Evankeliumi Luuk. 2: 22-33
Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: "Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle." Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, "kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa".
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
- Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
niin kuin olet luvannut.
Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
valon, joka koittaa pakanakansoille,
kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.
Saarna
Vanhastaan keskiajalla tänä sunnuntaina vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.
Jumala kirkkaus tuli Jeesuksessa Kristuksessa maailmaan ja ilmestyi meille. Kristuksen valon loisteesta on kyse myös Vuorisaarnassa, kun Jeesus kertoo lampusta, vakasta ja lampunjalasta.
”Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.»
Kynttiläpäivä on jo vuosikymmenien ajan aloittanut Suomessa Yhteisvastuukeräyksen, vuotuisen suuren kirkollisen keräyksen. Yhteisvastuukeräyksen avulla torjutaan tänä vuonna nuorten yksinäisyyttä Suomessa ja Mosambikissa.
Suomessa Yhteisvastuun tuella tarjotaan yläkoululaisille uudenlaista tukioppilastoimintaa, jossa vanhemmat tukioppilaat auttavat nuorempia koululaisia vahvistamaan ystävyyssuhteita. Nuorten turvatalojen yksinäisille asiakkaille koulutetaan ja välitetään ystäviä. 13–20-vuotiaille nuorille järjestetään vertaistukiryhmiä, joissa yksinäisyyttä opitaan käsittelemään. Yhteisvastuukeräys tukee hanketta, jonka toteuttavat Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Suomen Punainen Risti ja Suomen Mielenterveysseura yhdessä seurakuntien kanssa.
Kristuksen rakkauden ja armahduksen koskettamat seurakuntalaiset tuntevat luonnostaan suurta hyvää tahtoa rakkauden ja armahduksen toteutumista omassa elinympäristössään ja koko maailmassa. Kristuksen valo ei jää vakan alle pelkästään omiin yksityisiin ja salaisiin rukoushetkiin, vaan Kristuksen valo loistaa kaikille hyvinä tekoina ja tervehenkisenä elämänä.
Kynttilää ja Kristusta miettien törmäsin useiden pappien saarnoihin, niin myös Helsingin tuomiokirkosta Arto Antturi ja Joensuusta ortodoksi-isä Rauno Pietarinen ovat muistaneet terävällä tavalla Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksissä viidennessä kirjassa olevaa tarinaa Suurinkvisiittorista.
Tuo kertomus paljastaa karuttomasti, että valitettavasti kynttilät eivät aina kuitenkaan syty ja loista Kristuksen kunniaksi hyvään tarkoitukseen, vaan liian usein Kristuksen poissaolon kunniaksi, pitääksemme Jeesuksen loitolla kirkollisesta harrastuneisuudestamme.
Fjodor Dostojevski on kuvannut neljä kuukausi ennen kuolemaansa, marraskuussa 1880 ilmestyneessä, keskeneräiseksi jääneessä romaanissaan Karamazovin veljekset kahden veljen, Ivanin ja Aleksein, välistä keskustelua. Romaanin viidennessä kirjassa Ivan kertoo tarinan 1500-luvulta, keskiajalta Espanjan Sevillan inkvisitiosta.
Kristus ilmestyi Sevillan kadulle. Kristus meni kansan luo – kidutetun, kärsivän, synnin saastassa rypevän kansan luo – niin kuin itse asiassa Yhteisvastuukeräyksen perusajatus on lähteä kärsivän kansan luo.
Jeesus ojensi kätensä ihmisiä kohti, siunasi heitä; ihmiset saivat Jeesuksesta parantavan voiman. Jeesus herättää kuolleen seitsemän vuotta vanhan tytön Sevillan katedraalin portailla, äidin ainoan tyttären. Kuolleesta herätetty tyttö istahtaa, hymyilee, käsissään kimppu valkoisia ruusuja. Kun kansa hämmästelee, itkee ja nyyhkyttää, niin juuri sillä hetkellä Tuomiokirkon aukiolla kulkee yllättäen ohi kardinaali inkvisiittori, koko ikänsä kilvoitellut lähes 90 vuotta vanha mies, pitkä ja suoraryhtinen mies, kasvot kuitenkin jo kovasti kuihtuneet, silmät syvälle painautuneet, mutta silti silmissä tulinen kipinä.
Sopivan matkan jälkeen kardinaali-inkvisiittori pysähtyi ja katseli hetken kaukaa. Hän näki elpyneen tytön. Inkvisiittori synkistyi. Hän ojensi sormensa ja ohjasi vartijat pidättää Jeesus. Hänelle kuuliaiset ja nöyrät rakkaat ihmiset olivat tottuneet hänen voimaansa ja niin yleisö siirtyi välittömästi pois. Yleisö yhtenä joukkona kumarsivat päänsä alas vanhalle inkvisiittorille, joka siunasi ihmiset.
Syvässä pimeydessä vankilan rautaovi yllättäen avautui, ja itse vanha inkvisiittori astui hitaasti kynttilä kädessään vankilaan. Tämä kynttilä valaisi inkvisiittorin askelia. Hän pysähtyi ovelle ja katseli minuutin tai kaksi Jeesuksen kasvoja. Lopuksi inkvisiittori tuli hiljaa, laittoi lampun pöydälle ja sanoi Jeesukselle: ”Oletko se sinä? Sinä?”, mutta lisäsi nopeasti: ”Älä vastaa, ole hiljaa!”
Suurinkvisiittori saapui kynttilä kädessä pimeään tyrmään vangitun Jeesuksen luo, koska Jeesuksella ei pitänyt olla enää oikeutta tulla kansan luo. Inkvisiittorin mukaan Jeesuksen sanat ovat muuttuneet nyt kirkon omaisuudeksi, kirkon, kirkon omaisuudeksi. Kirkko ei tarvitse enää Jeesusta.
Suurinkvisiittorin kirkko ulkoistaa henkilökohtaiseksi tarkoitetun hengellisyyden eikä odota ihmisiltä liikoja – pelkkä kuuliaisuus riittää, kirkko tarjoaa turvallisuutta ja iankaikkisuusvakuutuksen.
Niin inkvisiittori esitelmöi Jeesukselle, että ”on olemassa kolme voimaa maan päällä, joiden avulla voi voittaa ja vangita heidän heikkojen kapinallisten omatunnot. Ne voimat ovat: ihme, mysteeri ja viranomaisauktoriteetti. - - Mysteerista opetamme, että sitä on noudatettava sokeasti”.
Kirkko oli onnistunut vapauttamaan ihmiset Jeesuksesta ja Jeesuksen evankeliumista. Kirkon ylimmäisenä johtajana suurinkvisiittori luennoi Jeesukselle, että ihmiset eivät lopulta rakasta vapautta, vaan pikemmin turvallisuutta, ”näennäisvapautta”, joka ei ole liian käsittämätön, ei liian pelottava eikä liian raskas kantaa.
Suurinkvisiittorin kirkko on ottanut vastaan erämaan kiusaajan tarjoukset ja ruokkii ihmiset nyt sillä, mitä nämä kaipaavat. Ihmiset eivät kaipaa taivaallista leipää, Jumalan sanaa; ihmiset eivät seuraa kerjäläisiä, vaan kuninkaita ja arvovaltaisia, viranomaisauktoriteettia, jotka saavat olla heidän hallitsijoitaan.
Jeesus halusi kohdella jokaista ihmistä yksilönä, vapaana ja vastuullisena, mutta kirkon suurinkvisiittori kertoo tyrmään sulkemalleen Jeesukselle, että ihmiset ovat laumasieluja, ihmisillä on suunnaton tarve tehdä kaikki yhdessä, kumartaa yhdessä samaa jumalankuvaa, olkoon tämä vaikka epäjumalankuva. Siksi ihmiset ovat valmiit alistaa muut saadakseen nämä kumartamaan omaa jumalaansa.
Suurinkvisiittori ilmoittaa, että kirkko on saanut päätökseen tuollaisen epäitsekkään työnsä.
Puheensa pidettyään inkvisiittori odottaa jonkin aikaa, että vanki vastaisi hänelle, mutta vanki vaikenee. Jeesus on tämä vanki, joka vaikenee, mutta koko kertomuksen ajan häntä puhutellaan vain sanalla ”Hän”.
Inkvisiittori näkee vangin kuunnelleen hartaasti. Vanha inkvisiittori tahtoisi sanoa jotakin Jeesukselle, ehkä katkeraa ja pelottavaa, mutta sitten tämä vanha mies hiljenee ja suutelee yllättäen yhdeksänkymmentä vuotta vanhoilla verettömillä huulillaan hellästi Jeesusta.
Vanhus kävelee ovelle, avaa sen ja sanoo Jeesukselle: ”Mene pois äläkä tule enää – älä tule koskaan, koskaan takaisin!" Vanki kävelee pois.
Kun me kannamme kynttilää, niin en tahtoisi omasta puolestani enkä muidenkaan puolesta, että me pelkäisimme Jeesusta ja yrittäisimme tehdä kaiken ilman Jeesusta, jopa inkvisiittorin tavoin käskien Jeesukselle: ”Mene pois äläkä tule enää – älä tule koskaan, koskaan takaisin!”
Kynttilänpäivä ei julista kirkkoa maailman valona, vaan Jeesusta Kristusta valona, jota myös kirkko ja sen jäsenet tarvitsevat välttääkseen muuttumisensa inkvisiittorin kirkoksi, epäjumalankuvaa palvovaksi yhteisöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti