Juha Molari Юха Молaри: ”Menkää pois: Minä en tunne teitä!” Näin Pyhä Johannes Kronstadtilainen opetti Herra Jeesuksen sanoja lopunajoista.

Arkangelissa eli Vienan läänissä vuonna 1829 syntynyt, Pietarin alueella Kronstadtissa vuonna 1908 kuollut seurakuntapappi Pyhä Johannes Kronstadtilainen, oikealta nimeltään Ioann Iljitš Sergijev, on tullut tunnetuksi elämästään ja opetuksestaan.

Pyhältä Johannes Kronstadtilaiselta on "Valvomisen sunnuntaina", jota vietämme tänään 13. marraskuuta 2022, luettavan Matteuksen evankeliumin luvun 25 selitys. Tämä koskee siis Jeesuksen vertausta kymmenestä morsiusneidosta, viisaista ja tyhmistä, joista tyhmät eivät päässeet häätaloon, kun sulhanen tuli: ovi suljettiin. Silloin tyhmät huusivat: Herra, Herra, avaa meille. Mutta hän vastasi: Totisesti, minä en tunne teitä. Jeesus kehottaa: Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

Pyhä Johannes Kronstadt

Pyhä Johannes Kronstadt syntyi vuonna 1829 köyhän perheen esikoisena Suran kylässä Arkangelin maakunnassa. Hänen suvussaan oli ollut useitakin pappeja. Johanneksen isä Ilja Mihajlovits Sergijev toimi myös kirkkoherrana, mutta kuoli jo varhain 48-vuoden iässä. Äiti Feodora synnytti kuusi lasta, joista kolme jäi eloon. Tämä äiti kuoli koleraan 63-vuoden iässä. Johannes valmistui Arkangelin teologisesta seminaarista ja siirtyi sen jälkeen Pietarin teologiseen seminaariin.

Johannes avioitui Kronstadtin katedraalin kirkkoherran tyttären Elisabetin kanssa, mutta heille ei syntynyt lapsia. Virallisen selityksen mukaan pariskunta ”otti itselleen neitsyyden uroteon” eläessään avioliitossa. Heillä oli lopunajallinen meininki niin kuin jo apostoli Paavali ihannoi 1. Korinttilaiskirjeessä.

Pariskunta kasvatti kahta kasvattitytärtä. Isä Johanneksen yksityisen päiväkirjan mukaan hänen vaimonsa alkoi 1870-luvun puolivälistä lähtien osoittaa pahatapaista mustasukkaisuutta, epäluuloisuutta ja jopa vihamielisyyttä. Tätä päiväkirjaa säilytetään Venäjän valtion historiallisessa arkistossa. Päiväkirjasta näkyy myös äärimmäinen itsekritiikki ja jopa avoimen kielteinen sävy itseään kohtaan, mikä on toki tyypillistä ortodoksiselle askeesille. Eihän uskovainen ole tullut itseään kehumaan ja jumaloimaan, vaan hyvin tietoiseksi omista synneistä ja heikkouksista.

Isä Johanneksen sisäinen halu oli ryhtyä munkiksi ja ryhtyä lähetyssaarnaajaksi aina Amerikan ihmisille saakka, mutta hän melko varhain havahtui, että Pietarin asukkaat ”eivät tunne Kristusta sen enempää kuin jonkin Argentiinan Patagonian villieläimet”. Niin Johannes jäi Pietariin ja ordinaation jälkeen hänet lähetettiin Kronstadtiin, joka oli paitsi laivastotukikohta myös hallinnollinen maanpakopaikka epäsosiaalisille persoonallisuuksille ja lukuisille kerjäläisille.

Hänen ihailijoidensa mielestä "isä Johanneksen ulkonäkö oli erityinen, viehättävä, joka tahtomattaan käänsi kaikkien sydämet hänen puoleensa: hänen silmissään näkyi taivas, kasvoissa - myötätunto ihmisiä kohtaan, hänessä näkyi halu auttaa kaikkia".

Kronstadissa Johannnes herätti hämmennystä, kun hän ”alkoi vierailla hökkelikylissä, kaivoksissa ja köyhissä asunnoissa. Hän lohdutti hylättyjä äitiä, hoiti näiden äitien lapsia sillä aikaa että äidit saivat pestä pyykkiä, auttoi rahan kanssa, varoitti ja kehotti juoppoja, antoi koko palkkansa köyhille, ja jos rahaa ei ollut, hän antoi vielä saappaansakin ja palasi paljain jaloin kotiin seurakuntataloon. Ja tämä johti siihen, että ortodoksinen kirkko päätti antaa seurakuntapapin palkan hänen vaimolleen eikä enää hänelle itselleen!

Sen lisäksi että isä Johannes oli tunnettu poikkeuksellisesta hyväntekeväisyydestään ja laupeudestaan, hänen saarnansa olivat äärimmäisen tunteellisia. Todistajien mukaan isä Johannes itki usein saarnoissaan. Tämä herätti 1860-luvulla myös väärinymmärrystä ja paheksuntaa kirkon muissa papeissa.

Yksityinen hyväntekeväisyys jatkui virkakauden alusta lähtien ja laajeni 1880-luvulta lähtien, kun hän perusti ”Ahkeruuden talon”, jossa oli erilaisia työpajoja, köyhien koulu, naistentalo, orpokoti jne. 1890-luvulla isä Johannes oli saanut kaikkialla Venäjällä kunnioitusta ja väkijoukot kirjaimellisesti kerääntyivät hänen ympärilleen, repivät häntä vaatteista, monin paikoin oli vastassa monien tuhansien ihmisten väkijoukko.

15. heinäkuuta 1890 Harkovan katedraaliin ei mahtunut enää seurakuntalaisia, vaan isä Johanneksen toimittaman jumalanpalveluksen aikana myös Harkovan собо́рная katedraali-aukiolle kokoontui yli 60 000 rukoilijaa. Samanlaisia olivat tilanteet Volgan kaupungeissa Samarassa, Saratovissa, Kazanissa ja Nižni Novgorodissa.

Kronstadtin Johanneksen maineen ja kunnioituksen kasvu johti siihen, että hänelle alettiin lahjoittaa suuria rahasummia - henkilökohtaisesti ja postisiirtoina. Hän puolestaan jakoi summat eteenpäin. Isä Johannes sanoi hyväntekeväisyystyöstään:

"Jumalalla ei ole helleeniä eikä juutalaisia. Minulla ei ole omia rahoja. He lahjoittavat minulle ja minä lahjoitan eteenpäin. Usein en edes tiedä, kuka lähetti minulle tämän tai tuon lahjoituksen ja mistä. Siksi lahjoitan myös sinne, missä on tarvetta ja missä sillä rahalla voi tehdä hyvää".

Kronstadtin Johanneksen anteliaisuuden julkisuus houkutteli hänen luokseen valtavan määrän anojia - tavallisista kerjäläisistä varakkaisiin kauppiaisiin, jotka olivat joutuneet epätoivoon kriittisen tilanteen vuoksi (konkurssi, häviö korttipeleissä jne.). Isä Johannes kulki nyt Kronstadtin läpi kerjäläisten "armeijan" saattelemana, joille hän jakoi almuja kahdesti päivässä, aamulla ja illalla.

1890-luvulla muodostui Kronstadtiin suorastaan pienimuotoista teollisuutta, joka palveli huomattavaa pyhiinvaeltajien virtaa, joka saapui toivossa tavata isä Johannes. Johanneksen oli palkattava sihteereitä, jotka vastasivat vierailijoiden valinnasta, joita oli mahdoton määrä, että yksi ihminen nämä kaikki kohtaisi kasvotusten.

Kronstandin Johannes oli myös kuolevan Aleksander III:n luona Krimillä, toimitti ehtoollisen ja ruumiin voitelyn öljyllä, minkä jälkeen hän laski kätensä Aleksander III:n pään päälle kuolevan pyynnöstä. Tämä puolestaan edisti isä Johanneksen suosion kasvua yhteiskunnassa. Johannes Kronstadt tunnettiin Venäjän keisarikunnassa askeettisena ja raittiusyhdistyksen tukijana, joka piti puolustuspuheita, jotta ihmiset joisivat pikemmin teetä kuin vodkaa. Hän puhui suoria sanoja juopumusta vastaan.

Kronstahdtin Johannes ja paroni Otto von Buxhoevedenin pohdiskelujen ansiosta perustettiin Pyhän Andreaksen ahkeruuden talo, jossa oli erilaisia työpajoja, kouluja, yömaja, soppakeittiö ja poliklinikka. Tämän ahkeruuden talon menestys johti vastaavien laitosten syntymiseen kaikkialla Venäjällä. Toisin kuin tuolloin olemassa olevat työtalot, nämä eivät olleet rangaistuksen täytäntööpanolaitoksia. Pietarissa filantrooppi Anatoli Nikolajevits Demidov oli avannut jo aiemmin myös ahkeruuden talon, mutta 10.lokakuuta 1882 Isä Johanneksen ja luterilaisen paroni Otto von Buxhoevedin avaama ahkeruuden talo tuli varsinaiseksi esimerkiksi. Paroni Buxhoeven keräsi luterilaisilta kauppiailta varoja ja perusti Pietariin vielä toisenkin evankelisen huolenpidon talon Pietarin Pyhän Marian luterilaisen kirkon yhteyteen.

Paroni Otto Ottovich Balthazar von Buxhoeveden oli koulutukseltaan juristi, joka oli valmistunut Pietarin oikeustieteellisestä korkeakoulusta, josta hän jatkoi Leipzigin yliopistoon opintoihin. Paronin mielisairas poika Edgar tappoi hänet sittemmin kesäkuussa 1907 ja hänet haudattiin Smolenskin luterilaiselle hautausmaalle.

Pyhän Johannes Kronstadtin teoksessa Kommentti Matteuksen evankeliumiin, jonka Pietarin ortodoksinen hengellinen akatemia on julkaissut vuonna 2009, tämä kanonisoitu seurakuntapastori selittää lopunaikojen kehotus- ja vertauspuhetta, jonka Jeesus oli pitänyt. Pyhän Johannes Kronstadtin teoksessa Elämäni Kristuksessa hän voimakkaasti moittii kaikenlaista uskon väärentämistä:

Tulee aika, jolloin he valitsevat himojensa mukaan omat opettajansa, kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee [2. Tim. 4:3]. Eivätkö maalliset ihmiset ja jopa monet hengelliset ihmiset tee tätä nykyään? Eivätkö he ole itse valinneet omia opettajiaan miellyttääkseen korviaan? He eivät opi ainoalta Opettajalta - Kristukselta, Hänen evankeliumistaan eivätkä Hänen kirkostaan, vaan maallisilta toimittajilta, feuilletonkirjailijoilta, romaanikirjailijoilta, runoilijoilta, näyttelijöiltä, ja he sanovat: "Voi, miten viihdyttävää se kaikki onkaan, miten opettavaista!". Ja jos ei sanoin, niin teoin he sanovat: emme tarvitse evankeliumia tai kirkkoa jumalanpalveluksineen, sakramentteineen ja Jumalan sanan julistuksineen. Meillä on niin hyviä, moraalisia opettajia! Herra Jeesus, mihin olemme tulleet? He hylkäsivät Sinun sanasi.

Johanneksen viittaus "feuilletonkirjailijoihin" tulee ranskalaisesta sanasta, josta Suomessa käytetään ruotsalaista sanaa följetongi sanomalehtien ja muualla julkaistavien jatkokertomuksen lajityypille. Viron kielessä följeton on vakiintunut tarkoittamaan pakinaa. Följetongi oli yleinen tyylilaji Venäjällä Aleksanteri II:n hallituksen uudistusten aikana. Fjodor Dostojevski kirjoitti näitä, mutta myös parodioi, koska näki följetongin juhlivan katoavaa kulttuuria. Nykypäivänä olisi helpompi ymmärtää följetongin turhamaisuuden ihmisten mieltemysten kuohuttajana, kun television aikakaudella tilalle on saapunut Kauniit ja rohkeat sekä vastaavat jatkokertomukset. Johannes Kronstadt havaitsi, että nämä katoavan kulttuurin ilmiöt täyttävät ihmisen sielun petollisesti, kun Pyhän Jumalan sanan ja Kristuksen pitäisi täyttää ihminen.

Johannes Kronstadtin huomautus ei ole yhtään vähemmän merkityksellinen yli 100 vuotta myöhemmin, kun kirkkoherra Kari Kanala kehuu ja kutsuu Suomessa evankelisluterilaisen kirkon valvomisen sunnuntain jumalanpalveluksen saarnaajaksi koomisen näyttelijän Janne Katajan. Janne Kataja voi olla sympaattinen näyttelijä, mutta kristinuskoon sitoutumista hän ei ole koskaan ilmoittanut, vaan pikemmin kertonut median haastatteluissa ei-kristillistä panteistista energiauskoa.

Johannes Kronstadt arvosteli myös erittäin voimakkaasti kreivi Lev Tolstoin toimintaa vastaavasta syystä, että Tolstoi erkaantui kristillisestä uskosta, josta hän oli toki saanut vaikutteita. Ei olisi tullut kysymykseenkään, että kristinuskosta erkaantunut ja sivuun harhautunut henkilö voitaisiin kutsua jopa jumalanpalveluksen saarnaajaksi. Johannes Kronstadt moitti, että Lev Tolstoi kehitti panteistisen uskonnollisen järjestelmän, jossa Luojaa ei ole olemassa, vaan itsekukin on osa jumalaa.

Tolstoi oli hylännyt opin Kristuksen Jeesuksen jumaluudesta, dogmit Kolmiyhteisestä Jumalasta, lunastuksesta, neitseestä syntymästä ja kuolleistanousemisesta. Toden totta Tolstoi kirjoitti vuonna 1901 vastauksessa synodille, että syytökset olivat oikeita, sillä hän hylkää kaikki sakramentit, koska pitää ”kaikkia sakramentteja karkeana noituutena”. Tolstoi myös kirjoitti, että kristillisessä maailmassa ei ole enemmän haittaa aiheuttanut kirjaa kuin tämä kauhea kirja, jota kutsutaan Vanhan ja Uuden tetamentin pyhäksi historiaksi.

Kirjassaan ”Elämäni Kristuksessa” Pyhä Johannes Kronstadt oli hyvin pettynyt modernismiin. Moni muinainen pakanallinen kirjoitus saattaa olla jopa parempi ja puhtaampi kuin niin kutsuttujen kristittyjen kansojen moderni kirjallisuus. Nykykristityt eivät ole pelkästään kylmiä rukouksessa, vaan he ovat myös lakanneet kääntymästä Raamatun puoleen ja ovat yhä enemmän ”maailman henkeä”, toisin sanojen sanomalehtien, aikakausilehtien ja maallisten kirjailijoiden sekä teatterin henkeä.

Johannes Kronstadtin mukaan Raamatun varoitukset pitää ottaa vakavasti, koska asia ja aika on oikeasti vakava:

”Jokaisen tulisi tietää ja uskoa, että on olemassa hengellinen, tappava käärme, jota kutsutaan paholaiseksi ja saatanaksi ja jonka Luoja on tuominnut ikuiseen piinaan ja joka kykenee raahaamaan epäuskoisia ja katumattomia ihmisiä ikuiseen piinaan. Jokaisen tulee myös tietää ja uskoa, että Jumala on lähettänyt Vapahtajan maailmaan pelastamaan ihmiset tämän käärmeen tappavalta pistolta – synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta, ja että tämä Vapahtaja antaa jokaiselle pelastavan lääkkeensä käärmettä vastaan: uskon, rukouksen, parannuksen ja Pyhän ruumiinsa ja verensä salaisuuden (ehtoollisen sakramentissa).

Johannes Kronstadt ei samaistanut ja sekoittanut Jeesuksen Kristuksen perustamaa Jumalan valtakuntaa maalliseen isänmaahan, vaan kirjoitti klassisen kristinuskon mukaisella tavalla (vrt. kirkkoisä Kyprianos), joka olisi edelleen aiheellista ottaa opiksi:

”Älä sure lohduttomasti isänmaan onnettomuuksia, menetettyjä sotia, sotalaivojen menetyksiä, valtion valtavia tappioita. Sure, jos etenet huonosti kohti ikuista Isänmaata, joka on valmistettu taivaassa. Sure, jos sydämesi on kaukana Jumalasta. Maallinen isänmaa kärsii tsaarin ja kansan synneistä, tsaarin uskon puutteesta ja lyhytnäköisyydestä, hänen antautumisestaan Lev Tolstoin ja koko niin sanotun koulutetun ministerikunnan ja virkamiesten epäuskoon ja jumalanpilkkaamiseen upseereineen ja opiskelijanuorisoineen. Rukoile Jumalaa kyynelein Venäjän yleisen epäuskon ja korruption tähden. Herra, herättäköön nukkuva kuningas, joka on lakannut toimimasta voimallaan: anna hänelle rohkeutta, viisautta ja ennakointikykyä”.

Kommentti Matteuksen evankeliumiin

Johannes Kronstadilainen selittää Jeesuksen vertausta tyhmistä ja viisaista morsiusneidoista, joista tyhmät nukkuvat ja eivät pääse juhliin – ovet suljetaan, heitä ei tunneta. Johannes nostaa esille monia tilanteita, jotka johtavat kristityt nukkumaan, välinpitämättömyyteen ja penseyteen.

”Kun vihollinen ei onnistu syöksemään kristittyjä pois pelastuksen tieltä ahdistuksilla, köyhyydellä, hän ryntää toiseen ääripäähän: vihollinen taistelee kristittyä vastaan terveydellä, levolla, sydämen velttoudella, hengellisellä tunteettomuudella, ulkoisen elämän rikkauksilla. Voi miten vaarallinen tuo viimeinen tila onkaan! Se on vaarallisempi kuin ensimmäinen tila, surun ja masennuksen ja sairauksien tila. Meidän on helppo unohtaa Jumala. Unohdamme helposti Jumalan ja lakkaamme tuntemasta Hänen armoaan, torkumme ja nukumme hengellisesti.”

”Ahdistuksessa me tahattomasti jatkuvasti käännymme Jumalan puoleen pelastuksen saamiseksi, tunnemme jatkuvasti, että Jumala on pelastuksemme Jumala. Näin ollen kristityn on parempi elää kaikenlaisessa ahdistuksessa”.

Johannes Kronstadilaisen selitys nousee uskollisesti siitä vanhasta tunnelmasta, joka on ollut olennainen osa myös Jeesus nasarettilaisen julistusta. Jos muistamme Jeesuksen vertausta suurista pidoista, Luukas 14:16-27, niin tässäkin vertauksessa hyvää elämää perhesiteissään ja omistuksestaan vastuullisesti hoitavat ihmiset jäivät suurten pitojen ulkopuolelle. He kieltäytyvät. Palvelijat menivät saman kaupunkikulttuurin eri sosiaalisten ryhmien luo ja saivat erilaisen vastauksen kussakin ryhmässä. Tietyt henkilöt valittiin pahaksi malliksi tuomittavasta ihmiskunnasta tuossa maailmassa, jossa omaisuus perustui maanomistukseen, henkilön identiteetti ja kunnia perustuivat tämän perheen jäsenyyteen.

Jeesus ei esittänyt mitään toimintaohjelmaa oikeudenmukaista yhteiskuntajärjestystä varten, vaan vertauksessa torjutaan tavallinen elämä, rikkauden tavoitteluun ja tavallisen elämän turvallisuuteen liittyy illuusio, joka on muuta kuin ihmisen varsinainen tarve. Niin myös Nooan päivien tulva paljasti tavanomaisen elämän vaarallisuuden, Luukas 17:27. Suomeksi kirkkoraamattu sanoo liian yleisluonteisesti Jeesuksen kehotuksen: Joka yrittää turvata sielunsa, kadottaa sen, Luuk 17:33, mutta ”turvata sielunsa” olisi evankeliumin alkukielessä selvä viittaus ansiotulosta kieltäytymiseen. Siinä Jeesus kehottaa seuraajiaan valmiuteen kieltäytyä ansiotulon tai ylläpidon etsimiseen (ζητήση ...περιποιήσασθαι).

Kirkkohistorian perinne rakentui tälle samalle näkemykselle ja Kleemens Aleksandrialainen kirjoitti, että yksityisomaisuus on lähtökohtaisesti epäoikeudenmukaista: ”Omistamisella on demoninen luonne, koska se sitoo ihmisen ja sulkee hänen korvansa Jumalan valtakunnan kutsulta” (Quies dives 31: GCS 17, 180). Juudaan testamentin mukaan nimenomaisesti pahat henget johtavat viimeisinä päivinä luopumukseen rahan ja rakkauden avulla (TJud. 18:1-6).

Johannes Kronstadilainen ottaa vakavasti Raamatun ja kristikunnan tradition varoitukset paholaisen uhkasta ja himojen vaarasta – joista on nyttemmin tullut leikinlaskun ja välinpitämättömyyden huvipuistoja:

”Vapauta minut paholaisen kiireestä. Paholainen kiirehtii, kiirehtii suunnattomasti, tarttuu ihmiseen turmellakseen hänet ikuisesti, samalla kun ihmiset uinuvat, laiskottelevat ja nukkuvat elämänsä turhuudessa, himoissaan, itsekkyydessään, haureudessa, viihteessä, muodissa ja kaikessa muussa, ja he kuolevat tuhansittain kuin kärpäset kärpässienessä. Kiirehtikää, kiirehtikää, kristityt, pelastaaksenne sielunne, niin kauan kuin on aikaa, niin kauan kuin Herra odottaa ja on kärsivällinen, niin kauan kuin taivasten kuningaskunnan ovia ei ole suljettu. Sen jälkeen tulevat tyhmät neitsyet ja sanovat: Herra, avaa meille, mutta Herra vastaa heille: Menkää minun luotani, en tunne teitä, Matt. 25:11-12”.

”Älä himoitse mitään, ei ruokaa ja juomaa, ei vaatteita, ei tilavaa ja koristeltua asuntoa, ei rikkaita kodin tarvikkeita, eikä edes terveyttä, älkää edes henkeänne himoitko, vaan antakaa koko elämänne Herran tahdolle ja sanokaa: Minulle se, että elän, on Kristus, ja se, että kuolen, on voitto, Fil. 1:21. Se, joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, pitää sen iankaikkisen elämän maailmassa, Joh 12:25”.

”Riippuvuus tilapäisestä elämästä ja terveydestä johtaa moniin poikkeamiin Jumalan käskyistä, lihan hemmotteluun, paastojen rikkomiseen, välttelyyn suorittaa velvollisuuksia tunnollisesti, epätoivoon, kärsimättömyyteen ja ärtyneisyyteen”.

”Sinä jäykkä ja karkea sielu, lihasta ja kivestä tehty mies, katumaton mies, sinä keräät vaivaa päällesi! Ennemmin tai myöhemmin te kuolette, kuoleman jälkeen teitä odottaa suurimman tuomarin oikeudenmukainen tuomio ja viimeinen tuomio, suuri vihan päivä ja Jumalan oikeudenmukaisen tuomion ilmestyminen koko maailmalle. Mitä sinä teet silloin, missä olet? Pelkään sinun puolestasi, kurja.”

"Kaikki epäuskoiset ja katumattomat syntiset joutuvat kärsimään iankaikkisen rangaistuksen, iankaikkisen kidutuksen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen (Matt. 25:41).

Kaikki on Jumalan omaisuutta

Johannes Kronstadt liittyi niin teoissaan kuin sanoissaan apostoliseen köyhyyteen:

"Jumala on antanut teille runsaat lahjansa, jotta voisitte antaa ne kätenne kautta muille tarvitseville: ne ovat Jumalan lahjoja, eivät teidän, vaikka te omistaisittekin ne, koska olette keränneet ne työnne tuloksena tai saaneet ne perintönä. Te sanotte: Minä olen ponnistellut. Mitä sanottavaa siinä on? Me kaikki synnymme tekemään työtä, eikä siinä ole teille mitään ansiota: kasvojenne hiessä teidän on syötävä leipänne (1. Moos. 3:19), sanotaan. Mutta niinhän se on, että te teette työtä ja saatte runsaan palkkion työstänne, kun taas toiset tekevät enemmän työtä kuin te ja joutuvat tekemään enemmän työtä kuin te, ja heidän palkkionsa työstään on vähäinen. Ettekö näe, että Jumala on sanoissaan ja teoissaan vanhurskas ja riittävä, mutta kitsastelijoita rangaistaan anteliaasti siitä, että hän ei anna niitä vähäisemmille veljilleen (vrt. Matt. 25:40)?”

”Kaikki on Jumalan omaisuutta, ja vain itsekkyytemme ja oman edun tavoittelumme omistaa Jumalan tavarat itsellemme, ja itsekkyytemme käyttää niitä hyväkseen ja pitää sitä suurena palveluksena lähimmäisillemme, kun emme anna heille paljoa; vain paholainen, ikuinen valehtelija ja huijari, pilkkaa Jumalamme nimeä meidän oman ahneutemme, epäsosiaalisuutemme ja kitsautemme kautta. Mutta sinä, Jumalan palvelija, laske aina kaikki omistukset Jumalalle kuuluvaksi, älä omaksesi.”

”Kaikki synnit ja intohimot, riidat ja riitelyt ovat todella sielun sairauksia: näin niihin pitäisi suhtautua. Tai kaikki intohimot ovat sielun tulta, suurta sisimmässään raivoavaa tulta, helvetillisestä kuilusta nousevaa tulta. Se on sammutettava rakkauden vedellä, joka on tarpeeksi vahva sammuttamaan kaiken pahuuden ja muiden intohimojen helvetillisen tulen. Mutta voi ja harmi meille, itserakkaudellemme, kun saamme tämän liekin kasvamaan uudella helvetillisellä liekillä - omalla pahansuopaisuudellamme ja ärtyneisyydellämme, ja tällä tavoin olemme pahojen henkien auttajia (Ef. 6:12). Me laskeudumme Gehennan tuleen itseämme kohti, ja jos emme tee parannusta emmekä ole viisaita hyvän puolesta, vaan yksinkertaisia pahan puolesta (Room. 16:19), meidät tuomitaan yhdessä paholaisen ja hänen enkeliensä kanssa kidutettavaksi tulijärveen (ks.: Mt 25:41; Ilm. 21:8). Älkäämme siis antako pahan voittaa itseämme, vaan voittakaamme paha hyvällä (vrt. Room. 12:21).”

”Olemme eksyneitä ihmisiä (vrt. Room. 7:24)! Miten on mahdollista, ettemme ole vielä oppineet pitämään kaikkea syntiä sielumme suurena onnettomuutena ja suhtautumaan vilpittömästi ja rakastavasti niihin, jotka ovat joutuneet tällaiseen onnettomuuteen? Miksi emme pakene sitä niin kuin käärmettä, niin kuin myrkkyä? Sillä miksi me kompastumme siihen? Miksi emme tunne sääliä itseämme kohtaan, kun olemme alttiina mille tahansa synnille? Miksi emme itke Herran edessä, joka on meidät luonut (vrt. Ps. 94:6)?”

Menkää heikkojen luo!

Johannes Kronstadilainen moittii voimakkaasti ihmisten pahansuopaisuutta, kovasydämisyyttä ja ylpeyttä, jotka jo Jeesus lausui viimeisen tuomion tuntomerkkeinä:

”Pahansuopuus on paholaisen ominaispiirre, eikä millään pahansuovalla ihmisvihamielisellä ole mitään sijaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa. Poimi pois sydämestäsi pahansuopuus; paholaisen pahuuden vuoksi olet erkaantunut muista ihmisistä, ja pelkäät lähestyä heitä sydämestäsi. Mutta jos kylmyys itseäsi kohtaan johtuu tavasta ja laiminlyönnistä, niin hylkää tuo huono tapasi, se on paholaisen petos.”

”Kristitty ihminen on aina Jumalan kuva, aina Kristuksen jäsen, Pyhän Hengen temppeli, aina korvaamaton olento, joka ansaitsee kaiken kunnioituksen ja huolenpidon. Muistakaa, että Kristus sanoi: "Katso, minä olen sairas, tulkaa minun luokseni" (vrt. Matt. 25:36). Kristus on jokaisessa sairaassa ihmisessä, olipa hän sitten ystävä tai vihollinen. Mutta laiminlyötkö sinä nämä omat ihmiset? - Se on synti sinulle!"

”Voi, minä olen paha ihminen (Room. 7:24). Miksi jumalattomuus elää minussa yhä, miksi se ei ole kuollut pois? - Tyytyväisyyden, ylpeyden, salaisen uskomuksen vuoksi, että muut eivät ole mitään, että olen parempi ja korkeampi kuin muut, vaikka itse asiassa olen huonoin.”

”Mutta miksi me halveksimme köyhiä? He ovat köyhiä meidän, rikkaiden, kovasydämisyyden vuoksi, ja me halveksimme heitä. Annammeko heille pennejä ja kopeekkoja ja annammeko niiden kanssa heille myös ilkeytemme ja halveksuntamme? Me annamme heille pennejä ja kopeekkoja, ja näiden pennien ja kopeekkojen takia olemme valmiita syömään heidät? Voi, me olemme itseämme inhoavia narsisteja! Osoittakaamme köyhille kristillistä rakkautta, lempeyttä, nöyryyttä ja anteliaisuutta; oppikaamme ruumiillisesta köyhyydestä hengellinen köyhyytemme; oppikaamme, ettemme ole antaneet mitään tälle maailmalle emmekä voi kantaa mitään (vrt. 1. Tim. 6:7). ”

Ilmestyköön Kristus viimeisellä tuomiolla ja sanokoon: "Menkää pois minun luotani, te kirotut, iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleilleen; sillä te olette syöneet ettekä anna minun syödä; te olette niittäneet ettekä anna minun juoda; minä olin vieras enkä tunne teitä" (Matt. 25:41-43). Nämä ovat tulevia tuomareitamme. Älkää suuttuko: he ovat yhtä täydellisiä ihmisiä kuin mekin. Meille on mieluisaa halveksia heitä, mutta Jumalalle on mieluisaa korottaa heidät.