Italialainen kielen ja merkitysten tutkija Umberto Econ julkaisi vuonna 1980 romaani Il nome della rosa (suom. Ruusun nimi). Olen 1990-luvun alusta alkaen yrittänyt ymmärtää Econ pohdiskelua. Usein jopa törmännyt oman tutkimustyöni puitteissa häneen. Econ teos Ruusun nimi sijoittuu italialaisen kuvitteelliseen keskiaikaiseen luostarimiljööseen vuodelle 1327. Teoksessa selvitetään murhaajaa. Teosta on myyty yli 16 miljoonaa kappaletta, se on käännetty ainakin 26 kielelle. Nykyinen (?) suomenkielinen painos lienee jo 16!
USKALLUS
Teoksessa fransiskaanimunkki Baskerville menee oppipoikansa Melkin kanssa luostariin. Täällä on tapahtunut murha, mutta useita henkilöitä alkaa kuolla. Munkin upean päättelyn avulla alkaa paljastua luostarin salaisuudet, inkvisitioon saakka. Luostarin johtaja uskoi, että luostari eli viimeisiä hetkiä ennen Kristuksen toista tulemusta. Munkki paljastaa kuitenkin, että ongelma on paljon maallisempi. Munkki uskaltaa pitää mielensä avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja.
Minulle itselleni Econ viesti uskalluksesta pitää mieli avoimena, tehdä havaintoja, kerätä faktoja on oman sydämeni asia, vaikka tiedostan, että jokainen harhautuu fantasioihin ja ryhmien ahdistavaan orjuuteen sen sijaan, että uskaltaisi säilyttää mielen avoimena kaikissa tilanteissa.
Mielestäni mielen avoimuudelle vaarallisimmat ovat ystävät, koska ystävien kanssa oman yksilöllisen terävän omalaatuisuuden säilyttäminen vaatii uhmakasta luontoa, kun taas vihollisista sanoutuminen irti tapahtuu kovin luonnollisesti primitiivisten tunteittenkin avulla, joita sitten jälkikäteen hävetään.
Minun oli tänään kiehtova lukea pro gradu teos Econ kirjasta: Esko Lius, Jälkiä lumessa – halu ja transferenssi Umberto Econ romaanissa Ruusun nimi (saatavana www-muodossa osoitteessa: http://www.lius.fi/esko/studia/Jalkia_lumessa.pdf .
Opinnäytetyö on tehty Helsingin yliopiston Yleisestä kirjallisuustieteestä Taiteiden tutkimuksen laitokselle toukokuussa 2008. Opinnäytetyö tuli minulle erityisen kiehtovaksi ihan puhtaasti jo narsistisista syistä: Lius viittaa useamman kerran minun artikkeliini, jossa käsittelen ranskalaista psykoanalyytikkoa Jacques Lacan.
Kyllä se tuntuu hyvältä, että joku on joskus huomannut minun artikkelini, sillä minulla lienee varsin heikko ”itsetunto” (käsite on hyvin epäselvä – tiedän sen, itse ilmaisua tai "käsitettä" pidän jopa turhana): minun pitäisi muka koko ajan yrittää etsiä vakuutteluja sille, että olen kuitenkin ihan kelvollinen ihminen. Tämä vakuuttelu tapahtuisi fetisistisessä suhteessa kirjoihin, joiden toivon määrittävän minut ihan hyvien ihmisten joukkoon kuuluvaksi.
Sikäli kuin olen katsonut titteleitä saavuttaneita ihmisiä, minusta on alkanut vaikuttaa yhä enemmän, että suuri oppineisuus ei ole niin paljon seurausta suuresta lahjakkuudesta, vaan ihmismielen järkyttävästä tarpeesta saada tunnustusta.
TUNTEET JA TOISEN SANAT
Lius selvitti tutkimuksessaan romaanissa ilmenevää haluja. Kertojan (Adson) halu johtaa hänet kohtaamaan oman reaalisen rekisterin toiseuden, mutta myös symbolisen rekisterin toiseuden.
Nämä sanat saattavat tuntua vieraalta, mutta liittyvät juuri Jacques Lacanin käsitteistöön, jonka hän oli kehittänyt jälkistrukturalismin ja psykoanalyysin yhdistelmän avulla.
Ihminen siis luo järjestelmän ja merkitykset itselleen, jotka tekevät hänestä itselleen vieraan, halut eivät tule aitona vaan toisen antamana.
Minua itseäni on tämä sama ongelma kiinnostanut, kun olen pohtinut ja kärsinyt kristillisen uskon ja kirkollisuuden rakentamasta sanastosta, symboleista ja toiseudesta ihmisille, jotka kertovat uskovansa.
Uskonnollinen sanasto ja traditio kaikkine muotoineen antavat toki sanaston sanomattomille tunteille, joita ei muuten osattaisi ehkä ilmaista, mutta ne tekevät ihmiset myös vieraaksi omien tunteiden tuntemisesta, koska sanat määrittävät tunteiden muodon, sisällön ja jopa sopivuuden häpeän avulla.
FETISTINEN BIBLISISMI
Econ romaanissa erilaiset halun muodot ja halujen suhde rakkauteen ovat keskeisiä. Itse munkki Baskerville janoaa fetisistisellä tavalla aristoteliläistä viisautta ja sen keskeistä teosta.
Tuli ihan häpeän tunne, kun tajusin, että minun oma mammuttimainen kirjallisuusluettelo väitöskirjassani edustaa tuota samaa halua – ei kai yhtään mitään muuta.
Lius kuvaa Econ teosta sivulla 16: ” Kirjat ovat fetissejä, substituutteja, jotka edustavat halun varsinaista kohdetta. Ne ovat luostarin pyhintä ja tärkeintä omaisuutta, ja kirjaston salaisuuksien avulla Ruusun nimen luostaria hallitaan. Pääsy kirjojen luokse ei suinkaan ole vapaata, vaan kirjastonhoitaja päättää apotin kanssa neuvotellen mitä kenenkin sopii lukea”. Tätä sopii kysyä yhä edelleen myös itse biblismin tuottamassa tyydytyksessä joillekin kristityille: julkisesti ei edes kehtaa kertoa, millaista taikauskoista romantiikkaa ja tabuja saattaa liittyä itse Raamatun käsittelyyn! (meikäläisellä ei ole enää sellaista Raamattu-fetisismiä).
KENEN HALU?
Lius tarkasteli, miten tunteensiirto näkyy tekstissä. Hänen mukaansa pro gradu –tutkimus osoitti, että kielen tavoittamattomissa olevan nautinnon kuvaaminen on mahdottomuus.
Econ rinnasti romaanissa allegorian hyvän ja pahantiedon puusta syömisen ja yksilön kielellisyyteen kiinnittymisen.
Kun ihminen ajettiin paratiisista ulos hyvän ja pahantiedon puun jälkeen, tapahtui Jacques Lacanin psykoanalyysissa havaitsema piirre ihmisen mielestä: symbolinen kastraatio, ihminen tuli Lain alaisuuteen.
Lius kirjoittaa: ”Halu (desire, désir, Wunsch/Lust) on kulttuurin ja taiteen tutkimuksen näkökulmasta hankalasti määrittyvä käsite, koska sen käyttöalueet ja -tavat ovat niin moninaiset. Psykoanalyysiin ja nimenomaan Freudin ja Lacanin kehittelyihin pohjautuvassa tarkastelukulmassa halu on jonkin puutetta ja pyrkimystä pitää yllä liikettä kohti täyttymystä. Halun keskiössä on jotakin, mitä itsellä ei ole.
Haluamisen kohde on jokin toinen, sillä sitä mitä itsellä jo on, ei voi haluta ja pyrkiä saamaan” - - - ”Lapsen halu muotoutuu vanhempien halun edessä. Vanhemmat edustavat Toista eli auktoriteettia ja minän ulkopuolta johon omat emootiot ja ratkaisuyritykset suhteutetaan. Inhimillinen halu on olla Toisen halu” (s. 13).
Lius kirjoittaa mielestäni hyvin ajankohtaisesta asiasta, kun mietitään joulun halua: mistä syntyy joulussa halumme, mihin halumme kohdistuu, mitä haluamme?
Kerran saarnasin varsin pitkälle kuvatun pro gradu –teoksen ajatusten kaltaisesti, mutta ilmeisemmin joku seurakuntalainen koki halun kyseenalaistamisen ja pohdiskelun tuskaiseksi, kun valitti asiasta kirkkoherralle (olin silloin seurakuntapastori).
Lius tekee ensimmäisen viitteeni vuonna 2005 kirjoittamaani Lacan-analyysiin sitaatilla sivulla 31:
”Oidipus ilmaisee kielellistä lakia, jonka tähden jokaisen on pakko tunnustaa rakastetun väistämätön poissaolo, jotakin ratkaisevaa on jo menetetty,” kirjoittaa Juha Molari (Molari 2005)”.
Tämä ajattelutapa rakastetun poissaolosta ja sen tuomasta järkytyksestä uskonnollisessa kultissa sekä monessa muussa on syntynyt omaan oivallukseeni kahdesta ajattelijasta käsin: tämä Jacques Lacan loi sille teoreettisen psykoanalyyttisen viitekehyksen, mutta teologian professori Kari Syreeni käsitteli läsnäolon ja poissaolon teemoja ilman lacanilaista viitekehystä jo pari vuosikymmentä sitten paneelikeskustelussa, jossa hän keskusteli kanssani STI:ssä (Suomen teologinen instituutti).
Vasta myöhemmin olen oivaltanut, että nämä poissaolon tuskan selitykset ja erityisen voimakasluonteiset vakuuttelut ongelman ratkaisemiseksi ovat kiinnostavia psykoanalyyttisesti.
Lacan ei enää toistanut Freudin seksuaalisesti värittynyttä Oidipus-selitystä, vaan katsoi ihmisen kokevan tämän trauman, kun hän siirtyy kulttuuristumisessa opettavan Toisen kielelliseen lakiin.
OMAKUVA VAI PEILIN KUVA?
Myös Econ teossa peili on keskeinen symboli. Itse olen joskus kirjoittanut – toki valitettavan suppeasti peilistä Jacques Lacanin ajattelussa.
Lius kirjoittaa, että peili on taiteessa sisäisen ja ulkoisen maailman rajan metafora. - - -Jacques Lacanin teoriassa lapsen psyykkinen kehitys sisältää 6–18 kuukauden iässä peilivaiheen.” (s. 41).
Tämän jälkeen Lius siteraa meikäläistä: ”Juha Molarin sanoin ”Lacan puhui lapsen matkasta peilin läpi, jolloin lapsen täytyi oppia näkemään itsensä ulkopuolelta, jotta voisi saada sisäisen identiteetin.” (Molari 2005)”
Kolmannen sitaatin kirjoitukseeni Lius tekee sivulla 45, kun hän käsittelee kieltä sanojen ja merkitysten ketjuna, jota pitkin ego liikkuu, mutta tiedostamaton etsii vain kadonnutta objektiaan. Reaalinen rekisteri on merkityksen loppu.
Lius kirjoittaa: ’Juha Molarin sanoin ”Toden maailmassa ei ole Lacanin mukaan kieltä, koska siellä ei ole menetystä, ei puutetta, ei poissaoloa: siellä on vain täysi riittävyys, tarpeet ja tarpeiden tyydytys. Tosi on aina ilman kieltä, mahdoton esittää kielellä (ja siksi mahdoton saavuttaa menetetty, kun on astuttu kieleen).” (Molari 2005)’
Lius tekee johtopäätöksen em. mainitun perusteella, että Jorge halusi sulkea lörpöttelevien munkkien suut ja kätkeä liikaa puhuvat kirjat. Jörge söi kirjan, aiheutti kirjaston palon. Hän halusi pysäyttää merkitysten loputtoman liikkeen.
Econ esimerkki on traaginen, vaikka hupsu tällä tavalla kerrotuksi. Pappina tunnen kiehtovaksi, että Jörgen tavoin kovin usein eräät kristityt tahtoisivat sulkea puheet, ikään kuin pitäisi vain uskoa ilman loputonta merkityksen häilyvyyttä niin kuin nämä kai tuntevat tuskaisasti.
Minä olen sitä vastoin kirkkoherrana ja pappina oppinut lörpöttää liian monta sanaa, tästä ja vähän toisesta näkökulmasta, mutta lopulta kuulija joutuu vastuulliseksi, kun savolainen saattoi sanoa näin tai toisella tavalla, mutta kumpikin saattoi olla vedätystä ajatuksen konstruktiivisen – rakentavan – monipuolisuuden aikaansaamiseksi ja itseironian vahvistamiseksi.
Lius osasi hyvin selkeästi ilmaista Econ teoksen luonteen. Minulla ei ole valitettavasti samaa selkeää tiivistä ilmaisutaitoa, joten toivottavasti Lius ei jätä Lacania ja psykoanalyysiä vain Ruusun nimeen, vaan sovittaa tuota taitoa myös ”nimillä” kulkeviin poliittisiin liikkeisiin ja Raamatun kirjoituksiin.
Väitöskirjani ilmestyy tähän osoitteeseen tammikuun aikana: https://oa.doria.fi/handle/10024/42953. E-thesis on jo liittänyt englanninkielisen tiivistelmän ja suomenkielisen kansanomaisen tiivistelmän tähän linkkiin.
Statcounter
perjantai 19. joulukuuta 2008
torstai 18. joulukuuta 2008
Inkerin kirkkoon 23–26.4.2009
Pohjan suomalainen seurakunta tekee yhdessä rovastikunnan muiden seurakuntien kanssa matkan Venäjälle Inkerin kirkkoon 23-26.4.2009. Erityisesti Nummen seurakunnasta Toini Suopellonmäki ja Karkkilasta Masa Pirhonen ovat olleet tarmokkaasti järjestämässä matkaa. Osanotto-oikeus ei todellakaan rajoitu vain Nummen, Karkkilan tai Pohjan seurakuntaan. Jo tällä hetkellä on osallistujia sekä Lohjalta, Helsingistä että Turusta. Osanottomäärä on toki rajoitettu: matkalle mahtuu vain 29 henkeä + kuski. Tällä hetkellä varauksen on tehnyt jo 15 henkeä, vaikka markkinointia ei ole aloitettu.
Bussi noutaa matkalaiset hyvin varhain torstaina 23.4. Pohjasta, Nummelta, Karkkilasta, Lohjalta jne. ja kulkee Helsingin kautta Vaalimaalle jne. Helsingistä voi nousta myös matkaan, jos se on helpoin nousupaikka autoon. Hintaa emme ole tarkasti vielä määrittäneet, koska täytyy neuvotella vielä bussifirmojen kanssa. Hintaan kuuluu myös viisumi ja matkavakuutus sekä ateria majoituspaikassa sekä kuljetukset perillä. Viime kerralla päivää lyhyempi matka maksoi 140 euroa, joten nyt hinta lienee noin 200-240 euroa - riippuen hintatasosta. Hintaa ei voi ajatella pelkästään kuluna, koska Inkerin kirkon Kolppanan leirikeskus tekee paljon työtä meidän hyväksemme. Majoittuminen tapahtuu Kolppanan leirikeskuksessa. Jos matkalaisella on jo entuudestaan vuosiviisumi tai muu voimassa oleva viisumi, hänen matkansa hinta luonnollisesti alenee viisumin hinnan verran. Inkerin kirkon tarpeet eivät ole enää tällä hetkellä sinne vietävissä vaatekeräyksissä.
Toksova, Viipuri, Terijoki, Pietarin Pyhän Marian kirkko, Kolppana ym. ovat hyvin ajankohtaisia kirkkopoliittisia aiheita, kun syksyllä 2008 levisi kohu Inkerin kirkon lakkauttamisesta. Terijoen kirkko täytti 6.12.2008 100 vuotta. Kolppanan seurakunta sai syksyllä oman pappinsa, jonka pappisvihkimystä olin avustamassa (ks. kuva). Kuvassa vasemmalla on Arvo Soittu, piispa on Aarne Kuukauppi, ja meikäläinen on oikealla. Vihittävä pappi on Aleksander Soittu, Arvon poika.
Tällä kertaa ei ole tiedossa pappisvihkimyksiä, mutta saatamme kokea monta muuta ikimuistoista myönteistä yllätystä.
 |
Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374
LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4
|
maanantai 8. joulukuuta 2008
NATO:n terrorismitutkimus: minkä hengen terrori synnyttää ympäristöönsä?
Sain vihdoin kirjan, jota olin jo ennättänyt odottaa. Tilasin Naton Turkin tutkimuskeskuksesta teoksen, joka pääosin perustuu viime vuonna lokakuussa pidettyyn Skopjessa, Makedoniassa terrorismin vastaisella harjoitusleirillä pidettyihin esitelmiin. Tämän kurssin järjestäjänä oli Ankarassa toimiva Centre of Excellence – Defence Against Terrorism (COE-DAT). Rahoittajana oli NATO Science for Peace and Security Programme.
Teoksen artikkelit perustuvat pääosin vuonna 2007 pidettyihin luentoihin, mutta ne on toimitettu kirjaksi vuoden 2008 aikana. Mukana on myös muutama uusi artikkeli.
Tämä teos on hyvin kiinnostava ja ajankohtainen sekä evankeliumeja tutkivalle teologille että valveutuneelle suomalaiselle. Meikäläisen henkilökohtainen intressi koskee evankeliumien väkivaltaista syntyaikaa Charvat viittaa omassa artikkelissaan suoranaisesti evankeliumien synty- ja kirjoitusprosessin aikana Palestiinassa vaikuttaneeseen terroristiryhmään tikarimiehet.
Itseäni kiinnostaa hyvin, miten pelottavan terroristiryhmän olemassaolo ja yleinen väkivaltainen ilmapiiri löivät leimansa myös Jeesus-liikkeeseen: mielestäni näiden traumaattisten kokemusten tähden Q-evankeliumi kärjistyi yhä enemmän terrorijärjestöjen kaltaiseksi maailmaa lohkovaksi lahkoksi, vaikka Q-liike ulkoisesti pidättäytyi fyysisestä väkivallasta. Charvat, J.P.I.A.G. 2008. Terrorism; Today and in the Future with Possible Aspects (Conventional, Bio, WMD, Cyber, etc.). Sivut 23-36 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
INDIVIDUALISMIN LOPPU
Alkan ja Özdemir käsittelevät terroristijärjestölle vaadittavaa ryhmädynamiikkaa. Tuollaisessa järjestelmässä ei ole tilaa individualismille. Individualismi on olennaisesti riistetty pois, kun taas kollektiivista yhteisöä ylistetään.
Sen sijaan, että puhuttaisiin ”minä”, puhutaan ”me”. Organisaatio on kaikki. Yksilöt voidaan aina uhrata organisaation korkeamman hyvän puolesta.
Organisoidulla ryhmällä on myös tiukka hierarkinen rakenne. Johtaja on äiti, isä, veli tai Jumala. Johtajat ovat immuuneja. Heitä ei sovi arvostella. He hallitsevat täysin organisaatiota. Seurauksena on, että jäsenet menettävät persoonallisuutena ja identiteettinsä.
Terroristiorganisaatio vaihtaa yksilöiden asenteet, käsitystavat ja identiteetit oman ideologiansa mukaiseksi. Yksilöiden aivot pestään. Nämä omaksuvat robottimaisen ala-kulttuurin. Terroristiorganisaatio ei ainoastaan vaihda nuoren jäsenistön asenteita ja käytöstä ideologiansa mukaiseksi, vaan myös näiden suhteen maailmaan: jäsenistön ei sovi ajatella mitään muuta kuin mikä on organisaation omat päämäärät ja ihanteet.
Surullista on todeta, että varhainen Q-liike ("Jeesus-liike") reagoi ympäröivän terrorisoivan ja traumatisoivan ihmisväestön tuottamaan ahdistukseen omaksumalla hyvin vastaavat asenteet ympäröivää maailmaa kohtaan. Terrori ja väkivalta heijastui uhkakuviksi ja mielikuviksi ympäröivästä maailmasta, eikä ainoastaan ajankohtaisesti, vaan myös periaatteelliseksi kuvaksi todellisuudesta kaikkina aikoina (eskatologisesti).
Alkan, Necati & Özdemir, Yavuz 2008. Recruitment Methods of Terrorist Organizations. Sivut 37-50 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
RYHMÄN HYVÄKSYNTÄ
Sütalan käsittelee kiehtovasti terrorismin motivaatioteorioita. Yksilötason selitykset ovat törmänneet ongelmiin, mutta sen sijaan ryhmätason selitykset saavat Sütalan kannatuksen. Sütala tukeutuu tässä CIA-tutkijaan, joka on ollut väitöskirjaani varten jo erittäin tuttu – joka eräs tärkeimmistä: Jerrold Post. Sütala tunnistaa terroristijärjestöön liittyvissä ”tarpeen kuulua ryhmään”, yksilö määrittää sosiaalisen asemansa ryhmän hyväksynnän avulla.
Toki tätä käsitystä on moitittu sillä, ettei terroristit etsisi aina kuulumista johonkin ryhmään. Sütala huomauttaa, että tultuaan ryhmän jäseneksi, nämä myös tarvitsevat ryhmän identiteettiä. Tämän ryhmän identiteetti perustuu sekä terroristien keskinäiselle että koko organisaation luottamukselle. Seurauksena on tarve eristäytyä yhteiskunnasta.
Terroristiorganisaatiolle on tyypillistä ryhmäajattelu (group thinking), joka muodostaa ”terroristin psyko-logiikan” (Jerrold Post). Sütalan, Zeynep 2008a. The Causes of Terrorism. Sivut 1-12 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
Sütalan käsittelee myös vaikuttavasti terrorismin mutosta, uskonnollista, separatistista ja eritavalla poliittisesti suuntautunutta terrorismia. Sütlan, Zeynep 2008b. Major Ideologies Motivating Terrorism and Main Characteristics of Terrorism. Svitu 13-22 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
Teoksen artikkelit perustuvat pääosin vuonna 2007 pidettyihin luentoihin, mutta ne on toimitettu kirjaksi vuoden 2008 aikana. Mukana on myös muutama uusi artikkeli.
Tämä teos on hyvin kiinnostava ja ajankohtainen sekä evankeliumeja tutkivalle teologille että valveutuneelle suomalaiselle. Meikäläisen henkilökohtainen intressi koskee evankeliumien väkivaltaista syntyaikaa Charvat viittaa omassa artikkelissaan suoranaisesti evankeliumien synty- ja kirjoitusprosessin aikana Palestiinassa vaikuttaneeseen terroristiryhmään tikarimiehet.
Itseäni kiinnostaa hyvin, miten pelottavan terroristiryhmän olemassaolo ja yleinen väkivaltainen ilmapiiri löivät leimansa myös Jeesus-liikkeeseen: mielestäni näiden traumaattisten kokemusten tähden Q-evankeliumi kärjistyi yhä enemmän terrorijärjestöjen kaltaiseksi maailmaa lohkovaksi lahkoksi, vaikka Q-liike ulkoisesti pidättäytyi fyysisestä väkivallasta. Charvat, J.P.I.A.G. 2008. Terrorism; Today and in the Future with Possible Aspects (Conventional, Bio, WMD, Cyber, etc.). Sivut 23-36 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
INDIVIDUALISMIN LOPPU
Alkan ja Özdemir käsittelevät terroristijärjestölle vaadittavaa ryhmädynamiikkaa. Tuollaisessa järjestelmässä ei ole tilaa individualismille. Individualismi on olennaisesti riistetty pois, kun taas kollektiivista yhteisöä ylistetään.
Sen sijaan, että puhuttaisiin ”minä”, puhutaan ”me”. Organisaatio on kaikki. Yksilöt voidaan aina uhrata organisaation korkeamman hyvän puolesta.
Organisoidulla ryhmällä on myös tiukka hierarkinen rakenne. Johtaja on äiti, isä, veli tai Jumala. Johtajat ovat immuuneja. Heitä ei sovi arvostella. He hallitsevat täysin organisaatiota. Seurauksena on, että jäsenet menettävät persoonallisuutena ja identiteettinsä.
Terroristiorganisaatio vaihtaa yksilöiden asenteet, käsitystavat ja identiteetit oman ideologiansa mukaiseksi. Yksilöiden aivot pestään. Nämä omaksuvat robottimaisen ala-kulttuurin. Terroristiorganisaatio ei ainoastaan vaihda nuoren jäsenistön asenteita ja käytöstä ideologiansa mukaiseksi, vaan myös näiden suhteen maailmaan: jäsenistön ei sovi ajatella mitään muuta kuin mikä on organisaation omat päämäärät ja ihanteet.
Surullista on todeta, että varhainen Q-liike ("Jeesus-liike") reagoi ympäröivän terrorisoivan ja traumatisoivan ihmisväestön tuottamaan ahdistukseen omaksumalla hyvin vastaavat asenteet ympäröivää maailmaa kohtaan. Terrori ja väkivalta heijastui uhkakuviksi ja mielikuviksi ympäröivästä maailmasta, eikä ainoastaan ajankohtaisesti, vaan myös periaatteelliseksi kuvaksi todellisuudesta kaikkina aikoina (eskatologisesti).
Alkan, Necati & Özdemir, Yavuz 2008. Recruitment Methods of Terrorist Organizations. Sivut 37-50 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
RYHMÄN HYVÄKSYNTÄ
Sütalan käsittelee kiehtovasti terrorismin motivaatioteorioita. Yksilötason selitykset ovat törmänneet ongelmiin, mutta sen sijaan ryhmätason selitykset saavat Sütalan kannatuksen. Sütala tukeutuu tässä CIA-tutkijaan, joka on ollut väitöskirjaani varten jo erittäin tuttu – joka eräs tärkeimmistä: Jerrold Post. Sütala tunnistaa terroristijärjestöön liittyvissä ”tarpeen kuulua ryhmään”, yksilö määrittää sosiaalisen asemansa ryhmän hyväksynnän avulla.
Toki tätä käsitystä on moitittu sillä, ettei terroristit etsisi aina kuulumista johonkin ryhmään. Sütala huomauttaa, että tultuaan ryhmän jäseneksi, nämä myös tarvitsevat ryhmän identiteettiä. Tämän ryhmän identiteetti perustuu sekä terroristien keskinäiselle että koko organisaation luottamukselle. Seurauksena on tarve eristäytyä yhteiskunnasta.
Terroristiorganisaatiolle on tyypillistä ryhmäajattelu (group thinking), joka muodostaa ”terroristin psyko-logiikan” (Jerrold Post). Sütalan, Zeynep 2008a. The Causes of Terrorism. Sivut 1-12 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
Sütalan käsittelee myös vaikuttavasti terrorismin mutosta, uskonnollista, separatistista ja eritavalla poliittisesti suuntautunutta terrorismia. Sütlan, Zeynep 2008b. Major Ideologies Motivating Terrorism and Main Characteristics of Terrorism. Svitu 13-22 teoksessa: Centre of Excellence - Defence Against Terrorism 2008. Organizational and Psychological Aspects of Terrorism. NATO Science for Peace and Security Series: Human and Societal Dynamics, 43. Publisshed in cooperation with NATO Public Diplomacy Division. IOS Press: Amsterdam – Berlin – Oxfor – Tokyo – Washington, DC.
perjantai 5. joulukuuta 2008
Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuus upseerikerholla Dragsvikissa
Kuva: Juha Molari kävi upseerikerholla tässä asussa
Uudenmaan Aluetoimiston päällikkö komentaja Veijo Auvinen kutsui minut ja monia muita kutsuvieraita Itsenäisyyspäivän ylennystilaisuuteen 5.12.2008 klo 16 Upseerikerholle Dragsvikiin. Edelliskerralla olin vastaavan tilaisuuden sattuessa estynyt, mutta nyt pääsin ensimmäistä kertaa Dragsvikin upseerikeholle.
Tilaisuudessa reserviläisiä ylennettiin. Ensimmäistä kertaa näin komentajan kasvoista kasvoihin. En ihmettele, että hän on edennyt hienosti sotilasurallaan. Mies ei ole vain sinänsä komea johtajaksi, vaan selkeä, tyylikäs johtajaksi. Puhe on sujuvaa, jopa humoristista. Mies ei ole kiivashenkinen, vaikka varmasti riittävän suora ja määrätietoinen, jotta voi johtaa onnistuneesti.
Koen sekä ihmisenä että kirkkoherran virassa hyväksi, että meillä on toimivat instituutiot. Puolustusvoimat ovat tärkeä instituutio, jonka toiminnalla on merkittävyyttä. Veijo Auvinen korosti puolustusvoimien olemassaoloa jo itsessään merkittävänä. Aterioidessani erään everstin ja sosiaalitieteilijän kanssa kuulin myös, miten Puolustusvoimilla on haasteita nuorten keskeyttäessä varusmiespalveluksen. Puolustusvoimat ovat saaneet yhä enemmän niitä funktioita, joita olisi pitänyt olla jo perheellä ja koululla. Puolustusvoimien merkittävyys ei ole vain sotatilan estämisessä ja tämän kaltaisessa turvallisuudessa, vaan perherakenteen muuttuessa ja väestön fyysisen suorituskyvyn laskiessa Puolustusvoimat ovat saaneet kansalaiskasvattajan tehtäviä. Muuten nuoret miehet eivät kestä edes varusmiespalveluksen henkisiä ja fyysisiä vaatimuksia. Suoritin itse varusmiespalvelukseni jo 25 vuotta sitten, enkä kokenut, että varusmiespalvelus olisi ollut fyysisesti minään yksittäisenä hetkenä ja kokonaisuutena liian raskas, vaan pikemmin fyysinen kuntoni laski, jopa lihoin muutaman kilon liikunnan määrän vähetessä kohdallani. Tätä ennen olin tottunut juoksemaan kaksi kertaa päivässä, mutta varusmiespalveluksessa koin hankalaksi lähteä juoksu- tai hiihtolenkille ennen herätys noin kello 5 aikaan. Vain joskus lisäsin omaa kuntoilua tuolla tavalla. Omia ”sankaritarinoita” en toki kokenut merkittäväksi puhua pöytäkeskustelussa.
Sitä vastoin keskustelimme mielen rakentumisen, aatteellisuuden ja perherakenteen keskinäisestä suhteesta. Koen erittäin valottavaksi Jerrold Postin kirjan Charismatic Leaders (2004), jossa hän arvio psykoanalyyttisesti joitakin islamilaisen perherakenteen piirteitä ja lahkomaisen kiihkoilun syntyä. Olin everstin kanssa samaa mieltä siinä, ettei Puolustusvoimat kaipaa kiihkoilijoita, vaan ihmisiä, jotka kykenevät toimintaan kestävästi – uupumatta henkisesti liian varhain. Ihmisten olisi hyvä oppia älykkääseen ja hallittuun toimintaan myös kriisi- ja stressitilanteissa. Mielestäni lohkomisen psykopatologia on tyyppiesimerkki äärimmäishenkisestä ihmisestä, joka reagoi vähemmän älykkäästi ja hallitusti: häneltä puuttuu terve joustavuus ja sopeutumiskyky. Usein taustalla on lapsuuden ja nuoruuden perhetragediat, ehkä poissoleva isä, jonka tähden hyvän ja pahan objektit eivät ole voineet rakentua saman subjektin ominaisuudeksi, kaipuussa on luotu joko demoninen paha tai idealisoitu hyvä objekti. Kriittisillä hetkillä henkilö palaa alitajuiseen tunnemaailmaansa eikä kykene tasapainoiseen älykkyyteen.
Puolustusvoimien isänmaallinen koulutus antaa arvoa tasapainoiselle, sovinnolliselle, määrätietoiselle henkilölle, joka ei suinkaan ole pelottavan kiivasmielinen. Muutamat suomalaiset intoilijat eivät ole käyneet edes varusmiespalvelusta, mutta he ovat samanaikaisesti näitä kiivasmielisiä rasisteja, jotka eivät ole valmiit sopeutumaan muuttuvaan maailmaan. Isänmaa on minulle niin arvokas koti, että panin papin virkapuvun (liperit) ja menin Upseerikerholle hienoon juhlatilaisuuteen. Tämä varuskunta ja Puolustusvoimat yleisesti tekevät arvokasta ja haastavaa työtä, jonka vähättelijäksi en suostu mistään hinnasta.
Isänmaallisuuteni merkitsee Suomen edun ajattelua. Isänmaallisuuden tähden en suostu naapureiden vihaamiseen, vaan tahdon edistää kaikkinaisia hyviä suhteita. Naapurin vihaajat sitä vastoin valtaosin elävät naapurin avulla omia sielunsa kipupisteitä. Ateriaseurana ollut eversti kertoikin vastaavista järkyttävistä kohtaloista Israelissa, jossa hän oli palvellut. Isänmaa ja täällä asuvat ihmiset ovat minulle niin rakkaita, että en hyväksy rasistisia – jopa fasistisia – korostuksia, joita olen valitettavasti saanut kuulla jo Suomen maassakin. Mielestäni ne kertovat kansalaistemme vakavasta pahoinvoinnista. Terve ihmisyys uskaltaa rakastaa ja tehdä työtä sovinnollisesti lähimmäistensä kanssa.
Huomenna perjantaina Suomen itsenäisyyspäivänä saarnaan kirkossamme kello 12 kaksikielisessä jumalanpalveluksessa, minkä jälkeen laskemme haudoille seppeleet.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Mitä narsisti pelkää yli kaiken?
Kuvassa on tietokonemuunneltu Salvador Dali.
Taas kerran piti lukea monimutkaista kirjallisuutta. Lueskelin ihan uuden John S. Kloppenborgin teoksen Q-evankeliumin synnystä (Q, the Earliest Gospel. An Introduction to the Original Stories and Sayings of Jesus. Philadelphia: Westminister Press.). Tullut painosta vasta lokakuussa 2008.
Luin myös tänään tänä vuonna ilmestyneen Raul Moncayon, Californiasta Alliant yliopiston psykologian luennoitsijan, teoksen lacanilaisen psykoanalyysin narsismitutkimuksesta: Evolving Lacanian Perspectives for Clinical Psychoanalysis: On Narcissism, Sexuation, and the Phases of Analysis in Contemporary Culture (London: Karnac Books).
Minä olen viehtynyt jostakin syystä narsistitutkimusten lukemiseen. Syynä lienee julkisen työkuvan, pappisviran, tähden tarvittava terapia itseään varten. Mutta kyllähän sitä kiinnittää huomiota myös suomalaismedian hahmojen korostuksiin.
Narsismi on vähintään kaksiteräinen miekka: narsistisuus vaikuttaa karismaattiselta, johtajuudelta, johon ylistettävästi liitetään sanat leadershipistä: tällainen on enemmän kuin pelkkä managementin, rutiiniasioiden pyörittäjä.
Todellisuudessa johtajan ja hänen seuraajiensa suhde on kahden toisiaan narsistisesti tarvitsevan suhde.
Valitettavasti täydellisesti itsensä ja nautintonsa kieltävä henkilö ei kuitenkaan ole vaikuttava, usein hän ei ole realistinen edes itseään kohtaan.
Jari Sarasvuo kertoi minulle aamukahveilla pari vuotta sitten Trainers’ Housen tiloissa, että tarvitsisin ”seksuaalisuutta”, mutta tämä ei olisi seksuaalisuutta siinä mielessä kuin ahtaasti tarkoitetaan. En päässyt hänelle töihin, mutta otaksun, että valmennuslaitoksen vaikutusvalta perustuu melko pitkälle narsismin monimutkaiseen, mutta kuluttavaan suhteeseen.
Olen yrittänyt ymmärtää Jacques Lacanin hirvittävän vaikean kielen avulla, mitä hän oikein tahtoi sanoa narsismista. En tiedä, onko hänen lukeminen enemmän narsismia valottava kuin narsismiin upottava kokemus - etenkin jälkimmäinen, jos uskoo oivaltavansa, mitä suuri-Lacan puhuu meille tavallisille kyläpapeille ja muulle kansalle. Valitettavasti Lacania on pitänyt lukea jopa vieraalla kielellä. Lacan kirjoitti jotakin tämän tapaista:
”Haluamme antaa terävän kokemuksemme avuksenne, jotta emme harhauta itseämme emmekä potilaitamme johonkin uskomukseen ennalta-asetetusta harmoniasta, jossa olisimme vapaat kaikesta aggressiivisuudesta sosiaalista sovinnaisuutta varten. Ihmisen narsistinen hetki löytyy yksilö kaikista geneettisistä asteista, jokaisessa vaiheessa persoonassa, varhaisimmista vaiheista, joissa se liittyy libidon turhautumiin, ja myöhemmistä vaiheista, joissa se ylittää normaalin sublimaation. Tämä antaa meille edellytykset ymmärtää aggressiivisuutta kaiken tyyppisissä regressioissa, kaiken tyyppisen kehityksen hylkäämisissä ja pidäkkeissä, erityisesti seksuaalisuuden toteuttamisessa sekä libidon muutosta määrittävissä vaiheissa, joista ratkaisevia ovat vierottaminen, oidipaalinen vaihe, puberteetti, äitiys." (Jacques Lacan, Écrits, 1977b: 26–27).
Mielestäni Lacan torjuu kuvitelmat ihmisen alkuperäisestä harmoniasta, jossa vallitsisi pelkkä sovinnaisuus. Sellainen ei ole todellinen kuva ihmisestä.
Ihminen on narsistinen varhaisimmista turhautumista alkaen aina aikuisen sublimaatioihin saakka. Sekin on sublimaatiota, että kirjoitan väitöskirjaani ja kuvittelen nautintoa saamastani tittelistä, vaikka todellisuudessa hullu, joka luulee olevansa oppinut, ei ole hullumpi kuin oppinut, joka luulee olevansa oppinut.
Narsismilla on siten selvä olemuksellinen yhteys turhautumiin, sublimaatioon ja aggressiivisuuteen, vaikka aggressiivisuus ei purkautuisi väkivaltaisena puukkojen ja nyrkkien heiluttamisena. Se voi tulla esille myös älyllisenä itsensä esittämisenä, tai ehkä surullisissa taantumissa vähemmän realistiseen itsestä huolehtimiseen.
Omasta puolestani vastaan, että en ole narsisti: minä olen kiinnostunut kuuntelemaan lähimmäisten näkökohtia ja palvelemaan häntä. Kansalaisyhteiskuntaan osallistuminen keskustelemalla ei ole narsismia - itseensä epätoivoisesti rakastumisesta ja sen esille intomielisesti tuomista - vaan rohkeutta kestää kipua ja eriäviä mielipiteitä. Narsisti pelkää yli kaiken sitä, että joku ei hänestä pidä.
Moni narsisti huutelee salanimillä ja nimimerkeillä, koska hän ei uskalla olla vastuullinen kärsimysten keskellä.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Mitä minä väitän helmikuun 7. päivä 2009 Yliopiston auditorium XII:ssä?
Väitöskirjani tarkistetaan lauantaina 7. helmikuuta 2009 klo 10:15 alkaen Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhalla puolella, Auditorium XII, Unioninkatu 34 (00100 Helsinki; käynti Senaatintorilta Tuomiokirkon läheltä). Vastaväittäjinä ovat dosentit Petri Luomanen ja Pekka Lund. Kustoksena toimii professori Ismo Dunderberg.
Väitöstilaisuuden jälkeen kutsun muutamia tärkeitä ihmisiä vastaväittäjien Petri Luomasen ja Pekka Lundin kunniaksi järjestettävään karonkkaan Helsingin Kirjatyöntekijän yhdistyksen tiloihin, Kirjatyöntekijänkatu 10 (00170 Helsinki; Pitkänsillan ja Hakaniemen sillan välissä). Kutsuisin enemmän, mutta kukkaroni ei salli kaikkia. Kutsuja on kuitenkin tulossa!
Tänään olen varannut vahtimestarilta väitöstilan ja karonkkapaikka on varmistettu (kiitos Aila Pääkkö ennakkovarauksesta!).
Tänään on myös varattu frakki. Kuvassa valkea liivi, jota käytän karonkassa; tumma liivi on itse väitöstilaisuudessa. Pistä päivämäärä kalenteriisi!
MIKSI MINÄ VÄITÄN?
Kansankirkon pastorina olen joskus tavannut uskovia tai muita ideologisia ihmisiä, jopa viranomaisia, jotka ovat pahasisuisia ja äärimmäishenkisiä. Heidän maailmansa on musta tai valkea. Eikä siinä mitä, että olen havainnut sellaisia ihmisiä, kun minutkin on syystä ja syyttä arvioitu joskus tuollaiseksi. Mikä tekee ihmismielen niin joustamattomaksi ja ylen huolestuneeksi elämästään ylipäätänsä?
Tutkijana olen toista vuosikymmentä vuotta pohtinut, miten voidaan selittää, että Q-evankeliumia, Matteuksen ja Luukkaan evankeliumin yhteistä lähdeaineistoa, josta käytän hiukan provokatiivisesti vapaassa puheessa ilmaisua ”ensimmäinen evankeliumi”, hallitsee tämänkaltainen tiukka mentaliteetti. Evankeliumissa ei ainoastaan luokitella ihmisiä sananmukaisesti susiin ja lampaisiin – työni ohjaajan Risto Uron väitöskirjan otsikkoa ihastellen, vaan sanotaan happamat maalliselle omistamiselle. Miestä pidettiin kelvottomana jo sillä perusteella, jos hän kävi hautaamassa isänsä eikä lähtenyt välittömästi – köyhyyteen antautuen - Jumalan valtakunnan elokorjuuseen, paljain jaloin ja ilman kukkaroa.
Aloitin 1980-luvulla väitöskirjatutkimuksen ja yritin etsiä selitystä antiikin kyynisestä aatevirtauksesta. Sellainen tutkimus oli suosiossa siihen aikaan eikä suosio ole hävinnyt täysin vieläkään. En uskaltanut saattaa tutkimustani väitöskirjaksi, koska aatevirtausten välisten vaikutuslinjojen rakentaminen alkoi vaikuttaa siltä, että minä hukkaan itse varsinaisen ongelman. En uskonut enää viestiini. Mietin 1990-luvun alussa teologisen tiedekunnan jatkotutkimusseminaarissa psykologisten menetelmien käyttöä, mutta minulla ei ollut osaamista eikä rohkeutta paneutua asiaan siinä vaiheessa.
2000-luvun alussa jouduin toista tutkintoani varten liiketaloustieteen tutkimusten pariin ja luin Suomessa ja Venäjällä useita kymmeniä liiketaloustieteen ja kansantaloustieteen arvostettuja tutkimuksia, joissa oli rohkeasti käytetty psykologian menetelmiä. Nobelin taloustieteen palkintojakin oli jaettu psykologeille. Ymmärsin, että minun ei pidä teologinakaan lähestyä antiikin ihmisten köyhyyttä ja lahkomaista asennoitumista eri tavalla kuin ekonomit, lääkärit tai sosiologit lähestyvät vastaavia ilmiöitä.
Lopulta Risto Uron kirjoitukset kognitiotieteestä rohkaisivat, että meillä Helsingissä Raamatun tutkijat uskaltavat hyvinkin luoda uutta ja tehdä vaikeita kysymyksiä, teologisesti sanoen jopa ideologiakriittisiä kysymyksiä, rikkoa eksegetiikan metodikaanonin rajoja, mutta samanaikaisesti säilyttäen helsinkiläisen eksegeettisen huippuosaamisen.
Löysin pian sotatraumoja ja ääriliikkeitä tutkivia Naton julkaisusarjassa ilmestyneitä lukuisia tutkimuksia, CIA:n johtavan psykiatrin Jerrold Postin teokset, venäläisiä informaatiopsykologista sodankäyntiä käsitteleviä uudehkoja tutkimuksia ja paljon muuta. Kieltämättä Johan Bäckmannin väitöskirja Venäläisestä mafiasta (tai sen kuvitteellisuuden hyödyntäjistä) oli teoriataustansa tähden erittäin rohkaiseva!
Oman aikamme terrorismin uhka oli selvästi virittänyt sotilasliittojen psykiatrit analysoimaan ihmismielen traagista luonnetta, joka ilmenee uskonnollisen sanaston taustalla. Nämä asiantuntijat analysoivat uskonnollista mieltä Sigmund Freudin ja Melanie Kleinin viitoittamalla tiellä – tai heihin tukeutuvien psykoanalyytikkojen avulla.
Minulle tuli selväksi, että evankeliumeja ei voi riittävästi tarkastella vain uskomusten yliluonnollisten väitteiden avulla, vaan tulee paneutua ihmismieleen, vuorovaikutukseen ja valtaan.
Opinnäytetyöni tarkastajana toiminut Kari Syreeni onkin kirjoittanut useamman kerran evankeliumeista psykoanalyyttisen viitekehyksen innoittamana. Niin ovat ansioituneesti tehneet myös molemmat vastaväittäjäni, joten väitöstilaisuudesta voi tulla kiehtova ja opettava kokemus itselleni.
Ranskalainen psykoanalyytikko, jälkistrukturalistinen ajattelija Jacques Lacan ilmaisi paluun Sigmund Freudiin ja voitti suuren vaikutusvallan kirjallisuus- ja taiteentutkijoiden parissa. Me voimme olla ylpeitä Helsingissä teologisessa tiedekunnassa, että Petri Merenlahti on väitöskirjassaan ja muissa kirjoituksissaan paneutunut Lacaniin. Minulle Lacan sopi erinomaisesti Freudin ja Kleinin ohessa, koska tämä psykoanalyytikko oli väitöskirjastaan alkaen paneutunut erityisellä antaumuksella paranoidisen psykoosin tutkimukseen ja kuvailuun sekä itse kielen problematiikkaan.
MITEN MINÄ VÄITÄN?
Kirjallisuustieteilijöiden, historiantutkijoiden ja Raamatun tutkijoiden sekä valtiotieteilijöiden psykoanalyyttiset sovellutukset häiritsivät minua sitä enemmän, mitä enemmän minä luin, mutta myös ne kiehtoivat yhä enemmän.
Olin tyytymätön siihen, etteivät nämä asiantuntijat käy keskustelua käyttämänsä teoriataustan kanssa, joskus eivät edes tunnista sitä. Tiukkaan tarkistukseen joutuva väitöskirjani on kirjoitettu tässä suhteessa läpinäkyväksi, koska haluan käydä kriittistä keskustelua psykoanalyyttisen taustateorian kanssa ja erityisesti soveltavien tutkimusten laiminlyöntien vuoksi.
Psykohistorialliset tutkimusintressit ovat tulleet myös yhä avoimemmiksi monitieteellisyydelle. Raamatun tutkijat eivät ole tiettävästi akateemisissa väitöskirjoissaan pohdiskelleet geenitutkimuksen, reseptoreiden ja hormonien toimintaa, mutta psykologian käyttö eksegetiikan tai sosiologian tutkimuksissa väistämättä nostaa tämänkin puolen mukaan. Jätän sen toki nöyryydessäni taustalle.
Miten minä voisin analysoida ideologisen lahkon ilmiötä ja vallankäyttöä vain psykososiaalisena, jos samanaikaisesti aivotutkijat ovat voineet havaita yhteyksiä uskonnollisen kokemisen, huolestuneisuuden, alistumisen ja geneettisen taustan välille?
En sano väitöskirjassani, että tietty lause Raamatussa johtuu tietystä geenistä, se olisi jo varsin banaalia, vaan torjun sen itseään petollisesti laiskuuteen ja hyväuskoisuuteen flirttailevan näkemyksen, jonka mukaan psykopatologiset seikat eivät näyttelisi – tai ei voisi näytellä – jopa merkittävää osaa hengellisen tai ideologisen väkivallan ja äärimmäishenkisten hallusinaatioiden takana.
Olen hyvin tietoinen Gadamerin, Habermasin, Foucaultin, Derridan ja Ricoeur sekä monen muun arvostetun tutkijan perusteellisesta analyysista psykoanalyyttisen soveltavan tutkimuksen mahdollisuuksista ja mahdottomuudesta.
Vaikka Harbermas puolusti psykoanalyysia Gadamerin syytöksiä vastaan, hän nosti esiin epäilemättä tärkeän ongelman freudilaiselle kirjallisuustutkimukselle: kysymys on siitä, löytyykö kirjoitusvirheistä ja saumakohdista todella olennainen kirjoittajan persoonallisuudesta ja lapsuuden dynaamista voimista.
Q-evankeliumin tutkimuksessa tekstin johdonmukaisuuden ja eheyden avulla ei voi arvioida evankelistan ja hänen yhteisönsä psykopatologiaa myöskään sen tähden, että itse teksti on syntynyt sirpalemaisesti. Sitä vastoin monessa muussa Freud ja Lacan antavat paljon ajattelemisen aihetta Raamatun tutkijalle.
Tuskin kukaan Q-evankeliumin tutkimukseen erikoistunut Raamatun tutkija enää tänä päivänä kiistää evankeliumin kerroksellisuutta. Q-evankeliumin polemisointi ja tyypittely ”pahaa Israelia” tai fariseuksia vastaan ei kuulu Q-tradition varhaisimman kerrostuman tuntomerkkeihin, vaikka jo historiallinen Jeesus on voinut toki joutua väittelyihin.
Yksittäisen tradition historia on kuitenkin eri asia kuin kirjoituksen komposition synty. Kokonaiset tekstirakennelmat syntyvät yksittäisten tekstien ja traditiokappaleiden jälkeen.
Q-tutkimuksissa on käyty ankaraa väittelyä profeetta- ja viisauskirjallisuuteen tukeutuvien teorioiden välillä. Olisiko Q-evankeliumin varhaisin ydin määriteltävissä profeettakirjallisuuden vai viisauskirjallisuuden avulla?
Olen sanoutunut irti tästä lajimääritelmiin tukeutuvasta luokittelusta. Analysoitavaksi valitsin ison tekstimäärän Q-evankeliumista. Itse asiassa väitöskirja varten olen rekonstruoinut suomeksi koko Q-evankeliumin ja liittänyt siihen yksityiskohtaiset selostukset.
Lähtökohta oli koota kaikki Q-tekstit, joissa arvioidaan köyhyyttä ja rikkautta. Näin menetellessä en voinut välttää vihan toistuvaa esiintymistä teksteissä.
Ei ole suinkaan sattuma, että köyhänä ja autuaana itseään ylistävä lahko julistaa itse itsensä parhaaksi lähimmäisrakkauden edustajaksi, mutta toivottaa Jumalan vihaisen tuomion kääntymättömille vastustajilleen ja niille, jotka eivät lähteneet heidän mukaan Jumalan valtakunnan liikkeeseen.
MITÄ MINÄ VÄITÄN EVANKELIUMEISTA?
Väitöskirjassani – mikäli helmikuussa 2009 vastaväittäjäni katsovat sitä myötätunnolla ja kohtuullisella lempeydellä – selvitin, (1) millainen kuva muodostuu Q-evankeliumista ja Q-evankelistasta, kun Q-aineistoa tarkastellaan yhtäällä psykohistorian valossa ja toisaalla poliittisen paranoian mallin avulla. (2) Mitä kriteerejä ja rajoituksia on psykohistoriallisella tutkimuksella aineistonsa kokoamisessa? (3) Millainen käyttäytymistieteellinen argumentaatio vaikuttaa psykohistoriallisten havaintojen taustalla? (4) Mitkä ovat psykoanalyysin heikot kohdat erityisesti muinaisen tekstikatkelman tulkinnassa? (5) Miten tutkimukset sotapsykoosista ja poliittisesta paranoiasta korjaavat, täydentävät ja muuttavat käyttäytymistieteellisinä viitekehyksinä psykoanalyysiin tukeutuvaa psykohistoriallista tulkintaa? (6) Miksi Q-evankeliumissa on köyhyyden ja kieltäymysten eetos toistuvasti esillä?
Tiedostan hyvin, että omistaminen ja kuluttaminen ovat sinänsä moderneja kulttuurisia ilmiöitä. Silti minun oli väistämättä kiinnitettävä huomiota siihen, että ensimmäisen vuosisadan puolivälin pelonsekaisissa tunnelmissa – juutalaissodan sotaisissa esivaiheissa - omaisuudessa ei enää nähty turvaa luovaa funktiota.
Omaisuudesta tuli jopa luopua vapaaehtoisesti – tai itse asiassa omaisuuden pitämistä moitittiin häpeälliseksi! Q-evankeliumissa ilmaistut syvät ja tarkkarajaiset jaot hyvään ja pahaan paljastavat, että tuhoavat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus olivat voimakkaita.
Q-evankeliumin monivaiheinen kehkeytymisen aikana vahvistui vihamiesten tyypittely ja äärimmäinen vastakkainasettelu pahaa maailmaa vastaan.
Q-evankeliumin synty noudattaa moraaliyrittäjien tunnettua menetelmää joukkojensa hallitsemiseksi.
Kiusauskertomuksesta alkaen Q-evankeliumi velvoitti kuulijansa regressiiviseen ryhmäorjuuteen. ”Identiteettiyrittäjät” tekivät kertomuksen avulla Jumalan Pojasta absoluuttisen ihanteen, jotta ihmiset valitsisivat nälissäänkin Jumalan sanan, so. ryhmään kuulumisen. Kuvattua ideologista ja eettistä ehdottomuutta – jyrkkämielisyyttä - on pidettävä levottomille oloille tyypillisenä aatteellisena ratkaisutapana ja tunnereaktiona.
Sellaisissa oloissa moraaliyrittäjät virittävät hysteriää joukkojensa kokoamiseksi ja valtansa säilyttämiseksi.
Minä väitän väitöskirjassani, mitä sopii saapua kuuntelemaan Helsingin yliopistoon helmikuussa 2009, että Q-evankeliumin synnyttäneen uskonnollisen lahkon julistus oli idealisointia, joka johti uskonnolliseen fanaattisuuteen. Voin liittyä Killen, Wadersonin ja Meissnerin määritelmiin, että kyse oli uskonnollisesta paranoiasta, jota hallitsivat lohkomisen ja projektion puolustusmekanismit.
Q-ryhmä idealisoi oman yhteisönsä, mutta vähensi arvon muilta ihmisiltä. Ulkopuolelle jäi vain paholaisen valtakunta.
Q-ryhmä synnytti itselleen fantasian Jumalan valtakunnan saapumisesta. Fantasiassa idealisoitiin oman ryhmän autuus. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden vaatimusta ei esitetty. Lopunajat vaativat uskollisuutta ja kestävyyttä torjua epäuskoisten vallanpitäjien suomat epäluotettavat toimeentulomahdollisuudet.
Q-ryhmä koki olevansa kaikkien tapahtumien keskipisteessä, lopunajallisen draaman näyttämöllä.
En väitä, että kaikki Q-evankeliumin vaikutuspiiriin joutuneet ja lopunajallisia sanansaattajia sympatisoineet ihmiset olisivat olleet paranoidisia, vielä vähemmän psykopatologisessa mielessä, vaan tässä suhteessa koen kiehtovaksi psykoanalyytikkona meriittiä saavuttaneen Columbian yliopiston psykiatrian professorin Stanley J. Coenin pohdinnot narsistisesta riippuvuussuhteesta ja CIA:n johtavan psykiatrin Jerrold M. Postin selvitykset karismaattisuutena tunnetun johtajan ja seuraajien narsistisen suhteen.
Saa saapua paikalle, jotta näkee, mitä kristinuskon ensimmäisistä hetkistä väitetään teologisessa tiedekunnassa Helsingin yliopistossa! Väitöstilaisuudessa ei ole pukuvaatimusta.
Tieto väitöstilaisuudesta on myös tässä blogissani: http://juhamolari.suntuubi.com/?cat=8&y=2008&m=11&d=17
torstai 13. marraskuuta 2008
ERP-tutkimukseni (AMK). Millainen on informaatioteknologian taivas?
Pistin kotisivulleni pdf-muodossa selvityksen, jonka tein viime vuonna informaatioteknologian opintoja varten. Aiheena oli toiminnanohjausjärjestelmät (ERP, Enterprise Resource Planning).
Nämä ovat tietoteknisiä ohjelmistoja, joiden odotetaan tarjoavan yrityksille strategisia ja operatiivisia parannuksia (Аlаbušеv 2005). Julia Gravanova (2006b) kutsuu ERP-järjestelmää ”yrityksen hermokeskukseksi”, joka integroi talouden, tuotannon, markkinoinnin ja logistiikan tehtävät optimaalisesti suhteessa asiakkaisiin ja tavarantoimittajiin.
Tämä tietotekninen selvityshanke on ensimmäinen suomenkielinen selvitys venäläisen ERP-tutkimuksen teoriataustasta.
Tutkimuskohteena oli tällöin IBS:n (International Business Systems AB) toiminnanohjausjärjestelmä Venäjällä, tarkemmin sanoen IBS:n toiminnanohjausjärjestelmien onnistumiseen vaikuttavat tekijät venäläisessä liiketoimintaympäristössä.
Onnistumisena pidetään asiakasyritysten eli IBS:n ERP-järjestelmän ostajien liiketoiminnan menestystä.
Kahta varsin tuoretta suomalaista tutkimusta seuraten selvityshankkeessa varoin menestyksellisyyden tarkastelua liian ahtaaksi vain tietotekniikan ahtaasta näkökulmasta. Myös venäläiset ERP-tutkimukset olivat tuoneet esille erilaisia kontingensseja onnistumisen tekijöinä ja epäonnistumiseen vaikuttavina syinä. Selvitin myös parin asiakasyrityksen ja venäläisten konsulttien toimintaa tilinpäätöstietojen ja haastattelujen avulla.
Syksyllä 2006 valmistui Suomessa kaksi väitöskirjaa (Iffinedo 2006 ja Räty 2006), jotka molemmat opastavat toiminnanohjausjärjestelmien (ERP) ja tietohallinnon tehokkuuden tarkastelussa uudenlaisiin laajoihin arviointiperusteisiin.
Tietoteknisen selvityshankkeen tavoitteena oli löytää ne keskeiset tekijät, jotka vaikuttavat ERPin menestyksellisyyteen Venäjän liiketoimintaympäristössä. Tämä raporttini oli ehkä ensimmäinen suomalainen selvitys, jossa on laajasti käytetty venäläisiä alan tutkimuksia. Selvityksen näkökulma sopii hyvin tutkittavan yrityksen (IBS, International Business Systems AB) missioon. Erityisen hyvin se sopi minulle, joka haaveilin keväällä 2007 tehtävistä Venäjällä, jos en tule valituksi syksyn 2007 kirkkoherranvaaleissa Pohjaan. Jälkimmäinen toteutui.
IBS Venäjän toimitusjohtajan Ilkka Mikkosen haastattelussa tuli ilmi useita tekijöitä, jotka vaikuttavat ERPin tuella liiketoiminnan menestykseen venäläisessä liiketoimintakulttuurissa: läntinen johtamistapa, huippujohdon tuki ERP-hankkeelle, konsultit muutosagentteina, kyrilliset kirjaimet järjestelmän haasteena, ERP-sovellutuksen muokkautuvuus ja yhteensopivuus 1S-taloushallinnon ohjelman kanssa. Muokkautuvuus näyttäytyi kuitenkin todellisuudessa varsin rajoitetuksi. Cinimex Informatican johtajan Robert Mamaevin kertoman mukaan tutkimus- ja kehitystoiminta kuuluu aivan muualla toimiville tahoille kuin Venäjällä työskentelevälle henkilökunnalle. Cinimex Informatica on IBSin kumppani Venäjällä. Prosesseja ei ole muotoiltu siten, että ERPin käyttäjiltä kerättäisiin aktiivisesti palautetta.
Menestyksen esteet eivät ole suinkaan pääsääntöisesti ERPissä: johdon toimelias osallistuminen ERP-hankkeelle ja liiketoiminnan läpinäkyvyyden lisääminen ovat kriittiset tekijät onnistumisessa. Yritysjohto on Venäjällä länsimaistunut ja modernisoitunut nopeasti.
Selvityshankkeessa tuli ilmi, etteivät mainoksissa esiintyneet suomalaiset yritykset saavuttaneet itselleen tyydyttäviä liiketoimintatuloksia tutkittavina vuosina 2004 ja 2005. Informaatioteknologia (ICT, ATK) eivät tuo taivasta maan päälle, vaikka niin uskotellaan – myös kirkoissa.
Taivaan menettäminen ei tarkoita, etteikö informaatioteknologian mukaisia kehitysaskeleita pitäisi tehdä – myös kirkossa. Tämän selvityksen tulokset olivat toki kaukana kauniiden mainosten antamista lupauksista.
Projektiportfolion työvälineen ja sovellutukset voisivat olla hyödyllinen uusi tutkimuskohde: nämä sovellutukset saattavat haastaa ERPin ”peruutuspeiliin” perustuvan johtamistavan.
Antaisivatko nämä ICT-sovellutukset ja –työvälineet luotettavempia lupauksia liiketoiminnan menestykselle kuin usein epäonnistuneet ERP-järjestelmät?
Niin minä kysyn myös pappina, että miten ei katsottaisi aina vain peruutuspeiliin menneiden vuosikymmenien toimintatapoihin, vaan vanhaa viisautta unohtamatta päätähtäin pitäisi olla uudistuminen tätä hetkeä ja lähitulevaisuuden muutoksia varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)