Statcounter

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Koronavirus kristittyjen ja kirkkojen julistuksessa

Koronavirus on johtanut uskonnollissisältöiseen uutisointiin niin sekulaarissa valtamediassa kuin uskonnollisten yksilöiden ja yhteisöjen omilla sivustoillaan. Näissä uskonnollissisältöisissä tulkinnoissa kysellään, onko koronavirus Jumalan sallima rangaistus tai kehotus kääntymykseen.



Kukin intressiryhmä ja yksilö reagoi koronavirukseen liittyvään uutisointiin ja tapahtumiin omalla tavallaan. Näin tekevät tietenkin myös uskonnolliset yhteisöt, jotka käyttävät uutisointia ja panikointia oman yhteisönsä julistuksen aktualisointiin ja tehostamiseen. Uskonnolliset yhteisöt ja yksilöt myös luonnollisesti reagoivat vilpittömästi oman uskonsa mukaisella vakavuudella tilanteeseen.

Toisaalla äärimmäistä rajat auki -unelmointia kannattavat henkilöt kokevat mahdottoman vaikeaksi hyväksyä, että rajat kiinni voisi pysäyttää viruksen leviämisen niin kuin väkivaltaisten uskonnollispoliittisten jihadistien globaalit pyrkimykset. He kokevat koronaviruksen tähden lausutut rajoitukset tai niiden suunnitelmat muistutukseksi pahasta vanhasta ajasta, jonka kauheudesta saamme maistiaisia ja varoituksen.

Lue myös artikkelini koronapsykoosista!

Venäjän ortodoksit torjuvat infotulvan paniikkia


Ataman Gennadi Kovalev on ohjeistanut ortodoksista kasakkayhteisöä, että koronaviruksen johdosta uskovaisten ei pidä suudella ortodoksisia kuvakkeita. Ortodoksinen kirkko ei ole toistaiseksi antanut ohjeistusta käytäntöjen muuttamiseksi, paitsi ehtoollisviinin annostelussa on pohdittu käytäntöjen uudistamista. 

Ortodoksisen portaalin kirjoituksessa kysytään, onko koronavirus merkki ihmiskunnalle.  Onko se varoitus ylhäältä? Tekstissä muistutetaan ortodoksipappien korostavan jatkuvasti, että myös sairaus on erittäin tehokas työkalu, jonka johdosta ihminen voi luopua syntisestä elämästään ja siirtyä oikealle tielle. ”On syytä huolehtia myös sielusta ymmärtäen ikuinen onni taivaan valtakunnassa”, kirjoitus selventää.

Samanaikaisesti ortodoksiportaali kertoo kirkon rukoilevan päivittäin, jotta virus ei leviäisi edelleen ja tartunnan saaneet ihmiset toipuisivat kokonaan. ”Älä pelkää koronaviruksen saantia kirkossa, sinun on vain noudatettava perusvarotoimenpiteitä jokapäiväisessä elämässä, jotta et tarttuisi tähän tautiin”.

Ortodoksinen portaali johdattaa myös syvempiin merkityksiin: ”Koronavirus voidaan hyvinpitää merkkinä ylhäältä, koska sairaudet annetaan ihmiselle niin, että hän tajuaisi syntinsä, tekisi parannuksen ja palaisi Jumalalle miellyttävään elämää. On tietysti hyvä, jos tämä tapaus saa ihmisen ajattelemaan korkeampaa, jättämään suurimman osan syntisistä tavoistaan ja palaamaan Herran puoleen. Ehkä juuri tämän vuoksi uusi virus ilmestyi”.

Ortodoksinen portaali ei hengellisten merkitysten pohdinnoissa sivuuta eikä vähättele sairauden vakavuutta, vaan ohjaa vastuullisuuteen lähimmäisistä ja heti ensimmäisistä oireista alkaen hakeutumaan hoitoon. Silti johtopäätöksenä on paniikin välttäminen: ”Ei ole syytä sanoa varmuudella, onko koronavirus merkki ylhäältä ai ei, mutta silti se ei ole paniikin arvoista eikä uskoa pidä menettää Jumalaan, koska Luoja voi kääntää tilanteen parempaan suuntaan ja auttaa ihmiskuntaa pelastuksessa”.

Ortodoksisen kirkon johdon ja lääketieteen henkilöiden kokoontumisessa Moskovassa moskovalaisen sairaalan johtaja A.Y. Zarov korosti, että ”psykologinen reaktio tähän tietotulvaan on vaarallisempi kuin itse tauti, jota ei ole Venäjällä Moskovassa. Yksittäiset tapaukset eivät aiheuta vaaraa väestölle”.  Moskovalaisen keskussairaalan johtaja painotti myös, että Venäjällä ei ole koronaviruksen epidemiaa, vain kausiluontoisia viruinfektioita. Moskovassa ei ole ihmisiä karanteenissa. Arkkipiispa Maxim Kozlov jatkoi puhuen ”koronaviruksen uutistulvaa suuremmaksi kuin esiinntyminen tosielmässä” ja hän sanoi kirkon rukoilevan, että ”koronaviruksen myrsky vähitellen häviää informaatiotulvassa”.

Wuhanin kiinalaispastori: Mikään ei erota Jumalan rakkaudesta


Kuvaus muuttuu paniikiksi, kun siirrytään läntiseen mediaan. Fox News julkaisi kiinalaisen pastorin kirjeen siitä, kuinka ”kirkon tulisi kohdata” koronaviruksen puhkeaminen.  

Kiinalaispastori oli karanteenissa Wuhanissa: ”Tilanne on kriittinen, mutta luotamme Herran lupauksiin, että hänen ajatuksensa meitä kohtaan ovat rauhan ajatukset, eivät pahoja” (Jer. 29:11). ”Hän sallii koetella meitä, mutta ei tuhoa meitä”, Wuhanin pastori kirjoittaa: ”Meillä on velvollisuus rukoilla tämän kaupunkin puolesta, joka pelkää, ja tuoda heille Kristuksen rauha”.

”Tiedämme varmuudella, että tämä kaupunki pelastuu vain Herran armon toivossa”.

Wuhanin kiinalaispastori viittaa Paavalin kirjeeseen roomalaisille ja sanoo, että meidän ei pitäisi pelätä kuolemaa, sillä mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta.

Arkkipiispa Tapio Luoma: Ahdas kansallismielisyys on pahasta


Arkkipiispa Tapio Luoma on Turun Sanomissa 14.3.2020 antanut haastattelun, jossa on kuusi mielenkiintoista pointtia vallitsevassa tilanteessa.

Ensiksi Tapio Luoma lausuu, että ”ahdas kansallismielisyys ja kristinusko eivät sovi yhteen”.

Luoma ei ryhdy arvioimaan, miten marsalkka Mannerheimin päiväkäskyn sanoma sopi talvisodan alkaessa: ”Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta!”.

Ennenkaikkea ”ahtaan kansallismielisyyden” paheksuminen on kiinnostava menettely juuri nyt, kun eurooppalaiset valtiot sulkevat rajojansa koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Juuri edellä olisi samaa sulkemista tarvittu islamistijihadistien ja turvapaikkabisneksen pysäyttämiseksi.

Toiseksi Tapio Luoma lausuu: ”Olisi tärkeää päästä jyrkän ja voimakkaan retoriikan taakse”.

Luoma ei mitenkään selvennä kuvailemiaan termejä ja niiden takana toteutettavaa uhkailua lakipykälien varjolla ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan” ym. Tämä pakkotoiminta retoriikan kaventamiseksi tapahtuu samanaikaisesti, kun ulkoiset pakkotoimenpiteet lisääntyvät Euroopassa hätätilalainsäädännön turvin.

Kolmanneksi Tapio Luoma nostaa esille ikäänkuin kirkolla ei olisi jo yksinkertaista ratkaisua avioliitosta miehen ja naisen välillä, kun Luoma väittää: ”Arkkipiispa toivoo avioliittokiistaan ratkaisua”.

Arkkipiispalle pitäisi ojentaa katekismus ja kertoa, kiista on jo ratkaistu.

Neljänneksi arkkipiispa on ihan tohkeissaan: ”Tiettyjen ihmisryhmien viehtymys natsiaatteeseen ja fasismiin ovat todellinen haaste länsimaiselle yhteiskunnalle”.

Luoma ei halunnut tai ei kyennyt analysoimaan, mikä todellinen haaste on lainsäädännöllisessä sensuurissa ja mielipiteiden kuristamishalussa sekä islamin uhassa.

Viidenneksi Luoma lausuu painavat sanansa, kenties äänensä väristen karismaattisesti: ”Natsismi ja fasismi kauheimmillaan ovat”. Sen sijaan hän ei kykene näkemään toista kauheutta eli kommunismin uhreja, joita punavihreässä kuplassa halutaan tehdä yhä edelleen lisää.

Kuudenneksi Luoma ohjeistaa: ”Demokratian toteutumiseksi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kyky kuunnella eri tavoin ajattelevia ihmisiä”.

Noiden kivojen lauseiden sisältö valitettavasti unohtuu heti arkkipiispalla, kun valtamedia ja valtapuolueet huutavat jo nyt kurkku suorana fasismisyytöksiä, jos edes avaa suunsa keskusteluun. Sitä Luoma ei nosta esille arvioissaan.

Näillä näkymin Suomen evankelisluterilaisen kirkon julistustoiminta koronapaniikin aikana on sille tyypillinen: nationalistit ovat vaarallisia, perinteiset kristilliset perhearvot täytyisi muokata sateenkaariväriin. Etenkään mitään parannusta ihmisten ei pitäisi tehdä syntisestä elämästään.

Feministikirkot moittivat ”kovanlinjan” kristittyjä


Brittiläiset ja amerikkalaiset feministikirkot ja sen mukaiset viestintäkanavat nostavat ihmettelyyn – usein aika taidokkaasti – ”kovanlinjan” kristittyjä kuriositeetteina, kun nämä kristityt tapaukset ovat kokeneet koronaviruksen ilmestyskirjamaisena lopunajan merkkinä, joka kutsuisi ihmisiä kääntymykseen ja Jumalan luo.

Vuonna 2008 aloittanut, yli 20 miljoonan kävijän amerikkalainen uutisten verkkosivusto The Daily Beast julkaisi 10.3.2020 Jay Michaelsonin artikkelin  koronaviruksen raamatullisesta terrorista (The Biblical, Primal Terror of the Coronavirus). Vaistomme mukaisesti pitäisi seisoa kaukana taudista, mutta tällä kertaa emme voi, juttu luo kauhua lukijoissa. 3. Moos 13:46 opettaa raamatullisen neuvon karanteenista, jotta sairas saastaisena asuisi leirin ulkopuolella. Raamattu ei ollut yksin neuvossaan. Jokaisessa kulttuurissa on protokollia, joiden mukaan kohdellaan sairaita. Karanteeni on inhimillistä.

The Daily Beast viittaa sosiologi Mary Douglasin näkemykseen puhtaan ja epäpuhtaan erosta, jotka eivät olleet vieraita israelilaiselle uskonnolle, joka synnytti kristinuskon ja juutalaisuuden. Siihen kuului asenteet myös saastaisia ulkomaalaisia kohtaan. Pelko koronavirusta kohtaan syntyy tuhansien vuosien ihmisen evolulutiosta ja kulttuurista. Koronaviruksen torjunta on kuitenkin vaikeaa, koska viruksella on kyky selviytyä kauan isännän ulkopuolella. Eikä monilla ihmisillä ole oireita, vaikka nämä levittävät virusta.

The Daily Beast totesi tuossa vaiheessa, että Donald Trump oli lähes kiistänyt koronaviruksen, koska lehden mukaan Trump ei vaalien tähden halua liioitella vakavuutta. Raamatulliset merkitykset jäivät jutussa kuriositeetiksi.

Brittiläinen konservatiivinen Daily Express on huomattavasti perusteellisempi raamatullisten merkitysten esittelyssä Sebastian Kettleyn artikkelissa 12.3.2020. Juttu otsikoidaan lumoavasti ”koronaviruksen ilmestyskirjaksi” (Coronavirus revelation) ja viitataan siihen, että Raamatun asiantuntija varoitti pandemiasta jo vuonna 2005. Jutussa viitataan Ilmestyskirjan neljään apokalyptiseen ratsastajaan. Kettley kysyy, voiko koronavirus olla merkki Raamatun profetian saapumisesta?

Kettley käyttää nimittelyä ”kovan linjan kristityt ja evankelistat” (hardline Christians and evangelists) niistä ihmisistä, jotka uskovat koronaviruspandemian Raamatun Ilmestyskirjassa ennustetuksi lopunaikojen merkiksi. Kettley viittaa samoihin esimerkkeihin kuin Keep The Faith samansisältöisessä jutussaan. The Express kuvittaa jutun kuitenkin voimallisemmin kuvilla Raamatun Ilmestyskirjasta ja linkittää myös juttuun tarinan Nostradamuksen ennustuksiin rutosta.

Myös toisessa artikkelissaan Kettley käsittelee Express-lehdessä koronaviruksen ”raamatullisuutta”. Tällä kertaa kysytään Vanhan testamentin yhteyksiä COVID-19:een. Jutussa käytetään ilmaisua ”kovan linjan kristityistä” (Christian hardliers), jotka uskovat koronaviruksen Raamatussa kuvatuksi profeetalliseksi merkiksi. Jutussa kerrotaan erään henkilön todistavan, että koronavirus sai hänet kääntymään kristinuskoon, koska hänen mielestä kaikki vastaukset ovat todella olemassa Raamatussa.

Kettley viittaa kristittyyn evankelistaan Stephen Flurry, jonka mukaan ruton ennustus löytyy Sakarjan kirjasta, jossa luvussa 6 on kahdeksannessa näyssä neljät vaunut, joiden piti tullu juuri ennen Messiaan saapumista. The Express-lehdessä kritisoidaan uskonnollista tulkintaa, jonka mukaan koronavirus olisi luonteeltaan raamatullinen tai profeetallinen. Eräänä kritiikin perusteena on, että koronavirusperhe on ollut vastuussa jo aiemmin epidemioista, kuten SARS-epidemiasta. Niin Kettley kääntyy pikemmin WHO:n ohjeen puoleen, jonka mukaan ”me voimme kanavoida huolemme tekoihin, joilla suojaamme itseämme, rakkaitamme ja yhteisöjämme”.

Iso-Britanniassa toimivat mustan ja monietnisen kristillisen yhteisön julkaisu Keep The Faith (KTF) on toiminut jo vuodesta 2004. Lehden päätoimittajana toimii Shirley McGreal ja toimitusjohtajana talouselämään erikoistunut tohtori Daniel Tulloch. Tiistaina 10.3.2020 KTF julistaa, että Raamatun asiantuntija varoitti pandemista vuonna 2005 siinä kuinka tapahtuu ”ruttojen paluu”. 

KTF kutsuu ”militanteiksi kristityiksi” näitä uskovaisia, joiden mukaan ”koronavirusepidemia on merkki Raamatun Ilmestyskirjan ennustamista lopunajoista”. KTF viittaa yhden henkilön Twitter-viestiin: ”Tämä koronaviruksen rutto, joka ravisuttaa maailmaa nyt armottomasti, on mysteeri, joka on kätkettynä Raamatun ennustuksessa synnytyskipujen alusta Matteus 24:ssa. #BreakingOfTheSeals

KTF viittaa myös kahteen muuhun Twitter-viestiin. Toisessa kristitty kysyy: ”Miksi olet yllättynyt koronaviruksesta, jonka Jumala oli kertonut tapahtuvaksi. Lue Raamattua”. Toinen kristitty twiittaa: ”Ebola, koronavirus, nälänhätä, luonnononnettomuudet kaikki huipentuvat Raamatussa ennakoituun lopunaikaan”.

KTF toteaa, että joidenkin kristittyjen evankelistojen mukaan koronavirus edustaa yhtä neljästä Ilmestyskirjan neljästä hevosesta, jonka saapumisen sanotaan edeltävän maailman loppua. KTF huomauttaa, että nämä eivät ole uusia väitteitä, vaan tietyt kristilliset kirjoittajat ovat varoittaneet laajalle leviävistä rutoista ja taudeista jo vuonna 2005.

Amerikkalainen monikirjava uskonnollisuus


Philadelphian ”Jumalan kirkosta” Fred Dattolo julisti yhteisönsä The Trumpet -lehdessä  vuonna 2005 ”neljän hevosen” lähestymistä lopun aikojen lähestyessä. Hirvittävien väitteiden mukaan neljä hevosmiestä edustavat kuolemaa, sotaa, nälänhätää sekä ruttoa. Näillä olisi analogiat reaalimaailmassa. Ilmestyskirjan 6 luvun neljännen ratsastajan sanotaan ratsastavan hevosella, joka levittää tautinsa neljännesosaan maailmaa.

Sebastian Kettley kirjoittaa KTF:ssa ja kommentoi Dattolon tulkintaa Raamatun profetioista, että ”COVID-19 -viruksella on suhteellisen alhainen kuolleisuusluokitus, mikä tarkoittaa, että sitä tuskin voidaan pitää raamatullisena profeetallisena ruttona”.

Philadelphian kirkon The Trumpet katselee Italian oikeistoon koronaviruksen tulkinnoissa Josué Michelsin artikkelissa. Spekulaationa on, että Italian herkkä hallitus kokisi viimeisen iskunsa ja ”ennustettu vahva johtaja” nousisi. Italian kokema viimeaikainen kriisi johtaisi ”voimakkaan johtajan nousuun”. ”Kriisin aikana ihmiset odottavat vahvaa johtajuutta. Italiassa on nyt tällainen aika”.

The Trumpet huomauttaa, että yksi mies haluaa käyttää Italian katastrofaalista kriisiä hyväkseen: Matteo Salvini. Tässä The Trumpet-lehti viittaa Time-lehden analyysiin, että Matteo Salvini pyrkisi yhdistämään Covid-19:n leviämisen siihen, kuinka Italia hyväksyy maahanmuuttajia ja pakolaisia.

Welt-lehti huomautti 9. maaliskuuta, että Salvinin Lega-puolueen halutessa jatkaa kasvuaan, sen on voitettava ne äänestäjät, jotka kerran äänestivät Silvio Berlusconin puolesta. Vaalit käydään juuri niillä alueilla, joissa koronavirusepidemia on erittäin voimakkaasti vaikuttanut. Uusissa vaaleissa Salvinin puolue voisi lähestyä jopa enemmistön voittamista. The Trumpet-lehti näkee tilanteen Raamatun profetiana, jossa Eurooppaa hallitsee lopunaikana 10 voimakasta kuningasta, jotka yhdessä muodostaisivat Pyhän Rooman valtakunnan Ilmestyskirjan 17 luvun mukaisesti.

Gerald Flurry kirjoittaa The Trumpet lehdessä koronaviruksesta ja muista moderneista rutoista profeetoissa ja väittää: ”Raamattu on selvä: nämä sairaudet tulevat pahemmiksi. Tässä on se, mitä sinun tarvitsee tietää”. 

Gerald Flurry kiistää Kiinan hallituksen virallisen tarinan, jonka mukaan virus olisi peräisin Wuhanin markkinoilta. Lancetin julkaisema tutkimus tammikuun 24 päivä osoittaa, että joulukuussa dokumentoiduilla kolmella tartunnalla ei ollut yhteyttä markkinoille. Tutkimuksessa analysoitiin monia muitakin tapauksia, joilla ei ollut tuota yhteyttä. ”Joten koronaviruksen todellinen syy voi olla yhä tuntematon”.

Niin Flurry viittaa Ilmestyskirjaan, jonka kuvaamat neljä apokalyptista ratsumiestä symboloivat ihmiskunnan kärsimyksiä lopun aikana, kun ihmiset kapinoivat Luojaa vastaan. Ilmestyskirjan 6 luku jae 8 kertoo tuhkanharmaasta hevosesta: ”Se, joka istui hevosen selässä, oli nimeltään Kuolema, ja en jäljessä tuli Tuonela. Ratsastajille annettiin valta neljänteen osaan maata, ne saivat tappaa miekalla, nälällä ja rutolla ja jättää loput villipetojen kynsiin”.

Flurry korostaa, että Ilmestyskirja ei ole ainoa kirja Raamatussa, joka varoittaa sairauksien puhkeamisen lopunaikana. Itse Jeesus Kristus sanoi ruttopandemioiden saapumisen: ”Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan ja joka puolella on nälänhätää ja maanjäristyksiä” (Matt 24:7; Mark. 13:8, Luuk 21:11). Suomalainen uusin raamatunkäännös käyttää ilmaisua ”nälänhätää”, Flurryn englantilainen Raamattu ”pestilences” (rutto, kulkutaudit). New International Version käyttää sanaa ”famines” (nälänhädät). Kreikaksi alkukielessä on tuossa kohtaa λιμοὶ, joka todella tarkoittaa nälänhätää (monikossa). Luukkaan evankeliumissa jakeessa 21:11 on ilmaantunut myös maanjäristysten ja nälänhädän rinnalle ”ruttotaudit” (λοιμοὶ), joka sana esiintyy UT:ssa vain kaksi kertaa, molemmat kerrat evankelista Luukkaan teksteissä (Luuk. 21:11, Apt. 24:5). 

Markuksen ja Matteuksen evankeliumin teksteissä Jeesus ei puhu ”ruttotaudeista” lopunajan merkkinä, mitä eroa Flurry ei tuo esille, vaan korostaa: ”Nämä eivät ole pölyisiä vanhoja profetioita. Ne ovat enimmäkseen meidän aikaamme varten tänään! Ne ovat dramaattisia, suoria profetioita, joiden toteutuminen on suoraan meidän edessämme. Useat miljoonat ihmiset ennustetaan hukkuvan sairaudesta!”

Flurry tukeutuu tulkintaansa Sakarjan kirjan 6 luvusta ja symboliikkaan mustista hevosista, jotka edustavat väkivaltaa, nälänhätää ja ruttoa.

Flurry julistaa kirkossaan, että Jumala hallitsee tarkasti, kuinka paljon tuhoa näiden apokalyptisten olentojen sallitaan vapauttaa. ”Jumala rankaisee maailmaa rakkaudella ja rajoitetusti sekä auttaa ihmiskuntaa kääntymään tuhoamisen poluilta totuuden ja rakkauden tielle!”

Philadelphian kirkossa Flurry julistaa monien amerikkalaisten kaupunkien kohtaavan kodittomuuden kriistin. Hän käy läpi kauheita jo vallitsevia tilanteita eri kaupungeista sekä muistuttaa, että ”viime vuonna rajavartiolaiotksen edustajat pidättivät yli 850 000 laitonta ulkomaalaista Amerikan etelärajalla – suurin määrä vuoden 2007 jälkeen. Sadat viime vuonna laittomasti saapueet ovat kotoisin Afrikan niistä osista, joiden tiedetään kärsineen ebolasta”. Flurry liittää taudit laittomiin ulkomaalaisiin, jotka kantavat niitä maahan nopeasti. Tässä ”koemme jo alustavasti ne vaiheet, joita Raamatussa sanotaan 'suureksi ahdistukseksi'”.

Jumalalle on tuskallista tietää, että kärsimystä on tulossa paljon ja paljon pahemmaksi. Se surettaa Häntä, mutta se kaikki on hänen suunnitelmansa opettaa ihmisille ehdottoman välttämättömyyden noudattaa Hänen lakiaan. Pyhän kirjoitukset toistensa perään osoittavat, että Jumalan suunnitelma onnistuu! Tämä maailma, jossa on kauheat sairaudet ja lukemattomat muut ongelmat, korvataan pian. Toisessa tulemisessaan Jeesus Kristus suorittaa sen, missä loistavimmat lääkärit, tutkijat ja muut asiantuntijat ovat täysin epäonnistuneet: Hän tuo kestävän rauhan ja täydellisen terveyden miehille, naisille ja lapsille”.

Kirjoittaja Gerald Flurry on Philadelphian Jumalan kirkon (The Philadelphia Church of God) perustaja. Hänen yhteisönsä kokee toimivan Herbert W. Amstrongin (1892-1986) hengellisessä perinnössä, jossa oli keskeistä uskomus, jonka mukaan britit, jenkit ja eräät eurooppalaiset kansat periytyisivät Israelin kymmenestä kadotetusta sukukunnasta. EU olisi sitä vastoin Ilmestyskirjan 13 luvun peto. Hän kielsi ekumeenisen uskontunnustuksen mukaisen käsityksen Pyhästä Hengestä persoonana. Flurry lähettää uskonnollista televisio-ohjelmaansa Afrikassa, Australiassa, Iso-Britanniassa, Kanadassa, Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Filippiineillä sekä joissakin Euroopan maissa.

Greg Laurie: Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon!


Yhdysvaltalainen kirjailija ja pastori Greg Laurie Harvest Christian Fellowship -seurakunnasta Kalifornian Riversidesta on tehnyt myös tulkintansa koronaviruksen profeetallisuudesta. Hän toimii kirkossa, josta on kasvanut yksi suurimmista amerikkalaisista seurakunnista. 15 000 henkilön seurakunnassa on 80 pappia. Laurie on saanut myös kunniatohtorin arvot Biolan yliopistosta ja Azusan Tyynenemmeren yliopistosta. Hän toimii Billi Grahamin evankelistisen yhdistyksen hallituksessa sekä Newport Beachin poliisiosaston päällikkönä. Presidentti Donald Trump valitsi pastori Laurien yhdeksi monista evankelisten kirkkojen johtajista, jotka voivat osallistua Washingtonissa kansalliskatedraalissa Kansalliseen rukouspalveluun vuoden 2017 presidentin vihkimisen jälkeen.

Laurie on kirjoittanut yli 70 kirjaa ja hänestä on julkaistu dokumenttielokuva Lost Boy. Laurie on A New Berinning-nimisen radio-ohjelman isäntä. Tätä ohjelmaa lähetetään yli 800 radioasemalla ympäri maailmaa. Laurie esiintyy usein ABC World Newsin, Fox Newsin, MSNBC:n ja CNN:n kommentaattorina.

Greg Laurie kirjoitti tulkintansa koronaviruksesta 10. maaliskuuta 2020.  Hän korostaa uskon roolia epävarmuuden edessä.

”Jos olet lukenut viime päivinä otsikoita, olet ehkä miettinyt, onko maailma loppumassa: - Osakemarkkinoiden verenkylpy, - Ahdistus tarttuu yrityksiin ympäri maailmaa viruksen leviämisen myötä, - Italia laajentaa karanteeninsa koko maahan”.

Laurie sanoo näiden hälyttävien otsikoiden varoittavan todellisesta ja kiireellisesta uhasta. ”Pelot koronaviruksesta eivät ole perusteettomia, eikä niitä pidä ottaa kevyesti”.

”Olen kuitenkin huolissani siitä, että COVID-19:n viruspelko tekee meistä alttiimpia virukselle ja sen lisävaikutuksille. Olemme nähneet, kuinka uutinen voi lähettää maailmanlaajuiset osakemarkkinat romahdukseen. Pelko voi jopa heikentää immuunijärjestelmääsi”.

Laurie viittaa asiantuntijahaastatteluun, jonka mukaan pelkotila heikentää immuunijärjestelmää. ”Kun levität pelkoa ystävällesi, se on melkein kuin levittäisi bakteeria heille”.

Laurie tähdentää, että hän ei ole poliitikko eikä lääkäri, vaan pastori. Niin ”epävarmuuden aikana odotan Jeesuksen sanoista lohdustusta ja opetusta. Hän sanoi: Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon (Joh. 14:27). Jeesus tiesi, että pelko lamauttaa meidät ja haittaa kykyämme reagoida tehokkaasti elämän haasteisiin”.

Laurie tarkentaa, että viruksen aiheuttama kuolleisuus voi olla alhaisempi kuin alunperin uskottiin. Myös tartunnan mahdollisuuksia voi vähentää huomattavasti, jos toimii oikein ja varovaisesti. Ensimmäiseksi säännöksi hän kirjoittaa, että pitäisi olla käytännöllinen: välttää tiivistä kosketusta sairaiden ihmisten kanssa, välttää turhaa matkustamista jne. Toiseksi säännöksi pastori nostaa, että on syytä olla ”rukouksellinen”: ”Meidän on kutsuttava Kaikkivaltiasta Jumalaa ja pyydettävä Jumalan puuttumista maamme ja sen kansalaisten suojelemiseksi. Meidän on rukoiltava tartunnan saaneiden puolesta, jotta Herra koskettaisi heitä”.

Kolmanneksi Laurie kehottaa valmiuteen niin että käytännöllisesti varaudumme hätätilanteisiin, päivittäistavaroiden varasto, hätärahasto ja myös henkisesti varautunut uhkaan. ”Olenko oikeassa suhteessa Jumalaan?” ”Jeesus kuoli ristillä 2000 vuotta sitten, jotta hän antaa sinulle ja minulle toivoa ja elämää paitsi nyt niin myös ikuisuuden. Jos käännymme Hänen puoleensa, voimme korvata pelon luottavaisesti uskolla”.


Kunnioittaen,

Juha Molari, 
siivooja
D.Th, BBA.
GSM +358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

3 kommenttia:

  1. Omituinen kirjoitus,ei mitään järjellistä, taaskaan.

    VastaaPoista
  2. Juhikseen iskee aina välillä blogiripuli. Mies kirjoittaa pakonomaisesti pitkiä ja surkeita sepustuksia, joissa lainataan sekaisin evankeliumeja, marginaalimedioita ja psykologisia tutkimuksia. Argumentit ovat hukassa, mutta kai pääasia on vain että pääsee purkamaan patoutumiaan. Tuloksena on outoa tekohurskastelua, jonka rivien välistä erottuu vaivoin kätkettyä ilkeilyä ja paranoiaa.

    VastaaPoista
  3. Ehkä kannattaa muistaa, että Raamattu erityisesti ja uskonnolliset kirjoitukset yleensä ovat täynnä kaiken maailman 'profetioita' joita sopivasti tulkitsemalla on voitu aiemmin tunnistaa, tunnistetaan par'aikaa ja tultanee tulevaisuudessakin tunnistamaan vaikka millaisia lopunaikoja. Onhan niin, että kun paljon ennustaa, sopivasti tulkitseee ja unohtaa harhaan menneet niin aina jotakin osuu ja sitten voi taas todistaa vahvasti (ja kerätä lopuksi hyvän kolehtisaaliin).

    VastaaPoista