Martti Luther luennoi pääsiäisestä
1515 alkaen Wittenbergin yliopiston professorina Apostoli Paavalin
Roomalaiskirjeestä. Tämä kirje on äärimmäisen kriittinen
kirjoitus Suomessa, kuten mediasta ja valtakuntasyyttäjän
touhuista on ollut nähtävissä ikävästi.
Lutherin luennoissa pääsee takaisin uskonpuhdistuksen aivan perusteisiin ja lähtökohtiin – jo aikaan ennen kuin oli julkaistu 95 teesiä anekauppaa vastaan.
Apostoli Paavalin Roomalaiskirjettä ja Martti Lutherin roomalaiskirjeen luentoja lukiessa saa kerrata paaston ja pääsiäisen aikana sitäkin, mistä kristillisessä uskossa on kyse ja mihin perusteisiin luterilainen uskonvanhurskaus tukeutuu: kyse on Raamattuun tukeutuen Kristukseen uskomisesta.
Lutherin luennoissa pääsee takaisin uskonpuhdistuksen aivan perusteisiin ja lähtökohtiin – jo aikaan ennen kuin oli julkaistu 95 teesiä anekauppaa vastaan.
Apostoli Paavalin Roomalaiskirjettä ja Martti Lutherin roomalaiskirjeen luentoja lukiessa saa kerrata paaston ja pääsiäisen aikana sitäkin, mistä kristillisessä uskossa on kyse ja mihin perusteisiin luterilainen uskonvanhurskaus tukeutuu: kyse on Raamattuun tukeutuen Kristukseen uskomisesta.
Paavalin Kirje roomalaisille tulisi tuntea ”sanasta sanaan”
Apostoli Paavalin Kirje roomalaisille
eli Roomalaiskirje on yksi Uuden testamentin merkittävimmistä
kirjeistä. Se on vaikuttanut hyvin merkittävästi Augustinukseen ja
Martti Lutheriin. Lutherin mukaan jokaisen kristityn tulisi tuntea
sydämellään, sanasta sanaan Roomalaiskirje. Kirkollisessa
kaanonissa ei ole turhaan Roomalaiskirje sijoitettu järjestyksessään
myös ensimmäiseksi.
Roomalaiskirje on yksi niistä Paavalin
kirjeistä, jonka aitoutta ei kyseenalaisteta. Muutamat kirjeet
kulkevat Paavalin nimissä, mutta raamattututkimus on
kyseenalaistanut niiden aitouden. Roomalaiskirje on todennäköisesti
kirjoitettu Korintissa, silloisessa vauhdikkaassa satamakaupungissa,
tai sen lähellä sijaitsevassa kylässä. Paavali mainitsee myös
kolme henkilöä tuolta alueelta kirjeessään.
Roomalaiskirje on kirjoitettu
viimeistään vuonna 58 AD, mutta mahdollisesti jo vuonna 54 AD.
Martti Luther kirjoittaa
Roomalaiskirjeestä esipuheessaan Uuteen testamenttiin:
”Tämä kirje on oikea Uuden testamentin pääkappale ja kaikkein puhtainta evankeliumia, hyvin sen arvoinen, että kristitty ei osaa sitä vain sanasta sanaan ulkoa, vaan käyttää sitä sielunsa jokapäiväisenä leipänä. Sillä sitä ei koskaan lueta eikä tutkita liian paljon eikä liian hyvin; ja mitä enemmän sitä käytetään, sitä kalliimmaksi se tulee ja sitä paremmalta se maistuu - - ”
”Tässä kirjeessä meillä on siis mitä runsaimmin sitä, mitä kristityn pitää tietää, nimittäin mitä laki, evankeliumi, synti, rangaistus, armo, usko, vanhurskaus, Kristus, Jumala, hyvät teot, rakkaus, toivo ja risti ovat ja kuinka meidän tulee käyttäytyä itseämme ja jokaista kohtaan, olkoon hän hurskas tai syntinen, vahva tai heikko, ystävä tai vihamies”
Apostoli Paavali ei ollut käynyt
Rooman seurakunnassa, jonne hän lähetti tämän kirjeen. Kirjeensä
alussa hän tervehtii ”kaikkia Roomassa olevia Jumalan rakkaita ja
hänen kutsumiaan pyhiä”, mikä tarkoittaa kaikkia kristittyjä
Roomassa. Nämä olivat pyhiä kasteen ja uskon kautta, heille oli
annettu omaksi Kristuksen pyhyys.
Tervehdyksessään apostoli Paavali
torjuu ajatuksen ”eliittikristityistä”, vaan kirje on kaikille
kristityille Roomassa. Nämä olivat ”pyhiä”. Heille Paavali
kuvaa itsensä ”Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi, kutsuttu
apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia”.
Roomalaiskirje kristikunnan tärkeimpänä
epistolana lähtee siitä, että Paavali on Kristuksen Jeesuksen
palvelija, joka ei suinkaan vääristä historian Jeesuksen
julistusta jonkinlaiseksi ”dogmaattiseksi opiksi”, vaan hän
opettaa alusta alkaen sopusoinnussa ja palvellen Jeesuksen omaa
sanomaa ja elämää. Paavali ei puhu omiaan. Siinä on läntisen
”kristikunnan” nykyinen vaikea paikka, että tunnustaisi apostoli
Paavalin Roomalaiskirjeen Jumalan evankeliumiksi ja apostoli Paavalin
Kristuksen Jeesuksen palvelijaksi. Tuota kiistäessään on läntinen
”kristikunta” tahtonut asettaa itsensä apostoli Paavalin ja
kaikkien apostoleiden sijaan, jopa Kristuksen Jeesuksen mestareiksi,
jotka itse saavat muokata ja määritellä mitä tahtovat kuulla ja
hyväksyä ”Jumalan evankeliumina”.
Pääsiäisluennot Wittenbergissä
Uskonpuhdistaja Martti Lutherin
pääsiäisestä 1515 syksyyn 1516 pitämät luennot
Roomalaiskirjeestä (WA 56, 157-528) on koottu Pentti Aallon ja Mauri
E. Lehtosen vuonna 1958 julkaistuun suomennokseen Roomalaiskirjeen
luento, jonka WSOY on julkaissut.
Oppilaiden muistiinpainoihin
perustuvien luentojen ajoituksessa on seurattu Ulrich Köpfin
esittämää kronologiaa: Martin Luthers theologischer Lehrstuhl (die
Theologische Fakultät Wittenberg 1502 bis 1602, Beiträge zur 500.
Wiederkehr des Gründungsjahres der Leucorea, hg. Von Irene Dingel &
Günther Wartenberg, Leucorea-Studien zur Geschichte der Reformation
und der Lutherischen Orthodoxie 5, Leipzig 2002, 71-86). Vuosina
1990-2009 Köpf toimi Heidelbergin tiedeakatemian tutkimuskeskuksen
johtajana ja laati rekisterit Martin Lutherin kirjoituksista.
Tiedän, että esimerkiksi Michael A.
Muellet on kiistanalaisessa teoksessaan Martin Luther (2004)
muuttanut Roomalaiskirjeen luennot ja Lutherin oivalluksen
vanhurskauttamisesta niinkin myöhäiseksi kuin vuoteen 1519.
Lutherin Roomalaiskirjeen luentoja ei
ole koskaan painettu hänen elinaikanaan. Lutherin Paul-pojan
hallussa alkuaan olleet käsikirjoitukset Johann Ficker löysi
sittemmin Preussilaisesta kirjastosta. Tärkeät luennot olivat
kadonneet historiasta 300 vuodeksi. Nykyinen kansankirkollinen
kyvyttömyys toistaa Lutherin oivalluksia Roomalaiskirjeestä ei
kuitenkaan johdu huonosta tuntemuksesta sinänsä, vaan
haluttomuudesta tukeutua uskonpuhdistukseen ja Raamattuun.
Vuonna 1510 Luther oli käynyt
ensimmäisen ja viimeisen kerran Roomassa, jossa hän näki
korruption ja hengellisen tyhjyyden. Luther kirjoitti näkemänsä
perusteella ”Rooman portosta, jossa italialaiset pilkkasivat meitä
hurskaita munkkeja, joita he pitivät tyhminä kristittyinä”.
Saksaan palattuaan Martti Luther suoritti teologian tohtorin
tutkinnon vuonna 1512 ja aloitti opettaa Wittenbergin yliopistossa.
Luther luennoi pääsiäisestä 1515
kevääseen 1516 Roomalaiskirjeestä Wittenbergin yliopistossa
raamatuntiedon professorina. Luennoidessaan Raamattua Luther perehtyi
kreikkaa ja hepreaan, joita hän osasi toki jo entuudestaan.
Lutherille oli myös annettu Saksin ja Thüringenin määräyksellä
oikeudet ja tehtävä valvoa provinssin yhtätoista luostaria.
Raamattutuntemus antoi vankan perustan
sille, että seuraavana vuonna 1517 Luther rohkeni esittää
kuuluisat 95 teesiä aneiden myyntiä vastaan tilanteessa, jossa
Johann Tetzel oli jo kierrellyt Saksassa myyden ”täydellistä
anetta” Leo X:n talousvaikeuksista pelastamiseksi. Keväästä 1515
alkaen Martti Luther koki ja näki itse, kuinka monet Wittenbergistä
lähtivät ostamaan vapautta rangaistuksistaan ja synneistään.
Juuri Roomalaiskirjettä luennoidessaan vuonna 1515 Luther kertoi
ymmärryksensä vanhurskauttamisesta yksin Jumalan armon kautta.
Näiden luentojen antama näkökulma
uskonpuhdistaja Martti Lutherin kunnioitukseen apostoli Paavalin
kirjoittamalle Roomalaiskirjeelle on suorastaan täysin vastakkainen
sille, mitä syksyllä 2017 Suomen verorahoitteinen Yle tarjosi
Eurooppa-kirjeenvaihtajansa Sampo Vaarakallion väärennöksessä
”uskonpuhdistuksen 500 vuoden” häpäisyksi.
Roomalaiskirjeen luennot näyttävät,
että Martti Lutherin nöyrästi tunnustautuu ja tukeutuu Pyhään
Raamattuun. Tuo asenne on jälleen ajankohtainen myös kansanedustaja
Päivi Räsäsen tunnustautuessa uskonpuhdistuksen mukaisesti
kristityksi, kun taas valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen sekä
Helsingin piispana esiintyvä Teemu Laajasalo ja arkkipiispana
esiintyvä Tapio Luoma eivät hyväksyisi enää kristillistä uskoa,
jonka mukaisesti Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 tärkeästä
ja kiistanalaisesta Roomalaiskirjeestä. Noilla luennoillaan Luther
rakensi teologisen perustan Eurooppaa uudistaneelle reformaatiolle.
Ylen toimittajan Sampo Vaarakallion
tarina oli syksyllä 2017 omanlaatuinen irvokas tapaus, jonka takia
voisi itkeä ja nauraa yhtäaikaisesti. Hän oli saanut matkustaa
Suomen veronmaksajien rahoilla Wittenbergiin, jossa hän kehitteli
Luther-väärennöksen poliittisia ja ideologisia tarkoitusperiään
varten. Siinä missä Martti Lutherin omat luennot Roomalaiskirjeestä
tuovat esille nöyryyden Pyhää Raamattua kohtaan,
syntienanteeksiannon ja Kristuksen vanhurskauden, niin Vaarakallio
kuvittelee Lutherin avautuvan pikemmin koko maailman pakolaisten
auttamiseen homo- ja muslimimyönteisenä suvakkina.
”Vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta”
Luentonsa Martti Luther aloittaa
selittäen Roomalaiskirjeen ensimmäisiä sanoja ”Paavali,
Jeesuksen Kristuksen palvelija” (Room. 1:1).
”Tämän kirjeen päätarkoituksena on tuhota ja poisjuurittaa ja hävittää kaikki lihan viisaus ja vanhurskaus (kuinka suuri tahansa se lieneekin ihmisten silmissä ja meidän itsemmekin edessä), niin paljon kuin niitä voidaankin harjoittaa vilpittömästi ja sydämen halusta ja istuttaa ja perustaa ja tehdä suureksi synti”.
Luther viittaa Augustinus-kirkkoisän
teokseen Henki ja kirjain, jonka mukaan apostoli Paavali taistelee
paljon kopeita ja röyhkeitä ja omista töistään kerskailevia
vastaan. Luther muistuttaa, että sekä pakanoiden että juutalaisten
keskuudessa on sellaisia, jotka pitävät aivan riittävänä, jos he
vilpittömästi ja todella sydämensä pohjasta harjoittavat hyvettä
ja tietoa. Juuri näitä ihmisiä vastaan apostoli Paavali
kirjoittaa, että ”kehuessaan viisaita olevansa, he ovat tyhmiksi
tulleet”.
Martti Luther luennoi pääsiäisenä
1515, että kirkossa tulisi ponnistella, jotta ”meidän oma
vanhurskautemme ja viisautemme hävitettäisiin ja poistettaisiin
meidän sydämestämme ja meidän omahyväisestä sisimmästämme
meidän silmissämme”.
Luther viittaa profeetta Jeremian
sanaan repimisestä, hajottamisesta, hävittämisestä ja
kukistamisesta. Se, ”mikä on meidän ulkopuolella ja
Kristuksessa”, se on mitä ”rakennetaan ja istutetaan”:
”Jumala ei halua pelastaa meitä omamme, vaan vieraan vanhurskauden ja viisauden kautta, joka ei tule eikä synny meistä itsestämme, vaan joka tulee meihin muualta, joka ei ole kotoisin maan päältä, vaan joka tulee taivaasta. Sentähden on opetettava yksinomaan ulkopuolista ja vierasta vanhurskautta ja siksi on ensiksi oma ja kotitekoinen vanhurskaus poisjuuritettava” (Luther, Roomalaiskirje s. 16).
Ei mestareita, vaan palvelijoita
Martti Lutherin mukaan apostoli Paavali
sanoo Roomalaiskirjeen alussa ”Jeesuksen Kristuksen palvelija”,
koska tässä sanassa ilmaisee yhtäaikaa majesteettiutta ja
nöyryyttä:
”Nöyryys nimittäin sikäli, että hän ei tee itseään herraksi ja mestariksi, niin kuin on tyrannien ja kopeiden mielenlaadun mukaista, jotka käyttävät valtaansa niin, etteivät näytä muistavan mitään muuta kuin että heillä on valta, ikään kuin se olisi heille myötäsyntyinen eivätkä he olisi sitä toiselta saaneet. Sen tähden eivät tällaiset iloitse vallan tuottamasta hedelmästä, vaan nauttivat pelkästään vallasta. Majesteettius taas ilmenee siinä, että hän ylistää itseänsä onnelliseksi, koska on niin suuren Herran palvelija.”
Luther siirtyy Paavalin esittelyn
jälkeen VT:n Aamoksen kirjan 3:7 profeetalliseen ilmoitukseen
Jumalan lupauksesta:
”Tämä tarkoittaa, ettei sitä voida katsoa meidän ansioittemme nojalla annetuksi tai inhimillisen viisauden keksimäksi. Siinä juuri on evankeliumin suuri voima ja täydellinen todistus, että niin on oleva, koska evankeliumi puhuu siitä, minkä sen on ennustettu puhuvan”.
Myös Jumalan profeetallinen lupaus tuo
esille uskonvanhurskautta, joka ei ole meidän ansioillamme tai
ponnistuksillamme tuotua viisautta. Martti Luther luennoi, että ei
tiedä, onko kukaan tätä kohtaa oikein ja totuudenmukaisesti
selittänyt, mitä apostoli Paavali tarkoittaa tekstissään:
”Hänen pojastansa – joka lihan puolesta on syntynyt Daavidin siemenestä ja pyhyyden hengen puolesta asetettu Jumalan Pojaksi voimassa – Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen kautta”.
Aiemmin selittäjät kokivat tulkinnan
sopimattomaksi ja myöhemmin selittäjiltä puuttuu henki. Lutherin
mukaan näyttää apostolin ajatuksena olevan, että
”evankeliumin sisältö tai kohde on Jeesus Kristus, Jumalan Poika, joka on syntynyt Daavidin siemenestä lihan mukaan ja nyt asetettu kaikkien kuninkaaksi ja herraksi voimassa Pyhän Hengen mukaan, joka herätti hänet kuolleista”.
Luther huomauttaa alennuksesta ja
kirkkaudesta – kumpaakaan unohtamatta:
”evankeliumi ei puhu ainoastaan Jumalan Pojan alentumisesta, kun hän teki itsensä tyhjäksi, vaan myöskin ja ennen kaikkea voimasta ja kirkkaudesta, jonka hän alennuksensa jälkeen sai Jumalalta inhimilliseen olemukseensa nimittäin sillä tavalla, että, kuten Jumalan Poika nöyrtymisen ja tyhjäksi tulemisen kautta lihan heikkoudessa tuli Daavidin pojaksi, siten päinvastoin lihan mukaan heikko Daavidin poika nyt jälleen on asetettu ja julistettu Jumalan Pojaksi kaikessa voimassa ja kunniassa”.
Luther tarkentaa, että evankeliumi ei
ole vain se, mitä Matteus, Luukas ja Johannes ovat kirjoittaneet,
vaan evankeliumi on sanoma Jumalan Pojasta, joka tuli lihaksi, kärsi
ja kirkastettiin. Apostoli Paavalin kutsuessa evankeliumia Jumalan
voimaksi (Room. 1:16), voima merkitsee valtaa ja herruutta. Jumalan
voima ei tarkoita, että apostoli Paavali olisi itsessään
olemukseltaan voimallinen. Tämä Jumalan voima on erotukseksi
ihmisten voimasta, jonka mukaisesti ihminen esimerkiksi pätee ja
toimii.
Luther tiedostaa apostoli Paavalin
kirjoituksen ”evankeliumin häpeämisestä” pappien tyypilliseksi
virheeksi ja heikkoudeksi, kun taas vastaan ”väittäminen ja
kuuntelemattomuus” ovat seurakuntalaisten ”vika ja typeryys”.
Apostoli Paavali kirjoittaa Jumalan
vanhurskauden ilmestyvän uskosta uskoon (Room. 1:17), mutta Luther
ei hyväksy Lyran selitystä ”muodottomasta uskosta muodostettuun
uskoon”, sillä kukaan vanhurskas ei elä muodottomasta uskosta.
Sellainen ”muodoton” usko olisi itse asiassa uskon este.
Luther ei myöskään katso, että
kukaan saisi ”menneitten sukupolvien uskosta” vanhurskauden, vaan
esi-isiemme usko on sama. Luther näkee apostoli Paavalin
painottavan, että
”Jumalan vanhurskaus tulee kokonaan uskosta, yhä enemmän ja enemmän uskoen: se joka on vanhurskas, vielä enemmän vanhurskautettaisiin”.
Kiittämättömyys, turhamaisuus, eksytys
Uskon vanhurskauden ensimmäisen
esittelyn jälkeen apostoli Paavalia seuraten Martti Luther
pääsiäisenä 1515 siirtyi esittämään Roomalaiskirjeen
ensimmäisen luvun loppujakeita Jumalan tuntemisesta.
Apostoli kääntyy maailman mahtavia ja
viisaita vastaan ja vyöryttää heidän päällensä syyllisyyden ja
synnin sekä julistaa Jumalan vihan:
”Kenestäkään ei saarna rististä näytä niin hullulta kuin juuri filosofeista ja ruhtinaista, koska se on kokonaan heidän ja heidän ajattelutapansa vastainen”, Martti Luther luennoi pääsiäisenä 1515 (s. 30).
Lutherin mukaan apostoli Paavali ei
tarkoita ketään yksityistä, vaan kaikkia niin pakanoita kuin
roomalaisia, kun sanoo ihmisten torjuneen Jumalan tuntemuksen, joka
olisi ollut luomisesta asti nähtävissä. Lutherin mukaan
evankeliumien saarnaajien on ensi sijassa ja pääasiallisesti
nuhdeltava kansojen ylimpiä ja johtomiehiä, ei kuitenkaan oman
sairaalloisen ja hämmentyneen mielensä mukaan sepitetyillä
sanoilla, vaan evankeliumin sanoilla. Tämä tarkoittaa, että heille
on osoitettava, miten ja missä he toimivat ja elävät evankeliumia
vastaan. Lutherin mukaan tämänkaltaisten työntekijöiden osuus oli
nyt pieni.
Luther havaitsee apostoli Paavalin
ymmärtävän, että kaikilla epäjumalanpalvoillakin on omasta
mielestään selvä käsitys Jumalasta:
”Mutta kuinka paljon vielä nykyäänkin on niitä, jotka eivät kunnioita häntä Jumalana, vaan sellaisena kuin he hänet mielessään kuvittelevat. Voit nähdä tässä suhteessa erikummallisuuksia ja taikauskoisia menoja, jotka ovat mitä turhanaikaisimpia”, Luther toteaa apostoli Paavalin kirjoituksen Room. 1:21 ajanmukaisuuden.
Luther kuvailee epäjumalanpalvelijoiden
itsetyytyväisyyttä, turhamaisuutta, sokaistumista ja eksymistä.
Nämä ihmiset tavoittelevat aivan turhaa, koska he eivät tavoittele
mitään muuta kuin itseään, ts. omaa kunniaansa, huviansa ja
hyötyänsä. Kiittämättömyys ja turhamaisuus ovat
omavanhurskauden rakkautta, joka sokaisee ihmiset sillä tavalla,
että heistä tulee parantumattomia: he eivät voi muuta uskoa kuin
toimivansa erinomaisesti ja olevansa muka Jumalan mielen mukaisia.
Todellisuudessa he tuolla väärentämisellään ”muodostavat Jumalan itselleen suopeaksi, kun Hän ei sitä muutoin ole: siten he paremmin palvelevat oman mielikuvituksensa tuotetta kuin tosi Jumalaa”.
Jumala hylkää rangaistukseksi
Jumala ei ainoastaan ”salli”
epäjumalanpalvelijoiden ja jumalattomien elämää, vaan
ankaruudessaan tehtävänään Jumala hylkää heidät
rangaistukseen.
Jumala ottaa pois apunsa hylättävältä
ihmiseltä ja jättää hänet pulaan:
”Silloin kohta perkele, joka aina on valmiina tällaisia tapauksia odottamassa, saa tai katsoo saavansa vallan ja käskyn Jumalalta, ja sikäli se siis on Jumalan käsky”. ”Jumala vain hylkää hänet, niin ettei hän kykene vastustamaan perkelettä, jolla on tähän Jumalan tehtävä ja tahto”. ”Jumala ei siis tahdo syntiä sen itsensä vuoksi, vaan rangaistuksen ja rankaisemisen vuoksi”, Luther selostaa apostoli Paavalin käsitystä synnistä ja Jumalan rangaistuksesta (s. 36-37).
Luther pistää merkille apostoli
Paavalin Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta, että ihmisen
lankeaminen intohimoihin on
”merkkinä siitä, että hän on luopunut Jumalasta ja palvellut epäjumalaa tai muuttanut Jumalan totuuden valheeksi. - - - Ja kun tällaisia ennusmerkkejä nyt on yllin kyllin, on se merkkinä siitä, että epäjumalanpalvelijoita on yllin kyllin, nimittäin hengellisessä mielessä”.
Niin Luther katseli pääsiäisenä
1515 Saksaa ja Wittenbergiä.
Kun puuttuu Jumalan pelko, pakostakin
taivutaan kaikkiin synteihin. Luther tarkentaa Roomalaiskirjeen
ensimmäistä lukua selittäessään, että apostoli ei tarkoita
kaikkien epäjumalanpalvelijoiden tehneen kaikkia sellaisia
kauheuksia, joita siinä luetellaan:
”Sillä muutamat ovat tehneet näitä, muutamat taas toisia, mutta kaikki ne kuuluvat heihin kohdistuvan Jumalan rangaistuksenpiiriin. Epäilemättä on ollut monia, kuten eräät Rooman konsulit, jotka eivät ole langenneet näin suunnattomiin paheisiin, koska monia heistä ylistetään erinomaisen siveiksi ja hyvellisiksi, ja kuitenkin he ovat epäjumalanpalvelijoita” (s. 40).
Luther muistuttaa apostoli Paavalin
tahtovan todistaa kaikkien tarvitsevan Kristuksen armoa:
”Kaikki ovat olleet syntisiä ja tarvinneet Kristuksen armoa. Vaikkakaan jokainen ei ole tehnyt kaikkia syntejä, niin koska kaikki kuitnekin ovat epäjumalanpalvelijoita, ovat he toistensa kumppaneita ja kaltaisia (ainakin Jumalan edessä), ja hylätyt ankarimmalla hylkäystuomiolla” (s. 41).
Luther muistuttaa apostoli Paavalin
kertovan Roomalaiskirjeessä ”saastaisuudesta, jolla on häpäisty
omat ruumiit” (Room. 1:24), mikä ”saastaisuus ja riettaus” on
lausuttu myös apostoli Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä
Korintolaisille 1 Kor. 6:9, jossa Paavali sanoo, ketkä eivät saa
periä Jumalan valtakuntaa. Vanhan suomalaisen kirkkoraamatun
käännöksen mukaan näihin kuuluivat ”hekumoitsijat ja
miehimykset”, uudemman raamattukäännöksen mukaan ”miesten
kanssa makaavat miehet”. Edelleen Luther viittaa Efesolaiskirjeen
jakeeseen 5:3 saastaisuudesta ja ahneudesta sekä 2.
Korintolaiskirjeen jakeeseen 12:21 saastaisuudesta, haureudesta ja
irstaisuudesta.
”Ruumiin kunnia on puhtaus ja pidättyväisyys tai ainakin sen säännönmukainen käyttö, niin on häpeäksi sen luonnonvastainen väärinkäyttö. Samalla tavoin kuin kultaisen astian kunnia on, jos sitä käytetään jalon viinin säilyttämiseen, mutta sen häpeä, jos sitä käytetään sonnan ja töryn säilyttämiseen, siten on meidän ruumiimme tarkoitettu kunnialliseen avioliittoon tai vielä kunniallisempaan siveellisyyteen. Mutta mitä raskain häpeä alentaa sen, jos se ei vain riko avioliittoa ja siveyttä, vaan tahrataan tuolla pahemmalla häpeällisyydellä”, luennoi Martti Luther pääsiäisenä vuonna 1515 Wittenbergin yliopistolla homoseksuaalisten tekojen häpeällisyydestä.
Luther menee seikkaperäisyyteen
riettauden kuvaamisessa alkaen yksinäisyydessä tapahtuvasta
siemenvuodosta, siveettömien ajatusten liiallisesta kiihottamisesta,
käsien kihnuttamisesta ja naisruumiin koskettelusta sekä rivoista
liikkeistä. Lutherin neuvo on ”väkevimmällä tavalla voittaa
lihallinen himo”, mikä tapahtuu, kun sydän kääntyy hartaaseen
rukoukseen, sillä ”silloin lihan hehku pian haalenee ja jäähtyy”.
Luther päättää Roomalaiskirjeen
ensimmäisen luvun luennot esittelemällä ystävällisyyttä, joka
on ”rakastettavuutta ja avuliaisuutta yhteiselämässä toisten
kanssa eli hyvänsuopaisuutta”. Luther tarjoaa tuota hyvän
tekemisen ja suopeuden mielensuuntausta sen sijaan, mitä pahuutta
Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa kuvataan.
Hyvänsuopaisuus pysyy samana sekä
kiitollisiin että epäkiitollisiin ihmisiin, mutta häijyys on väärä
ja tyly mielentila, joka ilmenee kostamisena ja pahan tekemisenä
toisille. Myös pahanilkisys on erityisen nurja mielenlaatu, jos
vaikka ihminen voisi tehdä hyvää lähimmäisellensä tai varjella
häntä pahasta, niin hän tahallansa lyö sen laimin. Luther kertoo
Pyhän Augustinuksen teoksessaan ”Järjestyksestä” selittävän
pahanilkisyyden menettelyä sekä kateudella että toisten
ylettömällä röyhkeydellä.
Kunnioittaen,
Kunnioittaen,
Juha Molari,
Lomautettu osa-aikainen siivooja D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
LinkedIN-profiili: http://fi.linkedin.com/pub/juha-molari/99/160/a4
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti