivätkin. He saarnasivat evankeliumia: sen omisti, kuka omisti. He eivät sanoneet: Usko, taikka minä tapan sinut!”

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Instagram  https://www.instagram.com/juhamolari/

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Jeesus Kristus on ylösnoussut - tämä ei ole mystikkojen preesens, vaan perfekti aikamuotona

En ole vieläkään ymmärtänyt, miksi niin idässä kuin lännessä kirkot julistavat pääsiäisenä ylösnousemuksen passiivin preesenssissä, juuri nyt tapahtuvana ihmeenä, vaikka oikea verbimuoto olisi imperfekti tai perfekti menneisyyden tapahtuman johdosta. 

Pääsiäisenä tunnustan uskoa elävään Jumalaan, joka ei ole vain kuolleiden patriarkkojen, profeettojen ja apostoleiden jättämä teoreettinen viitekehys ja kulttuuriperintö. Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus ei kuitenkaan tapahdu tänään, vaan se tapahtui kaksi tuhatta vuotta sitten. Tämä Jeesus elää edelleen.

Sunnuntaina 19. huhtikuuta 2020 juhlistetaan itäisessä kristikunnassa vanhan kalenterin mukaisesti pääsiäistä, Kristuksen Jeesuksen ylösnousemusta.

Kunnioittaen muistan Justinus Marttyyrin merenrantakävelyä, joka tapahtui ennen kuin filosofi kääntyi kristityksi. Justinos oli saanut hyvän filosofisen sivistyksen. Mietiskellessään merenrannalla hän tapasi vanhuksen, joka toi esille elävän Jumalan tuntemisen. Tämä avasi filosofin uuteen maailmaan, jossa Jumala ei ole filosofien jumala, vaan elävä Jumala, jonka patriarkat, profeetat ja apostolit ovat tunteneet ennen häntä.

Justinos Marttyyri eli 100-165 jKr. Hän on jäänyt historiaan tunnettuna kirkon opettajana.

Elävän Jeesuksen Kristuksen tuntemista ei pidä sekoittaa vaatimukseen, jossa elävä ylösnoussut Jeesus näyttäytyisi todeksi kristittyjen "elämyksellisissä" performansseissa. Läntisessä kristikunnassa uudemman kalenterin mukaan tänään ei vietetä pääsiäistä, vaan pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina ihmetellään, kuinka apostolit saivat ylösnousseen todistajina kohdata ja tunnistaa Ylösnouseen Jeesuksen.

Muistan surullisen hyvin, kun pitkäperjantaina 1990-luvun alussa kävin tutkimusmatkalla torontolaista herätystä esittäneen kristillisen lahkon tilaisuudessa. Pastori huusi kuorolaisille, että enemmän voimaa, enemmän Henkeä ("more Spirit"). Hän vaati antaumuksellisuutta niin kuin kiivaimpien urheiluvalmentajien tiedetään pakottaneen urheilijoita suorituksiin.

Elävää Jeesusta Kristusta ei suinkaan tunnista siitä, että omilla elämyksillämme ylitämme ja syrjäytämme profeetat ja apostolit. Elävää Jeesusta Kristusta ei tunnista myöskään valheellisuuteen perustuvassa itsepetoksessa, jossa uskottelemme "uskovaisuudesta" sellaista pyhyyttä ja hengellistä kasvua, joka ei pidä paikkaansa Raamatun todistuksen kanssa.

Elävä Jeesus Kristus ei käännä kasvoja ja unelmointia ihmisen omaan erityislaatuiseen vireystilaan: itse elävä Jeesus Kristus voi, kun ihminen ei voi. Minä en ihmisenä kannattele Jumalan valtakuntaa, vaan Jumala toimii kaikkivaltiaana minusta riippumatta ja minusta huolimatta. Jumalan valtakunta itse kantaa sanan ja sakramenttien kautta.

Eilen Keskuspuistossa hämmästyin ihmispaljoutta, suorastaan ruuhkia, jotka ovat vaarallisia koronaviruksen leviämiselle.

Mietin siinä hölkätessä - surullisesti väsyneempänä kuin pitkään aikaan pitkällä lenkillä, että elän tätä elämääni, en etsisi mitään muuta, vähätkin unelmoinnit hylkään, tyytyisin vain tähän - ja jatkossa mahdollisesti vielä vähempään. Jätän myös jäähyväiset urheiluun liittyvälle unelmoinnille. Unelmat on hylätty, uho kuollut pois. Näin saattaa myös käydä, että jätän jäähyväiset urheiluun liittyvälle unelmoinnille, vaikka tuskin aktiivikuntoilijan liikkumista hylkään.

Tuollainen houkutus elämän ja tavoitteiden hylkäämisestä saapuu lähelle ihmismieltä, siitä löytyy kosketuspintaa tietyissä elämäntilanteissa. Voin kiittää ja perustella itselleni, että olen saavuttanut jo terveydelle sopivan 58-62 kg painon, minkä säilyttämiseksi ruoan säännöstely ja niukkuus ovat tärkeintä. Ei mitään enää.

Väitöskirjani viitekehysten myötä olen analysoinut toistuvasti, että ihmisen omien halujen kieltäminen ja näin "uhrautuminen" eivät ole suinkaan terveen psyykeen merkki. Sellaiseen liittyy ainakin riski, vaikka kristillinen hurskaus sisältää tuon riskin.

Halun jännite - tietty dialektiikka - on päinvastoin luonnollista ja tarpeellista ihmismielelle. Kamppailu niukkuudessa parempia saavutuksia kohti, mutta epäonnistuen, on terveen ihmisen tuntomerkki. Kristillinen usko elävän Jumalan kaikkivoipaisuudesta ei suinkaan tee kristitystä mystikkoa, joka luopuen maailmasta rakastaisi täysin tyhjentäen itsensä, ilman ehtoja ja halua.

Professori Bruce Fink on vuonna 1997 teoksessaan A Clinical Introduction to Lacanian Psychoanalysis (sivut 100–101) ja professori Paul Moyaert vuonna 1996 artikkelissaan Lacan on Neigborly Love julkaisussa A Journal for the History of Philosophy (sivut 1–31) tuonut esille "halun kuoleman" ja mystikkojen täydellisen "itsensä kieltämisen" ongelmallisuuden ihmispsyykelle.

Kristittynä voimme tunnustaa uskoa Ylösnousseeseen, elävään Jeesukseen, niin kuin Martti Luther Roomalaiskirjeen luennoissaan katsoen Jumalan aarteen olevan kätkössä "likaisessa pellossamme". Tämä tunnustaminen ei tapahdu kiistäen omaa elämää ja "likaista peltoa", eikä ikäviä ja keskeneräiseksi jääviä tehtäviä, joita meillä on epäonnisen maallisen elämämme kanssa.

UT:n kirjoituksissa ja luterilaisissa oppikirjoissa lukuisia kertoja mainittu "oman lihan ristiinnaulitseminen" ja "halujen kuolettaminen" eivät ole hengellinen johdatus skitsofreeniseen mystikon mielenlaatuun, josta Fink ja Moyaert ovat aiheellisesti varoittaneet. Sellainen houkutus ja riski vaanivat lähellä.

Skitsofreenisen mystikon mielenlaadussa "oman halun kuolettaminen" kulkee käsitysten harhaisen kuvitelman kanssa, jossa itselleen kuvitellaan erityinen missio ja nähdään kaikkien kasvojen kääntyvän itseään kohti, ihaillen tai pahantahtoisesti. Muistan kanttorin, joka julisti "oman halunsa kuolettamista", mutta ei voinut sietää ketään muuta kanttoria tai muusikkoa lähituntumassa kateutensa johdosta, kuvitteli suuria taivaallisia ääniä. Tyypillinen skitsofreenisen mystiikon patologia.

Kristitty aivan oikein nöyrästi tunnustaa oman vähäisyytensä ja syntisyytensä, jättää liiat kuvitelmat pois omista haavekuvistaan, hän ei kuvittele myöskään hengellistä asemaansa mitenkään erityislaatuiseksi. Tässä maailmassa on vain elettävä ihmisen kohtalo, toisella toisenlainen. Elävän Jeesuksen Kristuksen osallisuus ja vaikutus on tässä ihmisen kohtalossa salaisuus: elävä Kristus on todellinen, ei pelkästään papereiden ja dokumenttien periaate, mutta Hänen vaikutuksensa ei ole pääsääntöisesti sydämessä ja silmissä nähtävissä ja tunnettavissa.

Sen vuoksi en pidä siitä, että pääsiäistä julistetaan kirkoissa preesens-aikamuodossa. Ylösnousemus on tapahtunut joskus kauan sitten, mutta minä en tunne "ylösnousemus-elämää", joka olisi kenties skitsofreenisen mystiikon hallusinointia tai muuta vastaavaa. Käytän noin kovaa ilmausta, kuin "skitsofreeninen", koska psykiatrian professorit Fink ja Moyaert käyttivät sitä ilmaisua.

Jeesus Kristus elää - vaikka minulla menisi huonosti tai paremmin.

Terveisin Juha

Juha Molari,
pitkäaikaistyötön, koronalomautettu osa-aikainen wc-siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Miksi koronaviruksen leviämisestä ja vaarallisuudesta ei ole luotettavaa tilastotietoa ja uutisointia Suomessa?

Kansanedustajat ovat viime päivinä kirjoitelleet ja julistaneet suuria prosenttilukuja siitä, miten monta prosenttiyksikköä on ollut kussakin kunnassa testatuista koronapositiivisia. Valtamedia levittää viranomaiskäyriä tartunnansaaneista ja kuolleista sekä lasketaan kuolleisuusprosenttia. Näitä numeroita käytetään perusteluina erilaisille pakkotoimille, rajoituksille ja suosituksille.

Esimerkiksi tanskalaistutkimus antaa huomattavan pienet luvut kuolleisuudelle, koska sairastaneiden kokonaismäärä nähdään suuremmaksi, kuin tyypillisesti monissa muissa tilastoissa. Suomessa eivät edes kaikki oirehtivat pääse testeihin ja saa nimeänsä koronavirukseen sairastuneiksi. Vielä suurempi määrä kantaa oireettomina tai suhteellisen lievästi kipeänä viruksen. Myös kuolleisuuden rekisteröinti on häilyvää. Suomessa on koronavirukseen kuolema merkitty aina, vaikka virus itsessään ei olisi pieni tai iso tekijä kuolemassa.

Epidemiologian dosentti Mikko Painio on tuonut samanlaisia kriittisiä kysymyksiä esiin koronavirukseen liittyvistä arvioista. 

Koronaviruksen leviämisestä on viranomaisten, poliitikkojen ja journalistien toimesta levitetty moninaisia ”tuloksia” ja ”prosenttilukuja”, joita numeroarvoja on tässä täysin tarpeetonta toistaa, koska esitetyt luvut eivät vastaa edes ammattikoululaisen epäonnistuneeksi jääneen opinnäytetyön luotettavuustasoa. Minulle on muodostunut erittäin vaikeaksi tulkita ja ymmärtää, mitä nuo tarjotut luvut todellakaan kertovat koronaviruksen todellisesta levinneisyydestä ja vaarallisuudesta.

Kertaan muutamia perusasioita opinnäytetyöstäni liiketalouden koulutusohjelmasta, jossa selvitin vuonna 2004 ”kuluttajien ostovoimaa”. Aihe ei toki koske viruksen leviämistä, mutta opinnäytetyötäni varten valitsin kvantitatiivisen kuluttujatutkimuksen, jossa otantatutkimuksessa tutkin suhteellisesti kiintiöityä otosta. Tiedonkeruumenetelmänä käytin henkilökohtaista suullista haastattelua. En siis työntänyt neuloja tai letkuja haastateltavien nenän kautta, joka sekään ei ole tiedonkeruumenetelmänä virheetön. Opinnäytetyössäni kiinnitin huomiota siihen, että suullinen haastattelu oli itsessään altis virheellisille vastauksille. Nyt tarjolla oleva ”koronadata” on huomattavasti villimpää.

Kouluja käyneet viranomaiset, journalistit ja poliitikot luulisivat muistavan, että empiirisen tutkimuksen rajoituksia on tutkijoiden keskuudessa paljon arvioitu. Sikäli kuin journalistit ovat saaneet opinnäytetöitään koskaan valmiiksi, niin niihinkin on sisältynyt tutkimusmenetelmän kuvauksia. Sitä vastoin koronasta uutisoitaessa on kokonaan kaikki tuo oppineisuus unohdettu. Kun toimittajat kirjoittavat näitä ”koronaprosentteja”, niin jättäkää viinat juomatta samana päivänä ja kerratkaa tilastotiedettä!

Esimerkiksi vasta tammikuussa 2019 rekisteritutkimuksen professoriksi saatu Reijo Sund olisi kliinisen lääketieteen yksikössä varmasti pätevä tulkitsemaan kerätyn ”koronadatan” luotettavuutta ja yleistettävyyttä. Hän on vuosien aikana pitänyt useita tilastotieteen luentoja yliopisto-opiskelijoille. Astuessaan vuoden 2019 alussa uuteen virkaansa, hän korosti yliopiston vahvuudeksi monia väestöpohjaisia seurantatutkimuksia ja viittasi rekisteridatan keräämiseen. Eikö nyt olisi poikkeusaikana käytettävä osaamista myös koronaviruksesta tehtäviin yhteiskunnallisiin yleistyksiin, joita toistaiseksi on tehty hyvin holtittomasti? 

Empiiriset tutkimukset jaotellaan käytännönläheisissä oppikirjoissa tavanomaisesti kvantitatiiviseen ja kvalitatiiviseen tutkimukseen. Kvantitatiivisiin tutkimukseen kuuluvat tyypillisesti aineistokeruumenetelminä kyselyt, haastattelut ja kokeelliset tutkimukset, kun taas kvalitatiivisessa tutkimuksessa henkilökohtaiset haastattelut, eläytymismenetelmät ja dokumentit. Kvalitatiivisia tutkimuksia voisivat olla enemmän suggestiiviset kuin täsmälliset potilaiden ja epäilevien ihmisten tunnelmakuvaelmat. Valitettavasti "tilastojen" avulla tehdyt tarinat ovat nykyään myös noita suggestiivisia juttuja, tunnelmointia. 

Suunnitelmalliset survey-tutkimukset on tehokkaita tapoja kerätä tietoa silloin, kun tutkittavia on paljon. Kun kyse on viruksen leviämisen selvittämisestä kokeellisten tutkimuksen tietojen valossa, niin otantatutkimuksessa tulisi tutkia perusjoukon osajoukkoa eli otosta, pienoiskuvaa väestöstä.

Suhteellinen kiintiöpoiminta merkitsee ei-satunnaisuuteen perustuvaa ositettua otantaa. Sinänsä otos ei yksistään takaa edustavuutta, vaan myös kustakin ositetusta ryhmästä pitäisi olla mukana riittävän monta edustajaa, useita kymmeniä. Suhteellisesti kiintiöityä ositettua otantaa pidetään tehokkaana menetelmänä, kun perusjoukko on heterogeeninen. Itse perusjoukon heterogeenisuus luo aina otokseen virhettä. Ryväsotanto olisi perusjoukosta arvottu otos, jota tutkijat voisivat aktiivisesti lähestyä.

Tutkimuksessa käytettävä kiintiöinti tulisi suorittaa valtiollisesti ja kunnallisesti luotettavien tilastotietojen perusteella esimerkiksi ikäjakauman perusteella siten, että kunkin kiintiön koko muodostuu vähintää useiksi kymmeniksi.

Kvantitatiivisessa tutkimuksessa käytettävä otos on ihan käyttökelpoinen menetelmä, kun projektin taso halutaan säilyttää yhdenmukaisena ja otokseen keräämiseen käytettävää aikaa lyhentää siinä tarkoituksessa, että saadaan esille edes tietyn ajan melko luotettava tulos. Tätä metodin lähtökohtaa ovat esimerkiksi Babbie 1973:74 ja Hopkins 1996:231 selvittäneet seikkaperäisesti ymmärrettävästi.

Näin kootun reaalimaailmaa koskevan uuden primäärisen tiedon luotettavuus olisi aidosti kiinnostava ja se voisi palvella luotettavaa päätöksentekoa. Voidaan sanoa tilastotieteen sanoilla, että sellaisen aineiston kerääminen vastaisi tieteellistä tehtävää ”tavoitella ja hankkia uutta tietoa” (Sund 2001a).

Otantakehikon muodostaminen on kiintiöpoiminnan suuri haaste, mihin tilastotieteen teoreetikot ovat usein viitanneet. Suomessa vaalitutkimuksessa on hyvin ymmärretty haasteet ja korjata laskelmia ennusteissa. Kun satunnaisotantaa käytetään, silloin umpimähkäisesti jokaisella yksilöllä olisi yhtä suuri todennäköisyys tulla valituksi tutkimusotokseen. Ositettu otanta korjaa vääristymiä esimerkiksi liikkeellä olevien ja tutkimukseen sattuvien ihmisten iän suhteen. Suhteellisesti olisi kuitenkin aiheellista kiintiöidä sukupuolet ja eri ikäryhmät, jolloin jokaisesta ositteesta valitaan prosentuaalisesti yhtä paljon tutkittavia. Vasta vastaavuuden jälkeen voidaan varmistaa, että estimoitaessa otoksen laskettuja tunnuslukuja päästään lähelle perusjoukon arvoja. Bailey 1994:94-95 sekä Rose & Sullivan 1996 ovat kirjoittaneet tämän vastaavuuden tarpeellisuudesta.

Kiintiöidyn otoksen avulla voidaan pyrkiä pienempään otoskokoon kuin ilman kiintiöintiä, niin että ei tarvitse testata pääkaupunkiseudun kaikkia miljoonaa ihmistä, jotta voidaan jollakin luotettavuudella lausua viruksen leviämisestä. Miljoonan ihmisen tutkimushanke olisi sekä hidas että kallis, mistä seurauksena se tuskin olisi edes sen luotettavempi.

Kiintiöpoiminnan avulla tehdyt markkinatutkimukset ja vaaligallupit ovat hyvin tyypillisiä. Markkinatutkimuksissa tavallisin käytetty ositetun otannan menetelmä on kiintiöpoiminta (quota samplin). Haastattelututkimuksia on käytetty poliittisiin tarkoituksiin jo 1880-luvulta alkaen. Jopa Max Weber käytti menetelmää valmistaessaan tutkimustaan protestantismin etiikasta. Haastattelututkimusten kehitys liittyy Gallupin, Neymanin, Roperin, Harrisin, Stoufferin, Lazarsfeldin, Pearsonin ja Fisherin kehitystyöhön. Modernit teoriat hyödyntävät modernia tilastotiedetta ja todennäköisyyslaskentaa.

Sen sijaan että vain tiettyä rajattua ryhmää selvittäisi, niin tutkijan tulisi tutkia jokaisen tapaamansa henkilön, mikäli tämä mahtuu kiintiöön, jolloin kiintiöpoiminta on ositetun satunnaisotannan (stratified random samplin) versio. Suhteellisesti kiintiöity ositettu satunnaisotanta on nimenomaisesti kehitetty tällaisia tarpeita varten, jotta saavutettaisiin parempi edustavuus tutkittavasta väestöstä.

Vuoden 1936 vaalitutkimus Literary Digest on klassinen esimerkki survey-tutkimuksen sosiaalisesta vääristymästä: tutkimus vääristi tuloksen, koska perusjoukosta ei laadittu kehikkoperusjoukkoja ja datan kokoamismenetelmä rajoitti joidenkin sosiaalisten ryhmien vastausmahdollisuutta. Tuolloin tiedonkeruumenetelmänä käytettiin puhelinta, mikä vääristi tulosta, koska kaikilla äänestäjillä ei ollut puhelinta.

Koronaviruksesta saatavan tiedonkaruumenetelmän aiheuttamat ongelmat tulosten yleistettävyydelle ja johtopäätöksille ovat huikeasti räikeämmät kuin klassisessa epäonnistuneessa Literary Digest-tapauksessa, koska tutkittaviksi ei edes hyväksytä perusjoukon mukaista väestörakennetta. Tällä tavoin saadun rajallisen ja vääristyneen datan käyttö yleistyksissä ja uutisoinnissa tulisi olla erittäin harkinnanvaraista ja tilastotieteen menetelmiä ymmärtävää.

Kvantitatiivisten tutkimusten validiteetin (pätevyyden) arviointityyppejä on useita: sisäinen validiteetti, ulkoinen validiteetti ja face-validiteetti, sisältövaliditeetti, kriteerivaliditeetti ja käsite- eli rakennevaliditeetti. Nämä kysymykset tutkimuksen pätevyydestä, päätelmien sopivuudesta, mielekkyydestä ja käyttökelpoisuudesta ovat koronavirustapauksessa jopa aivan ydinasioita, mutta juuri validiteettia ei oudosti ole lainkaan käsitelty missään julkisessa esityksessä.

Tutkimuksen reliabiteetillä tarkoitetaan tulosten pysyvyyttä, toistettavuutta ja tarkkuutta, joka luonnollisesti sisältää ongelmia jo pelkästään viruksen etenemisen johdosta ja tutkimusmenetelmään sisältyvien väärien negatiivisten tulosten johdosta. Tilastotieteessä hyvin tunnetaan, että tulokset jäävät erittäin sattumanvaraisiksi, jos otoskoko on kovin pieni ja otos on vääristynyt kuva populaatiosta. Estimaatioiden käyttö edellyttää todennäköisyyttä. Vallitsevan virustutkimuksen yhteydessä on täysin absurdia ja epäselvää, kuinka estimaatiot voitaisiin ylipäätänsä muodostaa.

Vanhastaan Suomen Sanomalehtien liitto julkaisi haastattelututkimuksen luotettavuuden selvittämiseksi muutamia peruskysymyksiä. Ensimmäinen koski tutkijan tai tilaajan oman intressin pohtimista. Toinen koski tutkittujen joukkoa ja heidän valintaa. Myös tilastollista merkittävyystasoa, virhemarginaalia ja tuloshaarukkaa piti vanhan ajan journalistin arvioida silloin, kun tehtiin yleistyksiä yhteiskuntaan.

Lukusuosituksia:

Babbie, Earl R. 1973. Survey Research Methods. Wadsworth Publiching Company, Inc. Belmont,

California.

Bailey, Kenneth D. 1994. Methods of Social Research. The Free Press. New York.

Hopkins, Glass 1996. Basic Statistics for the Behavioral Sciences. Boston: Allyn & Bacon. 3rd

Edition

Ramachandran, G. & Rao, T.J., 1974. Stratified sampling and allocation of sample size. Journal

of the Royal Statistical Society, Series B, Methodological 36: 292-298.

Rose, D. & Sullivan, O. 1996. Introducing Data Analysis for Social Scientists. Second Edition.

Open University Press.

Kunnioittaen Suomen turvallisuuden ja maailmanrauhan puolesta,

Juha Molari, 
pitkäaikaistyötön, koronalomautettu osa-aikainen wc-siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Instagram  https://www.instagram.com/juhamolari/

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Martti Luther luennot Roomalaiskirje 2-3 (pääsiäinen 1515)

Ajankohtaisin ja tärkein Roomalaiskirje

Martti Lutherin luennot pääsiäisestä vuodesta 1515 alkaen edistyvät apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen toisessa ja kolmannessa luvussa. Tietysti kaikki sanat Roomalaiskirjeessä ovat niin tärkeitä, että ne ovat sydämessä tarkoitettu muistettavaksi sanasta sanaan ulkoa.

Koronavirukseen liittyvän jännityksen ja pelon johdosta ystävät ovat kysyneet Vkontaktessa, että tekisin videoita YouTubeen ja arvioisin Ilmestyskirjaa. Teologian opinnoissani minun velvollisuuksiini kuului lukea Ilmestyskirja myös kreikaksi alkukielellä ja tenttiä sitä koskeva kommentaari. Sinänsä Ilmestyskirja ei olisi vieras aiheena, mutta minulla on kaksi henkilökohtaista syytä torjua pyyntö.

Ensinnäkin olen enemmän niitä ihmisiä, jotka tahtovat lukea, kuin kuunnella ja katsella. En mitenkään halua katsella kymmenien minuuttien lähetyksiä tai esityksiä.

Elokuvateatterissa on käynyt useita kertoja, että nukahdan ensimmäisten minuuttien jälkeen. Lukien voisi saada selkoa useita kertoja nopeammin sanottavasta, kuin kuunnellessa ja katsellessa videota. Vaikea arvioida täsmälleen nopeuseroa, mutta luettua tekstiä voi silmäillä ja ymmärtää melkein kokonaisen A4-sivun yhdellä tai kahdella katsahtamisella, ehkä kymmenessä sekunnissa, kun vastaavan tekstimäärän kuuntelemiseen videolta menisi kymmenisen minuuttia!

Toiseksi ja kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, että paastonajan ja pääsiäisajan johdosta apostoli Paavalin Kirje roomalaisille on ajankohtaisempi ja teologisesti huikeasti merkittävämpi kuin Ilmestyskirje, joka saa herättää tietysti koronaviruksen johdosta uteliaisuutta ja spekulaatioita. Näihin uteliaisuuksiin amerikkalaisvaikeutteiset ja muut hengelliset bisnespuhujat keksivät tarjontaa, niin kuin vuosikymmenien aikana on nähty.

Roomalaiskirje on yhteiskunnalliselta ja teologiselta merkitykseltään painavampi puheenvuoro juuri tälle ajalle, mikäli tuohon Roomalaiskirjeeseen paneutuu huolellisesti.

Maallinen ja hengellinen aateli

Roomalaiskirjeen luennon suomennoksessa toisen luvun käsittely alkaa sivulta 45. Luther nostaa esille apostoli Paavalin kirjeesta usein tunnistetun lausahduksen, jota ei yleensä ymmärretä, mutta jonka avulla halutaan tukkia kaikki suut:

”Sen tähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olipa kuka hyvänsä” (Room. 2:1)

Martti Lutherin mukaan apostoli ei tarkoita yksinomaan roomalaisia, vaan sekä maallista että hengellistä aatelia, jotka ”ovat ylpeitä, ylellisiä, avionrikkojia ja varkaita pahempia, tottelemattomia sekä Jumalalle että ihmisille ja epäoikeudenmukaisten sotien alkuunpanijoita”.

”Ja kuitenkin he rankaisevat mitä ankarimmin alamaisiaan tällaisista rikkomuksista”.

Noilla mahtavilla ihmisillä ei ole ihmisten keskuudessa tuomaria, joten apostoli Paavali sanoo, että he eivät vältä Jumalan tuomiota.

Martti Luther kysyy, millä valtuudella ja oikeudella maalliset ruhtinaat ja vallanpitäjät ottavat etuisuutensa, kun taas rahvaamiestä sanottaisiin varkaaksi ja ryöväriksi ja kavaltajaksi, jos menettelisi samalla tavalla: ”Yhteisestä omaisuudesta anastaisi sellaista, mikä ei hänelle kuulu”.

”He kiristävät kansalta veroja ilman pakottavaa syytä tai tuottavat alamaisilleen vahinkoa voitonhimosta ja ahneudesta muuttamalla tai huonontamalla rahaa. Mitä muuta tällainen on kuin vieraan omaisuuden varastamista ja ryöväämistä?”

”Hengellisetkin ruhtinaat syvässä sokeudessaan tekevät tällaisia, vieläpä suurempiakin, sen tietävät kohta lapsetkin kaduilla. Ylellisyys, kunnianhimo, prameilu, kateus, ahneus, mässäys ja kaikenlainen jumalattomuus eivät näytä olevan minkäänlaisen tuomion ansaitsevia.”

Luther luennoi kunnianhimoisen, ahneen, prameilevan ja mässäilevän piispan touhuista, kun tuo piispa kuitenkin nuhtelee alamaisiaan. Niin Luther kysyy apostoli Paavalin sanoilla: ”Vai luuletko, ihminen, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?”

Kova sydän halveksii Jumalan hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä. Jotkut tekevät näin himonsa ja ulkoisen ihmisen hekuman tähden. Toiset tekevät näin oman ajatuksensa ja oman viisautensa ja uppiniskaisuuden vuoksi omassa pyhyydessään, kuten juutalaiset, kerettiläiset, lahkolaiset ja erikoisuuksien rakastajat.

Martti Luther viittaa pyhän Bernhardiin, jolla hän tarkoittaa Bernhard Clairvauxlaista, joka eli 1090-1153 jKr. Hänet tunnetaan myös mehiläisten kasvattajana ja kynttilöiden valmistajana. Bernhard kirjoitti kovasta sydämestä:

”Kovaksi sanotaan sydäntä, joka ei pehmene saamistaan hyvistä töistä eikä pelästy uhkauksista eikä parannu ruoskimisesta eikä liikutu lupauksista”.

Luther viittaa apostoli Paavalin sanaan: ”Vai etkö tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen” (Room. 2:4).

Synnin tekijän suuri onnettomuus tulee ilmi, että hän käyttää saamansa hyvyyden onnettomuudekseen. Vanhurskas ja jumalainen ihminen sitä vastoin käyttää hyväksensä senkin, mikä hänelle annetaan vahingokseen.

Itserakasta uhriutumista 

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessa ”vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päivästä” (Room. 2:5). Silloin jumalattomat rangaistaan ja joutuvat häpeään, hurskaat taas palkitaan ja nostetaan kunniaan.

Apostoli Paavali kirjoittaa hyvissä työssä kestävistä (Room. 2:7). Lutherin mukaan kestävyys on välttämätöntä, sillä maailma on siinä määrin nurinkurinen ja jumalaton, ettei perkele voi antaa minkään hyvän työn tapahtuvan vainoamatta sitä, minkä kautta Jumala ihmeellisestä neuvosta hyväksyy teon, joka on hyvää ja hänen mielensä mukainen.

Luther jopa varoittaa suorastaan ohjenuorana, että tekojen mieluisuutta Jumalalle saa epäillä, jos emme saa hyvistä teoistamme moitteita, vihan purkauksia ja vahinkoa. Jumala ei ole noita tekoja vielä hyväksynyt, koska hän ei vielä niitä koetellut. ”Hän ei näet hyväksy muuta kuin minkä on ensin koetellut”.

”Jos vaino heti seuraa meidän tekojemme kintereillä, iloitkaamme ja uskokaamme sen miellyttävän Jumalaa, uskokaamme suorastaan sen olevan Jumalasta. Sillä kaikki se, mikä on Jumalasta, joutuu pakosta maailmassa ristiinnaulituksi, eikä minkään voida tietää olevan Jumalasta, ennen kuin se on viety ristille, toisin sanoen häpeän kestävyyteen asti”, Luther luennoi teologiaa opiskeleville kristittyjen karuista kokemuksista (s. 50).

Luther kääntää tämän kristikunnan vanhan ymmärryksen kristittyjen kärsimyksistä rohkaisuksi, ei suinkaan kehotukseksi keksiä kärsimyksiä.

Kristityn ei pidä siis ruikuttaa uhriutuen kärsimyksen narratiiveja, vaan löytää rohkeutta:

”Ne, jotka valittelevat ja ovat kärsimättömiä, kun he hyvää tehdessään joutuvat kärsimään, osoittavat siten, ettei tämä heidän hyvä tekonsa ole Jumalasta, vaan ihmisvanhurskauden tuoma, jonka vaikutuksesta ihminen tekee hyvää itsensä vuoksi, koska hän saa mainetta ja kunniaa sen kautta, koska hän pakenee ja vihaa moitituksi, parjatuksi ja vihatuksi joutumista sen vuoksi. Täten on ilmeisen selvää, ettei hän ole rakkaudesta ja nöyryydestä tehnyt hyvää ainoastaan Jumalan tähden, vaan itsensä ja oman maineensa tähden, salaisesta ylpeydestä ja itserakkaudesta”.

Luther huomauttaa apostoli Paavalin kirjoittavan 2. Korinttilaiskirjeen 12:9 Herran armosta ja voimasta, ”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”, koska ihmisten hyve kasvaa yleisesti ottaen kiitettynä, koska se etsii kiitosta, mutta kristittyjen hyve kasvaa moitittuna ja kärsivänä – kiitokseen mielistyneenä kristityn hyveestä ei tule mitään.

Hengellinen laki velvoittaa kaikkia 

Apostoli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeessä ihmistä, jotka ”ilman lakia hukkuvat” (Room. 2:12). Lutherin mukaan ”laki” tarkoittaa koko Mooseksen lakia, missä säädetään 10 käskyä ja rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.

Vaikka pakanat eivät ole saaneet Mooseksen lain tapoja ja menoja, ovat pakanatkin saaneet hengellisen lain, jota tavat ja menot moraalisesti merkitsivät. Tämä laki on painettu kaikkiin ja velvoittaa kaikkia.

 Luther huomauttaa, että peritty laki ei ole mitään muuta kuin tämä luonnollinen laki, joka ei voi olla kenellekään tuntematon eikä kukaan siksi voi itseänsä puolustaa.

Apostoli Paavali kirjoitti roomalaiskirjeessä ”Sillä Jumala ei katso henkilöön” (Room. 2:11) ”juutalaisten kopeutta vastaan”, luennoi Luther Wittenbergissä keväällä 1515. Nuo kopeat juutalaiset ”ylpeilivät lain saamisesta ja kerskasivat olevansa sen kuulijoita ja opetuslapsia. Siksi he olivat myöskin närkästyneitä siitä, että pakanoita verrattiin heihin hyvissä ja heitä pakanoihin pahoissa asioissa”.

Lutherin mukaan samalla tavalla apostoli hävittää myös pakanoiden ylpeyden, kun nämä ovat ”pullistelleet sillä puolustuksella, etteivät muka ole tunteneet lakia eivätkä siksi myöskään muka ole ansainneet vihaa” (s. 55).

Luther moittii hengellistä ylpeyttä:

”Nyt sinäkin korotat itsesi syntisen yläpuolelle, oppimattoman yläpuolelle, alhaissukuisen yläpuolelle ja tahdot heidän kärsivän tätä sinun puoleltasi, kärsi siis sinäkin samaa heidän puoleltaan, ettet kukaties tahdo kieltää ihmisten olevan syntisiä ja oppimattomia ja halpasyntyisiä”.

Pyhäinryöstäjät 

Apostoli Paavali osoittaa terävät sanansa hengellisestä opista ja lainoppineisuudesta, jotka eivät itseänsä opeta: ”Sinäkö, joka toista opetata, et itseäsi opeta” (Room. 2:21).

Luther muistuttaa, että nuo lainopettajat eivät opeta itselleen saati muille, että lain teot on tehtävä vapaasta tahdosta ja sydämen puhtaudella (s. 62).

Ulospäin nuo saattavat näyttää vanhurskailta ja hyviltä, mutta he tekevät vain näön vuoksi ja kirjaimen mukaan ilman sydäntä – vastoin sydämensä halua, ikään kuin tämä ulkoinen tekeminen olisi kylliksi. Todellisuudessa heidän sydämensä ei ole ”ympärileikattuna kaikista himoista”. Luther sanookin, että tuo

”sydämen ympärileikkaus tapahtuu vain armon kautta. Luonto näet on taipuvainen pahaan, heikko hyvään, ja kauhistuu pikemmin lakia, joka pakottaa hyvään ja estää pahasta, kuin rakastaa sitä. Sen vuoksi ei sillä itsessään ole mitään halua lainalaisuuteen, vaan ainoastaan vastenmielisyys. Ja niin se aina pysyy kiinni pahassa himossa lakia vastaan täynnänsä haluja toimipa se ulkoinaisesti rangaistuksen pelon pakottamana tai ajallisiin asioihin kiintyneen rakkauden houkuttamana miten paljon tahansa, ellei se saa apua ylhäältä”.

”Apostolin ja hänen Herransa koko tehtävä on tämä, että hän nöyryyttäisi kopeat ja saattaisi heidät tuntemaan tämän asian ja opettaisi heidän olevan vailla armoa, hävittäisi omavanhurskauden, niin että he nöyrtyneinä etsisivät Kristusta, tunnustaisivat olevansa syntisiä ja niin saisivat vastaanottaa armon ja pelastuisivat. Näin hän edempänä Room. 11. luvussa päättelee: 'Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikki armahtaisi'” (Luther s. 63).

Apostoli Paavalia seuraten Martti Luther vertaa pyhäinryöstäjiin näitä juutalaisia, jotka riistävät oman sydämensä ja sielunsa totuudesta ja hengestä sekä istuttavat sen omahyväisyyteen. Lisäksi nämä ovat pyhäinryöstäjiä ”riistämällä ja vääristelemällä” ”kaikkein pyhimmän sanaa ja kirjainta” ja ”tekemällä siitä siten itselleen valamalla ja veistämällä hengellisen epäjumalankuvan” (s. 64).

”Pyhäin ryöstöksi leimaa hän tämän ennen kaikkea siitä syystä, että ei ole niin suuri synti sepittää jotain erheellistä kuin on panna Raamattuun joku valheellinen ajatus, ts. ryöstää sitä mikä on pyhää” (s. 64).

Martti Lutheria on aiheetta ja aiheellisesti arvosteltu juutalaisten vastaisesta vihasta, mutta Roomalaiskirjeen luennossaan Luther antaa apostoli Paavalin mukaisesti myös kunnian juutalaisille ensinnäkin siitä syytä, että juutalaisille ”on uskottu, mitä Jumala on puhunut, ts. he olivat arvolliset vastaanottamaan laissa olevat lupaukset, mitä ei ollenkaan suotu pakanoille”.

Sairas kiistää olevansa sairas

Luther kiinnittää tarkkaavaisesti huomiota apostoli Paavalin tekstiin ”Jumala on totinen” (Room. 3:4), jossa ei sanota, että ”Jumala havaitaan vanhurskaaksi”, eikä sanota Jumalaa havaittavan vanhurskaaksi vasta sen jälkeen kun me pidämme hänen puhettaan totisena ja vanhurskaana.

Ihmiset eivät ”omista” Jumalan sanoja, vaikka uppiniskaiset ihmiset typeryydessään kuvittelevat niin.

Luther viittaa Persiuksen tunnettuun erääseen lääkärikertomukseen. Tuo Persius oli roomalainen runoilija ja satiirikko, joka eli 34-62 jKr, syntyi etruskilaisessa Volaterraessa Italiassa, mutta jäi nuorena orvoksi ja muutti Roomaan, jossa hän asui tätinsä ja sisarensa kodissa. Hän sai hyvän kasvatuksen, johon kuului tutustuminen stoalaisuuteen. Heikko terveys vaivasi Persiusta läpi elämän.

Lääkäri tahtoo parantaa sairaan, mutta sairas kieltää olevansa sairas ja julistaa lääkärin typeräksi ja sairaammaksi kuin hän itse, koska lääkäri on kyllin röyhkeä ruvetakseen parantamaan tervettä ihmistä. Tämän vastarinnan vuoksi lääkäri ei pääse osoittamaan lääkäritaitoansa. Lääkäri voisi osoittaa taitonsa, jos sairas myöntäisi sairautensa ja sallisi parantaa itsensä ja sanoisi: Minä todella olen sairas, jotta sinä saisit kiitosta, kun olet parantanut minut.

Lutherin mukaan nuo jumalattomat ja ylpeät ihmiset ovat sairaita Jumalan edessä, mutta ovat omasta mielestään aivan terveitä. Sen tähden he eivät ainoastaan torju lääkäriä Jumalaa, vaan myöskin pitävät Häntä tyhmänä ja valheellisena ja pahemmin sairaana, koskapa Hän julkeaa parantaa heidät, aivan terveet ihmiset.

Jumala vanhurskauttaa

Martti Luther ei tyydy vain siihen, että Jumala näyttäytyy vanhurskaaksi, kun rankaistaan pahuudesta syyllisiä, vaan Luther pitää tärkeimpänä, että Hän vanhurskauttaa väärät ja vuodattaa heille armonsa. "Tätä jälkimmäistä kutsutaan Jumalan ja uskonvanhurskaudeksi" .

Tämä uskonvanhurskaus on kuin hyvä taitelija, joka siirtää tahtonsa täydellisyyden kokemattomille, joilla ei sitä taitoa ole: tämä on oikea osoitus hänen hyvyydestään.

”Sillä ei se, että moittii toisia tai että osoittautuu taiteilijaksi, so. olevansa kiitettävä taiteilija, vaan se, että tekee toisista taiteilijoita."

”Me emme voi itsestämme tulla vanhurskaiksi ja me käymme Hänen eteensä, että Hän tekisi meidät vanhurskaiksi, tunnustaen, ettemme kykene voittamaan syntiä. Tämän Hän tekee, kun me uskomme Hänen sanaansa. Sellaisen uskon kautta Hän nimittää vanhurskauttaa meidät, ts. tunnustaa meidät vanhurskaiksi. Sen vuoksi kutsutaan tätä uskonvanhurskaudeksi ja Jumalan vanhurskaudeksi vaikutuksellisesti” (Luther. s. 76-77).

Luther painottaa, että mikään Psalmi tai apostoli eivät suinkaan tarkoita meidän syntimme vanhurskauttavan Jumalaa, vaan synnin tunto ja tunnustaminen tuovat hänen vanhurskautensa ilmi. Synnintunnustus tekee Jumalan vanhurskauden ylistettäväksi. Synnintunto pakottaa minua niin että Jumala tulee vanhurskautetuksi minussa, kun uskon Häneen ja Hän niin vanhurskauttaa minut. Hän yksin on vanhurskas ja meidän vanhurskauttajamme.

”Niin kuin Hän ei siellä tule ylistetyksi, missä syntiä ei tunnusteta tai tunneta eivätkä ne pyydä Hänen vanhurskauttaan, joille heidän omansa on mieleen ja riittävä” (s. 77).

Jumalan vanhurskauttaminen on sitä, että ”Hän tulee vanhurskaaksi ja totiseksi sanoissaan tai että Hänen sanansa tuleva vanhurskaiksi ja tosiksi. Tämä taas tapahtuu uskomalla ja vastaanottamalla ne ja pitämällä niitä tosina ja vanhurskaina. Mutta tätä vanhurskauttamista vastustaa ihmisen sydämen ylpeys epäuskon kautta. Sillä tämä ei vanhurskauta, vaan tuomitsee. Hän ei usko niihin sen vuoksi, että ei pidä niitä tosina. Hän ei pidä niitä tosina sen vuoksi, että hän pitää totena omia mielipiteitään, joille ne ovat vastakkaisia. Tästä selviää, että tuo Jumalan vanhurskauttaminen on Jumalalle ja hänen sanallensa ulkokohtaista, nimittäin ihmisessä, sillä sisimmässään niin hyvin Jumala kuin Hänen sanansa ovat vanhurskaat ja todet. Mutta meissä ne eivät tule ennen sellaisiksi, ennen kuin meidän oma viisautemme väistyy niitten tieltä ja antaa uskomalla niille sijan ja vastaanottaa ne” (s. 81).

”Jumalan vanhurskauttamisella me itse tulemme vanhurskaiksi. Tuo Jumalan vanhurskauttaminen, joka tapahtuu meidän puoleltamme, on passiivista, kun taas meidän vanhurskauttamisemme tapahtuu Jumalan puolelta aktiivisesti.” ”Jumalan passiivinen ja aktiivinen vanhurskauttaminen ja usko Häneen ovat sama asia. Koska se, että me pidämme Hänen puheensa vanhurskaina, on Hänen itsensä lahja ja tämän lahjan vuoksi Hän itse pitää meitä vanhurskaina, ts. vanhurskauttaa. Ja me emme vanhurskauta Hänen sanojaan, paitsi uskoessamme niiden olevan vanhurskaat” (s. 82).

Pitää tulla hengellisesti syntisiksi 

Luther muistuttaa, että vaikka me emme tuntisi itsessämme mitään syntiä, niin meidän täytyy kuitenkin uskoa olevamme syntisiä.

Olemme valmiit sanomaan: Olen kaikkein kurjin syntinen (s. 86).

Ihmisen pitää hengellisesti tulla syntiseksi: tämän muutoksen koko voima piilee meidän mielialassamme eli arvostelukyvyssämme ja arvostuksessamme, luennoi Luther (s. 87).

Apostoli Paavali kirjoitti ”Että kaikki ovat synnin alla” (Room. 3:9), mikä on ymmärrettävä hengellisesti:

 ”Se ei puhu ihmisistä sellaisina kuin he ovat omissa silmissään ja ihmisten edessä, vaan sellaisina kuin he ovat Jumalan edessä, missä kaikki ovat synnin alla, nimittäin sekä ne, jotka silminnähtävästi myöskin ihmisten mielestä ovat pahoja että ne jotka itsestään ja ihmisistä näyttävät hyviltä” (s. 89).

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Ei ole ketään vanhurskasta” (Room. 3:1). Luther luennoi, että ”ei ole ketään vanhurskasta, koska kukaan ei itsestään vapaaehtoisesti taivu Jumalan lakiin, vaan kaikki ovat ainakin sydämeltään Jumalan tahdon vastustajia”

 ”Ei ole ketään ymmärtäväistä, koska Jumalan viisaus on kätkössä, maailmalle tuntematon”.

Kristuksen vanhurskaus 

Apostoli Paavali kirjoitti: ”Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa” (Room. 3:22). Näin uudemman kirkkoraamatun suomennoksen mukaan.

Vuoden 1938 suomennoksessa jae ilmaistiin ”Se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat, sillä ei ole yhtään erotusta” (Room. 3:22).

Luther painotti luennossaan tässä kohtaa, että Kristuskin on Jumala. Vain tällä perusteella on mahdollista, että Jumalan vanhurskaus annetaan uskon kautta Kristukseen. Jumala ”ei halua eikä voi antaa” ilman Kristusta vanhurskauttansa.

Perkeleen monet teot 

Luther päättää Roomalaiskirjeen 3 luvun luennot selostukseen perkeleen monista teoista (s. 120-121). Perkele, tuhattaituri, väijyy meitä ihmeellisillä juonilla.

Muutamia hän eksyttää kietomalla heidät julkisynteihin. Toisia hän saa itseään vanhurskautettuina pitävinä pysähtymään, käymään penseiksi ja hukkaamaan kaipauksensa, niin kuin Ilmestyskirja 3 Laodikean enkelin kohdalla.

Kolmannet hän viettelee taikauskoon ja eriseuraisuuteen, niin että he muka mutia pyhempinä ja vanhurskauden saavuttaneina eivät suinkaan käy penseiksi, vaan toimivat kiivaasti eristyneinä muista, joita he kopeudessa halveksivat.

Neljänsiä se hätyyttää typerillä ponnisteluilla yrittämään olla puhtaita ja pyhiä ilman mitään syntiä.

Kunnioittaen,

Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Instagram  https://www.instagram.com/juhamolari/

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html

Martti Lutherin luennot Roomalaiskirjeestä pääsiäisenä vuonna 1515

Martti Luther luennoi pääsiäisestä 1515 alkaen Wittenbergin yliopiston professorina Apostoli Paavalin Roomalaiskirjeestä. Tämä kirje on äärimmäisen kriittinen kirjoitus Suomessa, kuten mediasta ja valtakuntasyyttäjän touhuista on ollut nähtävissä ikävästi.

Lutherin luennoissa pääsee takaisin uskonpuhdistuksen aivan perusteisiin ja lähtökohtiin – jo aikaan ennen kuin oli julkaistu 95 teesiä anekauppaa vastaan.

Apostoli Paavalin Roomalaiskirjettä ja Martti Lutherin roomalaiskirjeen luentoja lukiessa saa kerrata paaston ja pääsiäisen aikana sitäkin, mistä kristillisessä uskossa on kyse ja mihin perusteisiin luterilainen uskonvanhurskaus tukeutuu: kyse on Raamattuun tukeutuen Kristukseen uskomisesta. 

Paavalin Kirje roomalaisille tulisi tuntea ”sanasta sanaan”

Apostoli Paavalin Kirje roomalaisille eli Roomalaiskirje on yksi Uuden testamentin merkittävimmistä kirjeistä. Se on vaikuttanut hyvin merkittävästi Augustinukseen ja Martti Lutheriin. Lutherin mukaan jokaisen kristityn tulisi tuntea sydämellään, sanasta sanaan Roomalaiskirje. Kirkollisessa kaanonissa ei ole turhaan Roomalaiskirje sijoitettu järjestyksessään myös ensimmäiseksi.

Roomalaiskirje on yksi niistä Paavalin kirjeistä, jonka aitoutta ei kyseenalaisteta. Muutamat kirjeet kulkevat Paavalin nimissä, mutta raamattututkimus on kyseenalaistanut niiden aitouden. Roomalaiskirje on todennäköisesti kirjoitettu Korintissa, silloisessa vauhdikkaassa satamakaupungissa, tai sen lähellä sijaitsevassa kylässä. Paavali mainitsee myös kolme henkilöä tuolta alueelta kirjeessään.

Roomalaiskirje on kirjoitettu viimeistään vuonna 58 AD, mutta mahdollisesti jo vuonna 54 AD.

Martti Luther kirjoittaa Roomalaiskirjeestä esipuheessaan Uuteen testamenttiin:

”Tämä kirje on oikea Uuden testamentin pääkappale ja kaikkein puhtainta evankeliumia, hyvin sen arvoinen, että kristitty ei osaa sitä vain sanasta sanaan ulkoa, vaan käyttää sitä sielunsa jokapäiväisenä leipänä. Sillä sitä ei koskaan lueta eikä tutkita liian paljon eikä liian hyvin; ja mitä enemmän sitä käytetään, sitä kalliimmaksi se tulee ja sitä paremmalta se maistuu - - ”

”Tässä kirjeessä meillä on siis mitä runsaimmin sitä, mitä kristityn pitää tietää, nimittäin mitä laki, evankeliumi, synti, rangaistus, armo, usko, vanhurskaus, Kristus, Jumala, hyvät teot, rakkaus, toivo ja risti ovat ja kuinka meidän tulee käyttäytyä itseämme ja jokaista kohtaan, olkoon hän hurskas tai syntinen, vahva tai heikko, ystävä tai vihamies”

Apostoli Paavali ei ollut käynyt Rooman seurakunnassa, jonne hän lähetti tämän kirjeen. Kirjeensä alussa hän tervehtii ”kaikkia Roomassa olevia Jumalan rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä”, mikä tarkoittaa kaikkia kristittyjä Roomassa. Nämä olivat pyhiä kasteen ja uskon kautta, heille oli annettu omaksi Kristuksen pyhyys.

Tervehdyksessään apostoli Paavali torjuu ajatuksen ”eliittikristityistä”, vaan kirje on kaikille kristityille Roomassa. Nämä olivat ”pyhiä”. Heille Paavali kuvaa itsensä ”Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia”.

Roomalaiskirje kristikunnan tärkeimpänä epistolana lähtee siitä, että Paavali on Kristuksen Jeesuksen palvelija, joka ei suinkaan vääristä historian Jeesuksen julistusta jonkinlaiseksi ”dogmaattiseksi opiksi”, vaan hän opettaa alusta alkaen sopusoinnussa ja palvellen Jeesuksen omaa sanomaa ja elämää. Paavali ei puhu omiaan. Siinä on läntisen ”kristikunnan” nykyinen vaikea paikka, että tunnustaisi apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen Jumalan evankeliumiksi ja apostoli Paavalin Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi. Tuota kiistäessään on läntinen ”kristikunta” tahtonut asettaa itsensä apostoli Paavalin ja kaikkien apostoleiden sijaan, jopa Kristuksen Jeesuksen mestareiksi, jotka itse saavat muokata ja määritellä mitä tahtovat kuulla ja hyväksyä ”Jumalan evankeliumina”.

Pääsiäisluennot Wittenbergissä

Uskonpuhdistaja Martti Lutherin pääsiäisestä 1515 syksyyn 1516 pitämät luennot Roomalaiskirjeestä (WA 56, 157-528) on koottu Pentti Aallon ja Mauri E. Lehtosen vuonna 1958 julkaistuun suomennokseen Roomalaiskirjeen luento, jonka WSOY on julkaissut.

Oppilaiden muistiinpainoihin perustuvien luentojen ajoituksessa on seurattu Ulrich Köpfin esittämää kronologiaa: Martin Luthers theologischer Lehrstuhl (die Theologische Fakultät Wittenberg 1502 bis 1602, Beiträge zur 500. Wiederkehr des Gründungsjahres der Leucorea, hg. Von Irene Dingel & Günther Wartenberg, Leucorea-Studien zur Geschichte der Reformation und der Lutherischen Orthodoxie 5, Leipzig 2002, 71-86). Vuosina 1990-2009 Köpf toimi Heidelbergin tiedeakatemian tutkimuskeskuksen johtajana ja laati rekisterit Martin Lutherin kirjoituksista.

Tiedän, että esimerkiksi Michael A. Muellet on kiistanalaisessa teoksessaan Martin Luther (2004) muuttanut Roomalaiskirjeen luennot ja Lutherin oivalluksen vanhurskauttamisesta niinkin myöhäiseksi kuin vuoteen 1519.

Lutherin Roomalaiskirjeen luentoja ei ole koskaan painettu hänen elinaikanaan. Lutherin Paul-pojan hallussa alkuaan olleet käsikirjoitukset Johann Ficker löysi sittemmin Preussilaisesta kirjastosta. Tärkeät luennot olivat kadonneet historiasta 300 vuodeksi. Nykyinen kansankirkollinen kyvyttömyys toistaa Lutherin oivalluksia Roomalaiskirjeestä ei kuitenkaan johdu huonosta tuntemuksesta sinänsä, vaan haluttomuudesta tukeutua uskonpuhdistukseen ja Raamattuun.

Vuonna 1510 Luther oli käynyt ensimmäisen ja viimeisen kerran Roomassa, jossa hän näki korruption ja hengellisen tyhjyyden. Luther kirjoitti näkemänsä perusteella ”Rooman portosta, jossa italialaiset pilkkasivat meitä hurskaita munkkeja, joita he pitivät tyhminä kristittyinä”. Saksaan palattuaan Martti Luther suoritti teologian tohtorin tutkinnon vuonna 1512 ja aloitti opettaa Wittenbergin yliopistossa.

Luther luennoi pääsiäisestä 1515 kevääseen 1516 Roomalaiskirjeestä Wittenbergin yliopistossa raamatuntiedon professorina. Luennoidessaan Raamattua Luther perehtyi kreikkaa ja hepreaan, joita hän osasi toki jo entuudestaan. Lutherille oli myös annettu Saksin ja Thüringenin määräyksellä oikeudet ja tehtävä valvoa provinssin yhtätoista luostaria.

Raamattutuntemus antoi vankan perustan sille, että seuraavana vuonna 1517 Luther rohkeni esittää kuuluisat 95 teesiä aneiden myyntiä vastaan tilanteessa, jossa Johann Tetzel oli jo kierrellyt Saksassa myyden ”täydellistä anetta” Leo X:n talousvaikeuksista pelastamiseksi. Keväästä 1515 alkaen Martti Luther koki ja näki itse, kuinka monet Wittenbergistä lähtivät ostamaan vapautta rangaistuksistaan ja synneistään. Juuri Roomalaiskirjettä luennoidessaan vuonna 1515 Luther kertoi ymmärryksensä vanhurskauttamisesta yksin Jumalan armon kautta.

Näiden luentojen antama näkökulma uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnioitukseen apostoli Paavalin kirjoittamalle Roomalaiskirjeelle on suorastaan täysin vastakkainen sille, mitä syksyllä 2017 Suomen verorahoitteinen Yle tarjosi Eurooppa-kirjeenvaihtajansa Sampo Vaarakallion väärennöksessä ”uskonpuhdistuksen 500 vuoden” häpäisyksi.

Roomalaiskirjeen luennot näyttävät, että Martti Lutherin nöyrästi tunnustautuu ja tukeutuu Pyhään Raamattuun. Tuo asenne on jälleen ajankohtainen myös kansanedustaja Päivi Räsäsen tunnustautuessa uskonpuhdistuksen mukaisesti kristityksi, kun taas valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sekä Helsingin piispana esiintyvä Teemu Laajasalo ja arkkipiispana esiintyvä Tapio Luoma eivät hyväksyisi enää kristillistä uskoa, jonka mukaisesti Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 tärkeästä ja kiistanalaisesta Roomalaiskirjeestä. Noilla luennoillaan Luther rakensi teologisen perustan Eurooppaa uudistaneelle reformaatiolle.

Ylen toimittajan Sampo Vaarakallion tarina oli syksyllä 2017 omanlaatuinen irvokas tapaus, jonka takia voisi itkeä ja nauraa yhtäaikaisesti. Hän oli saanut matkustaa Suomen veronmaksajien rahoilla Wittenbergiin, jossa hän kehitteli Luther-väärennöksen poliittisia ja ideologisia tarkoitusperiään varten. Siinä missä Martti Lutherin omat luennot Roomalaiskirjeestä tuovat esille nöyryyden Pyhää Raamattua kohtaan, syntienanteeksiannon ja Kristuksen vanhurskauden, niin Vaarakallio kuvittelee Lutherin avautuvan pikemmin koko maailman pakolaisten auttamiseen homo- ja muslimimyönteisenä suvakkina.

”Vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta”

Luentonsa Martti Luther aloittaa selittäen Roomalaiskirjeen ensimmäisiä sanoja ”Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija” (Room. 1:1).

”Tämän kirjeen päätarkoituksena on tuhota ja poisjuurittaa ja hävittää kaikki lihan viisaus ja vanhurskaus (kuinka suuri tahansa se lieneekin ihmisten silmissä ja meidän itsemmekin edessä), niin paljon kuin niitä voidaankin harjoittaa vilpittömästi ja sydämen halusta ja istuttaa ja perustaa ja tehdä suureksi synti”.

Luther viittaa Augustinus-kirkkoisän teokseen Henki ja kirjain, jonka mukaan apostoli Paavali taistelee paljon kopeita ja röyhkeitä ja omista töistään kerskailevia vastaan. Luther muistuttaa, että sekä pakanoiden että juutalaisten keskuudessa on sellaisia, jotka pitävät aivan riittävänä, jos he vilpittömästi ja todella sydämensä pohjasta harjoittavat hyvettä ja tietoa. Juuri näitä ihmisiä vastaan apostoli Paavali kirjoittaa, että ”kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi tulleet”.

Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515, että kirkossa tulisi ponnistella, jotta ”meidän oma vanhurskautemme ja viisautemme hävitettäisiin ja poistettaisiin meidän sydämestämme ja meidän omahyväisestä sisimmästämme meidän silmissämme”.

Luther viittaa profeetta Jeremian sanaan repimisestä, hajottamisesta, hävittämisestä ja kukistamisesta. Se, ”mikä on meidän ulkopuolella ja Kristuksessa”, se on mitä ”rakennetaan ja istutetaan”:

”Jumala ei halua pelastaa meitä omamme, vaan vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta, joka ei tule eikä synny meistä itsestämme, vaan joka tulee meihin muualta, joka ei ole kotoisin maan päältä, vaan joka tulee taivaasta. Sentähden on opetettava yksinomaan ulkopuolista ja vierasta vanhurskautta ja siksi on ensiksi oma ja kotitekoinen vanhurskaus poisjuuritettava” (Luther, Roomalaiskirje s. 16).

Ei mestareita, vaan palvelijoita

Martti Lutherin mukaan apostoli Paavali sanoo Roomalaiskirjeen alussa ”Jeesuksen Kristuksen palvelija”, koska tässä sanassa ilmaisee yhtäaikaa majesteettiutta ja nöyryyttä:

”Nöyryys nimittäin sikäli, että hän ei tee itseään herraksi ja mestariksi, niin kuin on tyrannien ja kopeiden mielenlaadun mukaista, jotka käyttävät valtaansa niin, etteivät näytä muistavan mitään muuta kuin että heillä on valta, ikään kuin se olisi heille myötäsyntyinen eivätkä he olisi sitä toiselta saaneet. Sen tähden eivät tällaiset iloitse vallan tuottamasta hedelmästä, vaan nauttivat pelkästään vallasta. Majesteettius taas ilmenee siinä, että hän ylistää itseänsä onnelliseksi, koska on niin suuren Herran palvelija.”

Luther siirtyy Paavalin esittelyn jälkeen VT:n Aamoksen kirjan 3:7 profeetalliseen ilmoitukseen Jumalan lupauksesta:

”Tämä tarkoittaa, ettei sitä voida katsoa meidän ansioittemme nojalla annetuksi tai inhimillisen viisauden keksimäksi. Siinä juuri on evankeliumin suuri voima ja täydellinen todistus, että niin on oleva, koska evankeliumi puhuu siitä, minkä sen on ennustettu puhuvan”.

Myös Jumalan profeetallinen lupaus tuo esille uskonvanhurskautta, joka ei ole meidän ansioillamme tai ponnistuksillamme tuotua viisautta. Martti Luther luennoi, että ei tiedä, onko kukaan tätä kohtaa oikein ja totuudenmukaisesti selittänyt, mitä apostoli Paavali tarkoittaa tekstissään:

”Hänen pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta”.

Aiemmin selittäjät kokivat tulkinnan sopimattomaksi ja myöhemmin selittäjiltä puuttuu henki. Lutherin mukaan näyttää apostolin ajatuksena olevan, että

”evankeliumin sisältö tai kohde on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on syntynyt Daavidin siemenestä lihan mukaan ja nyt asetettu kaikkien kuninkaaksi ja herraksi voimassa Pyhän Hengen mukaan, joka herätti hänet kuolleista”.

Luther huomauttaa alennuksesta ja kirkkaudesta – kumpaakaan unohtamatta:

”evankeliumi ei puhu ainoastaan Jumalan Pojan alentumisesta, kun hän teki itsensä tyhjäksi, vaan myöskin ja ennen kaikkea voimasta ja kirkkaudesta, jonka hän alennuksensa jälkeen sai Jumalalta inhimilliseen olemukseensa nimittäin sillä tavalla, että, kuten Jumalan Poika nöyrtymisen ja tyhjäksi tulemisen kautta lihan heikkoudessa tuli Daavidin pojaksi, siten päinvastoin lihan mukaan heikko Daavidin poika nyt jälleen on asetettu ja julistettu Jumalan Pojaksi kaikessa voimassa ja kunniassa”.

Luther tarkentaa, että evankeliumi ei ole vain se, mitä Matteus, Luukas ja Johannes ovat kirjoittaneet, vaan evankeliumi on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli lihaksi, kärsi ja kirkastettiin. Apostoli Paavalin kutsuessa evankeliumia Jumalan voimaksi (Room. 1:16), voima merkitsee valtaa ja herruutta. Jumalan voima ei tarkoita, että apostoli Paavali olisi itsessään olemukseltaan voimallinen. Tämä Jumalan voima on erotukseksi ihmisten voimasta, jonka mukaisesti ihminen esimerkiksi pätee ja toimii.

Luther tiedostaa apostoli Paavalin kirjoituksen ”evankeliumin häpeämisestä” pappien tyypilliseksi virheeksi ja heikkoudeksi, kun taas vastaan ”väittäminen ja kuuntelemattomuus” ovat seurakuntalaisten ”vika ja typeryys”.

Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan vanhurskauden ilmestyvän uskosta uskoon (Room. 1:17), mutta Luther ei hyväksy Lyran selitystä ”muodottomasta uskosta muodostettuun uskoon”, sillä kukaan vanhurskas ei elä muodottomasta uskosta. Sellainen ”muodoton” usko olisi itse asiassa uskon este.

Luther ei myöskään katso, että kukaan saisi ”menneitten sukupolvien uskosta” vanhurskauden, vaan esi-isiemme usko on sama. Luther näkee apostoli Paavalin painottavan, että 

”Jumalan vanhurskaus tulee kokonaan uskosta, yhä enemmän ja enemmän uskoen: se joka on vanhurskas, vielä enemmän vanhurskautettaisiin”.

Kiittämättömyys, turhamaisuus, eksytys

Uskon vanhurskauden ensimmäisen esittelyn jälkeen apostoli Paavalia seuraten Martti Luther pääsiäisenä 1515 siirtyi esittämään Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppujakeita Jumalan tuntemisesta.

Apostoli kääntyy maailman mahtavia ja viisaita vastaan ja vyöryttää heidän päällensä syyllisyyden ja synnin sekä julistaa Jumalan vihan:

”Kenestäkään ei saarna rististä näytä niin hullulta kuin juuri filosofeista ja ruhtinaista, koska se on kokonaan heidän ja heidän ajattelutapansa vastainen”, Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 (s. 30).

Lutherin mukaan apostoli Paavali ei tarkoita ketään yksityistä, vaan kaikkia niin pakanoita kuin roomalaisia, kun sanoo ihmisten torjuneen Jumalan tuntemuksen, joka olisi ollut luomisesta asti nähtävissä. Lutherin mukaan evankeliumien saarnaajien on ensi sijassa ja pääasiallisesti nuhdeltava kansojen ylimpiä ja johtomiehiä, ei kuitenkaan oman sairaalloisen ja hämmentyneen mielensä mukaan sepitetyillä sanoilla, vaan evankeliumin sanoilla. Tämä tarkoittaa, että heille on osoitettava, miten ja missä he toimivat ja elävät evankeliumia vastaan. Lutherin mukaan tämänkaltaisten työntekijöiden osuus oli nyt pieni.

Luther havaitsee apostoli Paavalin ymmärtävän, että kaikilla epäjumalanpalvoillakin on omasta mielestään selvä käsitys Jumalasta:

”Mutta kuinka paljon vielä nykyäänkin on niitä, jotka eivät kunnioita häntä Jumalana, vaan sellaisena kuin he hänet mielessään kuvittelevat. Voit nähdä tässä suhteessa erikummallisuuksia ja taikauskoisia menoja, jotka ovat mitä turhanaikaisimpia”, Luther toteaa apostoli Paavalin kirjoituksen Room. 1:21 ajanmukaisuuden.

Luther kuvailee epäjumalanpalvelijoiden itsetyytyväisyyttä, turhamaisuutta, sokaistumista ja eksymistä. Nämä ihmiset tavoittelevat aivan turhaa, koska he eivät tavoittele mitään muuta kuin itseään, ts. omaa kunniaansa, huviansa ja hyötyänsä. Kiittämättömyys ja turhamaisuus ovat omavanhurskauden rakkautta, joka sokaisee ihmiset sillä tavalla, että heistä tulee parantumattomia: he eivät voi muuta uskoa kuin toimivansa erinomaisesti ja olevansa muka Jumalan mielen mukaisia. 

Todellisuudessa he tuolla väärentämisellään ”muodostavat Jumalan itselleen suopeaksi, kun Hän ei sitä muutoin ole: siten he paremmin palvelevat oman mielikuvituksensa tuotetta kuin tosi Jumalaa”.

Jumala hylkää rangaistukseksi

Jumala ei ainoastaan ”salli” epäjumalanpalvelijoiden ja jumalattomien elämää, vaan ankaruudessaan tehtävänään Jumala hylkää heidät rangaistukseen.

Jumala ottaa pois apunsa hylättävältä ihmiseltä ja jättää hänet pulaan:

”Silloin kohta perkele, joka aina on valmiina tällaisia tapauksia odottamassa, saa tai katsoo saavansa vallan ja käskyn Jumalalta, ja sikäli se siis on Jumalan käsky”. ”Jumala vain hylkää hänet, niin ettei hän kykene vastustamaan perkelettä, jolla on tähän Jumalan tehtävä ja tahto”. ”Jumala ei siis tahdo syntiä sen itsensä vuoksi, vaan rangaistuksen ja rankaisemisen vuoksi”, Luther selostaa apostoli Paavalin käsitystä synnistä ja Jumalan rangaistuksesta (s. 36-37).

Luther pistää merkille apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, että ihmisen lankeaminen intohimoihin on

”merkkinä siitä, että hän on luopunut Jumalasta ja palvellut epäjumalaa tai muuttanut Jumalan totuuden valheeksi. - - - Ja kun tällaisia ennusmerkkejä nyt on yllin kyllin, on se merkkinä siitä, että epäjumalanpalvelijoita on yllin kyllin, nimittäin hengellisessä mielessä”.

Niin Luther katseli pääsiäisenä 1515 Saksaa ja Wittenbergiä.

Kun puuttuu Jumalan pelko, pakostakin taivutaan kaikkiin synteihin. Luther tarkentaa Roomalaiskirjeen ensimmäistä lukua selittäessään, että apostoli ei tarkoita kaikkien epäjumalanpalvelijoiden tehneen kaikkia sellaisia kauheuksia, joita siinä luetellaan:

”Sillä muutamat ovat tehneet näitä, muutamat taas toisia, mutta kaikki ne kuuluvat heihin kohdistuvan Jumalan rangaistuksenpiiriin. Epäilemättä on ollut monia, kuten eräät Rooman konsulit, jotka eivät ole langenneet näin suunnattomiin paheisiin, koska monia heistä ylistetään erinomaisen siveiksi ja hyvellisiksi, ja kuitenkin he ovat epäjumalanpalvelijoita” (s. 40).

Luther muistuttaa apostoli Paavalin tahtovan todistaa kaikkien tarvitsevan Kristuksen armoa:

”Kaikki ovat olleet syntisiä ja tarvinneet Kristuksen armoa. Vaikkakaan jokainen ei ole tehnyt kaikkia syntejä, niin koska kaikki kuitnekin ovat epäjumalanpalvelijoita, ovat he toistensa kumppaneita ja kaltaisia (ainakin Jumalan edessä), ja hylätyt ankarimmalla hylkäystuomiolla” (s. 41).

Luther muistuttaa apostoli Paavalin kertovan Roomalaiskirjeessä ”saastaisuudesta, jolla on häpäisty omat ruumiit” (Room. 1:24), mikä ”saastaisuus ja riettaus” on lausuttu myös apostoli Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä Korintolaisille 1 Kor. 6:9, jossa Paavali sanoo, ketkä eivät saa periä Jumalan valtakuntaa. Vanhan suomalaisen kirkkoraamatun käännöksen mukaan näihin kuuluivat ”hekumoitsijat ja miehimykset”, uudemman raamattukäännöksen mukaan ”miesten kanssa makaavat miehet”. Edelleen Luther viittaa Efesolaiskirjeen jakeeseen 5:3 saastaisuudesta ja ahneudesta sekä 2. Korintolaiskirjeen jakeeseen 12:21 saastaisuudesta, haureudesta ja irstaisuudesta.

”Ruumiin kunnia on puhtaus ja pidättyväisyys tai ainakin sen säännönmukainen käyttö, niin on häpeäksi sen luonnonvastainen väärinkäyttö. Samalla tavoin kuin kultaisen astian kunnia on, jos sitä käytetään jalon viinin säilyttämiseen, mutta sen häpeä, jos sitä käytetään sonnan ja töryn säilyttämiseen, siten on meidän ruumiimme tarkoitettu kunnialliseen avioliittoon tai vielä kunniallisempaan siveellisyyteen. Mutta mitä raskain häpeä alentaa sen, jos se ei vain riko avioliittoa ja siveyttä, vaan tahrataan tuolla pahemmalla häpeällisyydellä”, luennoi Martti Luther pääsiäisenä vuonna 1515 Wittenbergin yliopistolla homoseksuaalisten tekojen häpeällisyydestä.

Luther menee seikkaperäisyyteen riettauden kuvaamisessa alkaen yksinäisyydessä tapahtuvasta siemenvuodosta, siveettömien ajatusten liiallisesta kiihottamisesta, käsien kihnuttamisesta ja naisruumiin koskettelusta sekä rivoista liikkeistä. Lutherin neuvo on ”väkevimmällä tavalla voittaa lihallinen himo”, mikä tapahtuu, kun sydän kääntyy hartaaseen rukoukseen, sillä ”silloin lihan hehku pian haalenee ja jäähtyy”.

Luther päättää Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun luennot esittelemällä ystävällisyyttä, joka on ”rakastettavuutta ja avuliaisuutta yhteiselämässä toisten kanssa eli hyvänsuopaisuutta”. Luther tarjoaa tuota hyvän tekemisen ja suopeuden mielensuuntausta sen sijaan, mitä pahuutta Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa kuvataan.

Hyvänsuopaisuus pysyy samana sekä kiitollisiin että epäkiitollisiin ihmisiin, mutta häijyys on väärä ja tyly mielentila, joka ilmenee kostamisena ja pahan tekemisenä toisille. Myös pahanilkisys on erityisen nurja mielenlaatu, jos vaikka ihminen voisi tehdä hyvää lähimmäisellensä tai varjella häntä pahasta, niin hän tahallansa lyö sen laimin. Luther kertoo Pyhän Augustinuksen teoksessaan ”Järjestyksestä” selittävän pahanilkisyyden menettelyä sekä kateudella että toisten ylettömällä röyhkeydellä.


Kunnioittaen,

Juha Molari, 
Lomautettu osa-aikainen siivooja
D.Th, BBA.

GSM +358 40 684 1172

Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374 

EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Instagram  https://www.instagram.com/juhamolari/

LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4

Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html